Free and connected

The image of yoga and yoga practitioners was for a very long time that of austerity, renouncement and asceticism. Many ancient yoga texts talk about this kind of ruthless self-discipline too. Patañjali’s yoga philosophy is aligned with this tendency as it underlines the importance of mental discipline. One essential part of that discipline is the art of detachment, vairāgya.

In the beginning of Samādhi pāda Patañjali mentions vairāgya as a means to get rid of the fluctuations of the mind. The detachment from the mind’s content is achieved through constant work of awareness (abhyāsa). The first step in meditation is to understand the mechanisms of the mind. Only then you can start to detach from your thoughts. In the beginning, this is what meditation practice is for everybody: understanding to what extent the mind controls us.

In Sādhana pāda where Patañjali talks about the kleśas – the afflictions of human life – he brings up the same subject from a different perspective. Rāga (desire) and dveśa (aversion) are the reasons for our mind to keep on moving. We have desires and aversions which are mostly based on our emotions which in turn are imprints from our earlier experiences. Our past makes our mind create images and tensions and requires an inner play through which we can satisfy a psychological need to feel we’re in control.

When we feel emotionally weak, we might take a cup of coffee not to face that momentarily feeling of weakness. It’s our habits that command us to quench any kind of thirst and not to face difficult emotions. Yoga teaches us the contrary. Don’t create habits. Cultivate patience. Face all your feelings.

The word ”detachment” is of course a translation and as such it’s one interpretation of this sanskrit term. It’s important to understand the deep meaning of vairāgya. Why is detachment important? Because being attached is against life’s flow. But is detachment the opposite of attachment? Should we talk about non-attachment?

When you are detached, you are no longer in connection whatever your object of detachment is. Where as in a non-attachment state, you are not attached, but you are in connection with the object or the other person. This is the healthiest way to be in relation with others, with things and situations. Not to be attached, not to be detached, but to be non-attached.

I believe that practicing any form of yoga with surrendering, sincerity and openness leads to a new life. It creates a new person whose values are not based on mental images of morality. We discover deep ethics we all are born with. It’s the trueness of our soul. When this part of you takes over, it releases the needs of your ego, your mind. You are in peace and you are connected.

Detachment is about mentally controlling your attachments where as non-attachment is freedom from your attachments. In that freedom there’s love and connection to all. 

LIBRE ET CONNECTÉ

L’image du yoga et des pratiquants du yoga était pendant longtemps celle de l’austerité, du renoncement et de l’ascétisme. Beaucoup de texts anciens du yoga parlent aussi de ce genre d’auto-discipline impitoyable. La philosophie du yoga de Patañjali s’aligne bien avec ces tendances en soulignant l’importance de la discipline mentale. Une partie essentielle de cette discipline est l’art de détachement, vairāgya. 

Au début de Samādhi pāda, Patañjali évoque vairāgya comme le moyen de se débarrasser des fluctuations mentales. Le détachement des contenus du mental est atteint par un travail constant et conscient (abhyāsa). Le premier pas dans la méditation est de comprendre les mécanismes du mental. Ce n’est qu’après, que nous pouvons commencer à nous détacher des nos pensées. La méditation débute pour tout le monde par la compréhension sur quelle mesure nous sommes contrôlés par notre mental.

Dans le Sādhana pāda où Patañjali parle des kléśas – les afflictions de la vie humaine – il traite du même sujet d’une autre perspective. Rāga (désir) et dveśa (aversion) sont la raison pour laquelle notre mental continue le mouvement. Nos désirs et nos aversions sont basés sur nos émotions qui, elles, de leur part, sont des empreintes de nos expériences antérieures. Notre passé fait créer à notre mental des idées et des tensions et cela demande un jeu intérieur nous permettant de satisfaire un besoin psychologique: avoir le sentiment d’être en contrôle.

Lorsque nous nous sentons émotionellement faibles, nous prenons peut-être une tasse de café pour ne pas faire face à ce moment de faiblesse. C’est nos coutumes qui commandent et qui font qu’on va apaiser un besoin et éviter une émotion difficile. Le yoga nous apprend le contraire. Ne créons pas d’habitudes. Cultivons la patience. Faisons face à toutes les émotions. 

Le mot ”détachement” est une traduction et ainsi une interprétation du terme sanskrit. Il est important de comprendre la signification profonde de vairāgya. Pourquoi le détachement est important? Parce qu’être attaché est contre la vie. Mais est-ce que le détachement est l’opposé de l’attachement? Devrions-nous parler plutôt de non-attachement?

Car lorsque nous sommes détachés, nous ne sommes plus en connexion avec l’object de notre détachement. Tandis que dans un état de non-attachement, nous ne sommes pas attachés, mais nous sommes toujours en connexion avec l’objet ou l’autre. C’est la façon la plus saine d’être en relation avec les choses, les situations et les autres. Ne pas être attaché, ne pas être détaché, mais être non-attaché. 

Je suis convaincue que la pratique de n’importe quelle forme de yoga avec l’abandon, la sincérité et l’ouverture du cœur nous mène dans une nouvelle vie. La pratique crée une nouvelle personne dont les valeurs ne sont pas basées sur les images mentales de moralité. Nous découvrons une éthique profonde avec laquelle nous sommes tous nés. C’est la vérité de notre âme. Quand cette partie de nous prend le dessus, ça libère et fait disparaître les besoins égotiques. Nous sommes en paix et connectés. 

Le détachement veut dire contrôler mentalement nos attachements. Le non-attachement veut dire la liberté par rapport à nos attachements. Dans cette liberté, il y a l’amour et la connexion avec tout le monde. 

VAPAA JA YHTÄ KAIKEN KANSSA

Mielikuvat joogasta ja joogan harjoittajista olivat vuosikymmenten ajan varmastikin ankaruuden, kieltäymyksen ja asketismin värittämiä. Myös monet muinaiset joogatekstit puhuvat tämänkaltaisesta armottomasta itsekurin harjoittamisesta. Patañjalin joogafilosofia on aivan linjassa näiden suuntausten kanssa alleviivatessaan mielen tason itsekurin merkitystä. Eräs olennainen osa itsekuria on irtipäästämisen taito, vairãgya.

Samādhi pādan alussa Patañjali mainitsee vairãgyan yhtenä keinona tyynnyttää mielen alituinen liikehdintä. Irtipäästäminen mielen sisällöistä tapahtuu systemaattisen ja tietoisen työskentelyn (abhyāsa) myötä. Ensimmäinen askel meditaatioon onkin mielen mekanismien ymmärtäminen. Vasta sen jälkeen voi alkaa irrottautumaan ajatuksistaan. Alussa tilanne kuitenkin kaikilla on aikalailla sama: Alamme nähdä, miten tiukassa kontrollissa mielemme pitää meitä.

Sādhana pādassa, jossa puheena ovat kleśat, inhimillisen kärsimyksen syyt, Patanjali tuo uudelleen esille saman teeman vähän eri perspektiivistä. Rāga (mielihalut) ja dveśa (torjutut asiat) ovat syynä sille, miksi mielemme käyttäytyy näin. Mielihalut ja torjunnat perustuvat pääasiassa emootioillemme, jotka taas ovat aiempien kokemuksiemme aikaansaamia ehdollistumia. Menneisyytemme luo mielessämme kuvia ja jännitteitä. Tällä sisäisellä pelikentällä meillä on psykologinen tarve tuntea, että asiat ovat hallinnassamme.

Vastaamme tähän tarpeeseen myös toimimalla tietyllä tavalla. Kun vaikkapa tunnemme olomme emotionaalisesti hauraaksi, saatamme juoda kupin kahvia vain välttääksemme tuon haurauden kokemisen. Käsky siihen tulee meille jo tavaksi muodostuneesta mallista sammuttaa milloin mikäkin jano ja olla kohtaamatta vaikeita tunteita. Jooga opettaa meille päinvastaista käyttäytymistä. Älä luo tapoja. Ole kärsivällinen. Kohtaa kaikki tunteesi.

Sana ”irtipäästäminen” on käännös ja siten myös sanskritinkielisen termin tulkintaa. On kuitenkin tärkeää ymmärtää vairāgyan syvä merkitys. Miksi irtipäästäminen on tärkeää? Koska takertuneena oleminen on elämänvastaista. Mutta onko irtipäästäminen takertumisen vastakohta? Vai pitäisikö puhua takertumattomuudesta?

Kun olet päästänyt irti, et ole enää yhteydessä siihen, mikä ikinä olikin takertumisen kohteesi. Kun taas jos olet takertumattomuuden tilassa, et ole takertuneena, mutta olet silti yhteydessä kyseiseen kohteeseen tai toiseen ihmiseen. Tämä on tervein tapa olla suhteessa toiseen ihmiseen tai mihin tahansa tilanteeseen. Ei olla takertuneena, ei irtipäästäneenä, vaan takertumattomana. 

Olen vakuuttunut, että mikä tahansa joogaharjoitus, johon itse suhtautuu antaumuksella, vilpittömyydellä ja avoimuudella, vie kohti uutta elämää. Harjoitus luo meistä jokaisesta uuden ihmisen, jonka moraali ei perustu mielikuviin eettisestä kehityksestä. Ihminen pääsee yhteyteen oman syvän etiikkansa kanssa, sen sydämen arvojärjestyksen, jonka kanssa jokainen meistä on syntynyt. Kun sielun syvyys avautuu, se pyyhkii tieltään turhana kaikki egon tarpeet. Silloin ihminen on omassa rauhassaan ja yhteydessä muihin.

Irtipäästäminen on egon kontrollia eli sitä, että mielessään irrottaa takertumisen kohteesta. Kun taas takertumattomuus on vapautta. Ja vapaus, jossa muut ovat yhteytemme piirissä, on rakkautta. 

The body in Samādhi

The yoga practitioner knows that one day the practice can lead to the greatest freedom, Samādhi. Patañjali has given a very detailed description of what happens on the way to Samādhi. He also enumerates the obstacles like citta vṛttis – mind’s fragmentated nature – and the kleśas – the unconscious reasons for suffering that keep on creating citta vṛttis. He also talks about antarāya, the deeply rooted disturbances that influence our praṇa.

Many yoga practitioners do āsanas to maintain health and to regulate and harmonize the body. If the body’s function is spiritually understood, the physical practice can lead to Samādhi. If the practice is repeating movements and postures it can also remain great gymnastics without a transformation on the praṇa level. The quality of the inner work that accompagnies physical work is crucial.

When our praṇa has predominantly a sattvic quality, when it remains pure and open, the guṇas, its different expressions and qualities from outer world don’t change our stability. When the praṇa is still and luminous the mind is naturally unwavering. In the yoga state the stillness pervades the body and the mind.

That’s why it’s significant to pay attention to your energy during the practice. If you do your practice for example under stress, it can never lead to Samādhi. You’re probably creating even more stress with your body in a rajasic state. If you can abide in your heart during your āsana practice, it will change everything. The heart is the place where the energy transformation happens. Physiologically the heart is the only place where the blood takes rest. In all other places, it runs. When you can rest in your heart, the information is taken to all your cells with your blood. Your heart will spread its stillness to your whole system. When your heart’s peace resides in all your cells, your body goes to Samādhi.

The Samādhi is total bliss. It has a little to do with the mind. The mind ceases because the heart’s kingdom reigns in your body. When the body is in peace, the mind is in peace. When the body is in peace, there’s no duality whatsoever. Everything is one.

LE CORPS EN SAMĀDHI

Le pratiquant de yoga sait qu’un jour sa pratique peut aboutir en la liberté la plus exquise qui soit, le Samādhi. Patañjali donne une description très détaillée de ce qui se passe sur la voie vers le Samādhi. D’abord, il en énumère les obstacles. Il parle des citta vṛttis – la fragmentation mentale -, et des kleśas – les raisons inconscientes de la souffrance – qui perpétuent les citta vṛttis. Il parle également des antarāyas, les perturbations profondément enracinées en nous et qui influencent le praṇa.

Beaucoup de pratiquants de yoga font des āsanas pour régulariser et harmoniser leur énergie et pour maintenir la santé. Si la fonction du corps est correctement compris dans la spiritualité, la pratique peut bien aboutir au Samādhi. Si, par contre, la pratique est de la gymnastique et des mouvements répétés sans la transformation énergétique, ça ne va aucunement rapprocher le praticien du Samādhi. Le travail interne qui accompagne le travail du corps physique a un rôle essentiel.

Lorsquela qualité prédominante de notre praṇa est sattvique, lorsqu’il est pur et déployé, les guṇas, les différentes expressions et qualités du praṇa, provenant du monde externe ne dérangent plus notre stabilité énergétique. Lorsque le praṇa est stable et lumineux, le mental est naturellement en équilibre. Dans l’état de yoga, l’énergie sattvique envahit aussi bien le corps que le mental.

C’est pour cette raison, qu’il est important d’être présent dans son énergie pendant la pratique. Si nous faisons la pratique stressés, rien ne peut nous conduire au Samādhi. Il est probable qu’en pratiquant dans un état rajasique, nous créons encore davantage de stress. Mais si nous pouvons rester dans notre cœur pendant la pratique, ça change tout. Le cœur est l’endroit où la transformation énergétique a lieu. Physiologiquement, le cœur est le seul endroit où le sang est au repos. Partout ailleurs il circule. Et lorsque nous pouvons prendre le repos dans notre cœur, l’information va se généraliser dans toutes nos cellules à l’aide du sang. Quand la paix de notre cœur se trouve dans toutes nos cellules, notre cœur va répandre une quiétude à notre système entier. Notre corps passe au Samādhi.

 Le Samādhi est la Joie. Il a peu à faire avec le mental. Le mental cesse, car le royaume du cœur reigne dans le corps. Lorsque le corps est en paix, le mental est en paix. Lorsque le corps est en paix, la dualité disparaît. Il n’y a qu’unité.

KEHON VIISAUS VALAISEE KAIKEN

Jokainen joogan harjoittaja tietää, että jonain päivänä harjoittelu voi johtaa Samādhiin. Patañjali kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti mitä tapahtuu Samādhiin johtavalla tiellä ja hän myös luettelee esteet siihen. Patañjali puhuu mielen hajaannustilasta (citta vṛtti) ja tiedostamattomasta kärsimyksestä, jota kleśat pitävät yllä luomalla jatkuvasti uutta mielen sisältöä. Hän mainitsee myös antarāyat, syvällä alitajunnassa olevat häiriötekijät, jotka vaikuttavat praṇaamme.

Kun praṇamme on puhdasta ja valon täyttämää, kun se on laadultaan pääosin sattvista, ulkopuolelta tuleva praṇa erilaisine ilmenemismuotoineen eli guṇineen ei vie omaa  tasapainoamme. Kun praṇa on vakaata, myös mieli vakaantuu. Joogatilassa hiljaisuuden energia täyttää sekä kehon että mielen.

Monet joogan harjoittajat tekevät āsanoita tasapainottaakseen ja harmonisoidakseen kehoaan ja vaaliakseen terveyttään. Jos kehon merkitys ymmärretään henkisesti oikein, myös āsanaharjoittelu voi johtaa Samādhiin. Jos kehollinen harjoittelu on liikkeiden ja asentojen toistamista, voi harjoittelija jäädä vain voimistelun tasolle ilman vitaalienergian laadullista muutosta. Siksi sisäinen työ, joka yhdistyy kehon harjoittamiseen, onkin merkittävässä roolissa.

On erittäin olennaista kiinnittää huomiota siihen, minkälaisessa energeettisessä olotilassa harjoittelee. Jos harjoituksen tekee stressitilassa, ei se voi johtaa Samādhiin. Se voi oikeastaan vain lisätä stressiä. Jos taas harjoituksessa voi olla sydämessään läsnä, se muuttaa kaiken. Sydän on se paikka, jossa henkinen muutos tapahtuu. Fysiologisesti sydän on ainoa paikka, johon veri pysähtyy lepäämään. Kaikkialla muualla kehossa veri virtaa ja on siis liikkeessä. Jos voi levätä sydämessään sen levätessä, leviää tämä informaatio kaikkiin soluihin verenkierron avulla. Sydän levittää oman rauhansa kaikkialle kehoon. Kun sydämen rauha on asettunut kaikkiin soluihin, keho on Samādhissa.

Samādhi on syvää, täydellistä iloa. Sillä on hyvin vähän tekemistä mielen kanssa. Mieli väistyy, kun sydämen valtakunta ottaa kehossa kaiken tilan. Kun keho on rauhassa, on mielikin rauhassa. Kun keho on rauhassa, lakkaa erillisyyden kokemus. On vain ykseys.

Lottery and Patañjali

Patañjali opens the second chapter of his Yoga Sūtra by speaking of kleśas, the causes of human suffering. Of all the kleśas Avidyā has the pivotal meaning. It’s about our capacity to discern what is real in us and what is not. As far as we haven’t realized it exists a difference between our real self and our mental creations, we are still far away from the stability and true happiness.

The journey in yoga is made to understand what is our essence and what is built around that essence. To be able to know the difference, we need to make other distinctions as well. Between what’s ephemeral and what’s eternal. Between what’s pure and what’s impure. In addition to that we need to understand the difference between pain and happiness.

How could we not know how to recognize the pain or identify the happiness? This is something I’m more and more interested in my personal life, because year after year I’ve had moments of revelation. I’ve seen the other side of my so called happiness and realized how it actually only covered my suffering.

The mind’s nature prevents us from seeing the reality. This is how it’s possible to take suffering for happiness even if it might sound crazy. This is reality for example in many human relationships which are based on mutual dependency or on some problem, like common addiction or any negative attitude. The bond is so strong, that we can’t detach ourselves from the other. Our mind names the bond: love. After having named something we have difficulties in seeing the situation from a different point of view.

My own experience I want to share is about lottery. I’ve never played a lot. Ten years ago I could pay once a month for a play. I remember the feeling and the state of mind. Hope and expectation. That’s what I thought then. Now I realize it was pure despair. The lottery is a good way to keep on going with the suffering.

Lottery brings a hope of gain, of a sudden change that would be relief and freedom. Every time you pay for the lottery ticket you live in ”hope”. We want relief, but we don’t see from what we want that. We perpetuate the problem by acting from the false hope. Some people even imagine what they would do if they won. This is how they lose their energy in an illusion. Illusion is despair.

By putting an end to this kind of behavior or habit we can see what we really want. We want happiness and relief, but we need to have the patience when we feel it’s not there yet. The lottery will keep us away from the happiness. I missed freedom and safety inside and I thought a couple of millions of euros would have given that to me. Actually, it would have made the situation worse. The first step towards the happiness is admitting you lack something real without knowing really what it is. The real search starts there.

LE LOTO ET PATAÑJALI

Patañjali ouvre le deuxième chapitre de Yoga Sūtra en parlant des kleśa, des facteurs augmentant la souffrance dans la vie. Avidyā en est le pivot. Il s’agit de comprendre ce qui est notre essence par rapport à ce qui est en dehors d’elle. Aussi longtemps que nous n’avons pas l’expérience de la différence entre notre vrai être et notre mental, nous sommes forcément loin de la stabilité et du vrai bonheur.

La pratique du yoga est là pour nous rendre capable de discerner notre essence de tout ce que nous avons construit autour. Afin de pouvoir le faire, nous devons pouvoir distinguer aussi l’éphémère de l’immortel. Le pure de l’impure. Et ce qui compte en plus, c’est de savoir la différence entre le bonheur et la souffrance.

Comment ne pas pouvoir dire ce qui est bonheur est ce qui ne l’est pas? On pourrait croire que c’est facile. Personnellement, ceci m’intéresse de plus en plus, car j’ai eu des moments de révélation sur mon ”bonheur”. J’ai pu voir comment j’avais vécu dans le bonheur qui, finalement, n’était que de la souffrance.

La nature de notre mental nous empêche de voir la réalité. Le mental prend la souffrance pour le bonheur, ce qui de premier abord, peut sembler absurde. Par exemple, dans les rapports humains, nous pouvons vivre dans les dépendances mutuelles, ou bien nos relations sont basées sur un problème, par exemple, une addiction ou une attitude négative communes. Le lien est tellement fort qu’il nous est difficile de nous détacher de l’autre. Notre mental donne un nom à ce lien: l’amour. Après l’avoir nommé ainsi, nous avons de grandes difficultés de voir les choses autrement.

Une expérience personnelle que je partage ici, c’est le loto. Je n’ai jamais été une joueuse de loto. Il y a dix ans, il m’arrivait de jouer au loto une fois par mois. Je me souviens de l’état dans lequel je me trouvais. Il y avait un espoir, une attente. C’est ce que je me disais. Maintenant, je vois le désespoir enrobé d’espoir. Ce genre d’espoir est une des façons de perpétuer la souffrance.

Le loto, c’est l’espoir de gagner, d’avoir un changement inattendu, un soulagement et une liberté. À chaque fois, qu’on joue au loto, on projette cet ”espoir”. En général, les gens espèrent un soulagement sans savoir quel est le problème derrière ce souhait. En agissant sur ce faux espoir, ils consolident le désespoir. Il y en a qui imaginent en plus tout ce qu’ils feraient, si jamais ils gagnaient. C’est comme ça, qu’on perd beaucoup d’énergie là où rien n’est vrai. Il y a l’illusion et le désespoir qui en émerge.

En mettant fin à des comportements ou habitudes de ce genre comme le loto, par exemple, nous nous voyons plus clairement. Nous distinguons la soif pour le bonheur et un besoin de soulagement, mais nous pouvons avoir la patience. Le loto veut dire continuer dans la souffrance. Moi, il me manquait quelque chose d’essentiel à l’intérieur de moi, comme la sécurité et la liberté, ce n’était pas quelques millions d’euros – qui aurait même pu empirer la situation. Admettre qu’il nous manque quelque chose sans savoir ce que c’est, est le premier pas vers le vrai bonheur. C’est le point de départ pour une vraie recherche.

Lottoaminen ja Patañjali

Patañjali avaa Joogasutra-tekstin toisen luvun puhumalla kleśoista, tekijöistä, jotka lisäävät kärsimystä elämäämme. Avidyā on merkittävin kleśa. Käsite pitää sisällään erottelukyvyn sen suhteen, mikä on todellista minuuttamme ja mikä ei. Niin kauan, kun emme ole tiedostaneet todellisen olemuksemme ja mielen eroa, olemme kaukana tasapainosta ja onnellisuudesta.

Joogaharjoittelun merkitys on siinä, että opimme erottamaan todellisen minuutemme kaikesta, mitä sen ympärille on rakentunut. Jotta voisimme erottaa todellisen minuutemme mielemme luomasta minuudesta, meidän pitää osata nähdä myös, mikä on ohimenevää ja mikä pysyvää. Mikä puhdasta, mikä ei. Tärkeää on myös osata erottaa tuska onnesta.

Voi kuulostaa eriskummalliselta, että emme osaisi erottaa tuskaa ja onnea toisistaan. Tämä kiinnostaa minua omalla kohdallani vuosi vuodelta enemmän, koska hetkittäin minulle on paljastunut jotain onneni nurjasta puolesta. Olen tiedostanut, miten olen elänyt onnena jotain, joka onkin ollut kärsimystä.

Mielelle luonteenomaista on luoda oma todellisuus. Luulemme kärsimystä onneksi, mikä voi ensialkuun kuulostaa absurdilta. Näin on kuitenkin esimerkiksi ihmissuhteissa, jotka perustuvat keskinäiselle riippuvuudelle tai jollekin ongelmalle, kuten esimerkiksi yhteiselle riippuvuudelle tai jollekin negatiiviselle asenteelle. Side on niin voimakas, ettemme pääse irti toisesta ihmisestä. Mielemme antaa tuolle siteelle nimen rakkaus. Nimeämisen jälkeen meidän on vaikeaa enää nähdä asiaa toisin.

Omakohtaista kokemusta minulla on esimerkiksi lottoamisesta. En ole koskaan ollut mikään varsinainen lottoaja. Vielä kymmenen vuotta sitten saatoin kuitenkin kerran kuussa pistää loton vetämään. Muistan sen tunteen. Se oli toivoa ja kihelmöivää odotusta. Niin silloin luulin. Nyt tajuan sen olleen epätoivoa, jolla oli toivon ilmiasu. Tämänkaltainen toive on yksi varma tapa luoda ja ylläpitää kärsimystä.

Lottoamiseen liittyi toivo voitosta, äkillisestä muutoksesta, joka olisi helpotusta ja vapautta. Joka kerta, kun ihminen lottoaa, hän elää ”toivossa”. Joku toivoo elämäänsä oikeasti helpotusta, mutta ei näe ongelmaansa, vaan pitkittää sen olemassaoloa, kun toimii koko ajan harhaluulossaan. Jotkut vielä miettivät, mitä kaikkea tekisivät, jos voittaisivat lotossa. Näin energiaa menee paljon sinne, mikä on vain kuvitelmaa. Tällaisesta kuvitellusta maailmasta nousee lopulta epätoivo.

Lopettamalla lottoamisen näkee itsensä todellisemmassa valossa. Näkee ehkä saman janon onneen ja toivoo helpotusta, mutta voi kestää sen, että ei ole vielä siinä. Lottoamisen jatkaminen vain pitkittää kärsimystä. Minulta puuttui jotain todellista omasta sisimmästäni, kuten turvallisuuden ja vapauden tunne, eikä ne pari miljoonaa euroa, jotka olisivat vain voineet pahentaa tilannetta. Sen myöntäminen, että itseltä puuttuu jotain eikä tiedä edes mitä, on ensimmäinen askel onnea kohti. Siitä lähtee liikkeelle aito sisäinen löytöretki.

Photo by Anne (Sicily)