Is silence but silence?

Different yoga and meditation books talking about what happens in us or what can happen in us rarely can transmit the spiritual experience with words. The original texts are of course different. They don’t explain. They utter. They name the experiences. In translations the concepts are often left in their original form and language and they are then explained in respective languages.

The use of words is not a problem. But on the one hand yoga is something beyond mind and can’t be caught in words. And on the other hand, we readers understand and interprete the words with their everyday meanings. We use the same words in our everyday life and this is how they carry different connotations. I don’t know if it would be possible to create a universal lexicon of meditation, but right now, that this doesn’t exist, it’s good to know there’s a big difference in a word meaning whether it’s used in sacred texts or in a daily life context.

Let’s take “presence” as an example. Some people might ask how could we even not be present? Aren’t we right there where we are? Certainly. But we all know those moments when the mind is drawing our attention away from where our body is. At that moment one part of the energy is not present. And even when the energy is here and now and the mind doesn’t wander, there are big differencies in the depth of the presence.

The beginners in yoga or meditation may wonder what is so special and meaningful in presence. The word itself doesn’t sound necessarily fascinating. In daily life the presence is nothing special. But the presence yoga is about is not anything trivial. We can’t experience it’s fine quality if we have tension in the nerveous system or if our emotional body is not clear. When all the different layers in us settle in harmony and the energy in the body becomes dense, the presence becomes intense. If I was to make a difference between the everyday use of “presence” and “presence” in yoga, I would add something: “deeply dynamic and happy presence”. But it’s still not enough.

Another word that is often used to describe the meditation is “silence”. Would the stressed and anxious people be interested in experiencing silence? Why would anybody want to experience silence? Maybe it even gives an image of boredom. Of course it’s not about audition at all. It’s a feeling of silence inside, because the energy is even and still. It’s not depressive or empty. This stillness is dynamic and filled with happiness. It’s dense, soft and vibrating only love.

The individual change that comes through the practice of yoga can first mean that small things give bigger happiness. Then also the small things lose their meaning, because the perfect state doesn’t depend on them. What’s remarquable in presence and silence, is that they are not the result of a thought or any outer conditions. When actually the ego retreats, something else can emerge. Something we can’t get in touch with before it’s there. Then we feel an incredibly blissfull silence. Divine love. Everything changes through meditation. The presence. The silence.

⭐ SILENCE, EST-IL SILENCE? ⭐

Les livres de yoga et de méditation parlant de ce qui se passe à l’intérieur de nous ou de ce qui peut éventuellement se passer, peuvent rarement transmettre l’expérience spirituelle par les mots. Les textes originaux sont bien entendu différents. Ils n’expliquent pas. Ils constatent. Ils nomment les expériences. Dans les traductions les concepts sont souvent laissés dans leur langue originelle et ils sont expliqués dans les langues respectives.

L’utilisation des mots n’est pas le problème. Mais d’une part, comme le yoga est quelque chose qui a lieu au-delà du mental, il ne peut pas être vraiment mis en mots. D’autre part, nous les lecteurs, comprenons les mots par leurs significations les plus ordinaires. C’est ainsi que sont souvent mêlées les significations authentiques et les interprétations plus banales de ces mots. Nous nous servons des mêmes mots dans la vie courante et ainsi les mots portent des connotations. Je me demande s’il serait possible de créer une lexique universelle de méditation, mais pour l’instant qu’elle n’existe pas, il est bon de savoir qu’il y a une grande différence dans la signification d’un mot dans un texte sacré par rapport à son utilisation dans la vie de tous les jours.

Prenons un mot comme “présence”. Pour certains ça ne veut presque rien dire. Comment nous pourrions ne pas être présents? Ne sommes-nous pas exactement là où nous sommes? Bien sûr que si. Mais nous connaissons tous des moments où notre mental part, il est attiré par quelque chose qui n’est pas là où est notre corps. À ce moment-là, une partie de notre énergie n’est pas présente. Et même quand l’énergie est là et que l’attention du mental n’est pas dispersée, il existe de grandes différences quant à la qualité de la présence.

Les débutants en yoga et méditation peuvent se poser la question de savoir ce qu’il y a de tellement spécial et significatif dans la présence. Le mot lui-même ne paraît pas forcément transmettre quelque chose de très fascinant. Dans la vie de tous les jours, la présence n’est rien de spécial. Mais en ce qui concerne le yoga, la présence n’est rien de banal . Nous ne pouvons pas percevoir sa qualité fine tant qu’il y a des tensions dans notre système nerveux et tant que notre corps émotionnel n’est pas transparent. Lorsque toutes les couches en nous s’intstallent en harmonie et que l’énergie dans le corps devient dense et lumineuse, la présence devient intense. Si je devais faire une différence entre la présence en yoga et la présence de tous les jours, je dirais que dans le yoga, c’est une présence profondément dynamique et heureuse. Et même là, ça ne correspondrait pas encore à ce que c’est.

Un autre mot qui est souvent utilisé en parlant de la méditation, est silence. Est-ce que les gens stressés et anxieux seraient intéressés d’expérimenter le silence? Pourquoi quelqu’un voudrait le silence? Le silence peut même transmettre une image d’ennui. Bien sûr, ce silence n’a rien à faire avec le sens auditif. Il s’agit d’un ressenti du silence à l’intérieur quand l’énergie ne bouge pas. Le mouvement a cessé. Il n’y a pas d’agitation. L’énergie n’est pas déprimée ou vide. La quiétude est dynamique et remplie de bonheur. Il y a densité, douceur et vibration d’amour.

Le changement individuel par la pratique du yoga commence souvent par un nouveau sentiment, à savoir que les petites choses donnent un plus grand bonheur. Après, mêmes les petites choses disparaissent, car notre état de bonheur ne dépendent pas d’elles. Dans la vraie présence et vrai silence il n’y a pas de cause et effet. Le bonheur ne dépend de rien. Lorsque notre égo part en retrait, quelque chose d’autre peut émerger. Quelque chose nous ne pouvons pas connaître avant qu’il ne soit là. Là, nous sentons un silence extatique. Une divinité. Tout est transformé par la méditation. La présence. Le silence. Tout.

⭐ ONKO HILJAISUUS HILJAISUUTTA? ⭐

Erilaiset jooga- ja meditaatioteokset, jotka kertovat siitä mitä ihmisessä sisäisesti tapahtuu tai voi tapahtua, pystyvät harvoin välittämään sanojen avulla todellista henkistä kokemusta. Eri asia on tietenkin alkuperäiset tekstit, joissa selityksiä ei olekaan. On vain termit, jotka tarkoittavat tiettyä kokemusta. Monesti tärkeimmät sanat ja käsitteet jätetäänkin käännösteksteissä alkuperäiskielelle ja ne selitetään kirjoittajan omalla äidinkielellä.

Ongelma ei ole tietenkään sanoissa, vaan ensinnäkin siinä että joogakokemukset ovat mielen ulottumattomissa. Ja toisaalta siinä miten lukijoina liitämme sanoihin jotain muuta. Sanoilla kun on arkipäivän konnotaatioita. Niiden ensisijaiset merkitykset nousevat niiden yleisestä käytöstä. En tiedä onko universaali meditaatiosanasto mahdollista kehittää, mutta tässä vaiheessa, kun sellaista ei vielä ole, on hyvä ymmärtää että sanojen merkitys ja laatu on pyhissä teksteissä eri kuin arkikontekstissa.

‘Läsnäolo’ voi toimia tästä mainiosti esimerkkinä. Se voi herättää joissakuissa ihmetystä. Miten voisimme ollakaan muuta kuin läsnä? Emmekö ole siellä missä olemme? Toki näin on. Mutta kaikilla meillä on niitä hetkiä, kun mieli vetää johonkin muualle kuin missä keho on. Silloin osa energiastamme on poissa tästä hetkestä. Ja sittenkin kun energia pysyy paikallaan eikä mieli irrottaudu käsilläolevasta tilanteesta, on suuria eroja siinä miten läsnäolo toteutuu.

Varmasti ihmiset aloittaessaan joogaa tai meditaatiota miettivät joskus mikä läsnäolossa on niin eriskummallista ja merkittävää. Sanassa ei ole ehkä mitään houkuttelevaa. Arkipäiväisessä läsnäolossa ei myöskään mitään ihmeellistä. Siinä läsnäolossa, josta joogassa on kyse, on läsnä jotain muuta kuin mitä ihminen itse siihen voi tuoda. Tällaista läsnäolon laatua ei voi kokea, jos ei ole purkanut hermostostaan jännitystä ja kirkastanut tunnekehoaan. Vasta sitten kaikki ihmisen eri tasot asettuvat harmoniaan ja energia kehossa tiivistyy. Jos itse kääntäisin tuon sanan, tai erottaisin sen arkikäytöstä, lisäisin siihen jotain: “syvästi täyteläinen ja onnellinen läsnäolo”. Sekin tuntuu vielä puutteelliselta.

Toinen meditaatioon läheisesti liittyvä, olotilaa kuvaava sana on “hiljaisuus”. Kuinka moni stressaantunut ja ahdistunut ihminen edes voisi kiinnostua hiljaisuudesta? Ehkä se on jopa luotaantyöntävää, koska ajatus voi olla, että hiljaisuus vain korostaisi omaa huonoa oloa. Tai että se on tylsää. Miksi kukaan haluaisi kokea hiljaisuutta? Hiljaisuus ei tässä yhteydessä liity lainkaan kuuloaistiin. Hiljaisuus on sitä, että sisällä tuntuu hiljaiselta, koska energia on tasaantunut ja se on liikkumatonta. Kuitenkin tämä liikkumattomuus on dynaamista ja täydellisen onnellista. Se ei ole tyhjää, se ei ole masentunutta. Se on tiheää, pehmeää ja värähtelee rakkautta.

Yksilötasolla muutos voi olla ensin sitä, että pienet asiat tuovat isompaa onnellisuutta, kun ennen onneen vaadittiin jotain isoa. Sitten pienetkin ilon tuottajat muuttuvat merkityksettömiksi siinä mielessä, että täydellinen olotila ei ole niistä riippuvainen. Merkittävää läsnäolossa ja hiljaisuudessa onkin se, että ne eivät synny mistään ajatuksesta tai tietyistä ulkoisista olosuhteista. Kun egomme poistuu näyttämöltä, esiin nousee jotain sellaista, josta meillä ei ole käsitystä ennen kuin sen koemme. Onnellinen ja täyteläinen hiljaisuus täyttää meidät. Hiljaisuus onkin taivaallista rakkautta. Kaikki muuttuu meditaation kautta. Läsnäolo. Hiljaisuus.

Photo by Mari Jannela

Head over heels

My flamenco teacher in Paris, Patricio Martin, has inspired me enormously in his classes, as an instructor of course, but also as an artist who lives his art every waking moment. When he watches us dance, he must sometimes remind us of very simple things. Like “First be conscious, then take action.” 💡 His a great example of presence and a capacity of putting intensity and magic in his gestures. I love to see him make grimaces of suffering when he hears the nonmusicality of our claps and heel sounds executed with inadvertence, haste and even stupidity sometimes. He always tells us to make music with our feet and hands, to give a musical quality, life, beauty to our gestures. I admire his strictness. And I’m so grateful to him.

This kind of experience of love in action made me do an inverse comparison to yoga practice and more specifically to mantras in a group situation. I’ve been astonished for years why people shout the mantras and why the chant is a manifestation of stress and speed. Where is the sacredness? I don’t think we need a specially beautiful voice, but an action that grows from the heart. When the voice vibrates with our heart, it has a completely different quality in it. It becomes a sound of love. Then any voice sounds beautiful, because the softness and the spirit modify its quality tremendeously. If we are not present in our voice, we’re just repeating words and everything becomes banal, boring and cold.

The mantras and the use of my own voice is something really extraordinary for me. I don’t know why I feel so deeply when I chant. It’s a feeling as if I was saying a final farewell to the dearest person. It’s overwhelmingly sad, warm, soft, beautiful and heartbreakingly joyful at the same time. This state is something I also know through dance. I believe that no matter if it’s dance, chanting or something else, to put beauty into it, all we need, is to really be present and to have the intention to give something from ourselves. But it’s not enough to be present every other second, we need to be there every second. This makes the difference. A real artist is present, (s)he fills her/himself completely and then (s)he fills the space with her/his action. A real yogi/yogini does exactly the same.

CŒUR AUX TALONS

Mon professeur de flamenco à Paris, Patricio Martin, m’a énormément inspirée dans ses cours, bien sûr en tant qu’enseignant mais aussi en tant qu’artiste qui vit son art. En nous regardant danser, Patricio est obligé de nous rappeller des choses simples, par exemple: “D’abord la conscience et ensuite l’action”. 💡 Lui-même est un parfait exemple d’une présence époustouflante et de la capacité de mettre de l’intensité et de la magie dans ses gestes. Qu’est-ce que j’aime voir son visage se crisper sous l’effet de non-musicalité de nos coups de talons ou de nos “palmas claras” ou “palmas sordas” exécutés d’une manière inattentive, indifférente, stupide parfois. Il nous demande toujours de faire de la musique avec nos pieds et nos mains, de donner une qualité musicale, une vie, une beauté à ce que nous faisons. J’adore son exigence! Et je lui en suis extrêmement reconnaissante.

J’ai fait le rapprochement inverse avec le chanting dans la tradition de yoga. Je vois que dans l’Ashtanga yoga les gens ont tendance à sinon crier au moins à dire les mantras d’une façon qui ne laisse pas trop la place à l’amour ou au sacré. Les voix insensibles qui s’accélèrent et qui créent du stress. Ce n’est pas une question d’avoir une voix pure ou un timbre personnel, mais il s’agit de vouloir donner avec son coeur. Donner de la qualité. La qualité du cœur, c’est l’amour. Chaque voix résonne joliment quand il y a le cœur, la respiration et la présence. Quand on n’est vraiment pas à l’intérieur de soi, quand on s’observe, quand on ne fait que répéter, c’est plat, ennuyeux.

Pour moi, les mantras, l’utilisation de ma propre voix, est quelque chose d’extraordinaire. Ce que je ressens à chaque fois en faisant des mantras, c’est presque l’équivalent à des adieux pour toujours à un être cher. Ça me remplit à la fois d’une douce tristesse, d’une joie déchirante, de l’exquisité de la vie et de la mort. Mais ceci, je connais déjà par la danse. J’accueille toutes les émotions. Je crois que, que ça soit la danse, le chanting ou autre chose, pour que ça soit beau, il suffit d’être vraiment présent et d’avoir cette intention de donner quelque chose de beau de soi-même. Mais il faut être présent à chaque moment, pas à toutes les deux secondes. C’est là la différence. Un vrai artiste est présent, il remplit d’abord son être et puis l’espace avec ce qu’il fait. Un vrai yogi, une vraie yogini, c’est pareil.

MITÄ KUULUU?

Pariisilainen flamenco-opettajani, Patricio Martin, on tuonut pelkällä olemuksellaan elämääni suunnattomasti inspiraatiota. Hän on loistava opettaja ja sen lisäksi taitelija, joka tekee taiteensa näkyväksi joka hetki. Minua ovat valtavasti kiehtoneet monet hänen lausahduksensa. Mitä tanssiaskeliin tulee, yksi tärkeä asia on ollut: “Ensin tietoisuus, sitten toiminta.” 💡 Hän on itse oivallinen esimerkki henkeäsalpaavasta läsnäolosta ja kyvystä laittaa tarvittaessa mieletön intensiteetti eleeseen kuin eleeseen. Minut tekee onnelliseksi hänen tuskasta rypistyvä otsansa kun hän kuulee epämusikaalisia kantapään kopautuksia tai huolimattomia käsien taputuksia, jotka on läiskitty tanssin sekaan jotenkin tunteettomasti. Hän kehottaa meitä aina soittamaan jaloilla ja käsillä, antamaan kaikelle tekemisellemme musikaalista laatua, elämää, kauneutta.

Löydän tästä rakkaudesta ja kokemisen tavasta käänteisiä yhtymäkohtia joogaharjoitteluun ja varsinkin yhteismantroihin. Ashtangajoogassa olen kautta vuosien ihmetellyt sitä miten ja miksi mantrat miltei huudetaan läpi. Ihmisten äänet kaikuvat tunteettomuutta ja vauhtia. Kaikki pyhyys tuntuu olevan kaukana. Kysymys ei ole lainkaan siitä, että ihmisellä pitäisi olla kaunis lauluääni, vaan siitä, että tekeminen lähtee sydämen läsnäolosta. Kun äänen väreily yhtyy sydämen energiaan, siihen tulee aivan erilainen laatu. Rakkauden sointu. Silloin jokainen ääni soi kauniisti, sillä hengityksen pehmeys ja hengen läsnäolo muuttavat sitä hämmästyttävästi. Jos taas ihminen ei ole läsnä itsessään ja vain toistaa sanoja, kaikki muuttuu latteaksi, ikävystyttäväksi ja kylmäksi.

Itse tunnen aina mantroja laulaessani sellaista rakkautta kuin jättäisin viimeiset jäähyväiset rakkaimmalle ihmiselle. Jotain suurta, surullisenkaunista, lämmintä ja pehmeänviiltävää. Koko elämän ja kuoleman sisäänsäsulkevaa. Näin tunnen myös tanssiessani. Minusta tuntuu, että usein riittääkin, kun meillä on halu kokea syvästi ja tehdä asiat kauniisti, olla antajana siis täysin läsnä. Mutta se tarkoittaa todellakin sellaista läsnäoloa, josta ei tipahdeta pois joka toinen sekunti. Ja siinä on se suuri ero! Todellinen taiteilija täyttää koko tilan omalla energiallaan ja läsnäolollaan. Samoin tekee todellinen joogi tai joogini.

1235516_530389933698976_1644607884_n

Patricio Martin