Receiving

Next weekend I’m giving a training in which the theme is about letting go and receiving. I discussed this subject with my students beforehand. One student said that it’s more complicated for her to receive than to let go. I asked if she was sure it wasn’t the other way around. Maybe the letting go was actually harder. Because in order to receive, one must first let go. The obstacle to receive is not necessarily in receiving, but in letting go.

And I think we all can ask ourselves the same question. Whether we think we’re good in letting go or in receiving and not so good in the opposite feature, it’s probably what we think our problem is not, it’s exactly that! 😄 Anyway, the balance is found only when both directions are open! The inner work has to be done that way too.

We have sometimes periods in which life seems to give us a lot. We don’t even ask for something, we are given. We live in abundance. The reaction to that can be threefold. Either you dive into the illusion that life has changed. There will be no losses anymore. You’re filled with energy. Or you live in the fear, not being able to enjoy the abundance and ease, because you live in the inner non-abundance and feel that it’s just a short passage and everything will return to “normal” littleness soon again. And if you are a meditator, you are neutral. In your neutral presence you enjoy the receiving phase with gratitude knowing that later there will be losses, small and big.

When you come to the period of loss, you shouldn’t lose the feeling of receiving! You shouldn’t think that what you got was just a weird luck. How to understand that this kind of period of losses is actually life’s way to make you human? This is how you learn to let go. It’s not about what you are ready to let go, but what life asks you to let go. When you are there, remember, you can’t receive all the good things, all that life wants to give you abundantly unless you first let go!

ENVIE DE RÉCEVOIR

Le week-end prochain, je vais donner une formation dans laquelle nous avons le lâcher-prise et la réception comme thèmes. On a partagé certaines choses avec mes élèves déjà avant notre réunion. L’une des participants disait que pour elle, c’était plus compliqué d’accueillir que de lâcher prise. Je lui ai posé la question de savoir si c’était pas exactement le contraire. Peut-être le lâcher-prise était plus difficile. Car pour accueillir, nous devons d’abord lâcher prise. L’obstacle pour recevoir n’est pas nécessairement dans la réception, mais dans le lâcher-prise.

Je crois que nous pouvons tous nous poser la même question. Quoi qu’on pense de nos qualités, que par exemple il nous est plus naturel de lâcher prise ou bien de accueillir et ainsi moins naturel son contraire, là où on a reconnu notre problème, il n’y est peut-être pas! 😅 De toute façon, l’équilibre est le résultat des deux directions fonctionnelles et ouvertes. Aussi le travail interne se fait dans les deux extrémités.

Parfois, il y a des phases où il nous semble que la vie nous donne sans cesse. Nous demandons rien, nous recevons. Nous vivons dans l’abondance. Il y a trois différentes façons de prendre la situation. Soit on plonge dans l’illusion que la vie a changé et que les pertes n’en font plus partie du tout. Ça nous remplit d’énergie. Soit on vit dans la peur en étant incapables de prendre du plaisir de l’abondance et de l’aise, car à l’intérieur on n’a pas cette richesse et on prévoit qu’il s’agit d’un moment court après lequel tout va retourner à l’ordre, dans l’austérité. Mais si vous méditez, vous restez neutre. Dans la présence neutre, vous vivez cette phase d’abondance avec joie et gratitude et vous savez que plus tard, vous allez encore être en face des pertes, petites et grandes.

Quand vous êtes dans la phase de pertes et de lâcher-prise, il est important de ne pas perdre le feeling de recevoir! On ne devrait pas penser que ce que nous avons reçu, n’était qu’un bonheur occasionnel. Comment comprendre que ces phases-là sont une façon dont la vie nous rend humains? C’est comme ça que nous apprenons à lâcher prise au bon moment. C’est-à-dire, nous ne lâchons pas prise quand nous sommes prêts à le faire, mais nous lâchons prise quand la vie le veut. La prochaine fois, quand vous êtes là, n’oubliez pas que vous ne pouvez pas accueillir l’abondance de la vie si vous n’avez pas pu lâcher prise d’abord.

PÄÄSTÄ IRTI JA OTA VASTAAN!

Niin helppo sanoa! Ensi viikonloppuna pidän koulutusta, jossa teemana on irtipäästäminen ja vastaanottaminen. Keskustelin aiheesta jonkin verran etukäteen kurssilaisteni kanssa. Eräs kurssilainen kertoi, että vastaanottamisessa on enemmän vaikeuksia kuin irtipäästämisessä. Kysyin häneltä, oliko hän varma, ettei asia ollut juuri toisinpäin. Ehkä irtipäästäminen olikin se vaikeampi asia. Sillä jotta voisimme vastaanottaa, täytyy meidän ensin päästää irti. Vastaanottamisen este ei siis välttämättä ole vastaanottamisessa, vaan irtipäästämisessä.

Luulenpa, että voimme kaikki kysyä itseltämme saman kysymyksen. Mitä sitten ajattelemmekin ominaisuuksistamme, joko niin että meille on luontaisaa päästää irti tai ottaa vastaan ja taas vähemmän luontaisaa toteuttaa vastakkaista ominaisuutta, niin se, missä luulemme ongelmamme olevan, ei välttämättä olekaan siellä! 😄 Joka tapauksessa tasapaino on mahdollinen vasta, kun molemmat suunnat ovat auki. Myös sisäinen työ tehdään molemmissa ääripäissä.

Joskus elämässä on jaksoja, jolloin elämä näyttää antavan meille jatkuvasti jotain. Emme edes havittele mitään, me vain saamme vastaanottaa. Elämme runsaudessa. Tähän on ihmisillä kolmenlaista suhtautumista. Joko niin, että antaa itsensä sukeltaa illuusioon, että elämä on muuttunut, eikä siihen enää kuulu menetykset. Niinpä sitä on täynnä energiaa. Tai sitten elää menetyksen pelossa eikä kykene nauttimaan runsaudesta ja helppoudesta. Tämä johtuu siitä, että sisällä ei ole runsautta ja siksi kokee, että tämä on vain lyhyt hetki, jonka jälkeen kaikki palaa jälleen ennalleen niukkuuteen. Ja jos sitten olet meditoija, pysyt neutraalina. Neutraalissa läsnäolossasi olet kiitollinen tästä vastaanottamisen vaiheesta ja tiedät, että myöhemmin kohtaat taas menetyksiä, pieniä ja suuria.

Ja kun sitten olet taas siinä vaiheessa, että menetät ja siis päästät irti, on tärkeää, että et menetä vastaanottamisen fiilistä! Ei pitäisi ajatella, että se, mitä on saanut, on ollut vain jotain satunnaista onnea. Miten voisi ymmärtää, että tuollaiset menetyksen jaksot ovat elämän tapa tehdä meistä inhimillisiä, ihmisiä? Näin opimme päästämään irti, kun aika on. Kyse ei ole siitä, mistä itse olemme valmiita päästämään irti, vaan siitä, mistä elämä ohjaa meitä päästämään irti. Kun seuraavan kerran olet tässä kohdassa, muista, että et voi vastaanottaa kaikkia hyviä asioita, kaikkea mitä elämä runsaudessaan tarjoaa, ellet ensin päästä irti!

Letting go

Patanjali, the father of the Yoga Sutra, talks in the second chapter of his text about Kleṣas, the causes of suffering in human life. He classifies these causes in five categories. Two of them, Raga (attachment to desires) and Dveṣa (avoiding things we dislike) are the most practical ones in the sense that we face them every day.

When we are attached to our desires, we strive mentally to change situations to correspond to our point of view. This need can be so deeply rooted that even when everything is all right, we feel the pressure to get something. This is why we continuously try to influence situations and change things. In the end this causes stress and suffering.

When we try to change things we dislike, we reject the reality in order to avoid some difficult emotions. The aversion is unnecessary suffering. We easily imagine that we act to avoid suffering, but by trying to avoid suffering we actually act to increase the aversion. Often we namely act automatically based on our previous experiences and we are not looking at the situations with an open mind.

When we are too attached to things our mind wants or doesn’t want, we have detached from the reality and given up to our conditioned mind. We live in images and in the emotions created by them. However when we are conscious about that we can raise above this way of functioning. Patanjali talks about Vairagya – detachment which is one of the main things we need to understand the importance of. It’s something we need to practice constantly.

Nobody can really let go of things just like that. First of all, could we detach ourselves from our body, our mind, our emotions if we haven’t really explored ourselves and deeply loved ourselves? What are we detaching from then? If we haven’t experienced the charm of our body, but just felt too shy to enter its world? If we haven’t inhabited our body? We might have even despised it. Then the ideals of yoga might offer an escape from oneself’s real feelings.

We need to accept attachement, the opposite of detachment first. We can’t get rid of attachments, our love for our body, mind and emotions, if we can’t first love all these aspects of ourselves. When we are full of love towards ourselves, when we realize what kind of gift we’ve got from life, we can start to work on detachment. First we love and then we know what we are giving up and how hard it is. Of course, it’s easier to let go if you hate yourself. One can even become a master of detachment then. Through love the detachment becomes differently easy, because love gives us everything.

We can’t let go in theory, we can’t grow in theory. The detachement is a practical thing. As in everything, also in this context the rhythm and the timing matter. We need to be watchful about how situations come to us and when it’s possible and reasonable for us to take another path, to choose differently. When to stop getting involved and to settle in peace? When you let go, love everything you let go.

LÂCHER PRISE

Patanjali, le père du Yoga Sutra, parle dans le second chapitre de son œuvre, des Kleṣas, des causes de la souffrance humaine. Il classifie ces causes dans cinq catégories distinctes. Deux d’entre eux, Raga (attachement aux désirs) et Dveṣa (aversion) sont les plus pragmatiques. Nous faisons face à ces aspects quotidiennement.

Le désir dans le quotidien se manifeste souvent en tendance à faire des efforts mentaux pour faire les situations correspondre à nos points de vue. Ce besoin de contrôler les choses peut être si profondément enraciné en nous, que même quand nous nous sentons tout à fait bien et satisfaits, nous sentons une pression d’avoir quelque chose d’autre. À cause du malheur né de ce désir perpétuel, nous essayons continuellement de transformer les situations en quelque chose qu’elles ne sont pas.

Et lorsque nous cherchons à manipuler mentalement les choses que nous aimons pas, nous rejetons la réalité pour pouvoir éviter les émotions difficiles. L’aversion est une souffrance qui n’est pas nécessaire. Nous imaginons facilement, que nous agissons pour éviter la souffrance, mais c’est justement l’effort fait pour l’éviter qui la fait grandir. Souvent nous agissons automatiquement et notre action est basée sur les expériences précédentes, ce qui nous empêche de voir les situations ouvertement et de les accepter en tant que telles.

Lorsque nous sommes trop attachés aux choses que notre mental soit chérie soit rejette, nous sommes en dehors de la réalité et nous sommes à la merci de notre mental conditionné. Nous vivons dans l’image et dans les émotions créées par celle-ci. Néanmoins, si nous sommes conscients de ce fontionnement de notre mental, nous pouvons nous élever au-dessus de ça. Patanjali parle de Vairagya, détachement, que nous devrions pratiquer sans cesse.

Personne ne peut être détaché par la volonté. Sans avoir exploré notre corps physique, notre mental ou nos émotions, et sans les avoir aimés, serions-nous capables de nous détacher de tout ça? De quoi pourrions-nous nous détacher, si nous avons aucun attachement? Si nous n’avons pas expérimenté le charme de notre corps et n’avons été que trop réservés pour entrer dans ce monde, si nous n’avons pas inhabité notre corps entièrement, le détachement n’est pas possible. Si, nous n’avons pas aimé ce que nous sommes, les idéaux yogiques peuvent offrir une échappatoire pour éviter nos émotions authentiques.

Il faut d’abord accepter et vivre l’opposé du détachement, l’attachement. Sinon nous ne pouvons pas nous détacher de notre amour pour notre corps, notre mental ou nos émotions. Quand nous sommes pleins d’amour envers nous-mêmes, quand nous sommes conscients de ce cadeau que la vie nous a fait, nous pouvons commencer à nous détacher. Par l’amour nous comprenons ce dont nous nous détachons et combien c’est dur parfois. Il est facile de se détacher si on ne s’aime pas. Par l’amour le détachement est plus facile dans un certain sens, car quand nous avons l’amour, nous avons tout.

Nous pouvons pas lâcher prise en théorie, nous pouvons pas atteindre à la maturité en théorie. Ça peut se faire seulement en pratique. En plus, comme dans tout dans la vie, le rythme et le moment comptent. C’est pour ça que nous devons rester vigilants. Pour voir comment les choses viennent à nous et pour sentir quand il est possible et raisonnable de faire un nouveau choix. Quand est-ce que nous n’avons plus envie de nous mêler, de contrôler? C’est à ce moment-là que nous pouvons nous installer dans la paix. En lâchant prise il est important d’aimer tout ce dont nous avons lâché prise.

IRTIPÄÄSTÄMISEN ÄÄRELLÄ

Joogasutra-kokoelman isä Patanjali puhuu tekstinsä Sadhana-osassa Kleṣoista, inhimillisen kärsimyksen syistä. Hän jaottelee ne viiteen eri luokkaan. Käytännönläheisimmät asiat näistä ovat Raga (haluihin kiinni jääminen) ja Dveṣa (vastenmielisinä koettujen asioiden välttely).

Kun olemme kiinni toiveissamme ja haluissamme, ponnistelemme päämme sisällä muuttaaksemme tilanteita itsellemme mieleisiksi. Tämä tarve voi olla syvälle juurtunut siten, että vaikka kaikki olisi mielestämme hyvin, tunnemme silti tarvetta haluta jotain muuta kuin mitä meillä on. Näin yritämme jatkuvasti muuttaa asioita muuksi. Tämä aiheuttaa stressiä ja kärsimystä.

Yrittäessämme sitten taas välttää meille vastenmielisiä asioita, torjumme jotain olemassaolevaa ja kieltäydymme kokemasta siihen liittyviä tunteita. Myös vastenmielisyyden kokeminen on turhaa kärsimystä. Vaikka kuvittelemme helposti toimivamme välttääksemme kärsimyksen, tulemme toimineeksi itse asiassa juuri sitä lisäten. Monesti nimittäin toimimme automaattisesti vanhojen kokemusten pohjalta emmekä herää katsomaan tilanteita avoimin silmin.

Kun olemme liian kiinni asioissa, joita mielemme haluaa tai ei halua, olemme irrottaneet otteen todellisuudesta ja antaneet vallan ehdollistuneelle mielellemme. Olemme mielikuvissa ja niiden tuottamissa tunnetiloissa. Tiedostaessamme tämän voimme tietenkin pyrkiä näkemään ne kirkkaasti ja toimimaan niiden yläpuolella. Patanjali puhuu näihin asioihin liittyen Vairagyasta, irtipäästämisestä, jota meidän pitäisi opetella ja harjoittaa jatkuvasti.

Emme kuitenkaan voi noin vain päästää irti. Voiko ihminen ensinnäkään päästää irti kehostaan, mielestään, tunteistaan, jos hän ei ensin ole tutkinut ja rakastanut kaikkea tätä? Mitä irtipäästettävää silloin edes on? Jos ei ole kokenut kehonsa ihanuutta, vaan on arastellut eläytymistä sen tarjoamaan maailmaan ja jättänyt elämättä? Tai on ehkä jopa halveksinut sitä? Silloin voi olla, että joogan ihanteet tarjoavat mukavan pakoreitin itsestä.

Meidän pitäisi ensin hyväksyä irtipäästämisen vastakohta, kiintymys. Kukaan ei voi todella päästää irti kiintymyksestä ja rakkaudesta kehoonsa, mieleensä tai omaan tunnemaailmaansa, jos hän ei ensin kykene rakastamaan näitä puolia itsessään. Kun olemme täynnä rakkautta kehoamme ja mieltämme kohtaan, kun tiedostamme minkä lahjan olemme elämältä saaneet, voimme aloittaa irtipäästämisen. Rakastamisen kautta tiedämme mistä kaikesta luovumme ja miten vaikeaa se on. Helppohan on päästää irti, jos jo inhoaa itseään. Rakastamisen kautta irtipäästäminen helpottuu jo siksi, että olemme saaneet kaiken, kun olemme saaneet rakkauden.

Emme voi luopua tai kehittyä teoriassa, ainoastaan käytännössä. Sen lisäksi kuten kaikessa muussakin elämässä, myös irtipäästämisen kyvyssä rytmi ja ajoitus on tärkeää. Siksi meidän tulee olla valppaita sen suhteen miten asiat tulevat meitä kohti ja tuntea milloin on mahdollista ja oikein toimia toisin. Milloin on tullut hetki olla puuttumatta ja olla rauhassa. Päästää irti ja rakastaa kaikkea mistä on päästänyt irti.

Photo: Catherine Chenu