Throughout the years my practice has allowed me different experiences of me, of the world, of many situations in parallel to my mind’s perspective. One feeling the practice has strengthened is the sacredness of every moment. In yoga I’ve found a tool to savour life with love instead of thinking of it.
I’ve been aware that my mind can show me things from any angle and for exemple mystify my experiences. I never wasn’t interested in mystifying yoga, but still I’ve had some mystical moments. I wasn’t interested in explaining them to myself or in talking about them. My attitude has been neutral and down to earth. But.
As I just wrote a post on the asanas and how it’s possible to experience being the asana (https://annenuotio.wordpress.com/2015/07/12/experiencing-asana/) instead of doing them, I got a more blissful experience I want to share. Some days ago I was practicing in a friend’s yoga room, in a really beautiful space dedicated to yoga and meditation. From the very beginning of my practice I had a feeling “there’s something in the air”, I was sensing something that I couldn’t really sense. I pushed these feelings away and just practiced without expecting anything.
Then there I was in Navasana. I didn’t feel I was doing the asana, neither that I was the asana (Nava = boat). I felt there was a boat and I was in it. I was like a recipient and I was in that recipient. Carried by something. Sailing in softness, in blissfulness, in love. What makes these moments mystical is the lightness of the body and the feeling of being beyond gravity. The body totally surrenders to the spirit. That’s why it’s mystical. ❤
AU LARGE
À travers les années, la pratique de yoga m’a permis d’avoir de différentes expériences de moi-même, du monde externe et des situations variées en parallèle de ma propre perspective mentale. La pratique m’a doté du sentiment du sacré qui s’est répandu de plus en plus sur les moments de ma vie quotidienne. En yoga, j’ai découvert un outil pour savourer la vie au lieu de penser à elle. J’ai été consciente que mon mental est capable de me montrer le monde sous n’importe quel angle et mystifier mes expériences dans le yoga. Malgré les moments mystiques que j’ai vécus, je n’ai jamais voulu mystifier le yoga.
Je venais d’écrire un poste sur les asanas et comment sentir que nous sommes l’asana au lieu de la faire (https://annenuotio.wordpress.com/2015/07/12/experiencing-asana/) et tout de suite après, j’ai eu une expérience frappante. Il y a quelques jours, j’ai pratiqué chez des amis dans une belle pièce consacrée au yoga et à la méditation. Dés que je commençais ma pratique, je sentais qu’il y avait “quelque chose dans l’air”, je sentais quelque chose que je ne comprenais pas tout à fait. Je mettais ces sensations de côté et je pratiquais sans aucune attente particulière.
Dans Navasana, je ne sentais pas que je l’exécutais ni que je la devenais. Je sentais qu’il y a avait un bateau (Nava = bateau) et que j’étais dedans. J’étais à la fois le récipient et j’étais portée par celui-ci. Je naviguais dans la douceur, le bonheur, l’amour. Ce qui rend les moments pareils mystiques, c’est la légèreté du corps et la sensation d’apesanteur. Le corps qui s’abandonne complètement à l’esprit. L’esprit qui porte le corps. Mystique tout court.
AIROT LEVOSSA
Kautta vuosien joogaharjoittelu on tuonut minulle erilaisia kokemuksia itsestäni, maailmasta ja monista tilanteista mieleni viritysten rinnalle. Harjoitus on voimistanut elämässäni pyhyyden tunnetta ja ulottanut sen kaikkiin hetkiin. Olen löytänyt joogasta välineen, joka on opettanut minulle miten elämää maistellaan onnellisena.
Olen ollut tietoinen siitä, että mieleni voi näyttää minulle maailman ihan mistä kulmasta vain ja vaikkapa mystifioida kokemuksiani. Joogan mystifiointi ei ole ollut minulle päämäärä, mutta silti minulla on ollut siinä mystisiä kokemuksia. En ole ollut myöskään kiinnostunut selittämään niitä itselleni tai edes puhumaan niistä juurikaan. Asenteeni on ollut pikemminkin neutraali ja maanläheinen. Mutta.
Olin juuri kirjoittanut blogipostauksen asanakokemuksista ja siitä miten voimme kokea asanassa olemisen sen tekemisen sijaan (https://annenuotio.wordpress.com/2015/07/12/experiencing-asana/) kun sitten sain harjoituksessa erilaisen autuaan kokemuksen. Muutama päivä sitten harjoittelin ystäväni kotona joogalle ja meditaatiolle omistetussa kauniissa tilassa. Aivan harjoituksen alusta minulla oli tunne että “jotain on ilmassa”. Tunsin jotain tietämättä kuitenkaan tarkalleen mitä se oli. Harjoittelin odottamatta mitään erityistä.
Sitten olin Navasanassa. En tuntenut tekeväni asanaa, en myöskään tuntenut olevani se. Tunsin, että olin siinä veneessä (Nava=vene). Olin oikeastaan sekä astia että astian sisältö. Seilasin pehmeästi jonkun kannatellessa minua. Se mikä tekee tällaisista hetkistä mystisiä on kehon painottomuuden kokemus. Kun henki kantaa kehoa ja kun keho antautuu kokonaan hengelle, se on mystinen kokemus. ❤
Photo by Neletta Venturi
annenuotio.wordpress.com 