Learning through being

The genius of the Ashtanga yoga asana practice for me has been its unmodifiable form. When the practice itself remains the same, the practitioner can use it as a mirrow. (S)he understands that any inner movement comes from the conditionings inside and a real change in the physical body is the result of a change in the mind. As the practice doesn’t change it can gradually offer us a multilayered image of us with all our conditionings. What a delicious work to do! This is what I have praised for years for myself and for my students. How lucky we are to have this practice!

The other side of the coin is nevertheless what is brought into the practice from the practitioner’s mind. The mind is such a force and has also a capacity to change the reality for us, as you know. On the material level, you can see the practice as a linear and timebound series of asanas and then the whole spiritual practice and the experience of it can become totally materialistic. The mind takes the place of the king once again, celebrates its victory in a usual manner and the yoga, the union, is left behind.

In this kind of linear perspective toward the practice there’s a risk that you think that you can learn yoga. You want to learn, because learning gives you satisfaction. You can learn more asanas, that is true. But yoga is nothing to be learned. It’s something to be in relation with something. In relation with yourself, with the others and with the world. Yoga is not the accumulation of information and skills, but growth in awareness of oneness of everything.

APPRENDRE PAR L’ÉCOUTE

Le génie de la pratique des asanas du Yoga Ashtanga pour moi a été sa forme immuable. Lorsque la pratique elle-même reste la même, le/la pratiquant(e) peut s’en servir en tant que miroir. Chaque mouvement interne est le signe d’un conditionnement et la vraie transformation du corps physique est le résultat d’une transformation mentale. La pratique ne change pas et va graduellement nous offrir une image de nous avec plein de couches d’identité jusqu’au-là cachées. Quel délicieux travail nous attend! Ça fait des années, que je fais des éloges sur cette pratique en la célébrant à l’intérieur de moi et devant mes élèves. Qu’est ce que nous avons eu de la chance d’avoir pu rencontrer une pratique pareille!

Le revers de la médaille est pourtant différent de cet état de choses, car le mental du praticien/de la praticienne y joue un rôle important. Le mental est une force immense et comme nous savons, il a la capacité de transformer la réalité pour qu’elle nous convienne. Vu sur le plan matériel, cette pratique peut être perçue linéaire et temporelle et c’est ainsi que la pratique spirituelle avec ses expériences peut être vécue complètement au niveau matérialiste. Le mental s’installe sur le trône, jubile à sa façon habituelle et le yoga, la possibilité de l’union, disparaît.

Vu dans cette perspective linéaire, il y a un risque d’avoir mal compris la pratique. On croit que le yoga, ça s’apprend. C’est satisfaisant d’apprendre des choses. Bien entendu, on peut apprendre des asanas, mais le yoga ne peut pas être appris. Le yoga est l’union. C’est la connexion avec nous-mêmes derrière le mental, la connexion avec les autres et le monde. Le yoga ne veut pas dire l’accumulation de l’information et des capacités acquises, mais la croissance en conscience de l’unité de tout.

OLEMISEN OPPI

Ashtangajoogan asanaharjoituksen nerokkuus on minulle ollut pitkälti sen muodon pysyvyydessä. Kun harjoitus itsessään pysyy samana, voi harjoittelija käyttää sitä peilinä. Näin voi harjoituksen avulla nähdä omat sisäiset liikahduksensa erilaisina ehdollistumina ja oman kehonsa muutokset voi ymmärtää näiden ehdollistumien hellittämisen tuloksena. Harjoitus pysyy ja alkaa kiehtovasti tarjota meille monikerroksista kuvaa itsestämme ehdollistumisinemme. Mikä herkullinen työsarka meitä odottaakaan! Vuosien ajan olen ylistänyt tätä harjoitusta näistä syistä niin itsekseni hurraten kuin oppilaillenikin. Miten onnekkaita olemmekaan, että tällainen harjoitus elämäämme sattui tulemaan!

Kolikon kääntöpuoli voi kuitenkin olla hyvin toisenlainen, sillä harjoittelijan mieli tuo oman panoksensa harjoitukseen. Mielellä on valtava voima ja kuten tiedämme, sillä on ihmeellinen kyky muuttaa todellisuutta mieleiseksemme. Materiaalisella tasolla tarkasteltuna tämäkin harjoitus asettuu lineaariseksi ja siten aikaan kytketyksi ja näin koko henkinen harjoitus kokemuksineen voi jäädä täysin materialistikseksi. Mieli ottaa kuninkaan paikan, hehkuttelee omiaan ja jooga eli yhteyden kokeminen hämärtyy.

Tällaisen materialistisen näkökulman riski on siinä, että ihminen kuvittelee voivansa oppia joogaa ja siten menettää juuri sen ydinasian. Oppiminen on tyydyttävää ja siksi haluamme oppia. Toki voimme oppia uusia asanoita. Mutta itse jooga ei ole mitään, mitä voisi oppia. Jooga on yhteyttä. Yhteyttä itseemme mielen taakse, yhteyttä muihin ihmisiin ja maailmaan. Jooga ei tarkoita informaation kasautumista tai taitojen karttumista, vaan tietoisuuden kasvua kaiken yhteydestä ja ykseydestä.

Advertisements

Stretching the antennae

In the beginning of autumn I asked workshop participants to put in one word either their life situation or the issue they were working on right now. The challenges that came up were something we all share: detachment, separatedness, acceptance, hesitation, change, loneliness – not to mention but a few. Some of the themes were more clearly difficulties of an individual life situation. Most themes are present during our whole life having something to do with the psychological and spiritual growth and its subtler tones.

Then we made a practice. In the first part, we just sat in silence. Participants were focusing on their own feelings and their own energy. We sat until the energy was neutral and calm, the group energy synchronized. Then on a sign I gave, the participants allowed their focus to change to feel a friend sitting next to them. People were open and allowed the information to come to them without any effort. If the situation or the mind became restless, you were supposed to go back to your own body and its sensations. In the third stage, I told everybody their partner’s theme to let it find its way into your own heart.

The outcome was actually really touching. On the one hand others issue is always also yours. Maybe you’ve simply forgotten, because another problem has taken more space in your life. When you identify with the other person’s theme, your own problem becomes lighter. And when someone takes your burden to carry, you can really feel it. It was so simple as that! On the other hand everybody could read things in other’s energy field they ignored before.

Some of the participants were delighted of their partner’s theme. They found even a relief in it. There was a woman who thought that separatedness was a great thing, because she always was too attached to others. This is how the themes got new color, they completed each other and even turned upside down. The other person’s different experience transformed the problem to something surprisingly more positive. It was also important that everybody could be part of the resolution to someone else.

It’s quite interesting how our ego steps forward to distort the reality and changes how we really feel about situations. We all have the capacity of clairvoyance, but our mind limits it. If we feel it’s shameful to feel lonely, we can’t really take the information that our friend is actually feeling lonely. Our own limitations stop all the information that is overwhelming us emotionally. It’s equally our own limitations that make the relief impossible. We feel happy only when we feel oneness with others and when the oneness becomes true.

10614293_756705334368084_5477015791760838493_n

ÉTIREMENT DES ANTENNES

En début de la rentrée, j’ai envoyé un mot à des élèves dans ma formation pour leur demander de mettre en un mot ce qu’ils étaient en train de vivre à ce moment-là. Que ce soit une situation de vie particulière ou une confrontation avec un défi dans la vie psychologique. Les défis mentionnés étaient bien sûr des thèmes que nous partageons tous: lâcher prise, isolement, acceptation, hésitation, changement, solitude – pour n’en nommer que quelques-uns. Certains de ces thèmes émergaient plutôt d’une situation de vie individuelle, mais la plupart d’entre eux, étaient des sujets qui nous touchent tous durant toute notre vie, car c’est des sujets qui ont un rapport à notre évolution psychologique et spirituelle et qui ne cessent de générer des subtilités toujours plus fines.

Ensuite, pendant une séance, nous avons fait une pratique. La première partie constituait d’être assis dans le silence. Les participants se focalisaient sur leurs propres sensations et leur propre champ énergétique. L’atmosphère devenait neutre et calme et on sentait l’énergie du groupe synchronisée. Après, sur un signe verbal que j’ai donné, les participants étaient invités à changer leur centre d’attention d’eux-mêmes à la personne d’à côté. Il fallait juste rester ouvert et accueillir l’information qui venait de l’autre sans y mettre aucun effort. Si le mental devenait agité, il fallait retourner à ses propres sensations. Au troisième stade, j’annonçais à chacun le mot qu’avait donné leur partenaire pour cette pratique et tout le monde était censé prendre le contenu du mot dans son propre cœur.

Le résultat était très émouvant. D’une part, le problème de l’autre est toujours aussi le nôtre. Nous l’avons peut-être oublié si un autre problème nous a envahi. Lorsque nous nous identifions avec le thème de l’autre, nous voyons presque disparaître notre propre problème. Et lorsque quelqu’un porte notre fardeau, nous pouvons sentir la légèreté. C’était si simple que ça de se débarrasser de ses problèmes! De l’autre part, tout le monde pouvait lire des choses dans le champ énergétique de l’autre et avoir la connaissance des choses qu’ils ignoraient auparavant.

Il y en avaient qui se réjouissaient de sentir le thème de l’autre, pour qui c’était un soulagement même. Par exemple, une femme trouvait l’isolement réconfortant, car elle disait qu’elle était toujours trop attachée aux autres. C’est comme ça que les thèmes trouvaient de nouvelles couleurs, ils se complétaient et quelques-uns se renversaient complètement. L’expérience totalement différente de quelqu’un d’autre transformait le problème à quelque chose plus positif. Ce qui était important aussi, c’était que tout un chacun puisse faire partie d’une résolution pour quelqu’un d’autre.

C’est quand même intéressant comment notre égo entre en scène pour modifier la réalité et comment il change ce qu’est notre première impression dans les situations. Nous avons tous la capacité de voyance, mais notre égo la limite. Si nous sentons qu’il est honteux de se sentir seul, par exemple, nous sommes incapables de digérer l’information d’une solitude subie par un(e) ami(e). Nos propres limitations arrêtent l’information qui nous envahit émotionnellement. Il s’agit aussi bien de nos propres limitations qui rend le soulagement impossible. Nous pouvons être heureux seulement quand nous ne faisons qu’un avec les autres et lorsque cette unité nous est vraiment vraie.

TUNTOSARVIEN OJENTELUA

Syksyn alussa pyysin yhdessä joogakoulutuksessa jokaista osallistujaa etukäteen kiteyttämään yhteen sanaan tämänhetkisen elämäntilanteensa tai asian, jota hän työsti elämässään. Esille tuli asioita, jotka koskettavat joskus meitä kaikkia. Irtipäästäminen, hyväksyminen, epätietoisuus, muutos, yksinäisyys, vain joitakin mainitakseni. Jotkut teemat olivat selkeämmin yksilöiden elämäntilanteesta kumpuavia haasteita. Suurin osa oli henkiseen kasvuun liittyviä teemoja, niitä, jotka kulkevat mukanamme koko elämän ajan muuttaen sävyjään aina vain hienovaraisempaan suuntaan.

Kurssilla tehtiin harjoitus. Ensimmäisessä vaiheessa istuttiin hiljaa. Jokainen oli keskittynyt omiin tuntemuksiinsa ja omaan energiaansa. Istuttiin niin kauan, että ryhmäenergia synkronoitui. Tästä selkeydestä käsin jokainen lähti minun antamastani merkistä yhdistymään etukäteen nimetyn vieruskaverin kehoon ja tunnelmaan. Ihmiset olivat auki ja antoivat kaiken informaation tulla vapaasti itseensä. Jos tilanne jotenkin hämärtyi tai mieli muuttui levottomaksi, oli ohjeena palata takaisin oman kehon tuntemuksiin. Kolmannessa vaiheessa sanoin ääneen jokaiselle erikseen ystävän teeman, joka otettiin sydämeen.

Lopputulos oli koskettava. Ensinnäkin, tietenkin toisen ihmisen teema tai haaste elämässä on myös sinun teemasi. Olet ehkä vain unohtanut sen, koska joku ongelma on mielessäsi polttavampana. Kun eläydyt toisen teemaan, oma ongelmasi helpottaa. Ja kun toinen ottaa sinun taakkasi kantaakseen, tunnet miten saat oikeasti luovuttaa sen pois. Niin helppoa se on! Toiseksi, jokainen pystyi lukemaan toisen elämästä asioita, joista ei tiennyt aiemmin mitään.

Tässä tehtävässä joillekin kävi niin, että he jopa ilahtuivat parinsa ongelmasta, koska löysivät siitä helpotusta omaan vaikeuteensa. Esimerkiksi erillisyys toi toiselle ihmiselle ilon ja oivalluksen siitä, että voisikin olla erillinen eikä takertuneena muihin ihmisiin. Näin teemat saivat uusia sävyjä, löysivät täydennystä toisistaan ja kääntyivät jopa ylösalaisin. Toinen ihminen muunsi ongelmat joksikin muuksi ja jokainen sai läsnäolollaan olla helpottamassa jonkun toisen oloa.

Mielenkiintoista on se, miten egomme tulee värittämään tilanteita ja usein välittömästi väittämään muuta kuin mitä oikeasti tunnemme. Selvänäkemisessä tulee vastaan omat rajamme siten, että jos meistä itsestämme on hävettävää tuntea esimerkiksi yksinäisyyttä, emme tohdi sanoa ääneen, että tunnemme kaverin yksinäisyyden tunteen ja siitä nousevan surun. Omat estomme estävät meitä ottamasta vastaan sitä tietoa, joka päällemme tulvii. Itse pystyttämämme rajat tietenkin estävät myös sen helpotuksen, joka syntyy yhteyden kokemisesta muiden kanssa. Lopullinen helpotus syntyy siitä, kun ykseys on vallitseva olotila.

Photo Risto Räty