Meanders of the road

According to Patañjali the causes of suffering can be put in five different categories. They are mentioned in Sādhana pāda, the second chapter in the Yoga sūtra. These causes called kleśas reside in different layers in us. We face two first of them in the mental layer, two others that follow in the list are something we encounter in the emotional layer and the last one has to do with our instinctual layer. The kleśas are challenges, but they are also a way to understand more deeply our human nature and our developmental history.

Avidyā and Asmitā are our mind’s stumbling blocks, but they also include the opportunity to grow. Avidyā means the lack of awareness about our mind’s relation to our real self. Asmitā is the degree of our self-centeredness. To put it simply one could say that higher the level of awareness and lesser the degree of self-centeredness, the less we suffer. The better the life.

Rāga and Dveṣa are in connection with our emotional layer. Rāga is a concept which stands for desires that our mind constantly creates and that our emotions accompany. What makes us unhappy is running after the desires or building our life around the desires. Dveṣa, the aversion, makes us equally unhappy. The dislikes take us away from reality, because we want to avoid something that is there. The reason for that is our inability to live through our emotions.

Abhiniveśāḥ means fear of death and this kleśa is in the instinctive brain. We have inside of us the survival instinct we can’t control. Life in us is stronger than our mind or emotions. We want to live or at least we don’t want to die. Even if in our mind and emotions we could wish to die, the instinct for the self preservation is deeper than our wish.

A yoga practitioner can use these concepts to investigate him/herself. This list of five items doesn’t make sense if we consider it only on a mental or behavioral level. Let’s take a little more recent point of view with the American physician and neuroscientist Paul MacLean. He came up in the 1960s with a model where the human being has three brains in one package. It’s called triune brain. The reptilian brain developed more than a hundred millions of years ago. Then later developed the limbic system which registers the emotional pleasure and pain. The last period in the development gave the neo-cortex about 40 000 years ago. The higher brain functions are located on the neo-cortex.

These systems take care of us each in their own particular way. The reptilian brain help us in emergency situations where our mind would be helpless and our emotions could make our reactions too slow. This brain is responsible for our survival. The limbic system includes desires and aversions which are not easy to change. Also the limbic brain has autonomic functions and it’s conditioned to link certain physical sensations to certain emotions. If these two brains have a lot of disturbances like imprints from the past, we can’t live fully the intellectual possibilities of the neo-cortex.

When we link those kleśas Patañjali talks about to these different brains, we see that the two first of them sit on the neo-cortex. The kleśas connected with emotions are in the limbic brain. The hardest of kleśas, Abhiniveśāḥ, the fear of death resides in our reptilian brain, but also in two other brains. Before the two more recent brains are in harmony, we can’t get through with consciousness into that fear in our reptilian brain.

In yoga you don’t just repair your emotional life, but you change your nervous system in its very foundation. The yoga practitioner makes his/her way through all these cerebral layers to change the reptilian brain. The ancient yogis new how to travel those meanders to the reptilian brain and how to tame that brain. With the breath. We can’t directly examine our brain, but we can connect to it with our breath. We can communicate with it via breathing. That’s the language the brain understands.

1918910_925625860856950_1869990494448406819_n

LES MÉANDRES DE LA ROUTE

Patañjali a classé les causes de la souffrance dans cinq catégories distinctes. Ces catégories sont appelées kleśas et elles sont expliquées dans le deuxième chapitre du Yoga sūtra, Sādhana pāda. Les kleśas se manifestent dans les différentes couches en nous. Les deux premiers apparaissent dans le mental, les deux suivants dans les émotions et le dernier est connecté avec notre instinct de survie. Les kleśas sont des défis, mais en plus de ça, ils nous offrent un moyen de comprendre plus profondément notre nature humaine ainsi que l’histoire dévéloppementale de l’être humain.

Avidyā et Asmitā sont des pierres d’achoppement du mental, mais ce sont également des opportunités pour une vraie maturité. Avidyā veut dire l’ignorance à l’égard de la relation entre notre mental et notre vrai être. Asmitā est le degré de notre égoïsme. Ensemble cela pourrait être interprété comme ça: Plus notre niveau de conscience est élevé et moins nous sommes centrés sur nous-mêmes, moins nous souffrons. Moins nous souffrons, plus belle est la vie.

Rāga et Dveṣa sont connectés à notre vie émotionnelle. Rāga est un concept traduisant le désir que notre mental recrée sans cesse accompagné par nos émotions. Ce qui nous rend malheureux, c’est de courir après les désirs et de construire notre vie à partir et autour d’eux. Dveṣa, l’aversion, nous rend également malheureux. Nous voulons éviter quelque chose qui existe, car nous sommes incapable d’y faire face émotionnellement.

Abhiniveśāḥ veut dire la peur de la mort et son lieu de résidence est dans le cerveau instinctif. À l’intérieur de nous, nous avons l’instinct de survie que nous pouvons absolument pas contrôler. La vie est plus forte que notre mental ou nos émotions. Même si notre mental était prêt à lâcher prise, l’instinct de survie nous sauverait. Il est plus profond que notre souhait.

Un praticien de yoga peut se servir de ces concepts pour s’interroger. Cette liste de cinq sujets ne nous donne pas beaucoup, si nous la considérons uniquement au niveau mental ou comportemental. Juxtaposons à la vision de Patañjali celle du médecin et neuroscientifique américain Paul MacLean, qui présentait son modèle du cerveau humain (cerveau triunique) dans les années 1960. Il prétendait que le cerveau contient en fait trois cerveaux. Le cerveau reptilien s’est développé il y a plus de cent million d’années. Après, s’est mis en place le système limbique qui tient un registre des plaisirs et peines émotionnels. La dernière période qui a vu naître le néo-cortex remonte à 40 000 ans. Les fonctions plus sophistiquées du cerveau se situent dans le néo-cortex.

Ces cerveaux, ces systèmes s’occupent de nous chacun à leur propre manière particulière. Le cerveau reptilien nous est utile dans les situations de danger et d’urgence où notre mental pourraient ralentir nos réactions et où nos émotions pourraient être trop compliquées. C’est le cerveau responsable de notre survie. Le système limbique a aussi des fonctions autonomes, mais en plus, il inclut les désirs et les aversions et les lie à certaines sensations physiques. Il est donc conditionné. Lorsque les deux cerveaux plus bas et plus anciens sont en harmonie, ça nous permet de vivre plus par notre néo-cortex intelligent.

Si nous faisons le lien avec les kleśas et les différents cerveaux, nous pouvons constater que les deux premiers kleśas se situent dans le néo-cortex. Les kleśas qui sont liés aux émotions se trouvent dans le cerveau limbique. Le plus dur des kleśas, Abhiniveśāḥ, la peur de la mort, réside dans le cerveau reptilien, mais aussi dans les deux autres cerveaux. Les deux cerveaux plus superficiels doivent avoir trouvé un équilibre avant que nous puissions atteindre consciemment cette peur instinctuelle. Sinon, nous ne pouvons pas aller plus loin dans la profondeur du cerveau.

Dans le yoga, nous ne réparons pas seulement notre vie émotionnelle, mais nous transformons notre système nerveux dans sa constitution. Le praticien du yoga fait ce voyage dans les couches cérébrales. Les yogis des temps anciens savaient comment avancer dans les circonvolutions jusqu’à notre cerveau reptilien et comment apaiser ce cerveau. C’est par la respiration. Nous ne pouvons pas examiner directement notre cerveau, mais nous pouvons nous connecter à lui par notre respiration. Nous communiquons avec le cerveau par la respiration. C’est la langue du cerveau.

KIEMURAISELLA TIELLÄ

Patañjalin näkemyksen mukaan ihmiselämän kärsimyksen syyt tiivistyvät muutamaan pääkohtaan. Ne on mainittu Joogasutran toisessa luvussa, Sādhana pādassa. Nämä kärsimyksen syyt eli kleśat ovat psyykemme eri kerroksissa. Yhdet ovat mielessä, toiset tunne-elämässä ja yksi niistä on viettipuolessamme. Samalla kun niihin kiteytyy haasteita, ne ovat käsitteitä, jotka johdattavat meitä syvemmälle ihmisyyteemme ja kehityshistoriaamme.

Avidyā ja Asmitā ovat toisaalta mielemme kompastuskivet ja toisaalta sen kasvumahdollisuudet. Avidyā on tietoisuutta mielemme suhteesta todelliseen minuuteemme ja Asmitā liittyy itsekeskeisyytemme asteeseen. Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että mitä korkeampi tietoisuudentaso ja mitä vähemmän itsekeskeisyyttä, sitä vähemmän kärsimystä. Sitä parempi elämä.

Rāga ja Dveṣa liittyvät emotionaaliseen puoleemme. Rāga on käsite, joka edustaa haluja, joita mielemme jatkuvasti kehittää ja joihin tunteemme lähtevät mukaan. Onnettomaksi meidät tekee halujen perässä juokseminen ja elämämme kiertyminen niiden tyydyttämisen ympärille. Samoin epämiellyttäväksi kokemamme asiat, Dveṣa, vievät meitä todellisuudesta pois. Kierrämme joitain asioita kaukaa, koska emme halua kohdata niitä. Syyt ovat yleensä tunteiden kohtaamisen vaikeudessa.

Abhiniveśāḥ eli kuolemanpelko liittyy taas perusvietteihimme. Meillä on itsesäilytysvietti, jota emme voi ohjailla. Elämä meissä on vahvempi kuin mielemme ja tunteemme. Haluamme elää tai emme ainakaan halua kuolla. Voimme mielessämme ja tunnetasollakin haluta kuolla, mutta syvemmällä viettitasolla meissä on elämän jatkamisen tarve.

Joogaaja voi käyttää näitä viittä eri käsitettä itsensä tutkimiseen. Niitä pitää tarkastella eri kohdissa itseämme, ei pelkästään mielenliikkeiden tai käytöksen tasolla. Otetaan Patañjalin rinnalle tuoreempaa näkökulmaa. Yhdysvaltalainen lääkäri ja neurotutkija Paul MacLean esitti 1960-luvulla mallin (kolmiaivoteoria), jossa ihmisellä on kolmet aivot yhdessä paketissa. Liskoaivomme ovat kehittyneet yli sata miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeen kehittyi limbinen järjestelmä, joka vastaa tunne-elämästämme. Se rekisteröi nimenomaan mielihyvän ja mielipahan tunteet. Viimeinen kehitysvaihe ajoittuu noin 40 000:n vuoden taakse, jolloin aivokuori kehittyi. Siinä sijaitsevat tietoisuus ja korkeammat aivotoiminnat.

Nämä järjestelmät pitävät meistä huolta kukin omalla tavallaan. Liskoaivot hoitavat meidät vaaratilanteista, joissa mielemme on neuvoton tai joissa emootiot voisivat hidastaa tai monimutkaistaa reaktiotamme. Se vastaa henkiinjäämisestämme. Limbiseen järjestelmään liittyvät halut ja vastenmielisyydet. Niitäkin on vaikea muuttaa. Limbisessä järjestelmässä on autonomisia toimintoja ja sen lisäksi se on ehdollistunut yhdistämään tietyt fyysiset tuntemukset tiettyihin tunteisiin. Jos näissä kaksissa aivoissamme on paljon häiriöitä, jälkiä menneistä kokemuksista, emme pääse nauttimaan luovan ja älyllisen aivokuoren tarjoamista mahdollisuuksista.

Kun liitämme nuo Patañjalin esittämät kleśat näihin aivojen kerrostumiin, niin ylimpänä aivokuorella on luonnollisesti nuo kaksi ensimmäistä tietoisuuteen liittyvää kleśaa. Tunteisiin liittyvät kleśat ovat limbisen järjestelmän alueella. Haasteellisin kleśa, Abhiniveśāḥ, eli kuoleman pelko, sijoittuu liskoaivoihimme kaksien muiden aivojen lisäksi. Patañjalin kommentaattorien mukaan vaikein käsiteltävä asia on kuolemanpelko. Ennen kuin pinnallisemmat aivojen kerrokset ovat tasapainossa, tätä pelkoa ei voi edes aidosti lähestyä. Emme pääse niin syvälle itsessämme tietoisuuden avulla.

Joogassa ei ole kyse pelkästään tunne-elämän korjaamisesta, vaan koko hermostomme konstituution muuttamisesta. Muutamme liskoaivojemme toimintaa. Joogaajan tuleekin kulkea tiensä näiden aivojen läpi tuoreimmasta kehityshistoriallisesta kerroksesta vanhimpaan. Muinaiset joogit tiesivätkin miten nuo kiemuraiset polut kuljetaan liskoaivoihimme asti ja millä keinoin tuokin aivojemme osa tyyntyy. Hengityksellä. Emme voi suoraan tutkia aivojamme, mutta voimme olla niihin yhteydessä hengityksemme avulla. Me voimme viestiä aivoillemme hengityksellä. Hengitys on aivojen äidinkieli.

Photo by Otto Tarvainen

Advertisements

Equal to life

Patañjali’s Yoga Sūtra text is a theoretical presentation of the spirituality of the human being. It emphasizes the mind’s role as a main disturbance factor in the beautiful stream of life. One characteristic of the mind is that it doesn’t keep still and another one is that it makes comparisons. In some contexts we use this skill in a fruitful way, but very easily it becomes a function that dominates our mind. Comparing things is like being a bouncing ball between two poles never reaching one or the other. Comparison is easy, but makes us miss the real thing. The thoughts go so quickly between things that we don’t have time to feel even one thing.

More I’ve made research on myself and longer I’ve been teaching yoga, clearer the picture about Patañjali’s message has become in practice too: What’s essential in being human and what’s difficult in life? These two enigmas could be put in one sentence. How to be yourself? How to be naturally in your own body and how to enjoy life without adding anything extra to it and without repressing it? Anything you add is pretention, which is nothing but ego’s need to expose some things and not all of you. What makes life difficult is when you’re against it. When you don’t listen to your real sensations and you don’t express your authentic feelings.

In the Western society many things are built around comparison and competition, but the deepest in us can’t compete. The truth doesn’t accept these categories. The truth is. In yoga the goal is to get your mind on the same wavelength with the reality. That’s why comparison has no place. It never tells anything essential of its objects, only about their relation to something else. It’s useful to connect with things directly. How would you feel about them, what would you think about them and what would you say about them without comparison?

In my teaching I encourage people to leave their fixed identities to meet themselves and to talk about themselves without comparison. No comparison to earlier state, imaginary state or other people. This is how everything gets neutral, the energies come back to this moment and you feel good. I recommend to give a try for not comparing.

16265975_1224765504276316_5327524399488255175_n

QU’EST-CE QUI ÉGALE LA VIE?

Le Yoga sūtra de Patañjali est une présentation sur la spiritualité humaine. Il met en évidence le rôle perturbateur du mental dans l’écoulement de la vie. L’un des caractéristiques du mental est qu’il ne tient pas en place, il bouge, et un autre, est qu’il fait des comparaisons. Dans certains contextes, nous utilisons cette capacité intelligemment, mais souvent elle prend toute la place. Comparer les choses entre elles est un peu comme une balle qui rebondit sans discontinuité entre deux pôles sans jamais s’arrêter ni sur l’une ni sur l’autre. La comparaison est facile, mais ainsi, nous perdons l’essentiel. Les pensées vont tellement vite entre les choses que notre corps n’a pas le temps de sentir quoi que ce soit.

Plus j’ai fait des recherches sur moi-même et plus j’ai enseigné le yoga, plus clair est devenu le point de vue pratique du texte de Patañjali. Qu’est-ce qui est essentiel dans la vie humaine et qu’est ce qui y est difficile? C’est en fait les deux côté de la médaille. En une question: Comment être soi-même? Comment vivre naturellement dans son propre corps et comment profiter de la vie sans y ajouter quoi que ce soit et sans réprimer quoi que ce soit dans l’expression de la vie? Ce qu’on ajoute, c’est la prétention, qui n’est rien d’autre que les besoins de notre égo d’exposer certaines choses et pas toutes. Ce qui est contre la vie, c’est quand nous n’écoutons pas nos ressentis réels et que nous n’exprimons pas nos sentiments authentiques.

Dans la société occidentale, beaucoup a été construit sur la comparaison et la compétition, mais l’essentiel en nous ne peut pas être en compétition. La vérité n’entre pas dans ces catégories. La vérité est. Dans le yoga, le but est d’accorder notre mental avec la même longueur d’onde que la vérité. La comparaison n’y a aucune place. Par elle, nous ne disons jamais rien d’essentiel, mais nous voyons les choses en relation avec quelque chose d’autre. C’est très utile de voir les choses sans comparer. Qu’est-ce que nous ressentons, alors? Qu’est-ce que nous pensons d’elles? Et que pourrions-nous dire d’elles?

Dans mon enseignement, j’encourage les gens à laisser les identités fixes pour pouvoir se rencontrer soi et je leur demande de parler d’eux/elles-mêmes toujours sans comparaison. Pas de comparaison avec ce qu’il y a eu avant, pas avec l’imaginaire et pas avec les autres. C’est comme ça que tout devient neutre, les énergies reviennent à nous, elles se concentrent au moment présent et nous nous sentons bien. Je vous recommande d’essayer de parler sans comparaison.

YHTÄ SUURI KUIN ELÄMÄ

Patañjalin joogasutrateksti on kirjallinen esitys ihmisen henkisyydestä ja siitä, miten mieli sakeuttaa kaiken ja häiritsee muuten niin kauniisti virtaavaa elämää. Mielen eräs ominaisuus on se, ettei se pysy paikallaan. Eräs toinen on vertailu. Joissain tilanteissa me käytämme tätä kykyä hedelmällisesti, mutta monesti käy niin, että vertailu ottaa vallan ajatuksissamme muutenkin. Vertailu on kuin pallottelisi palloa kahden kohteen välillä pysähtymättä kumpaankaan. Vertailu on helppoa, mutta saattaa jättää huomiotta olennaisen. Ajatuksemme kulkevat niin vinhasti asioiden väliä, ettemme ehdi kehollamme tuntea kumpaakaan.

Mitä kauemmin olen itseäni tutkinut ja mitä kauemmin joogaa opettanut, sitä selvemmin on käytännössäkin piirtynyt esiin Patañjalin sanoma. Mikä ihmisenä olemisessa on toisaalta olennaisinta ja toisaalta vaikeinta? Ne ovatkin saman asian kääntöpuolet. Olla oma itsensä. Olla omassa kehossaan luontevasti ja nauttia elämästä mitään turhaa siihen lisäämättä ja mitään siihen kuuluvaa siitä pois jättämättä. Turhaa on kaikki teeskentely, joka lähtee egon tarpeesta nostaa vain tiettyjä asioita esiin. Väärin on olla ilmaisematta todellisia tunteitamme ja tuntemuksiamme autenttisesti.

Länsimaisessa yhteiskunnassa on paljon rakentunut vertailun ja kilpailun ympärille, mutta syvin meissä ei kilpaile. Totuus ei asetu tällaisiin luokkiin. Se on. Joogassa on tarkoitus saada mieli totuuden kanssa samalle aallonpituudelle. Siksi vertailu kannattaa jättää kokonaan pois. Se ei kerro koskaan mitään todellista kohteestaan, vaan pelkästään asioista suhteessa joihinkin muihin asioihin. On hyvä opetella etsimään kohteen ydin ja katsoa miten sen voi kohdata ilman mitään vertailua. Mitä siitä tuntisi, ajattelisi, sanoisi? Miten sen kohtaisi suoraan?

Omassa opetuksessani kannustan ihmisiä jättämään keinotekoiset identiteettinsä, jotta he voivat kohdatam itsensä ja puhua itsestään ilman vertailua. Ilman vertailua aikaisempaan, kuviteltuun tai muihin. Silloin kaikki neutraloituu, tulee tähän hetkeen ja tuntuu hyvältä. Suosittelen kokeilemaan millaista elämä on ilman vertailua!

Photo by Otto Tarvainen

Letting go

Patanjali, the father of the Yoga Sutra, talks in the second chapter of his text about Kleṣas, the causes of suffering in human life. He classifies these causes in five categories. Two of them, Raga (attachment to desires) and Dveṣa (avoiding things we dislike) are the most practical ones in the sense that we face them every day.

When we are attached to our desires, we strive mentally to change situations to correspond to our point of view. This need can be so deeply rooted that even when everything is all right, we feel the pressure to get something. This is why we continuously try to influence situations and change things. In the end this causes stress and suffering.

When we try to change things we dislike, we reject the reality in order to avoid some difficult emotions. The aversion is unnecessary suffering. We easily imagine that we act to avoid suffering, but by trying to avoid suffering we actually act to increase the aversion. Often we namely act automatically based on our previous experiences and we are not looking at the situations with an open mind.

When we are too attached to things our mind wants or doesn’t want, we have detached from the reality and given up to our conditioned mind. We live in images and in the emotions created by them. However when we are conscious about that we can raise above this way of functioning. Patanjali talks about Vairagya – detachment which is one of the main things we need to understand the importance of. It’s something we need to practice constantly.

Nobody can really let go of things just like that. First of all, could we detach ourselves from our body, our mind, our emotions if we haven’t really explored ourselves and deeply loved ourselves? What are we detaching from then? If we haven’t experienced the charm of our body, but just felt too shy to enter its world? If we haven’t inhabited our body? We might have even despised it. Then the ideals of yoga might offer an escape from oneself’s real feelings.

We need to accept attachement, the opposite of detachment first. We can’t get rid of attachments, our love for our body, mind and emotions, if we can’t first love all these aspects of ourselves. When we are full of love towards ourselves, when we realize what kind of gift we’ve got from life, we can start to work on detachment. First we love and then we know what we are giving up and how hard it is. Of course, it’s easier to let go if you hate yourself. One can even become a master of detachment then. Through love the detachment becomes differently easy, because love gives us everything.

We can’t let go in theory, we can’t grow in theory. The detachement is a practical thing. As in everything, also in this context the rhythm and the timing matter. We need to be watchful about how situations come to us and when it’s possible and reasonable for us to take another path, to choose differently. When to stop getting involved and to settle in peace? When you let go, love everything you let go.

13737527_1235801436453419_7553907473276992376_o

LÂCHER PRISE

Patanjali, le père du Yoga Sutra, parle dans le second chapitre de son œuvre, des Kleṣas, des causes de la souffrance humaine. Il classifie ces causes dans cinq catégories distinctes. Deux d’entre eux, Raga (attachement aux désirs) et Dveṣa (aversion) sont les plus pragmatiques. Nous faisons face à ces aspects quotidiennement.

Le désir dans le quotidien se manifeste souvent en tendance à faire des efforts mentaux pour faire les situations correspondre à nos points de vue. Ce besoin de contrôler les choses peut être si profondément enraciné en nous, que même quand nous nous sentons tout à fait bien et satisfaits, nous sentons une pression d’avoir quelque chose d’autre. À cause du malheur né de ce désir perpétuel, nous essayons continuellement de transformer les situations en quelque chose qu’elles ne sont pas.

Et lorsque nous cherchons à manipuler mentalement les choses que nous aimons pas, nous rejetons la réalité pour pouvoir éviter les émotions difficiles. L’aversion est une souffrance qui n’est pas nécessaire. Nous imaginons facilement, que nous agissons pour éviter la souffrance, mais c’est justement l’effort fait pour l’éviter qui la fait grandir. Souvent nous agissons automatiquement et notre action est basée sur les expériences précédentes, ce qui nous empêche de voir les situations ouvertement et de les accepter en tant que telles.

Lorsque nous sommes trop attachés aux choses que notre mental soit chérie soit rejette, nous sommes en dehors de la réalité et nous sommes à la merci de notre mental conditionné. Nous vivons dans l’image et dans les émotions créées par celle-ci. Néanmoins, si nous sommes conscients de ce fontionnement de notre mental, nous pouvons nous élever au-dessus de ça. Patanjali parle de Vairagya, détachement, que nous devrions pratiquer sans cesse.

Personne ne peut être détaché par la volonté. Sans avoir exploré notre corps physique, notre mental ou nos émotions, et sans les avoir aimés, serions-nous capables de nous détacher de tout ça? De quoi pourrions-nous nous détacher, si nous avons aucun attachement? Si nous n’avons pas expérimenté le charme de notre corps et n’avons été que trop réservés pour entrer dans ce monde, si nous n’avons pas inhabité notre corps entièrement, le détachement n’est pas possible. Si, nous n’avons pas aimé ce que nous sommes, les idéaux yogiques peuvent offrir une échappatoire pour éviter nos émotions authentiques.

Il faut d’abord accepter et vivre l’opposé du détachement, l’attachement. Sinon nous ne pouvons pas nous détacher de notre amour pour notre corps, notre mental ou nos émotions. Quand nous sommes pleins d’amour envers nous-mêmes, quand nous sommes conscients de ce cadeau que la vie nous a fait, nous pouvons commencer à nous détacher. Par l’amour nous comprenons ce dont nous nous détachons et combien c’est dur parfois. Il est facile de se détacher si on ne s’aime pas. Par l’amour le détachement est plus facile dans un certain sens, car quand nous avons l’amour, nous avons tout.

Nous pouvons pas lâcher prise en théorie, nous pouvons pas atteindre à la maturité en théorie. Ça peut se faire seulement en pratique. En plus, comme dans tout dans la vie, le rythme et le moment comptent. C’est pour ça que nous devons rester vigilants. Pour voir comment les choses viennent à nous et pour sentir quand il est possible et raisonnable de faire un nouveau choix. Quand est-ce que nous n’avons plus envie de nous mêler, de contrôler? C’est à ce moment-là que nous pouvons nous installer dans la paix. En lâchant prise il est important d’aimer tout ce dont nous avons lâché prise.

IRTIPÄÄSTÄMISEN ÄÄRELLÄ

Joogasutra-kokoelman isä Patanjali puhuu tekstinsä Sadhana-osassa Kleoista, inhimillisen kärsimyksen syistä. Hän jaottelee ne viiteen eri luokkaan. Käytännönläheisimmät asiat näistä ovat Raga (haluihin kiinni jääminen) ja Dveṣa (vastenmielisinä koettujen asioiden välttely).

Kun olemme kiinni toiveissamme ja haluissamme, ponnistelemme päämme sisällä muuttaaksemme tilanteita itsellemme mieleisiksi. Tämä tarve voi olla syvälle juurtunut siten, että vaikka kaikki olisi mielestämme hyvin, tunnemme silti tarvetta haluta jotain muuta kuin mitä meillä on. Näin yritämme jatkuvasti muuttaa asioita muuksi. Tämä aiheuttaa stressiä ja kärsimystä.

Yrittäessämme sitten taas välttää meille vastenmielisiä asioita, torjumme jotain olemassaolevaa ja kieltäydymme kokemasta siihen liittyviä tunteita. Myös vastenmielisyyden kokeminen on turhaa kärsimystä. Vaikka kuvittelemme helposti toimivamme välttääksemme kärsimyksen, tulemme toimineeksi itse asiassa juuri sitä lisäten. Monesti nimittäin toimimme automaattisesti vanhojen kokemusten pohjalta emmekä herää katsomaan tilanteita avoimin silmin.

Kun olemme liian kiinni asioissa, joita mielemme haluaa tai ei halua, olemme irrottaneet otteen todellisuudesta ja antaneet vallan ehdollistuneelle mielellemme. Olemme mielikuvissa ja niiden tuottamissa tunnetiloissa. Tiedostaessamme tämän voimme tietenkin pyrkiä näkemään ne kirkkaasti ja toimimaan niiden yläpuolella. Patanjali puhuu näihin asioihin liittyen Vairagyasta, irtipäästämisestä, jota meidän pitäisi opetella ja harjoittaa jatkuvasti.

Emme kuitenkaan voi noin vain päästää irti. Voiko ihminen ensinnäkään päästää irti kehostaan, mielestään, tunteistaan, jos hän ei ensin ole tutkinut ja rakastanut kaikkea tätä? Mitä irtipäästettävää silloin edes on? Jos ei ole kokenut kehonsa ihanuutta, vaan on arastellut eläytymistä sen tarjoamaan maailmaan ja jättänyt elämättä? Tai on ehkä jopa halveksinut sitä? Silloin voi olla, että joogan ihanteet tarjoavat mukavan pakoreitin itsestä.

Meidän pitäisi ensin hyväksyä irtipäästämisen vastakohta, kiintymys. Kukaan ei voi todella päästää irti kiintymyksestä ja rakkaudesta kehoonsa, mieleensä tai omaan tunnemaailmaansa, jos hän ei ensin kykene rakastamaan näitä puolia itsessään. Kun olemme täynnä rakkautta kehoamme ja mieltämme kohtaan, kun tiedostamme minkä lahjan olemme elämältä saaneet, voimme aloittaa irtipäästämisen. Rakastamisen kautta tiedämme mistä kaikesta luovumme ja miten vaikeaa se on. Helppohan on päästää irti, jos jo inhoaa itseään. Rakastamisen kautta irtipäästäminen helpottuu jo siksi, että olemme saaneet kaiken, kun olemme saaneet rakkauden.

Emme voi luopua tai kehittyä teoriassa, ainoastaan käytännössä. Sen lisäksi kuten kaikessa muussakin elämässä, myös irtipäästämisen kyvyssä rytmi ja ajoitus on tärkeää. Siksi meidän tulee olla valppaita sen suhteen miten asiat tulevat meitä kohti ja tuntea milloin on mahdollista ja oikein toimia toisin. Milloin on tullut hetki olla puuttumatta ja olla rauhassa. Päästää irti ja rakastaa kaikkea mistä on päästänyt irti.

Photo: Catherine Chenu

Omnia mea mecum porto

When I had practiced Ashtanga yoga around a year, I was feeling happier and considerably more secure than earlier. The practice felt like a new inspiring friend to discuss with to understand myself in a new way. I was feeling grateful for not being dependent on anybody or even on any circumstances to do my practice. All I needed was less than two square meters. A mat maybe. I could meditate with my body and ask it for the answers I was looking for.

The body is as much our vehicle for moving from one place to another as it’s the vehicle for emotional experiences. More we love it, better it functions. Better it functions, more we love it. That’s why we the asana practice can strengthen our attachment to it to the extent that our happiness depends on our body. But the attachment is not yoga neither is the dependency. The detachment is yoga. The great thing in the attachment is that we can practice detachment exactly where the attachment starts to take form! This is something really delicate. Whenever you feel good, you need to be aware not to build a bond. Just take the happiness as it comes and let it go. Whenever we feel attached, on the surface we feel safe and strong, but the fear in our core grows. I wanted the opposite; to be able to stand the superficial fears and to feel free and rooted in my soul. That meant getting rid of the attachment to the body and not allowing new ones to settle while still keep going with the asana practice.

Through spiritual practices we discover our divinity, but we can also contribute to build it. It can be sitting in silence, breathing awareness, chanting. We need other yogic practices than asana practice to nourish our soul. When the miraculous chanting practice came into my life, my presence increased so much that I felt expanding eternally. I learned old sanskrit texts and nowadays I can feel the vibration of the words and sentences in me even when I’m not practicing. They are incarnated in me. I will lose my body strength one day, but if I can still breathe consciously and if the mantras are still running in my nervous system, that would be yoga, that would be life. Whatever happens, I have everything in me. When my life ends, the vibrations go on.

OMNIA MEA MECUM PORTO

Après avoir pratiqué l’Ashtanga yoga pendant à peu près un an, je me sentais déjà moins malheureuse, mais surtout, j’avais un sentiment de sécurité plus ancré. La pratique elle-même était comme un(e) nouvel(le) ami(e) inspirant(e) avec qui je pouvais aborder des thèmes variés et qui m’apportait de nouveaux points de vue aussi sur moi-même. J’étais reconnaissante d’avoir une pratique pour laquelle je n’avais besoin de personne ni rien. Rien d’autre que deux petits mètres carrés et probablement un tapis de yoga et c’est tout. Je pouvais méditer avec mon corps et y refléter des questions qui me tracassaient.

Notre corps physique est un véhicule qui nous permet de nous déplacer tout en étant aussi l’endroit où se manifestent nos émotions. Plus nous aimons notre corps et mieux il fonctionne. Mieux il fonctionne et plus on l’aime. Parfois même au point où la pratique des asanas peut créer des attachements et même une dépendance. Tout d’un coup, notre bonheur dépend de notre corps. Et pourtant les attachements pareils ou les dépendances ne font pas partie du yoga. Le détachement et la liberté si. Le côté positif d’un attachement est que quand nous en sommes conscients, nous pouvons pratiquer le détachement. C’est très délicat bien sûr. Lorsque nous éprouvons du bonheur, nous le recevons et nous le laissons passer. Car, quand nous sommes attachés à quelque chose, cela nous donne une puissance et un courage momentanés, mais en même temps s’installe une peur plus profonde. Je savais que je voulais pouvoir vivre les petites peurs et les moments d’insécurité pour être libre et bien positionnée pour entendre mon âme. Cela veut dire que bien que je pratique les asanas, je pratique le détachement par rapport au corps physique aussi.

Nous découvrons notre divinité par les pratiques spirituelles, mais nous pouvons aussi contribuer à la construire. Cela peut se faire par des moments assis dans le silence, par la conscience de la respiration, par le chanting. Nous avons besoin d’autres pratiques yoguiques que les asanas pour nourrir notre âme. Lorsque le chanting est entré dans ma vie, je sentais que ma présence se fortifiait comme s’il s’agissait d’une expension éternelle. J’apprenais des texts anciens en sanskrit et aujourd’hui, je sens la vibration des mots et des phrases en moi même quand je ne les récite pas. Ils sont incarnés en moi. Un jour, mon corps va perdre son énergie, ses aptitudes, mais si je peux respirer consciemment et si les mantras se chanteront tout seuls dans mon systême nerveux, ça serait mon yoga, ma vie. Quoi qu’il m’arrive, j’ai tout en moi. Quand ma vie s’éteint, les vibrations restent.

OMNIA MEA MECUM PORTO

Kun olin harjoitellut ashtangajoogaa vuoden verran, tunsin olevani onnellisempi kuin ennen. Oloni oli ennen muuta muuttunut turvallisemmaksi. Harjoitus tuntui uudelta, kiinnostavalta ystävältä, jonka kanssa saatoin syventyä aiheeseen kuin aiheeseen ja joka toi minulle uusia näkökulmia myös itseeni. Tunsin kiitollisuutta siitä, että en tarvinnut harjoitukseeni ketään enkä mitään erityistä. Ainoastaan tilaa parin neliön verran ja ehkä joogamaton. Sain meditoida kehollani ja heijastella siihen kysymyksiä, jotka minua askarruttivat.

Kehomme ansiosta voimme liikkua paikasta toiseen ja se on se osa meitä, jossa koemme tunteemme. Mitä enemmän rakastamme kehoamme, sitä paremmin se toimii. Mitä paremmin se toimii, sitä enemmän sitä rakastamme. Siksipä asanaharjoittelu voikin vahvistaa sidettämme kehoomme jopa siinä määrin, että onnemme tulee riippuvaiseksi kehostamme. Mutta tällainen kiintyminen tai riippuvuus ei ole joogaa. Irtipäästäminen ja vapaus on. Kiintymisen tiedostamisessa on se hieno puoli, että sen avulla voimme harjoittaa irtipäästämistä. Tämä on hyvin hienovaraista. Kun tunnemme onnea, meidän pitää pysytellä tietoisina siten, ettemme ala rakentaa kiintymystä. Annamme onnen tulla ja mennä. Kun olemme kiinni jossakin, hetkellisesti se antaa meille voimaa ja rohkeutta, mutta syvemmällä meissä pelko kytee. Minä tiesin haluavani kestää pinnallisia pelkoja, jotta voisin olla vapaa ja hyvissä asemissa kuuntelemaan sieluani. Se tarkoittaa kiintymyksestä vapautumista myös kehon suhteen vaikka asanaharjoitus jatkuu.

Joogan ja henkisten harjoitusten kautta voimme löytää jumalallisen puolemme. Uskon, että yhtä hyvin voimme sitä rakentaa. Minun mielestäni on tärkeää, että meillä on muitakin harjoituksia joogassa kuin kehon harjoitus, jotta sielumme saa ravintoa. Muu harjoitus voi olla istumista, keskittymistä, hengityksen tiedostamista, chantingia. Kun ihmeitätekevä chanting tuli elämääni, minun läsnäoloni tuntui kasvavan niin tiiviiksi, että tunsin itseni ikuiseksi. Opettelin vanhoja sanskritinkielisiä tekstejä resitoimalla ja nykyään tunnen niiden värähtelyn silloinkin kun en tee niitä ääneen. Ne ovat muuttuneet osaksi kehoani. Kun kehoni voimat jonain päivänä ehtyvät, joogani on tietoisuutta hengityksestä ja tunnetta hermostossani elävistä mantroista. Mitä ikinä tapahtuukin, minulla on kaikki itsessäni. Kun elämäni päättyy, värähtely jää.

1537582_10203047909308006_947129477230500097_o

Photo by Mari Jannela

The health is always present

Patanjali‘s Ashtanga Yoga suggests that a life of an individual is good when it’s in harmony with all life. We don’t always easily get there on our own. Patanjali presents the principles of *Yama* and *Niyama* to help us. These ten principles can be experienced and also practiced with different degrees in our action, speech or thought depending on our level of consciousness. First we need to stop doing things against life. Then we stop speaking against life and then gradually we can change the content of our thoughts too. In Yoga Sutra II:33 (Vitarka badhane pratipaksha bhavanam) Patanjali tells that we should always give the right direction to our thoughts. That’s our responsibility. We can’t stop having thoughts, but we can direct them.

I’ve noticed that many people stop doing yoga because of some pain. Many people also stop doing many other things because of some pain. The pain gets easily almost all of our attention. In addition to that mental attention many people talk about their sicknesses or diseases and become strangely attached to these discomforts. Whenever the first symptoms appear, they start to give them more energy by sharing the feelings with others and this will certainly make them (feel) more sick. This is how they become victims of their own stories.

You can try to change the direction of your thoughts whenever you feel some symptoms of any disease. Try first not to mention it to anybody. Why mention it? You would only have other people’s attention for that too and it would increase the negative energy. Don’t label yourself by any disease. When you go deeper in this philosophy in your life, you can see that the Yama and Niayama are very simple. It’s always about focusing on life instead of death. Focusing on health instead of disease. We decide where our energy goes and that’s how we create our life.

À LA VOTRE!

L’Ashtanga Yoga de Patanjali énonce qu’une vie individuelle n’est épanouie que lorsqu’elle est en harmonie avec toute vie. Cette harmonisation n’est pas toujours simple de réaliser. Pour notre orientation, Patanjali présente les principes de Yama et Niyama. Ces dix principes peuvent être expérimenté et même pratiqués à des degrées variés dans nos actes, nos paroles et nos pensées – selon notre niveau de conscience. La première chose est d’arrêter d’agir contre la vie. Ensuite sera corrigée notre parole qui devrait être en accord avec la vie. Progressivement le contenu de nos pensées changera aussi. Dans le Yoga Sutra II:33 (Vitarka badhane pratipaksha bhavanam) Patanjali nous parle de l’importance de donner une direction à nos pensées. Il nous suggère de remplacer la négativité toujours par son opposé. C’est là, notre responsabilité. Nous ne pouvons pas arrêter le flot de pensées, mais nous pouvons le diriger.

J’ai remarqué qu’un certain nombre de gens arrête complètement de pratiquer le yoga à cause d’une douleur. Mais beaucoup de gens arrêtent beaucoup d’autres choses dans la vie également à cause d’une douleur. La douleur absorbe facilement toute notre attention. En plus de cette attention mentale, nous parlons de nos maladies et par cela nous devenons étrangement attachés à ces ennuis. Dès que les premiers symptômes apparaissent, nous les guettons et nous leur donnons de plus en plus d’énergie en partageant les ressentis avec les autres. Nous construisons une maladie. C’est comme ça que nous devenons victimes de nos propres histoires.

Nous pouvons essayer de changer la direction de nos pensées à chaque fois que nous ressentons les symptômes de n’importe quelle maladie. D’abord, n’en parlons à personne. Pourquoi les mentionner? En les mentionnant, nous aurions l’attention des autres pour le déséquilibre ce qui ne ferait que croître l’énergie négative. Quand nous plongeons plus profondément dans cette philosophie positive de Patanjali, nous pouvons constater que Yama et Niyama, c’est très simple. Il s’agit toujours de se focaliser sur la vie au lieu de la mort et sur la santé au lieu de la maladie. Nous pouvons décider où va notre énergie et c’est comme ça que chaque moment nous créons notre réalité, notre vie.

KEN VAIVOJANSA VAIKERTAA…

Patanjalin Ashtangajoogassa hyvä ihmiselämä tarkoittaa harmoniaa muun elämän kanssa. Tässä ovat avuksi joogan henkiset periaatteet, *Yama* ja *Niyama*. Riippuen omasta tietoisuuden tasostamme, nämä kymmenen ohjenuoraa herää henkiin teoissamme, puheissamme ja jopa ajatuksissamme. Ensin pidättäydymme teoissamme kaikesta elämän vastaisesta. Sen jälkeen korjaamme sanojamme elämänmyönteisiksi ja lopulta puhdistamme myös ajatuksemme. Patanjali ohjeistaa Yoga Sutran kohdassa II:33 (Vitarka badhane pratipaksha bhavanam), että meidän tulisi aina suunnata ajatuksemme rakentavasti. Se on meidän vastuullamme. Emme voi lopettaa ajatusten virtaa, mutta voimme antaa niille suunnan.

Usein saan kuulla, että ihmiset lopettavat joogaharjoittelun jonkun kivun vuoksi. Olen huomannut ihmisten lopettavan paljon muitakin asioita kipujen vuoksi. Kipu saa usein miltei kaiken huomiomme ja sitten muut elämänvalinnat tehdään kivusta käsin ja suhteessa siihen. Monesti vaikuttaa siltä, että ihmiset puhuvat niin mielellään vaivoistaan ja sairauksistaan, että he näyttävät kiintyneen näihin vitsauksiin. Ja sitten kun uudet ensimmäiset oireet ilmaantuvat, monet antavat niille energiaa voimistua jakamalla ajatuksia niistä muiden kanssa. He haluavat jakaa kokemuksiaan ja miettiä sairauden eri puolia ja mahdollisuuksia pahentua. Kaikki kipuun keskittyminen pitää tilanteen paikallaan tai pahentaa sitä. Ihminen on avoin sairastumiselle. Hänestä tulee omien tarinoidensa uhri.

Kun seuraavan kerran olet tällaisessa tilanteessa ja tunnet joitain sairauden oireita, voit yrittää muuttaa ajatustesi suuntaa. Älä esimerkiksi mainitse niistä kenellekään, sillä se on aivan turhaa. Saisit varmasti muiden huomion, joka kasvattaisi tätä orastavaa energiaa. Älä muutenkaan puhu sairauksistasi, ellei se ole todella välttämätöntä. Kun pääset syvemmälle tässä filosofiassa, huomaat että Yamassa ja Niyamassa on kyse siitä, että keskitämme huomiomme elämään emmekä kuolemaan. Keskitymme terveyteen emmekä sairauteen. Voimme itse päättää siitä mille huomiomme annamme ja näin luomme elämäämme joka hetki uudeksi.

IMG_0128

* Photo by Anne *

Samśaya

Strong prejudices are usually due to unconscious fears. A doubt about something is a sign of a miner inner conflict. However any attitude is mental tension. Naivety is the opposite feature of doubtfulness and means being overly open. A naive person is not conscious of the existing reality. Some elements are consciously or unconsciously avoided to be seen. There’s no conflict, but there’s no responsibility either.

A constant doubt or constant putting into question is called skepticism. Doubt in yoga philosophy is known as Samshaya, which is one of the obstacles on the way to the self-realization. Doubting represents a negative mindset, a restricting energy and therefore it alters the reality. Instead of seeing things directly, a skeptic person sees them through the doubt.

When we want to stick to this kind of ideology, we usually have a deeper anxiety or tension inside. We can’t trust people. We can’t trust life. But ultimately we can’t trust ourselves to be present enough to see what is true and what is not true. We feel we need to be prepared and negatively aware. But if we just relax and see without doubting, can’t we then discern what’s the truth? I’m sure we don’t need to doubt at all. We can be open and present and we see everything clearly.

SAMŚAYA

Les préjugés sont normalement issus des peurs inconscientes. La méfiance est un état d’esprit moins fort, mais toute attitude est une tension mentale. La naïveté est un trait de caractère opposé à la méfiance: on est extrêmement ouvert. Une personne naïve n’est pas consciente de la réalité, mais évite de voir quelques éléments consciemment ou inconsciemment. Il n’y pas de conflit intérieur, mais il n’y pas de responsabilité non plus.

La méfiance et la mise en question constante s’appelle le scepticisme. Dans la philosophie du yoga de Patanjali, la méfiance a le nom sanskrit, Samshaya, et elle est considérée comme un des obstacles pour la réalisation du Soi. La méfiance représente un état d’esprit négatif et une énergie restrictive et ainsi elle modifie la réalité. Une personne incrédule voit la réalité à travers le doute au lieu de la voir directement.

Quand on veut s’accrocher à une idéologie négative, il y a une tension et une anxiété pré-existentes. Ce qui fait que nous pouvons pas compter sur les autres. Nous pouvons pas compter sur la vie. En fin de compte, nous pouvons pas compter sur notre propre capacité d’être suffisemment présents pour voir ce qui est vrai. Nous nous préparons peut-être pour quelque chose d’imprévisible et nous sommes constamment alertes d’une façon négative. Et si tout simplement nous nous détendons, ne voyons-nous pas la réalité, la vérité et aussi ce qui en dévie? Nous n’avons jamais besoin de vivre dans la méfiance lorsque nous y voyons clair.

SAMŚAYA

Vahvat ennakkoluulot saavat ravintonsa yleensä alitajuisista peloista. Epäilevyys on vaimeampi ennakkoluulon ilmaus. Kuitenkin kaikenlainen asenteellisuus on mielen jännitystä. Asenne pitää yllä sisäistä konfliktia ja monesti myös illuusiota oman asenteemme vaikutusmahdollisuuksista. Naiivius on epäilevyyden vastakohta, joka puolestaan kertoo rajattomuudesta ja siitä, että ihminen ei tiedosta olemassaolevia asioita. Hän sulkee silmänsä tietyiltä asioilta joko tietoisesti tai tiedostamatta. Silloin sisäinen konflikti hiljenee, mutta näin hiljenee myös omantunnon ääni ja vastuu siirtyy muille.

Jatkuvaa epäilemistä tai kyseenalaistamista kutsutaan skeptisyydeksi. Joogafilosofiassa epäily tunnetaan nimellä Samshaya ja se on mainittu yhtenä itseoivalluksen esteenä. Epäilevyys vaatii nimittäin negativiisen ajattelutavan ja rajoittavan energian ja siten se muuntaa todellisuutta eikä kirkasta sitä. Näemme todellisuuden epäilyksen lävitse sen sijaan, että näkisimme sen suoraan.

Kun haluaa pitää kiinni epäluuloisesta suhtautumisesta, taustalla on yleensä muuta ahdistusta ja jännitystä. Ei voi luottaa ihmisiin. Ei voi luottaa elämään. Ja ei voi varsinkaan luottaa omaan kykyynsä olla tarpeeksi läsnä joka hetki nähdäkseen mikä on totta. Ehkä valmistaudumme johonkin ennalta-arvaamattomaan ja voisimme tulla yllätetyksi, jos emme olisi jatkuvasti negatiivisessa ennakko-asenteessa? Uskon, että jos vain voisi rentoutua ja elää ilman epäilyä, voisi vaivattomammin nähdä mikä on totta ja mikä ei. Eikö ole niin, että mielen avoimuus auttaa meitä erottamaan asiat kirkkaasti? Meidän ei tarvitse koskaan epäillä mitään, jos katsomme asioita suoraan.

945445_4707516015209_343894688_n

Photo by Mari Jannela

Homo Spiritus

People have different reasons to take interest in practicing yoga. Usually nobody really knows what yoga is about unless they try it, because yoga is an experience. Thus all the people participating to a yoga beginner workshop attend without knowing what’s it about. They might have a subconscious feeling that something is missing in their life, even if they have experienced different kind of successes. They haven’t had a specific question in mind, but in the end of the workshop they might have had an answer. An answer to the spiritual emptiness that we can also call a spiritual crisis.

Patanjali speaks in his Yoga Sutra text about the influence of the yoga practice on our minds. The practice makes it easier to discriminate between things in the material world and the meditation will grow our capacity to see our real self separable from the contents of our mind. The core of ourself behind the mind’s fluctuations we call our spirit. The process of separation of the mind and the spirit can take decades and it’s sometimes described as the dissolution of oil and water: something very natural, but to be complete,  we need the right circumstances. We experience our core, when the mind is a separated element in the totality of the layers of our being. If we don’t have connection to our spirit, we can’t separate these two parts. In this case, the mind is the center of our being and the spirit remains unexperienced.

The spiritual crisis means that we don’t have the connection with our depth. Maybe we haven’t been interested at all in the spirituality just because we don’t know what it really is. Life might feel superficial, because it is superficial without this connection. Some of us seem to think that spirituality has something to do with only freaks. Or maybe the conceptions about the spirituality are false. Those who dislike religions, might be misled by a prejudice that the spirituality always refers to a religion.  However, the spirituality means that we are interested in life and we reflect it deeply in ourselves. When we go deeper in our search we all find a place where we can’t go ahead with our rational mind. We go ahead with our spirit.

It’s not about understanding the spirituality. We can only live it, experience it, feel it. It’s almost impossible to talk about it without banalizing or dramatizing it. It simply doesn’t submit itself to mind, but someone who’s already there, can probably guide us. The path is difficult. It’s difficult because our mind is so quick and tries to catch immediately the experience. It can’t.  A thought is not the spirit. It’s nothing but a thought. You can’t extend the duration of the real experience by your mind. This is how some people get stuck between the spirit and the mind. They stay in their minds with these experiences. I guess this is also a reason why people who authentically are interested in yoga or meditation, are not drawn into yoga seeing so many freaks practicing with a little connection to the reality.

Spirituality means stopping everything. It sounds maybe boring and uninteresting, but when we totally can calm our energy,  we understand something new. It’s just a really small part of people who ever stopped really, even if many big life crisis offer an opportunity for that for all of us. If we stop really even once, it’s enough: our core is then alive, we are there! Many people are afraid to stop, because the way to the reality is long and lonely. Before the real liberation you have to go through phases of boredom, frustration and fear. In the spiritual matter, you really don’t know what’s coming. If your core is calling you, it’s worth of listening to this voice! When you connect to your core, the whole world changes in bliss. It gives your life depth and spirit. Beyond the emptiness is fullness.

On our Via Dolorosa we encounter everything, anything we ever left behind. That’s the reason why the majority doesn’t go until the end of the road. No stone should be left unturned. It’s not enough to have gone through our experiences in our mind, we have to live them through again. Any knot left, we have to unknot it. This kind of pure experience without the help of the mind or the speech, is usually unknown for many. Thinking doesn’t help. We switch from the mental level to the energy level. Then it’s about faith. This faith is put into the test. We have to trust our spirit to guide us. Not the images we have, but the real essence of ourselves. If you get there, you have stepped on the other side of Avidya, ignorance about your real self.

This connection to our spirit is lost in today’s world. I imagine the greatest gift we can ever have as human beings is to discover it. In the Bible, it’s said that “It is easier for a camel to go through the eye of a needle than for a rich man to enter the kingdom of God.” It’s about the same tenacious spiritual work than in yoga: to go towards the unknown without hesitation and to be able to allow your ego burn down. It seems so impossible, but it’s still possible to all of us. Are you satisfied just by taking the superficial richness and superficiality of life? Or do you want to start the fascinating journey into your heart?

HOMO SPIRITUS

Nous avons tous une raison bien à nous de commencer à pratiquer le yoga. Comme le yoga est une expérience particulière,  personne, en général, ne sait vraiment de quoi il s’agit avant de l’essayer. Normalement, tout le monde commence le yoga un peu par hazard sans savoir où cela va mener. Les gens peuvent avoir un pressentiment qu’il y a quelque chose d’essentiel qui leur manque malgré tout le succès possible dans la vie courante. Peut-être n’y a-t-il pas un problème au début, mais pendant un stage d’initiation au yoga, les gens peuvent trouver une solution. Une réponse au vide spirituel qui s’appelle aussi une crise spirituelle.

Patanjali parle dans son Yoga Sutra de l’influence de la pratique du yoga sur notre capacité mentale de discrimination dans le monde matériel et comment la méditation va encore raffiner cette capacité pour que nous puissions discerner l’esprit du mental. Pour compléter le processus de séparation entre le mental et le spirituel, qui parfois est décrit par analogie comme la séparation de l’huile et de l’eau, peut prendre des dizaines d’années.  C’est quelque chose de tout à fait naturel, mais pour être achevé, le processus nécessite les circonstances adéquates. Nous pouvons expérimenter notre profondeur lorsque le mental est une entité séparée des autres couches de notre être. Si nous ne sommes pas en connection avec notre esprit, nous sommes incapables de séparer ces deux entités. Dans ce cas, c’est le mental qui est le centre de notre être et l’esprit reste latent et inexprimé.

L’absence de connection avec les profondeurs de notre espirit est la cause d’une crise spirituelle. Peut-être n’avons-nous pas du tout été intéressés à la spiritualité tout simplement parce que nous savons pas exactement ce que c’est. La vie peut nous paraître superficielle, parce qu’elle l’est sans cette connection. Il y en a qui pensent que la spiritualité est pour les fanatiques. Il y en a qui n’aiment pas les religions et croient que la spiritualité a toujours à faire avec la religion. Et pourtant, la spiritualité veut dire que nous sommes pleinement en vie, inspirés à connaître toutes les couches en nous et que nous permettons à la vie de nous toucher avec toute sa force. À force de creuser, nous arriverons à un point où notre raison ne nous servira plus. Nous pouvons avancer seulement à l’aide de notre esprit.

La spiritualité n’est pas à comprendre. Elle est à vivre, à expérimenter. Il est presque impossible d’en parler sans la banaliser ou la dramatiser. Elle ne se soumet pas au mental. Le chemin est difficile. Il est difficile parce que notre mental est tellement rapide et enthousiaste qu’il capte immédiatement l’expérience spirituelle et ainsi la matérialise en pensée. Une pensée n’est toutefois pas l’esprit. Ce n’est qu’une pensée. Nous ne pouvons pas étendre la durée de l’expérience par la pensée. Mais il y a des pratiquants de yoga qui sont coincés là, entre la pensée et l’esprit. Ils restent au niveau mental à digérer leurs expériences. C’est une des raisons pour laquelle les gens authentiquement spirituels ne ne sont pas toujours autant attirés par le yoga ou la méditation, car ils voient parmi les pratiquants des gens n’étant pas du tout enracinés dans la réalité.

La spiritualité requiert entre autre l’arrêt complet du mouvement de l’énergie. L’arrêt de toute activité peut sembler ennueux et inintéressant, mais lorsque nous arrivons à totalement calmer notre énergie, nous allons avoir une illumination. Il n’y a qu’un petit pourcentage de gens qui aient pu arrêter tout à un moment donné tout en restant bien conscients, même si les crises de la vie nous offrent cette opportunité à nous tous. Parfois il suffit de s’arrêter juste une fois. Après, notre centre est vivant et nous l’habitons. La plupart de gens ont peur de s’arrêter, car le chemin à la vraie vie est long et solitaire. Avant la libération, nous sommes obligés de parcourir des phases d’ennui, de frustration et de peurs. Nous ignorons ce que nous allons vivre spirituellement, car nos aventures de la vie diffèrent toutes les unes des autres. Une fois connectés dans notre centre, le monde autour de nous et à l’intérieur de nous change. Ce changement donne une profondeur et un esprit à notre vie. Au dela du vide, il y a plénitude, mais nous passons par le vide.

Sur notre Via Dolorosa nous faisons face à tout, absolument tout ce que nous avons laissé derrière nous. La raison principale d’éviter d’aller jusqu’au bout, c’est-à-dire, remuer ciel et terre et encore les cendres, c’est que ça fait mal. Tous les noeuds émotionnels doivent être dénoués. Ce genre d’expérience pure sans support mental est très souvent une façon nouvelle de vivre les émotions. Aucune pensée. Nous passons du niveau mental au niveau énergétique. Là, tout est question de foi. Cette foi est cependant testée. Nous devons avoir confiance dans notre esprit pour qui’il nous serve de guide. Pas dans les images que nous créons de ces sentiments, mais en la vraie essence de nous-mêmes. Si nous arrivons à atteindre cette essence, nous sommes au-delà de Avidya, l’ignorance de notre esprit.

Cette connection à l’esprit est perdue dans le monde d’aujourd’hui. J’imagine que le plus beau cadeau que nous puissions avoir en tant qu’êtres humains, c’est de le découvrir. Dans l’évangile de Marc, Jésus dit:  “Il est plus facile pour un chameau de passer par le chas d’une aiguille que pour le riche d’entrer au royaume des cieux.” C’est exactement le même travail tenace spirituel que nous faisons dans la pratique du yoga. Il s’agit d’aller à l’avant vers l’inconnu sans hésiter en laissant notre ego se brûler. Cela semble impossible et pourtant c’est possible à tout le monde. La question se pose de savoir si nous sommes satisfaits avec les richesses superficielles et la vie superficielle. Nous pouvons toujours prendre la route vers les secrets et les vraies richesses de nos coeurs.

HOMO SPIRITUS

Joogan alkeiskursseille tulee ihmisiä eri syistä.  Koska jooga on kokemus, kukaan ei voi etukäteen tietää mitä jooga on. Myös ihmiset, jotka yleensä eivät ajelehdi elämässään, saattavat kuitenkin joogan pariin ajautua. Ehkä on alitajuinen aavistus siitä, että jotain olennaista voikin puuttua elämästä, vaikka elämä olisi monella tavalla menestyksen siivittämää. Joogaharjoitteluun tutustuminen on voinut olla vastaus, vaikka mitään selkeää kysymystä ei välttämättä ole ollut. Jooga on ollut vastaus henkiseen tyhjyyteen, jota voi hyvällä syyllä kutsua henkiseksi kriisiksi.

Patanjalin Yoga Sutra -tekstissä puhutaan siitä miten joogaharjoittelu antaa mielellemme kirkkaan erottelukyvyn asioiden suhteen ja joka sitten meditaation kautta kasvaa erottamaan tarkemmin meidän minuutemme ytimen mielemme sisällöistä. Tätä minuuden osaa kutsutaan hengeksi. Tämä eri olemuspuolien erottautuminen toisistaan on vuosikymmentenkin prosessi, jonka lopputulosta kuvataan veden ja öljyn erottumiseksi toisistaan. Tapahtuma on luonnollinen, mutta siihen tarvitaan tietyt olosuhteet. Ihminen kokee oman ytimensä, kun oma mieli erottuu pinnallisempana yksikkönä oman minuuden kokonaisuudessa. Jos ihmisellä ei ole yhteyttä henkeensä, hän ei osaa erottaa henkeä mielestä. Tällöin ihmisen mieli on olemisen keskus ja henki pysyttelee näkymättömissä.

Yleensä henkinen kriisi tarkoittaa sitä, että ei ole kosketuksissa oman syvyytensä kanssa. Ihminen ei kenties ole ollut lainkaan kiinnostunut henkisyydestä, eikä tiedä mitä se käytännössä on. Elämä tuntuu kuitenkin pinnalliselta, koska elämä tällöin on pinnallista. Joillekin on äärettömän vaikeaa sallia olevansa kiinnostunut mistään henkisestä, koska se tuntuu haihattelulta tai henkisyyteen liittyvät mielikuvat ahdistavat. Uskonnollisuutta vierastavat saattavat kuvitella, että kaikki henkisyys on sidoksissa uskontoihin. Kysymys on kuitenkin oikeastaan siitä, että on kiinnostunut elämästä, peilaa sitä  itsensä kautta ja matkustaa omiin henkisiin syvyyksiinsä. Siellä tulee jokaista meitä vastaan kohta, jossa järjen avulla ei voi edetä.

Kysymys ei ole henkisyyden ymmärtämisestä. Henkeään voi vain elää, siihen voi olla kosketuksissa. Siitä on melkein mahdotonta puhua joko latistamatta tai dramatisoimatta kokemusta. Sellaisenaan se ei taivu mielelle ymmärrettäväksi, mutta joku jolla tämä kosketus on, voi siihen ehkä johdattaa. Tie on vaikea. Se on vaikea juuri siksi, että mielemme yrittää heti saada otteen kokemuksesta. Se ei ole mahdollista. Jotkut ihmiset jäävät tähän kohtaan eli hihhuloivat henkisyyden ja mielen välimaastossa. He käsittelevät mielessään henkisiä asioita. Siksi myös monesti aidosti henkiset ihmiset eivät ole kiinnostuneita joogasta tai meditaatiosta, koska näissä piireissä pyörii henkisyydestä kaukana olevia, mutta siitä hörhöileviä ihmisiä.

Henkisyys on todellista pysähtymistä. Pysähtyminen voi kuulostaa tylsältä ja epämielekkäältä, mutta kun kaikki nollaantuu energian rauhoittumisen kautta, ihminen oivaltaa jotakin. Vain harva ihminen on koskaan pysähtynyt, vaikka jotkut isot elämänkriisit olisivat tarjonneet siihen ehkä mahdollisuudenkin. Kun ihminen pysähtyy sisäisesti kerran, se riittää: hänessä on ydin jo elossa. Moni pelkää pysähtymistä, koska matka on pitkä ja yksinäinen. Ennen kuin todellinen vapauttava pysähdys tapahtuu, tuntuu tylsältä, turhauttavalta ja pelottavalta, kun mitään ei tapahdu. Jos ydin kutsuu, sitä kohti kannattaa lähteä. Kun yhteys löytyy, koko maailma kääntyy. Autuudeksi. Elämä saa syvyyden ja hengen. Tyhjyyden tuolla puolen on täyteys.

Matkalla kohtaamme kaiken sen mitä olemme jättäneet taaksemme. Ja siksipä moni jättää matkan kesken. Jokainen kivi on käännettävä. Ja ehkä jopa monta kertaa. Ei riitä, että mielessämme olemme käyneet asiat läpi. Jos niistä on vielä jotain solmuja jäljellä, me tulemme ne kokemaan. Sen tyyppinen puhdas kokeminen on monelle vierasta. Ajatus ei juurikaan auta. Pitää vain suostua tuntemaan ja osata elää energia läpi. Kyse ei ole uskonnollisuudesta. Kyse on uskosta. Tätä uskoa myös koetellaan ilman että mitään varsinaista koettelijaa olisi. Koska siihen ei liity mitään konkreettista tai sitä ei voi mielellä tavoittaa, on vain luotettava tunteeseen hengestä. Ei mielikuviin, jotka siitä syntyvät, vaan siihen tunteeseen, joka ohjaa. Jos tästä saa kiinni, on jo Avidyan tuolla puolen, sen tietämättömyyden oman todellisen minuuden suhteen, josta Patanjali puhuu Sadhana Padan alussa.

Tämä punainen lanka ja kosketus henkeen on hukassa melkein kaikilta nykyajan ihmisiltä. Kuvittelen, että siihen pääseminen on elämän suurin lahja ja onni! Raamatussa sanotaan: “Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Kyse on samasta rajankäynnistä kuin joogassa ja siitä, että menemme tuntematonta kohti. Se on monella tapaa mahdotonta ja silti kaikille mahdollista. Haluaako sitä? Jaksaako sen? Vai tyytyykö ottamaan elämästä vain pinnalliset rikkaudet ja pinnan?

SAMSUNGJudaean desert, photo by Anne