Balancing

Some time ago I was teaching in Perpignan in France. In the philosophy class I talked about the second sutra of Patanjali’s Samadhi pada. This sutra which gives the definition of yoga is very often translated ”ceasing the fluctuations of the mind”. However the mind can be fragmented without thoughts and the samadhi (yoga) can’t take place. Without thoughts the mental energy is still moving and tries to take form whenever there’s pressure in the body. That’s why I find the version of Jean Bouchart d’Orval exquisite. He says the state of yoga is the end of the fragmentation of the mind.

All this can be felt in the physical body, because it’s the incarnation of the fragmentation or the absence of fragmentation of the mind. And vice versa, the mind’s fluctuations are the reflection of the body. When the mind is agitated, there are marks of past experiences that disturb the body.

The physical practice help us to understand the energy of our body and it opens new perspectives on the quality of our mind too. If the body’s energy is diffuse the mind’s energy is probably the same. Consequently if our body feels like a unity, there are no problems usually in the mind. When we lack strength or balance it’s generally because our mind is attached to something that doesn’t exist at the present moment. This attachement keeps our energy away from now. The result is that the mind and the body are in dissonance.

When I’ve taught body reading I’ve been able to see how sometimes the presence of another person can contribute to find a balance. In my teaching for example it goes like this. I watch the body of my student and even if the energy of the body is segmented, I feel the unity of it in my heart. When the student feels my heart including everything a process starts taking him/her to a deeper balance. How can this balance be seen? Indeed, it can be felt. The moment when the student is conscious of him/herself as a whole, there will be a change in the breathing and energy. Generally this is transferred to the audience which will make a sigh of release. The bodies understand when the state of a single body is in harmony.

This kind of perfect energetical balance is often momentary. Everything changes in interaction with others. We can’t even talk about a real balance when we are alone and isolated. We can see it only in relation to others. As long as there is even an unconscious contradiction or a rejection towards others, we can’t feel peace in the body. So, when the practice has allowed us to find a balance in yoga context, we can observe how this balance goes on in dialogue with the outer world.

We can take the yoga philosophical point of view also to the interaction and see that the mind-body is as fragmented in interaction as it is as an isolated apparatus without contacts. The mind accepts some of the information and the body accepts some of the emotions. Very often both reject something. The conflicts in interaction are usually more profound than just opposite opinions. These conflicts might seem to be in our human relations, but probably it’s the conflict we have with the reality. It’s these conflicts, these blind spots the Family Constellation method is interested in. Through this method we can see the essential connections of our family and how they extend to other human relations we have. As long as we aren’t conscious of our place in our family and as long as we haven’t accepted it fully, we can’t be in balance in other relations either.

In the context of Family Constellation things that have been ignored in the families or those that haven’t been resolved emerge. When others represent our family in front of us, we can just watch and then take our place in the family with a serene heart. Doing that we can find peace also in today’s human relations. That’s what reality does. In these meditative collective sessions all the participants can feel the same kind of release than those watching a body reading. Their bodies breath again: Finally! Finally, we can feel the truth. Where can we feel it? In the body.

Many spiritual traditions share the same knowledge about the mind’s features. The fragmentation Patanjali talks about is our mind escaping the reality. The inner peace can’t be found by creating our own reality. The peace is the result of all things in the consciousness and in the body. The practitioner in harmony with all that has been and with all that is. It’s then the energy field finds a balance too.

ÉQUILIBRES

Il y a peu de temps, je donnais un stage à Perpignan. Dans le cours de philosophie, je parlais de l’interprétation et du choix des mots du deuxième sutra de Samadhi pada de Patanjali. Très souvent, le sutra qui définit le yoga, se traduit ”la cessation des fluctuations du mental”. Et pourtant, le mental peut être fragmenté sans aucune pensée. Car l’énergie mentale bouge, cherche à prendre forme aussitôt qu’il y a une pression dans le corps. C’est pour ça que la version de Jean Bouchart d’Orval me parle. Pour lui le yoga est la cessation de la fragmentation mentale.

Tout cela peut être lu dans le corps physique, car dans celui-là s’incarne aussi bien la fragmentation que la cessation de celle-ci. Et vice versa, les fluctuations mentales reflètent l’état du corps physique. Lorsque le mental manifeste des agitations, il y a dans le corps des marques du passé dérangeant l’équilibre.

La pratique physique du yoga nous aide à comprendre l’énergie de notre corps et cela va nous ouvrir des perspectives sur la qualité de notre mental aussi. Si l’énergie de notre corps est diffuse, celle du mental l’est probablement aussi. Si par contre, notre corps est une unité, il n’y a pas de problème dans le mental. Et lorsque la force ou l’équilibre nous manquent, c’est que notre mental est attaché à quelque chose qui n’existe pas dans la réalité du moment présent. Cet attachement tient notre énergie ailleurs. Le mental et le corps sont en dissonance.   

Quand j’ai enseigné la lecture du corps, j’ai pu constater, que parfois la présence d’une personne contribue à trouver l’équilibre à l’autre. Dans mon enseignement, par exemple, ça se passe comme ça. Je regarde le corps de mon élève et même si l’énergie du corps est segmentée, je sens son unité dans mon cœur. Lorsque l’élève sent le regard qui inclut tout, commence un processus qui va l’emmener dans un état d’équilibre profond. Comment ça pourrait se voir? En fait, ça se sent. Au moment où l’élève prend conscience de lui/elle-même en tant qu’un tout, il y a un changement aussi bien dans la respiration que l’énergie. En général, cela se transmet dans l’audience autour, qui pousse un soupir de soulagement. Les corps physiques comprennent quand l’état d’un corps s’est harmonisé.

Ce genre d’équilibre énergétique parfait est souvent momentané. Tout change dans l’interaction avec des autres. Nous ne pouvons pas parler d’un réel équilibre si nous sommes seul(e)s et isolé(e)s des autres, mais seulement en relation avec les autres. Tant qu’il y a une contradiction ou un rejet par rapport aux autres en nous, nous ne pouvons pas sentir la paix dans le corps. Alors, quand la pratique nous a permis de trouver un équilibre dans le contexte de la pratique, il est temps d’observer comment cet équilibre tient en dialogue avec le monde extérieur.

L’interaction humaine peut aussi être vue du point de vue de la philosophie du yoga. Nous pouvons constater que le mental est aussi fragmenté dans les rapports humains qu’il l’est en tant qu’un appareil isolé de contacts. Il accepte de recevoir certaines informations aussi bien que le corps accepte certaines émotions pour en rejeter d’autres. Les conflits de l’interaction sont souvent plus profonds que des opinions opposées. Nous avons peut-être l’impression que ces conflits sont dans nos relations, mais en fait, très souvent, c’est que nous sommes en conflit avec la réalité. C’est ces conflits, ces points aveugles, qui sont le centre d’intérêt des Constellations Familiales, la méthode qui clarifie les connexions essentielles de notre famille et qui nous montrent comment elles sont toujours dominantes dans nos autres relations. Aussi longtemps que nous n’avons pas pris conscience de notre place au sein de notre famille et tant que nous ne l’avons pas entièrement accepté, nous ne pouvons pas être en équilibre dans nos autres relations.

Dans les séances de Constellations Familiales émergent des choses que les membres de la famille ont ignorées et auxquelles ils n’ont pas fait face. Lorsque les autres prennent les rôles des membres de notre famille et que nous pouvons juste suivre la constellation tranquillement, nous pouvons reprendre notre place dans notre famille avec sérénité et finalement trouver la paix aussi avec notre entourage. Car la réalité fait ça. Nous appartenons tous à notre famille quelle qu’elle soit et quels que soient les évènements qui l’ont touchée. Lors de ces séances méditatives collectives, le groupe entier sent un soulagement semblable à celui que les gens présents dans la lecture du corps. Le corps respire: Finalement! Finalement, on sent la vérité. Où ça? Dans le corps.

La fragmentation dont parle Patanjali est un état inconscient que les autres traditions spirituelles connaissent également. La paix intérieure ne peut pas être trouvée en concentrant son mental pour créer une autre réalité. La paix s’ouvre à nous, quand tout est présent dans la conscience et dans le corps et quand le pratiquant est en harmonie par rapport à tout ce qui a été et tout ce qui est. C’est là, qu’aussi le champ énergétique est en équilibre.

TASAPAINOJA

Opetin jokin aika sitten Ranskan Perpignanissa Patanjalin joogasutria ja puhuin eri tulkinnoista ja sanavalinnoista Samadhi padan toisen sutran suhteen. Monesti joogan määritelmä käännetään tuossa sutrassa mielen liikkeiden lakkaamiseksi. Kuitenkin mielen energia voi olla hajallaan silloinkin, kun ajatusta ei ole. Siksi tunnen Jean Bouchart d’Orvalin tulkinnan todella osuvaksi: Jooga tarkoittaa mielen hajaannuksen päättymistä.

Tämä kaikki on luettavissa kehosta. Siihen ruumiillistuu niin mielen hajaannus kuin hajaannuksen päättyminenkin. Ja toisinpäin. Mielen sisällöt heijastelevat kehon tilaa. Kun mieli on häiriöinen, on kehoon jäänyt jotain epätasapainoa menneisyyden kokemuksista.

Kehollinen joogaharjoitus auttaa ymmärtämään kehomme energiaa, joka avaa meille myös mielemme laatua. Jos kehomme energia on hajallaan, niin on luultavasti mielemmekin. Jos kehomme tuntuu yhtenäiseltä kokonaisuudelta, mielessämme tuskin on suurta pulmaa. Kun kehossamme ei ole voimaa tai tasapainoa, johtuu se yleensä siitä, että mielemme on kiinni jossain asiassa eikä siis tässä hetkessä. Tämä pitää energiamme muualla ja mielemme ja kehomme riitasoinnussa keskenään.

Kehonluentaa tehdessäni olen havainnut, miten joskus toisen ihmisen läsnäolo voi auttaa löytämään tasapainon. Se tapahtuu omassa opetuksessani esimerkiksi siten, että katson oppilaan kehoa ja koen tuon kehon ykseyden sydämessäni, vaikka oppilaan energia olisi segmentoitunut. Kun ihminen saa kokea katseen, joka sisällyttää itseensä kaiken, alkaa prosessi kuljettaa häntä oikeaan tilaan ja jossain vaiheessa kehoon asettuu syvällä tuntuva tasapaino. Miten se näkyy? Se oikeastaan tuntuu. Kun ihminen itse tiedostaa itsensä yhtenä kokonaisuutena, tapahtuu energiassa ja hengityksessä muutos. Tällöin yleensä koko ympäristö hengähtää helpotuksesta. Kehot ymmärtävät, kun toisen ihmisen kehon tila on harmonisoitunut.

Tuollainen kehollinen rauha on hetken kokemus täydellisestä tasapainosta. Kaikki muuttuu taas vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tasapainosta ei oikeastaan voi puhua silloin, kun ihminen on yksinään ja erillään muista, vaan se koetaan suhteessa muihin. Niin kauan kuin yhteydessä muihin ihmisisiin on vaikka alitajuisestikin joku ristiriita tai torjuminen, ihminen ei löydä rauhaa kehoonsa. Niinpä kun harjoittelu on sallinut tasapainoa harjoitusolosuhteissa, onkin aika tarkastella, miten tuo tasapaino pysyy suhteessa ulkomaailmaan.

Myös vuorovaikutustilanteita voisi katsoa joogafilosofian näkökulmasta ja todeta, että niin mieli kuin kehokin on fragmentoitunut ihmisten välisissä suhteissa. Mieli jättää jotkut asiat näkemättä, keho suostuu kohtaamaan vain tietyt tunteet. Ristiriidat vuorovaikutuksessa ovat usein syvemmällä kuin mielipide-eroissa. Me voimme kokea ristiriidan ihmisten välisenä, mutta yleensä se on meidän omassa suhteessamme todellisuuteen. Tällaisia asioita, sokeita pisteitä, tutkitaan Perhekonstellaatiometodilla. Se tuo esiin sukumme oleelliset kytkökset, jotka hallitsevat myös muita ihmissuhteitamme. Niin kauan kuin emme ole tiedostaneet ja hyväksyneet omaa paikkaamme suvussamme, emme voi olla täysin tasapainossa muissakaan ihmissuhteissa.

Perhekonstellaatiotilanteissa nousee pintaan asioita, joita suvun jäsenet eivät ole suostuneet näkemään ja kohtaamaan. Kun ihminen saa katsoa omaa perhettään muiden ottaessa perheen henkilöiden roolit, hän pääsee yhteyteen todellisuuden kanssa. Hän voi asettua omaan osaansa rauhassa ja löytää sopusoinnun ympäristön kanssa. Jokainen kun kuitenkin kuuluu perheeseensä ja sukuunsa, oli sen tapahtumat tai tunnelmat sitten mitä vain. Näissä meditatiivisissa, kollektiivisissa prosesseissa ryhmä kokee samankaltaisen huojennuksen kuin kehonluentaa seuraavat. Keho hengähtää: vihdoinkin! Vihdoinkin totuus on tässä. Missä? Kehossa.

Hajaannustila, josta Patanjali puhuu on tila, mistä muissakin henkisissä traditioissa ollaan tietoisia. Ihmisen sisäinen rauha ei löydy keskittymällä siten, että itse luo todellisuuden. Se löytyy, kun mieli ja keho ovat hyväksyneet todellisuuden ja ihminen on näin harmoniassa suhteessa kaikkeen, mitä on ollut ja mitä on. Silloin energiakenttäkin on tasapainossa.

 

Photo by Anne

 

 

All’s well that ends well

One of the inner missions of every human being in all ages has certainly been to find his/her own way in the midst of all chaos. We all have our childhood family values and dynamics to deal with, the different communities we belong to and then the society we live in that advances on its own rhythm following its own laws. Different cultures have their own deviations and unbalances that are not always visible to those who live inside of them. On the contrary! As all the cultures are the fruit of different conflicts in which the nations have been humiliated or have stood up for their rights or have defended themselves, they are still attached to the past. A culture is the accumulation of the conditionings of one people.

In today’s world many cultures have come closer to each other and share detrimental features we should be aware of. The majority of societies have become consumer societies. The dynamics of this kind of society is a power that influences our mind. The humanity is pointing strongly towards the pleasure because of the need of gratification. The craving for the reward is met with video games, junk food and consumerism.

In order to belong we have to accept the culture we live in and adapt ourselves at least to some extent. However we need to see which way we are participating in maintaining the unbalance. Yoga is a kind ideology opposite to the mainstream. We need to stick to the values that are based on a deeper understanding of the meaning of life.

The meaning of the discpline in yoga needs to be understood correctly. It means we should delay the gratification. This is something we should learn already as children and then continue to refine as adults. But how many people live for the pleasure because the society encourages us to go after the pleasure and to consume? So many things people do are done in the expectation of having pleasure or a reward. And the sooner the better. We are increasing our suffering through the constant gratification we allow ourselves for various reasons.

The yoga philosophy of Patañjali guides us towards Santoṣa, contentment without any external reason. As a yoga practitioner you might try to be what the yoga scriptures prescript, but you can’t be content if you are not. And in the end there can be no such contentment without containment. We have to contain the need of gratification. The contentment is the result of not expecting anything of anything. Then the need for the gratification has become unexistent.

This is important! Because this is how we diminish the power of Abhiniveśa, the fear of death. How is that possible? If you do things that you don’t expect anything from – you don’t go for a run to deserve a bear, you don’t do a work to get a lot money – you do them because you love to do what you do. Either you go for a run or you drink a bear, but you don’t link them together as an effort and a reward. You do only what you really love and that has nothing to do with any reward. It’s about living in love. When you leave this world, you’ll be fulfilled to have followed your heart’s voice. Nothing is left undone, because you did only things dictated by your heart. Only futilities are left behind untouched.

TOUT EST BIEN QUI FINIT BIEN

Une des missions internes de chaque individu dans tous les temps a très probablement été de trouver sa propre voie au milieu d’un certain chaos. Nous avons tous les dynamiques de notre famille d’enfance à confronter et les communautés dont nous faisons partie à faire face. Et puis, il y la société dans laquelle nous vivons et qui avance à son propre rythme en suivant ses propres lois. Toutes les cultures ont leurs déviations et déséquilibres, qui ne sont pas toujours visibles à ceux qui y vivent. Au contraire! Comme toutes les cultures sont nées des conflits de l’histoire où les nations ont été humiliées ou se sont défendues ou se sont redressées, elles ont du retard par rapport au moment présent. Elles sont l’accumulation des conditionnements d’un peuple.

Dans le monde d’aujourd’hui, les cultures se sont rapprochées et partagent certaines caractéristiques détrimentales à l’égard desquelles nous devrions être vigilants. La plupart des sociétés sont devenues des sociétés de consommation. Les dynamiques d’une telle société forment une puissance qui influence le mental des gens. L’humanité est orientée vers la recherche du plaisir et de la récompense. Ce genre de soif est étanchée par les jeux vidéos ou la nourriture faible en aliments, comme la malbouffe addictive et la consommation en général.

En tant que citoyens, nous devons accepter la société telle qu’elle est et nous devons nous adapter au moins à un certain degré, mais ça ne nous empêche pas de refuser de soutenir ce qui est en déséquilibre. Le yoga représente un contre-courant idéologique doux au mainstream. Nous nous engageons aux valeurs qui se basent sur la compréhension de la signification plus profonde de la vie.

La philosophie du yoga souligne l’importance de la discipline qui devrait être comprise en tant que la capacité de repousser la récompense. C’est quelque chose que nous apprenons déjà enfants et que nous devrions continuer à cultiver adultes. Mais combien les gens vivent dans un monde complètement opposé à ça? Ils font des choses dans l’attente d’être remerciés, d’avoir une récompense et le plus tôt possible! C’est ainsi que’ils vivent dans la souffrance croissante en s’offrant continuellement des récompenses pour des raisons variées.

La philosophie de yoga de Patañjali nous guide vers Santoṣa, le contentement sans aucun objet externe. Ce genre de contentement ne pourra pas être atteint sans la contenence et l’abstention. Parfois, le pratiquant de yoga voudrait mettre en application les préceptes du yoga, mais ce n’est pas de cette manière que ça fonctionne. Nous ne pouvons pas être contents tant que nous ne le sommes pas! Et il ne s’agit pas de faire semblant. Le contentement est le résultat d’une vie sans attentes, qui aura pour corollaire la disparition de l’envie d’être récompensé.

Ceci est fondamentalement important! Car ce genre de vie sans attente va diminuer la force d’abhiniveśa, la peur de la mort. Et ça s’explique! Lorsque nous faisons des choses par rapport auxquelles nous n’attendons rien – nous n’allons pas faire du sport pour mériter une bière, nous ne travaillons pas pour gagner beaucoup d’argent – nous faisons ce que nous aimons faire. Nous allons faire du sport ou nous buvons une bière, mais nous ne lions pas ces choses entre elles sur un axe effort-récompense. Nous faisons ce que nous aimons réellement faire et ça n’a rien à faire avec une récompense. Nous vivons dans l’amour. Lorsqu’il sera temps de quitter ce monde, nous serons comblés d’avoir suivi la voix de notre cœur. Rien n’est laissé inachevé à part les choses futiles.

LOPPU HYVIN, KAIKKI HYVIN

Ihmisen yksi sisäinen tehtävä on varmasti kautta aikain ollut löytää oma todellinen minuutensa kaiken häntä ympäröivän kaaoksen keskellä. On lapsuudenperheen arvot ja dynamiikka, jotka täytyy käydä läpi, on muita yhteisöjä, joihin kuuluu, on yhteiskunta, joka kulkee eteenpäin omia lainalaisuuksiaan noudattaen. Eri kulttuureissa on eri vinoumat, jotka eivät aina niissä eläville piirry epäkohtina esiin. Päinvastoin. Koska myös kulttuurit ovat kehittyneet vastauksina erilaisiin konflikteihin, joissa ollaan puolustauduttu, ryhdistäydytty, nöyrrytty, niin ne kulkevat ajasta jäljessä. Niihin on tiivistynyt kansakunnan ehdollistumat.

Tämänpäivän maailmassa eri kulttuurit ovat lähentyneet tiettyjen haitallisten piirteiden suhteen. Suurimmasta osasta kulttuureja on tullut kulutusyhteiskuntia. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että ihmiskunta on suuntautunut etsimään vain tyydytystä ja palkintoa. Tähän palkinnonjanoon vastaavat milloin tietokonepelit, milloin addiktoivat roskaruuat, milloin turha kuluttaminen.

Vaikka oman selviytymisemme vuoksi joudumme osittain sopeutumaan ja joudumme hyväksymään kulttuurimme sellaisena kuin se on, voimme tiedostaa, missä olemme kannattelemassa yhteistä epätasapainoa. Jooga on lempeä, ideologinen vastaus valtavirran vääristymien kohtaamiseksi. Yksilöinä voimme kuulua yhteisöön ja silti pitää oman kurssimme. Pidämme kiinni valinnoista, jotka pohjaavat syvälle ymmärrykselle ihmisenä olemisen merkityksestä.

Joogassa korostettavan itsekurin merkitys on siinä, että opimme siirtämään ponnistuksestamme seuraavaa palkintoa. Tätä vanhempamme opettavat meille jo lapsina ja aikuisina meidän tulisi jatkaa oppimista. Kuinka monet ihmiset elävät aivan päinvastaisessa sisäisessä maailmassa? Kaikki, mitä he tekevät, on tehty palkinnon janossa. Ja mitä pikemmin palkinto saadaan, sen parempi. Ihmiset kasvattavat jatkuvasti kärsimystään suomalla itselleen näitä palkintoja milloin mistäkin itse keksimästään syystä.

Patañjalin joogafilosofia opastaa ihmistä kohti santoṣaa eli sellaista tyytyväisyyttä, joka ei ole seurausta mistään ulkoisesta tekijästä. Joogaharjoittelija voi haluta omaksua suoraan nämä joogafilosofiset tavoitteet elämäänsä, mutta kukaan ei voi olla tyytyväinen, jos ei sitä oikeasti ole. Tällaista aitoa tyytyväisyyttä ei voi kuitenkaan syntyä ilman pidättyvyyttä. Tyytyväisyys on seurausta siitä, kun ei elä odotuksissa. Ei minkään suhteen koskaan. Näin ei myöskään elä palkinnonjanossa.

Tämä on olennaista! Näin pienennämme myös abhiniveśan eli kuolemanpelon voimaa. Sillä kun teemme asioita, joista emme odota mitään – emme käy lenkillä ansaitammeksemme kaljan, emmekä tee työtä saadaksemme hyvää palkkaa – , teemme näitä asioita, koska rakastamme juuri niitä. Lähdemme juoksemaan tai juomme oluen, mutta emme linkitä niitä toisiinsa ponnistuksen ja palkinnon janalle. Teemme sitä mitä rakastamme, emmekä sitä, josta seuraavaa palkkiota rakastamme. Kun lähdemme tästä maailmasta, tunnemme täyttymystä siitä, että olemme olleet uskollisia sydämellemme. Olemme rakkaudessa. Mitään ei ole jäänyt tekemättä, koska aina teimme sen, mitä rakastimme. Vain epäolennainen jäi toteuttamatta.

Lottery and Patañjali

Patañjali opens the second chapter of his Yoga Sūtra by speaking of kleśas, the causes of human suffering. Of all the kleśas Avidyā has the pivotal meaning. It’s about our capacity to discern what is real in us and what is not. As far as we haven’t realized it exists a difference between our real self and our mental creations, we are still far away from the stability and true happiness.

The journey in yoga is made to understand what is our essence and what is built around that essence. To be able to know the difference, we need to make other distinctions as well. Between what’s ephemeral and what’s eternal. Between what’s pure and what’s impure. In addition to that we need to understand the difference between pain and happiness.

How could we not know how to recognize the pain or identify the happiness? This is something I’m more and more interested in my personal life, because year after year I’ve had moments of revelation. I’ve seen the other side of my so called happiness and realized how it actually only covered my suffering.

The mind’s nature prevents us from seeing the reality. This is how it’s possible to take suffering for happiness even if it might sound crazy. This is reality for example in many human relationships which are based on mutual dependency or on some problem, like common addiction or any negative attitude. The bond is so strong, that we can’t detach ourselves from the other. Our mind names the bond: love. After having named something we have difficulties in seeing the situation from a different point of view.

My own experience I want to share is about lottery. I’ve never played a lot. Ten years ago I could pay once a month for a play. I remember the feeling and the state of mind. Hope and expectation. That’s what I thought then. Now I realize it was pure despair. The lottery is a good way to keep on going with the suffering.

Lottery brings a hope of gain, of a sudden change that would be relief and freedom. Every time you pay for the lottery ticket you live in ”hope”. We want relief, but we don’t see from what we want that. We perpetuate the problem by acting from the false hope. Some people even imagine what they would do if they won. This is how they lose their energy in an illusion. Illusion is despair.

By putting an end to this kind of behavior or habit we can see what we really want. We want happiness and relief, but we need to have the patience when we feel it’s not there yet. The lottery will keep us away from the happiness. I missed freedom and safety inside and I thought a couple of millions of euros would have given that to me. Actually, it would have made the situation worse. The first step towards the happiness is admitting you lack something real without knowing really what it is. The real search starts there.

LE LOTO ET PATAÑJALI

Patañjali ouvre le deuxième chapitre de Yoga Sūtra en parlant des kleśa, des facteurs augmentant la souffrance dans la vie. Avidyā en est le pivot. Il s’agit de comprendre ce qui est notre essence par rapport à ce qui est en dehors d’elle. Aussi longtemps que nous n’avons pas l’expérience de la différence entre notre vrai être et notre mental, nous sommes forcément loin de la stabilité et du vrai bonheur.

La pratique du yoga est là pour nous rendre capable de discerner notre essence de tout ce que nous avons construit autour. Afin de pouvoir le faire, nous devons pouvoir distinguer aussi l’éphémère de l’immortel. Le pure de l’impure. Et ce qui compte en plus, c’est de savoir la différence entre le bonheur et la souffrance.

Comment ne pas pouvoir dire ce qui est bonheur est ce qui ne l’est pas? On pourrait croire que c’est facile. Personnellement, ceci m’intéresse de plus en plus, car j’ai eu des moments de révélation sur mon ”bonheur”. J’ai pu voir comment j’avais vécu dans le bonheur qui, finalement, n’était que de la souffrance.

La nature de notre mental nous empêche de voir la réalité. Le mental prend la souffrance pour le bonheur, ce qui de premier abord, peut sembler absurde. Par exemple, dans les rapports humains, nous pouvons vivre dans les dépendances mutuelles, ou bien nos relations sont basées sur un problème, par exemple, une addiction ou une attitude négative communes. Le lien est tellement fort qu’il nous est difficile de nous détacher de l’autre. Notre mental donne un nom à ce lien: l’amour. Après l’avoir nommé ainsi, nous avons de grandes difficultés de voir les choses autrement.

Une expérience personnelle que je partage ici, c’est le loto. Je n’ai jamais été une joueuse de loto. Il y a dix ans, il m’arrivait de jouer au loto une fois par mois. Je me souviens de l’état dans lequel je me trouvais. Il y avait un espoir, une attente. C’est ce que je me disais. Maintenant, je vois le désespoir enrobé d’espoir. Ce genre d’espoir est une des façons de perpétuer la souffrance.

Le loto, c’est l’espoir de gagner, d’avoir un changement inattendu, un soulagement et une liberté. À chaque fois, qu’on joue au loto, on projette cet ”espoir”. En général, les gens espèrent un soulagement sans savoir quel est le problème derrière ce souhait. En agissant sur ce faux espoir, ils consolident le désespoir. Il y en a qui imaginent en plus tout ce qu’ils feraient, si jamais ils gagnaient. C’est comme ça, qu’on perd beaucoup d’énergie là où rien n’est vrai. Il y a l’illusion et le désespoir qui en émerge.

En mettant fin à des comportements ou habitudes de ce genre comme le loto, par exemple, nous nous voyons plus clairement. Nous distinguons la soif pour le bonheur et un besoin de soulagement, mais nous pouvons avoir la patience. Le loto veut dire continuer dans la souffrance. Moi, il me manquait quelque chose d’essentiel à l’intérieur de moi, comme la sécurité et la liberté, ce n’était pas quelques millions d’euros – qui aurait même pu empirer la situation. Admettre qu’il nous manque quelque chose sans savoir ce que c’est, est le premier pas vers le vrai bonheur. C’est le point de départ pour une vraie recherche.

Lottoaminen ja Patañjali

Patañjali avaa Joogasutra-tekstin toisen luvun puhumalla kleśoista, tekijöistä, jotka lisäävät kärsimystä elämäämme. Avidyā on merkittävin kleśa. Käsite pitää sisällään erottelukyvyn sen suhteen, mikä on todellista minuuttamme ja mikä ei. Niin kauan, kun emme ole tiedostaneet todellisen olemuksemme ja mielen eroa, olemme kaukana tasapainosta ja onnellisuudesta.

Joogaharjoittelun merkitys on siinä, että opimme erottamaan todellisen minuutemme kaikesta, mitä sen ympärille on rakentunut. Jotta voisimme erottaa todellisen minuutemme mielemme luomasta minuudesta, meidän pitää osata nähdä myös, mikä on ohimenevää ja mikä pysyvää. Mikä puhdasta, mikä ei. Tärkeää on myös osata erottaa tuska onnesta.

Voi kuulostaa eriskummalliselta, että emme osaisi erottaa tuskaa ja onnea toisistaan. Tämä kiinnostaa minua omalla kohdallani vuosi vuodelta enemmän, koska hetkittäin minulle on paljastunut jotain onneni nurjasta puolesta. Olen tiedostanut, miten olen elänyt onnena jotain, joka onkin ollut kärsimystä.

Mielelle luonteenomaista on luoda oma todellisuus. Luulemme kärsimystä onneksi, mikä voi ensialkuun kuulostaa absurdilta. Näin on kuitenkin esimerkiksi ihmissuhteissa, jotka perustuvat keskinäiselle riippuvuudelle tai jollekin ongelmalle, kuten esimerkiksi yhteiselle riippuvuudelle tai jollekin negatiiviselle asenteelle. Side on niin voimakas, ettemme pääse irti toisesta ihmisestä. Mielemme antaa tuolle siteelle nimen rakkaus. Nimeämisen jälkeen meidän on vaikeaa enää nähdä asiaa toisin.

Omakohtaista kokemusta minulla on esimerkiksi lottoamisesta. En ole koskaan ollut mikään varsinainen lottoaja. Vielä kymmenen vuotta sitten saatoin kuitenkin kerran kuussa pistää loton vetämään. Muistan sen tunteen. Se oli toivoa ja kihelmöivää odotusta. Niin silloin luulin. Nyt tajuan sen olleen epätoivoa, jolla oli toivon ilmiasu. Tämänkaltainen toive on yksi varma tapa luoda ja ylläpitää kärsimystä.

Lottoamiseen liittyi toivo voitosta, äkillisestä muutoksesta, joka olisi helpotusta ja vapautta. Joka kerta, kun ihminen lottoaa, hän elää ”toivossa”. Joku toivoo elämäänsä oikeasti helpotusta, mutta ei näe ongelmaansa, vaan pitkittää sen olemassaoloa, kun toimii koko ajan harhaluulossaan. Jotkut vielä miettivät, mitä kaikkea tekisivät, jos voittaisivat lotossa. Näin energiaa menee paljon sinne, mikä on vain kuvitelmaa. Tällaisesta kuvitellusta maailmasta nousee lopulta epätoivo.

Lopettamalla lottoamisen näkee itsensä todellisemmassa valossa. Näkee ehkä saman janon onneen ja toivoo helpotusta, mutta voi kestää sen, että ei ole vielä siinä. Lottoamisen jatkaminen vain pitkittää kärsimystä. Minulta puuttui jotain todellista omasta sisimmästäni, kuten turvallisuuden ja vapauden tunne, eikä ne pari miljoonaa euroa, jotka olisivat vain voineet pahentaa tilannetta. Sen myöntäminen, että itseltä puuttuu jotain eikä tiedä edes mitä, on ensimmäinen askel onnea kohti. Siitä lähtee liikkeelle aito sisäinen löytöretki.

Photo by Anne (Sicily)

Samśaya

Strong prejudices are usually due to unconscious fears. A doubt about something is a sign of a miner inner conflict. However any attitude is mental tension. Naivety is the opposite feature of doubtfulness and means being overly open. A naive person is not conscious of the existing reality. Some elements are consciously or unconsciously avoided to be seen. There’s no conflict, but there’s no responsibility either.

A constant doubt or constant putting into question is called skepticism. Doubt in yoga philosophy is known as Samshaya, which is one of the obstacles on the way to the self-realization. Doubting represents a negative mindset, a restricting energy and therefore it alters the reality. Instead of seeing things directly, a skeptic person sees them through the doubt.

When we want to stick to this kind of ideology, we usually have a deeper anxiety or tension inside. We can’t trust people. We can’t trust life. But ultimately we can’t trust ourselves to be present enough to see what is true and what is not true. We feel we need to be prepared and negatively aware. But if we just relax and see without doubting, can’t we then discern what’s the truth? I’m sure we don’t need to doubt at all. We can be open and present and we see everything clearly.

SAMŚAYA

Les préjugés sont normalement issus des peurs inconscientes. La méfiance est un état d’esprit moins fort, mais toute attitude est une tension mentale. La naïveté est un trait de caractère opposé à la méfiance: on est extrêmement ouvert. Une personne naïve n’est pas consciente de la réalité, mais évite de voir quelques éléments consciemment ou inconsciemment. Il n’y pas de conflit intérieur, mais il n’y pas de responsabilité non plus.

La méfiance et la mise en question constante s’appelle le scepticisme. Dans la philosophie du yoga de Patanjali, la méfiance a le nom sanskrit, Samshaya, et elle est considérée comme un des obstacles pour la réalisation du Soi. La méfiance représente un état d’esprit négatif et une énergie restrictive et ainsi elle modifie la réalité. Une personne incrédule voit la réalité à travers le doute au lieu de la voir directement.

Quand on veut s’accrocher à une idéologie négative, il y a une tension et une anxiété pré-existentes. Ce qui fait que nous pouvons pas compter sur les autres. Nous pouvons pas compter sur la vie. En fin de compte, nous pouvons pas compter sur notre propre capacité d’être suffisemment présents pour voir ce qui est vrai. Nous nous préparons peut-être pour quelque chose d’imprévisible et nous sommes constamment alertes d’une façon négative. Et si tout simplement nous nous détendons, ne voyons-nous pas la réalité, la vérité et aussi ce qui en dévie? Nous n’avons jamais besoin de vivre dans la méfiance lorsque nous y voyons clair.

SAMŚAYA

Vahvat ennakkoluulot saavat ravintonsa yleensä alitajuisista peloista. Epäilevyys on vaimeampi ennakkoluulon ilmaus. Kuitenkin kaikenlainen asenteellisuus on mielen jännitystä. Asenne pitää yllä sisäistä konfliktia ja monesti myös illuusiota oman asenteemme vaikutusmahdollisuuksista. Naiivius on epäilevyyden vastakohta, joka puolestaan kertoo rajattomuudesta ja siitä, että ihminen ei tiedosta olemassaolevia asioita. Hän sulkee silmänsä tietyiltä asioilta joko tietoisesti tai tiedostamatta. Silloin sisäinen konflikti hiljenee, mutta näin hiljenee myös omantunnon ääni ja vastuu siirtyy muille.

Jatkuvaa epäilemistä tai kyseenalaistamista kutsutaan skeptisyydeksi. Joogafilosofiassa epäily tunnetaan nimellä Samshaya ja se on mainittu yhtenä itseoivalluksen esteenä. Epäilevyys vaatii nimittäin negativiisen ajattelutavan ja rajoittavan energian ja siten se muuntaa todellisuutta eikä kirkasta sitä. Näemme todellisuuden epäilyksen lävitse sen sijaan, että näkisimme sen suoraan.

Kun haluaa pitää kiinni epäluuloisesta suhtautumisesta, taustalla on yleensä muuta ahdistusta ja jännitystä. Ei voi luottaa ihmisiin. Ei voi luottaa elämään. Ja ei voi varsinkaan luottaa omaan kykyynsä olla tarpeeksi läsnä joka hetki nähdäkseen mikä on totta. Ehkä valmistaudumme johonkin ennalta-arvaamattomaan ja voisimme tulla yllätetyksi, jos emme olisi jatkuvasti negatiivisessa ennakko-asenteessa? Uskon, että jos vain voisi rentoutua ja elää ilman epäilyä, voisi vaivattomammin nähdä mikä on totta ja mikä ei. Eikö ole niin, että mielen avoimuus auttaa meitä erottamaan asiat kirkkaasti? Meidän ei tarvitse koskaan epäillä mitään, jos katsomme asioita suoraan.

Photo by Mari Jannela