Meanders of the road

According to Patañjali the causes of suffering can be put in five different categories. They are mentioned in Sādhana pāda, the second chapter in the Yoga sūtra. These causes called kleśas reside in different layers in us. We face two first of them in the mental layer, two others that follow in the list are something we encounter in the emotional layer and the last one has to do with our instinctual layer. The kleśas are challenges, but they are also a way to understand more deeply our human nature and our developmental history.

Avidyā and Asmitā are our mind’s stumbling blocks, but they also include the opportunity to grow. Avidyā means the lack of awareness about our mind’s relation to our real self. Asmitā is the degree of our self-centeredness. To put it simply one could say that higher the level of awareness and lesser the degree of self-centeredness, the less we suffer. The better the life.

Rāga and Dveṣa are in connection with our emotional layer. Rāga is a concept which stands for desires that our mind constantly creates and that our emotions accompany. What makes us unhappy is running after the desires or building our life around the desires. Dveṣa, the aversion, makes us equally unhappy. The dislikes take us away from reality, because we want to avoid something that is there. The reason for that is our inability to live through our emotions.

Abhiniveśāḥ means fear of death and this kleśa is in the instinctive brain. We have inside of us the survival instinct we can’t control. Life in us is stronger than our mind or emotions. We want to live or at least we don’t want to die. Even if in our mind and emotions we could wish to die, the instinct for the self preservation is deeper than our wish.

A yoga practitioner can use these concepts to investigate him/herself. This list of five items doesn’t make sense if we consider it only on a mental or behavioral level. Let’s take a little more recent point of view with the American physician and neuroscientist Paul MacLean. He came up in the 1960s with a model where the human being has three brains in one package. It’s called triune brain. The reptilian brain developed more than a hundred millions of years ago. Then later developed the limbic system which registers the emotional pleasure and pain. The last period in the development gave the neo-cortex about 40 000 years ago. The higher brain functions are located on the neo-cortex.

These systems take care of us each in their own particular way. The reptilian brain help us in emergency situations where our mind would be helpless and our emotions could make our reactions too slow. This brain is responsible for our survival. The limbic system includes desires and aversions which are not easy to change. Also the limbic brain has autonomic functions and it’s conditioned to link certain physical sensations to certain emotions. If these two brains have a lot of disturbances like imprints from the past, we can’t live fully the intellectual possibilities of the neo-cortex.

When we link those kleśas Patañjali talks about to these different brains, we see that the two first of them sit on the neo-cortex. The kleśas connected with emotions are in the limbic brain. The hardest of kleśas, Abhiniveśāḥ, the fear of death resides in our reptilian brain, but also in two other brains. Before the two more recent brains are in harmony, we can’t get through with consciousness into that fear in our reptilian brain.

In yoga you don’t just repair your emotional life, but you change your nervous system in its very foundation. The yoga practitioner makes his/her way through all these cerebral layers to change the reptilian brain. The ancient yogis new how to travel those meanders to the reptilian brain and how to tame that brain. With the breath. We can’t directly examine our brain, but we can connect to it with our breath. We can communicate with it via breathing. That’s the language the brain understands.

1918910_925625860856950_1869990494448406819_n

LES MÉANDRES DE LA ROUTE

Patañjali a classé les causes de la souffrance dans cinq catégories distinctes. Ces catégories sont appelées kleśas et elles sont expliquées dans le deuxième chapitre du Yoga sūtra, Sādhana pāda. Les kleśas se manifestent dans les différentes couches en nous. Les deux premiers apparaissent dans le mental, les deux suivants dans les émotions et le dernier est connecté avec notre instinct de survie. Les kleśas sont des défis, mais en plus de ça, ils nous offrent un moyen de comprendre plus profondément notre nature humaine ainsi que l’histoire dévéloppementale de l’être humain.

Avidyā et Asmitā sont des pierres d’achoppement du mental, mais ce sont également des opportunités pour une vraie maturité. Avidyā veut dire l’ignorance à l’égard de la relation entre notre mental et notre vrai être. Asmitā est le degré de notre égoïsme. Ensemble cela pourrait être interprété comme ça: Plus notre niveau de conscience est élevé et moins nous sommes centrés sur nous-mêmes, moins nous souffrons. Moins nous souffrons, plus belle est la vie.

Rāga et Dveṣa sont connectés à notre vie émotionnelle. Rāga est un concept traduisant le désir que notre mental recrée sans cesse accompagné par nos émotions. Ce qui nous rend malheureux, c’est de courir après les désirs et de construire notre vie à partir et autour d’eux. Dveṣa, l’aversion, nous rend également malheureux. Nous voulons éviter quelque chose qui existe, car nous sommes incapable d’y faire face émotionnellement.

Abhiniveśāḥ veut dire la peur de la mort et son lieu de résidence est dans le cerveau instinctif. À l’intérieur de nous, nous avons l’instinct de survie que nous pouvons absolument pas contrôler. La vie est plus forte que notre mental ou nos émotions. Même si notre mental était prêt à lâcher prise, l’instinct de survie nous sauverait. Il est plus profond que notre souhait.

Un praticien de yoga peut se servir de ces concepts pour s’interroger. Cette liste de cinq sujets ne nous donne pas beaucoup, si nous la considérons uniquement au niveau mental ou comportemental. Juxtaposons à la vision de Patañjali celle du médecin et neuroscientifique américain Paul MacLean, qui présentait son modèle du cerveau humain (cerveau triunique) dans les années 1960. Il prétendait que le cerveau contient en fait trois cerveaux. Le cerveau reptilien s’est développé il y a plus de cent million d’années. Après, s’est mis en place le système limbique qui tient un registre des plaisirs et peines émotionnels. La dernière période qui a vu naître le néo-cortex remonte à 40 000 ans. Les fonctions plus sophistiquées du cerveau se situent dans le néo-cortex.

Ces cerveaux, ces systèmes s’occupent de nous chacun à leur propre manière particulière. Le cerveau reptilien nous est utile dans les situations de danger et d’urgence où notre mental pourraient ralentir nos réactions et où nos émotions pourraient être trop compliquées. C’est le cerveau responsable de notre survie. Le système limbique a aussi des fonctions autonomes, mais en plus, il inclut les désirs et les aversions et les lie à certaines sensations physiques. Il est donc conditionné. Lorsque les deux cerveaux plus bas et plus anciens sont en harmonie, ça nous permet de vivre plus par notre néo-cortex intelligent.

Si nous faisons le lien avec les kleśas et les différents cerveaux, nous pouvons constater que les deux premiers kleśas se situent dans le néo-cortex. Les kleśas qui sont liés aux émotions se trouvent dans le cerveau limbique. Le plus dur des kleśas, Abhiniveśāḥ, la peur de la mort, réside dans le cerveau reptilien, mais aussi dans les deux autres cerveaux. Les deux cerveaux plus superficiels doivent avoir trouvé un équilibre avant que nous puissions atteindre consciemment cette peur instinctuelle. Sinon, nous ne pouvons pas aller plus loin dans la profondeur du cerveau.

Dans le yoga, nous ne réparons pas seulement notre vie émotionnelle, mais nous transformons notre système nerveux dans sa constitution. Le praticien du yoga fait ce voyage dans les couches cérébrales. Les yogis des temps anciens savaient comment avancer dans les circonvolutions jusqu’à notre cerveau reptilien et comment apaiser ce cerveau. C’est par la respiration. Nous ne pouvons pas examiner directement notre cerveau, mais nous pouvons nous connecter à lui par notre respiration. Nous communiquons avec le cerveau par la respiration. C’est la langue du cerveau.

KIEMURAISELLA TIELLÄ

Patañjalin näkemyksen mukaan ihmiselämän kärsimyksen syyt tiivistyvät muutamaan pääkohtaan. Ne on mainittu Joogasutran toisessa luvussa, Sādhana pādassa. Nämä kärsimyksen syyt eli kleśat ovat psyykemme eri kerroksissa. Yhdet ovat mielessä, toiset tunne-elämässä ja yksi niistä on viettipuolessamme. Samalla kun niihin kiteytyy haasteita, ne ovat käsitteitä, jotka johdattavat meitä syvemmälle ihmisyyteemme ja kehityshistoriaamme.

Avidyā ja Asmitā ovat toisaalta mielemme kompastuskivet ja toisaalta sen kasvumahdollisuudet. Avidyā on tietoisuutta mielemme suhteesta todelliseen minuuteemme ja Asmitā liittyy itsekeskeisyytemme asteeseen. Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että mitä korkeampi tietoisuudentaso ja mitä vähemmän itsekeskeisyyttä, sitä vähemmän kärsimystä. Sitä parempi elämä.

Rāga ja Dveṣa liittyvät emotionaaliseen puoleemme. Rāga on käsite, joka edustaa haluja, joita mielemme jatkuvasti kehittää ja joihin tunteemme lähtevät mukaan. Onnettomaksi meidät tekee halujen perässä juokseminen ja elämämme kiertyminen niiden tyydyttämisen ympärille. Samoin epämiellyttäväksi kokemamme asiat, Dveṣa, vievät meitä todellisuudesta pois. Kierrämme joitain asioita kaukaa, koska emme halua kohdata niitä. Syyt ovat yleensä tunteiden kohtaamisen vaikeudessa.

Abhiniveśāḥ eli kuolemanpelko liittyy taas perusvietteihimme. Meillä on itsesäilytysvietti, jota emme voi ohjailla. Elämä meissä on vahvempi kuin mielemme ja tunteemme. Haluamme elää tai emme ainakaan halua kuolla. Voimme mielessämme ja tunnetasollakin haluta kuolla, mutta syvemmällä viettitasolla meissä on elämän jatkamisen tarve.

Joogaaja voi käyttää näitä viittä eri käsitettä itsensä tutkimiseen. Niitä pitää tarkastella eri kohdissa itseämme, ei pelkästään mielenliikkeiden tai käytöksen tasolla. Otetaan Patañjalin rinnalle tuoreempaa näkökulmaa. Yhdysvaltalainen lääkäri ja neurotutkija Paul MacLean esitti 1960-luvulla mallin (kolmiaivoteoria), jossa ihmisellä on kolmet aivot yhdessä paketissa. Liskoaivomme ovat kehittyneet yli sata miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeen kehittyi limbinen järjestelmä, joka vastaa tunne-elämästämme. Se rekisteröi nimenomaan mielihyvän ja mielipahan tunteet. Viimeinen kehitysvaihe ajoittuu noin 40 000:n vuoden taakse, jolloin aivokuori kehittyi. Siinä sijaitsevat tietoisuus ja korkeammat aivotoiminnat.

Nämä järjestelmät pitävät meistä huolta kukin omalla tavallaan. Liskoaivot hoitavat meidät vaaratilanteista, joissa mielemme on neuvoton tai joissa emootiot voisivat hidastaa tai monimutkaistaa reaktiotamme. Se vastaa henkiinjäämisestämme. Limbiseen järjestelmään liittyvät halut ja vastenmielisyydet. Niitäkin on vaikea muuttaa. Limbisessä järjestelmässä on autonomisia toimintoja ja sen lisäksi se on ehdollistunut yhdistämään tietyt fyysiset tuntemukset tiettyihin tunteisiin. Jos näissä kaksissa aivoissamme on paljon häiriöitä, jälkiä menneistä kokemuksista, emme pääse nauttimaan luovan ja älyllisen aivokuoren tarjoamista mahdollisuuksista.

Kun liitämme nuo Patañjalin esittämät kleśat näihin aivojen kerrostumiin, niin ylimpänä aivokuorella on luonnollisesti nuo kaksi ensimmäistä tietoisuuteen liittyvää kleśaa. Tunteisiin liittyvät kleśat ovat limbisen järjestelmän alueella. Haasteellisin kleśa, Abhiniveśāḥ, eli kuoleman pelko, sijoittuu liskoaivoihimme kaksien muiden aivojen lisäksi. Patañjalin kommentaattorien mukaan vaikein käsiteltävä asia on kuolemanpelko. Ennen kuin pinnallisemmat aivojen kerrokset ovat tasapainossa, tätä pelkoa ei voi edes aidosti lähestyä. Emme pääse niin syvälle itsessämme tietoisuuden avulla.

Joogassa ei ole kyse pelkästään tunne-elämän korjaamisesta, vaan koko hermostomme konstituution muuttamisesta. Muutamme liskoaivojemme toimintaa. Joogaajan tuleekin kulkea tiensä näiden aivojen läpi tuoreimmasta kehityshistoriallisesta kerroksesta vanhimpaan. Muinaiset joogit tiesivätkin miten nuo kiemuraiset polut kuljetaan liskoaivoihimme asti ja millä keinoin tuokin aivojemme osa tyyntyy. Hengityksellä. Emme voi suoraan tutkia aivojamme, mutta voimme olla niihin yhteydessä hengityksemme avulla. Me voimme viestiä aivoillemme hengityksellä. Hengitys on aivojen äidinkieli.

Photo by Otto Tarvainen

Advertisements

Letting go

Patanjali, the father of the Yoga Sutra, talks in the second chapter of his text about Kleṣas, the causes of suffering in human life. He classifies these causes in five categories. Two of them, Raga (attachment to desires) and Dveṣa (avoiding things we dislike) are the most practical ones in the sense that we face them every day.

When we are attached to our desires, we strive mentally to change situations to correspond to our point of view. This need can be so deeply rooted that even when everything is all right, we feel the pressure to get something. This is why we continuously try to influence situations and change things. In the end this causes stress and suffering.

When we try to change things we dislike, we reject the reality in order to avoid some difficult emotions. The aversion is unnecessary suffering. We easily imagine that we act to avoid suffering, but by trying to avoid suffering we actually act to increase the aversion. Often we namely act automatically based on our previous experiences and we are not looking at the situations with an open mind.

When we are too attached to things our mind wants or doesn’t want, we have detached from the reality and given up to our conditioned mind. We live in images and in the emotions created by them. However when we are conscious about that we can raise above this way of functioning. Patanjali talks about Vairagya – detachment which is one of the main things we need to understand the importance of. It’s something we need to practice constantly.

Nobody can really let go of things just like that. First of all, could we detach ourselves from our body, our mind, our emotions if we haven’t really explored ourselves and deeply loved ourselves? What are we detaching from then? If we haven’t experienced the charm of our body, but just felt too shy to enter its world? If we haven’t inhabited our body? We might have even despised it. Then the ideals of yoga might offer an escape from oneself’s real feelings.

We need to accept attachement, the opposite of detachment first. We can’t get rid of attachments, our love for our body, mind and emotions, if we can’t first love all these aspects of ourselves. When we are full of love towards ourselves, when we realize what kind of gift we’ve got from life, we can start to work on detachment. First we love and then we know what we are giving up and how hard it is. Of course, it’s easier to let go if you hate yourself. One can even become a master of detachment then. Through love the detachment becomes differently easy, because love gives us everything.

We can’t let go in theory, we can’t grow in theory. The detachement is a practical thing. As in everything, also in this context the rhythm and the timing matter. We need to be watchful about how situations come to us and when it’s possible and reasonable for us to take another path, to choose differently. When to stop getting involved and to settle in peace? When you let go, love everything you let go.

13737527_1235801436453419_7553907473276992376_o

LÂCHER PRISE

Patanjali, le père du Yoga Sutra, parle dans le second chapitre de son œuvre, des Kleṣas, des causes de la souffrance humaine. Il classifie ces causes dans cinq catégories distinctes. Deux d’entre eux, Raga (attachement aux désirs) et Dveṣa (aversion) sont les plus pragmatiques. Nous faisons face à ces aspects quotidiennement.

Le désir dans le quotidien se manifeste souvent en tendance à faire des efforts mentaux pour faire les situations correspondre à nos points de vue. Ce besoin de contrôler les choses peut être si profondément enraciné en nous, que même quand nous nous sentons tout à fait bien et satisfaits, nous sentons une pression d’avoir quelque chose d’autre. À cause du malheur né de ce désir perpétuel, nous essayons continuellement de transformer les situations en quelque chose qu’elles ne sont pas.

Et lorsque nous cherchons à manipuler mentalement les choses que nous aimons pas, nous rejetons la réalité pour pouvoir éviter les émotions difficiles. L’aversion est une souffrance qui n’est pas nécessaire. Nous imaginons facilement, que nous agissons pour éviter la souffrance, mais c’est justement l’effort fait pour l’éviter qui la fait grandir. Souvent nous agissons automatiquement et notre action est basée sur les expériences précédentes, ce qui nous empêche de voir les situations ouvertement et de les accepter en tant que telles.

Lorsque nous sommes trop attachés aux choses que notre mental soit chérie soit rejette, nous sommes en dehors de la réalité et nous sommes à la merci de notre mental conditionné. Nous vivons dans l’image et dans les émotions créées par celle-ci. Néanmoins, si nous sommes conscients de ce fontionnement de notre mental, nous pouvons nous élever au-dessus de ça. Patanjali parle de Vairagya, détachement, que nous devrions pratiquer sans cesse.

Personne ne peut être détaché par la volonté. Sans avoir exploré notre corps physique, notre mental ou nos émotions, et sans les avoir aimés, serions-nous capables de nous détacher de tout ça? De quoi pourrions-nous nous détacher, si nous avons aucun attachement? Si nous n’avons pas expérimenté le charme de notre corps et n’avons été que trop réservés pour entrer dans ce monde, si nous n’avons pas inhabité notre corps entièrement, le détachement n’est pas possible. Si, nous n’avons pas aimé ce que nous sommes, les idéaux yogiques peuvent offrir une échappatoire pour éviter nos émotions authentiques.

Il faut d’abord accepter et vivre l’opposé du détachement, l’attachement. Sinon nous ne pouvons pas nous détacher de notre amour pour notre corps, notre mental ou nos émotions. Quand nous sommes pleins d’amour envers nous-mêmes, quand nous sommes conscients de ce cadeau que la vie nous a fait, nous pouvons commencer à nous détacher. Par l’amour nous comprenons ce dont nous nous détachons et combien c’est dur parfois. Il est facile de se détacher si on ne s’aime pas. Par l’amour le détachement est plus facile dans un certain sens, car quand nous avons l’amour, nous avons tout.

Nous pouvons pas lâcher prise en théorie, nous pouvons pas atteindre à la maturité en théorie. Ça peut se faire seulement en pratique. En plus, comme dans tout dans la vie, le rythme et le moment comptent. C’est pour ça que nous devons rester vigilants. Pour voir comment les choses viennent à nous et pour sentir quand il est possible et raisonnable de faire un nouveau choix. Quand est-ce que nous n’avons plus envie de nous mêler, de contrôler? C’est à ce moment-là que nous pouvons nous installer dans la paix. En lâchant prise il est important d’aimer tout ce dont nous avons lâché prise.

IRTIPÄÄSTÄMISEN ÄÄRELLÄ

Joogasutra-kokoelman isä Patanjali puhuu tekstinsä Sadhana-osassa Kleoista, inhimillisen kärsimyksen syistä. Hän jaottelee ne viiteen eri luokkaan. Käytännönläheisimmät asiat näistä ovat Raga (haluihin kiinni jääminen) ja Dveṣa (vastenmielisinä koettujen asioiden välttely).

Kun olemme kiinni toiveissamme ja haluissamme, ponnistelemme päämme sisällä muuttaaksemme tilanteita itsellemme mieleisiksi. Tämä tarve voi olla syvälle juurtunut siten, että vaikka kaikki olisi mielestämme hyvin, tunnemme silti tarvetta haluta jotain muuta kuin mitä meillä on. Näin yritämme jatkuvasti muuttaa asioita muuksi. Tämä aiheuttaa stressiä ja kärsimystä.

Yrittäessämme sitten taas välttää meille vastenmielisiä asioita, torjumme jotain olemassaolevaa ja kieltäydymme kokemasta siihen liittyviä tunteita. Myös vastenmielisyyden kokeminen on turhaa kärsimystä. Vaikka kuvittelemme helposti toimivamme välttääksemme kärsimyksen, tulemme toimineeksi itse asiassa juuri sitä lisäten. Monesti nimittäin toimimme automaattisesti vanhojen kokemusten pohjalta emmekä herää katsomaan tilanteita avoimin silmin.

Kun olemme liian kiinni asioissa, joita mielemme haluaa tai ei halua, olemme irrottaneet otteen todellisuudesta ja antaneet vallan ehdollistuneelle mielellemme. Olemme mielikuvissa ja niiden tuottamissa tunnetiloissa. Tiedostaessamme tämän voimme tietenkin pyrkiä näkemään ne kirkkaasti ja toimimaan niiden yläpuolella. Patanjali puhuu näihin asioihin liittyen Vairagyasta, irtipäästämisestä, jota meidän pitäisi opetella ja harjoittaa jatkuvasti.

Emme kuitenkaan voi noin vain päästää irti. Voiko ihminen ensinnäkään päästää irti kehostaan, mielestään, tunteistaan, jos hän ei ensin ole tutkinut ja rakastanut kaikkea tätä? Mitä irtipäästettävää silloin edes on? Jos ei ole kokenut kehonsa ihanuutta, vaan on arastellut eläytymistä sen tarjoamaan maailmaan ja jättänyt elämättä? Tai on ehkä jopa halveksinut sitä? Silloin voi olla, että joogan ihanteet tarjoavat mukavan pakoreitin itsestä.

Meidän pitäisi ensin hyväksyä irtipäästämisen vastakohta, kiintymys. Kukaan ei voi todella päästää irti kiintymyksestä ja rakkaudesta kehoonsa, mieleensä tai omaan tunnemaailmaansa, jos hän ei ensin kykene rakastamaan näitä puolia itsessään. Kun olemme täynnä rakkautta kehoamme ja mieltämme kohtaan, kun tiedostamme minkä lahjan olemme elämältä saaneet, voimme aloittaa irtipäästämisen. Rakastamisen kautta tiedämme mistä kaikesta luovumme ja miten vaikeaa se on. Helppohan on päästää irti, jos jo inhoaa itseään. Rakastamisen kautta irtipäästäminen helpottuu jo siksi, että olemme saaneet kaiken, kun olemme saaneet rakkauden.

Emme voi luopua tai kehittyä teoriassa, ainoastaan käytännössä. Sen lisäksi kuten kaikessa muussakin elämässä, myös irtipäästämisen kyvyssä rytmi ja ajoitus on tärkeää. Siksi meidän tulee olla valppaita sen suhteen miten asiat tulevat meitä kohti ja tuntea milloin on mahdollista ja oikein toimia toisin. Milloin on tullut hetki olla puuttumatta ja olla rauhassa. Päästää irti ja rakastaa kaikkea mistä on päästänyt irti.

Photo: Catherine Chenu

When the party is over

Even if only a small percentage of people in the world are diagnosed with bipolar disorder,  we all have some experience of bipolarity. Sometimes the mood goes down and sometimes it goes up for the reasons we ignore. Medically the bipolar disorder is classified as a mental illness. In yoga we are interested in being in touch with the energy level to understand the mind. The energy means the overall feeling we have. The mind gets that feeling, because the mental level is constantly in connection with the energy level.

We know some reasons for the changes in energy level: the seasons, the quality of food and sleep, use of drugs (also coffee), the changes in our emotional and social life. But sometimes we just watch how the mood changes radically without understanding what’s behind it and that makes us feel helpless. We might have great plans and suddenly we feel frustrated or not able to put them into action.

A good amount of energy correlates with well-being and happiness. That’s why everybody wants more energy. Some eat goji berries, some drink alcohol. The goal is the same. To feel good. Relaxed and energetic. When we like something, we go towards it. We are ready to invest energy to get more energy. There comes a moment we can’t go further. Our energy collapses, because our nervous system can’t bear a permanent state of extasy.

Patanjali’s yoga philosophy offers one solution to be happier through awareness. Patanjali talks about Kleshas, the psychological challenges of human life. Among these five Kleshas, he mentions Raga and Dvesa – the tendencies we have to obey the energies of attraction and aversion and take action according to them. To control the energy we first have to be aware of our conditioned behaviour. We are all more or less conditioned by Raga and Dvesa, i.e. we are more attracted by what we like and we want to avoid what we dislike.

We can control our feelings by listening to our energy and mother it. The permanent thirst of success and great moments and greater moments is a very common addiction. The remedy for a yoga practitioner is this: when you do not have energy or when you have a weak energy – do your practice! Move. Create your own energy. When you have a feeling of infinite energy – do less. Control it. Don’t go with the flow. With the energy you have, limit the feeling of omnipotence. Through time you get more perseverence not to go with the excitement.

When happiness is present, don’t lose yourself. Don’t try to extend the moment.  Learn to watch it. Enjoy it deeply and with a calm mind.

FINI LES CHUTES

Même si dans la population mondiale il n’y a qu’un petit pourcentage de gens souffrant médicalement du trouble bipolaire, nous sommes tous plus ou moins bipolaires. Que nous ayons la pêche ou que nous broyions du noir, nous en ignorons parfois la raison. Dans la médecine, le trouble bipolaire est qualifié comme une maladie mentale. Ce que nous étudions dans le yoga pour mieux comprendre les fluctuations du mental, c’est le prana, l’énergie vitale. Le prana nous donne une vue d’ensemble sur notre état affectif général. Le mental étant connecté avec la couche pranique en nous, absorbe ce ressenti – à moins que nous ayons la capacité de distinguer les deux.

En général, nous sommes conscients de certaines raisons qui influencent notre énergie directement: les saisons, la qualité de notre alimentation et de notre sommeil, l’abus des excitants (aussi celui du café), les changements dans notre vie émotionnelle et sociale. Mais souvent nous ne pouvons que constater la chute ou la montée de l’énergie sans en connaître la vraie raison. Il se peut que nous ayons plein de projets dans la tête et tout d’un coup, nous nous sentons incapables de les réaliser.

Une bonne vitalité est directement en rapport avec le bien-être et le bonheur. C’est pour cela que nous cherchons tous à avoir plus d’énergie. Les uns mangent des baies de goji, les autres boivent de l’alcool. Le but est le même. De se sentir bien. Nous sommes prêts à investir de l’énergie pour en avoir plus. Si nous sommes doués pour le faire,  à un moment donné, nous arrivons au sommet. C’est là souvent que nos énergies chutent, parce que notre systême nerveux ne peut pas supporter la pression d’un état extatique prolongé.

La philosophie du yoga de Patanjali propose une solution par une conscience plus éveillée. Patanjali parle des Kleshas, les défis psychologiques de l’être humain. Parmi ces cinq Kleshas, Patanjali mentionne le Raga et  le Dvesa – nos tendances de nous soumettre aux énergies d’attraction et d’aversion et d’agir selon. Pour contrôler ces énergies, nous devons d’abord être conscients de notre comportement conditionné. Nous sommes tous plus ou moins conditionnés par le Raga et le Dvesa, c’est-à-dire, nous sommes attirés par ce que nous aimons et nous évitons ce que nous n’aimons pas.

Nous pouvons contrôler nos émotions en écoutant notre énergie. La poursuite du bonheur est une addiction assez commune. Le remède pour un pratiquant de yoga est celui-ci: Lorsque nous avons peu ou pas du tout d’énergie, nous faisons notre pratique. Nous faisons bouger l’énergie pour générer de l’énergie. Lorsque nous en avons abondamment, nous en utilisons moins. Nous la contrôlons. Nous n’allons pas avec le flow. Nous contrôlons également le sentiment d’omnipotence. Avec le temps et la persévérance, nous apprenons à ne pas nous laisser aller avec l’excitation.

Lorsque la vie nous sourit, ne nous perdons pas! N’essayons pas d’étendre le bonheur plus loin. C’est comme ça que nous apprenons à vivre nos moments de bonheur  pleinement et avec une contemplation sereine.

KUUNTELE ONNEN HYRINÄÄ

Vaikka maailman populaatiosta vain pieni prosentti on saanut diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, kaikilla meillä on kokemuksia siitä miten energiamme heittelehtivät alhaiselta tasolta maanisiinkin pyörteisiin. Joskus tunnetilamme painuu negatiiviselle puolelle ja joskus taas tunnemme onnellisuutta syytä tietämättä. Lääketieteellisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö on mielen sairautta. Joogassa tutkimme energiakehoamme, jotta voisimme ymmärtää mielen heilahduksia. Energia on koko olemuksemme lävistävä tunne elinvoimasta, mikä sen määrä sitten onkaan. Mieli on yhteydessä tähän energiakehoon ja siten se peilaa aina sen mitä energiassamme tapahtuu.

Miksi energiat sitten heilahtelevat? Jotkut syyt ovat melkein kaikille itsestäänselviä. Vaihtuvat vuodenajat, ruuan ja unen laatu, päihteiden käyttö, merkittävät muutokset tunne- ja sosiaalisessa elämässä. Joskus kuitenkaan emme näe tällaisia syitä, emme ymmärrä mistä olomme johtuu. Ehkä meillä on jossain hetkessä paljon energiaa ja suuria suunnitelmia ja seuraavassa hetkessä energia putoaa alas emmekä jaksakaan toteuttaa suunitelmiamme.

Hyvä energiataso on suoraan yhteydessä hyvinvointiimme ja onnellisuuteemme. Siksi kaikki ihmiset hamuavat energiaa. Jotkut syövät goji-marjoja, jotkut juovat alkoholia. Päämäärä on sama. Kaikki haluavat tuntea olonsa hyväksi, rennoksi ja energiseksi. Kun pidämme jostakin, menemme sitä kohti. Olemme valmiita panostamaan energiaamme paljonkin saadaksemme sitä lisää. Jos olemme tässä lahjakkaita, kehitämme paljon energiaa. Jossain vaiheessa ylöspäin meno kuitenkin loppuu. Energia tulee pisteeseen, jossa hermostomme ei enää siedä jatkuvaa energian nousua tai voimakasta energiaa ylipäätään.

Patanjalin joogafilosofia tarjoaa ratkaisua onnellisuuden ja tasapainon saavuttamiseksi korkeamman tietoisuuden kautta. Patanjali puhuu viidestä Kleshasta, jotka ovat ihmiselämän viisi psykologista haastetta ja henkisen kasvun kohtaa. Kleshoista Raga ja Dvesa ovat meidän taipumuksiamme totella miltei sokeasti sekä niitä energioita, jotka koemme puoleensavetäviksi että niitä, jotka ovat meille vastenmielisiä. Jotta osaisimme hallita näitä energioita, meidän täytyy olla ensiksi tietoisia näistä käyttäytymisemme ehdollistumista. Olemme kaikki enemmän tai vähemmän ehdollistuneita ja siten menemme sitä kohti minkä koemme mieluisaksi ja välttelemme sitä mistä emme pidä.

Voimme oppia kuuntelemaan energiaamme ja vaalimaan sitä.  Monella nykyajan ihmisellä on riippuvuussuhde jatkuvaan onnen tavoitteluun. Joogaajan ohjenuora on tämä: kun energia on vähissä, tee harjoitus! Liikuta energiaa ja luo sitä lisää. Kun energiaa on ylitsepursuavasti, tee vähemmän. Hillitse itsesi äläkä menee energian mukana. Ylimääräisellä energialla hallitse kaikkivoipaisuuden tunteesi. Ajan kanssa ja päättäväisyydellä opit katsomaan energioita rauhassa eivätkä ne hallitse sinua.

Kun onni on läsnä, älä hukkaa itseäsi. Onnea ei voi pitkittää. Tunne se syvästi ja opettele katsomaan sen muodonmuutosta rauhassa.

981846_10151755467799061_1420211778_oPhoto by Minna Nuotio

Does a yoga teacher teach?

In India Guru has always had an important place in the yoga tradition. Guru is someone who is able to bring spiritual light to others. People are able to recognize a master who carries a higher wisdom. The teaching of a guru can be verbal, but it can also be a non-verbal transmission of his/her wisdom. The most important message resides anyhow beyond words and thinking. The effect of the transmission is the dropping of the obstacles in the mind of the disciple.

In the West yoga has found its place either among other disciplines that are led by a master or just sports and fitness. A  guru doesn’t exist in yoga in the West. People who teach yoga are called yoga teachers. Of course, the name ‘guru’ has also a generalized meaning like ‘a master’, ‘a specialist’ and also some yoga teachers are called gurus, but the name doesn’t have the same meaning than it originally had and still has in India.

In the tradition and lineage of Ashtanga Yoga, all the authorized and certified teachers have committed themselves to transmit the tradition without changing it. We are supposed to teach as we were taught. We are teaching the method and we are transmitting the energy of the source to others. We tell what our guru has said, but we share our personal experience too.  The asana practice is exactly the same. What differs is our approach,  personality and the answers we give. I see this as a great richness. The reason why students are often puzzled is that all the teachers give different answers.

As yoga is the final state of psychic liberation, you can’t really teach yoga. You teach the method to give people the possibility to advance on their own path. Personally I don’t feel I’m teaching much. I would call my work more like a guiding which is built on some basic principles. These principles are certainly a fusion of the studies of yoga philosophy, my experience as a practitioner and as a yoga teacher. Here are some elements I insert into all classes.

As the silence and concentration prepare the psyche for deeper meditative states,  the first thing in the yoga practice is to stop talking and to focus on the inside. That will lead to another state: no talking means more thoughts – sometimes even a chaos. Then thoughts gradually calm down. When the amount of thoughts decreases, the amount of emotions may increase. As a thought is often a materialization of an emotional energy attached to the past and as there are less exits for the emotional energy, students start to feel these emotions in the body. By relaxing with them, they can accept them within the body too. By accepting the reality in the body, the disturbances cease and they are also cleared in the consciousness. This is how the work from the very beginning can be really deep, subtle, multilayered and fruitful even when people do only asana practice.

Patanjali’s Yoga Sutra’s second chapter, Sadhana Pada, starts with listing the Kleshas, the human challenges in life (II.3. Avidya-asmita-raga-dvesha-abhiniveshah-kleshah). If we don’t know how to deal with them, we create more misery. When we know they exist as a inner structure in our mind, we can bring more light to them and grow in understanding of our inner reality. There are altogether five Kleshas. In regard to my teaching I’d like to mention the third and the fourth. Raga means that our mind is naturally pleasure-bound. We get attached to the pleasure and that makes us suffer. Dvesha means that naturally we try to avoid suffering. We are ready to make our life difficult in many ways to avoid things we think would make us suffer.

A non-trained mind is reactive and the reaction is predictable in any situation: to  avoid pain and increase pleasure. That keeps us in a vicious circle until we see it and decide to step out of it. In the asana practice some people look for fun and enjoyment, but that’s limiting the whole scale of feelings and opportunities to grow. For me the practice is deeply satisfying, but it’s not an enjoyment. Enjoyment is more superficial. It’s important for me to go into the pain instead of avoiding it to understand what’s wrong. So first I take the challenges and purify the disturbances as much as I can. Then I can enjoy. When we are able to face our problems in every asana practice, it becomes an inner model in life in general. We become more responsible, more alive. We don’t avoid pain any more and this makes us free.

In the same chapter Patanjali talks about the meditation posture by saying it should be steady and relaxed (II.46. Sthiram-sukham-asanam). To end up one day to be able to sit comfortably for the meditation, we make the body supple and strong with a focused and determined asana work. No forcing, but listening and understanding.  If I see my students punishing themselves and fighting with the asanas I always remind them to relax. Relaxing means letting go of the ideas, the emotions and the tension in the body. You can’t sit steadily and relaxed if your emotions or thoughts are moving. In this sutra the state described is a state where everything is in balance.

Yoga is hard-core relaxation. It means hard work of letting go of ideas, of control and of suffering. It’s never easy, because even getting rid of suffering is painful. I choose to work with the hardest part in the practice. Not because I love problems, but because I believe that by working on them I will be more conscious, more tuned to the reality and even happier in life.

ENSEIGNER LE YOGA

En Inde le Guru a toujours tenu une place importante dans la tradition du yoga. Le guru porte une sagesse supérieure et apporte la lumière sur le chemin des disciples. L’enseignement d’un guru peut être verbal, mais le plus souvent, il s’agit d’une transmission spirituelle non-verbale.

À l’Occident, le yoga se trouve parmi d’autres disciplines asiatiques initiées par un maître ou bien parmi les sports et le fitness. Le guru n’existe pas dans le yoga occidentalisé. Les personnes enseignant le yoga sont appelés professeurs de yoga. Bien sûr, le mot ‘guru’ est utilisé pour exprimer l’expertise, la maîtrise d’une discpline et aussi les professeurs sont appelés parfois gurus, mais le mot n’a pas la même signification qu’il a en Inde.

Aujourd’hui, dans la tradition de l’Ashtanga Yoga, tous les professeurs autorisés ou certifiés se sont engagés à transmettre la tradition sans la changer. Nous sommes censés l’enseigner comme on nous l’a enseigné. Nous enseignons la méthode et grâce à nos séjours réguliers à Mysore, nous transmettons cette énergie de la source à nos élèves. Nous émettons ce que notre guru nous a émit, mais nous partageons  aussi notre propre expérience. La pratique des asanas que nous enseignons est exactement la même. Ce qui est différent, c’est nos approches, nos personnalités et les réponses que nous donnons. C’est une richesse, à mon avis. Parfois, ça crée des confusions parmi les élèves quand tous les professeurs donnent des réponses différentes.

Comme le yoga veut dire l’aboutissement des pratiques à la libération finale de l’âme, il est impossible de l’enseigner. Au fait, on enseigne pas le yoga, mais la méthode pour donner des outils à chaque élève d’avancer sur leur chemin personnelle. Dans mes cours, j’enseigne très peu. Je dirais plutôt que je guide les gens sur leur chemin en mettant en valeur quelques principes essentiels, de mon point de vue, pour une évolution saine et harmonieuse. Ils représentent certainement l’amalgame de mes études de philosophie de yoga, de ma pratique personnelle et de mon expérience dans l’enseignement du yoga. Voici quelques éléments que j’introduis dans mon enseignement quelque soit le niveau des connaissances des élèves.

Pour préparer la psyché aux états de méditation de plus en plus profonds et exigeants, la première chose est d’arrêter de parler et  se focaliser à l’intérieur.  Le silence et la concentration vont nous mener dans un autre état. Comme les pensées ne sont plus exprimées par la parole, il se crée facilement un chaos dans la tête. Les pensées ne trouvant pas de sortie, elles restent là et nous rendent plus conscients d’elles. Peu à peu, les pensées vont éventuellement se calmer. Lorsque le nombre de pensées décroît, le nombre d’émotion va en croissant. Une pensée est souvent la matérialisation d’une énergie émotionnelle rattachée au passé.  L’énergie va se densifier dans le corps. En se détendant dans ces émotions, les pratiquants peuvent les accepter dans leurs corps. Lorsque nous acceptons la réalité au niveau du corps, les dérangements sont purifiés par la conscience et ils disparaissent pour de bon. De cette manière, le travail que nous faisons dès le début, peut être d’une profondeur, d’une subtilité et d’une complexité extraordinaires même quand il ne s’agit que de la pratique des asanas.

Le deuxième chapitre de Yoga Sutra de Patanjali, intitulé Sadhana Pada, commence en énumérant les défis de l’être humain dans la vie (II.3. Avidya-asmita-raga-dvesha-abhiniveshah-kleshah). Si nous ne savons pas comment nous y prendre, nous créons normalement plus de misère pour l’avenir. Tandis que quand nous sommes conscients de cette structure interne, nous pouvons apporter plus de lumière à ces défis et ils vont nous guider au lieu d’être des obstacles sur le chemin. Ces défis sont appelés Kléshas. Ici, je me garderai de les expliquer tous. Je tiens à mentionner le troisième et le quatrième qui sont plus en rapport avec mon enseignement. Le raga veut dire que notre mental est naturellement tiré vers le plaisir (mental, émotionnel, physique). Le plaisir nous attire et finalement nous fait souffrir par l’attachement qui se crée. Le dvesha veut dire la tendance naturelle d’éviter la souffrance. Nous sommes souvents très créatifs pour trouver des solutions compliquées pour ne pas faire face à ce que nous pensons pourrait nous faire souffrir.

Un mental sans pratique et discipline est en général dispersé et réactif. La réaction est prévisible dans toute situation: d’éviter la peine et d’aggrandir le plaisir. Ces forces nous clouent dans un cercle vicieux jusqu’à ce que nous le comprenions bel et bien et que nous décidions d’en sortir par l’effort et la pratique. Il y a des gens qui dans la pratique des asanas ne cherchent que du plaisir, mais en fait, cela veut dire limiter toute la gamme d’émotions et de sentiments et d’opportunités pour grandir. Pour moi, la pratique est profondément satisfaisant, mais pas un plaisir. Plaisir étant plus superficiel. L’important, c’est de pénétrer la souffrance au lieu de l’éviter pour comprendre ce qui n’est pas en équilibre en nous. Moi, je travaille d’abord les défis et ensuite ça peut aussi devenir un plaisir. Lorsque nous exigeons de nous-mêmes de faire face aux difficultés à chaque pratique, ce comportement devient un modèle intérieur pour la vie en général. Nous devenons plus sensible, responsable, courageux. Lorsque nous n’évitons plus la souffrance, nous sommes libres.

Plus tard dans le même chapitre, Patanjali parle de la posture de méditation en disant qu’elle devrait être solide et confortable (II.46. Sthiram-sukham-asanam). Pour qu’un jour, nous puissions nous assoir confortablement pour la méditation, nous travaillons le corps par les asanas pour le rendre souple est fort. Sans jamais forcer. En écoutant attentivement les messages du corps et de la respiration. Si je vois mes élèves se battre avec des asanas, je leur rappelle l’importance de la relaxation. Se détendre veut dire lâcher prise par rapport aux idées, aux émotions et aux tensions du corps. Nous ne pouvons pas rester assis confortablement avant que les pensées et les émotions cessent de bouger.

Le yoga exige une relaxation intense, profonde, ce qui veut dire se détacher des idées, du contrôle et de la souffrance individuelle. Ce n’est jamais facile, parce que même de se détacher de la souffrance fait souvent mal: on défait une habitude. Moi, j’ai fait un choix de travailler d’abord ce qui est moins agréable. Non, parce que j’aime les problèmes, mais parce que je suis convaincue que ce travail mérite d’être fait pour que je puisse être plus en accordance avec la réalité et pourquoi pas heureuse dans la vie aussi. 😀

MITEN JOOGAA OPETETAAN?

Intiassa on gurulla ollut aina itsestäänselvä, vahva ja keskeinen rooli oppilaiden joogaharjoittelussa. Guru on henkisesti itsensäoivaltanut opettaja, joka omalla viisaudellaan tuo ymmärryksen valon oppilaalle. Gurun opetus voi tapahtua puheen kautta, mutta useimmiten kyse on henkisen tiedon välittämisestä tähän tarkoitetussa tilanteessa sekä opettajan että oppilaiden ollessa erityisessä keskittyneisyyden tilassa. Tiedon perille meno riippuu suuresti oppilaan vastaanottokyvystä, joka taas korreloi mielen puhtauden kanssa.

Länsimaissa jooga on ihmisten mielissä sijoittunut osittain aasialaisten itsepuolustus- ja taistelulajien joukkoon ja osittain yhdistynyt urheiluun ja fitness-salien tarjontaan. Tällaisessa joogan opetustavassa ei ole gurua. Länsimaissa joogaa opettavat ovat joogaopettajia. Joskus joogaopettajista käytetään guru-sanaa ilmaisemaan oman alan erityisosaamista, joten sana ei tällöin ole alkuperäisessä merkityksessään.

Kaikki Intian Mysoressa sertifioidut ja valtuutetut Ashtangajoogaopettajat ovat sitotuneet välittämään perinteenmukaista opetusta eteenpäin muuttamatta sitä lainkaan. Opetamme oikeastaan joogamenetelmän ja opiskelemalla paikan päällä Mysoressa ammennamme omille oppilaillemme myös gurumme viisautta.  Sen lisäksi jaamme myös oman kokemuksemme harjoittelusta. Kaikki opettavat samaa asanaharjoitusta, mutta lähestymistapoja ja persoonallisuuksia on iso kirjo ja siten myös näkemyksissä ja opetuksen painopisteissä on paljonkin variaatiota.

Koska jooga tarkoittaa itseoivallusta ja sen mahdollistamaa ihmisen henkistä vapautumista, sitä ei voi varsinaisesti opettaa. Kukaan ei oikeastaan siis opeta joogaa, vaan menetelmän, jonka avulla oppilas voi omalla tiellään edetä. Itse opetan todella vähän. Tunnen olevani ennemminkin opastamassa ihmisiä heidän harjoituksessaan ja tuon siinä esiin niitä periaatteita, joiden näen vievän päämäärää kohti terveellä ja harmonisella tavalla. Nämä periaatteet ovat valikoituneet yhtäältä oman harjoitteluni kautta ja toisaalta joogafilosofian opiskelun ja joogan opettamisen kautta. Tässä joitakin painopisteitä, jotka kulkevat mukanani ryhmän kokemuspohjasta riippumatta.

Ainoastaan hiljentynyt ja keskittynyt mieli kykenee laskeutumaan  meditaatioon. Harjoituksen aikana  pidättäydytään puhumisesta. Kun puhe lakkaa, mieli yleensä aluksi yltyy. Ajatukset alkavat sinkoilla kiihtyvällä tahdilla, kun ne eivät pääse puheen muodossa ulos. Vähitellen ajatukset kuitenkin harvenevat. Kun ajatukset harvenevat,  tunne-energia tuntuu lisääntyvän, vaikka todellisuudessa ihminen tulee vain tietoiseksi energian voimakkuudesta ajatusten taustalla. Usein ajatus on tunne-energian tiivistymä ja kun ajatukset ovat rauhoittuneet, sama energia etsii toista ulospääsyä. Näin energia tiivistyy kehossa. Tässä vaiheessa on hyvä yrittää  antaa tunteen olla ja rentoutua. Kun ihminen pystyy antautumaan tuntemuksilleen myös kehollisesti, näiden energiaepätasapainojen syyt nousevat tietoisuuteen ja sitten myös energia vapautuu käytettäväksi. Todellisella hiljentymisellä ja huomion keskittämisellä ihmiset pääsevät alkeisharjoittelusta asti syvälle kehoonsa ja voivat aloittaa seikkailun monisyiseen olemukseensa asanaharjoittelun avulla.

Yoga Sutra -tekstin toisen luvun, Sadhana Padan, Patanjali aloittaa luettelemalla Kleshat, ihmisen henkiset haasteet (II.3. Avidya-asmita-raga-dvesha-abhiniveshah-kleshah). Jos emme osaa suhtautua näihin haasteisiin rakentavalla tavalla ja kasvaa niiden avulla, luomme elämäämme lisää kärsimystä. Jos taas ymmärrämme niiden vaikutuksen sisäisessä rakenteessamme, meidän ei tarvitse kompuroida yhä uudestaan samoissa kivikoissa. Oman opetukseni kannalta Kleshoista olennaisimmat ovat kolmas ja neljäs, Raga ja Dvesha. Raga pitää sisällään mielemme luontaisen taipumuksen kurkottua mielihyvää kohti. Tälle mielen tendenssille periksiantaminen luo kuitenkin loppujen lopuksi enemmän tuskaa kuin antaa mielihyvää. Dveshalla tarkoitetaan toista mielemme ominaisuutta, tuskan välttämistä. Tässä mieli itse voi kehittää monimutkaisiakin ja hankalia tapoja välttää jotain minkä kuvittelemme epämiellyttäväksi. Myös tällä toimintatavalla luomme elämäämme kärsimystä.

Harjaantumaton mieli on reaktiivinen. Se hajaantuu ulkopuolisen todellisuuden mukaan moniin kohteisiin ja takertuu niihin. Reaktiokin on ennakoitavissa tilanteesta riippumatta: ihminen karttaa kärsimystä ja menee mielihyvän perässä. Nämä kaksi voimaa – Raga ja Dvesha – tavallaan naulitsevat meidät kärsimyksen ja mielihyvän oravanpyörään, jos emme näe niiden haitallisuutta ja astu ulos tästä kierteestä päättäväisyyden ja harjoituksen avulla.

Jotkut ihmiset tulevat joogaan samoilla odotuksilla. He etsivät mielihyvää ja ehkä jopa pelkästään mielihyvää. Se tarkoittaa sitä, että he myös sulkevat ulos ison osan luonnollista tunneskaalaansa ja monia mahdollisuuksia kehittyä. Minusta on olennaista suunnata huomio nimenomaan tuskakohtaan sen sijaan, että yrittäisi pitää kiinni joogan “ihanuudesta”. Omassa harjoituksessani järjestys menee niin, että kohtaan ensin haasteet. Siten harjoitus on syvästi tyydyttävää, josta koen ehkä myös mielihyvää. Kun vaatii itseltään kokonaisvaltaista suhtautumista harjoitteluun ja vaatii myös vaikeuksien kohtaamista silloin kun ne ilmenevät, tästä tulee toinen luonto. Ihmisestä tulee herkempi, vastuullisempi ja rohkeampi. Kun emme enää välttele kärsimystä, olemme vapaita.

Myöhemmin samassa luvussa Patanjali puhuu meditaatioasennon olemuksesta. Asennon tulee olla  vakaa ja rento. Tasapainoinen (II.46. Sthiram-sukham-asanam). Jotta tämä olisi mahdollista, teemme asanaharjoitusta. Sen avulla vahvistamme ja notkistamme  kehoa. Kehoa ei pidä pakottaa eikä vääntää. Sitä voi oppia lukemaan. Jos itse näen oppilaani rankaisemassa itseään vihamielisellä kehon kohtelulla, puutun siihen aina siten, että yritän tuoda rentouden mukaan harjoitukseen. Rentoudella tarkoitan sitä, että ihminen päästää  irti mielikuvistaan, negatiivisista tunteistaan ja kehon jännityksistä. Keho ei nimittäin pysy paikallaan pitkää aikaa niin kauan kun ajatukset tai tunteet ovat liikkeessä. Meditaatio on mahdollista vasta, kun ihminen on puhdistunut jännityksistä.

Jooga on rentoutumisen hard core -laji. Rentous ei tarkoita laiskottelua, vaan irrottautumista mielipiteistään, kuvitelmistaan, kaikenlaisesta muiden kontrolloimisesta ja myös omasta kärsimyksestä. Totutusta kärsimyksestä irrottautuminenkaan ei ole yleensä helppoa, koska kaikki muutos tuntuu raskaalta ja joskus pelottavalta. Itse olen halunnut toimia niin, että teen aina ensin työn vaikeimpien asioiden kanssa. En etsi ongelmia siksi, että kaipaan niitä, vaan siksi että uskon vakaasti ongelmien työstämisen kirkastavan ihmistä kuin ihmistä niin, että on mahdollista hyväksyä kulloinenkin todellisuus ja elää siinä syvästi tyytyväisenä ja kiitollisena.

1470171_10152035404969061_1833877399_n

Photo by Minna Nuotio

Narasimha on Kriya Yoga

1175158_1420528971507046_413868050_n

Sadhana Pada 

Kriya Yoga = Tapah, Svadhyaha, Ishvara Pranidhana

2. sutra: Samadhibhavanarthah klesatanukaranarthasca

The practice means culturing the body, the nervous system, the mind, the emotions to become an evolution orientated system.  You control the growth. The growth has to be positive.

Make yourself grow as you should grow = we are genetically coded and we can either distort or enhance the code. If we don’t understand the system (Svadhyaya is self-understanding), we may harm it. We should be able to allow the genetic code to open, to flower. How do you catalyze so that the genetic information is not distorted? This is your study.

Analytical, emotional, physical, sensorial systems are independent. They have to operate smoothly even when they interact. If in interaction there’s a contradiction, there will be a conflict and the individual suffers. Each system should be flexible. People differ in that some are drawn to distroy themselves, some drawn to grow.

Why Kriya Yoga?

1) To reach Samadhi, internal total stability which is usually dormant. You can also say that Samadhi is alert restfulness. To reach it, you go through many levels. First by Tapah you stop the external input. When external disturbances stop, you become aware of your internal disturbances.

SamadhiBHAVANartha, bhavana means to be stable in a particular state. Here it means the capability of being naturally in Samadhi, no forcing.

2) To reduce the Kleshas which are imbedded in us all. Example: We are never really happy. When we feel sadness, we think it’s never-ending. When we feel happiness, we think it ends quickly.

3. sutra: Avidyasmitaragadvesabhiniveshah kleshah

This is the classification of the reasons of why we’re never happy. These kleshas make us restless, there’s always ups and downs.

Avidya – We suffer when we don’t know how to handle. We suffer also when we don’t know what all our body and intelligence can do. We don’t want to know. We are afraid to know ourselves. By yoga we gain more CANs than CANTs. Man usually creates routines, timetibles, mental patterns that are safe. This inhibits his full potential.

Asmita – You associate yourself with other things and it makes you restricted in your mind. We are ready to be miserable to fit the society, we try not to show our faults.

Raga – We are attached to material and sensorial things. Out of that the fear that we can’t live without something. Example: you are tired and your friend gives you coffee as a remedy. Next time you feel a little tired, you take coffee again. Or you take coffee even when not tired. Then it becomes more sophisticated. You want a certain kind of coffee with certain milk, sugar…it becomes more complicated and you more attached.

Dvesa – We dislike things that are there. Example: I want to have the body of Mr India. I don’t have that kind of body. I hate my body.

Abhinivesa – Any change creates fear. Coming to India is a big change to a Westerner. A flexible system adapts itself to many new things. In a crucial situation, you will know your attachments (fears).

When the Kleshas disappear, Samadhi comes. Two things happen at the same time. Samadhi is quietude, Kleshas inquietude.

The ideal is to have a flexible system and interaction between the Kleshas. Example: If you are used to get a 8 hour sleep, you might be attached to that. If you can’t get it, you become scared. A flexible system means that you can control it in a situation, e.g. if you need to prepare yourself for an exam, you would work more and sleep less. You can decide, you can adapt. A rigid system can’t.