Burning heart

One thing that yoga usually cultivates in us is our capacity to distinguish right from wrong. Our mind can’t never really know the right from wrong the same way our heart can. But if our heart is not alive, we need to ask our mind or find answers in the common moral rules.

For me personally it’s been fascinating to relive my life’s rights and wrongs through my yoga practice. It has brought up some very ordinary moments of my past which suddenly felt different in my heart. I realized how I had hurt somebody. I hadn’t been connected to my heart back then and that’s why it was possible not to be conscious of some essential parts of reality. I don’t know if I finally hurt anybody. But I do know I hurt my own heart.

In the same way the practice has reminded me unmistakenly if somebody did me wrong even if I didn’t feel it the moment it happened. My heart has remembered also love I was given way back when my mind didn’t see it at all. To x-ray the past has been mostly gratifying, but facing these situations has meant also feelings like shame, disappointment and guilt. The love I could feel later for people I might have hurt in the past was the only feeling that remained. The past was repaired, my heart was repaired.

The yoga practice opens the blocks in our heart. We can’t change the past, but we can look at it with the new eyes, with openness and understanding of the heart. Instead of judging ourselves, we can bring one more layer to yourself of the past. This is also the way to stop guiltifying others. We bring the light of consciousness to the past and make it richer with our love.

I believe that accepting our own blindness or weakness can really help us to accept other people. When we feel they do wrong, we can already anticipate the moment when they see the situation later with their heart. To make them see, anyway, is not our duty. Every heart has its own mysteries, its own rhythm to open up.

IMG_0618

CŒUR EN FLAMMES

Une chose que le yoga nous apprend à cultiver, c’est comment distinguer le bien du mal. Notre mental n’est pas le meilleur instrument pour cet objectif. C’est notre cœur qui possède toutes les qualités pour le faire. Mais si notre cœur n’est pas éveillé, le seul moyen que nous ayons, c’est le dialogue avec notre mental ou les réflexions à l’égard de la morale commune.

Grâce à ma pratique, j’ai pu contempler le bien et le mal de mon passé à plusieurs reprises. Ça a été fascinant. Ça a été un peu comme si les choses arrivaient à la châine à un rythme ralenti. Beaucoup de ces choses n’avaient été que des moments très ordinaires de ma vie jusqu’au moment où j’ai senti un pincement dans mon cœur et une vision a émergé comme une flamme. À ce moment-là, j’ai compris, que j’avais blessé quelqu’un n’ayant pas été connectée à mon cœur et c’est ainsi que j’avais perdu ma sensibilité à l’égard de certaines choses. En fin de compte, il se peut que je n’aie blessé personne, mais ce qui est sûr, c’est que j’ai blessé mon propre cœur.

J’ai également pu sentir les blessures que j’avais subies moi-même dans le passé et qui à l’époque étaient passé inaperçues à mon cœur. Ou bien l’amour qui avait été présent pour moi à un moment dans mon passé, ne m’avait pas touché. Le mental a tout perçu à sa façon et ensuite tout emmagasiné sans cette dimension du cœur. Passer le passé sous les rayons x est très gratifiant. Parfois surgissent des sentiments de honte, de déception ou même de culpabilité. Mais quand le cœur voit, l’amour qui répare tout.

Le yoga ouvre des nœuds de notre cœur et ceci permet à notre mental de voir les choses telles qu’elles sont. Nous ne pouvons pas changer le passé, mais nous pouvons avoir un regard riche sur lui. Il n’y a aucune raison de se sentir coupable, mais il faut plutôt rajouter une dimension de plus à cette personne du passé que nous étions. Ce n’est pas la peine non plus d’accuser les autres de quoi que soit, mais porter la lumière de la conscience sur le passé et la nous enrichir la vie.

Je suis convaincue que plus nous nous comprenons nous-mêmes et plus nous nous acceptons tels que nous avons été, avec des moments d’inconscience, plus facilement nous pouvons comprendre les autres. Aussi quand nous sentons qu’ils font du mal, nous pouvons déjà anticiper le moment où leurs cœurs vont s’attendrir et ils voient la même situation avec leurs cœurs. Il n’est pourtant pas notre devoir de le leur apprendre, ou de les presser à voir. C’est le leur. Chaque cœur a ses propres mystères et son propre rythme pour s’ouvrir.

PALAVA SYDÄN

Eräs asia mitä jooga meissä ihmisissä kehittää on oikean ja väärän erottelukyky. Mielemme ei voi tietää oikeaa ja väärää siinä mielessä kuin sydämemme tietää. Jos sitten sydämemme on tukossa eikä kerro meille mikä on oikein, joudumme turvautumaan mieleemme tai tukeudumme valinnoissamme vallitsevaan moraalikäsitykseen.

Itselleni on ollut mielenkiintoista katsoa oman elämäni oikeaa ja väärää uudelleen ja uudelleen, kun harjoituksen myötä eteeni on lipunut asioita menneisyydestäni kuin hidastetulta liukuhihnalta. Monet näistä asioista olivat olleet vain harmiton osa elettyä elämääni siihen asti kunnes yhtenä päivänä sydämessäni tuntuva välähdys herätti minut tajuamaan miten olin loukannut jotakuta. En ollut ollut yhteydessä sydämeeni ja siten noissa menneisyyden hetkissä on ollut mahdollista sivuuttaa jotakin todella olennaista. Ehkä en loppujen lopuksi edes loukannut ketään toista, mutta haavoitin ainakin omaa sydäntäni.

Yhtä lailla sydämeeni on palautunut niitä hetkiä milloin minua on kohdeltu väärin tai vaihtoehtoisesti suurella rakkaudella. Mieleni oli taltioinut asiat omalla erilaisella tavallaan. Tällainen menneisyyden läpivalaisu on ollut enimmäkseen antoisaa. Se on koskettanut toisinaan häpeällä, pettymyksen tunteilla ja joskus syyllisyydelläkin. Mutta se on koskettanut nimenomaan rakkaudella, joka on korjannut kaiken. Kun olen tuntenut rakkauden, joka olisi ollut paikallaan joskus aikaisemmin, se on ottanut oman paikkansa menneisyydessä.

Jooga ojentaa näitä mutkia meille suoriksi. Eihän menneisyyttä voi muuttaa, mutta sen voi nähdä uusin silmin, kokea laajasti ja ymmärtävästi. Itseään ei tarvitse syytellä, vaan menneisyyden minäänsä voi tuoda uuden tason. Ketään muutakaan ei kannata syyttää, vaan on hyvä antaa tietoisuuden valaista menneitä hetkiä ja näin antaa elämän rikastua entisestään.

Uskon, että oman ajoittaisen sokeutensa hyväksyminen ja itsensä ymmärtäminen todella auttaa meitä hyväksymään muita ihmisiä. Kun koemme heidän tekevän väärin, voimme ehkä jo aavistaa sen hetken, jolloin he joskus vielä näkevät sydämellään. Meidän tehtävämme ei kuitenkaan ole opettaa heitä tai kiirehtiä heitä näkemään. Se on jokaisen oma tehtävä. Jokaisella sydämellä on oma mysteerinsä ja jokaisen sydämen avautumisella oma rytminsä.

Photo by Mari Jannela

Out of love

 

Responsibility is about how we respond to different situations in life and how we take care of our part. We respond according to our sense of responsibility. That sense is connected to different sources. Usually to our conscience.

We can hear the message of our conscience and understand our duty, but still deny it. We can arrange things in our mind in such brilliant ways to do against our heart that it’s amazing.

The sense of responsibility can also be connected to the sense of obligation. Some people take responsibility by doing all their duties. They can’t be blaimed not to do what’s their part. But this kind of responsibility doesn’t necessarily feel so good to others because it’s connected to stinginess. Somebody gives something, but makes it with a heavy heart or is very conscious of what (s)he’s giving and how much.

It’s not how much we give to charity or how much we talk about it, but what makes us do it and how we give. If we constantly document and keep a record of our “goodness”, are we really on the right track? 🙄

And then after all, the responsibility can grow from love and generosity. When people do their duties because they want to or they even love to, it becomes generosity out of generosity. Because everything that comes out of love is good, it’s important to get into the SENSE of responsibility that is connected with love. This is how we cultivate the generosity in us whatever we do.

This post is also an expression of gratitude to my teachers in Biodynamic Craniosacral method, Marga Berr and Agàta Heinz Holliger for their modesty, their work ethic, their unconditional love, their sense of responsibility based on love and their heartfelt care! Thank you for your beautiful example!

17264284_1473127719387455_6507946555181366821_n

RESPONSABLE DE L’AMOUR

La responsibilité est notre capacité de répondre à de différentes situations dans la vie et la volonté d’assumer notre part. Nous répondons selon notre sens de la responsabilité qui lui peut puiser à plusieures sources. En général, il reflète notre conscience.

Bien entendu, nous pouvons entendre le message de notre conscience et comprendre notre devoir sans l’assumer. Nous pouvons organiser les choses dans notre tête et vivre contre notre cœur à un tel degré que c’est même stupéfiant.

Le sens de la responsabilité peut se connecter aussi au sens de l’obligation. Pour certains la responsabilité veut dire faire leur devoir. Mais ce genre de responsibilité est connecté à la pingrerie. On donne quelque chose, mais à contrecœur ou bien en comptant combien on donne.

Ce combien nous soutenons des causes caritatives ou combien nous faisons de bonnes actions, n’a pas d’importance. Ce qui compte, c’est comment nous donnons. Si nous constamment tenons un registre de notre bonté, sommes-nous vraiment sur la bonne voie? 🙄

Et après tout, la responsabilité peut émerger de l’amour et de la générosité. Lorsque les gens font leurs obligations parce qu’ils le veulent ou bien tout simplement parce qu’ils aiment les faire, c’est de la générosité qui génère la générosité. Comme tout ce qui grandit dans l’amour, est bon, il est important de pouvoir connecter le sens de la responsabilité avec l’amour. C’est comme ça que nous cultivons la générosité dans tout ce que nous faisons.

Ce post est aussi une expression de gratitude envers mes formateurs en Biodynamique Crânio-sacrée, Marga Berr et Agàta Heinz Holliger, dont la modestie, la diligence, l’amour inconditionnel, le sens de la responsabilité basé sur l’amour et tendresse n’ont cessé de m’impressionner. Merci pour votre précieux exemple!

TEKOJA RAKKAUDESTA

Vastuu on sitä miten vastaamme elämässä eri tilanteisiin, miten huolehdimme omasta osuudestamme. Vastaamme kukin vastuuntuntomme mukaan. Vastuuntunto taas kumpuaa eri ihmisillä eri asioista. Useimmiten omatunnosta.

Yleensä me kuulemme omantuntomme äänen ja ymmärrämme velvollisuutemme, mutta joskus silti kierrämme sen. Saamme mielessämme järjestettyä asiat niin, että toimimmekin sydäntämme vastaan.

Vastuuntunto voi nousta myös velvollisuudentunteesta. Jotkut ihmiset kantavat vastuunsa hoitamalla kaikki velvollisuutensa. Heitä ei voisi moittia mistään suoritustensa suhteen. Mutta tällainen velvollisuuksien hoitaminen ei aina tunnukaan muista hyvältä, koska vastuuntunto kytkeytyykin pihiyteen. Joku antaa jotain, mutta tekee sen raskain sydämin tai on hyvin tietoinen siitä, mitä antaa ja miten paljon. Laskee antamistaan.

Kyse ei ole siitä miten paljon annamme hyväntekeväisyyteen tai miten paljon tuomme sitä esiin, vaan se miten annamme. Jos pidämme koko ajan kirjaa “hyvyydestämme”, olemmeko oikeilla raiteilla? 🙄

Ja vastuuntunto voi luonnollisesti kasvaa myös rakkaudesta. Kun ihmiset tekevät velvollisuutensa, koska he haluavat tehdä tai he jopa rakastavat tehdä niin, se muuttuu anteliaisuudeksi. Koska kaikki mikä kasvaa rakkaudesta johtaa hyvään, on tärkeää saada kiinni siitä vastuunTUNNOSTA, joka on yhteydessä rakkauteen. Se on siis rakkaudentunnetta, joka johtaa velvollisuuksien hoitamiseen. Näin voimme jalostaa anteliaisuutta itsessämme mitä ikinä teemmekin.

Tämä postaus on kiitollisuudenosoitus biodynaamisen kranio-sakraalimetodin opettajilleni, Marga Berrille ja Agàta Heinz Holligerille heidän vaatimattomuudestaan, uuraudestaan, pyyteettömästä rakkaudestaan, rakkaudesta kumpuavasta vastuuntunnostaan ja todellisesta välittämisestä. Kiitos kauniista esimerkistä!

PHOTO *Catherine Chenu*

Always blissed

As the yoga has spread all over the Western world, also some spiritual truths have become common knowledge. Thus at least all meditators and yoga practitioners know that if you have a problem with someone, you can take a look in the mirror. The inner itinerary is always the same. We admit that the other is not responsible for our bad feelings and we try to understand the reason for the suffering inside ourselves. We even feel honored to meet with the reality inside of us whether it’s a blockage, resistance or a restriction. This way we shed light on the unconscious spots of our mind and allow more emotional clarity and serenity. You can see less talk about the reverse situation. Who is responsible for our happiness or bliss?

I remember a moment when a sweet friend of mine woke me up from my dream. I had just separated from my partner and I felt pain in my heart. I was anxious because I missed him and the love he made me feel. I had been so happy with him and now I felt that he had taken my happiness away. So often in a separation or a divorce, the things get obscured. The other is seen either in a negative light or in a idealized manner.

My friend said to me: “If you were happy with him, it’s about your capacity of being happy and your capacity of loving. It’s not his gift to you.” I realized how true it was. Someone gets the best out of us, makes our love rise, but we are not at the mercy of anybody. In a separation, one good thing is that we face ourselves and can find out how to get our love alive again. We get the best out of ourselves by finding what limits your happiness. How difficult it is sometimes to see that we have everything. The mind distorts this too. It looks outside to see the cause of the happiness. But the happiness too is inside.

syksy

TOUJOURS AUX ANGES

Comme le yoga s’est répandu partout dans l’Occident, les vérités spirituelles se sont également propagées pour devenir un savoir commun. Ainsi, au moins les gens qui méditent ou pratiquent le yoga sont bien au courant que quand on a un problème avec quelqu’un, il faut regarder dans la glace. Dans ces situations, nous admettons que l’autre n’est pas responsable pour nos sentiments difficiles et nous cherchons à comprendre la raison pour notre souffrance à l’intérieur de nous-mêmes. Nous nous sentons même honorés de nous rencontrer ainsi qu’il s’agisse d’un blockage, d’une résistance ou bien d’une restriction en nous. C’est comme ça que nous portons la lumière à tout ce qui est en dehors de la conscience immédiate de notre mental et nous obtenons plus de clarté et sérénité émotionnelles. Il y a eu moins de discussion et de partage sur les situations inverses. À savoir qui est responsable de notre bonheur ou épanouissement?

Je me souviens d’un moment où une amie m’a réveillée d’un rêve. J’avais vécu une séparation d’avec mon compagne et j’en gardais beaucoup de douleur dans mon cœur. J’étais angoissée. Il me manquait et l’amour que j’avais senti avec lui me manquait également. J’avais été tellement heureuse avec lui et là, je sentais qu’il m’avait privé de mon bonheur. Assez souvent lors d’une séparation ou d’un divorce, les choses s’obscurcissent. L’autre est vu soit sous une lumière plutôt négative soit d’une manière idolisante.

Mon amie m’a dit: “Si tu étais heureuse avec lui, c’est ta capacité d’être heureuse et ta capacité d’aimer. Ce bonheur n’est pas son cadeau à toi, mais t’appartient naturellement.” J’ai compris combien c’était vrai. Quelqu’un nous fait sentir meilleur, la même personne suscite l’amour en nous, mais nous ne sommes pas à la merci de personne. Ce qu’il y a de bien dans une séparation, c’est que c’est une possibilité de faire face à soi-même pour trouver l’amour en soi-même. Lorsque nous voyons ce qui limite notre bonheur, nous pouvons chercher l’épanouissement en nous. Parfois, il est difficile de comprendre que nous avons déjà tout. Absolument tout. Le mental se dirige vers l’extérieur pour trouver la raison pour le bonheur. Le bonheur se trouve également à l’intérieur.

RAKKAUDEN AALLOILLA

Nykypäivänä, kun jooga ja meditaatio on levinnyt kaikkialle länsimaihin, ovat erilaiset henkiset totuuslauseetkin tullut monille tutuiksi. Esimerkiksi se, että jos toisen ihmisen kanssa on ongelma, kannattaa katsoa peiliin. Sisäinen reitti ongelmaan on aina sama. Tiedostamme sen, että vaikeat tunteemme eivät ole kenenkään toisen ihmisen syytä. Etsimme itsestämme sen mikä vastustaa jotain olemassaolevaa. Saamme kunnian kohdata sisäisen todellisuutemme oli siellä sitten joku solmu, torjunta tai kutistuma. Näin tuomme valoa niihin kohtiin, jotka eivät vielä ole tietoisuutemme piirissä ja sitä kautta saamme tunteisiimmekin tyyneyttä ja selkeyttä. Vähemmän on yleensä puhetta siitä, että sama asia pätee käänteisesti. Kuka siis on vastuussa onnestamme tai autuudestamme?

Muistan hetken, jolloin suloinen ystäväni herätti minut unesta. Olin eronnut ja sydämeni oli siitä tuskainen. Olin ahdistunut, koska kaipasin rakasta ihmistä ja rakkautta, jota tunsin hänen läheisyydessään. Olin ollut niin onnellinen hänen kanssaan ja nyt tunsin menettäneeni sen onnen ja rakkauden eron myötä. Niin kuin niin monesti eroavilla ja eronneilla, asiat sekoittuvat. Toinen näyttäytyy joko negatiivisessa tai yltiöpositiivisessa valossa.

Ystäväni sanoi: “Jos sinä olit onnellinen hänen kanssaan, se on sinun oma kykysi olla onnellinen, sinun kykysi tuntea rakkautta. Onnesi ei ole lahja häneltä.” Tajusin, miten totta se oli. Joku saa meidän parhaat puolemme esiin ja nostaa rakkauden suurena esiin, mutta emme ole kenenkään armoilla. Erossa yksi hyvä asia on se, että saamme tulla kasvotusten itsemme kanssa ja tutkia miten voimme itsekin saada rakkauden eloon. Saamme löytää parhaat puolemme, kun näemme mikä rajoittaa onneamme. Miten vaikeaa onkin joskus nähdä, että meillä on itsessämme kaikki. Mieli vääristää usein tämänkin. Se etsii jonkun ulkoisen kohteen, vaikka onni on sisällämme.

Photo by Anne

to breathe innnnnnnn

Breathe in love. Breathe out peace. That’s the message you see nowadays often in the context of yoga. To make this happen it might mean a lot of useless efforts. Anyway it requires a unique gift of imagination. You imagine you’re breathing love in. But if you live in the reality you can’t breathe only love in, because the world is also made of other things like hatred. Actually you can’t choose what you breathe in unless you block your own energies to control the situation.

Another way is something Osho have suggested and it’s completely the opposite of that. That we’d always breathe in the misery of the world and the others’ hate and we’d breathe out love. That’s a harder way, but it’s a great philosophy in regard to all. Whatever comes in must go out love. We need to transform all the negativity we encounter to something even just a bit more beautiful.

I’m often asked by my yoga students if one should protect oneself from the others and their negativity. The common advice is probably to protect yourself from negative people or even to get rid of them. I think you should be aware of what kind of energies you’re surrounded by. In case they are negative, you should protect yourself against them, only if you can’t take them in. But, if you have the courage and the strength to breathe in the reality, you don’t need any protection. Transformation is your magic wand. You can take hate, you can take despise, you can take cheating, you can take anything. This means that you choose to take deeply inside the feelings your ego naturally rejects.

Sometimes people want to hurt us even on purpose. When somebody is mean to us, we can see how rooted we are in love, how pure our heart remains. Our aversion (dvea) towards others’ hatred is the problem. We should really allow the hatred go all the way in. If we try to keep it away, on the surface in order not to be touched by it, we lose our energy and the negativity remains in us. When the hatred touches the deepest in us, it becomes something else.

This is the work in the spirit of Ahimsa. We need strength to take in meanness, indifference, coldness. Bigger the hate on the other side, bigger the space and acceptance we need to find in us. Try in small doses first. Because if you’re not used to take this kind of feelings in, your energy body will get a shock. Your mind easily identifies with the other’s negativity and your energy puts the defense mode on. If you really let the incoming energy touch you deeply, you can see how it’s then easier to breathe goodness, acceptance and peace out. It happens naturally. Ahimsa is a principle we can understand by living it. It means: Breath in hate. Breath out love.

13900708_10208491410035930_847009994_n

ÊTRE ENVAHI ET LIBRE

Inspirez l’amour. Expirez la paix. C’est le message qu’on voit souvent aujourd’hui dans le contexte du yoga. Pour le réaliser, non seulement on a besoin de faire des efforts remarquables, mais aussi on doit être doté d’une imagination exceptionnelle. Nous pouvons imaginer que nous inspirons l’amour, mais si nous vivons dans la réalité, nous ne pouvons pas inspirer que de l’amour étant donné que le monde est fait aussi d’autres choses comme la haine. Nous ne pouvons pas choisir ce que nous inspirons à moins de bloquer notre propre circulation énergétique pour contrôler la situation.

Il y a une autre façon pour trouver la paix qu’Osho a suggérée. Que nous inspirions toujours la misère du monde et la haine des autres et que nous expirions l’amour. C’est plus dur, mais c’est une philosophie qui tient compte de tout le monde. Quoi qu’il arrive, il doit être transformé en amour en nous. Nous devons transformer toute la négativité que nous rencontrons en quelque chose ne serait-ce qu’un petit peu de plus beau.

Mes élèves me demandent souvent si nous devrions nous protéger contre les autres et leur négativité. Un conseil général est probablement que oui, il faut se protéger et même s’éloigner des personnes négatives. Je pense qu’on doit être bien conscient des caractéristiques des gens qui nous entourent. Si elles sont négatives, la protéction est nécessaire seulement si on ne peut pas assumer ces énergies. Mais si vous avez le courage et la force d’inspirer la réalité, vous n’avez pas besoin de protection. La transformation est votre baguette magique. Vous pouvez prendre haine, mépris, trahison, tout. Cela veut dire que vous choisissez d’être touchés profondément par les émotions que l’égo rejetterait naturellement.

Parfois les gens veulent nous blesser exprès. Devant la méchanceté, nous pouvons voir à quel point nous sommes enracinés dans l’amour, combien notre cœur reste pur. Le vrai problème est finalement notre aversion (dveṣa) vers la haine des autres. Nous devrions permettre à la haine de nous pénétrer. Si nous tentons de la repousser, ou bien de la garder sur la surface pour ne pas être touchés, nous perdons notre énergie et la négativité reste en nous. Mais lorsque la haine de quelqu’un d’autre nous touche profondément, elle devient autre chose.

Ceci est le travail dans l’esprit de Ahimsa. Nous avons besoin de force pour prendre la méchanceté, l’indifférence, la froideur. Nous devons trouver de l’espace et de l’acceptance en nous. Essayez en petites doses d’abord. Parce que si vous n’êtes pas habitués à accepter ces énergies, votre corps énergétique va recevoir un choc. Votre mental s’identifie à la négativité de l’autre et votre énergie se met sur la défensive. Mais si vous laissez l’énergie vous envahir, vous allez voir comment il est plus facile d’expirer la bonté, l’acceptance et la paix. Cela se passe naturellement. Ahimsa est un principe que nous comprenons en le vivant. Cela veut dire: Inspirer la haine. Expirer l’amour.

SISÄÄNHENGITYSTÄ SYDÄMEEN ASTI

Hengitä rakkautta sisään. Hengitä rauhaa ulos. Tätä viestiä tuodaan esiin nykyään monissa joogayhteyksissä. Ohjeen seuraajalle se voi tarkoittaa turhia ponnisteluja mielenrauhan suhteen. Joka tapauksessa se vaatii uskomattoman mielikuvituksen. Voimme tietenkin kuvitella hengittävämme rakkautta sisään. Jos sen sijaan elämme todellisuudessa, emme voi hengittää ainoastaan rakkautta sisään, koska maailma on rakennettu muistakin asioista kuin rakkaudesta, kuten vihasta. Itse asiassa emme voi valita sitä mitä hengitämme tukkimatta omaa energiaamme omalla kontrollillamme.

Osho ehdotti aikanaan täysin päinvastaista tapaa. Että hengitämme sisään koko maailman tuskan, muiden vihan ja että hengitämme ulos rakkautta. Tämä tapa on vaikeampi, mutta se on luultavasti kuitenkin kaikkien kannalta toimivampi filosofia. Mitä ikinä kohtaammekin, sen täytyy muuntua sisällämme rakkaudeksi. Muunnamme kaiken kohtaamamme negatiivisuuden joksikin edes vähän paremmaksi ja kauniimmaksi.

Näillä asioilla on yhteys kysymykseen, jonka kuulen usein oppilailtani. Pitäisikö meidän suojella itseämme muilta ja nimenomaan heidän negatiiviisilta tunteiltaan? Yleinen ohje kuulunee niin, että pitää suojautua. Joidenkin mielestä sellaisista ihmisistä on päästävä kauaksi ja jopa hankkiuduttava eroon. Toki meidän pitää olla tietoisia siitä millaiset tunteet meitä ympäröi. Meidän pitää suojautua kuitenkin vain, jos emme kykene ottamaan niitä vastaan. Jos taas meillä on rohkeutta ja voimaa hengittää todellisuus sisäämme, emme tarvitse mitään suojauksia. Taikakeinomme on energioiden muuntaminen. Voimme ottaa vastaan vihaa, halveksuntaa, petturuutta, ihan mitä vain. Otamme syvälle sisimpäämme kaikki ne tunteet, jotka egomme luonnostaan torjuu.

Joskus ihmiset haluavat loukata meitä tahallaan. Kun joku on meitä kohtaan ilkeä saamme punnita omaa sydäntämme ja katsoa miten puhtaana se pysyy. Tosiasiassa ongelma on vihaa kohtaan tuntemamme vastenmielisyys (dvea). Meidän pitäisi sallia muiden vihan lävistää meidät kokonaan ja antaa sen mennä syvälle sydämeemme. Jos yritämme pitää vihan pinnalla, niin, ettei se kosketa meitä, oma energiamme kuluu siihen ja negatiivisuus jää lopulta meihin. Kun viha löytää meissä loputtoman vastaanottavuuden, se kimmahtaa toiseen suuntaan ja muuttuu.

Tämä on työtä Ahimsan hengessä. Me tarvitsemme viisautta ottaaksemme vastaan ilkeyttä, välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä. Mitä suurempi viha on vastassamme, sitä suurempi tila ja hyväksyvyys meidän tulee löytää itsestämme. Yritä tätä ensin pikku annoksissa. Jos nimittäin et ole harjaantunut tässä taidossa, energiakehosi joutuu shokkiin toisen ihmisen vihan tai vihaisuuden kanssa. Mielesi samastuu toisen negativiisuuteen ja energiasi asettuu puolustusasemiin. Jäät loukkuun. Siinä vaiheessa kun voit antaa sisään tulevan energian koskettaa itseäsi suojelematta mitään, huomaat miten helppo on hengittää ulos hyvyyttä, hyväksyntää ja rauhaa.  Se tapahtuu itsestään. Ymmärrämme Ahimsan elämällä sitä joka hetki. Hengittämällä vihaa sisään ja rakkautta ulos.

 

Learning love, teaching love

I found my earthly paradise in Paris. A paradise in general, but especially a paradise of dance. The dynamicity and the beauty of the city contribute to the great energy of the classes, but my heavenly feelings are mostly thanks to my fantastic teachers. The presence of each and every teacher I have is electric and electrifying. Their inner freedom affects me profoundly and is synonym of love for me.

The maestros in dance are like the yoga gurus in yoga. They show us how to discover new potential in ourselves. They make us transparent and that’s what transforms us and reveals our soul. In dance classes you can see dancers who are criticizing themselves all the time. They are watching a film of their ideal self inside their minds and that makes them tense and unhappy. They are not living their body, but the film. In the yoga world I can quite often see unhappy faces, competing minds, tense bodies, serious people. That’s where I feel that people have got lost with their practice. If you don’t love yourself, what’s left? Self-suffiency. The teacher can be in the same world: criticizing and being too demanding and strict instead of loving and making students grow in joy. The real maestros and gurus see through us, the obstacles we create and they can stop the film we’re watching.

Yves Casati, one of my ballet teachers has a presence which makes me immediately feel myself lighter. He shows up and I feel dancing inside. I can feel my energy expanding and re-directing itself. In the beginning of the class Maestro Casati tells us to look at our hand with love and to move it with love. It doesn’t mean pretending love, we need to find it for real. Without that, why would we even danse? Why would we repeat movements with our body if we don’t feel anything? “Show your love!”, he tells us.

When the joy is gone, the body is tense and heavy and we become its prisoners. When we practice with effort, there’s no love. When we practice with love, there’s actually no effort. This is valid in yoga, in danse, in anything. When there’s a profound joy and freedom in us, our body is carried by it and it can express itself naturally. An effort then becomes meaningless, the energy is enough to do miracles. What I find personally fabulous is that almost every time I leave a dance class, I’m transformed, I’m a new person. I’m something more than I was before the class.

The best teachers for me are those who love. Those who love life and want to transmit this love to others. No matter actually if it’s the love through painting, dancing or yoga, but without love and freedom nothing really matters! If you find love and joy, then your practice is love and joy. The thing is to learn to love yourself and to learn to express it. To be touched by new openings and take them to your life. Dance for me is showing my love for my life. The yoga practice keeps my channels open to express that love.

APPRENTI AMOUR

J’ai trouvé mon paradis terrestre à Paris. Un paradis tout court, mais plus spécialement, un paradis de danse. L’entrain et la beauté de la ville contribuent évidemment à l’énergie magnifique des cours, mais c’est surtout grâce à mes professeurs fantastiques que j’y vis des moments sublimes. La présence de chacun d’eux est électrique et électrisante. Leur liberté intérieure me touche profondément et est le synonyme de l’amour pour moi.

Les maîtres de danse ont le même rôle dans la danse que les gourous en yoga. Ils nous montrent comment trouver notre vrai potentiel. Ils nous rendent transparents et ceci faisant, ils nous transforment et révèlent notre âme. Dans les cours de danse, il y a toujours quelques danseurs qui se critiquent continuellement. Ils se projettent un film à l’intérieur de leur moi idéal et cela les rend mécontents d’eux-mêmes. Ils ne vivent pas leurs corps, mais le film. Dans le yoga, je peux voir la même chose de temps en temps: des visages maussades, des mentaux pleins de compétition, des corps tendus, des gens sérieux. C’est là, que je me dis que les gens se sont perdus dans leur pratique. Si nous ne nous aimons pas, qu’est-ce qui nous reste-t-il? La prétention? Le professeur peut partager la même mentalité où il n’encourage pas le progrès des élèves par la joie. Les vrais maîtres et gourous voient à travers nous, ils comprennent les obstacles que nous crééons pour nous-mêmes et ils ont la capacité d’arrêter le film que nous sommes en train de regarder.

Yves Casati, un de mes professeurs de danse classique, a une présence tellement impressionnante que je me sens immédiatement plus légère en le voyant. Il apparaît et la danse commence à l’intérieur de moi. Je peux sentir une expension et une nouvelle organisation dans mon énergie. Au début du cours, maître Casati nous dit de regarder notre main avec amour et de la bouger avec amour. Ceci ne veut absolument pas dire qu’il faille prétendre cet amour, nous devons le trouver en nous pour de vrai. Sans l’amour, pourquoi danserions-nous? Pourquoi répéterions-nous des pas si nous sentons rien? “Montrez votre amour!”, il nous rappelle.

Quand il n’y a pas de joie, le corps est tendu et lourd et nous devenons ses prisonniers. Lorsque nous pratiquons avec beaucoup d’effort, il n’y a pas d’amour. Lorsque nous pratiquons avec de l’amour, il n’y a pratiquement pas d’effort. Cela est vrai en yoga, en danse, en presque tout ce qu’on fait. Quand il y a une joie profonde et une liberté en nous, notre corps est porté par cette joie et il peut s’exprimer dune façon naturelle. Là, l’effort devient superflu, car l’énergie elle-même nous fait faire des miracles. Ce que je trouve personnellement fabuleux, c’est qu’à chaque fois que je sors d’un cours de danse, je suis transformée, je suis une nouvelle personne. Je suis quelque chose de plus que je n’étais avant la classe.

Les meilleurs professeurs pour moi, ce sont ceux qui ont de l’amour. Ceux qui aiment la vie et qui veulent transmettre cet amour aux autres. Que ce soit à travers la peinture, la danse ou le yoga, ça n’a pas d’importance, mais sans amour et liberté rien n’a vraiment d’importance. Quand nous trouvons la joie et l’amour, notre pratique n’est que de la joie et de l’amour. Nous devons apprendre à nous aimer et à l’exprimer. À trouver de nouvelles possibilités et à les embrasser. La danse pour moi est avant tout le moment de montrer combien j’aime la vie. La pratique du yoga m’aide à maintenir ouvert tous les canaux pour exprimer cet amour pleinement.

RAKKAUDEN OPETTELUA

Löysin Pariisista oman maanpäällisen paratiisini. Kaiken muun autuuden ohella, Pariisi on minulle myös tanssiparatiisi. Kaupungin dynaamisuus ja kauneus toki heijastuvat myös tanssituntien tunnelmiin, mutta omat taivaita hipovat olotilani luen suurimmaksi osaksi fantastisten opettajieni ansioksi. Heidän jokaisen läsnäolo on sähköistä ja sähköistävää. Heidän sisäisen vapautensa suuruus koskettaa minua syvästi ja herättää minussa valtavan rakkauden.

Tanssimaestroilla on tanssin piirissä sama rooli kuin guruilla joogassa. He näyttävät meille todellisen potentiaalimme. Tekemällä meistä läpinäkyviä he saavat meissä aikaan muutoksen ja sielumme kukoistamaan. Tanssitunneilla tapaa toisinaan tanssijoita, jotka ovat jatkuvassa itsekritiikin tilassa. He näkevät mielessään kuvan ideaaliminästään ja se tekee heistä jännittyneitä ja onnettomia. He eivät eläkään kehoaan, vaan tätä kuvaa. Joogan parissakin näkee monesti äreitä ilmeitä, kilpailuhenkistä mieltä, jännittyneitä kehoja ja ylipäätään vakavia ihmisiä. Minusta tuntuu, että silloin ihmiset ovat eksyksissä harjoituksensa kanssa. Jos emme rakasta itseämme, mitä jää jäljelle? Itsetyytyväisyys ehkä. Opettaja voi olla ihan samassa maailmassa, kritisoida ja olla tiukka sen sijaan että olisi rakastava ja antaisi oppilaiden kasvaa ilon kautta. Todelliset mestarit näkevät lävitsemme ja havaitsevat ne esteet, joita itse luomme tiellemme. Heillä on myös kyky pysäyttää mielessämme pyörivä filminauha.

Erään suosikkibalettiopettajani, Yves Casatin, läsnäolo saa minut välittömästi tuntemaan itseni kevyemmäksi. Kun hän ilmestyy paikalle, tunnen tanssin alkavan sisälläni. Energia laajenee ja ojentuu uudella tavalla kehossani. Aina tuntien alussa Maestro Casati muistuttaa meitä siitä, että varmasti seuraamme kättämme rakastavalla katseella ja liikutamme sitä rakkaudella. Se ei todellakaan tarkoita rakkauden esittämistä, vaan aidon tunteen täytyy löytyä sisältämme. Ilman rakkautta, miksi edes tanssisimme? Miksi toistelisimme liikkeitä, jos emme tunne mitään? “Näyttäkää rakkautenne”, hän vaatii.

Kun meistä puuttuu ilo, keho on jäykkä ja raskas ja meistä tulee sen vankeja. Kun harjoittelumme on ponnistelua, ei rakkaus pääse esiin. Ja kun taas harjoittelumme lähtee rakkaudesta, ponnistelua ei tarvita. Tämä pätee joogaan, tanssiin, oikeastaan kaikkeen. Kun sisällämme on syvä ilo ja vapaus, se kantaa kehoamme ja ilo puhuu sen kautta. Ponnistelulla ei ole enää mitään sijaa, koska pelkkä energiamme riittää ihmeiden aikaansaamiseen. Henkilökohtaisesti koen, että on käsittämätöntä miten jokaisen tanssitunnin jälkeen olen uusi ihminen. Olen aina enemmän kuin mitä olin ennen tuntia.

Minulle parhaat opettajat ovat niitä, jotka rakastavat. Niitä, jotka rakastavat elämää ja haluavat jakaa sitä muille. Sillä mitä opetetaan, ei ole niin väliä, mutta taas ilman rakkautta ja vapautta millään ei oikeastaan ole väliä. Kun löydämme rakkauden ja ilon, harjoittelumme on rakkautta ja iloa. On tärkeää oppia rakastamaan itseään ja löytää sen ilmaisemiselle kanavia. Löytää uusia mahdollisuuksia ja ottaa ne vastan omassa elämässä. Minulle tanssi on se minkä kautta voin ilmaista väkevimmin rakkauteni elämää kohtaan. Joogaharjoittelu pitää kanavani auki siten, että rakkauden kokonaisvaltainen ilmaiseminen on mahdollista.

11948184_10206181225722766_551149221_n

Behind this door – love. ❤

Resonating places

When I once visited the official website of the Actors Studio (http://theactorsstudio.org/), what touched me particularly was this quote of Lee Strasberg:

“There are actors all over the world (who) regardless of their circumstances, professional or personal, regardless of whatever difficulties they are facing, whatever problems or changes– there is one thing they can rely on & that is that 11 o’clock on Tuesday and Friday mornings come rain, shine, snow, or what have you there is a session in the Actors Studio. And the fact that actors can count on that, that they know that that exists, can help them get through.”

I made a connection with two similar, life-changing places I know, one in Paris, France, the other in Mysore, India.

At my twenties I found my way by chance to the Centre de danse du Marais, to a magnificently beautiful dance center in Paris which walls echo all different musics of the world. I found love. I was speechless by the experience in the ballet classes with the pianist surrendering to his music, a passionate atmosphere in general and the teacher: Frédéric Lazzarelli (http://www.dansefredericlazzarelli.fr/). Those mornings at the bar, sun shining through the window shutters, the pianist getting ready for us and then in one second, the start. And then there’s nothing else, but the dance, concentration, sweat, the body surrendering to the music and the intensive energy of Paris around us. It was more I ever expected to have in life. And it was something I couldn’t never really forget when I got back home to Finland.

These memories meant that when the whole body, the heart, the whole being had been submerged in this joy it went on being submerged in it. I was connected to this LOVE. This overwhelming joy carried me through many hard moments. When I was in my deepest anxiety, I had one light: My teacher in Paris. I thought I had lived my happiest moments in life, but life got me back again, decades later. And there he is, my teacher, like he used to be, always inspired, inspiring, with great sense of humour and love for life. The dancers from all over the world come back and Frédéric remembers them all.

When I first got to Mysore and I saw Guruji (Sri K Pattabhi Jois), I guess the feeling that went through me was this: He IS here. He’s always been here. He will be here forever. He had such a calmness in him, that it stopped all worries in me. In the afternoons, he would just sit down in the hall with his Indian paper and answer the questions of the students. He just were there with his heart. For others.

When I left India after my first trip, I felt I had visited another planet or that it was just a dream. I couldn’t tell much about my trip. I was overwhelmed by the love of Guruji. All my cells had been touched by a new vibration.

Even if in life only the change is certain, when we meet people who are steady, who don’t change with circumstances, not with fame, money, who just keep on doing what they love, it gives us faith and strength to go through many hard times even when we are far away from them. What I find unique in these places and these people is their availability and their steadiness. It’s really priceless. Today so few people are really available and very few have faith. These rare people give sense to life to others and nourish at least tens of thousands of people around the world from distance.

11903326_10206096270598941_1046260521_n
Centre de Danse du Marais | Actors Studio | Guruji helping a student & Anne in Kapotasana in Mysore

RÉSONANCE DES LIEUX

Une fois que j’ai visité le site officiel de Actors Studio (http://theactorsstudio.org/), ce qui m’a particulièrement touché, c’était la citation de Lee Strasberg:

“There are actors all over the world (who) regardless of their circumstances, professional or personal, regardless of whatever difficulties they are facing, whatever problems or changes– there is one thing they can rely on & that is that 11 o’clock on Tuesday and Friday mornings come rain, shine, snow, or what have you there is a session in the Actors Studio. And the fact that actors can count on that, that they know that that exists, can help them get through.”

dont je donne une traduction libre ici:

“Partout dans le monde, il y a des acteurs qui peuvent en toutes circonstances, professionnelles ou personnelles, et malgré toutes les difficultés, tous les problèmes ou changements qu’ils rencontrent, se fier à ce que tous les mardi et vendredi à 11h00 dans la matinée, qu’il pleuve ou qu’il neige, une séance aura lieu à Actors Studio. Et le fait que les acteurs puissent compter sur cela, le fait qu’il sachent que cela existe, peut les aider à surmonter les obstacles dans leur vie. ”

Cela m’a évoqué deux endroits similaires, transformateurs que je connais. L’un à Paris et l’autre à Mysore, en Inde.

Lorsque j’avais vingt ans, par chance, mon chemin m’a menée au Centre de danse du Marais, un centre magnifique d’une beauté extraordinaire dont les murs renvoient des musiques de toutes les cultures du monde. C’est là que j’ai trouvé l’amour. J’étais épatée par mon expérience dans les cours de danse classique avec un pianiste qui s’adonnait à la musique, l’atmosphère en général et le professeur: Frédéric Lazzarelli (http://www.dansefredericlazzarelli.fr/). Les matins à la barre, le soleil se filtrant entre les volets, le pianiste se préparant pour notre cours et puis, en une seconde, le commencement. Et puis il n’y a rien d’autre que la danse, la concentration, la transpiration, le corps qui s’unit avec la musique et l’énergie de la ville des lumières autour de nous. C’était beaucoup plus beau que j’avais jamais pu m’attendre dans ma vie. Et c’était aussi quelque chose d’inoubliable.

Ces souvenirs étaient spéciaux. Comme le corps et le cœur entiers avaient été submergés de joie, ils continuaient à en être submergés. Je restais connecté à cet amour. Cette joie me portait dans mes moments difficiles. Dans l’anxiété la plus sombre, j’avais un rayon de lumière: mon professeur à Paris. Alors que je pensais déjà avoir vécu les meilleurs moments de ma vie, la vie m’a placée à Paris de nouveau, des décennies plus tard. Et il est là, mon professeur chérissime, comme il a toujours été, inspiré, inspirant, avec beaucoup de sens de l’humour et l’amour pour la vie. Les danseurs du monde entier reviennent à ces cours et lui, il se souvient de tout le monde.

Quand je me suis rendue à Mysore pour la première fois et que j’ai vu Guruji (Sri K Pattabhi Jois), je pense que ce que j’ai ressenti, c’était ça: Il EST ici. Il a toujours été ici. Il va continuer à être ici pour toujours. Il avait un tel calme que tous mes soucis se sont envolés. L’après-midi, il s’assayait dans le hall du shala avec son journal et il répondait aux questions des élèves. Il était tout simplement présent avec son énorme cœur. Présent et disponible pour les autres. Lorsque je suis repartie, je sentais comme si j’avais visité une autre planète ou si ce n’était qu’un rêve. Je ne pouvais pas raconter grand chose de mon voyage. J’étais envahie par l’amour de Guruji. Toutes mes cellules avaient été touchées par une nouvelle vibration.

Même si dans la vie, la seule chose certaine, c’est le changement, lorsque nous rencontrons des gens stables qui ne changent pas avec les circonstances, ni avec la célébrite ou la richesse, ceux qui persévèrent dans ce qu’ils aiment faire, ça nous donne une foi et une force de traverser des périodes moins faciles dans la vie même quand nous sommes loin d’eux. Ce que je trouve unique dans ces gens, c’est leur disponibilité et leur engagement. C’est des qualités précieuses. Aujourd’hui, peu de gens sont disponibles et peu de gens s’engage vraiment. Les rares personnes qui possèdent ces qualités, donnent un sens dans la vie pour les autres aussi et nourrissent au moins des dizaines de millliers de gens à distance dans le monde entier.

323877_2336896034999_1982914514_o (2)
Anne in Centre de Danse du Marais in 1988

PAIKKOJEN KAIKUJA

Kun kerran kävin tutkimassa Actors Studion nettisivuja (http://theactorsstudio.org/), minua kosketti erityisesti tämä Lee Strasbergin sitaatti:

“There are actors all over the world (who) regardless of their circumstances, professional or personal, regardless of whatever difficulties they are facing, whatever problems or changes– there is one thing they can rely on & that is that 11 o’clock on Tuesday and Friday mornings come rain, shine, snow, or what have you there is a session in the Actors Studio. And the fact that actors can count on that, that they know that that exists, can help them get through.”

jonka suomennan tähän vapaasti:

“Näyttelijöillä eri puolilla maailmaa, riippumatta henkilökohtaisista tai ammatillisista olosuhteista ja riippumatta myös vaikeuksista, ongelmista tai muutoksista, joita he saattavat kohdata, on yksi asia, johon he voivat turvautua. Se, että joka tiistai ja perjantai kello 11.00 aamupäivällä, satoi tai paistoi, tai mitä ikinä tapahtuikaan, Actors Studiolla pidetään tunti. Yksin tämä tieto ja luottamus tähän pysyvyyteen voi auttaa näyttelijät ongelmatilanteiden läpi.”

Minulle tuli näistä olosuhteista välittömästi mieleen kaksi samantyyppistä itseäni ravistellutta paikkaa. Yksi on Pariisissa ja toinen Intian Mysoressa.

Parikymppisenä löysin tieni sattumalta pariisilaiseen suurenmoisen kauniiseen tanssikeskukseen, Centre de danse du Marais’hin, jonka seinät kaikuvat kaikkia maailman eri musiikkilajeja. Siellä tunsin rakkauden. Olin kokemuksestani täysin mykistynyt. Balettitunnit, joissa musiikilleen antautunut pianisti, intohimoinen tunnelma ja opettaja: Frédéric Lazzarelli (http://www.dansefredericlazzarelli.fr/). Aamut balettitangon äärellä, ikkunaluukkujen välistä siivilöityvä aurinko, pianisti valmistautumassa keskittyneesti meitä varten ja sitten yhdessä sekunnissa kaikki starttaa eikä ole enää muuta kuin tanssi, virtaava hiki, keho, musiikki ja Pariisin intensiivinen energia ympärillämme. Kaikki se mitä Frédéricin tunnit tarjosivat minulle oli enemmän kuin olin koskaan elämältä osannut toivoa. Niissä oli jotain mitä en voinut mitenkään unohtaa palattuani koti-Suomeen.

Nämä muistot tarkoittivat sitä, että kun sydän ja koko olemus kerran oli uponnut tähän iloon, ne jatkoivat siinä ilossa uppeluksissa oloa aina muiston palatessa. Olin yhteydessä siihen loputtomaan rakkauteen ja se kantoi minut monien vaikeiden hetkien läpi. Synkimmän ahdistuksen hetkellä muistin valon Pariisissa: opettajani. Kuvittelin jo eläneeni elämäni parhaat hetket nuoruudessani, mutta elämä veikin minut takaisin Pariisiin vuosikymmenten jälkeen. Ja siellä hän edellen oli, rakas opettajani, aivan kuten ennenkin, jokaisena viikon päivänä, aina innostunut, innostava, huumorintajuinen ja rakkaudellinen. Tanssijat ympäri maailmaa tulevat takaisin ja Frédéric muistaa jokaisen.

Kun ensimmäistä kertaa matkustin Mysoreen Gurujin (Sri K Pattabhi Jois) luokse, tunne joka lävisti minut oli jotain tämänkaltaista: Hän ON täällä. Hän on aina ollut täällä. Hän tulee olemaan täällä aina. Guruji oli itse rauhallisuus ja lempeys ja niiden voima taltutti omat huoleni. Iltapäivisin hän tuli lueskelemaan lehteään joogasalin aulaan ja vastaili iloisena oppilaiden kysymyksiin. Hän vain oli. Oli olemassa muille.

Intian matkani jälkeen tuntui kuin olisin käynyt vieraalla planeetalla tai nähnyt vain unta. En osannut kertoa matkastani juuri mitään. Olin Gurujin rakkauden pehmentämä. Kaikki soluni olivat kokeneet uuden värähtelytason ja olivat siitä pökerryksissä.

Vaikka elämässä vain muutos on varmaa, kun tapaamme ihmisiä, jotka ovat vakaita, jotka eivät muutu olosuhteiden mukaan, ei maineen, rahan, vaan jotka jatkavat työtään omalla tavallaan, se antaa meille voimaa sietää vaikeita aikoja, vaikka olemme kaukana heistä. Ainutlaatuista näissä paikoissa ja näissä ihmisissä on heidän vakautensa lisäksi se miten he asettuvat palvelemaan muita. Se on suunnattoman arvokasta. Niin harva nykyään on läsnäolevasti saatavilla ja niin harvalla on usko elämään. Nämä harvinaislaatuiset ihmiset antavat muidenkin elämälle tarkoituksen ja ravitsevat etäisyyksien päästä vähintään kymmeniätuhansia ihmisiä ympäri maailmaa.

BUILDING NEW BRIDGES

Many people grow in sensitivity when they start to practice yoga. Other people’s negativity becomes clearly visible, noticeable and quickly unbearable. Some say the remedy is to leave the negative people behind you. I’ve never wanted just to walk away without first understanding the negative emotions some people “make” me feel. I see the opportunity to ask myself why am I retreating or defending myself. Why is my energy shrinking? I feel the yoga practice has given me a magnificent tool to distinguish what happens originally in me and what is my body’s reaction to someone else’s energy. More I’ve come to understand the responses of my body, more my spontaneous neural response has changed. As I don’t allow myself to escape any negative situation emotionally, my energy is calming down in many different kind of situations it used to shut down. I can even often feel it creates a bond to unite with others, also with those who are being aggressive. Life flows on in all of us to become love again if we don’t mentally control it.

Usually we understand our fellow beings through the understanding we have gained of ourselves. Through my personal emotional rollercoasters it’s been quite easy for me to identify with a great variety of other people’s feelings. Some years ago however I was in a situation where I felt my emotional flexibility wasn’t enough. A few people expressed their hatred towards me together with a suprisingly great power. Their behaviour was harsh, destructive and evil. First I tried to understand why I was such a terrible person in their eyes and what made them want to express their hatred with such a huge amount of energy. Then I stopped asking myself these questions. I saw it was about their projections, their inner world. Their long shadow transformed everything into perversion. I was puzzled for a long time by being the object of these people’s hatred, because I really couldn’t identify with that. Even if I’ve been angry and bitter in my life, I never wanted to hurt someone so systematically and with such perseverance they did.

A friend of mine was once contemplating on that situation. What could be behind such incredible hatred? Her conclusion was: nothing but huge love. Of course! Nobody hates anybody with such rage without being first emotionally attached to the other. The power of truth of her words left me speechless. Afterwords I asked myself why I couldn’t see this love myself straight away. Seeing their love through the hate, the situation was easier to digest, easier to forgive and to let go. We all are love in our innermost being. When we don’t know how to express it, it takes another form – even hatred. To be the object of hate is never easy and that’s why we often run away from these difficult feelings. It would be so comfortable to judge the other, the hater, and not to go through our own feelings. Those who are propelled by hate give us a great opportunity to grow, if we accept to stop and to listen to what’s going inside us.

It’s sometimes so hard to connect with the luminous layer of ourselves. In theory it’s so simple, but the negative way of feeling still often takes hold on us. The love is higher energy than hatred and to be love demands bigger energy than hatred. Hate is blindness, hate is weakness. That’s why it’s important to practice yoga. We need energy to be stronger in love. With the fresh, daily renewed energy we can be patient when we are faced to other people’s negativity. The bigger the shadow the other has, the bigger the light we need. But it’s not about the light of the intellect, it’s about the light of the heart. When we accept to feel the hate of someone else’s deep in our heart, we can surrender to it and see how the pain is gradually transformed into freedom.

Personnally it was important for me not to close my heart before these people’s hate. As I saw the light in the end of the tunnel, I focused on that. We shouldn’t ever give up love when somebody hates us! The hate is such big negative power that contributes to the cultivation of our own heart: we need to find a stronger light. The meaning of the daily practice is the movement and fluidity of the energy. No emotion gets stuck. It’s not enough to mentally resolve the conflicts, we need to purify our heart. When we have gone through this process of purification, we can choose freely. We can ask ourselves whether or not we want to keep conflictual people in our lives. Do we continuously want to work with the negativity of someone or be freed from it? 🙄 Probably we want to build new bridges towards new people?

À RECONSTRUIRE?

Pour la plupart du temps, lorsque les gens se mettent à pratiquer le yoga avec dévouement, au bout d’un certain temps, ils acquièront une grande sensibilité. C’est surtout la négativité chez les autres qui devient facilement repérable et vite intolérable. Il y en a qui disent que le remède serait d’ignorer les gens négatifs. Personnellement, avant de tourner la page, j’ai toujours souhaité d’abord comprendre les émotions négatives suscitées en moi par quelqu’un d’autre. Dans ces situations, j’ai vu une opportunité de concevoir pourquoi je me défends, pourquoi mon énergie diminue. La pratique du yoga nous dote d’un outil indispensable pour discerner entre ce qui se passe initialement en nous-mêmes et la réponse de notre corps énergétique à l’énergie de quelqu’un d’autre. Plus j’ai été capable de saisir les réponses de mon corps et plus je les ai vécues en tant que telles, plus la réponse spontanée neurale a changé – en mieux. Comme je ne me permets pas d’échapper émotionnellement à des situations déplaisantes, aujourd’hui mon énergie se calme dans beaucoup de situations différentes là où avant elle avait tendance à faire demi-tour ou à s’arrêter. Je peux sentir qu’elle crée parfois des connections même vers les gens aggressifs presque sans aucun effort de ma part. La vie continue son chemin pour se réinstaller dans l’état d’amour si nous la contrôlons pas mentalement.

En général, nous pouvons comprendre les autres autant que nous nous comprenons nous-mêmes. À cause des turbulences émotionnelles personnelles persistantes dans la vie, il m’a été relativement facile de m’identifier à une grande variété de sentiments humains chez les autres. Mais il y a quelques années, je me suis trouvée dans une situation qui me dépassait complètement. Ma flexibilité émotionnelle était insuffisante. Trois personnes ont exprimé leur haine à mon égard avec une violence inouïe pour moi. Leur comportement était méchant et destructif. Au début, je voulais comprendre pourquoi, à leurs yeux, j’étais une personne tellement terrible et détestable et pourquoi ils exprimaient leur haine avec autant de dynamisme. Et puis, à un moment donné, je me suis arrêtée de me poser des questions voyant qu’il s’agissaient de leurs projections plutôt tordues. Leur ombre transformait tout en perversion. J’étais longtemps abattue, abasourdie d’être un objet de haine. Même si dans ma vie, j’ai bien sûr été en colère, j’ai été amère, je n’ai jamais voulu systématiquement blesser quelqu’un, en plus avec une persévérance impressionante dont ces gens-là faisaient preuve.

Un jour une amie contemplait cette situation. Qu’est-ce qui pourrait mobiliser une telle haine? La conlusion qu’elle en tirait était la suivante: Rien d’autre qu’un amour fou! Et bien sûr, c’était ça. Personne ne peut haïr quelqu’un d’autre avec autant de rage sans avoir d’abord un attachement émotionnel autre que la haine. Devant ces paroles vraies, je suis restée bouche bée. Après, je me suis posé la question de savoir pourquoi j’avais été incapable de reconnaître cet amour moi-même. Quand j’ai pu voir l’amour derrière leur haine, la situation a été beaucoup plus facile à digérer, à pardonner. Notre essence est l’amour. Si nous savons pas l’exprimer directement, purement, cet amour prend n’importe quelle forme, même la haine. Il n’est jamais facile d’être haï et c’est pour ça qu’on a envie d’échapper à ces situations – surtout qu’il est tellement facile de juger une personne haineuse et ne pas se questionner du tout. Mais ceux qui se nourissent de négativité nous donnent vraiment une opportunité de grandir notre amour si nous acceptons de nous mettre à l’écoute de nous-mêmes.

Parfois il est difficile de se connecter avec la lumière que nous portons tous. En théorie, c’est très simple. Mais comme l’amour est une énergie beaucoup plus dense et élevée que la haine, il requiert un effort beaucoup plus important. La haine est aveuglement, elle est synonyme de faiblesse. C’est une des raisons pour laquelle nous pratiquons le yoga. Nous avons besoin d’énergie pour être ancrés dans l’amour. Avec une énergie fraîche, renouvelée quotidiennement, nous pouvons rester patients face à la négativité des autres. Plus la haine de l’autre est aiguë, plus notre lumière doit grandir. Il ne s’agit pas de lumière de l’intellect, il s’agit de lumière du cœur. Lorsque nous acceptons de recevoir la haine de quelqu’un dans notre cœur, nous pouvons voir comment la peine que nous éprouvons se transforme petit à petit en une énergie complètement libre.

Personnellement, il était très important pour moi de ne pas fermer mon cœur devant cette haine. Je fixais la lumière au bout du tunnel. Nous sommes censés ne jamais laisser tomber l’amour. La haine de l’autre est une force qui peut contribuer à la sublimation de notre propre cœur: nous devons trouver une force encore plus grande et il n’y a que l’amour qui puisse vaincre la haine. La signification d’une pratique quotidienne est le mouvement et la fluidité de notre énergie. Elle ne s’arrête pas à une émotion. Je suis convaincue qu’il n’est pas suffisant de résoudre les conflits au niveau mental, il faut toujours faire le travail au niveau du cœur. Quand nous aurons fini le processus de la purification, nous pouvons choisir différemment. Au lieu de prendre une décision à la hâte et sous l’emprise d’une émotion négative, nous serons sereins et libres de choisir. Nous pouvons nous demander si nous voulons encore fréquenter les gens conflictuels. Avons-nous la volonté de travailler constamment la négativité de quelqu’un d’autre? Peut-être voulons-nous constuire de nouveaux liens avec des gens moins exigeants? 🙄

SILTOJA

Joogaharjoittelun aloittamisen jälkeen monille käy kuten minullekin. Muiden ihmisten negatiivisuus alkaa tuntua pahemmalta. Sen myös havaitsee herkemmin kuin aikaisemmin. Jotkut tarjoavat tähän lääkkeeksi uutta suuntaa: jätä taaksesi negatiiviset ihmiset. Itse en ole halunnut sulkea ovia ymmärtämättä sitä mikä aiheuttaa itsessäni negatiivisen tunteen tai miksi koen jonkun tilanteen niin, että kutistun, puolustaudun tai vetäydyn. Joogaharjoittelusta olen saanut hienompaa erottelukykyä siihen mikä alunperin tapahtuu minussa itsessäni ja mikä kumpuaa reaktiona toisen ihmisen energiaan. Mitä enemmän olen ymmärtänyt ja elänyt läpi oman kehoni vastauksia, sitä enemmän myös spontaani kehollinen suhtautumiseni on muuttunut. Kun en tietoisesti torju mitään, energia ei vetäydy. Se pysyy ponnistelematta rauhallisena monessa tilanteessa ja usein myös itsestään alkaa ojentautua rakentavasti ja ihmisiä yhdistävästi – kuten elämä meissä kaikissa toimii, kun mieli ei sitä kontrolloi.

Yleensä me kaikki kai ymmärrämme kanssaihmisiämme itsemme kautta ja juuri sen verran kuin itseämmekin. Omien tunnevuoristoratojeni kautta minulle on ollut aina suhteellisen mutkatonta samastua kanssaihmisten monenkirjaviin tunteisiin. Joitakin vuosia sitten olin kuitenkin tilanteessa, jossa siihen asti tallaamastani tunnemaastosta ei ollut juurikaan apua. Muutama ihminen nousi yhteistuumin ja -voimin minua vastaan. Jonkin aikaa vaivasin päätäni sillä miksi olin heidän mielestään vihattava ihminen ja yritin ymmärtää mikä sai heidät laittamaan minun vihaamiseeni moisen energiamäärän. Jossain vaiheessa lopetin miettimisen. Tajusin toki, että se oli heidän projisointiaan, heidän vihansa värittämää mielenmaisemaa. Mielen vääristymät ja niistä kumpuavat tunteetkin ymmärsin hetken tilannetta katseltuani, mutta heidän toimintaansa minun oli silti mahdotonta samastua. Koin sen toisaalta sairaaksi, mutta ennen muuta tavattoman ilkeäksi. Vaikka olen toki ollut elämässäni kiukkuinen, vihainen ja katkerakin, omat tunteeni eivät ole koskaan saaneet minua systemaattisesti ja pitkäjännitteisesti toimimaan jotain toista ihmistä vastaan. Vihan kohteeksi joutuminen jäi askarruttamaan minua pidemmäksi aikaa.

Eräs ystäväni maisteli tätä tilannetta joskus ja tuumi mitä ihmettä noin suuren vihan takana voi olla. Päätelmä oli tämä: Mitäpä muuta kuin valtava rakkaus! Kukaan ei voi vihata ketään moisella raivokkuudella, ellei ensin ole kokenut suurta kiintymystä ja omistamisenhalua. Hänen näkemyksensä pysäytti minut totuusvoimallaan. Jälkikäteen ihmettelin miten en voinut itse nähdä heti tätä rakkautta. Katsoin vain vihaa ja heidän tarvettaan purkaa sitä minuun. Rakkauden näkemisen kautta näiden ihmisten negatiivisuuden takaa pääsi pilkistämään syvempi tunne. Kaikkihan olemme todelliselta olemukseltamme rakkautta ja jos emme sitä osaa suoraan ilmaista, se löytää kummallisia tapoja olla olemassa. Joskus se kieroutuu jopa vihaksi. Toisen ihmisen viha ei ole kenellekään helppoa ottaa vastaan, koska se sattuu ja niinpä helposti torjummekin näin vaikeat tunteet. On helppoa tuomita toinen ja jättää tunteet käsittelemättä, kun toinen on “syyllinen”. Jos suostumme pysähtymään ja kuuntelemaan mitä meissä tapahtuu, negatiivisuudesta voimansa ammentavat kanssaihmiset tarjoavat meille kallisarvoisen tilaisuuden kasvaa.

Näistä kokemuksista päädyin pohtimaan miksi meille onkin usein niin vaikeaa kääntää eri tilanteissa valon puoli esiin. Teoriassa se on niin yksinkertaista, mutta negativiinen tapa kokea pitää joskus meitä otteessaan. Ehkä siitä syystä, että valo tarvitsee suuremman energian kuin viha? Viha on yhtäältä sokeutta ja toisaalta heikkoutta. Siksi joogaharjoitus on tärkeä. Sen kirkastamalla ja voimistamalla energialla uskallamme kohdata raskaita energioita ja jaksamme odottaa valon esiinnousua itsessämme myös vihaa kohdatessamme. Mitä suuremman varjon kohtaamme, sitä suurempi valo meidän tulee löytää itsestämme. Kyse ei kuitenkaan ole järjen valosta, vaan hengen. Kun henkisesti tulee pimeyden ja vihan koskettamaksi, kun kokee jonkun vihan sydänjuurissa asti, saa nähdä miten sille antautumalla sydämen tuska hitaasti muuttuu vapaudeksi.

Koskaan ei pidä lannistua muiden pimeyden edessä. Päinvastoin se on tilaisuus, joka kannattaa ottaa vastaan. Sen avulla voimme jalostaa itseämme ja löytää oikeasti jotain itseämme häikäisevää ja todellisen minuutemme voimaa. Itselleni oli tärkeää uskaltaa olla sulkematta sydäntäni näiden ihmisten vihalta ja mennä tunnelin päähän asti vihattuna, sydän seivästettynä. Joogaharjoituksen merkitys on siinä, että sen avulla energiaa liikutetaan päivittäin ja näin estetään tunnetukkeutumat. Konfliktitilanteissa ei asioiden läpikäyminen mielen tasolla riitä. Vasta kun sydän on työstänyt negatiivisen energian, voi valita seuraavat askeleensa vapaalta pohjalta. Sitten voimme kysyä haluammeko pitää elämässämme ihmisiä, jotka syövät energiaamme tai vaativat meiltä jatkuvasti tällaista puhdistustyötä. 🙄 Ehkä rakennamme uusia siltoja uusia ihmisiä kohti?

2014-09-16 14.50.45