Responsibility and letting go of control

My previous post was about self-confidence and trust. Now I’d like to think about trust from another perspective. Is trust finally always trust in yourself? Should we ever trust the other completely? If we want to trust, are we able to? Would it be an important experience for our well-being to completely trust the other?

In my opinion the majority of people don’t trust completely the other(s) and this is certainly also taken as a sign of a certain maturity in life in general. We shouldn’t give our life to the hand’s of another without having at least something we can control.

When I give sessions in Biodynamic Cranio-sacral therapy I can see how my clients progressively get back to the original rhythm of the human being. This rhythm also contains the subtle movement we were continuously performing in the womb through the inherent ebb and flow. The “tides” are the universal phenomenon of expansion and constriction of all life. The trust can feel like that: being lulled by the universe continuously. My own experience is that if you can go ”back” to the child’s – or the embryo’s – total trust, you will have something very precious in your life. 

I was recently talking with a student of mine about one session we did together and where she experienced some uncertainty in our relational field before the session started. In our conversation we talked about our respective boundaries and what happened in her system when she new I was going to come to the contact with her physical body. In these moments it’s very typical that the body lives its own life. In your mind you know you’re safe, but your body starts to feel unconfortable – maybe because of the anticipation of the loss of control.

This student then said that she’s well aware that she should remain responsible of her own life even in the most deeply relaxed moments of the session. It was the first time I needed to think about this thoroughly…Is it so? It’s a very fascinating question of how responsibility and letting go of control entwine.

Should we be all the time responsible for ourselves in a therapeutic session? If we do control the situation continuously, it becomes impossible to relax totally. Could this kind of therapeutic session be a perfect moment to test the trust and let go of one’s own boundaries? Naturally it all depends on the client’s past experiences and the therapist’s ability to carry the other through the session respecting the boundaries and still allowing the other to let go of the responsibility.

But where and when can we meet somebody with this kind of sensitivity and awareness and synchronization with our embryonic rhythm? Even when we trust people in our mind, we can’t reach this depth if the other is not in touch with this original peace. The Biodynamic Cranio-Sacral Therapy offers a great opportunity of experiencing this kind of trust. Emergence of the original trust gives us a new fresh beginning in life! 💜🌸

🟠 LA RELAXATION ET LA RESPONSABILITÉ 🟠

Le sujet de mon dernier post était la confiance. Maintenant, je voudrais traiter ce sujet d’un autre point de vue. Est-ce que la confiance est finalement toujours de la confiance en soi-même? Est-ce qu’il est important de pouvoir compter complètement sur l’autre? Si nous voulons compter sur l’autre, pouvons-nous le faire? Ce genre de confiance totale, serait-il important pour notre bien-être?

Je pense, que la majorité des gens n’ont pas confiance dans les autres – et certains en personne. Ceci est souvent considéré même comme un signe de maturité. Nous ne sommes pas censés donner notre vie entre les mains d’autrui sans avoir quelque contrôle nous-mêmes aussi. 

Lorsque je donne des séances en biodynamique crânio-sacrée, je suis le témoin du processus qui conduit mes clients petit à petit à retrouver leur rythme original. Ce rythme comprend un mouvement subtile qui va et vient comme la marée. Ces ”mouvements de la marée” font partie du phénomène universel de l’expansion et de la rétraction – observable partout dans la Nature. La confiance originale est comme si on était bercé doucement par la vie à chaque moment. Ayant pu voyagé dans le temps vers cette confiance totale de l’enfant et même celle d’un embryon, j’ai moi-même cette expérience d’avoir trouvé quelque chose de très précieux pour ma vie dans ce rythme.

Il y a deux jours, je discutait avec une cliente concernant sa dernière séance où elle a vécu des sentiments d’insécurité dans le champ avant la séance proprement dite. Dans notre conversation, nous avons parlé des limites et ce qui se passait dans son système au moment où elle savait que j’allais venir en contact avec son corps. Dans ces situations, nous pouvons souvent constater que le corps vit sa vie. Par ça, je veux dire, que dans la tête, on peut se sentir tout à fait bien, mais on voit que le corps réagit à sa façon – éventuellement par la peur due à l’approche de la perte du contrôle.

Ma cliente m’a éclairci ses pensées par rapport à ce moment et elle m’a dit qu’elle était bien consciente qu’elle devait être responsable d’elle-même même dans les moments les plus détendus. Et par là, elle a fait émerger la question fascinante de savoir comment la responsabilité et le lâcher prise s’entrelacent et quelle est leur relation. Est-ce que la personne qui est venue en séance doit garder la conscience de ses limites et être responsable? Est-ce que la relaxation totale est possible si nous voulons être responsable? Ou bien, est-ce qu’une séance thérapeutique est justement un moment de lâcher prise par rapport à tout? Bien entendu, tout dépend des expériences antérieures du client, mais aussi de la capacité du thérapeute de porter le client tout en respectant ses limites et lui permettre de lâcher prise pour un moment. 

Mais combien rares sont les opportunités de rencontrer quelqu’un ayant cette sensibilité, cette conscience et la capacité de se synchroniser avec le rythme de l’embryon? Même si dans notre tête, nous faisons confiance, nous ne pouvons pas aller plus loin si le thérapeute n’y est pas aussi, dans la paix originale. 

La biodynamique crânio-sacrée offre une possibilité de revivre la confiance à ce niveau-là. Nous pouvons avoir une nouvelle naissance! L’émergence de la confiance originale veut dire le commencement d’une nouvelle vie pleine de confiance et de curiosité. 🧡🌸

🔴 VASTUULLISTA RENTOUTUMISTA 🔴

Edellinen blogipostaukseni käsitteli itseluottamusta ja luottamuksen tunnetta. Nyt haluan rapsutella luottamusaihetta auki toisesta näkökulmasta. Onko luottamus aina lopulta itseluottamusta? Pitääkö toiseen ihmiseen koskaan luottaa täysin? Jos haluamme luottaa toiseen, miten kykenemme siihen? Olisiko täydellinen luottamuksen kokemus tärkeä hyvinvoinnillemme?

Luulen, että suurin osa ihmisistä ei luota täysin muihin ihmisiin, jos kehenkään. Tällaista suhtautumista pidetäänkin usein jonkinlaisena merkkinä aikuisuudesta. Meidän ei pidä antaa elämäämme kenenkään käsiin ilman että meillä säilyy joku kontrolli itsellämme.

Kun itse annan biodynaamista kraniosakraaliterapiaa, saan nähdä, miten ihmiset vähä vähältä pääsevät takaisin alkuperäiseen kohtuaikaiseen rytmiinsä. Tässä rytmissä tuntuu myös hienovarainen liike, joka on jatkuvaa kuin vuoroveden vaihtelu. Nämä ”vuoroveden liikkeet” ovat osa universaalia laajenemisen ja supistumisen ilmentymää, jonka voimme nähdä kaikessa elämässä. Luottamus voikin tuntua siltä, että elämä tuudittaa meitä kaiken aikaa. Se on myös oma kokemukseni, että kun saa matkata ”takaisin” tämänkaltaiseen lapsen tai jopa sikiön totaaliseen luottamuksen tunteeseen, voi löytää jotain todella arvokasta elämäänsä!

Pari päivää sitten keskustelin yhden oppilaani kanssa hänen viimekertaisesta hoidostaan, jossa hän koki epävarmuuden tunteita vuorovaikutuskentässä ennen kuin varsinainen hoito alkoi. Keskustelussamme kävimme läpi tuntemuksia keskinäisistä rajoistamme ja sitä, mitä hänen systeemissään tapahtui hänen tietäessään, että olin tulossa fyysiseen kontaktiin hänen kehonsa kanssa. Näissä tilanteissa kun voi monesti huomata, että keho elää ”omaa elämäänsä”. Mielen tasolla voi siis tietää olevansa turvassa, mutta keho alkaa hätääntyä – ehkä kontrollin menettämisen pelossa. 

Hän valaisi minulle ajatuksiaan tuon hetken suhteen ja sanoi ymmärtävänsä, miten hänen tulee säilyttää vastuu itsestään aina kaikkein syvimmissä rentoutumisen hetkissäkin. Ja näin hän nosti esiin todella kiehtovan kysymyksen vastuun ja irtipäästämisen suhteesta hoitotilanteissa ja siitä, miten ne kietoutuvat toisiinsa.

Onko nimittäin niin, että hoidettavan pitää olla koko ajan tietoinen rajoistaan ja kantaa täysi vastuu itsestään? Onko totaalinen rentoutuminen toisen käsissä edes mahdollista, jos haluamme pitää vastuuntunteestamme kiinni? Vai voisiko tuollainen hoitotilanne olla juuri mahdollisuus testata luottamusta ja päästää kerrankin irti omista rajoista? Se riippuu luonnollisesti hoidettavan kokemusten lisäksi hoitajan kyvystä kantaa toista ihmistä hoidon ajan tämän rajoja kunnioittavasti ja sallien osan ihmisyyttä laskeutua pois vastuun kantamisen alueelta. 

Kuinka harvassa lopulta ovatkaan ne mahdollisuudet, että tapaamme ihmisen, jolla on riittävä herkkyys, tietoisuus ja kyky synkronoitua tuon systeemissämme vieläkin vaikuttavan sikiöajan rytmin kanssa? Vaikka luotamme ihmisiin ajatuksen tasolla, emme pääse itsessämme näin syvälle, ellei toinenkin ole kosketuksissa tuon alkuperäisen rauhan kanssa. 

Biodynaaminen kraniosakraaliterapia on suurenmoinen mahdollisuus saada kokea tämän tason luottamusta. Se voi edesauttaa tunnetta, että saamme syntyä uudelleen ja aloittaa uudenlaisen elämän – luottavaisina ja uteliaina. Sitä alkuperäisen luottamuksen esiinnousu meissä tarkoittaa. ❤️🌺

relax

Often the image of relaxation is equal to doing what we enjoy and to letting go of demands and responsibilities.

Physically relaxation means for many that you lay on a sofa or in a couch in a way you don’t have to keep your body upright. You forget about yourself and let go of your energy and your awareness. Psychically relaxation means to some people distance with themselves. They can even use drugs for that. These are states of absentmindedness, not relaxation.

Practicing yoga has radically changed my understanding about relaxation and the way I relax. If earlier I did look for some help and ease on the outside, today nothing in me moves to that direction. I don’t want to let go. Actually quite the contrary. I want to take rest in me.

These thoughts were generated while I was sitting in the train. I realized how far away the back of the seat was from me when I was having a vertical position. In a way the seat seemed to me it was inviting my body to relax, but actually I couldn’t take its support, because I should have leaned away from my midline. It didn’t feel natural.

Today my direction is always inwards. More deeply I am in me, deeper the relaxation.

LA VRAIE DÉTENTE

L’image qu’on a souvent de la relaxation est un lâcher prise et même parfois un laisser-aller. Un état pù on peut faire ce qui nous plaît sans se soucier des exigeances extérieures ou de nos responsabilités.

Physiquement pour beaucoup la relaxation veut dire qu’on se jette sur un canapé ou on va se vautrer dans un fauteuil pour oublier son corps. Psychiquement il y en a qui veulent s’oublier et pour cela, ils boivent ou prennent des drogues. Ces états sont des états d’absence et non ceux de relaxation.

La pratique du yoga a changé radicalement ma compréhension de la relaxation et ma façon de me détendre. Si avant je cherchais un soulagement à l’extérieur de moi, rien en moi bouge vers cette direction aujourd’hui. Je n’ai pas envie de me trouver dans un état sans ma conscience, au contraire! Ce que je veux, c’est de trouver le repos en moi, à l’intérieur de moi.

Ces pensées me sont venues assise dans le train, lorsque je me suis rendu compte que le dossier de mon siège était trop loin de mon dos. Je ne pouvais pas m’adosser sans devoir perdre la sensation de la ligne médiane de mon corps. J’aurais dû quitter ma position naturelle. Je ne voulais pas perdre ma verticalité et le soutien de mon propre corps.

Aujourd’hui, je vais toujours vers l’intérieur pour me détendre . Plus je sens mon essence, plus je suis détendue.

RYHDIKÄSTÄ RENTOUTTA

Rentoutumisen ajatellaan usein olevan sitä, että ihminen voi heittäytyä johonkin itselle miellyttävään tekemiseen tai olemiseen ilman vaatimuksia ja vastuita. 

Kehollisesti rentoutuminen tarkoittaa monelle sitä, että makaa sohvalla tai uppoutuu nojatuoliin niin, että kehosta ei tarvitse välittää. Ryhti päästetään kokonaan totaalisen rentoutumisen takaamiseksi. Joku taas haluaa päästä itsestään henkisesti eroon ja käyttää siihen tarkoitukseen esimerkiksi päihteitä. Nämä olotilat ovat tosiasiallisesti poissaolevuutta eivätkä rentoutumista.

Jooga on muuttanut radikaalisti omaa ymmärrystäni ja tapaani rentoutua. Jos ennen hainkin apua ulkopuoleltani, en enää liikahda lainkaan siihen suuntaan. En halua heittäytyä minnekään, vaan aivan päinvastoin. Haluan tulla tiiviimmin itseeni lepäämään. 

Tämä tuli minulle mieleen istuessani junassa, kun tuolin selkänoja tuntui olevan selästäni liian kaukana. En voinut ottaa siitä tukea, koska olisin joutunut nojaamaan itselleni epämukavasti taaksepäin istuimen selkänojaan. Se ei tuntunut luonnolliselta. En halunnut siirtyä itsestäni enkä oman kehoni tuesta pois. 

Nykyään suuntani on aina sisäänpäin. Mitä syvemmin olen itsessäni, sitä syvempi on rentouden tunne.

Smooth waves

The common challenge the beginners have in Ashtanga yoga practice is how to adapt the breath to the movement or to the asana. Normally people find a relatively comfortable breathing quite fast. Once they learn it, the new asanas or the longer practice will offer the same challenge over and over again: how to adjust your breathing to what you do. Anyway the breathing part of the asana practice is the most sensitive one and the hardest to control, because it’s a direct reflection of what’s happening in our emotions and nervous system.

In the beginning people go out of breath, they lose their breath, because the lungs don’t function in an efficient way. The lungs either do too much or they are too lazy. If you practice regularly the lungs start to function well, they adapt more easily what you do. When the breathing is harmonious, we get to another level. We watch what happens in our energy centers, chakras. In the asana practice, you move your body and your energy. The end of the practice is energetically the most important part. It’s essential to lay down for 20 minutes after the practice to give space and time to the chakras to rearrange and realigne the energy. If you move, you stop the work of your energy body. Life itself gives the new more positive direction to your energy, if you just allow it.

Sometimes people think the relaxation is about resting because you’re tired or exhausted. It’s not about that. It’s calming and harmonizing your energy when you are restless and full of energy. This is how we learn to have a certain distance with our nerve impulses and our emotions. We just watch how everything is in movement and then calms down. We decide, not the energy.

ONDULATIONS

Le défi principal pour un débutant dans le yoga Ashtanga, c’est d’apprendre à adapter sa respiration à chaque instant soit au mouvement soit à la posture. En général, les élèves trouvent un souffle plutôt confortable dans un laps de temps relativement court. Le même défi va se présenter pourtant à maintes reprises lorsqu’on incorpore une nouvelle asana dans sa pratique et au moment où la pratique s’allonge considérablement. Comment ajuster sa respiration à chaque moment d’une façon propice? La respiration est la couche la plus sensible en nous et en même temps, la couche la plus difficile à contrôler, car notre respiration reflète directement tout ce qui se passe dans nos émotions et dans notre systême nerveux.

Au début, les pratiquants sont facilement essouflés, ils se retrouvent hors de souffle, parce que les poumons ne fonctionnent pas d’une manière efficace. Soit les poumons font trop d’efforts, soit ils ne travaillent pas suffisemment. À force de pratiquer régulièrement, les poumons se mettent à fonctionner d’une façon convenable et ils adaptent plus facilement à ce que nous faisons.

Lorsque la respiration est harmonieuse, nous avons la possibilité d’atteindre à un autre niveau. Nous allons observer ce qui se passe dans nos chakras, les endroits dans le corps où les énergies se concentrent. Dans la pratique des asanas, nous mettons en mouvement non seulement le corps, mais aussi notre énergie. Énergétiquement la partie la plus importante de la pratique est la fin. Il est primordial de rester allongé pendant 20 minutes après la pratique pour donner un temps et un espace pour l’énergie de se réorganiser. Si nous bougons notre corps, nous arrêtons le processus énergétique. La vie va intervenir pour donner une direction positive et équilibrante à nos énergies si nous la lui permettons.

Parfois les gens pensent que la relaxation est nécessaire à cause de l’épuisement que la pratique a pu provoquer. Mais il ne s’agit pas de ça. C’est plutôt l’art de calmer son énergie au moment où elle est tumultueuse. C’est comme ça que nous apprenons à prendre de la distance par rapport à l’influx nerveux et nos émotions. Nous les observons tout simplement. C’est nous qui commandons et pas notre énergie.

AALLOILLA

Yleensä ashtangajoogassa aloittelijoiden haasteet liittyvät hengitykseen, vaikka kaikki oppivatkin melko lyhyessä ajassa hengittämään suhteellisen mukavasti.  Harjoitus oikeastaan tiivistyykin tämän saman haasteen ympärille: hengitys pyritään mukauttamaan kulloiseenkin liikkeeseen tai asentoon. Lisähaastetta tulee uusista asanoista ja harjoituksen pitenemisestä. Hengitys on asanaharjoituksessakin herkin kerroksemme ja haastavin hallita siksi, että se heijastelee suoraan sitä mitä koemme tunnetasolla tai mitä hermostossamme tapahtuu.

Alussa ihmiset hengästyvät eli hengitys pääsee karkaamaan, koska keuhkot eivät toimi tarkoituksenmukaisella teholla. Ne joko tekevät ylimääräistä työtä tai laiskoiksi tottuneina, joutuvat ponnistelemaan pysyäkseen liikkeiden tahdissa. Jos harjoitus on säännöllinen, keuhkot alkavat pian toimia kunnolla ja ne mukautuvat nopeammin siihen mitä kulloinkin teemme. Sen jälkeen voimme alkaa seurata tarkemmin mitä tapahtuu kehomme energiassa, lähinnä energiakeskittymissä eli chakroissa. Asanaharjoituksessa on liikkeessä kehon lisäksi prana eli energia. Kun energiaa on reilun tunnin ajan pyöritetty, sen kannalta tärkein vaihe on edessä: energian hiljeneminen harjoituksen lopussa. On erittäin tärkeää maata paikallaan 20 minuuttia harjoituksen jälkeen, jotta syvällä tapahtuva energian uudelleenjärjestäytyminen saa tarpeellisen tilan ja ajan. Jos liikutat kehoa, keskeytät tämän prosessin. Jos maltat olla paikallasi, huomaat, että energia ottaa itse uuden tasapainoisemman ja elämänmakuisemman suunnan.

Joskus ihmiset mieltävät rentoutuksen levoksi rasituksen jälkeen.  Siitä ei ole kysymys. On olennaista osata hiljentää energia juuri silloin kun tunnet olevasi täynnä energiaa ja ehkä hieman levotonkin. Opimme ottamaan välimatkaa myös hermoimpulsseihin ja tunteisiin, kun voimme vain katsoa miten kaikki meissä liikahtelee ja vähitellen sitten hiljenee. Me itse päätämme liikkeistämme emmekä anna energian sanella tekemisiämme.

Photo by Minna Nuotio

Does a yoga teacher teach?

In India Guru has always had an important place in the yoga tradition. Guru is someone who is able to bring spiritual light to others. People are able to recognize a master who carries a higher wisdom. The teaching of a guru can be verbal, but it can also be a non-verbal transmission of his/her wisdom. The most important message resides anyhow beyond words and thinking. The effect of the transmission is the dropping of the obstacles in the mind of the disciple.

In the West yoga has found its place either among other disciplines that are led by a master or just sports and fitness. A  guru doesn’t exist in yoga in the West. People who teach yoga are called yoga teachers. Of course, the name ‘guru’ has also a generalized meaning like ‘a master’, ‘a specialist’ and also some yoga teachers are called gurus, but the name doesn’t have the same meaning than it originally had and still has in India.

In the tradition and lineage of Ashtanga Yoga, all the authorized and certified teachers have committed themselves to transmit the tradition without changing it. We are supposed to teach as we were taught. We are teaching the method and we are transmitting the energy of the source to others. We tell what our guru has said, but we share our personal experience too.  The asana practice is exactly the same. What differs is our approach,  personality and the answers we give. I see this as a great richness. The reason why students are often puzzled is that all the teachers give different answers.

As yoga is the final state of psychic liberation, you can’t really teach yoga. You teach the method to give people the possibility to advance on their own path. Personally I don’t feel I’m teaching much. I would call my work more like a guiding which is built on some basic principles. These principles are certainly a fusion of the studies of yoga philosophy, my experience as a practitioner and as a yoga teacher. Here are some elements I insert into all classes.

As the silence and concentration prepare the psyche for deeper meditative states,  the first thing in the yoga practice is to stop talking and to focus on the inside. That will lead to another state: no talking means more thoughts – sometimes even a chaos. Then thoughts gradually calm down. When the amount of thoughts decreases, the amount of emotions may increase. As a thought is often a materialization of an emotional energy attached to the past and as there are less exits for the emotional energy, students start to feel these emotions in the body. By relaxing with them, they can accept them within the body too. By accepting the reality in the body, the disturbances cease and they are also cleared in the consciousness. This is how the work from the very beginning can be really deep, subtle, multilayered and fruitful even when people do only asana practice.

Patanjali’s Yoga Sutra’s second chapter, Sadhana Pada, starts with listing the Kleshas, the human challenges in life (II.3. Avidya-asmita-raga-dvesha-abhiniveshah-kleshah). If we don’t know how to deal with them, we create more misery. When we know they exist as a inner structure in our mind, we can bring more light to them and grow in understanding of our inner reality. There are altogether five Kleshas. In regard to my teaching I’d like to mention the third and the fourth. Raga means that our mind is naturally pleasure-bound. We get attached to the pleasure and that makes us suffer. Dvesha means that naturally we try to avoid suffering. We are ready to make our life difficult in many ways to avoid things we think would make us suffer.

A non-trained mind is reactive and the reaction is predictable in any situation: to  avoid pain and increase pleasure. That keeps us in a vicious circle until we see it and decide to step out of it. In the asana practice some people look for fun and enjoyment, but that’s limiting the whole scale of feelings and opportunities to grow. For me the practice is deeply satisfying, but it’s not an enjoyment. Enjoyment is more superficial. It’s important for me to go into the pain instead of avoiding it to understand what’s wrong. So first I take the challenges and purify the disturbances as much as I can. Then I can enjoy. When we are able to face our problems in every asana practice, it becomes an inner model in life in general. We become more responsible, more alive. We don’t avoid pain any more and this makes us free.

In the same chapter Patanjali talks about the meditation posture by saying it should be steady and relaxed (II.46. Sthiram-sukham-asanam). To end up one day to be able to sit comfortably for the meditation, we make the body supple and strong with a focused and determined asana work. No forcing, but listening and understanding.  If I see my students punishing themselves and fighting with the asanas I always remind them to relax. Relaxing means letting go of the ideas, the emotions and the tension in the body. You can’t sit steadily and relaxed if your emotions or thoughts are moving. In this sutra the state described is a state where everything is in balance.

Yoga is hard-core relaxation. It means hard work of letting go of ideas, of control and of suffering. It’s never easy, because even getting rid of suffering is painful. I choose to work with the hardest part in the practice. Not because I love problems, but because I believe that by working on them I will be more conscious, more tuned to the reality and even happier in life.

ENSEIGNER LE YOGA

En Inde le Guru a toujours tenu une place importante dans la tradition du yoga. Le guru porte une sagesse supérieure et apporte la lumière sur le chemin des disciples. L’enseignement d’un guru peut être verbal, mais le plus souvent, il s’agit d’une transmission spirituelle non-verbale.

À l’Occident, le yoga se trouve parmi d’autres disciplines asiatiques initiées par un maître ou bien parmi les sports et le fitness. Le guru n’existe pas dans le yoga occidentalisé. Les personnes enseignant le yoga sont appelés professeurs de yoga. Bien sûr, le mot ‘guru’ est utilisé pour exprimer l’expertise, la maîtrise d’une discpline et aussi les professeurs sont appelés parfois gurus, mais le mot n’a pas la même signification qu’il a en Inde.

Aujourd’hui, dans la tradition de l’Ashtanga Yoga, tous les professeurs autorisés ou certifiés se sont engagés à transmettre la tradition sans la changer. Nous sommes censés l’enseigner comme on nous l’a enseigné. Nous enseignons la méthode et grâce à nos séjours réguliers à Mysore, nous transmettons cette énergie de la source à nos élèves. Nous émettons ce que notre guru nous a émit, mais nous partageons  aussi notre propre expérience. La pratique des asanas que nous enseignons est exactement la même. Ce qui est différent, c’est nos approches, nos personnalités et les réponses que nous donnons. C’est une richesse, à mon avis. Parfois, ça crée des confusions parmi les élèves quand tous les professeurs donnent des réponses différentes.

Comme le yoga veut dire l’aboutissement des pratiques à la libération finale de l’âme, il est impossible de l’enseigner. Au fait, on enseigne pas le yoga, mais la méthode pour donner des outils à chaque élève d’avancer sur leur chemin personnelle. Dans mes cours, j’enseigne très peu. Je dirais plutôt que je guide les gens sur leur chemin en mettant en valeur quelques principes essentiels, de mon point de vue, pour une évolution saine et harmonieuse. Ils représentent certainement l’amalgame de mes études de philosophie de yoga, de ma pratique personnelle et de mon expérience dans l’enseignement du yoga. Voici quelques éléments que j’introduis dans mon enseignement quelque soit le niveau des connaissances des élèves.

Pour préparer la psyché aux états de méditation de plus en plus profonds et exigeants, la première chose est d’arrêter de parler et  se focaliser à l’intérieur.  Le silence et la concentration vont nous mener dans un autre état. Comme les pensées ne sont plus exprimées par la parole, il se crée facilement un chaos dans la tête. Les pensées ne trouvant pas de sortie, elles restent là et nous rendent plus conscients d’elles. Peu à peu, les pensées vont éventuellement se calmer. Lorsque le nombre de pensées décroît, le nombre d’émotion va en croissant. Une pensée est souvent la matérialisation d’une énergie émotionnelle rattachée au passé.  L’énergie va se densifier dans le corps. En se détendant dans ces émotions, les pratiquants peuvent les accepter dans leurs corps. Lorsque nous acceptons la réalité au niveau du corps, les dérangements sont purifiés par la conscience et ils disparaissent pour de bon. De cette manière, le travail que nous faisons dès le début, peut être d’une profondeur, d’une subtilité et d’une complexité extraordinaires même quand il ne s’agit que de la pratique des asanas.

Le deuxième chapitre de Yoga Sutra de Patanjali, intitulé Sadhana Pada, commence en énumérant les défis de l’être humain dans la vie (II.3. Avidya-asmita-raga-dvesha-abhiniveshah-kleshah). Si nous ne savons pas comment nous y prendre, nous créons normalement plus de misère pour l’avenir. Tandis que quand nous sommes conscients de cette structure interne, nous pouvons apporter plus de lumière à ces défis et ils vont nous guider au lieu d’être des obstacles sur le chemin. Ces défis sont appelés Kléshas. Ici, je me garderai de les expliquer tous. Je tiens à mentionner le troisième et le quatrième qui sont plus en rapport avec mon enseignement. Le raga veut dire que notre mental est naturellement tiré vers le plaisir (mental, émotionnel, physique). Le plaisir nous attire et finalement nous fait souffrir par l’attachement qui se crée. Le dvesha veut dire la tendance naturelle d’éviter la souffrance. Nous sommes souvents très créatifs pour trouver des solutions compliquées pour ne pas faire face à ce que nous pensons pourrait nous faire souffrir.

Un mental sans pratique et discipline est en général dispersé et réactif. La réaction est prévisible dans toute situation: d’éviter la peine et d’aggrandir le plaisir. Ces forces nous clouent dans un cercle vicieux jusqu’à ce que nous le comprenions bel et bien et que nous décidions d’en sortir par l’effort et la pratique. Il y a des gens qui dans la pratique des asanas ne cherchent que du plaisir, mais en fait, cela veut dire limiter toute la gamme d’émotions et de sentiments et d’opportunités pour grandir. Pour moi, la pratique est profondément satisfaisant, mais pas un plaisir. Plaisir étant plus superficiel. L’important, c’est de pénétrer la souffrance au lieu de l’éviter pour comprendre ce qui n’est pas en équilibre en nous. Moi, je travaille d’abord les défis et ensuite ça peut aussi devenir un plaisir. Lorsque nous exigeons de nous-mêmes de faire face aux difficultés à chaque pratique, ce comportement devient un modèle intérieur pour la vie en général. Nous devenons plus sensible, responsable, courageux. Lorsque nous n’évitons plus la souffrance, nous sommes libres.

Plus tard dans le même chapitre, Patanjali parle de la posture de méditation en disant qu’elle devrait être solide et confortable (II.46. Sthiram-sukham-asanam). Pour qu’un jour, nous puissions nous assoir confortablement pour la méditation, nous travaillons le corps par les asanas pour le rendre souple est fort. Sans jamais forcer. En écoutant attentivement les messages du corps et de la respiration. Si je vois mes élèves se battre avec des asanas, je leur rappelle l’importance de la relaxation. Se détendre veut dire lâcher prise par rapport aux idées, aux émotions et aux tensions du corps. Nous ne pouvons pas rester assis confortablement avant que les pensées et les émotions cessent de bouger.

Le yoga exige une relaxation intense, profonde, ce qui veut dire se détacher des idées, du contrôle et de la souffrance individuelle. Ce n’est jamais facile, parce que même de se détacher de la souffrance fait souvent mal: on défait une habitude. Moi, j’ai fait un choix de travailler d’abord ce qui est moins agréable. Non, parce que j’aime les problèmes, mais parce que je suis convaincue que ce travail mérite d’être fait pour que je puisse être plus en accordance avec la réalité et pourquoi pas heureuse dans la vie aussi. 😀

MITEN JOOGAA OPETETAAN?

Intiassa on gurulla ollut aina itsestäänselvä, vahva ja keskeinen rooli oppilaiden joogaharjoittelussa. Guru on henkisesti itsensäoivaltanut opettaja, joka omalla viisaudellaan tuo ymmärryksen valon oppilaalle. Gurun opetus voi tapahtua puheen kautta, mutta useimmiten kyse on henkisen tiedon välittämisestä tähän tarkoitetussa tilanteessa sekä opettajan että oppilaiden ollessa erityisessä keskittyneisyyden tilassa. Tiedon perille meno riippuu suuresti oppilaan vastaanottokyvystä, joka taas korreloi mielen puhtauden kanssa.

Länsimaissa jooga on ihmisten mielissä sijoittunut osittain aasialaisten itsepuolustus- ja taistelulajien joukkoon ja osittain yhdistynyt urheiluun ja fitness-salien tarjontaan. Tällaisessa joogan opetustavassa ei ole gurua. Länsimaissa joogaa opettavat ovat joogaopettajia. Joskus joogaopettajista käytetään guru-sanaa ilmaisemaan oman alan erityisosaamista, joten sana ei tällöin ole alkuperäisessä merkityksessään.

Kaikki Intian Mysoressa sertifioidut ja valtuutetut Ashtangajoogaopettajat ovat sitotuneet välittämään perinteenmukaista opetusta eteenpäin muuttamatta sitä lainkaan. Opetamme oikeastaan joogamenetelmän ja opiskelemalla paikan päällä Mysoressa ammennamme omille oppilaillemme myös gurumme viisautta.  Sen lisäksi jaamme myös oman kokemuksemme harjoittelusta. Kaikki opettavat samaa asanaharjoitusta, mutta lähestymistapoja ja persoonallisuuksia on iso kirjo ja siten myös näkemyksissä ja opetuksen painopisteissä on paljonkin variaatiota.

Koska jooga tarkoittaa itseoivallusta ja sen mahdollistamaa ihmisen henkistä vapautumista, sitä ei voi varsinaisesti opettaa. Kukaan ei oikeastaan siis opeta joogaa, vaan menetelmän, jonka avulla oppilas voi omalla tiellään edetä. Itse opetan todella vähän. Tunnen olevani ennemminkin opastamassa ihmisiä heidän harjoituksessaan ja tuon siinä esiin niitä periaatteita, joiden näen vievän päämäärää kohti terveellä ja harmonisella tavalla. Nämä periaatteet ovat valikoituneet yhtäältä oman harjoitteluni kautta ja toisaalta joogafilosofian opiskelun ja joogan opettamisen kautta. Tässä joitakin painopisteitä, jotka kulkevat mukanani ryhmän kokemuspohjasta riippumatta.

Ainoastaan hiljentynyt ja keskittynyt mieli kykenee laskeutumaan  meditaatioon. Harjoituksen aikana  pidättäydytään puhumisesta. Kun puhe lakkaa, mieli yleensä aluksi yltyy. Ajatukset alkavat sinkoilla kiihtyvällä tahdilla, kun ne eivät pääse puheen muodossa ulos. Vähitellen ajatukset kuitenkin harvenevat. Kun ajatukset harvenevat,  tunne-energia tuntuu lisääntyvän, vaikka todellisuudessa ihminen tulee vain tietoiseksi energian voimakkuudesta ajatusten taustalla. Usein ajatus on tunne-energian tiivistymä ja kun ajatukset ovat rauhoittuneet, sama energia etsii toista ulospääsyä. Näin energia tiivistyy kehossa. Tässä vaiheessa on hyvä yrittää  antaa tunteen olla ja rentoutua. Kun ihminen pystyy antautumaan tuntemuksilleen myös kehollisesti, näiden energiaepätasapainojen syyt nousevat tietoisuuteen ja sitten myös energia vapautuu käytettäväksi. Todellisella hiljentymisellä ja huomion keskittämisellä ihmiset pääsevät alkeisharjoittelusta asti syvälle kehoonsa ja voivat aloittaa seikkailun monisyiseen olemukseensa asanaharjoittelun avulla.

Yoga Sutra -tekstin toisen luvun, Sadhana Padan, Patanjali aloittaa luettelemalla Kleshat, ihmisen henkiset haasteet (II.3. Avidya-asmita-raga-dvesha-abhiniveshah-kleshah). Jos emme osaa suhtautua näihin haasteisiin rakentavalla tavalla ja kasvaa niiden avulla, luomme elämäämme lisää kärsimystä. Jos taas ymmärrämme niiden vaikutuksen sisäisessä rakenteessamme, meidän ei tarvitse kompuroida yhä uudestaan samoissa kivikoissa. Oman opetukseni kannalta Kleshoista olennaisimmat ovat kolmas ja neljäs, Raga ja Dvesha. Raga pitää sisällään mielemme luontaisen taipumuksen kurkottua mielihyvää kohti. Tälle mielen tendenssille periksiantaminen luo kuitenkin loppujen lopuksi enemmän tuskaa kuin antaa mielihyvää. Dveshalla tarkoitetaan toista mielemme ominaisuutta, tuskan välttämistä. Tässä mieli itse voi kehittää monimutkaisiakin ja hankalia tapoja välttää jotain minkä kuvittelemme epämiellyttäväksi. Myös tällä toimintatavalla luomme elämäämme kärsimystä.

Harjaantumaton mieli on reaktiivinen. Se hajaantuu ulkopuolisen todellisuuden mukaan moniin kohteisiin ja takertuu niihin. Reaktiokin on ennakoitavissa tilanteesta riippumatta: ihminen karttaa kärsimystä ja menee mielihyvän perässä. Nämä kaksi voimaa – Raga ja Dvesha – tavallaan naulitsevat meidät kärsimyksen ja mielihyvän oravanpyörään, jos emme näe niiden haitallisuutta ja astu ulos tästä kierteestä päättäväisyyden ja harjoituksen avulla.

Jotkut ihmiset tulevat joogaan samoilla odotuksilla. He etsivät mielihyvää ja ehkä jopa pelkästään mielihyvää. Se tarkoittaa sitä, että he myös sulkevat ulos ison osan luonnollista tunneskaalaansa ja monia mahdollisuuksia kehittyä. Minusta on olennaista suunnata huomio nimenomaan tuskakohtaan sen sijaan, että yrittäisi pitää kiinni joogan “ihanuudesta”. Omassa harjoituksessani järjestys menee niin, että kohtaan ensin haasteet. Siten harjoitus on syvästi tyydyttävää, josta koen ehkä myös mielihyvää. Kun vaatii itseltään kokonaisvaltaista suhtautumista harjoitteluun ja vaatii myös vaikeuksien kohtaamista silloin kun ne ilmenevät, tästä tulee toinen luonto. Ihmisestä tulee herkempi, vastuullisempi ja rohkeampi. Kun emme enää välttele kärsimystä, olemme vapaita.

Myöhemmin samassa luvussa Patanjali puhuu meditaatioasennon olemuksesta. Asennon tulee olla  vakaa ja rento. Tasapainoinen (II.46. Sthiram-sukham-asanam). Jotta tämä olisi mahdollista, teemme asanaharjoitusta. Sen avulla vahvistamme ja notkistamme  kehoa. Kehoa ei pidä pakottaa eikä vääntää. Sitä voi oppia lukemaan. Jos itse näen oppilaani rankaisemassa itseään vihamielisellä kehon kohtelulla, puutun siihen aina siten, että yritän tuoda rentouden mukaan harjoitukseen. Rentoudella tarkoitan sitä, että ihminen päästää  irti mielikuvistaan, negatiivisista tunteistaan ja kehon jännityksistä. Keho ei nimittäin pysy paikallaan pitkää aikaa niin kauan kun ajatukset tai tunteet ovat liikkeessä. Meditaatio on mahdollista vasta, kun ihminen on puhdistunut jännityksistä.

Jooga on rentoutumisen hard core -laji. Rentous ei tarkoita laiskottelua, vaan irrottautumista mielipiteistään, kuvitelmistaan, kaikenlaisesta muiden kontrolloimisesta ja myös omasta kärsimyksestä. Totutusta kärsimyksestä irrottautuminenkaan ei ole yleensä helppoa, koska kaikki muutos tuntuu raskaalta ja joskus pelottavalta. Itse olen halunnut toimia niin, että teen aina ensin työn vaikeimpien asioiden kanssa. En etsi ongelmia siksi, että kaipaan niitä, vaan siksi että uskon vakaasti ongelmien työstämisen kirkastavan ihmistä kuin ihmistä niin, että on mahdollista hyväksyä kulloinenkin todellisuus ja elää siinä syvästi tyytyväisenä ja kiitollisena.

Photo by Minna Nuotio