Is silence but silence?

Different yoga and meditation books talking about what happens in us or what can happen in us rarely can transmit the spiritual experience with words. The original texts are of course different. They don’t explain. They utter. They name the experiences. In translations the concepts are often left in their original form and language and they are then explained in respective languages.

The use of words is not a problem. But on the one hand yoga is something beyond mind and can’t be caught in words. And on the other hand, we readers understand and interprete the words with their everyday meanings. We use the same words in our everyday life and this is how they carry different connotations. I don’t know if it would be possible to create a universal lexicon of meditation, but right now, that this doesn’t exist, it’s good to know there’s a big difference in a word meaning whether it’s used in sacred texts or in a daily life context.

Let’s take “presence” as an example. Some people might ask how could we even not be present? Aren’t we right there where we are? Certainly. But we all know those moments when the mind is drawing our attention away from where our body is. At that moment one part of the energy is not present. And even when the energy is here and now and the mind doesn’t wander, there are big differencies in the depth of the presence.

The beginners in yoga or meditation may wonder what is so special and meaningful in presence. The word itself doesn’t sound necessarily fascinating. In daily life the presence is nothing special. But the presence yoga is about is not anything trivial. We can’t experience it’s fine quality if we have tension in the nerveous system or if our emotional body is not clear. When all the different layers in us settle in harmony and the energy in the body becomes dense, the presence becomes intense. If I was to make a difference between the everyday use of “presence” and “presence” in yoga, I would add something: “deeply dynamic and happy presence”. But it’s still not enough.

Another word that is often used to describe the meditation is “silence”. Would the stressed and anxious people be interested in experiencing silence? Why would anybody want to experience silence? Maybe it even gives an image of boredom. Of course it’s not about audition at all. It’s a feeling of silence inside, because the energy is even and still. It’s not depressive or empty. This stillness is dynamic and filled with happiness. It’s dense, soft and vibrating only love.

The individual change that comes through the practice of yoga can first mean that small things give bigger happiness. Then also the small things lose their meaning, because the perfect state doesn’t depend on them. What’s remarquable in presence and silence, is that they are not the result of a thought or any outer conditions. When actually the ego retreats, something else can emerge. Something we can’t get in touch with before it’s there. Then we feel an incredibly blissfull silence. Divine love. Everything changes through meditation. The presence. The silence.

⭐ SILENCE, EST-IL SILENCE? ⭐

Les livres de yoga et de méditation parlant de ce qui se passe à l’intérieur de nous ou de ce qui peut éventuellement se passer, peuvent rarement transmettre l’expérience spirituelle par les mots. Les textes originaux sont bien entendu différents. Ils n’expliquent pas. Ils constatent. Ils nomment les expériences. Dans les traductions les concepts sont souvent laissés dans leur langue originelle et ils sont expliqués dans les langues respectives.

L’utilisation des mots n’est pas le problème. Mais d’une part, comme le yoga est quelque chose qui a lieu au-delà du mental, il ne peut pas être vraiment mis en mots. D’autre part, nous les lecteurs, comprenons les mots par leurs significations les plus ordinaires. C’est ainsi que sont souvent mêlées les significations authentiques et les interprétations plus banales de ces mots. Nous nous servons des mêmes mots dans la vie courante et ainsi les mots portent des connotations. Je me demande s’il serait possible de créer une lexique universelle de méditation, mais pour l’instant qu’elle n’existe pas, il est bon de savoir qu’il y a une grande différence dans la signification d’un mot dans un texte sacré par rapport à son utilisation dans la vie de tous les jours.

Prenons un mot comme “présence”. Pour certains ça ne veut presque rien dire. Comment nous pourrions ne pas être présents? Ne sommes-nous pas exactement là où nous sommes? Bien sûr que si. Mais nous connaissons tous des moments où notre mental part, il est attiré par quelque chose qui n’est pas là où est notre corps. À ce moment-là, une partie de notre énergie n’est pas présente. Et même quand l’énergie est là et que l’attention du mental n’est pas dispersée, il existe de grandes différences quant à la qualité de la présence.

Les débutants en yoga et méditation peuvent se poser la question de savoir ce qu’il y a de tellement spécial et significatif dans la présence. Le mot lui-même ne paraît pas forcément transmettre quelque chose de très fascinant. Dans la vie de tous les jours, la présence n’est rien de spécial. Mais en ce qui concerne le yoga, la présence n’est rien de banal . Nous ne pouvons pas percevoir sa qualité fine tant qu’il y a des tensions dans notre système nerveux et tant que notre corps émotionnel n’est pas transparent. Lorsque toutes les couches en nous s’intstallent en harmonie et que l’énergie dans le corps devient dense et lumineuse, la présence devient intense. Si je devais faire une différence entre la présence en yoga et la présence de tous les jours, je dirais que dans le yoga, c’est une présence profondément dynamique et heureuse. Et même là, ça ne correspondrait pas encore à ce que c’est.

Un autre mot qui est souvent utilisé en parlant de la méditation, est silence. Est-ce que les gens stressés et anxieux seraient intéressés d’expérimenter le silence? Pourquoi quelqu’un voudrait le silence? Le silence peut même transmettre une image d’ennui. Bien sûr, ce silence n’a rien à faire avec le sens auditif. Il s’agit d’un ressenti du silence à l’intérieur quand l’énergie ne bouge pas. Le mouvement a cessé. Il n’y a pas d’agitation. L’énergie n’est pas déprimée ou vide. La quiétude est dynamique et remplie de bonheur. Il y a densité, douceur et vibration d’amour.

Le changement individuel par la pratique du yoga commence souvent par un nouveau sentiment, à savoir que les petites choses donnent un plus grand bonheur. Après, mêmes les petites choses disparaissent, car notre état de bonheur ne dépendent pas d’elles. Dans la vraie présence et vrai silence il n’y a pas de cause et effet. Le bonheur ne dépend de rien. Lorsque notre égo part en retrait, quelque chose d’autre peut émerger. Quelque chose nous ne pouvons pas connaître avant qu’il ne soit là. Là, nous sentons un silence extatique. Une divinité. Tout est transformé par la méditation. La présence. Le silence. Tout.

⭐ ONKO HILJAISUUS HILJAISUUTTA? ⭐

Erilaiset jooga- ja meditaatioteokset, jotka kertovat siitä mitä ihmisessä sisäisesti tapahtuu tai voi tapahtua, pystyvät harvoin välittämään sanojen avulla todellista henkistä kokemusta. Eri asia on tietenkin alkuperäiset tekstit, joissa selityksiä ei olekaan. On vain termit, jotka tarkoittavat tiettyä kokemusta. Monesti tärkeimmät sanat ja käsitteet jätetäänkin käännösteksteissä alkuperäiskielelle ja ne selitetään kirjoittajan omalla äidinkielellä.

Ongelma ei ole tietenkään sanoissa, vaan ensinnäkin siinä että joogakokemukset ovat mielen ulottumattomissa. Ja toisaalta siinä miten lukijoina liitämme sanoihin jotain muuta. Sanoilla kun on arkipäivän konnotaatioita. Niiden ensisijaiset merkitykset nousevat niiden yleisestä käytöstä. En tiedä onko universaali meditaatiosanasto mahdollista kehittää, mutta tässä vaiheessa, kun sellaista ei vielä ole, on hyvä ymmärtää että sanojen merkitys ja laatu on pyhissä teksteissä eri kuin arkikontekstissa.

‘Läsnäolo’ voi toimia tästä mainiosti esimerkkinä. Se voi herättää joissakuissa ihmetystä. Miten voisimme ollakaan muuta kuin läsnä? Emmekö ole siellä missä olemme? Toki näin on. Mutta kaikilla meillä on niitä hetkiä, kun mieli vetää johonkin muualle kuin missä keho on. Silloin osa energiastamme on poissa tästä hetkestä. Ja sittenkin kun energia pysyy paikallaan eikä mieli irrottaudu käsilläolevasta tilanteesta, on suuria eroja siinä miten läsnäolo toteutuu.

Varmasti ihmiset aloittaessaan joogaa tai meditaatiota miettivät joskus mikä läsnäolossa on niin eriskummallista ja merkittävää. Sanassa ei ole ehkä mitään houkuttelevaa. Arkipäiväisessä läsnäolossa ei myöskään mitään ihmeellistä. Siinä läsnäolossa, josta joogassa on kyse, on läsnä jotain muuta kuin mitä ihminen itse siihen voi tuoda. Tällaista läsnäolon laatua ei voi kokea, jos ei ole purkanut hermostostaan jännitystä ja kirkastanut tunnekehoaan. Vasta sitten kaikki ihmisen eri tasot asettuvat harmoniaan ja energia kehossa tiivistyy. Jos itse kääntäisin tuon sanan, tai erottaisin sen arkikäytöstä, lisäisin siihen jotain: “syvästi täyteläinen ja onnellinen läsnäolo”. Sekin tuntuu vielä puutteelliselta.

Toinen meditaatioon läheisesti liittyvä, olotilaa kuvaava sana on “hiljaisuus”. Kuinka moni stressaantunut ja ahdistunut ihminen edes voisi kiinnostua hiljaisuudesta? Ehkä se on jopa luotaantyöntävää, koska ajatus voi olla, että hiljaisuus vain korostaisi omaa huonoa oloa. Tai että se on tylsää. Miksi kukaan haluaisi kokea hiljaisuutta? Hiljaisuus ei tässä yhteydessä liity lainkaan kuuloaistiin. Hiljaisuus on sitä, että sisällä tuntuu hiljaiselta, koska energia on tasaantunut ja se on liikkumatonta. Kuitenkin tämä liikkumattomuus on dynaamista ja täydellisen onnellista. Se ei ole tyhjää, se ei ole masentunutta. Se on tiheää, pehmeää ja värähtelee rakkautta.

Yksilötasolla muutos voi olla ensin sitä, että pienet asiat tuovat isompaa onnellisuutta, kun ennen onneen vaadittiin jotain isoa. Sitten pienetkin ilon tuottajat muuttuvat merkityksettömiksi siinä mielessä, että täydellinen olotila ei ole niistä riippuvainen. Merkittävää läsnäolossa ja hiljaisuudessa onkin se, että ne eivät synny mistään ajatuksesta tai tietyistä ulkoisista olosuhteista. Kun egomme poistuu näyttämöltä, esiin nousee jotain sellaista, josta meillä ei ole käsitystä ennen kuin sen koemme. Onnellinen ja täyteläinen hiljaisuus täyttää meidät. Hiljaisuus onkin taivaallista rakkautta. Kaikki muuttuu meditaation kautta. Läsnäolo. Hiljaisuus.

Photo by Mari Jannela

Advertisements

Does a yoga teacher teach?

In India Guru has always had an important place in the yoga tradition. Guru is someone who is able to bring spiritual light to others. People are able to recognize a master who carries a higher wisdom. The teaching of a guru can be verbal, but it can also be a non-verbal transmission of his/her wisdom. The most important message resides anyhow beyond words and thinking. The effect of the transmission is the dropping of the obstacles in the mind of the disciple.

In the West yoga has found its place either among other disciplines that are led by a master or just sports and fitness. A  guru doesn’t exist in yoga in the West. People who teach yoga are called yoga teachers. Of course, the name ‘guru’ has also a generalized meaning like ‘a master’, ‘a specialist’ and also some yoga teachers are called gurus, but the name doesn’t have the same meaning than it originally had and still has in India.

In the tradition and lineage of Ashtanga Yoga, all the authorized and certified teachers have committed themselves to transmit the tradition without changing it. We are supposed to teach as we were taught. We are teaching the method and we are transmitting the energy of the source to others. We tell what our guru has said, but we share our personal experience too.  The asana practice is exactly the same. What differs is our approach,  personality and the answers we give. I see this as a great richness. The reason why students are often puzzled is that all the teachers give different answers.

As yoga is the final state of psychic liberation, you can’t really teach yoga. You teach the method to give people the possibility to advance on their own path. Personally I don’t feel I’m teaching much. I would call my work more like a guiding which is built on some basic principles. These principles are certainly a fusion of the studies of yoga philosophy, my experience as a practitioner and as a yoga teacher. Here are some elements I insert into all classes.

As the silence and concentration prepare the psyche for deeper meditative states,  the first thing in the yoga practice is to stop talking and to focus on the inside. That will lead to another state: no talking means more thoughts – sometimes even a chaos. Then thoughts gradually calm down. When the amount of thoughts decreases, the amount of emotions may increase. As a thought is often a materialization of an emotional energy attached to the past and as there are less exits for the emotional energy, students start to feel these emotions in the body. By relaxing with them, they can accept them within the body too. By accepting the reality in the body, the disturbances cease and they are also cleared in the consciousness. This is how the work from the very beginning can be really deep, subtle, multilayered and fruitful even when people do only asana practice.

Patanjali’s Yoga Sutra’s second chapter, Sadhana Pada, starts with listing the Kleshas, the human challenges in life (II.3. Avidya-asmita-raga-dvesha-abhiniveshah-kleshah). If we don’t know how to deal with them, we create more misery. When we know they exist as a inner structure in our mind, we can bring more light to them and grow in understanding of our inner reality. There are altogether five Kleshas. In regard to my teaching I’d like to mention the third and the fourth. Raga means that our mind is naturally pleasure-bound. We get attached to the pleasure and that makes us suffer. Dvesha means that naturally we try to avoid suffering. We are ready to make our life difficult in many ways to avoid things we think would make us suffer.

A non-trained mind is reactive and the reaction is predictable in any situation: to  avoid pain and increase pleasure. That keeps us in a vicious circle until we see it and decide to step out of it. In the asana practice some people look for fun and enjoyment, but that’s limiting the whole scale of feelings and opportunities to grow. For me the practice is deeply satisfying, but it’s not an enjoyment. Enjoyment is more superficial. It’s important for me to go into the pain instead of avoiding it to understand what’s wrong. So first I take the challenges and purify the disturbances as much as I can. Then I can enjoy. When we are able to face our problems in every asana practice, it becomes an inner model in life in general. We become more responsible, more alive. We don’t avoid pain any more and this makes us free.

In the same chapter Patanjali talks about the meditation posture by saying it should be steady and relaxed (II.46. Sthiram-sukham-asanam). To end up one day to be able to sit comfortably for the meditation, we make the body supple and strong with a focused and determined asana work. No forcing, but listening and understanding.  If I see my students punishing themselves and fighting with the asanas I always remind them to relax. Relaxing means letting go of the ideas, the emotions and the tension in the body. You can’t sit steadily and relaxed if your emotions or thoughts are moving. In this sutra the state described is a state where everything is in balance.

Yoga is hard-core relaxation. It means hard work of letting go of ideas, of control and of suffering. It’s never easy, because even getting rid of suffering is painful. I choose to work with the hardest part in the practice. Not because I love problems, but because I believe that by working on them I will be more conscious, more tuned to the reality and even happier in life.

ENSEIGNER LE YOGA

En Inde le Guru a toujours tenu une place importante dans la tradition du yoga. Le guru porte une sagesse supérieure et apporte la lumière sur le chemin des disciples. L’enseignement d’un guru peut être verbal, mais le plus souvent, il s’agit d’une transmission spirituelle non-verbale.

À l’Occident, le yoga se trouve parmi d’autres disciplines asiatiques initiées par un maître ou bien parmi les sports et le fitness. Le guru n’existe pas dans le yoga occidentalisé. Les personnes enseignant le yoga sont appelés professeurs de yoga. Bien sûr, le mot ‘guru’ est utilisé pour exprimer l’expertise, la maîtrise d’une discpline et aussi les professeurs sont appelés parfois gurus, mais le mot n’a pas la même signification qu’il a en Inde.

Aujourd’hui, dans la tradition de l’Ashtanga Yoga, tous les professeurs autorisés ou certifiés se sont engagés à transmettre la tradition sans la changer. Nous sommes censés l’enseigner comme on nous l’a enseigné. Nous enseignons la méthode et grâce à nos séjours réguliers à Mysore, nous transmettons cette énergie de la source à nos élèves. Nous émettons ce que notre guru nous a émit, mais nous partageons  aussi notre propre expérience. La pratique des asanas que nous enseignons est exactement la même. Ce qui est différent, c’est nos approches, nos personnalités et les réponses que nous donnons. C’est une richesse, à mon avis. Parfois, ça crée des confusions parmi les élèves quand tous les professeurs donnent des réponses différentes.

Comme le yoga veut dire l’aboutissement des pratiques à la libération finale de l’âme, il est impossible de l’enseigner. Au fait, on enseigne pas le yoga, mais la méthode pour donner des outils à chaque élève d’avancer sur leur chemin personnelle. Dans mes cours, j’enseigne très peu. Je dirais plutôt que je guide les gens sur leur chemin en mettant en valeur quelques principes essentiels, de mon point de vue, pour une évolution saine et harmonieuse. Ils représentent certainement l’amalgame de mes études de philosophie de yoga, de ma pratique personnelle et de mon expérience dans l’enseignement du yoga. Voici quelques éléments que j’introduis dans mon enseignement quelque soit le niveau des connaissances des élèves.

Pour préparer la psyché aux états de méditation de plus en plus profonds et exigeants, la première chose est d’arrêter de parler et  se focaliser à l’intérieur.  Le silence et la concentration vont nous mener dans un autre état. Comme les pensées ne sont plus exprimées par la parole, il se crée facilement un chaos dans la tête. Les pensées ne trouvant pas de sortie, elles restent là et nous rendent plus conscients d’elles. Peu à peu, les pensées vont éventuellement se calmer. Lorsque le nombre de pensées décroît, le nombre d’émotion va en croissant. Une pensée est souvent la matérialisation d’une énergie émotionnelle rattachée au passé.  L’énergie va se densifier dans le corps. En se détendant dans ces émotions, les pratiquants peuvent les accepter dans leurs corps. Lorsque nous acceptons la réalité au niveau du corps, les dérangements sont purifiés par la conscience et ils disparaissent pour de bon. De cette manière, le travail que nous faisons dès le début, peut être d’une profondeur, d’une subtilité et d’une complexité extraordinaires même quand il ne s’agit que de la pratique des asanas.

Le deuxième chapitre de Yoga Sutra de Patanjali, intitulé Sadhana Pada, commence en énumérant les défis de l’être humain dans la vie (II.3. Avidya-asmita-raga-dvesha-abhiniveshah-kleshah). Si nous ne savons pas comment nous y prendre, nous créons normalement plus de misère pour l’avenir. Tandis que quand nous sommes conscients de cette structure interne, nous pouvons apporter plus de lumière à ces défis et ils vont nous guider au lieu d’être des obstacles sur le chemin. Ces défis sont appelés Kléshas. Ici, je me garderai de les expliquer tous. Je tiens à mentionner le troisième et le quatrième qui sont plus en rapport avec mon enseignement. Le raga veut dire que notre mental est naturellement tiré vers le plaisir (mental, émotionnel, physique). Le plaisir nous attire et finalement nous fait souffrir par l’attachement qui se crée. Le dvesha veut dire la tendance naturelle d’éviter la souffrance. Nous sommes souvents très créatifs pour trouver des solutions compliquées pour ne pas faire face à ce que nous pensons pourrait nous faire souffrir.

Un mental sans pratique et discipline est en général dispersé et réactif. La réaction est prévisible dans toute situation: d’éviter la peine et d’aggrandir le plaisir. Ces forces nous clouent dans un cercle vicieux jusqu’à ce que nous le comprenions bel et bien et que nous décidions d’en sortir par l’effort et la pratique. Il y a des gens qui dans la pratique des asanas ne cherchent que du plaisir, mais en fait, cela veut dire limiter toute la gamme d’émotions et de sentiments et d’opportunités pour grandir. Pour moi, la pratique est profondément satisfaisant, mais pas un plaisir. Plaisir étant plus superficiel. L’important, c’est de pénétrer la souffrance au lieu de l’éviter pour comprendre ce qui n’est pas en équilibre en nous. Moi, je travaille d’abord les défis et ensuite ça peut aussi devenir un plaisir. Lorsque nous exigeons de nous-mêmes de faire face aux difficultés à chaque pratique, ce comportement devient un modèle intérieur pour la vie en général. Nous devenons plus sensible, responsable, courageux. Lorsque nous n’évitons plus la souffrance, nous sommes libres.

Plus tard dans le même chapitre, Patanjali parle de la posture de méditation en disant qu’elle devrait être solide et confortable (II.46. Sthiram-sukham-asanam). Pour qu’un jour, nous puissions nous assoir confortablement pour la méditation, nous travaillons le corps par les asanas pour le rendre souple est fort. Sans jamais forcer. En écoutant attentivement les messages du corps et de la respiration. Si je vois mes élèves se battre avec des asanas, je leur rappelle l’importance de la relaxation. Se détendre veut dire lâcher prise par rapport aux idées, aux émotions et aux tensions du corps. Nous ne pouvons pas rester assis confortablement avant que les pensées et les émotions cessent de bouger.

Le yoga exige une relaxation intense, profonde, ce qui veut dire se détacher des idées, du contrôle et de la souffrance individuelle. Ce n’est jamais facile, parce que même de se détacher de la souffrance fait souvent mal: on défait une habitude. Moi, j’ai fait un choix de travailler d’abord ce qui est moins agréable. Non, parce que j’aime les problèmes, mais parce que je suis convaincue que ce travail mérite d’être fait pour que je puisse être plus en accordance avec la réalité et pourquoi pas heureuse dans la vie aussi. 😀

MITEN JOOGAA OPETETAAN?

Intiassa on gurulla ollut aina itsestäänselvä, vahva ja keskeinen rooli oppilaiden joogaharjoittelussa. Guru on henkisesti itsensäoivaltanut opettaja, joka omalla viisaudellaan tuo ymmärryksen valon oppilaalle. Gurun opetus voi tapahtua puheen kautta, mutta useimmiten kyse on henkisen tiedon välittämisestä tähän tarkoitetussa tilanteessa sekä opettajan että oppilaiden ollessa erityisessä keskittyneisyyden tilassa. Tiedon perille meno riippuu suuresti oppilaan vastaanottokyvystä, joka taas korreloi mielen puhtauden kanssa.

Länsimaissa jooga on ihmisten mielissä sijoittunut osittain aasialaisten itsepuolustus- ja taistelulajien joukkoon ja osittain yhdistynyt urheiluun ja fitness-salien tarjontaan. Tällaisessa joogan opetustavassa ei ole gurua. Länsimaissa joogaa opettavat ovat joogaopettajia. Joskus joogaopettajista käytetään guru-sanaa ilmaisemaan oman alan erityisosaamista, joten sana ei tällöin ole alkuperäisessä merkityksessään.

Kaikki Intian Mysoressa sertifioidut ja valtuutetut Ashtangajoogaopettajat ovat sitotuneet välittämään perinteenmukaista opetusta eteenpäin muuttamatta sitä lainkaan. Opetamme oikeastaan joogamenetelmän ja opiskelemalla paikan päällä Mysoressa ammennamme omille oppilaillemme myös gurumme viisautta.  Sen lisäksi jaamme myös oman kokemuksemme harjoittelusta. Kaikki opettavat samaa asanaharjoitusta, mutta lähestymistapoja ja persoonallisuuksia on iso kirjo ja siten myös näkemyksissä ja opetuksen painopisteissä on paljonkin variaatiota.

Koska jooga tarkoittaa itseoivallusta ja sen mahdollistamaa ihmisen henkistä vapautumista, sitä ei voi varsinaisesti opettaa. Kukaan ei oikeastaan siis opeta joogaa, vaan menetelmän, jonka avulla oppilas voi omalla tiellään edetä. Itse opetan todella vähän. Tunnen olevani ennemminkin opastamassa ihmisiä heidän harjoituksessaan ja tuon siinä esiin niitä periaatteita, joiden näen vievän päämäärää kohti terveellä ja harmonisella tavalla. Nämä periaatteet ovat valikoituneet yhtäältä oman harjoitteluni kautta ja toisaalta joogafilosofian opiskelun ja joogan opettamisen kautta. Tässä joitakin painopisteitä, jotka kulkevat mukanani ryhmän kokemuspohjasta riippumatta.

Ainoastaan hiljentynyt ja keskittynyt mieli kykenee laskeutumaan  meditaatioon. Harjoituksen aikana  pidättäydytään puhumisesta. Kun puhe lakkaa, mieli yleensä aluksi yltyy. Ajatukset alkavat sinkoilla kiihtyvällä tahdilla, kun ne eivät pääse puheen muodossa ulos. Vähitellen ajatukset kuitenkin harvenevat. Kun ajatukset harvenevat,  tunne-energia tuntuu lisääntyvän, vaikka todellisuudessa ihminen tulee vain tietoiseksi energian voimakkuudesta ajatusten taustalla. Usein ajatus on tunne-energian tiivistymä ja kun ajatukset ovat rauhoittuneet, sama energia etsii toista ulospääsyä. Näin energia tiivistyy kehossa. Tässä vaiheessa on hyvä yrittää  antaa tunteen olla ja rentoutua. Kun ihminen pystyy antautumaan tuntemuksilleen myös kehollisesti, näiden energiaepätasapainojen syyt nousevat tietoisuuteen ja sitten myös energia vapautuu käytettäväksi. Todellisella hiljentymisellä ja huomion keskittämisellä ihmiset pääsevät alkeisharjoittelusta asti syvälle kehoonsa ja voivat aloittaa seikkailun monisyiseen olemukseensa asanaharjoittelun avulla.

Yoga Sutra -tekstin toisen luvun, Sadhana Padan, Patanjali aloittaa luettelemalla Kleshat, ihmisen henkiset haasteet (II.3. Avidya-asmita-raga-dvesha-abhiniveshah-kleshah). Jos emme osaa suhtautua näihin haasteisiin rakentavalla tavalla ja kasvaa niiden avulla, luomme elämäämme lisää kärsimystä. Jos taas ymmärrämme niiden vaikutuksen sisäisessä rakenteessamme, meidän ei tarvitse kompuroida yhä uudestaan samoissa kivikoissa. Oman opetukseni kannalta Kleshoista olennaisimmat ovat kolmas ja neljäs, Raga ja Dvesha. Raga pitää sisällään mielemme luontaisen taipumuksen kurkottua mielihyvää kohti. Tälle mielen tendenssille periksiantaminen luo kuitenkin loppujen lopuksi enemmän tuskaa kuin antaa mielihyvää. Dveshalla tarkoitetaan toista mielemme ominaisuutta, tuskan välttämistä. Tässä mieli itse voi kehittää monimutkaisiakin ja hankalia tapoja välttää jotain minkä kuvittelemme epämiellyttäväksi. Myös tällä toimintatavalla luomme elämäämme kärsimystä.

Harjaantumaton mieli on reaktiivinen. Se hajaantuu ulkopuolisen todellisuuden mukaan moniin kohteisiin ja takertuu niihin. Reaktiokin on ennakoitavissa tilanteesta riippumatta: ihminen karttaa kärsimystä ja menee mielihyvän perässä. Nämä kaksi voimaa – Raga ja Dvesha – tavallaan naulitsevat meidät kärsimyksen ja mielihyvän oravanpyörään, jos emme näe niiden haitallisuutta ja astu ulos tästä kierteestä päättäväisyyden ja harjoituksen avulla.

Jotkut ihmiset tulevat joogaan samoilla odotuksilla. He etsivät mielihyvää ja ehkä jopa pelkästään mielihyvää. Se tarkoittaa sitä, että he myös sulkevat ulos ison osan luonnollista tunneskaalaansa ja monia mahdollisuuksia kehittyä. Minusta on olennaista suunnata huomio nimenomaan tuskakohtaan sen sijaan, että yrittäisi pitää kiinni joogan “ihanuudesta”. Omassa harjoituksessani järjestys menee niin, että kohtaan ensin haasteet. Siten harjoitus on syvästi tyydyttävää, josta koen ehkä myös mielihyvää. Kun vaatii itseltään kokonaisvaltaista suhtautumista harjoitteluun ja vaatii myös vaikeuksien kohtaamista silloin kun ne ilmenevät, tästä tulee toinen luonto. Ihmisestä tulee herkempi, vastuullisempi ja rohkeampi. Kun emme enää välttele kärsimystä, olemme vapaita.

Myöhemmin samassa luvussa Patanjali puhuu meditaatioasennon olemuksesta. Asennon tulee olla  vakaa ja rento. Tasapainoinen (II.46. Sthiram-sukham-asanam). Jotta tämä olisi mahdollista, teemme asanaharjoitusta. Sen avulla vahvistamme ja notkistamme  kehoa. Kehoa ei pidä pakottaa eikä vääntää. Sitä voi oppia lukemaan. Jos itse näen oppilaani rankaisemassa itseään vihamielisellä kehon kohtelulla, puutun siihen aina siten, että yritän tuoda rentouden mukaan harjoitukseen. Rentoudella tarkoitan sitä, että ihminen päästää  irti mielikuvistaan, negatiivisista tunteistaan ja kehon jännityksistä. Keho ei nimittäin pysy paikallaan pitkää aikaa niin kauan kun ajatukset tai tunteet ovat liikkeessä. Meditaatio on mahdollista vasta, kun ihminen on puhdistunut jännityksistä.

Jooga on rentoutumisen hard core -laji. Rentous ei tarkoita laiskottelua, vaan irrottautumista mielipiteistään, kuvitelmistaan, kaikenlaisesta muiden kontrolloimisesta ja myös omasta kärsimyksestä. Totutusta kärsimyksestä irrottautuminenkaan ei ole yleensä helppoa, koska kaikki muutos tuntuu raskaalta ja joskus pelottavalta. Itse olen halunnut toimia niin, että teen aina ensin työn vaikeimpien asioiden kanssa. En etsi ongelmia siksi, että kaipaan niitä, vaan siksi että uskon vakaasti ongelmien työstämisen kirkastavan ihmistä kuin ihmistä niin, että on mahdollista hyväksyä kulloinenkin todellisuus ja elää siinä syvästi tyytyväisenä ja kiitollisena.

1470171_10152035404969061_1833877399_n

Photo by Minna Nuotio