Omnia mea mecum porto

When I had practiced Ashtanga yoga around a year, I was feeling happier and considerably more secure than earlier. The practice felt like a new inspiring friend to discuss with to understand myself in a new way. I was feeling grateful for not being dependent on anybody or even on any circumstances to do my practice. All I needed was less than two square meters. A mat maybe. I could meditate with my body and ask it for the answers I was looking for.

The body is as much our vehicle for moving from one place to another as it’s the vehicle for emotional experiences. More we love it, better it functions. Better it functions, more we love it. That’s why we the asana practice can strengthen our attachment to it to the extent that our happiness depends on our body. But the attachment is not yoga neither is the dependency. The detachment is yoga. The great thing in the attachment is that we can practice detachment exactly where the attachment starts to take form! This is something really delicate. Whenever you feel good, you need to be aware not to build a bond. Just take the happiness as it comes and let it go. Whenever we feel attached, on the surface we feel safe and strong, but the fear in our core grows. I wanted the opposite; to be able to stand the superficial fears and to feel free and rooted in my soul. That meant getting rid of the attachment to the body and not allowing new ones to settle while still keep going with the asana practice.

Through spiritual practices we discover our divinity, but we can also contribute to build it. It can be sitting in silence, breathing awareness, chanting. We need other yogic practices than asana practice to nourish our soul. When the miraculous chanting practice came into my life, my presence increased so much that I felt expanding eternally. I learned old sanskrit texts and nowadays I can feel the vibration of the words and sentences in me even when I’m not practicing. They are incarnated in me. I will lose my body strength one day, but if I can still breathe consciously and if the mantras are still running in my nervous system, that would be yoga, that would be life. Whatever happens, I have everything in me. When my life ends, the vibrations go on.

OMNIA MEA MECUM PORTO

Après avoir pratiqué l’Ashtanga yoga pendant à peu près un an, je me sentais déjà moins malheureuse, mais surtout, j’avais un sentiment de sécurité plus ancré. La pratique elle-même était comme un(e) nouvel(le) ami(e) inspirant(e) avec qui je pouvais aborder des thèmes variés et qui m’apportait de nouveaux points de vue aussi sur moi-même. J’étais reconnaissante d’avoir une pratique pour laquelle je n’avais besoin de personne ni rien. Rien d’autre que deux petits mètres carrés et probablement un tapis de yoga et c’est tout. Je pouvais méditer avec mon corps et y refléter des questions qui me tracassaient.

Notre corps physique est un véhicule qui nous permet de nous déplacer tout en étant aussi l’endroit où se manifestent nos émotions. Plus nous aimons notre corps et mieux il fonctionne. Mieux il fonctionne et plus on l’aime. Parfois même au point où la pratique des asanas peut créer des attachements et même une dépendance. Tout d’un coup, notre bonheur dépend de notre corps. Et pourtant les attachements pareils ou les dépendances ne font pas partie du yoga. Le détachement et la liberté si. Le côté positif d’un attachement est que quand nous en sommes conscients, nous pouvons pratiquer le détachement. C’est très délicat bien sûr. Lorsque nous éprouvons du bonheur, nous le recevons et nous le laissons passer. Car, quand nous sommes attachés à quelque chose, cela nous donne une puissance et un courage momentanés, mais en même temps s’installe une peur plus profonde. Je savais que je voulais pouvoir vivre les petites peurs et les moments d’insécurité pour être libre et bien positionnée pour entendre mon âme. Cela veut dire que bien que je pratique les asanas, je pratique le détachement par rapport au corps physique aussi.

Nous découvrons notre divinité par les pratiques spirituelles, mais nous pouvons aussi contribuer à la construire. Cela peut se faire par des moments assis dans le silence, par la conscience de la respiration, par le chanting. Nous avons besoin d’autres pratiques yoguiques que les asanas pour nourrir notre âme. Lorsque le chanting est entré dans ma vie, je sentais que ma présence se fortifiait comme s’il s’agissait d’une expension éternelle. J’apprenais des texts anciens en sanskrit et aujourd’hui, je sens la vibration des mots et des phrases en moi même quand je ne les récite pas. Ils sont incarnés en moi. Un jour, mon corps va perdre son énergie, ses aptitudes, mais si je peux respirer consciemment et si les mantras se chanteront tout seuls dans mon systême nerveux, ça serait mon yoga, ma vie. Quoi qu’il m’arrive, j’ai tout en moi. Quand ma vie s’éteint, les vibrations restent.

OMNIA MEA MECUM PORTO

Kun olin harjoitellut ashtangajoogaa vuoden verran, tunsin olevani onnellisempi kuin ennen. Oloni oli ennen muuta muuttunut turvallisemmaksi. Harjoitus tuntui uudelta, kiinnostavalta ystävältä, jonka kanssa saatoin syventyä aiheeseen kuin aiheeseen ja joka toi minulle uusia näkökulmia myös itseeni. Tunsin kiitollisuutta siitä, että en tarvinnut harjoitukseeni ketään enkä mitään erityistä. Ainoastaan tilaa parin neliön verran ja ehkä joogamaton. Sain meditoida kehollani ja heijastella siihen kysymyksiä, jotka minua askarruttivat.

Kehomme ansiosta voimme liikkua paikasta toiseen ja se on se osa meitä, jossa koemme tunteemme. Mitä enemmän rakastamme kehoamme, sitä paremmin se toimii. Mitä paremmin se toimii, sitä enemmän sitä rakastamme. Siksipä asanaharjoittelu voikin vahvistaa sidettämme kehoomme jopa siinä määrin, että onnemme tulee riippuvaiseksi kehostamme. Mutta tällainen kiintyminen tai riippuvuus ei ole joogaa. Irtipäästäminen ja vapaus on. Kiintymisen tiedostamisessa on se hieno puoli, että sen avulla voimme harjoittaa irtipäästämistä. Tämä on hyvin hienovaraista. Kun tunnemme onnea, meidän pitää pysytellä tietoisina siten, ettemme ala rakentaa kiintymystä. Annamme onnen tulla ja mennä. Kun olemme kiinni jossakin, hetkellisesti se antaa meille voimaa ja rohkeutta, mutta syvemmällä meissä pelko kytee. Minä tiesin haluavani kestää pinnallisia pelkoja, jotta voisin olla vapaa ja hyvissä asemissa kuuntelemaan sieluani. Se tarkoittaa kiintymyksestä vapautumista myös kehon suhteen vaikka asanaharjoitus jatkuu.

Joogan ja henkisten harjoitusten kautta voimme löytää jumalallisen puolemme. Uskon, että yhtä hyvin voimme sitä rakentaa. Minun mielestäni on tärkeää, että meillä on muitakin harjoituksia joogassa kuin kehon harjoitus, jotta sielumme saa ravintoa. Muu harjoitus voi olla istumista, keskittymistä, hengityksen tiedostamista, chantingia. Kun ihmeitätekevä chanting tuli elämääni, minun läsnäoloni tuntui kasvavan niin tiiviiksi, että tunsin itseni ikuiseksi. Opettelin vanhoja sanskritinkielisiä tekstejä resitoimalla ja nykyään tunnen niiden värähtelyn silloinkin kun en tee niitä ääneen. Ne ovat muuttuneet osaksi kehoani. Kun kehoni voimat jonain päivänä ehtyvät, joogani on tietoisuutta hengityksestä ja tunnetta hermostossani elävistä mantroista. Mitä ikinä tapahtuukin, minulla on kaikki itsessäni. Kun elämäni päättyy, värähtely jää.

1537582_10203047909308006_947129477230500097_o

Photo by Mari Jannela

Sing your song

Yoga is a tradition and a discipline that is supposed to unleash our full potential and reveal our real nature. The yoga philosophy tells us what are the things we should favour or restrict so that life can freely manifest through us. The life’s most beautiful gift – to be in touch with our own essence and express our individuality from that depth – doesn’t come to us without awareness. Indeed it comes only through awareness, not through effort or will.

Whenever the focus shifts from the essence to the mental level, from the soul to the ego, we start to behave mechanically. That can also happen in the yoga practice which can be transformed to a battlefield, if we lose the contact with our nature. We might then feel like an outsider to our own breath, repeat mechanically the movements or quote the spiritual truths in a chit-chatty way. The practice should give more sense to our lives and make us more intelligent. Nevertheless it’s possible to stay in a very superficial level and waste our energy into the practice. Any effort we do should be to find more our potential. Not an effort just for it’s own sake. If the practice doesn’t lead to stability, contentment and growing awareness, then it has no real value for life. Don’t try to became perfect in the practice. Try to become you by the practice.

Students are often careful not to do anything wrong. This is a very Western way of experiencing new things.  What could change the situation is that the yoga teacher doesn’t require perfection by pointing out all the “mistakes” and weaknesses, but boosts all good things existing already. When the good can grow, the weaknesses will disappear. The practice would be done in a positive atmosphere instead of insecurity, frustration, shame and self-hatred.

Yoga is not about trying to manipulate yourself to be something else than you are. It’s  about discovering who you really are. You are life. Be yourself. Be openly you. Nothing else is needed for happiness. Relax and give space to your own energy in the practice and in life. Your gift to the world is the uniqueness life has given you. Share it with the world.

LE CHANT DE TON COEUR

Le yoga est une tradition comprenant des pratiques par lesquelles nous pouvons révéler notre vraie nature et atteindre à notre vrai potentiel. La philosophie du yoga nous clarifie comment la discipline intérieure contribue à donner libre cours à la vie en nous. De reconnaître notre vrai être et de vivre connecté à cette source de sagesse et un grand bonheur qui nous permet de nous exprimer individuellement d’une profondeur extraordinaire. L’effort ou la volonté ne peuvent pas nous aider sur ce chemin, mais une conscience éveillée.

Si la source de notre vie se transfère de l’âme au niveau mental, notre façon de nous comporter devient plus mécanique, car nous agissons à partir de notre ego. Il est tout à fait possible que la même chose se passe dans la pratique du yoga, qui peut se transformer en un lieu de combat, si nous perdons la connection avec notre vrai être. Dans ce cas-là, nous pouvons nous sentir étranger à notre propre respiration, nous bougeons notre corps physique d’une manière mécanique ou bien nous pouvons même citer des vérités spirituelles à la légère. La pratique devrait nous donner plus de sens à notre vie et faire de nous des êtres intelligents. Nous pouvons tout de même rester à un niveau superficiel et nous épuiser par la pratique. L’effort que nous faisons dans la pratique devrait toujours nous servir à découvrir davantage la vérité. L’effort pour l’effort n’a aucun sens. À mon avis, il faut pas essayer de se perfectionner pour la pratique. Il s’agit plutôt de nous révéler à nous-mêmes par elle.

Très souvent, les élèves prennent des précautions pour ne pas “se tromper” dans la pratique. Je pense que ce qui pourrait changer la situation en bien, c’est que les professeurs au lieu d’exiger la perfection par désignant toutes les “erreurs” et les faiblesses de l’élève, supportent toutes les bonnes qualités déjà existantes chez celui-ci ou celle-ci. Quand le bien grandit, les faiblesses disparaissent. La pratique sera vécue dans une atmosphère positive au lieu des sentiments d’insécurité, de frustration, de honte ou même de haine pour soi-même.

Le yoga ne veut pas dire nous manipuler pour devenir étranger à nous-même. Le yoga nous aide à découvrir ce que nous sommes réellement. Nous sommes la vie. Si nous pouvions juste assumer cela, être nous-mêmes, nous serions heureux. C’est tellement simple. Détendons-nous et donnons plus d’espace à notre propre énergie et dans la pratique et dans la vie. Écoutons la source en nous. Notre unicité que la vie nous a donnée est un cadeau que nous devons partager avec les autres!

SINUN LAULUSI

Joogaperinne sisältää systemaattisia harjoituksia, joiden avulla voimme saada käyttöömme koko todellisen potentiaalimme ja ne voivat myös auttaa meitä kytkeytymään todelliseen henkiseen minuuteemme. Joogafilosofiasta löytyy tarkkoja ohjeita siihen millaisia valintoja meidän tulisi tehdä, jotta elämä pääsisi virtaamaan meissä vapaasti. Suurin lahja elämässä onkin se, jos löydämme todelliseen minuuteemme ja saamme elää yksilöllisyyttämme tästä syvyydestä käsin. Tämän lahjan voimme oikeastaan saada vain heräämällä henkisesti, emme ponnistelulla tai tahdonvoimalla.

Silloin kun elämämme siirtyy ytimestämme mielen tasolle eli sielustamme egoon, toimintamme muuttuu mekaanisemmaksi. Näin voi käydä myös joogaharjoittelussa, joka joskus muuttuu taistelukentäksi, kun yhteys todelliseen luontoomme katoaa. Tällöin olemme luultavasti ulkopuolisia omassa hengityksessämme, teemme kehon liikkeitä mekaanisesti ja saatamme vielä lausua henkisiä totuuksia vain lämpimiksemme. Harjoituksen tulisi tuoda elämäämme todellista merkityksellisyyttä ja tehdä meistä kirkasälyisiä. On kuitenkin mahdollista pysytellä vain pinnallisella tasolla ja kuluttaa energiansa mekaaniseen harjoitteluun. On parempi, jos ponnistelumme on suunnattu siten, että se auttaa löytämään uusia ulottuvuuksia emmekä ponnistele vain ponnistelun vuoksi. Jos harjoittelu ei tuo ajan kanssa tasapainoa, tyytyväisyyttä ja korkeampaa tietoisuutta, sillä ei ole sen kummempaa arvoa elämän kannalta. Joogan tarkoitus ei ole tehdä ihmisestä täydellistä harjoittelijaa, vaan ennemminkin antaa harjoituksen kautta mahdollisuus löytää syvempi minuutensa.

Aika usein joogaoppilaat ovat harjoituksessa varovaisia, etteivät vain tee mitään väärin. Uskon, että tilannetta helpottaa, jos opettaja ei vaadi harjoitukselta täydellisyyttä ja osoittele oppilaan virheitä ja heikkouksia, vaan panostaa siihen mitä hyvää oppilaassa näkee. Kun hyvä saa kasvaa, heikkoudet hiipuvat pois. Näin oppilas voi harjoitella positiivisessa ilmapiirissä sen sijaan, että tuntee epävarmuutta, turhautuneisuutta, häpeää tai jopa itsevihaa.

Joogassa ei ole kysymys siitä, että yrittäisimme muuttaa itseämme muuksi kuin mitä olemme. Kysymys on siitä, että joogan avulla löydämme itsemme. Muista, että sinä olet itse elämä! Ole avoimesti ja vapaasti oma itsesi. Mitään muuta ei tarvita todelliseen onneen. Mitään kauniimpaa ei ole. Rentoudu ja anna omalle energiallesi tilaa sekä harjoituksessa että elämässä. Sinun lahjasi maailmalle on se ainutlaatuisuus, jonka elämältä sait. Jaa se ihme muiden kanssa.

Image

Photo by Minna Nuotio

Narasimha on Jivatma

SAMSUNG

Annamaya Kosha, i.e. the physical system has 2 aspects: motor nerves and sensory nerves.

Manifest is something we can conceive, understand. Unmanifest is something that exists, but we don’t know it. Electricity by itself is unmanifest. It manifests in a light bulb or a fan. In the same way all energy is unmanifest until it comes in contact with an object. Manifestation of the energy is only possible when there’s an association with material things.

Who’s the one who knows the function of Vijnanamaya Kosha, Manomaya Kosha, Pranamaya Kosha and Annamaya Kosha? It’s another energy level which operates throughout these even in the external world. This is what we call  ‘I’ or ‘Soul’ or ‘Atman’.

We see the body as solid, but there’s movement inside. It’s like the atoms in the whole universe.

Stability exists in different ways. The sun rises every day, there’s a movement and stability.Most of the time our whole system is metastable, not stable. The metastability increases in terms of changes in the system in evolution or devolution.

This energy system or soul is called Jivatma (intelligence that is alive) in India. The liveness means movement, activity. Because of the activity of Jivamukta we can understand  the activity of the koshas and we can use these appendages of the mind to understand the external world.

Why do we want to understand the external world? Because we want to enjoy it. We like something, we want to have it. What do we do? We use our functional / motor organs to get it. We do an activity to acquire it so we can be happy. As long as there is a perfect coordination between the sensory organs and the motor functions, we are always happy.

Because of the incapability in any level or if the koshas are not in cohesion or in tune with each other, our efficiency gets stalled. Our sense organs are not perfect. Our motor nerves can’t sometimes reach what we want. Any discordination in the system causes unhappiness.

Our happiness is more often mental (we imagine things) than real. Our inner perceptions vary and change. Mostly the perceptions are manifestations of our imagination.

The basic manifestation starts with the Manomaya Kosha (feelings) with the help of Vijnanamaya Kosha (logical mind). In Vijnanamaya Kosha  the soul is basically an intelligent principle. It uses the analytical capability of Vijnanamaya Kosha to function efficiently in the world. It can manipulate the combinations, but it will not create anything new out of the box. The Vijnanamaya Kosha is used as a means by the Manomaya Kosha in all the functions of the prana.

As long as we interact with objects, we want to avoid pain and sustain pleasure. The problem is that even when our intention is to sustain the pleasure continuously, our sense organs are not capable of giving the information continuously. The alteration of break and connection are necessary for the pleasure to go on, but we don’t want the breaks. When we don’t want the breaks, it will end up in pain, because the sensation is not there. The sensory information is not coming in, because the senses have to stop sometimes.

If flexibility doesn’t exist, if understanding of our personality doesn’t exist, we are always landing into the misery and uncertainty.

These things are all controlled by Anandamaya Kosha which is the stablest kosha.

Jivatma, soul has a feedback system, constant flux going from the soul to the object. But in all these things there’s a level of stability that has to be maintained. It doesn’t change fast. Ishvara, creative intelligence looks after all other levels. Jivatma is the de-stabilizing force. In the fluctuations there’s life.

How to reach the state of least effort while alive? As long as our search is going to the external world, this state is not possible. It can only happen when we understand how to stop the activity of the koshas. On the zero level of activity, we realize ourselves and heal the other koshas.