spiritual bodies

Through my profession I’ve noticed that people usually identify themselves either with their physical body or their spirit. In other words they see themselves either physical or spiritual. Some people have an easy access to both sides of their being, but it can still be difficult to sense both sides simultaneously. Even for those who practice yoga it can be easier to do separately the physical practice and then to have another moment to connect to their inner feelings.

Often those who feel they are mostly their physical body, are not interested in spirituality. Or if they are their spirituality is superficial: it’s not incarnated. But what is a physical body without spirit? Isn’t it a functional and empty cover, a nerveous system?

Those who feel their are primarily spiritual, might overlook their physical body. What is spirituality then without a feeling of incarnation? Maybe floating with thoughts about spirituality and being somewhere else than this world.

When our spirit is alive in our body, the body has a perceptible vibration. Then the spirituality is not thoughts. It’s become a sensitive body which sets limits spontaneously and clearly.

The yoga practice offers a possibility to join these two sides of us and to melt them together, but you have to know how to do it. One goal of yoga is to make us physically spiritual and spiritually physical. The understanding of Prana is the way. It’s about sensing the life energy in the body and connecting to the invisible world through it.

14362573_10207021896815210_3119881727354932195_o

ESPRIT INCARNÉ

Dans mon métier, j’ai constate souvent que les gens s’identifient soit à leurs corps physique soit à leur esprit. Certains sont à l’aise avec les deux facettes de leur être, mais il se peut quand même qu’il soit impossible de les vivre simultanément. Il me paraît qu’il en est ainsi aussi pour les pratiquants de yoga. Il est plus facile de faire une pratique physique à part et prendre séparément du temps pour se connecter à ses sentiments intérieurs.

Souvent ceux qui se prennent plutôt pour un corps n’atteignent pas à la spiritualité. Ils peuvent s’intéresser à la spiritualité, mais comme leur esprit n’est pas vraiment incarné, la spiritualité reste superficielle. Qu’est-ce que le corps physique sans esprit? N’est-ce pas un récipient où le système nerveux fonctionne?

Ceux qui se sentent plutôt spirituels, peuvent mépriser le côté physique de leur être. Mais qu’est-ce que la spiritualité sans le corps physique ressenti? C’est probablement des pensées concernant la spiritualité et une absence du monde réel.

Lorsque notre esprit se manifeste dans notre corps, sa vibration énergétique est bien perceptible. Là, la spiritualité n’est plus des pensées. L’esprit a pris une forme physique et il reconnaît clairement et spontanément les limites saines à l’aide du corps.

La pratique du yoga offre la possibilité d’unir et d’intégrer ces deux facettes de notre être, mais nous devons savoir comment procéder. Un des buts du yoga est la fusion de ces deux dimensions. Nous devenons donc physiquement spirituels et spirituellement physiques. Ce qui est la condition préalable à cette fusion est la compréhension du Prana. Nous devons reconnaître et sentir l’énergie vitale dans notre corps. C’est par lui qu’on se connecte à la vie en dehors de notre corps et au monde invisible.

HENKI KEHOSSA

Kohtaan ammatissani siinä mielessä kahdenlaisia ihmisiä samastuvatko he enemmän kehoonsa vai henkeensä. Ihminen hahmottaa itsensä yleensä joko fyysiseksi tai henkiseksi olennoksi. Joillekin pääsy yhteyteen molempien olemuspuoliensa kanssa on vaivatonta, mutta silti heille voi olla mahdotonta elää näitä molempia olemuspuolia samanaikaisesti. Myös monille joogan harjoittajille on helpompaa tehdä fyysinen joogaharjoitus omana harjoituksenaan ja ottaa erikseen aikaa kokea yhteys sisäiseen maailmaansa.

Monesti ne, jotka hahmottavat itsensä fyysisiksi, eivät saa kiinni henkisyydestä. He voivat olla kiinnostuneita henkisyydestä, mutta koska heidän henkisyytensä ei ole kehollistunut, se on pinnallista. Mutta mitä on fyysinen keho ilman henkisyyttä? Kuori, jossa hermosto toimii. Ne taas, jotka kokevat itsensä henkisiksi, saattavat ylenkatsoa fyysistä olemustaan. Mitä sitten on henkisyys ilman fyysisyyttä? Leijumista henkisyyttä koskevissa ajatuksissa irti tästä maailmasta.

Kun henkemme ilmenee kehossamme, kehon energeettinen värähtely on selvästi tunnettavissa. Silloin henkisyys ei ole ajatuksia. Henki on ottanut kehollisen muodon ja se tunnistaa spontaanisti ja selkeästi terveet rajat, joissa on parasta toimia.

Joogaharjoittelu tarjoaa mahdollisuuden yhdistää nämä kaksi puolta meissä ja sulauttaa ne toisiinsa, mutta meidän täytyy tietää miten se tapahtuu. Yksi joogan tarkoituksistahan on nimenomaan tämä sulautuminen, jossa meistä tulee fyysisesti henkisisiä ja henkisesti fyysisiä. Pranan ymmärtäminen on edellytys tälle yhdistymiselle. Meidän pitää tunnistaa ja tuntea elämänenergia kehossamme. Sen kautta voimme sitten päästä yhteyteen kaiken elämän ja näkymättömän maailman kanssa.

Photo by Mari Jannela

Advertisements

Omnia mea mecum porto

When I had practiced Ashtanga yoga around a year, I was feeling happier and considerably more secure than earlier. The practice felt like a new inspiring friend to discuss with to understand myself in a new way. I was feeling grateful for not being dependent on anybody or even on any circumstances to do my practice. All I needed was less than two square meters. A mat maybe. I could meditate with my body and ask it for the answers I was looking for.

The body is as much our vehicle for moving from one place to another as it’s the vehicle for emotional experiences. More we love it, better it functions. Better it functions, more we love it. That’s why we the asana practice can strengthen our attachment to it to the extent that our happiness depends on our body. But the attachment is not yoga neither is the dependency. The detachment is yoga. The great thing in the attachment is that we can practice detachment exactly where the attachment starts to take form! This is something really delicate. Whenever you feel good, you need to be aware not to build a bond. Just take the happiness as it comes and let it go. Whenever we feel attached, on the surface we feel safe and strong, but the fear in our core grows. I wanted the opposite; to be able to stand the superficial fears and to feel free and rooted in my soul. That meant getting rid of the attachment to the body and not allowing new ones to settle while still keep going with the asana practice.

Through spiritual practices we discover our divinity, but we can also contribute to build it. It can be sitting in silence, breathing awareness, chanting. We need other yogic practices than asana practice to nourish our soul. When the miraculous chanting practice came into my life, my presence increased so much that I felt expanding eternally. I learned old sanskrit texts and nowadays I can feel the vibration of the words and sentences in me even when I’m not practicing. They are incarnated in me. I will lose my body strength one day, but if I can still breathe consciously and if the mantras are still running in my nervous system, that would be yoga, that would be life. Whatever happens, I have everything in me. When my life ends, the vibrations go on.

OMNIA MEA MECUM PORTO

Après avoir pratiqué l’Ashtanga yoga pendant à peu près un an, je me sentais déjà moins malheureuse, mais surtout, j’avais un sentiment de sécurité plus ancré. La pratique elle-même était comme un(e) nouvel(le) ami(e) inspirant(e) avec qui je pouvais aborder des thèmes variés et qui m’apportait de nouveaux points de vue aussi sur moi-même. J’étais reconnaissante d’avoir une pratique pour laquelle je n’avais besoin de personne ni rien. Rien d’autre que deux petits mètres carrés et probablement un tapis de yoga et c’est tout. Je pouvais méditer avec mon corps et y refléter des questions qui me tracassaient.

Notre corps physique est un véhicule qui nous permet de nous déplacer tout en étant aussi l’endroit où se manifestent nos émotions. Plus nous aimons notre corps et mieux il fonctionne. Mieux il fonctionne et plus on l’aime. Parfois même au point où la pratique des asanas peut créer des attachements et même une dépendance. Tout d’un coup, notre bonheur dépend de notre corps. Et pourtant les attachements pareils ou les dépendances ne font pas partie du yoga. Le détachement et la liberté si. Le côté positif d’un attachement est que quand nous en sommes conscients, nous pouvons pratiquer le détachement. C’est très délicat bien sûr. Lorsque nous éprouvons du bonheur, nous le recevons et nous le laissons passer. Car, quand nous sommes attachés à quelque chose, cela nous donne une puissance et un courage momentanés, mais en même temps s’installe une peur plus profonde. Je savais que je voulais pouvoir vivre les petites peurs et les moments d’insécurité pour être libre et bien positionnée pour entendre mon âme. Cela veut dire que bien que je pratique les asanas, je pratique le détachement par rapport au corps physique aussi.

Nous découvrons notre divinité par les pratiques spirituelles, mais nous pouvons aussi contribuer à la construire. Cela peut se faire par des moments assis dans le silence, par la conscience de la respiration, par le chanting. Nous avons besoin d’autres pratiques yoguiques que les asanas pour nourrir notre âme. Lorsque le chanting est entré dans ma vie, je sentais que ma présence se fortifiait comme s’il s’agissait d’une expension éternelle. J’apprenais des texts anciens en sanskrit et aujourd’hui, je sens la vibration des mots et des phrases en moi même quand je ne les récite pas. Ils sont incarnés en moi. Un jour, mon corps va perdre son énergie, ses aptitudes, mais si je peux respirer consciemment et si les mantras se chanteront tout seuls dans mon systême nerveux, ça serait mon yoga, ma vie. Quoi qu’il m’arrive, j’ai tout en moi. Quand ma vie s’éteint, les vibrations restent.

OMNIA MEA MECUM PORTO

Kun olin harjoitellut ashtangajoogaa vuoden verran, tunsin olevani onnellisempi kuin ennen. Oloni oli ennen muuta muuttunut turvallisemmaksi. Harjoitus tuntui uudelta, kiinnostavalta ystävältä, jonka kanssa saatoin syventyä aiheeseen kuin aiheeseen ja joka toi minulle uusia näkökulmia myös itseeni. Tunsin kiitollisuutta siitä, että en tarvinnut harjoitukseeni ketään enkä mitään erityistä. Ainoastaan tilaa parin neliön verran ja ehkä joogamaton. Sain meditoida kehollani ja heijastella siihen kysymyksiä, jotka minua askarruttivat.

Kehomme ansiosta voimme liikkua paikasta toiseen ja se on se osa meitä, jossa koemme tunteemme. Mitä enemmän rakastamme kehoamme, sitä paremmin se toimii. Mitä paremmin se toimii, sitä enemmän sitä rakastamme. Siksipä asanaharjoittelu voikin vahvistaa sidettämme kehoomme jopa siinä määrin, että onnemme tulee riippuvaiseksi kehostamme. Mutta tällainen kiintyminen tai riippuvuus ei ole joogaa. Irtipäästäminen ja vapaus on. Kiintymisen tiedostamisessa on se hieno puoli, että sen avulla voimme harjoittaa irtipäästämistä. Tämä on hyvin hienovaraista. Kun tunnemme onnea, meidän pitää pysytellä tietoisina siten, ettemme ala rakentaa kiintymystä. Annamme onnen tulla ja mennä. Kun olemme kiinni jossakin, hetkellisesti se antaa meille voimaa ja rohkeutta, mutta syvemmällä meissä pelko kytee. Minä tiesin haluavani kestää pinnallisia pelkoja, jotta voisin olla vapaa ja hyvissä asemissa kuuntelemaan sieluani. Se tarkoittaa kiintymyksestä vapautumista myös kehon suhteen vaikka asanaharjoitus jatkuu.

Joogan ja henkisten harjoitusten kautta voimme löytää jumalallisen puolemme. Uskon, että yhtä hyvin voimme sitä rakentaa. Minun mielestäni on tärkeää, että meillä on muitakin harjoituksia joogassa kuin kehon harjoitus, jotta sielumme saa ravintoa. Muu harjoitus voi olla istumista, keskittymistä, hengityksen tiedostamista, chantingia. Kun ihmeitätekevä chanting tuli elämääni, minun läsnäoloni tuntui kasvavan niin tiiviiksi, että tunsin itseni ikuiseksi. Opettelin vanhoja sanskritinkielisiä tekstejä resitoimalla ja nykyään tunnen niiden värähtelyn silloinkin kun en tee niitä ääneen. Ne ovat muuttuneet osaksi kehoani. Kun kehoni voimat jonain päivänä ehtyvät, joogani on tietoisuutta hengityksestä ja tunnetta hermostossani elävistä mantroista. Mitä ikinä tapahtuukin, minulla on kaikki itsessäni. Kun elämäni päättyy, värähtely jää.

1537582_10203047909308006_947129477230500097_o

Photo by Mari Jannela

Homo Spiritus

People have different reasons to take interest in practicing yoga. Usually nobody really knows what yoga is about unless they try it, because yoga is an experience. Thus all the people participating to a yoga beginner workshop attend without knowing what’s it about. They might have a subconscious feeling that something is missing in their life, even if they have experienced different kind of successes. They haven’t had a specific question in mind, but in the end of the workshop they might have had an answer. An answer to the spiritual emptiness that we can also call a spiritual crisis.

Patanjali speaks in his Yoga Sutra text about the influence of the yoga practice on our minds. The practice makes it easier to discriminate between things in the material world and the meditation will grow our capacity to see our real self separable from the contents of our mind. The core of ourself behind the mind’s fluctuations we call our spirit. The process of separation of the mind and the spirit can take decades and it’s sometimes described as the dissolution of oil and water: something very natural, but to be complete,  we need the right circumstances. We experience our core, when the mind is a separated element in the totality of the layers of our being. If we don’t have connection to our spirit, we can’t separate these two parts. In this case, the mind is the center of our being and the spirit remains unexperienced.

The spiritual crisis means that we don’t have the connection with our depth. Maybe we haven’t been interested at all in the spirituality just because we don’t know what it really is. Life might feel superficial, because it is superficial without this connection. Some of us seem to think that spirituality has something to do with only freaks. Or maybe the conceptions about the spirituality are false. Those who dislike religions, might be misled by a prejudice that the spirituality always refers to a religion.  However, the spirituality means that we are interested in life and we reflect it deeply in ourselves. When we go deeper in our search we all find a place where we can’t go ahead with our rational mind. We go ahead with our spirit.

It’s not about understanding the spirituality. We can only live it, experience it, feel it. It’s almost impossible to talk about it without banalizing or dramatizing it. It simply doesn’t submit itself to mind, but someone who’s already there, can probably guide us. The path is difficult. It’s difficult because our mind is so quick and tries to catch immediately the experience. It can’t.  A thought is not the spirit. It’s nothing but a thought. You can’t extend the duration of the real experience by your mind. This is how some people get stuck between the spirit and the mind. They stay in their minds with these experiences. I guess this is also a reason why people who authentically are interested in yoga or meditation, are not drawn into yoga seeing so many freaks practicing with a little connection to the reality.

Spirituality means stopping everything. It sounds maybe boring and uninteresting, but when we totally can calm our energy,  we understand something new. It’s just a really small part of people who ever stopped really, even if many big life crisis offer an opportunity for that for all of us. If we stop really even once, it’s enough: our core is then alive, we are there! Many people are afraid to stop, because the way to the reality is long and lonely. Before the real liberation you have to go through phases of boredom, frustration and fear. In the spiritual matter, you really don’t know what’s coming. If your core is calling you, it’s worth of listening to this voice! When you connect to your core, the whole world changes in bliss. It gives your life depth and spirit. Beyond the emptiness is fullness.

On our Via Dolorosa we encounter everything, anything we ever left behind. That’s the reason why the majority doesn’t go until the end of the road. No stone should be left unturned. It’s not enough to have gone through our experiences in our mind, we have to live them through again. Any knot left, we have to unknot it. This kind of pure experience without the help of the mind or the speech, is usually unknown for many. Thinking doesn’t help. We switch from the mental level to the energy level. Then it’s about faith. This faith is put into the test. We have to trust our spirit to guide us. Not the images we have, but the real essence of ourselves. If you get there, you have stepped on the other side of Avidya, ignorance about your real self.

This connection to our spirit is lost in today’s world. I imagine the greatest gift we can ever have as human beings is to discover it. In the Bible, it’s said that “It is easier for a camel to go through the eye of a needle than for a rich man to enter the kingdom of God.” It’s about the same tenacious spiritual work than in yoga: to go towards the unknown without hesitation and to be able to allow your ego burn down. It seems so impossible, but it’s still possible to all of us. Are you satisfied just by taking the superficial richness and superficiality of life? Or do you want to start the fascinating journey into your heart?

HOMO SPIRITUS

Nous avons tous une raison bien à nous de commencer à pratiquer le yoga. Comme le yoga est une expérience particulière,  personne, en général, ne sait vraiment de quoi il s’agit avant de l’essayer. Normalement, tout le monde commence le yoga un peu par hazard sans savoir où cela va mener. Les gens peuvent avoir un pressentiment qu’il y a quelque chose d’essentiel qui leur manque malgré tout le succès possible dans la vie courante. Peut-être n’y a-t-il pas un problème au début, mais pendant un stage d’initiation au yoga, les gens peuvent trouver une solution. Une réponse au vide spirituel qui s’appelle aussi une crise spirituelle.

Patanjali parle dans son Yoga Sutra de l’influence de la pratique du yoga sur notre capacité mentale de discrimination dans le monde matériel et comment la méditation va encore raffiner cette capacité pour que nous puissions discerner l’esprit du mental. Pour compléter le processus de séparation entre le mental et le spirituel, qui parfois est décrit par analogie comme la séparation de l’huile et de l’eau, peut prendre des dizaines d’années.  C’est quelque chose de tout à fait naturel, mais pour être achevé, le processus nécessite les circonstances adéquates. Nous pouvons expérimenter notre profondeur lorsque le mental est une entité séparée des autres couches de notre être. Si nous ne sommes pas en connection avec notre esprit, nous sommes incapables de séparer ces deux entités. Dans ce cas, c’est le mental qui est le centre de notre être et l’esprit reste latent et inexprimé.

L’absence de connection avec les profondeurs de notre espirit est la cause d’une crise spirituelle. Peut-être n’avons-nous pas du tout été intéressés à la spiritualité tout simplement parce que nous savons pas exactement ce que c’est. La vie peut nous paraître superficielle, parce qu’elle l’est sans cette connection. Il y en a qui pensent que la spiritualité est pour les fanatiques. Il y en a qui n’aiment pas les religions et croient que la spiritualité a toujours à faire avec la religion. Et pourtant, la spiritualité veut dire que nous sommes pleinement en vie, inspirés à connaître toutes les couches en nous et que nous permettons à la vie de nous toucher avec toute sa force. À force de creuser, nous arriverons à un point où notre raison ne nous servira plus. Nous pouvons avancer seulement à l’aide de notre esprit.

La spiritualité n’est pas à comprendre. Elle est à vivre, à expérimenter. Il est presque impossible d’en parler sans la banaliser ou la dramatiser. Elle ne se soumet pas au mental. Le chemin est difficile. Il est difficile parce que notre mental est tellement rapide et enthousiaste qu’il capte immédiatement l’expérience spirituelle et ainsi la matérialise en pensée. Une pensée n’est toutefois pas l’esprit. Ce n’est qu’une pensée. Nous ne pouvons pas étendre la durée de l’expérience par la pensée. Mais il y a des pratiquants de yoga qui sont coincés là, entre la pensée et l’esprit. Ils restent au niveau mental à digérer leurs expériences. C’est une des raisons pour laquelle les gens authentiquement spirituels ne ne sont pas toujours autant attirés par le yoga ou la méditation, car ils voient parmi les pratiquants des gens n’étant pas du tout enracinés dans la réalité.

La spiritualité requiert entre autre l’arrêt complet du mouvement de l’énergie. L’arrêt de toute activité peut sembler ennueux et inintéressant, mais lorsque nous arrivons à totalement calmer notre énergie, nous allons avoir une illumination. Il n’y a qu’un petit pourcentage de gens qui aient pu arrêter tout à un moment donné tout en restant bien conscients, même si les crises de la vie nous offrent cette opportunité à nous tous. Parfois il suffit de s’arrêter juste une fois. Après, notre centre est vivant et nous l’habitons. La plupart de gens ont peur de s’arrêter, car le chemin à la vraie vie est long et solitaire. Avant la libération, nous sommes obligés de parcourir des phases d’ennui, de frustration et de peurs. Nous ignorons ce que nous allons vivre spirituellement, car nos aventures de la vie diffèrent toutes les unes des autres. Une fois connectés dans notre centre, le monde autour de nous et à l’intérieur de nous change. Ce changement donne une profondeur et un esprit à notre vie. Au dela du vide, il y a plénitude, mais nous passons par le vide.

Sur notre Via Dolorosa nous faisons face à tout, absolument tout ce que nous avons laissé derrière nous. La raison principale d’éviter d’aller jusqu’au bout, c’est-à-dire, remuer ciel et terre et encore les cendres, c’est que ça fait mal. Tous les noeuds émotionnels doivent être dénoués. Ce genre d’expérience pure sans support mental est très souvent une façon nouvelle de vivre les émotions. Aucune pensée. Nous passons du niveau mental au niveau énergétique. Là, tout est question de foi. Cette foi est cependant testée. Nous devons avoir confiance dans notre esprit pour qui’il nous serve de guide. Pas dans les images que nous créons de ces sentiments, mais en la vraie essence de nous-mêmes. Si nous arrivons à atteindre cette essence, nous sommes au-delà de Avidya, l’ignorance de notre esprit.

Cette connection à l’esprit est perdue dans le monde d’aujourd’hui. J’imagine que le plus beau cadeau que nous puissions avoir en tant qu’êtres humains, c’est de le découvrir. Dans l’évangile de Marc, Jésus dit:  “Il est plus facile pour un chameau de passer par le chas d’une aiguille que pour le riche d’entrer au royaume des cieux.” C’est exactement le même travail tenace spirituel que nous faisons dans la pratique du yoga. Il s’agit d’aller à l’avant vers l’inconnu sans hésiter en laissant notre ego se brûler. Cela semble impossible et pourtant c’est possible à tout le monde. La question se pose de savoir si nous sommes satisfaits avec les richesses superficielles et la vie superficielle. Nous pouvons toujours prendre la route vers les secrets et les vraies richesses de nos coeurs.

HOMO SPIRITUS

Joogan alkeiskursseille tulee ihmisiä eri syistä.  Koska jooga on kokemus, kukaan ei voi etukäteen tietää mitä jooga on. Myös ihmiset, jotka yleensä eivät ajelehdi elämässään, saattavat kuitenkin joogan pariin ajautua. Ehkä on alitajuinen aavistus siitä, että jotain olennaista voikin puuttua elämästä, vaikka elämä olisi monella tavalla menestyksen siivittämää. Joogaharjoitteluun tutustuminen on voinut olla vastaus, vaikka mitään selkeää kysymystä ei välttämättä ole ollut. Jooga on ollut vastaus henkiseen tyhjyyteen, jota voi hyvällä syyllä kutsua henkiseksi kriisiksi.

Patanjalin Yoga Sutra -tekstissä puhutaan siitä miten joogaharjoittelu antaa mielellemme kirkkaan erottelukyvyn asioiden suhteen ja joka sitten meditaation kautta kasvaa erottamaan tarkemmin meidän minuutemme ytimen mielemme sisällöistä. Tätä minuuden osaa kutsutaan hengeksi. Tämä eri olemuspuolien erottautuminen toisistaan on vuosikymmentenkin prosessi, jonka lopputulosta kuvataan veden ja öljyn erottumiseksi toisistaan. Tapahtuma on luonnollinen, mutta siihen tarvitaan tietyt olosuhteet. Ihminen kokee oman ytimensä, kun oma mieli erottuu pinnallisempana yksikkönä oman minuuden kokonaisuudessa. Jos ihmisellä ei ole yhteyttä henkeensä, hän ei osaa erottaa henkeä mielestä. Tällöin ihmisen mieli on olemisen keskus ja henki pysyttelee näkymättömissä.

Yleensä henkinen kriisi tarkoittaa sitä, että ei ole kosketuksissa oman syvyytensä kanssa. Ihminen ei kenties ole ollut lainkaan kiinnostunut henkisyydestä, eikä tiedä mitä se käytännössä on. Elämä tuntuu kuitenkin pinnalliselta, koska elämä tällöin on pinnallista. Joillekin on äärettömän vaikeaa sallia olevansa kiinnostunut mistään henkisestä, koska se tuntuu haihattelulta tai henkisyyteen liittyvät mielikuvat ahdistavat. Uskonnollisuutta vierastavat saattavat kuvitella, että kaikki henkisyys on sidoksissa uskontoihin. Kysymys on kuitenkin oikeastaan siitä, että on kiinnostunut elämästä, peilaa sitä  itsensä kautta ja matkustaa omiin henkisiin syvyyksiinsä. Siellä tulee jokaista meitä vastaan kohta, jossa järjen avulla ei voi edetä.

Kysymys ei ole henkisyyden ymmärtämisestä. Henkeään voi vain elää, siihen voi olla kosketuksissa. Siitä on melkein mahdotonta puhua joko latistamatta tai dramatisoimatta kokemusta. Sellaisenaan se ei taivu mielelle ymmärrettäväksi, mutta joku jolla tämä kosketus on, voi siihen ehkä johdattaa. Tie on vaikea. Se on vaikea juuri siksi, että mielemme yrittää heti saada otteen kokemuksesta. Se ei ole mahdollista. Jotkut ihmiset jäävät tähän kohtaan eli hihhuloivat henkisyyden ja mielen välimaastossa. He käsittelevät mielessään henkisiä asioita. Siksi myös monesti aidosti henkiset ihmiset eivät ole kiinnostuneita joogasta tai meditaatiosta, koska näissä piireissä pyörii henkisyydestä kaukana olevia, mutta siitä hörhöileviä ihmisiä.

Henkisyys on todellista pysähtymistä. Pysähtyminen voi kuulostaa tylsältä ja epämielekkäältä, mutta kun kaikki nollaantuu energian rauhoittumisen kautta, ihminen oivaltaa jotakin. Vain harva ihminen on koskaan pysähtynyt, vaikka jotkut isot elämänkriisit olisivat tarjonneet siihen ehkä mahdollisuudenkin. Kun ihminen pysähtyy sisäisesti kerran, se riittää: hänessä on ydin jo elossa. Moni pelkää pysähtymistä, koska matka on pitkä ja yksinäinen. Ennen kuin todellinen vapauttava pysähdys tapahtuu, tuntuu tylsältä, turhauttavalta ja pelottavalta, kun mitään ei tapahdu. Jos ydin kutsuu, sitä kohti kannattaa lähteä. Kun yhteys löytyy, koko maailma kääntyy. Autuudeksi. Elämä saa syvyyden ja hengen. Tyhjyyden tuolla puolen on täyteys.

Matkalla kohtaamme kaiken sen mitä olemme jättäneet taaksemme. Ja siksipä moni jättää matkan kesken. Jokainen kivi on käännettävä. Ja ehkä jopa monta kertaa. Ei riitä, että mielessämme olemme käyneet asiat läpi. Jos niistä on vielä jotain solmuja jäljellä, me tulemme ne kokemaan. Sen tyyppinen puhdas kokeminen on monelle vierasta. Ajatus ei juurikaan auta. Pitää vain suostua tuntemaan ja osata elää energia läpi. Kyse ei ole uskonnollisuudesta. Kyse on uskosta. Tätä uskoa myös koetellaan ilman että mitään varsinaista koettelijaa olisi. Koska siihen ei liity mitään konkreettista tai sitä ei voi mielellä tavoittaa, on vain luotettava tunteeseen hengestä. Ei mielikuviin, jotka siitä syntyvät, vaan siihen tunteeseen, joka ohjaa. Jos tästä saa kiinni, on jo Avidyan tuolla puolen, sen tietämättömyyden oman todellisen minuuden suhteen, josta Patanjali puhuu Sadhana Padan alussa.

Tämä punainen lanka ja kosketus henkeen on hukassa melkein kaikilta nykyajan ihmisiltä. Kuvittelen, että siihen pääseminen on elämän suurin lahja ja onni! Raamatussa sanotaan: “Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Kyse on samasta rajankäynnistä kuin joogassa ja siitä, että menemme tuntematonta kohti. Se on monella tapaa mahdotonta ja silti kaikille mahdollista. Haluaako sitä? Jaksaako sen? Vai tyytyykö ottamaan elämästä vain pinnalliset rikkaudet ja pinnan?

SAMSUNGJudaean desert, photo by Anne

 

Conference notes

NOTES FROM SHARATH’S CONFERENCE ON THE 22TH OF DEC

Tapah-Svadhyaya-Ishvarapranidhanani-Kriyayogah (Patanjali Yoga Sutra, II.1.)

Tapas means austerity. It means to lead a disciplined life.

Yoga practitioners (don’t talk about yogis) should get up early in the morning, follow a vegetarian diet and get early to bed. You should be able to maintain the discpline.

If you party in the night, you will struggle in your practice, because your mind is not focused.

Why should we follow strictly these guidelines? The mind is either focused or distracted. By an undisciplined life, the mind gets distracted and it’s impossible to go further in the asana practice.

Svadhyaya – selfstudy. You do your practice, teacher teaches and you think the whole day what your learned from him. You do your own research. Yoga books and yoga knowledge help us, but the student should put effort to understand. You can study and never understand even if you come 30 years to Mysore if you just hang around after your asana practice.

Asana brings calmness to the mind. If it’s not done properly, can bring aggressivity. We study the three limbs, Yama, Niyama, Asana to get rid of the disorders of the mind. That’s the purpose of doing asanas.

Ishvara Pranidhanani – Surrender to the Divine. Difficult for many people. When this is established, it’s Kriya Yoga. When practiced and established, you can go to Samadhi. When you surrender, nothing can hurt you. You become part of the Divine.

We think we are great and that’s why it’s difficult to surrender. The ‘I’ is always first.  When the ‘I’ is greater than yoga, the problems start. We act like we are everything even if we are just a tiny dot in this universe. Think someone is above us – Supreme God.

You should follow 4 things (when ready for Pranayama), Yama, Niyama, Asana and Pranayama, then automatically the rest (of Ashtanga) will happen. Dhyana (meditation) – you can see people doing workshop advertizing with pictures where outside they are like Buddha, but inside the mind is running. 😀

STUDENTS’ QUESTIONS

Q1:  How to develop faith? When I practice at home I don’t feel so inspired. It would be nice if something happened, but don’t believe anything happens through my practice.

A: You just do your practice. Your duty is to do. Fruit will come. God gives.

By coming to Mysore makes changes in you. It’s already an effort itself. If you don’t believe in this practice, try not practicing for a month and you’d understand the value of the practice.

Q2:  How to maintain spirituality if you’re not spiritual?

A: You are spiritual, but you don’t know it. You have to build a correct foundation. If the foundation is not correct, also the spiritual practice will tumble.

Spirituality has nothing to do with religion. Religions started often like this. You believe someone else’s experience instead of finding it inside of yourself. Fundamentally we are spiritual. Many things disturb us so that we don’t realize that. The change that comes through yoga is that first everything seems to be outside of us and after we find everything inside.

There are yogis in all the religions as there are non-yogis in yoga.

Spirituality is like growing a flower. You need to nourish the ground and the flower will blossom. In yoga you nourish with Yama, Niyama, Asana.

When you have children, educate them to respect the mother, the father, teachers, others and you become spiritual. It’s more spiritual than going to the temple and then do bad things after.

Q3: How do you share the experience of yoga with someone who doesn’t believe in God?

A: By practice. Once people come to yoga, they’ll come to know the spirituality. At least 30%-40% of them.

Q4: Do we need to do advanced asanas to reach Moksha?

A: No. Proper understanding is needed. Advanced asanas not a guarantee. It’s more how you do your practice that counts. You can have Dhyana state when doing asanas. Someone can be very flexible and so can do asanas easily, but the mind is not there. It’s not yoga.

Q5: Should we count in the practice?

A: Counting is important to know the Vinyasa.

Q6: So many asanas, some are stronger than others. In Yoga Mala Guruji speaks about Sirsasana and you seem to put a lot of importance on back bending.

A: You do so much forward bends, so it’s important to compensate that.

Q7: What should be the room temperature for the practice?

A: You must do efforts in asana practice to bring sweat from inside. If the sweat comes effortlessly (heated room), no use. It only dehydrates you and makes you weak.

Q8: Can you say something about the lifestyle business?

A: People learn 15 days in teacher training and then they say: “I’m a yoga teacher.” They are spoiling yoga and the name of yoga. How many of those “teachers” are dedicated to yoga? How many of them dedicated their whole life to yoga? These people give bad fame to yoga. It’s about Sa-tu-dirghakala-nairantaryasatkarasevito-drdhabhumih (Patanjali Yoga Sutra I.14.). You have to practice long time without interruption and with devotion.

Some people do many workshops with different teachers and then they put this list on their website. From yoga’s point of view not good to do different workshops. Do the same thing and maintain the dignity.

Students can feel the teacher’s energy. If the foundation of the teacher is not good, whatever they teach, is not good.  If you don’t practice, how can you teach others?

Q9: If yoga increases sensitivity and perception, how does it not weaken oneself?

A: You have to think and find what is good for you. The strength and perception comes through practice. It’s a process. It comes by time. You will have better clarity and understanding. If it doesn’t happen, your efforts are wrong.

2013-12-21 17.10.00~ Blossoming in Mysore ~