Learning through being

The genius of the Ashtanga yoga asana practice for me has been its unmodifiable form. When the practice itself remains the same, the practitioner can use it as a mirrow. (S)he understands that any inner movement comes from the conditionings inside and a real change in the physical body is the result of a change in the mind. As the practice doesn’t change it can gradually offer us a multilayered image of us with all our conditionings. What a delicious work to do! This is what I have praised for years for myself and for my students. How lucky we are to have this practice!

The other side of the coin is nevertheless what is brought into the practice from the practitioner’s mind. The mind is such a force and has also a capacity to change the reality for us, as you know. On the material level, you can see the practice as a linear and timebound series of asanas and then the whole spiritual practice and the experience of it can become totally materialistic. The mind takes the place of the king once again, celebrates its victory in a usual manner and the yoga, the union, is left behind.

In this kind of linear perspective toward the practice there’s a risk that you think that you can learn yoga. You want to learn, because learning gives you satisfaction. You can learn more asanas, that is true. But yoga is nothing to be learned. It’s something to be in relation with something. In relation with yourself, with the others and with the world. Yoga is not the accumulation of information and skills, but growth in awareness of oneness of everything.

APPRENDRE PAR L’ÉCOUTE

Le génie de la pratique des asanas du Yoga Ashtanga pour moi a été sa forme immuable. Lorsque la pratique elle-même reste la même, le/la pratiquant(e) peut s’en servir en tant que miroir. Chaque mouvement interne est le signe d’un conditionnement et la vraie transformation du corps physique est le résultat d’une transformation mentale. La pratique ne change pas et va graduellement nous offrir une image de nous avec plein de couches d’identité jusqu’au-là cachées. Quel délicieux travail nous attend! Ça fait des années, que je fais des éloges sur cette pratique en la célébrant à l’intérieur de moi et devant mes élèves. Qu’est ce que nous avons eu de la chance d’avoir pu rencontrer une pratique pareille!

Le revers de la médaille est pourtant différent de cet état de choses, car le mental du praticien/de la praticienne y joue un rôle important. Le mental est une force immense et comme nous savons, il a la capacité de transformer la réalité pour qu’elle nous convienne. Vu sur le plan matériel, cette pratique peut être perçue linéaire et temporelle et c’est ainsi que la pratique spirituelle avec ses expériences peut être vécue complètement au niveau matérialiste. Le mental s’installe sur le trône, jubile à sa façon habituelle et le yoga, la possibilité de l’union, disparaît.

Vu dans cette perspective linéaire, il y a un risque d’avoir mal compris la pratique. On croit que le yoga, ça s’apprend. C’est satisfaisant d’apprendre des choses. Bien entendu, on peut apprendre des asanas, mais le yoga ne peut pas être appris. Le yoga est l’union. C’est la connexion avec nous-mêmes derrière le mental, la connexion avec les autres et le monde. Le yoga ne veut pas dire l’accumulation de l’information et des capacités acquises, mais la croissance en conscience de l’unité de tout.

OLEMISEN OPPI

Ashtangajoogan asanaharjoituksen nerokkuus on minulle ollut pitkälti sen muodon pysyvyydessä. Kun harjoitus itsessään pysyy samana, voi harjoittelija käyttää sitä peilinä. Näin voi harjoituksen avulla nähdä omat sisäiset liikahduksensa erilaisina ehdollistumina ja oman kehonsa muutokset voi ymmärtää näiden ehdollistumien hellittämisen tuloksena. Harjoitus pysyy ja alkaa kiehtovasti tarjota meille monikerroksista kuvaa itsestämme ehdollistumisinemme. Mikä herkullinen työsarka meitä odottaakaan! Vuosien ajan olen ylistänyt tätä harjoitusta näistä syistä niin itsekseni hurraten kuin oppilaillenikin. Miten onnekkaita olemmekaan, että tällainen harjoitus elämäämme sattui tulemaan!

Kolikon kääntöpuoli voi kuitenkin olla hyvin toisenlainen, sillä harjoittelijan mieli tuo oman panoksensa harjoitukseen. Mielellä on valtava voima ja kuten tiedämme, sillä on ihmeellinen kyky muuttaa todellisuutta mieleiseksemme. Materiaalisella tasolla tarkasteltuna tämäkin harjoitus asettuu lineaariseksi ja siten aikaan kytketyksi ja näin koko henkinen harjoitus kokemuksineen voi jäädä täysin materialistikseksi. Mieli ottaa kuninkaan paikan, hehkuttelee omiaan ja jooga eli yhteyden kokeminen hämärtyy.

Tällaisen materialistisen näkökulman riski on siinä, että ihminen kuvittelee voivansa oppia joogaa ja siten menettää juuri sen ydinasian. Oppiminen on tyydyttävää ja siksi haluamme oppia. Toki voimme oppia uusia asanoita. Mutta itse jooga ei ole mitään, mitä voisi oppia. Jooga on yhteyttä. Yhteyttä itseemme mielen taakse, yhteyttä muihin ihmisiin ja maailmaan. Jooga ei tarkoita informaation kasautumista tai taitojen karttumista, vaan tietoisuuden kasvua kaiken yhteydestä ja ykseydestä.

The body in Samādhi

The yoga practitioner knows that one day the practice can lead to the greatest freedom, Samādhi. Patañjali has given a very detailed description of what happens on the way to Samādhi. He also enumerates the obstacles like citta vṛttis – mind’s fragmentated nature – and the kleśas – the unconscious reasons for suffering that keep on creating citta vṛttis. He also talks about antarāya, the deeply rooted disturbances that influence our praṇa.

Many yoga practitioners do āsanas to maintain health and to regulate and harmonize the body. If the body’s function is spiritually understood, the physical practice can lead to Samādhi. If the practice is repeating movements and postures it can also remain great gymnastics without a transformation on the praṇa level. The quality of the inner work that accompagnies physical work is crucial.

When our praṇa has predominantly a sattvic quality, when it remains pure and open, the guṇas, its different expressions and qualities from outer world don’t change our stability. When the praṇa is still and luminous the mind is naturally unwavering. In the yoga state the stillness pervades the body and the mind.

That’s why it’s significant to pay attention to your energy during the practice. If you do your practice for example under stress, it can never lead to Samādhi. You’re probably creating even more stress with your body in a rajasic state. If you can abide in your heart during your āsana practice, it will change everything. The heart is the place where the energy transformation happens. Physiologically the heart is the only place where the blood takes rest. In all other places, it runs. When you can rest in your heart, the information is taken to all your cells with your blood. Your heart will spread its stillness to your whole system. When your heart’s peace resides in all your cells, your body goes to Samādhi.

The Samādhi is total bliss. It has a little to do with the mind. The mind ceases because the heart’s kingdom reigns in your body. When the body is in peace, the mind is in peace. When the body is in peace, there’s no duality whatsoever. Everything is one.

LE CORPS EN SAMĀDHI

Le pratiquant de yoga sait qu’un jour sa pratique peut aboutir en la liberté la plus exquise qui soit, le Samādhi. Patañjali donne une description très détaillée de ce qui se passe sur la voie vers le Samādhi. D’abord, il en énumère les obstacles. Il parle des citta vṛttis – la fragmentation mentale -, et des kleśas – les raisons inconscientes de la souffrance – qui perpétuent les citta vṛttis. Il parle également des antarāyas, les perturbations profondément enracinées en nous et qui influencent le praṇa.

Beaucoup de pratiquants de yoga font des āsanas pour régulariser et harmoniser leur énergie et pour maintenir la santé. Si la fonction du corps est correctement compris dans la spiritualité, la pratique peut bien aboutir au Samādhi. Si, par contre, la pratique est de la gymnastique et des mouvements répétés sans la transformation énergétique, ça ne va aucunement rapprocher le praticien du Samādhi. Le travail interne qui accompagne le travail du corps physique a un rôle essentiel.

Lorsquela qualité prédominante de notre praṇa est sattvique, lorsqu’il est pur et déployé, les guṇas, les différentes expressions et qualités du praṇa, provenant du monde externe ne dérangent plus notre stabilité énergétique. Lorsque le praṇa est stable et lumineux, le mental est naturellement en équilibre. Dans l’état de yoga, l’énergie sattvique envahit aussi bien le corps que le mental.

C’est pour cette raison, qu’il est important d’être présent dans son énergie pendant la pratique. Si nous faisons la pratique stressés, rien ne peut nous conduire au Samādhi. Il est probable qu’en pratiquant dans un état rajasique, nous créons encore davantage de stress. Mais si nous pouvons rester dans notre cœur pendant la pratique, ça change tout. Le cœur est l’endroit où la transformation énergétique a lieu. Physiologiquement, le cœur est le seul endroit où le sang est au repos. Partout ailleurs il circule. Et lorsque nous pouvons prendre le repos dans notre cœur, l’information va se généraliser dans toutes nos cellules à l’aide du sang. Quand la paix de notre cœur se trouve dans toutes nos cellules, notre cœur va répandre une quiétude à notre système entier. Notre corps passe au Samādhi.

 Le Samādhi est la Joie. Il a peu à faire avec le mental. Le mental cesse, car le royaume du cœur reigne dans le corps. Lorsque le corps est en paix, le mental est en paix. Lorsque le corps est en paix, la dualité disparaît. Il n’y a qu’unité.

KEHON VIISAUS VALAISEE KAIKEN

Jokainen joogan harjoittaja tietää, että jonain päivänä harjoittelu voi johtaa Samādhiin. Patañjali kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti mitä tapahtuu Samādhiin johtavalla tiellä ja hän myös luettelee esteet siihen. Patañjali puhuu mielen hajaannustilasta (citta vṛtti) ja tiedostamattomasta kärsimyksestä, jota kleśat pitävät yllä luomalla jatkuvasti uutta mielen sisältöä. Hän mainitsee myös antarāyat, syvällä alitajunnassa olevat häiriötekijät, jotka vaikuttavat praṇaamme.

Kun praṇamme on puhdasta ja valon täyttämää, kun se on laadultaan pääosin sattvista, ulkopuolelta tuleva praṇa erilaisine ilmenemismuotoineen eli guṇineen ei vie omaa  tasapainoamme. Kun praṇa on vakaata, myös mieli vakaantuu. Joogatilassa hiljaisuuden energia täyttää sekä kehon että mielen.

Monet joogan harjoittajat tekevät āsanoita tasapainottaakseen ja harmonisoidakseen kehoaan ja vaaliakseen terveyttään. Jos kehon merkitys ymmärretään henkisesti oikein, myös āsanaharjoittelu voi johtaa Samādhiin. Jos kehollinen harjoittelu on liikkeiden ja asentojen toistamista, voi harjoittelija jäädä vain voimistelun tasolle ilman vitaalienergian laadullista muutosta. Siksi sisäinen työ, joka yhdistyy kehon harjoittamiseen, onkin merkittävässä roolissa.

On erittäin olennaista kiinnittää huomiota siihen, minkälaisessa energeettisessä olotilassa harjoittelee. Jos harjoituksen tekee stressitilassa, ei se voi johtaa Samādhiin. Se voi oikeastaan vain lisätä stressiä. Jos taas harjoituksessa voi olla sydämessään läsnä, se muuttaa kaiken. Sydän on se paikka, jossa henkinen muutos tapahtuu. Fysiologisesti sydän on ainoa paikka, johon veri pysähtyy lepäämään. Kaikkialla muualla kehossa veri virtaa ja on siis liikkeessä. Jos voi levätä sydämessään sen levätessä, leviää tämä informaatio kaikkiin soluihin verenkierron avulla. Sydän levittää oman rauhansa kaikkialle kehoon. Kun sydämen rauha on asettunut kaikkiin soluihin, keho on Samādhissa.

Samādhi on syvää, täydellistä iloa. Sillä on hyvin vähän tekemistä mielen kanssa. Mieli väistyy, kun sydämen valtakunta ottaa kehossa kaiken tilan. Kun keho on rauhassa, on mielikin rauhassa. Kun keho on rauhassa, lakkaa erillisyyden kokemus. On vain ykseys.