Lottery and Patañjali

Patañjali opens the second chapter of his Yoga Sūtra by speaking of kleśas, the causes of human suffering. Of all the kleśas Avidyā has the pivotal meaning. It’s about our capacity to discern what is real in us and what is not. As far as we haven’t realized it exists a difference between our real self and our mental creations, we are still far away from the stability and true happiness.

The journey in yoga is made to understand what is our essence and what is built around that essence. To be able to know the difference, we need to make other distinctions as well. Between what’s ephemeral and what’s eternal. Between what’s pure and what’s impure. In addition to that we need to understand the difference between pain and happiness.

How could we not know how to recognize the pain or identify the happiness? This is something I’m more and more interested in my personal life, because year after year I’ve had moments of revelation. I’ve seen the other side of my so called happiness and realized how it actually only covered my suffering.

The mind’s nature prevents us from seeing the reality. This is how it’s possible to take suffering for happiness even if it might sound crazy. This is reality for example in many human relationships which are based on mutual dependency or on some problem, like common addiction or any negative attitude. The bond is so strong, that we can’t detach ourselves from the other. Our mind names the bond: love. After having named something we have difficulties in seeing the situation from a different point of view.

My own experience I want to share is about lottery. I’ve never played a lot. Ten years ago I could pay once a month for a play. I remember the feeling and the state of mind. Hope and expectation. That’s what I thought then. Now I realize it was pure despair. The lottery is a good way to keep on going with the suffering.

Lottery brings a hope of gain, of a sudden change that would be relief and freedom. Every time you pay for the lottery ticket you live in ”hope”. We want relief, but we don’t see from what we want that. We perpetuate the problem by acting from the false hope. Some people even imagine what they would do if they won. This is how they lose their energy in an illusion. Illusion is despair.

By putting an end to this kind of behavior or habit we can see what we really want. We want happiness and relief, but we need to have the patience when we feel it’s not there yet. The lottery will keep us away from the happiness. I missed freedom and safety inside and I thought a couple of millions of euros would have given that to me. Actually, it would have made the situation worse. The first step towards the happiness is admitting you lack something real without knowing really what it is. The real search starts there.

LE LOTO ET PATAÑJALI

Patañjali ouvre le deuxième chapitre de Yoga Sūtra en parlant des kleśa, des facteurs augmentant la souffrance dans la vie. Avidyā en est le pivot. Il s’agit de comprendre ce qui est notre essence par rapport à ce qui est en dehors d’elle. Aussi longtemps que nous n’avons pas l’expérience de la différence entre notre vrai être et notre mental, nous sommes forcément loin de la stabilité et du vrai bonheur.

La pratique du yoga est là pour nous rendre capable de discerner notre essence de tout ce que nous avons construit autour. Afin de pouvoir le faire, nous devons pouvoir distinguer aussi l’éphémère de l’immortel. Le pure de l’impure. Et ce qui compte en plus, c’est de savoir la différence entre le bonheur et la souffrance.

Comment ne pas pouvoir dire ce qui est bonheur est ce qui ne l’est pas? On pourrait croire que c’est facile. Personnellement, ceci m’intéresse de plus en plus, car j’ai eu des moments de révélation sur mon ”bonheur”. J’ai pu voir comment j’avais vécu dans le bonheur qui, finalement, n’était que de la souffrance.

La nature de notre mental nous empêche de voir la réalité. Le mental prend la souffrance pour le bonheur, ce qui de premier abord, peut sembler absurde. Par exemple, dans les rapports humains, nous pouvons vivre dans les dépendances mutuelles, ou bien nos relations sont basées sur un problème, par exemple, une addiction ou une attitude négative communes. Le lien est tellement fort qu’il nous est difficile de nous détacher de l’autre. Notre mental donne un nom à ce lien: l’amour. Après l’avoir nommé ainsi, nous avons de grandes difficultés de voir les choses autrement.

Une expérience personnelle que je partage ici, c’est le loto. Je n’ai jamais été une joueuse de loto. Il y a dix ans, il m’arrivait de jouer au loto une fois par mois. Je me souviens de l’état dans lequel je me trouvais. Il y avait un espoir, une attente. C’est ce que je me disais. Maintenant, je vois le désespoir enrobé d’espoir. Ce genre d’espoir est une des façons de perpétuer la souffrance.

Le loto, c’est l’espoir de gagner, d’avoir un changement inattendu, un soulagement et une liberté. À chaque fois, qu’on joue au loto, on projette cet ”espoir”. En général, les gens espèrent un soulagement sans savoir quel est le problème derrière ce souhait. En agissant sur ce faux espoir, ils consolident le désespoir. Il y en a qui imaginent en plus tout ce qu’ils feraient, si jamais ils gagnaient. C’est comme ça, qu’on perd beaucoup d’énergie là où rien n’est vrai. Il y a l’illusion et le désespoir qui en émerge.

En mettant fin à des comportements ou habitudes de ce genre comme le loto, par exemple, nous nous voyons plus clairement. Nous distinguons la soif pour le bonheur et un besoin de soulagement, mais nous pouvons avoir la patience. Le loto veut dire continuer dans la souffrance. Moi, il me manquait quelque chose d’essentiel à l’intérieur de moi, comme la sécurité et la liberté, ce n’était pas quelques millions d’euros – qui aurait même pu empirer la situation. Admettre qu’il nous manque quelque chose sans savoir ce que c’est, est le premier pas vers le vrai bonheur. C’est le point de départ pour une vraie recherche.

IMG_0298

Lottoaminen ja Patañjali

Patañjali avaa Joogasutra-tekstin toisen luvun puhumalla kleśoista, tekijöistä, jotka lisäävät kärsimystä elämäämme. Avidyā on merkittävin kleśa. Käsite pitää sisällään erottelukyvyn sen suhteen, mikä on todellista minuuttamme ja mikä ei. Niin kauan, kun emme ole tiedostaneet todellisen olemuksemme ja mielen eroa, olemme kaukana tasapainosta ja onnellisuudesta.

Joogaharjoittelun merkitys on siinä, että opimme erottamaan todellisen minuutemme kaikesta, mitä sen ympärille on rakentunut. Jotta voisimme erottaa todellisen minuutemme mielemme luomasta minuudesta, meidän pitää osata nähdä myös, mikä on ohimenevää ja mikä pysyvää. Mikä puhdasta, mikä ei. Tärkeää on myös osata erottaa tuska onnesta.

Voi kuulostaa eriskummalliselta, että emme osaisi erottaa tuskaa ja onnea toisistaan. Tämä kiinnostaa minua omalla kohdallani vuosi vuodelta enemmän, koska hetkittäin minulle on paljastunut jotain onneni nurjasta puolesta. Olen tiedostanut, miten olen elänyt onnena jotain, joka onkin ollut kärsimystä.

Mielelle luonteenomaista on luoda oma todellisuus. Luulemme kärsimystä onneksi, mikä voi ensialkuun kuulostaa absurdilta. Näin on kuitenkin esimerkiksi ihmissuhteissa, jotka perustuvat keskinäiselle riippuvuudelle tai jollekin ongelmalle, kuten esimerkiksi yhteiselle riippuvuudelle tai jollekin negatiiviselle asenteelle. Side on niin voimakas, ettemme pääse irti toisesta ihmisestä. Mielemme antaa tuolle siteelle nimen rakkaus. Nimeämisen jälkeen meidän on vaikeaa enää nähdä asiaa toisin.

Omakohtaista kokemusta minulla on esimerkiksi lottoamisesta. En ole koskaan ollut mikään varsinainen lottoaja. Vielä kymmenen vuotta sitten saatoin kuitenkin kerran kuussa pistää loton vetämään. Muistan sen tunteen. Se oli toivoa ja kihelmöivää odotusta. Niin silloin luulin. Nyt tajuan sen olleen epätoivoa, jolla oli toivon ilmiasu. Tämänkaltainen toive on yksi varma tapa luoda ja ylläpitää kärsimystä.

Lottoamiseen liittyi toivo voitosta, äkillisestä muutoksesta, joka olisi helpotusta ja vapautta. Joka kerta, kun ihminen lottoaa, hän elää ”toivossa”. Joku toivoo elämäänsä oikeasti helpotusta, mutta ei näe ongelmaansa, vaan pitkittää sen olemassaoloa, kun toimii koko ajan harhaluulossaan. Jotkut vielä miettivät, mitä kaikkea tekisivät, jos voittaisivat lotossa. Näin energiaa menee paljon sinne, mikä on vain kuvitelmaa. Tällaisesta kuvitellusta maailmasta nousee lopulta epätoivo.

Lopettamalla lottoamisen näkee itsensä todellisemmassa valossa. Näkee ehkä saman janon onneen ja toivoo helpotusta, mutta voi kestää sen, että ei ole vielä siinä. Lottoamisen jatkaminen vain pitkittää kärsimystä. Minulta puuttui jotain todellista omasta sisimmästäni, kuten turvallisuuden ja vapauden tunne, eikä ne pari miljoonaa euroa, jotka olisivat vain voineet pahentaa tilannetta. Sen myöntäminen, että itseltä puuttuu jotain eikä tiedä edes mitä, on ensimmäinen askel onnea kohti. Siitä lähtee liikkeelle aito sisäinen löytöretki.

Photo by Anne (Sicily)

Advertisements

Meanders of the road

According to Patañjali the causes of suffering can be put in five different categories. They are mentioned in Sādhana pāda, the second chapter in the Yoga sūtra. These causes called kleśas reside in different layers in us. We face two first of them in the mental layer, two others that follow in the list are something we encounter in the emotional layer and the last one has to do with our instinctual layer. The kleśas are challenges, but they are also a way to understand more deeply our human nature and our developmental history.

Avidyā and Asmitā are our mind’s stumbling blocks, but they also include the opportunity to grow. Avidyā means the lack of awareness about our mind’s relation to our real self. Asmitā is the degree of our self-centeredness. To put it simply one could say that higher the level of awareness and lesser the degree of self-centeredness, the less we suffer. The better the life.

Rāga and Dveṣa are in connection with our emotional layer. Rāga is a concept which stands for desires that our mind constantly creates and that our emotions accompany. What makes us unhappy is running after the desires or building our life around the desires. Dveṣa, the aversion, makes us equally unhappy. The dislikes take us away from reality, because we want to avoid something that is there. The reason for that is our inability to live through our emotions.

Abhiniveśāḥ means fear of death and this kleśa is in the instinctive brain. We have inside of us the survival instinct we can’t control. Life in us is stronger than our mind or emotions. We want to live or at least we don’t want to die. Even if in our mind and emotions we could wish to die, the instinct for the self preservation is deeper than our wish.

A yoga practitioner can use these concepts to investigate him/herself. This list of five items doesn’t make sense if we consider it only on a mental or behavioral level. Let’s take a little more recent point of view with the American physician and neuroscientist Paul MacLean. He came up in the 1960s with a model where the human being has three brains in one package. It’s called triune brain. The reptilian brain developed more than a hundred millions of years ago. Then later developed the limbic system which registers the emotional pleasure and pain. The last period in the development gave the neo-cortex about 40 000 years ago. The higher brain functions are located on the neo-cortex.

These systems take care of us each in their own particular way. The reptilian brain help us in emergency situations where our mind would be helpless and our emotions could make our reactions too slow. This brain is responsible for our survival. The limbic system includes desires and aversions which are not easy to change. Also the limbic brain has autonomic functions and it’s conditioned to link certain physical sensations to certain emotions. If these two brains have a lot of disturbances like imprints from the past, we can’t live fully the intellectual possibilities of the neo-cortex.

When we link those kleśas Patañjali talks about to these different brains, we see that the two first of them sit on the neo-cortex. The kleśas connected with emotions are in the limbic brain. The hardest of kleśas, Abhiniveśāḥ, the fear of death resides in our reptilian brain, but also in two other brains. Before the two more recent brains are in harmony, we can’t get through with consciousness into that fear in our reptilian brain.

In yoga you don’t just repair your emotional life, but you change your nervous system in its very foundation. The yoga practitioner makes his/her way through all these cerebral layers to change the reptilian brain. The ancient yogis new how to travel those meanders to the reptilian brain and how to tame that brain. With the breath. We can’t directly examine our brain, but we can connect to it with our breath. We can communicate with it via breathing. That’s the language the brain understands.

1918910_925625860856950_1869990494448406819_n

LES MÉANDRES DE LA ROUTE

Patañjali a classé les causes de la souffrance dans cinq catégories distinctes. Ces catégories sont appelées kleśas et elles sont expliquées dans le deuxième chapitre du Yoga sūtra, Sādhana pāda. Les kleśas se manifestent dans les différentes couches en nous. Les deux premiers apparaissent dans le mental, les deux suivants dans les émotions et le dernier est connecté avec notre instinct de survie. Les kleśas sont des défis, mais en plus de ça, ils nous offrent un moyen de comprendre plus profondément notre nature humaine ainsi que l’histoire dévéloppementale de l’être humain.

Avidyā et Asmitā sont des pierres d’achoppement du mental, mais ce sont également des opportunités pour une vraie maturité. Avidyā veut dire l’ignorance à l’égard de la relation entre notre mental et notre vrai être. Asmitā est le degré de notre égoïsme. Ensemble cela pourrait être interprété comme ça: Plus notre niveau de conscience est élevé et moins nous sommes centrés sur nous-mêmes, moins nous souffrons. Moins nous souffrons, plus belle est la vie.

Rāga et Dveṣa sont connectés à notre vie émotionnelle. Rāga est un concept traduisant le désir que notre mental recrée sans cesse accompagné par nos émotions. Ce qui nous rend malheureux, c’est de courir après les désirs et de construire notre vie à partir et autour d’eux. Dveṣa, l’aversion, nous rend également malheureux. Nous voulons éviter quelque chose qui existe, car nous sommes incapable d’y faire face émotionnellement.

Abhiniveśāḥ veut dire la peur de la mort et son lieu de résidence est dans le cerveau instinctif. À l’intérieur de nous, nous avons l’instinct de survie que nous pouvons absolument pas contrôler. La vie est plus forte que notre mental ou nos émotions. Même si notre mental était prêt à lâcher prise, l’instinct de survie nous sauverait. Il est plus profond que notre souhait.

Un praticien de yoga peut se servir de ces concepts pour s’interroger. Cette liste de cinq sujets ne nous donne pas beaucoup, si nous la considérons uniquement au niveau mental ou comportemental. Juxtaposons à la vision de Patañjali celle du médecin et neuroscientifique américain Paul MacLean, qui présentait son modèle du cerveau humain (cerveau triunique) dans les années 1960. Il prétendait que le cerveau contient en fait trois cerveaux. Le cerveau reptilien s’est développé il y a plus de cent million d’années. Après, s’est mis en place le système limbique qui tient un registre des plaisirs et peines émotionnels. La dernière période qui a vu naître le néo-cortex remonte à 40 000 ans. Les fonctions plus sophistiquées du cerveau se situent dans le néo-cortex.

Ces cerveaux, ces systèmes s’occupent de nous chacun à leur propre manière particulière. Le cerveau reptilien nous est utile dans les situations de danger et d’urgence où notre mental pourraient ralentir nos réactions et où nos émotions pourraient être trop compliquées. C’est le cerveau responsable de notre survie. Le système limbique a aussi des fonctions autonomes, mais en plus, il inclut les désirs et les aversions et les lie à certaines sensations physiques. Il est donc conditionné. Lorsque les deux cerveaux plus bas et plus anciens sont en harmonie, ça nous permet de vivre plus par notre néo-cortex intelligent.

Si nous faisons le lien avec les kleśas et les différents cerveaux, nous pouvons constater que les deux premiers kleśas se situent dans le néo-cortex. Les kleśas qui sont liés aux émotions se trouvent dans le cerveau limbique. Le plus dur des kleśas, Abhiniveśāḥ, la peur de la mort, réside dans le cerveau reptilien, mais aussi dans les deux autres cerveaux. Les deux cerveaux plus superficiels doivent avoir trouvé un équilibre avant que nous puissions atteindre consciemment cette peur instinctuelle. Sinon, nous ne pouvons pas aller plus loin dans la profondeur du cerveau.

Dans le yoga, nous ne réparons pas seulement notre vie émotionnelle, mais nous transformons notre système nerveux dans sa constitution. Le praticien du yoga fait ce voyage dans les couches cérébrales. Les yogis des temps anciens savaient comment avancer dans les circonvolutions jusqu’à notre cerveau reptilien et comment apaiser ce cerveau. C’est par la respiration. Nous ne pouvons pas examiner directement notre cerveau, mais nous pouvons nous connecter à lui par notre respiration. Nous communiquons avec le cerveau par la respiration. C’est la langue du cerveau.

KIEMURAISELLA TIELLÄ

Patañjalin näkemyksen mukaan ihmiselämän kärsimyksen syyt tiivistyvät muutamaan pääkohtaan. Ne on mainittu Joogasutran toisessa luvussa, Sādhana pādassa. Nämä kärsimyksen syyt eli kleśat ovat psyykemme eri kerroksissa. Yhdet ovat mielessä, toiset tunne-elämässä ja yksi niistä on viettipuolessamme. Samalla kun niihin kiteytyy haasteita, ne ovat käsitteitä, jotka johdattavat meitä syvemmälle ihmisyyteemme ja kehityshistoriaamme.

Avidyā ja Asmitā ovat toisaalta mielemme kompastuskivet ja toisaalta sen kasvumahdollisuudet. Avidyā on tietoisuutta mielemme suhteesta todelliseen minuuteemme ja Asmitā liittyy itsekeskeisyytemme asteeseen. Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että mitä korkeampi tietoisuudentaso ja mitä vähemmän itsekeskeisyyttä, sitä vähemmän kärsimystä. Sitä parempi elämä.

Rāga ja Dveṣa liittyvät emotionaaliseen puoleemme. Rāga on käsite, joka edustaa haluja, joita mielemme jatkuvasti kehittää ja joihin tunteemme lähtevät mukaan. Onnettomaksi meidät tekee halujen perässä juokseminen ja elämämme kiertyminen niiden tyydyttämisen ympärille. Samoin epämiellyttäväksi kokemamme asiat, Dveṣa, vievät meitä todellisuudesta pois. Kierrämme joitain asioita kaukaa, koska emme halua kohdata niitä. Syyt ovat yleensä tunteiden kohtaamisen vaikeudessa.

Abhiniveśāḥ eli kuolemanpelko liittyy taas perusvietteihimme. Meillä on itsesäilytysvietti, jota emme voi ohjailla. Elämä meissä on vahvempi kuin mielemme ja tunteemme. Haluamme elää tai emme ainakaan halua kuolla. Voimme mielessämme ja tunnetasollakin haluta kuolla, mutta syvemmällä viettitasolla meissä on elämän jatkamisen tarve.

Joogaaja voi käyttää näitä viittä eri käsitettä itsensä tutkimiseen. Niitä pitää tarkastella eri kohdissa itseämme, ei pelkästään mielenliikkeiden tai käytöksen tasolla. Otetaan Patañjalin rinnalle tuoreempaa näkökulmaa. Yhdysvaltalainen lääkäri ja neurotutkija Paul MacLean esitti 1960-luvulla mallin (kolmiaivoteoria), jossa ihmisellä on kolmet aivot yhdessä paketissa. Liskoaivomme ovat kehittyneet yli sata miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeen kehittyi limbinen järjestelmä, joka vastaa tunne-elämästämme. Se rekisteröi nimenomaan mielihyvän ja mielipahan tunteet. Viimeinen kehitysvaihe ajoittuu noin 40 000:n vuoden taakse, jolloin aivokuori kehittyi. Siinä sijaitsevat tietoisuus ja korkeammat aivotoiminnat.

Nämä järjestelmät pitävät meistä huolta kukin omalla tavallaan. Liskoaivot hoitavat meidät vaaratilanteista, joissa mielemme on neuvoton tai joissa emootiot voisivat hidastaa tai monimutkaistaa reaktiotamme. Se vastaa henkiinjäämisestämme. Limbiseen järjestelmään liittyvät halut ja vastenmielisyydet. Niitäkin on vaikea muuttaa. Limbisessä järjestelmässä on autonomisia toimintoja ja sen lisäksi se on ehdollistunut yhdistämään tietyt fyysiset tuntemukset tiettyihin tunteisiin. Jos näissä kaksissa aivoissamme on paljon häiriöitä, jälkiä menneistä kokemuksista, emme pääse nauttimaan luovan ja älyllisen aivokuoren tarjoamista mahdollisuuksista.

Kun liitämme nuo Patañjalin esittämät kleśat näihin aivojen kerrostumiin, niin ylimpänä aivokuorella on luonnollisesti nuo kaksi ensimmäistä tietoisuuteen liittyvää kleśaa. Tunteisiin liittyvät kleśat ovat limbisen järjestelmän alueella. Haasteellisin kleśa, Abhiniveśāḥ, eli kuoleman pelko, sijoittuu liskoaivoihimme kaksien muiden aivojen lisäksi. Patañjalin kommentaattorien mukaan vaikein käsiteltävä asia on kuolemanpelko. Ennen kuin pinnallisemmat aivojen kerrokset ovat tasapainossa, tätä pelkoa ei voi edes aidosti lähestyä. Emme pääse niin syvälle itsessämme tietoisuuden avulla.

Joogassa ei ole kyse pelkästään tunne-elämän korjaamisesta, vaan koko hermostomme konstituution muuttamisesta. Muutamme liskoaivojemme toimintaa. Joogaajan tuleekin kulkea tiensä näiden aivojen läpi tuoreimmasta kehityshistoriallisesta kerroksesta vanhimpaan. Muinaiset joogit tiesivätkin miten nuo kiemuraiset polut kuljetaan liskoaivoihimme asti ja millä keinoin tuokin aivojemme osa tyyntyy. Hengityksellä. Emme voi suoraan tutkia aivojamme, mutta voimme olla niihin yhteydessä hengityksemme avulla. Me voimme viestiä aivoillemme hengityksellä. Hengitys on aivojen äidinkieli.

Photo by Otto Tarvainen

Equal to life

Patañjali’s Yoga Sūtra text is a theoretical presentation of the spirituality of the human being. It emphasizes the mind’s role as a main disturbance factor in the beautiful stream of life. One characteristic of the mind is that it doesn’t keep still and another one is that it makes comparisons. In some contexts we use this skill in a fruitful way, but very easily it becomes a function that dominates our mind. Comparing things is like being a bouncing ball between two poles never reaching one or the other. Comparison is easy, but makes us miss the real thing. The thoughts go so quickly between things that we don’t have time to feel even one thing.

More I’ve made research on myself and longer I’ve been teaching yoga, clearer the picture about Patañjali’s message has become in practice too: What’s essential in being human and what’s difficult in life? These two enigmas could be put in one sentence. How to be yourself? How to be naturally in your own body and how to enjoy life without adding anything extra to it and without repressing it? Anything you add is pretention, which is nothing but ego’s need to expose some things and not all of you. What makes life difficult is when you’re against it. When you don’t listen to your real sensations and you don’t express your authentic feelings.

In the Western society many things are built around comparison and competition, but the deepest in us can’t compete. The truth doesn’t accept these categories. The truth is. In yoga the goal is to get your mind on the same wavelength with the reality. That’s why comparison has no place. It never tells anything essential of its objects, only about their relation to something else. It’s useful to connect with things directly. How would you feel about them, what would you think about them and what would you say about them without comparison?

In my teaching I encourage people to leave their fixed identities to meet themselves and to talk about themselves without comparison. No comparison to earlier state, imaginary state or other people. This is how everything gets neutral, the energies come back to this moment and you feel good. I recommend to give a try for not comparing.

16265975_1224765504276316_5327524399488255175_n

QU’EST-CE QUI ÉGALE LA VIE?

Le Yoga sūtra de Patañjali est une présentation sur la spiritualité humaine. Il met en évidence le rôle perturbateur du mental dans l’écoulement de la vie. L’un des caractéristiques du mental est qu’il ne tient pas en place, il bouge, et un autre, est qu’il fait des comparaisons. Dans certains contextes, nous utilisons cette capacité intelligemment, mais souvent elle prend toute la place. Comparer les choses entre elles est un peu comme une balle qui rebondit sans discontinuité entre deux pôles sans jamais s’arrêter ni sur l’une ni sur l’autre. La comparaison est facile, mais ainsi, nous perdons l’essentiel. Les pensées vont tellement vite entre les choses que notre corps n’a pas le temps de sentir quoi que ce soit.

Plus j’ai fait des recherches sur moi-même et plus j’ai enseigné le yoga, plus clair est devenu le point de vue pratique du texte de Patañjali. Qu’est-ce qui est essentiel dans la vie humaine et qu’est ce qui y est difficile? C’est en fait les deux côté de la médaille. En une question: Comment être soi-même? Comment vivre naturellement dans son propre corps et comment profiter de la vie sans y ajouter quoi que ce soit et sans réprimer quoi que ce soit dans l’expression de la vie? Ce qu’on ajoute, c’est la prétention, qui n’est rien d’autre que les besoins de notre égo d’exposer certaines choses et pas toutes. Ce qui est contre la vie, c’est quand nous n’écoutons pas nos ressentis réels et que nous n’exprimons pas nos sentiments authentiques.

Dans la société occidentale, beaucoup a été construit sur la comparaison et la compétition, mais l’essentiel en nous ne peut pas être en compétition. La vérité n’entre pas dans ces catégories. La vérité est. Dans le yoga, le but est d’accorder notre mental avec la même longueur d’onde que la vérité. La comparaison n’y a aucune place. Par elle, nous ne disons jamais rien d’essentiel, mais nous voyons les choses en relation avec quelque chose d’autre. C’est très utile de voir les choses sans comparer. Qu’est-ce que nous ressentons, alors? Qu’est-ce que nous pensons d’elles? Et que pourrions-nous dire d’elles?

Dans mon enseignement, j’encourage les gens à laisser les identités fixes pour pouvoir se rencontrer soi et je leur demande de parler d’eux/elles-mêmes toujours sans comparaison. Pas de comparaison avec ce qu’il y a eu avant, pas avec l’imaginaire et pas avec les autres. C’est comme ça que tout devient neutre, les énergies reviennent à nous, elles se concentrent au moment présent et nous nous sentons bien. Je vous recommande d’essayer de parler sans comparaison.

YHTÄ SUURI KUIN ELÄMÄ

Patañjalin joogasutrateksti on kirjallinen esitys ihmisen henkisyydestä ja siitä, miten mieli sakeuttaa kaiken ja häiritsee muuten niin kauniisti virtaavaa elämää. Mielen eräs ominaisuus on se, ettei se pysy paikallaan. Eräs toinen on vertailu. Joissain tilanteissa me käytämme tätä kykyä hedelmällisesti, mutta monesti käy niin, että vertailu ottaa vallan ajatuksissamme muutenkin. Vertailu on kuin pallottelisi palloa kahden kohteen välillä pysähtymättä kumpaankaan. Vertailu on helppoa, mutta saattaa jättää huomiotta olennaisen. Ajatuksemme kulkevat niin vinhasti asioiden väliä, ettemme ehdi kehollamme tuntea kumpaakaan.

Mitä kauemmin olen itseäni tutkinut ja mitä kauemmin joogaa opettanut, sitä selvemmin on käytännössäkin piirtynyt esiin Patañjalin sanoma. Mikä ihmisenä olemisessa on toisaalta olennaisinta ja toisaalta vaikeinta? Ne ovatkin saman asian kääntöpuolet. Olla oma itsensä. Olla omassa kehossaan luontevasti ja nauttia elämästä mitään turhaa siihen lisäämättä ja mitään siihen kuuluvaa siitä pois jättämättä. Turhaa on kaikki teeskentely, joka lähtee egon tarpeesta nostaa vain tiettyjä asioita esiin. Väärin on olla ilmaisematta todellisia tunteitamme ja tuntemuksiamme autenttisesti.

Länsimaisessa yhteiskunnassa on paljon rakentunut vertailun ja kilpailun ympärille, mutta syvin meissä ei kilpaile. Totuus ei asetu tällaisiin luokkiin. Se on. Joogassa on tarkoitus saada mieli totuuden kanssa samalle aallonpituudelle. Siksi vertailu kannattaa jättää kokonaan pois. Se ei kerro koskaan mitään todellista kohteestaan, vaan pelkästään asioista suhteessa joihinkin muihin asioihin. On hyvä opetella etsimään kohteen ydin ja katsoa miten sen voi kohdata ilman mitään vertailua. Mitä siitä tuntisi, ajattelisi, sanoisi? Miten sen kohtaisi suoraan?

Omassa opetuksessani kannustan ihmisiä jättämään keinotekoiset identiteettinsä, jotta he voivat kohdata itsensä ja puhua itsestään ilman vertailua. Ilman vertailua aikaisempaan, kuviteltuun tai muihin. Silloin kaikki neutraloituu, tulee tähän hetkeen ja tuntuu hyvältä. Suosittelen kokeilemaan millaista elämä on ilman vertailua!

Photo by Otto Tarvainen

Letting go

Patanjali, the father of the Yoga Sutra, talks in the second chapter of his text about Kleṣas, the causes of suffering in human life. He classifies these causes in five categories. Two of them, Raga (attachment to desires) and Dveṣa (avoiding things we dislike) are the most practical ones in the sense that we face them every day.

When we are attached to our desires, we strive mentally to change situations to correspond to our point of view. This need can be so deeply rooted that even when everything is all right, we feel the pressure to get something. This is why we continuously try to influence situations and change things. In the end this causes stress and suffering.

When we try to change things we dislike, we reject the reality in order to avoid some difficult emotions. The aversion is unnecessary suffering. We easily imagine that we act to avoid suffering, but by trying to avoid suffering we actually act to increase the aversion. Often we namely act automatically based on our previous experiences and we are not looking at the situations with an open mind.

When we are too attached to things our mind wants or doesn’t want, we have detached from the reality and given up to our conditioned mind. We live in images and in the emotions created by them. However when we are conscious about that we can raise above this way of functioning. Patanjali talks about Vairagya – detachment which is one of the main things we need to understand the importance of. It’s something we need to practice constantly.

Nobody can really let go of things just like that. First of all, could we detach ourselves from our body, our mind, our emotions if we haven’t really explored ourselves and deeply loved ourselves? What are we detaching from then? If we haven’t experienced the charm of our body, but just felt too shy to enter its world? If we haven’t inhabited our body? We might have even despised it. Then the ideals of yoga might offer an escape from oneself’s real feelings.

We need to accept attachement, the opposite of detachment first. We can’t get rid of attachments, our love for our body, mind and emotions, if we can’t first love all these aspects of ourselves. When we are full of love towards ourselves, when we realize what kind of gift we’ve got from life, we can start to work on detachment. First we love and then we know what we are giving up and how hard it is. Of course, it’s easier to let go if you hate yourself. One can even become a master of detachment then. Through love the detachment becomes differently easy, because love gives us everything.

We can’t let go in theory, we can’t grow in theory. The detachement is a practical thing. As in everything, also in this context the rhythm and the timing matter. We need to be watchful about how situations come to us and when it’s possible and reasonable for us to take another path, to choose differently. When to stop getting involved and to settle in peace? When you let go, love everything you let go.

13737527_1235801436453419_7553907473276992376_o

LÂCHER PRISE

Patanjali, le père du Yoga Sutra, parle dans le second chapitre de son œuvre, des Kleṣas, des causes de la souffrance humaine. Il classifie ces causes dans cinq catégories distinctes. Deux d’entre eux, Raga (attachement aux désirs) et Dveṣa (aversion) sont les plus pragmatiques. Nous faisons face à ces aspects quotidiennement.

Le désir dans le quotidien se manifeste souvent en tendance à faire des efforts mentaux pour faire les situations correspondre à nos points de vue. Ce besoin de contrôler les choses peut être si profondément enraciné en nous, que même quand nous nous sentons tout à fait bien et satisfaits, nous sentons une pression d’avoir quelque chose d’autre. À cause du malheur né de ce désir perpétuel, nous essayons continuellement de transformer les situations en quelque chose qu’elles ne sont pas.

Et lorsque nous cherchons à manipuler mentalement les choses que nous aimons pas, nous rejetons la réalité pour pouvoir éviter les émotions difficiles. L’aversion est une souffrance qui n’est pas nécessaire. Nous imaginons facilement, que nous agissons pour éviter la souffrance, mais c’est justement l’effort fait pour l’éviter qui la fait grandir. Souvent nous agissons automatiquement et notre action est basée sur les expériences précédentes, ce qui nous empêche de voir les situations ouvertement et de les accepter en tant que telles.

Lorsque nous sommes trop attachés aux choses que notre mental soit chérie soit rejette, nous sommes en dehors de la réalité et nous sommes à la merci de notre mental conditionné. Nous vivons dans l’image et dans les émotions créées par celle-ci. Néanmoins, si nous sommes conscients de ce fontionnement de notre mental, nous pouvons nous élever au-dessus de ça. Patanjali parle de Vairagya, détachement, que nous devrions pratiquer sans cesse.

Personne ne peut être détaché par la volonté. Sans avoir exploré notre corps physique, notre mental ou nos émotions, et sans les avoir aimés, serions-nous capables de nous détacher de tout ça? De quoi pourrions-nous nous détacher, si nous avons aucun attachement? Si nous n’avons pas expérimenté le charme de notre corps et n’avons été que trop réservés pour entrer dans ce monde, si nous n’avons pas inhabité notre corps entièrement, le détachement n’est pas possible. Si, nous n’avons pas aimé ce que nous sommes, les idéaux yogiques peuvent offrir une échappatoire pour éviter nos émotions authentiques.

Il faut d’abord accepter et vivre l’opposé du détachement, l’attachement. Sinon nous ne pouvons pas nous détacher de notre amour pour notre corps, notre mental ou nos émotions. Quand nous sommes pleins d’amour envers nous-mêmes, quand nous sommes conscients de ce cadeau que la vie nous a fait, nous pouvons commencer à nous détacher. Par l’amour nous comprenons ce dont nous nous détachons et combien c’est dur parfois. Il est facile de se détacher si on ne s’aime pas. Par l’amour le détachement est plus facile dans un certain sens, car quand nous avons l’amour, nous avons tout.

Nous pouvons pas lâcher prise en théorie, nous pouvons pas atteindre à la maturité en théorie. Ça peut se faire seulement en pratique. En plus, comme dans tout dans la vie, le rythme et le moment comptent. C’est pour ça que nous devons rester vigilants. Pour voir comment les choses viennent à nous et pour sentir quand il est possible et raisonnable de faire un nouveau choix. Quand est-ce que nous n’avons plus envie de nous mêler, de contrôler? C’est à ce moment-là que nous pouvons nous installer dans la paix. En lâchant prise il est important d’aimer tout ce dont nous avons lâché prise.

IRTIPÄÄSTÄMISEN ÄÄRELLÄ

Joogasutra-kokoelman isä Patanjali puhuu tekstinsä Sadhana-osassa Kleoista, inhimillisen kärsimyksen syistä. Hän jaottelee ne viiteen eri luokkaan. Käytännönläheisimmät asiat näistä ovat Raga (haluihin kiinni jääminen) ja Dveṣa (vastenmielisinä koettujen asioiden välttely).

Kun olemme kiinni toiveissamme ja haluissamme, ponnistelemme päämme sisällä muuttaaksemme tilanteita itsellemme mieleisiksi. Tämä tarve voi olla syvälle juurtunut siten, että vaikka kaikki olisi mielestämme hyvin, tunnemme silti tarvetta haluta jotain muuta kuin mitä meillä on. Näin yritämme jatkuvasti muuttaa asioita muuksi. Tämä aiheuttaa stressiä ja kärsimystä.

Yrittäessämme sitten taas välttää meille vastenmielisiä asioita, torjumme jotain olemassaolevaa ja kieltäydymme kokemasta siihen liittyviä tunteita. Myös vastenmielisyyden kokeminen on turhaa kärsimystä. Vaikka kuvittelemme helposti toimivamme välttääksemme kärsimyksen, tulemme toimineeksi itse asiassa juuri sitä lisäten. Monesti nimittäin toimimme automaattisesti vanhojen kokemusten pohjalta emmekä herää katsomaan tilanteita avoimin silmin.

Kun olemme liian kiinni asioissa, joita mielemme haluaa tai ei halua, olemme irrottaneet otteen todellisuudesta ja antaneet vallan ehdollistuneelle mielellemme. Olemme mielikuvissa ja niiden tuottamissa tunnetiloissa. Tiedostaessamme tämän voimme tietenkin pyrkiä näkemään ne kirkkaasti ja toimimaan niiden yläpuolella. Patanjali puhuu näihin asioihin liittyen Vairagyasta, irtipäästämisestä, jota meidän pitäisi opetella ja harjoittaa jatkuvasti.

Emme kuitenkaan voi noin vain päästää irti. Voiko ihminen ensinnäkään päästää irti kehostaan, mielestään, tunteistaan, jos hän ei ensin ole tutkinut ja rakastanut kaikkea tätä? Mitä irtipäästettävää silloin edes on? Jos ei ole kokenut kehonsa ihanuutta, vaan on arastellut eläytymistä sen tarjoamaan maailmaan ja jättänyt elämättä? Tai on ehkä jopa halveksinut sitä? Silloin voi olla, että joogan ihanteet tarjoavat mukavan pakoreitin itsestä.

Meidän pitäisi ensin hyväksyä irtipäästämisen vastakohta, kiintymys. Kukaan ei voi todella päästää irti kiintymyksestä ja rakkaudesta kehoonsa, mieleensä tai omaan tunnemaailmaansa, jos hän ei ensin kykene rakastamaan näitä puolia itsessään. Kun olemme täynnä rakkautta kehoamme ja mieltämme kohtaan, kun tiedostamme minkä lahjan olemme elämältä saaneet, voimme aloittaa irtipäästämisen. Rakastamisen kautta tiedämme mistä kaikesta luovumme ja miten vaikeaa se on. Helppohan on päästää irti, jos jo inhoaa itseään. Rakastamisen kautta irtipäästäminen helpottuu jo siksi, että olemme saaneet kaiken, kun olemme saaneet rakkauden.

Emme voi luopua tai kehittyä teoriassa, ainoastaan käytännössä. Sen lisäksi kuten kaikessa muussakin elämässä, myös irtipäästämisen kyvyssä rytmi ja ajoitus on tärkeää. Siksi meidän tulee olla valppaita sen suhteen miten asiat tulevat meitä kohti ja tuntea milloin on mahdollista ja oikein toimia toisin. Milloin on tullut hetki olla puuttumatta ja olla rauhassa. Päästää irti ja rakastaa kaikkea mistä on päästänyt irti.

Photo: Catherine Chenu

When it goes to head

We all know what happens when the fame goes to someone’s head. We certainly are all familiar with this in our own life too, when we sometimes start to think of our successful moments, of what we’ve achieved and how people have complimented us. We spend some nostalgic moments by thinking through favourable perspectives from which people may have seen us. If we take a yoga philosophical point of view to this kind of moments, it might give them exciting colors and tones.

We all have the capacity to see the world in a pure way, but when we start to mentally control it, when we stick to our visions, everything changes. To some extent it’s necessary and inevitable that we mold the world to correspond our expectations and wishes. This is also a delicious area to make some deeper research on ourselves. How much we live in the reality and how much in our head? Patanjali mentions Vikalpa among the Citta vṛttis (mental modifications) in the Samadhi Pada of his Yoga Sutra text. Vikalpa is usually translated ‘imagination’ or ‘mental creation’. I think it’s a very insidious hook inside of us when it comes to our everyday life and to realization in yoga. We don’t even realize how much our thoughts are unrealistic, waste of time or how they very secretly transport us from life to our head.

Some time ago I read a post where the blogger called herself a dedicated and devoted yoga practitioner. It triggered the special antenna in me which recognizes unauthenticity. I don’t doubt there are devoted practitioners, but somehow the situation changes as soon as we begin to see ourselves as such. I also remembered another moment when another person told me she is generous. I realized she had certainly behaved like that, but somehow this feature of generosity began to vanish when she verbalized it. I didn’t feel she was being so generous. I felt she was playing the role of a generous person.

As soon as we realize we’ve been humble or generous or that we’ve expressed some kind of noble human quality, we need urgently to let go of that thought. Not to live on that thought and become unauthentic. People who tell others what they are like, probably just tell their own image of themselves. Why would we say anything about ourselves that is totally true? Why would we try to convince anybody about what we are? We don’t need to prove it or verbalize it. Only when Vikalpa has taken over, we need other people’s attention to strengthen our own images of ourselves.

The reality is like fame. The moment it goes to head, it goes to head. We are in an illusion.

QUAND ÇA MONTE À LA TÊTE

Nous avons tous vu ce que c’est quand le succès monte à la tête. Je suppose que nous connaissons cela tous personnellement aussi. Nous aimons bien parfois savourer les moments de succès, contempler les buts que nous avons atteints ou les compliments que nous avons reçus. Nous passons facilement quelques moments nostalgiques en parcourant des angles favorables sous lesquels les autres ont pu nous voir. Si nous jetons un coup d’œil sur les moments de ce genre en prenant un autre aspect, celui de la philosophie du yoga, il pourra y ajouter quelques tons intéressants.

Nous avons tous la capacité de voir le monde d’une façon pure et authentique, mais lorsque nous commençons à le contrôler mentalement, lorsque nous nous identifions à nos visions, tout change. Il est nécessaire et même inévitable dans une certaine mesure que nous ajustons le réalité de temps à autre pour qu’elle corresponde un peu mieux à nos attentes et nos préférences. C’est ici que nous pouvons faire des recherches plus approfondies sur nous-mêmes. Combien vivons-nous dans la réalité et combien dans notre tête? Dans Samadhi Pada de son Yoga Sutra Patanjali mentionne Vikalpa parmi les Citta vṛttis (modifications mentales). Vikalpa est souvent traduit ‘imagination’, ‘création mentale’. Je pense que c’est surtout ce défaut qui crée le crochet psychique le plus insidieux dans la vie courante et qui empêche la réalisation de soi dans le yoga. Nous ne nous rendons même pas compte à quel point nos pensées sont irréelles, perte de temps et d’énergie et avec quelle finesse elles se faufilent pour nous transporter et nous installer dans notre tête au lieu de nous permettre de vivre dans la réalité.

Il y a quelque temps, j’ai lu dans un blog sur le yoga comment la bloggeuse se nommait une praticienne dévouée et consciencieuse. Ces mots ont fait un déclic chez moi et ils ont réveillé l’antenne spéciale qui détecte l’inauthenticité. Je ne doute pas qu’il existe des praticiens dévoués, mais quelque part la situation change dès que nous nous désignons en tant que tels. Ce post a évoqué un autre moment un peu plus lointain où une personne s’est dite généreuse. Je voyais bien qu’elle s’était comportée de cette manière, mais la générosité commençait à s’évaporer à mes yeux dès qu’elle le déclarait. Je ne sentais pas sa générosité, je sentais plutôt qu’elle portait le rôle d’une personne généreuse.

Le moment où nous nous rendons compte d’avoir été humbles ou généreux ou si nous avons bien exprimé une autre qualité humaine noble, nous devrions nous détacher de cette idée en urgence. Pour ne pas vivre l’idée et pour ne pas devenir hypocrites. Ceux qui racontent aux autres comment ils sont, le font probablement pour propager cette idée d’eux-mêmes. Pourquoi dirions-nous une seule chose sur nous qui est totalement vraie? Pourquoi convaincre quelqu’un de ce que nous sommes déjà? Nous n’avons rien à prouver. Seulement quand Vikalpa a pris le dessus, nous avons besoin l’attention des autres pour fortifier l’image que nous avons créée.

La réalité est comme le succès. Le moment où ça monte à la tête, ça monte à la tête. Nous sommes dans l’illusion.

TEOISTA SANOIHIN

Kaikille meille on jostain tuttua se miten jollain menee menestys päähän. Se on varmaan meille tuttua myös itsestämme. Joskus on mukava pyöritellä omia ajatuksiaan saavutuksistaan, maistella onnistumisiaan, jäädä kiinni kehuihin tai kuvitella itseään muiden ihailevin silmin. Jos tätä tilannetta katsoo joogafilosofian näkökulmasta, se saattaa saada piristävää lisäväriä ja uusia sävyjä.

Meillä on periaatteessa kyky nähdä maailma puhtaasti, mutta kun alamme ottaa sitä haltuun, kun jäämme kiinni mielikuviimme, kaikki muuttuu. Jossain määrinhän on vääjäämätöntä ja välttämätöntä, että muovaamme ajatuksissamme maailmaa meille sopivammaksi. Tämä rajapinta on myös äärimmäisen herkullinen kohta tutkia itseään. Kuinka paljon elämme ajatuksissamme ja kuinka paljon todellisuudessa? Patanjali puhuu Yoga Sutra -tekstin Samadhi Padassa Citta vṛttien (mielen olomuotojen) yhteydessä Vikalpasta, joka monesti käännetään mielikuvitukseksi, mielen luomuksiksi. Vikalpa onkin luultavasti katalampi koukku sisällämme sekä käytännön elämässä että joogan toteutumisen kannalta kuin vaikkapa erheellinen tieto. Emme edes tajua ajatustemme ja unelmointimme tyhjänpäiväisyyttä, turhuutta, paikkaansapitämättömyyttä emmekä varsinkaan sitä miten sujuvan salakavalasti se siirtää meidät elämän virrasta päähämme.

Kun luin jokin aikaa sitten blogitekstin, jossa kirjoittaja kutsui itseään omistautuneeksi harjoittelijaksi, epäaitouden tunnistamisen tuntosarvi värähti sisälläni. Uskon, että on olemassa omistautuneita harjoittelijoita, mutta muuttuuko tilanne välittömästi, kun ihminen näkee itsensä sellaisena tai kun sen sanoo ääneen? Muistin toisen hetken, jossa minussa tapahtui sama liikahdus. Eräs ihminen kutsui itseään anteliaaksi. Tajusin, että ehkä anteliaisuutta oli ollut, mutta jotenkin sen sanallistaminen sai sen haihtumaan olemattomiin. Ihminen ei tuntunutkaan anteliaalta. Hän tuntui elävän anteliaan ihmisen roolia.

Kun tajuamme olleemme nöyriä, anteliaita tai ilmentäneemme jotain muuta inhimillistä jaloa piirrettä, on meidän tärkeää päästä ajatuksesta nopeasti irti. Ettemme ala elää sitä kuvaa ja muutu siten epäaidoiksi. Ihmiset, jotka kertovat muille hyvistä ominaisuuksistaan, kertovat luultavasti omasta mielikuvastaan. Miksi vakuuttelisimme muille sitä mitä olemme? Ehkä sitä tarvitsee todistella ja sanoin tuoda esiin, jos elämme Vikalpassa. Silloin tunnemme tarvetta saada muiden vahvistusta sille, että ajatuksemme itsestämme ovat totta.

Todellisuuskin voi siis nousta päähän menestyksen tavoin. Kun se nousee päähän, ihminen ei enää elä todellisuudessa, vaan omissa illuusioissaan.

12047615_10206347715044895_1380055399_n

In the shade of Vikalpa. Photo by Anne.

The health is always present

Patanjali‘s Ashtanga Yoga suggests that a life of an individual is good when it’s in harmony with all life. We don’t always easily get there on our own. Patanjali presents the principles of *Yama* and *Niyama* to help us. These ten principles can be experienced and also practiced with different degrees in our action, speech or thought depending on our level of consciousness. First we need to stop doing things against life. Then we stop speaking against life and then gradually we can change the content of our thoughts too. In Yoga Sutra II:33 (Vitarka badhane pratipaksha bhavanam) Patanjali tells that we should always give the right direction to our thoughts. That’s our responsibility. We can’t stop having thoughts, but we can direct them.

I’ve noticed that many people stop doing yoga because of some pain. Many people also stop doing many other things because of some pain. The pain gets easily almost all of our attention. In addition to that mental attention many people talk about their sicknesses or diseases and become strangely attached to these discomforts. Whenever the first symptoms appear, they start to give them more energy by sharing the feelings with others and this will certainly make them (feel) more sick. This is how they become victims of their own stories.

You can try to change the direction of your thoughts whenever you feel some symptoms of any disease. Try first not to mention it to anybody. Why mention it? You would only have other people’s attention for that too and it would increase the negative energy. Don’t label yourself by any disease. When you go deeper in this philosophy in your life, you can see that the Yama and Niayama are very simple. It’s always about focusing on life instead of death. Focusing on health instead of disease. We decide where our energy goes and that’s how we create our life.

À LA VOTRE!

L’Ashtanga Yoga de Patanjali énonce qu’une vie individuelle n’est épanouie que lorsqu’elle est en harmonie avec toute vie. Cette harmonisation n’est pas toujours simple de réaliser. Pour notre orientation, Patanjali présente les principes de Yama et Niyama. Ces dix principes peuvent être expérimenté et même pratiqués à des degrées variés dans nos actes, nos paroles et nos pensées – selon notre niveau de conscience. La première chose est d’arrêter d’agir contre la vie. Ensuite sera corrigée notre parole qui devrait être en accord avec la vie. Progressivement le contenu de nos pensées changera aussi. Dans le Yoga Sutra II:33 (Vitarka badhane pratipaksha bhavanam) Patanjali nous parle de l’importance de donner une direction à nos pensées. Il nous suggère de remplacer la négativité toujours par son opposé. C’est là, notre responsabilité. Nous ne pouvons pas arrêter le flot de pensées, mais nous pouvons le diriger.

J’ai remarqué qu’un certain nombre de gens arrête complètement de pratiquer le yoga à cause d’une douleur. Mais beaucoup de gens arrêtent beaucoup d’autres choses dans la vie également à cause d’une douleur. La douleur absorbe facilement toute notre attention. En plus de cette attention mentale, nous parlons de nos maladies et par cela nous devenons étrangement attachés à ces ennuis. Dès que les premiers symptômes apparaissent, nous les guettons et nous leur donnons de plus en plus d’énergie en partageant les ressentis avec les autres. Nous construisons une maladie. C’est comme ça que nous devenons victimes de nos propres histoires.

Nous pouvons essayer de changer la direction de nos pensées à chaque fois que nous ressentons les symptômes de n’importe quelle maladie. D’abord, n’en parlons à personne. Pourquoi les mentionner? En les mentionnant, nous aurions l’attention des autres pour le déséquilibre ce qui ne ferait que croître l’énergie négative. Quand nous plongeons plus profondément dans cette philosophie positive de Patanjali, nous pouvons constater que Yama et Niyama, c’est très simple. Il s’agit toujours de se focaliser sur la vie au lieu de la mort et sur la santé au lieu de la maladie. Nous pouvons décider où va notre énergie et c’est comme ça que chaque moment nous créons notre réalité, notre vie.

KEN VAIVOJANSA VAIKERTAA…

Patanjalin Ashtangajoogassa hyvä ihmiselämä tarkoittaa harmoniaa muun elämän kanssa. Tässä ovat avuksi joogan henkiset periaatteet, *Yama* ja *Niyama*. Riippuen omasta tietoisuuden tasostamme, nämä kymmenen ohjenuoraa herää henkiin teoissamme, puheissamme ja jopa ajatuksissamme. Ensin pidättäydymme teoissamme kaikesta elämän vastaisesta. Sen jälkeen korjaamme sanojamme elämänmyönteisiksi ja lopulta puhdistamme myös ajatuksemme. Patanjali ohjeistaa Yoga Sutran kohdassa II:33 (Vitarka badhane pratipaksha bhavanam), että meidän tulisi aina suunnata ajatuksemme rakentavasti. Se on meidän vastuullamme. Emme voi lopettaa ajatusten virtaa, mutta voimme antaa niille suunnan.

Usein saan kuulla, että ihmiset lopettavat joogaharjoittelun jonkun kivun vuoksi. Olen huomannut ihmisten lopettavan paljon muitakin asioita kipujen vuoksi. Kipu saa usein miltei kaiken huomiomme ja sitten muut elämänvalinnat tehdään kivusta käsin ja suhteessa siihen. Monesti vaikuttaa siltä, että ihmiset puhuvat niin mielellään vaivoistaan ja sairauksistaan, että he näyttävät kiintyneen näihin vitsauksiin. Ja sitten kun uudet ensimmäiset oireet ilmaantuvat, monet antavat niille energiaa voimistua jakamalla ajatuksia niistä muiden kanssa. He haluavat jakaa kokemuksiaan ja miettiä sairauden eri puolia ja mahdollisuuksia pahentua. Kaikki kipuun keskittyminen pitää tilanteen paikallaan tai pahentaa sitä. Ihminen on avoin sairastumiselle. Hänestä tulee omien tarinoidensa uhri.

Kun seuraavan kerran olet tällaisessa tilanteessa ja tunnet joitain sairauden oireita, voit yrittää muuttaa ajatustesi suuntaa. Älä esimerkiksi mainitse niistä kenellekään, sillä se on aivan turhaa. Saisit varmasti muiden huomion, joka kasvattaisi tätä orastavaa energiaa. Älä muutenkaan puhu sairauksistasi, ellei se ole todella välttämätöntä. Kun pääset syvemmälle tässä filosofiassa, huomaat että Yamassa ja Niyamassa on kyse siitä, että keskitämme huomiomme elämään emmekä kuolemaan. Keskitymme terveyteen emmekä sairauteen. Voimme itse päättää siitä mille huomiomme annamme ja näin luomme elämäämme joka hetki uudeksi.

IMG_0128

* Photo by Anne *

Samśaya

Strong prejudices are usually due to unconscious fears. A doubt about something is a sign of a miner inner conflict. However any attitude is mental tension. Naivety is the opposite feature of doubtfulness and means being overly open. A naive person is not conscious of the existing reality. Some elements are consciously or unconsciously avoided to be seen. There’s no conflict, but there’s no responsibility either.

A constant doubt or constant putting into question is called skepticism. Doubt in yoga philosophy is known as Samshaya, which is one of the obstacles on the way to the self-realization. Doubting represents a negative mindset, a restricting energy and therefore it alters the reality. Instead of seeing things directly, a skeptic person sees them through the doubt.

When we want to stick to this kind of ideology, we usually have a deeper anxiety or tension inside. We can’t trust people. We can’t trust life. But ultimately we can’t trust ourselves to be present enough to see what is true and what is not true. We feel we need to be prepared and negatively aware. But if we just relax and see without doubting, can’t we then discern what’s the truth? I’m sure we don’t need to doubt at all. We can be open and present and we see everything clearly.

SAMŚAYA

Les préjugés sont normalement issus des peurs inconscientes. La méfiance est un état d’esprit moins fort, mais toute attitude est une tension mentale. La naïveté est un trait de caractère opposé à la méfiance: on est extrêmement ouvert. Une personne naïve n’est pas consciente de la réalité, mais évite de voir quelques éléments consciemment ou inconsciemment. Il n’y pas de conflit intérieur, mais il n’y pas de responsabilité non plus.

La méfiance et la mise en question constante s’appelle le scepticisme. Dans la philosophie du yoga de Patanjali, la méfiance a le nom sanskrit, Samshaya, et elle est considérée comme un des obstacles pour la réalisation du Soi. La méfiance représente un état d’esprit négatif et une énergie restrictive et ainsi elle modifie la réalité. Une personne incrédule voit la réalité à travers le doute au lieu de la voir directement.

Quand on veut s’accrocher à une idéologie négative, il y a une tension et une anxiété pré-existentes. Ce qui fait que nous pouvons pas compter sur les autres. Nous pouvons pas compter sur la vie. En fin de compte, nous pouvons pas compter sur notre propre capacité d’être suffisemment présents pour voir ce qui est vrai. Nous nous préparons peut-être pour quelque chose d’imprévisible et nous sommes constamment alertes d’une façon négative. Et si tout simplement nous nous détendons, ne voyons-nous pas la réalité, la vérité et aussi ce qui en dévie? Nous n’avons jamais besoin de vivre dans la méfiance lorsque nous y voyons clair.

SAMŚAYA

Vahvat ennakkoluulot saavat ravintonsa yleensä alitajuisista peloista. Epäilevyys on vaimeampi ennakkoluulon ilmaus. Kuitenkin kaikenlainen asenteellisuus on mielen jännitystä. Asenne pitää yllä sisäistä konfliktia ja monesti myös illuusiota oman asenteemme vaikutusmahdollisuuksista. Naiivius on epäilevyyden vastakohta, joka puolestaan kertoo rajattomuudesta ja siitä, että ihminen ei tiedosta olemassaolevia asioita. Hän sulkee silmänsä tietyiltä asioilta joko tietoisesti tai tiedostamatta. Silloin sisäinen konflikti hiljenee, mutta näin hiljenee myös omantunnon ääni ja vastuu siirtyy muille.

Jatkuvaa epäilemistä tai kyseenalaistamista kutsutaan skeptisyydeksi. Joogafilosofiassa epäily tunnetaan nimellä Samshaya ja se on mainittu yhtenä itseoivalluksen esteenä. Epäilevyys vaatii nimittäin negativiisen ajattelutavan ja rajoittavan energian ja siten se muuntaa todellisuutta eikä kirkasta sitä. Näemme todellisuuden epäilyksen lävitse sen sijaan, että näkisimme sen suoraan.

Kun haluaa pitää kiinni epäluuloisesta suhtautumisesta, taustalla on yleensä muuta ahdistusta ja jännitystä. Ei voi luottaa ihmisiin. Ei voi luottaa elämään. Ja ei voi varsinkaan luottaa omaan kykyynsä olla tarpeeksi läsnä joka hetki nähdäkseen mikä on totta. Ehkä valmistaudumme johonkin ennalta-arvaamattomaan ja voisimme tulla yllätetyksi, jos emme olisi jatkuvasti negatiivisessa ennakko-asenteessa? Uskon, että jos vain voisi rentoutua ja elää ilman epäilyä, voisi vaivattomammin nähdä mikä on totta ja mikä ei. Eikö ole niin, että mielen avoimuus auttaa meitä erottamaan asiat kirkkaasti? Meidän ei tarvitse koskaan epäillä mitään, jos katsomme asioita suoraan.

945445_4707516015209_343894688_n

Photo by Mari Jannela