Letting go

Patanjali, the father of the Yoga Sutra, talks in the second chapter of his text about Kleṣas, the causes of suffering in human life. He classifies these causes in five categories. Two of them, Raga (attachment to desires) and Dveṣa (avoiding things we dislike) are the most practical ones in the sense that we face them every day.

When we are attached to our desires, we strive mentally to change situations to correspond to our point of view. This need can be so deeply rooted that even when everything is all right, we feel the pressure to get something. This is why we continuously try to influence situations and change things. In the end this causes stress and suffering.

When we try to change things we dislike, we reject the reality in order to avoid some difficult emotions. The aversion is unnecessary suffering. We easily imagine that we act to avoid suffering, but by trying to avoid suffering we actually act to increase the aversion. Often we namely act automatically based on our previous experiences and we are not looking at the situations with an open mind.

When we are too attached to things our mind wants or doesn’t want, we have detached from the reality and given up to our conditioned mind. We live in images and in the emotions created by them. However when we are conscious about that we can raise above this way of functioning. Patanjali talks about Vairagya – detachment which is one of the main things we need to understand the importance of. It’s something we need to practice constantly.

Nobody can really let go of things just like that. First of all, could we detach ourselves from our body, our mind, our emotions if we haven’t really explored ourselves and deeply loved ourselves? What are we detaching from then? If we haven’t experienced the charm of our body, but just felt too shy to enter its world? If we haven’t inhabited our body? We might have even despised it. Then the ideals of yoga might offer an escape from oneself’s real feelings.

We need to accept attachement, the opposite of detachment first. We can’t get rid of attachments, our love for our body, mind and emotions, if we can’t first love all these aspects of ourselves. When we are full of love towards ourselves, when we realize what kind of gift we’ve got from life, we can start to work on detachment. First we love and then we know what we are giving up and how hard it is. Of course, it’s easier to let go if you hate yourself. One can even become a master of detachment then. Through love the detachment becomes differently easy, because love gives us everything.

We can’t let go in theory, we can’t grow in theory. The detachement is a practical thing. As in everything, also in this context the rhythm and the timing matter. We need to be watchful about how situations come to us and when it’s possible and reasonable for us to take another path, to choose differently. When to stop getting involved and to settle in peace? When you let go, love everything you let go.

13737527_1235801436453419_7553907473276992376_o

LÂCHER PRISE

Patanjali, le père du Yoga Sutra, parle dans le second chapitre de son œuvre, des Kleṣas, des causes de la souffrance humaine. Il classifie ces causes dans cinq catégories distinctes. Deux d’entre eux, Raga (attachement aux désirs) et Dveṣa (aversion) sont les plus pragmatiques. Nous faisons face à ces aspects quotidiennement.

Le désir dans le quotidien se manifeste souvent en tendance à faire des efforts mentaux pour faire les situations correspondre à nos points de vue. Ce besoin de contrôler les choses peut être si profondément enraciné en nous, que même quand nous nous sentons tout à fait bien et satisfaits, nous sentons une pression d’avoir quelque chose d’autre. À cause du malheur né de ce désir perpétuel, nous essayons continuellement de transformer les situations en quelque chose qu’elles ne sont pas.

Et lorsque nous cherchons à manipuler mentalement les choses que nous aimons pas, nous rejetons la réalité pour pouvoir éviter les émotions difficiles. L’aversion est une souffrance qui n’est pas nécessaire. Nous imaginons facilement, que nous agissons pour éviter la souffrance, mais c’est justement l’effort fait pour l’éviter qui la fait grandir. Souvent nous agissons automatiquement et notre action est basée sur les expériences précédentes, ce qui nous empêche de voir les situations ouvertement et de les accepter en tant que telles.

Lorsque nous sommes trop attachés aux choses que notre mental soit chérie soit rejette, nous sommes en dehors de la réalité et nous sommes à la merci de notre mental conditionné. Nous vivons dans l’image et dans les émotions créées par celle-ci. Néanmoins, si nous sommes conscients de ce fontionnement de notre mental, nous pouvons nous élever au-dessus de ça. Patanjali parle de Vairagya, détachement, que nous devrions pratiquer sans cesse.

Personne ne peut être détaché par la volonté. Sans avoir exploré notre corps physique, notre mental ou nos émotions, et sans les avoir aimés, serions-nous capables de nous détacher de tout ça? De quoi pourrions-nous nous détacher, si nous avons aucun attachement? Si nous n’avons pas expérimenté le charme de notre corps et n’avons été que trop réservés pour entrer dans ce monde, si nous n’avons pas inhabité notre corps entièrement, le détachement n’est pas possible. Si, nous n’avons pas aimé ce que nous sommes, les idéaux yogiques peuvent offrir une échappatoire pour éviter nos émotions authentiques.

Il faut d’abord accepter et vivre l’opposé du détachement, l’attachement. Sinon nous ne pouvons pas nous détacher de notre amour pour notre corps, notre mental ou nos émotions. Quand nous sommes pleins d’amour envers nous-mêmes, quand nous sommes conscients de ce cadeau que la vie nous a fait, nous pouvons commencer à nous détacher. Par l’amour nous comprenons ce dont nous nous détachons et combien c’est dur parfois. Il est facile de se détacher si on ne s’aime pas. Par l’amour le détachement est plus facile dans un certain sens, car quand nous avons l’amour, nous avons tout.

Nous pouvons pas lâcher prise en théorie, nous pouvons pas atteindre à la maturité en théorie. Ça peut se faire seulement en pratique. En plus, comme dans tout dans la vie, le rythme et le moment comptent. C’est pour ça que nous devons rester vigilants. Pour voir comment les choses viennent à nous et pour sentir quand il est possible et raisonnable de faire un nouveau choix. Quand est-ce que nous n’avons plus envie de nous mêler, de contrôler? C’est à ce moment-là que nous pouvons nous installer dans la paix. En lâchant prise il est important d’aimer tout ce dont nous avons lâché prise.

IRTIPÄÄSTÄMISEN ÄÄRELLÄ

Joogasutra-kokoelman isä Patanjali puhuu tekstinsä Sadhana-osassa Kleoista, inhimillisen kärsimyksen syistä. Hän jaottelee ne viiteen eri luokkaan. Käytännönläheisimmät asiat näistä ovat Raga (haluihin kiinni jääminen) ja Dveṣa (vastenmielisinä koettujen asioiden välttely).

Kun olemme kiinni toiveissamme ja haluissamme, ponnistelemme päämme sisällä muuttaaksemme tilanteita itsellemme mieleisiksi. Tämä tarve voi olla syvälle juurtunut siten, että vaikka kaikki olisi mielestämme hyvin, tunnemme silti tarvetta haluta jotain muuta kuin mitä meillä on. Näin yritämme jatkuvasti muuttaa asioita muuksi. Tämä aiheuttaa stressiä ja kärsimystä.

Yrittäessämme sitten taas välttää meille vastenmielisiä asioita, torjumme jotain olemassaolevaa ja kieltäydymme kokemasta siihen liittyviä tunteita. Myös vastenmielisyyden kokeminen on turhaa kärsimystä. Vaikka kuvittelemme helposti toimivamme välttääksemme kärsimyksen, tulemme toimineeksi itse asiassa juuri sitä lisäten. Monesti nimittäin toimimme automaattisesti vanhojen kokemusten pohjalta emmekä herää katsomaan tilanteita avoimin silmin.

Kun olemme liian kiinni asioissa, joita mielemme haluaa tai ei halua, olemme irrottaneet otteen todellisuudesta ja antaneet vallan ehdollistuneelle mielellemme. Olemme mielikuvissa ja niiden tuottamissa tunnetiloissa. Tiedostaessamme tämän voimme tietenkin pyrkiä näkemään ne kirkkaasti ja toimimaan niiden yläpuolella. Patanjali puhuu näihin asioihin liittyen Vairagyasta, irtipäästämisestä, jota meidän pitäisi opetella ja harjoittaa jatkuvasti.

Emme kuitenkaan voi noin vain päästää irti. Voiko ihminen ensinnäkään päästää irti kehostaan, mielestään, tunteistaan, jos hän ei ensin ole tutkinut ja rakastanut kaikkea tätä? Mitä irtipäästettävää silloin edes on? Jos ei ole kokenut kehonsa ihanuutta, vaan on arastellut eläytymistä sen tarjoamaan maailmaan ja jättänyt elämättä? Tai on ehkä jopa halveksinut sitä? Silloin voi olla, että joogan ihanteet tarjoavat mukavan pakoreitin itsestä.

Meidän pitäisi ensin hyväksyä irtipäästämisen vastakohta, kiintymys. Kukaan ei voi todella päästää irti kiintymyksestä ja rakkaudesta kehoonsa, mieleensä tai omaan tunnemaailmaansa, jos hän ei ensin kykene rakastamaan näitä puolia itsessään. Kun olemme täynnä rakkautta kehoamme ja mieltämme kohtaan, kun tiedostamme minkä lahjan olemme elämältä saaneet, voimme aloittaa irtipäästämisen. Rakastamisen kautta tiedämme mistä kaikesta luovumme ja miten vaikeaa se on. Helppohan on päästää irti, jos jo inhoaa itseään. Rakastamisen kautta irtipäästäminen helpottuu jo siksi, että olemme saaneet kaiken, kun olemme saaneet rakkauden.

Emme voi luopua tai kehittyä teoriassa, ainoastaan käytännössä. Sen lisäksi kuten kaikessa muussakin elämässä, myös irtipäästämisen kyvyssä rytmi ja ajoitus on tärkeää. Siksi meidän tulee olla valppaita sen suhteen miten asiat tulevat meitä kohti ja tuntea milloin on mahdollista ja oikein toimia toisin. Milloin on tullut hetki olla puuttumatta ja olla rauhassa. Päästää irti ja rakastaa kaikkea mistä on päästänyt irti.

Photo: Catherine Chenu

When it goes to head

We all know what happens when the fame goes to someone’s head. We certainly are all familiar with this in our own life too, when we sometimes start to think of our successful moments, of what we’ve achieved and how people have complimented us. We spend some nostalgic moments by thinking through favourable perspectives from which people may have seen us. If we take a yoga philosophical point of view to this kind of moments, it might give them exciting colors and tones.

We all have the capacity to see the world in a pure way, but when we start to mentally control it, when we stick to our visions, everything changes. To some extent it’s necessary and inevitable that we mold the world to correspond our expectations and wishes. This is also a delicious area to make some deeper research on ourselves. How much we live in the reality and how much in our head? Patanjali mentions Vikalpa among the Citta vṛttis (mental modifications) in the Samadhi Pada of his Yoga Sutra text. Vikalpa is usually translated ‘imagination’ or ‘mental creation’. I think it’s a very insidious hook inside of us when it comes to our everyday life and to realization in yoga. We don’t even realize how much our thoughts are unrealistic, waste of time or how they very secretly transport us from life to our head.

Some time ago I read a post where the blogger called herself a dedicated and devoted yoga practitioner. It triggered the special antenna in me which recognizes unauthenticity. I don’t doubt there are devoted practitioners, but somehow the situation changes as soon as we begin to see ourselves as such. I also remembered another moment when another person told me she is generous. I realized she had certainly behaved like that, but somehow this feature of generosity began to vanish when she verbalized it. I didn’t feel she was being so generous. I felt she was playing the role of a generous person.

As soon as we realize we’ve been humble or generous or that we’ve expressed some kind of noble human quality, we need urgently to let go of that thought. Not to live on that thought and become unauthentic. People who tell others what they are like, probably just tell their own image of themselves. Why would we say anything about ourselves that is totally true? Why would we try to convince anybody about what we are? We don’t need to prove it or verbalize it. Only when Vikalpa has taken over, we need other people’s attention to strengthen our own images of ourselves.

The reality is like fame. The moment it goes to head, it goes to head. We are in an illusion.

QUAND ÇA MONTE À LA TÊTE

Nous avons tous vu ce que c’est quand le succès monte à la tête. Je suppose que nous connaissons cela tous personnellement aussi. Nous aimons bien parfois savourer les moments de succès, contempler les buts que nous avons atteints ou les compliments que nous avons reçus. Nous passons facilement quelques moments nostalgiques en parcourant des angles favorables sous lesquels les autres ont pu nous voir. Si nous jetons un coup d’œil sur les moments de ce genre en prenant un autre aspect, celui de la philosophie du yoga, il pourra y ajouter quelques tons intéressants.

Nous avons tous la capacité de voir le monde d’une façon pure et authentique, mais lorsque nous commençons à le contrôler mentalement, lorsque nous nous identifions à nos visions, tout change. Il est nécessaire et même inévitable dans une certaine mesure que nous ajustons le réalité de temps à autre pour qu’elle corresponde un peu mieux à nos attentes et nos préférences. C’est ici que nous pouvons faire des recherches plus approfondies sur nous-mêmes. Combien vivons-nous dans la réalité et combien dans notre tête? Dans Samadhi Pada de son Yoga Sutra Patanjali mentionne Vikalpa parmi les Citta vṛttis (modifications mentales). Vikalpa est souvent traduit ‘imagination’, ‘création mentale’. Je pense que c’est surtout ce défaut qui crée le crochet psychique le plus insidieux dans la vie courante et qui empêche la réalisation de soi dans le yoga. Nous ne nous rendons même pas compte à quel point nos pensées sont irréelles, perte de temps et d’énergie et avec quelle finesse elles se faufilent pour nous transporter et nous installer dans notre tête au lieu de nous permettre de vivre dans la réalité.

Il y a quelque temps, j’ai lu dans un blog sur le yoga comment la bloggeuse se nommait une praticienne dévouée et consciencieuse. Ces mots ont fait un déclic chez moi et ils ont réveillé l’antenne spéciale qui détecte l’inauthenticité. Je ne doute pas qu’il existe des praticiens dévoués, mais quelque part la situation change dès que nous nous désignons en tant que tels. Ce post a évoqué un autre moment un peu plus lointain où une personne s’est dite généreuse. Je voyais bien qu’elle s’était comportée de cette manière, mais la générosité commençait à s’évaporer à mes yeux dès qu’elle le déclarait. Je ne sentais pas sa générosité, je sentais plutôt qu’elle portait le rôle d’une personne généreuse.

Le moment où nous nous rendons compte d’avoir été humbles ou généreux ou si nous avons bien exprimé une autre qualité humaine noble, nous devrions nous détacher de cette idée en urgence. Pour ne pas vivre l’idée et pour ne pas devenir hypocrites. Ceux qui racontent aux autres comment ils sont, le font probablement pour propager cette idée d’eux-mêmes. Pourquoi dirions-nous une seule chose sur nous qui est totalement vraie? Pourquoi convaincre quelqu’un de ce que nous sommes déjà? Nous n’avons rien à prouver. Seulement quand Vikalpa a pris le dessus, nous avons besoin l’attention des autres pour fortifier l’image que nous avons créée.

La réalité est comme le succès. Le moment où ça monte à la tête, ça monte à la tête. Nous sommes dans l’illusion.

TEOISTA SANOIHIN

Kaikille meille on jostain tuttua se miten jollain menee menestys päähän. Se on varmaan meille tuttua myös itsestämme. Joskus on mukava pyöritellä omia ajatuksiaan saavutuksistaan, maistella onnistumisiaan, jäädä kiinni kehuihin tai kuvitella itseään muiden ihailevin silmin. Jos tätä tilannetta katsoo joogafilosofian näkökulmasta, se saattaa saada piristävää lisäväriä ja uusia sävyjä.

Meillä on periaatteessa kyky nähdä maailma puhtaasti, mutta kun alamme ottaa sitä haltuun, kun jäämme kiinni mielikuviimme, kaikki muuttuu. Jossain määrinhän on vääjäämätöntä ja välttämätöntä, että muovaamme ajatuksissamme maailmaa meille sopivammaksi. Tämä rajapinta on myös äärimmäisen herkullinen kohta tutkia itseään. Kuinka paljon elämme ajatuksissamme ja kuinka paljon todellisuudessa? Patanjali puhuu Yoga Sutra -tekstin Samadhi Padassa Citta vṛttien (mielen olomuotojen) yhteydessä Vikalpasta, joka monesti käännetään mielikuvitukseksi, mielen luomuksiksi. Vikalpa onkin luultavasti katalampi koukku sisällämme sekä käytännön elämässä että joogan toteutumisen kannalta kuin vaikkapa erheellinen tieto. Emme edes tajua ajatustemme ja unelmointimme tyhjänpäiväisyyttä, turhuutta, paikkaansapitämättömyyttä emmekä varsinkaan sitä miten sujuvan salakavalasti se siirtää meidät elämän virrasta päähämme.

Kun luin jokin aikaa sitten blogitekstin, jossa kirjoittaja kutsui itseään omistautuneeksi harjoittelijaksi, epäaitouden tunnistamisen tuntosarvi värähti sisälläni. Uskon, että on olemassa omistautuneita harjoittelijoita, mutta muuttuuko tilanne välittömästi, kun ihminen näkee itsensä sellaisena tai kun sen sanoo ääneen? Muistin toisen hetken, jossa minussa tapahtui sama liikahdus. Eräs ihminen kutsui itseään anteliaaksi. Tajusin, että ehkä anteliaisuutta oli ollut, mutta jotenkin sen sanallistaminen sai sen haihtumaan olemattomiin. Ihminen ei tuntunutkaan anteliaalta. Hän tuntui elävän anteliaan ihmisen roolia.

Kun tajuamme olleemme nöyriä, anteliaita tai ilmentäneemme jotain muuta inhimillistä jaloa piirrettä, on meidän tärkeää päästä ajatuksesta nopeasti irti. Ettemme ala elää sitä kuvaa ja muutu siten epäaidoiksi. Ihmiset, jotka kertovat muille hyvistä ominaisuuksistaan, kertovat luultavasti omasta mielikuvastaan. Miksi vakuuttelisimme muille sitä mitä olemme? Ehkä sitä tarvitsee todistella ja sanoin tuoda esiin, jos elämme Vikalpassa. Silloin tunnemme tarvetta saada muiden vahvistusta sille, että ajatuksemme itsestämme ovat totta.

Todellisuuskin voi siis nousta päähän menestyksen tavoin. Kun se nousee päähän, ihminen ei enää elä todellisuudessa, vaan omissa illuusioissaan.

12047615_10206347715044895_1380055399_n

In the shade of Vikalpa. Photo by Anne.

The health is always present

Patanjali‘s Ashtanga Yoga suggests that a life of an individual is good when it’s in harmony with all life. We don’t always easily get there on our own. Patanjali presents the principles of *Yama* and *Niyama* to help us. These ten principles can be experienced and also practiced with different degrees in our action, speech or thought depending on our level of consciousness. First we need to stop doing things against life. Then we stop speaking against life and then gradually we can change the content of our thoughts too. In Yoga Sutra II:33 (Vitarka badhane pratipaksha bhavanam) Patanjali tells that we should always give the right direction to our thoughts. That’s our responsibility. We can’t stop having thoughts, but we can direct them.

I’ve noticed that many people stop doing yoga because of some pain. Many people also stop doing many other things because of some pain. The pain gets easily almost all of our attention. In addition to that mental attention many people talk about their sicknesses or diseases and become strangely attached to these discomforts. Whenever the first symptoms appear, they start to give them more energy by sharing the feelings with others and this will certainly make them (feel) more sick. This is how they become victims of their own stories.

You can try to change the direction of your thoughts whenever you feel some symptoms of any disease. Try first not to mention it to anybody. Why mention it? You would only have other people’s attention for that too and it would increase the negative energy. Don’t label yourself by any disease. When you go deeper in this philosophy in your life, you can see that the Yama and Niayama are very simple. It’s always about focusing on life instead of death. Focusing on health instead of disease. We decide where our energy goes and that’s how we create our life.

À LA VOTRE!

L’Ashtanga Yoga de Patanjali énonce qu’une vie individuelle n’est épanouie que lorsqu’elle est en harmonie avec toute vie. Cette harmonisation n’est pas toujours simple de réaliser. Pour notre orientation, Patanjali présente les principes de Yama et Niyama. Ces dix principes peuvent être expérimenté et même pratiqués à des degrées variés dans nos actes, nos paroles et nos pensées – selon notre niveau de conscience. La première chose est d’arrêter d’agir contre la vie. Ensuite sera corrigée notre parole qui devrait être en accord avec la vie. Progressivement le contenu de nos pensées changera aussi. Dans le Yoga Sutra II:33 (Vitarka badhane pratipaksha bhavanam) Patanjali nous parle de l’importance de donner une direction à nos pensées. Il nous suggère de remplacer la négativité toujours par son opposé. C’est là, notre responsabilité. Nous ne pouvons pas arrêter le flot de pensées, mais nous pouvons le diriger.

J’ai remarqué qu’un certain nombre de gens arrête complètement de pratiquer le yoga à cause d’une douleur. Mais beaucoup de gens arrêtent beaucoup d’autres choses dans la vie également à cause d’une douleur. La douleur absorbe facilement toute notre attention. En plus de cette attention mentale, nous parlons de nos maladies et par cela nous devenons étrangement attachés à ces ennuis. Dès que les premiers symptômes apparaissent, nous les guettons et nous leur donnons de plus en plus d’énergie en partageant les ressentis avec les autres. Nous construisons une maladie. C’est comme ça que nous devenons victimes de nos propres histoires.

Nous pouvons essayer de changer la direction de nos pensées à chaque fois que nous ressentons les symptômes de n’importe quelle maladie. D’abord, n’en parlons à personne. Pourquoi les mentionner? En les mentionnant, nous aurions l’attention des autres pour le déséquilibre ce qui ne ferait que croître l’énergie négative. Quand nous plongeons plus profondément dans cette philosophie positive de Patanjali, nous pouvons constater que Yama et Niyama, c’est très simple. Il s’agit toujours de se focaliser sur la vie au lieu de la mort et sur la santé au lieu de la maladie. Nous pouvons décider où va notre énergie et c’est comme ça que chaque moment nous créons notre réalité, notre vie.

KEN VAIVOJANSA VAIKERTAA…

Patanjalin Ashtangajoogassa hyvä ihmiselämä tarkoittaa harmoniaa muun elämän kanssa. Tässä ovat avuksi joogan henkiset periaatteet, *Yama* ja *Niyama*. Riippuen omasta tietoisuuden tasostamme, nämä kymmenen ohjenuoraa herää henkiin teoissamme, puheissamme ja jopa ajatuksissamme. Ensin pidättäydymme teoissamme kaikesta elämän vastaisesta. Sen jälkeen korjaamme sanojamme elämänmyönteisiksi ja lopulta puhdistamme myös ajatuksemme. Patanjali ohjeistaa Yoga Sutran kohdassa II:33 (Vitarka badhane pratipaksha bhavanam), että meidän tulisi aina suunnata ajatuksemme rakentavasti. Se on meidän vastuullamme. Emme voi lopettaa ajatusten virtaa, mutta voimme antaa niille suunnan.

Usein saan kuulla, että ihmiset lopettavat joogaharjoittelun jonkun kivun vuoksi. Olen huomannut ihmisten lopettavan paljon muitakin asioita kipujen vuoksi. Kipu saa usein miltei kaiken huomiomme ja sitten muut elämänvalinnat tehdään kivusta käsin ja suhteessa siihen. Monesti vaikuttaa siltä, että ihmiset puhuvat niin mielellään vaivoistaan ja sairauksistaan, että he näyttävät kiintyneen näihin vitsauksiin. Ja sitten kun uudet ensimmäiset oireet ilmaantuvat, monet antavat niille energiaa voimistua jakamalla ajatuksia niistä muiden kanssa. He haluavat jakaa kokemuksiaan ja miettiä sairauden eri puolia ja mahdollisuuksia pahentua. Kaikki kipuun keskittyminen pitää tilanteen paikallaan tai pahentaa sitä. Ihminen on avoin sairastumiselle. Hänestä tulee omien tarinoidensa uhri.

Kun seuraavan kerran olet tällaisessa tilanteessa ja tunnet joitain sairauden oireita, voit yrittää muuttaa ajatustesi suuntaa. Älä esimerkiksi mainitse niistä kenellekään, sillä se on aivan turhaa. Saisit varmasti muiden huomion, joka kasvattaisi tätä orastavaa energiaa. Älä muutenkaan puhu sairauksistasi, ellei se ole todella välttämätöntä. Kun pääset syvemmälle tässä filosofiassa, huomaat että Yamassa ja Niyamassa on kyse siitä, että keskitämme huomiomme elämään emmekä kuolemaan. Keskitymme terveyteen emmekä sairauteen. Voimme itse päättää siitä mille huomiomme annamme ja näin luomme elämäämme joka hetki uudeksi.

IMG_0128

* Photo by Anne *

Samśaya

Strong prejudices are usually due to unconscious fears. A doubt about something is a sign of a miner inner conflict. However any attitude is mental tension. Naivety is the opposite feature of doubtfulness and means being overly open. A naive person is not conscious of the existing reality. Some elements are consciously or unconsciously avoided to be seen. There’s no conflict, but there’s no responsibility either.

A constant doubt or constant putting into question is called skepticism. Doubt in yoga philosophy is known as Samshaya, which is one of the obstacles on the way to the self-realization. Doubting represents a negative mindset, a restricting energy and therefore it alters the reality. Instead of seeing things directly, a skeptic person sees them through the doubt.

When we want to stick to this kind of ideology, we usually have a deeper anxiety or tension inside. We can’t trust people. We can’t trust life. But ultimately we can’t trust ourselves to be present enough to see what is true and what is not true. We feel we need to be prepared and negatively aware. But if we just relax and see without doubting, can’t we then discern what’s the truth? I’m sure we don’t need to doubt at all. We can be open and present and we see everything clearly.

SAMŚAYA

Les préjugés sont normalement issus des peurs inconscientes. La méfiance est un état d’esprit moins fort, mais toute attitude est une tension mentale. La naïveté est un trait de caractère opposé à la méfiance: on est extrêmement ouvert. Une personne naïve n’est pas consciente de la réalité, mais évite de voir quelques éléments consciemment ou inconsciemment. Il n’y pas de conflit intérieur, mais il n’y pas de responsabilité non plus.

La méfiance et la mise en question constante s’appelle le scepticisme. Dans la philosophie du yoga de Patanjali, la méfiance a le nom sanskrit, Samshaya, et elle est considérée comme un des obstacles pour la réalisation du Soi. La méfiance représente un état d’esprit négatif et une énergie restrictive et ainsi elle modifie la réalité. Une personne incrédule voit la réalité à travers le doute au lieu de la voir directement.

Quand on veut s’accrocher à une idéologie négative, il y a une tension et une anxiété pré-existentes. Ce qui fait que nous pouvons pas compter sur les autres. Nous pouvons pas compter sur la vie. En fin de compte, nous pouvons pas compter sur notre propre capacité d’être suffisemment présents pour voir ce qui est vrai. Nous nous préparons peut-être pour quelque chose d’imprévisible et nous sommes constamment alertes d’une façon négative. Et si tout simplement nous nous détendons, ne voyons-nous pas la réalité, la vérité et aussi ce qui en dévie? Nous n’avons jamais besoin de vivre dans la méfiance lorsque nous y voyons clair.

SAMŚAYA

Vahvat ennakkoluulot saavat ravintonsa yleensä alitajuisista peloista. Epäilevyys on vaimeampi ennakkoluulon ilmaus. Kuitenkin kaikenlainen asenteellisuus on mielen jännitystä. Asenne pitää yllä sisäistä konfliktia ja monesti myös illuusiota oman asenteemme vaikutusmahdollisuuksista. Naiivius on epäilevyyden vastakohta, joka puolestaan kertoo rajattomuudesta ja siitä, että ihminen ei tiedosta olemassaolevia asioita. Hän sulkee silmänsä tietyiltä asioilta joko tietoisesti tai tiedostamatta. Silloin sisäinen konflikti hiljenee, mutta näin hiljenee myös omantunnon ääni ja vastuu siirtyy muille.

Jatkuvaa epäilemistä tai kyseenalaistamista kutsutaan skeptisyydeksi. Joogafilosofiassa epäily tunnetaan nimellä Samshaya ja se on mainittu yhtenä itseoivalluksen esteenä. Epäilevyys vaatii nimittäin negativiisen ajattelutavan ja rajoittavan energian ja siten se muuntaa todellisuutta eikä kirkasta sitä. Näemme todellisuuden epäilyksen lävitse sen sijaan, että näkisimme sen suoraan.

Kun haluaa pitää kiinni epäluuloisesta suhtautumisesta, taustalla on yleensä muuta ahdistusta ja jännitystä. Ei voi luottaa ihmisiin. Ei voi luottaa elämään. Ja ei voi varsinkaan luottaa omaan kykyynsä olla tarpeeksi läsnä joka hetki nähdäkseen mikä on totta. Ehkä valmistaudumme johonkin ennalta-arvaamattomaan ja voisimme tulla yllätetyksi, jos emme olisi jatkuvasti negatiivisessa ennakko-asenteessa? Uskon, että jos vain voisi rentoutua ja elää ilman epäilyä, voisi vaivattomammin nähdä mikä on totta ja mikä ei. Eikö ole niin, että mielen avoimuus auttaa meitä erottamaan asiat kirkkaasti? Meidän ei tarvitse koskaan epäillä mitään, jos katsomme asioita suoraan.

945445_4707516015209_343894688_n

Photo by Mari Jannela

Narasimha on Avidya

Photo by Bill BrundellJayashri 064

This Thursday’s class. A lot of chanting (Mahaganeshastotra, Adityahrdayam, Sadhana Pada,  Vibhuti Pada ) and less talking.

Sadhana Pada, II.4 Avidyaksetramuttaresam prasuptatanuvicchinnodaranam

Talking about Avidya, ignorance..what is knowledge then?

Gurustotra says:

Ajnana timirandhasya jnananjana-salakaya / caksur unmilitam yena / tasmai sri-gurave namah

Knowledge exists in us already, but we don’t find it by ourselves. We learn some things by trial and error. Guru’s work is to give the antidote, to open our eyes.

Kayal is sometimes used in Northern India not only for beautification, but to have sharp eyes. The eyes water as soon as you put the kayal and this purifies the eyes.

More ignorant you are -> more routine, not interested in knowing more.

More knowledge you have – you know how to manipulate the circumstances to suit your needs or you can change the situation so that you would be comfortable in it.

Knowledge produces freedom and strength.

There are 4 types of ignorance preventing us to get enlightenment or getting into a higher state of knowledge.

These different manifestations of Avidya which prevent us from growing further are:

prasupta – that which is dormant

tanu – reduction of interest

vichinna – mind is distracted, in contradiction

udaranam –  we know Avidya is there and we consciously overcome it

Functioning of Avidya brings misery, prevents growth. The growth means you need to make decisions. The more the person is afraid, the less he makes decisions even when opportunities are given.

Narasimha lectures in Mysore November 2013

I’m in Mysore, India. I study Patanjali’s Yoga Sutra by chanting it with my teacher Jayashree and by listening to my other teacher’s, Narasimha’s clarifications of the text.

I’d like to share with you those precious lectures of Narasimha. I’m doing it by writing my notes up as a post. I interprete the minimum of his words not to offer you my misinterpretation.

I hope you can still get something out of it and that it can help you in your studies!

Jayashri 063                                            * Jayashree and Narasimha *                         photo Bill Brundell