The body in Samādhi

The yoga practitioner knows that one day the practice can lead to the greatest freedom, Samādhi. Patañjali has given a very detailed description of what happens on the way to Samādhi. He also enumerates the obstacles like citta vṛttis – mind’s fragmentated nature – and the kleśas – the unconscious reasons for suffering that keep on creating citta vṛttis. He also talks about antarāya, the deeply rooted disturbances that influence our praṇa.

Many yoga practitioners do āsanas to maintain health and to regulate and harmonize the body. If the body’s function is spiritually understood, the physical practice can lead to Samādhi. If the practice is repeating movements and postures it can also remain great gymnastics without a transformation on the praṇa level. The quality of the inner work that accompagnies physical work is crucial.

When our praṇa has predominantly a sattvic quality, when it remains pure and open, the guṇasits different expressions and qualities from outer world don’t change our stability. When the praṇa is still and luminous the mind is naturally unwavering. In the yoga state the stillness pervades the body and the mind.

That’s why it’s significant to pay attention to your energy during the practice. If you do your practice for example under stress, it can never lead to Samādhi. You’re probably creating even more stress with your body in a rajasic state. If you can abide in your heart during your āsana practice, it will change everything. The heart is the place where the energy transformation happens. Physiologically the heart is the only place where the blood takes rest. In all other places, it runs. When you can rest in your heart, the information is taken to all your cells with your blood. Your heart will spread its stillness to your whole system. When your heart’s peace resides in all your cells, your body goes to Samādhi.

The Samādhi is total bliss. It has a little to do with the mind. The mind ceases because the heart’s kingdom reigns in your body. When the body is in peace, the mind is in peace. When the body is in peace, there’s no duality whatsoever. Everything is one.

IMG_0806

LE CORPS EN SAMĀDHI

Le pratiquant de yoga sait qu’un jour sa pratique peut aboutir en la liberté la plus exquise qui soit, le Samādhi. Patañjali donne une description très détaillée de ce qui se passe sur la voie vers le Samādhi. D’abord, il en énumère les obstacles. Il parle des citta vṛttis – la fragmentation mentale -, et des kleśas – les raisons inconscientes de la souffrance – qui perpétuent les citta vṛttis. Il parle également des antarāyas, les perturbations profondément enracinées en nous et qui influencent le praṇa.

Beaucoup de pratiquants de yoga font des āsanas pour régulariser et harmoniser leur énergie et pour maintenir la santé. Si la fonction du corps est correctement compris dans la spiritualité, la pratique peut bien aboutir au Samādhi. Si, par contre, la pratique est de la gymnastique et des mouvements répétés sans la transformation énergétique, ça ne va aucunement rapprocher le praticien du Samādhi. Le travail interne qui accompagne le travail du corps physique a un rôle essentiel.

Lorsquela qualité prédominante de notre praṇa est sattvique, lorsqu’il est pur et déployé, les guṇas, les différentes expressions et qualités du praṇa, provenant du monde externe ne dérangent plus notre stabilité énergétique. Lorsque le praṇa est stable et lumineux, le mental est naturellement en équilibre. Dans l’état de yoga, l’énergie sattvique envahit aussi bien le corps que le mental.

C’est pour cette raison, qu’il est important d’être présent dans son énergie pendant la pratique. Si nous faisons la pratique stressés, rien ne peut nous conduire au Samādhi. Il est probable qu’en pratiquant dans un état rajasique, nous créons encore davantage de stress. Mais si nous pouvons rester dans notre cœur pendant la pratique, ça change tout. Le cœur est l’endroit où la transformation énergétique a lieu. Physiologiquement, le cœur est le seul endroit où le sang est au repos. Partout ailleurs il circule. Et lorsque nous pouvons prendre le repos dans notre cœur, l’information va se généraliser dans toutes nos cellules à l’aide du sang. Quand la paix de notre cœur se trouve dans toutes nos cellules, notre cœur va répandre une quiétude à notre système entier. Notre corps passe au Samādhi.

 Le Samādhi est la Joie. Il a peu à faire avec le mental. Le mental cesse, car le royaume du cœur reigne dans le corps. Lorsque le corps est en paix, le mental est en paix. Lorsque le corps est en paix, la dualité disparaît. Il n’y a qu’unité.

KEHON VIISAUS VALAISEE KAIKEN

Jokainen joogan harjoittaja tietää, että jonain päivänä harjoittelu voi johtaa Samādhiin. Patañjali kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti mitä tapahtuu Samādhiin johtavalla tiellä ja hän myös luettelee esteet siihen. Patañjali puhuu mielen hajaannustilasta (citta vṛtti) ja tiedostamattomasta kärsimyksestä, jota kleśat pitävät yllä luomalla jatkuvasti uutta mielen sisältöä. Hän mainitsee myös antarāyat, syvällä alitajunnassa olevat häiriötekijät, jotka vaikuttavat praṇaamme.

Kun praṇamme on puhdasta ja valon täyttämää, kun se on laadultaan pääosin sattvista, ulkopuolelta tuleva praṇa erilaisine ilmenemismuotoineen eli guṇineen ei vie omaa  tasapainoamme. Kun praṇa on vakaata, myös mieli vakaantuu. Joogatilassa hiljaisuuden energia täyttää sekä kehon että mielen.

Monet joogan harjoittajat tekevät āsanoita tasapainottaakseen ja harmonisoidakseen kehoaan ja vaaliakseen terveyttään. Jos kehon merkitys ymmärretään henkisesti oikein, myös āsanaharjoittelu voi johtaa Samādhiin. Jos kehollinen harjoittelu on liikkeiden ja asentojen toistamista, voi harjoittelija jäädä vain voimistelun tasolle ilman vitaalienergian laadullista muutosta. Siksi sisäinen työ, joka yhdistyy kehon harjoittamiseen, onkin merkittävässä roolissa.

On erittäin olennaista kiinnittää huomiota siihen, minkälaisessa energeettisessä olotilassa harjoittelee. Jos harjoituksen tekee stressitilassa, ei se voi johtaa Samādhiin. Se voi oikeastaan vain lisätä stressiä. Jos taas harjoituksessa voi olla sydämessään läsnä, se muuttaa kaiken. Sydän on se paikka, jossa henkinen muutos tapahtuu. Fysiologisesti sydän on ainoa paikka, johon veri pysähtyy lepäämään. Kaikkialla muualla kehossa veri virtaa ja on siis liikkeessä. Jos voi levätä sydämessään sen levätessä, leviää tämä informaatio kaikkiin soluihin verenkierron avulla. Sydän levittää oman rauhansa kaikkialle kehoon. Kun sydämen rauha on asettunut kaikkiin soluihin, keho on Samādhissa.

Samādhi on syvää, täydellistä iloa. Sillä on hyvin vähän tekemistä mielen kanssa. Mieli väistyy, kun sydämen valtakunta ottaa kehossa kaiken tilan. Kun keho on rauhassa, on mielikin rauhassa. Kun keho on rauhassa, lakkaa erillisyyden kokemus. On vain ykseys.

Advertisements

Life is perfect

On social media people share beautiful spiritual truths in the form of slogans. Many of them are true, because they represent the inner truth of someone having dug deeply inside him/herself. They reflect the experiences in which the individual has removed the obstacles and found peace. You can easily agree with them nodding: Yes, this is how it is! Nevertheless it’s not by grasping the wisdom of a sweet slogan, the proof that someone else has understood something essential, you can take a leap to avoid the pain of your own growth. If you haven’t experienced what the slogan is about it will resonate with all its power somewhere else than in you.

There are many different kind of modern mantras. However some of these sayings carry something that is more against life than for it. One quite widely propagated thought is that one should embrace one’s imperfections. “I’m not perfect, but I accept myself with all my imperfections.” At the surface it seems a very merciful and lovely attitude to have. The surface is misleading. This kind of position includes at least two flaws that will gnaw our inner well-being.

Firstly there’s a premise that I am imperfect – every moment. I just need to accept it. How terrible is that? It’s like first judging a flower by its colour, because my mind prefers another colour and then accepting it. We don’t have a word to say here! Of course, we can give our eternal opinions about everything, but if we practice yoga, this is something we want to get rid of. It’s the mind in its craziness paying attention to what’s missing and criticizing everything in us. Our ❤️ is never against life – our ❤️ is never against us.

Secondly, from the point of view of imperfection or incompleteness, we live in an illusion that one day that could change. And that’s also true. When life is over, we have reached perfection. Nothing can grow anymore. But why have this kind of look on yourself that you’re not perfect before you die? So, as we are “imperfect” through all our lives why give any thought to that at all? We are so much! We have richness of life in us. We need to look at that! ✨💚🌱💚✨

Of course that doesn’t mean either the arrogance that declares: I’m perfect as I am! Let’s live inside of us in a reality that is perfect, because life is perfect. There’s no scale for evaluating that. Life is never imperfect. When we see ourselves imperfect, we put ourselves above the Creation. That’s the ego in its full power.

32294356_10214195348910837_3759371877617762304_n

LA VIE PARFAITE

Sur les réseaux sociaux, nous pouvons voir des vérités spirituelles en forme des slogans. La plupart d’eux sont vrais dans le sens où ils ont été formulés par quelqu’un qui a fait des recherches profondes sur soi-même. Ils reflètent l’expérience d’un individu ayant pu anéantir les obstacles et ayant ainsi pu trouver la paix. Nous pouvons aisément hocher la tête en signe d’accord: “C’est exactement comme ça!” Mais après tout, ce n’est pas en nous nous aggrippant à une sagesse d’un slogan que nous pouvons éviter nos propres douleurs de croissance spirituelle. C’est quelqu’un d’autre qui a trouvé l’essentiel. Lorsque nous n’avons pas parcouru ce chemin, le slogan va résonner dans toute sa puissance ailleurs qu’en nous.

Il y a de différents mantras modernes. Et pourtant une partie d’eux est très clairement plus contre la vie que pour elle. Une pensée qui est abondamment propagée est que nous devrions accepter nos imperfections. ”Je ne suis pas parfait(e), mais je m’accepte avec mes imperfections.” Ça paraît une attitude ravissante et indulgente à la surface. La surface est trompeuse. Ce genre de position inclue au moins deux idées qui vont ronger notre bien-être intérieur.

Premièrement, il y a ce sous-entendu que nous sommes imparfait(e)s – à chaque moment. Suffit de l’accepter. Quel horreur! Sérieusement, ce n’est pas à nous de juger la vie! C’est comme si on jugeait la couleur d’une fleur, parce qu’on en préfère une autre, et puis, on finit par l’accepter. Bien entendu, nous pouvons donner nos opinions éternellement sur tout ce que nous voulons, mais quand nous pratiquons le yoga, c’est les opinions dont on veut se débarrasser. C’est le mental dans sa folie qui critique tout et prête l’attention toujours à ce qui manque, lorsque nous permettons à notre mental de prendre le dessus. Notre 💚 n’est jamais contre la vie – il n’est jamais contre nous.

Deuxièmement, du point de vue de l’imperfection ou de l’incomplétude, nous vivons dans une illusion qu’un jour ça change. Et c’est vrai aussi! Lorsque la vie touche à sa fin, nous avons atteint la perfection. Rien ne va grandir, rien ne va plus mûrir. Mais pourquoi se permettre d’avoir une façon de se regarder comme ça? Alors, si nous sommes imparfait(e)s, pourquoi y penser du tout? Nous sommes tellement riches à l’intérieur! Nous devons sentir ça plutôt! 💛 🤸‍♀️ 🌟 🤸‍♂️ 💛

Tout ceci ne veut pas dire d’aller déclarer avec arrogance “Je suis parfait(e) comme je suis!” À l’intérieur de nous la vie est parfaite. Vivons cette perfection qui ne se prête pas à l’évaluation! La vie n’est jamais imparfaite. Si nous la voyons comme ça, c’est que nous nous mettons au-dessus de la Création! Une position pour l’égo dans sa puissance hallucinante.

TÄYDELLINEN ELÄMÄ

Sosiaalisessa mediassa on liikkeellä kauniita henkisiä totuuksia sloganeiden muodossa. Monet niistä ovat siinä mielessä totta, että ne ovat totuuksia, jotka joku itseensä syventynyt ihminen on kokenut kasvussaan. Nimenomaan niitä kokemuksia, joissa ollaan ylitetty mielen asettamat esteet ja päästy rauhaan. Niille on helppo nyökkäillä: “Näin se on!” Emme kuitenkaan voi loikata omien kasvukipujemme yli tarttumalla sloganin viisauteen. Kun ei itse ole kokenut sitä, mistä on kyse, slogankin resonoi todellisessa voimassaan jossain ihan muualla kuin sen lukijassa.

Näitä hokemia on monenlaisia, ja jotkut niistä kantavat sanomassaan jotain elämänvastaista. Eräs suosittu ajatus on oman keskeneräisyytensä hyväksyminen. “En ole täydellinen, mutta hyväksyn oman keskeneräisyyteni.” Pinnalta katsoen voi näyttää, että asenne on armollinen ja itsensä hyväksyvä. Syvemmällä on petollinen ajatusrakennelma. Tällaiseen näkemykseen liittyy ainakin kaksi epäkohtaa, jotka jyrsivät sisintämme.

Ensimmäinen asia on se oletus, että olen keskeneräinen – koko ajan. Minun pitää vain hyväksyä se. Kuinka kolkkoa! Vakavasti ottaen, meillä ei ole tällaista mahtia. Se on kuin arvioisimme kukan väriä ja päättäisimme hyväksyä sen, vaikka pidämme toisesta väristä enemmän. Mitä meidän mielipiteemme on elämän rinnalla, joka on sitä, mitä se on? Joogaavina ihmisinä haluamme irrottautua mielemme otteesta, joka kritisoi, näkee puutteita ja väittää kaikesta jotain. Sydämemme ei ole koskaan elämää vastaan, sydämemme ei ole koskaan meitä itseämme vastaan.

Toinen asia on se, että keskeneräisyyden vinkkelistä meistä tulee joskus valmiita. Tottahan se on. Emme ole keskeneräisiä enää sitten, kun elämä on ohi. Silloin kasvu on päättynyt. Miksi katsoa itseään tuosta näkökulmasta, että on kesken? Meissä on niin paljon rikkautta. Miksi emme suuntaisi katsettamme siihen? Miksi siis hyväksyä keskeneräisyys? Elämä ei ole keskeneräistä. Se on aina täydellistä sellaisena kuin se ilmenee.  💖 🍀 ☀️ 🍀 💖

Se, että ei koe olevansa keskeneräinen, ei tarkoita arroganssia, joka julistaa omaa täydellisyyttään: Olen täydellinen juuri tällaisena! Sydämmessään voi elää täyttä elämää sellaisena kuin on, sillä sydämellä ei ole arvoasteikkoa. Jos pidämme itseämme epätäydellisenä, nostamme itsemme tuomariksi kaiken elämän ihmeen yläpuolelle. Se on egolle täydellinen paikka arvioida elämää – sen ulkopuolella.

 

 

Photo by Anne (La Maison du Pont Vieux, Cazilhac, France)

All’s well that ends well

One of the inner missions of every human being in all ages has certainly been to find his/her own way in the midst of all chaos. We all have our childhood family values and dynamics to deal with, the different communities we belong to and then the society we live in that advances on its own rhythm following its own laws. Different cultures have their own deviations and unbalances that are not always visible to those who live inside of them. On the contrary! As all the cultures are the fruit of different conflicts in which the nations have been humiliated or have stood up for their rights or have defended themselves, they are still attached to the past. A culture is the accumulation of the conditionings of one people.

In today’s world many cultures have come closer to each other and share detrimental features we should be aware of. The majority of societies have become consumer societies. The dynamics of this kind of society is a power that influences our mind. The humanity is pointing strongly towards the pleasure because of the need of gratification. The craving for the reward is met with video games, junk food and consumerism.

In order to belong we have to accept the culture we live in and adapt ourselves at least to some extent. However we need to see which way we are participating in maintaining the unbalance. Yoga is a kind ideology opposite to the mainstream. We need to stick to the values that are based on a deeper understanding of the meaning of life.

The meaning of the discpline in yoga needs to be understood correctly. It means we should delay the gratification. This is something we should learn already as children and then continue to refine as adults. But how many people live for the pleasure because the society encourages us to go after the pleasure and to consume? So many things people do are done in the expectation of having pleasure or a reward. And the sooner the better. We are increasing our suffering through the constant gratification we allow ourselves for various reasons.

The yoga philosophy of Patañjali guides us towards Santoṣa, contentment without any external reason. As a yoga practitioner you might try to be what the yoga scriptures prescript, but you can’t be content if you are not. And in the end there can be no such contentment without containment. We have to contain the need of gratification. The contentment is the result of not expecting anything of anything. Then the need for the gratification has become unexistent.

This is important! Because this is how we diminish the power of Abhiniveśa, the fear of death. How is that possible? If you do things that you don’t expect anything from – you don’t go for a run to deserve a bear, you don’t do a work to get a lot money – you do them because you love to do what you do. Either you go for a run or you drink a bear, but you don’t link them together as an effort and a reward. You do only what you really love and that has nothing to do with any reward. It’s about living in love. When you leave this world, you’ll be fulfilled to have followed your heart’s voice. Nothing is left undone, because you did only things dictated by your heart. Only futilities are left behind untouched.

TOUT EST BIEN QUI FINIT BIEN

Une des missions internes de chaque individu dans tous les temps a très probablement été de trouver sa propre voie au milieu d’un certain chaos. Nous avons tous les dynamiques de notre famille d’enfance à confronter et les communautés dont nous faisons partie à faire face. Et puis, il y la société dans laquelle nous vivons et qui avance à son propre rythme en suivant ses propres lois. Toutes les cultures ont leurs déviations et déséquilibres, qui ne sont pas toujours visibles à ceux qui y vivent. Au contraire! Comme toutes les cultures sont nées des conflits de l’histoire où les nations ont été humiliées ou se sont défendues ou se sont redressées, elles ont du retard par rapport au moment présent. Elles sont l’accumulation des conditionnements d’un peuple.

Dans le monde d’aujourd’hui, les cultures se sont rapprochées et partagent certaines caractéristiques détrimentales à l’égard desquelles nous devrions être vigilants. La plupart des sociétés sont devenues des sociétés de consommation. Les dynamiques d’une telle société forment une puissance qui influence le mental des gens. L’humanité est orientée vers la recherche du plaisir et de la récompense. Ce genre de soif est étanchée par les jeux vidéos ou la nourriture faible en aliments, comme la malbouffe addictive et la consommation en général.

En tant que citoyens, nous devons accepter la société telle qu’elle est et nous devons nous adapter au moins à un certain degré, mais ça ne nous empêche pas de refuser de soutenir ce qui est en déséquilibre. Le yoga représente un contre-courant idéologique doux au mainstream. Nous nous engageons aux valeurs qui se basent sur la compréhension de la signification plus profonde de la vie.

La philosophie du yoga souligne l’importance de la discipline qui devrait être comprise en tant que la capacité de repousser la récompense. C’est quelque chose que nous apprenons déjà enfants et que nous devrions continuer à cultiver adultes. Mais combien les gens vivent dans un monde complètement opposé à ça? Ils font des choses dans l’attente d’être remerciés, d’avoir une récompense et le plus tôt possible! C’est ainsi que’ils vivent dans la souffrance croissante en s’offrant continuellement des récompenses pour des raisons variées.

La philosophie de yoga de Patañjali nous guide vers Santoṣa, le contentement sans aucun objet externe. Ce genre de contentement ne pourra pas être atteint sans la contenence et l’abstention. Parfois, le pratiquant de yoga voudrait mettre en application les préceptes du yoga, mais ce n’est pas de cette manière que ça fonctionne. Nous ne pouvons pas être contents tant que nous ne le sommes pas! Et il ne s’agit pas de faire semblant. Le contentement est le résultat d’une vie sans attentes, qui aura pour corollaire la disparition de l’envie d’être récompensé.

Ceci est fondamentalement important! Car ce genre de vie sans attente va diminuer la force d’abhiniveśa, la peur de la mort. Et ça s’explique! Lorsque nous faisons des choses par rapport auxquelles nous n’attendons rien – nous n’allons pas faire du sport pour mériter une bière, nous ne travaillons pas pour gagner beaucoup d’argent – nous faisons ce que nous aimons faire. Nous allons faire du sport ou nous buvons une bière, mais nous ne lions pas ces choses entre elles sur un axe effort-récompense. Nous faisons ce que nous aimons réellement faire et ça n’a rien à faire avec une récompense. Nous vivons dans l’amour. Lorsqu’il sera temps de quitter ce monde, nous serons comblés d’avoir suivi la voix de notre cœur. Rien n’est laissé inachevé à part les choses futiles.

32153728_10214173323440214_2541379921964433408_n

LOPPU HYVIN, KAIKKI HYVIN

Ihmisen yksi sisäinen tehtävä on varmasti kautta aikain ollut löytää oma todellinen minuutensa kaiken häntä ympäröivän kaaoksen keskellä. On lapsuudenperheen arvot ja dynamiikka, jotka täytyy käydä läpi, on muita yhteisöjä, joihin kuuluu, on yhteiskunta, joka kulkee eteenpäin omia lainalaisuuksiaan noudattaen. Eri kulttuureissa on eri vinoumat, jotka eivät aina niissä eläville piirry epäkohtina esiin. Päinvastoin. Koska myös kulttuurit ovat kehittyneet vastauksina erilaisiin konflikteihin, joissa ollaan puolustauduttu, ryhdistäydytty, nöyrrytty, niin ne kulkevat ajasta jäljessä. Niihin on tiivistynyt kansakunnan ehdollistumat.

Tämänpäivän maailmassa eri kulttuurit ovat lähentyneet tiettyjen haitallisten piirteiden suhteen. Suurimmasta osasta kulttuureja on tullut kulutusyhteiskuntia. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että ihmiskunta on suuntautunut etsimään vain tyydytystä ja palkintoa. Tähän palkinnonjanoon vastaavat milloin tietokonepelit, milloin addiktoivat roskaruuat, milloin turha kuluttaminen.

Vaikka oman selviytymisemme vuoksi joudumme osittain sopeutumaan ja joudumme hyväksymään kulttuurimme sellaisena kuin se on, voimme tiedostaa, missä olemme kannattelemassa yhteistä epätasapainoa. Jooga on lempeä, ideologinen vastaus valtavirran vääristymien kohtaamiseksi. Yksilöinä voimme kuulua yhteisöön ja silti pitää oman kurssimme. Pidämme kiinni valinnoista, jotka pohjaavat syvälle ymmärrykselle ihmisenä olemisen merkityksestä.

Joogassa korostettavan itsekurin merkitys on siinä, että opimme siirtämään ponnistuksestamme seuraavaa palkintoa. Tätä vanhempamme opettavat meille jo lapsina ja aikuisina meidän tulisi jatkaa oppimista. Kuinka monet ihmiset elävät aivan päinvastaisessa sisäisessä maailmassa? Kaikki, mitä he tekevät, on tehty palkinnon janossa. Ja mitä pikemmin palkinto saadaan, sen parempi. Ihmiset kasvattavat jatkuvasti kärsimystään suomalla itselleen näitä palkintoja milloin mistäkin itse keksimästään syystä.

Patañjalin joogafilosofia opastaa ihmistä kohti santoṣaa eli sellaista tyytyväisyyttä, joka ei ole seurausta mistään ulkoisesta tekijästä. Joogaharjoittelija voi haluta omaksua suoraan nämä joogafilosofiset tavoitteet elämäänsä, mutta kukaan ei voi olla tyytyväinen, jos ei sitä oikeasti ole. Tällaista aitoa tyytyväisyyttä ei voi kuitenkaan syntyä ilman pidättyvyyttä. Tyytyväisyys on seurausta siitä, kun ei elä odotuksissa. Ei minkään suhteen koskaan. Näin ei myöskään elä palkinnonjanossa.

Tämä on olennaista! Näin pienennämme myös abhiniveśan eli kuolemanpelon voimaa. Sillä kun teemme asioita, joista emme odota mitään – emme käy lenkillä ansaitammeksemme kaljan, emmekä tee työtä saadaksemme hyvää palkkaa – , teemme näitä asioita, koska rakastamme juuri niitä. Lähdemme juoksemaan tai juomme oluen, mutta emme linkitä niitä toisiinsa ponnistuksen ja palkinnon janalle. Teemme sitä mitä rakastamme, emmekä sitä, josta seuraavaa palkkiota rakastamme. Kun lähdemme tästä maailmasta, tunnemme täyttymystä siitä, että olemme olleet uskollisia sydämellemme. Olemme rakkaudessa. Mitään ei ole jäänyt tekemättä, koska aina teimme sen, mitä rakastimme. Vain epäolennainen jäi toteuttamatta.

The spirit of the asana

It’s often said that the Ashtanga yoga asana practice is a spiritual practice. Those who don’t know this practice might be astonished at this statement. Why something you do with your body is considered to be spiritual? Why isn’t physical just physical? What makes physical spiritual?

Firstly the asana practice can be only and totally physical. People who practice asanas as a sport or gymnastics might ignore yoga’s spiritual essence. They can come to a yoga class in a very excited mood. To their excitement they might add some expectation of being able to relax nicely. These practitioners start their practice from a state of disorder and fragmented energy. Everything is in movement. The mind, the emotions, the breathing, the energy and the body. Thanks to the concentration during the yoga class the energy might calm down a little and take the stress levels of the practitioner down. However after some time the same overall movement returns.

Secondly the asana practice has the power to guide the practitioner towards the spirituality. The difference between the two approaches lies at the starting point of the practice. Those who look for a stillpoint inside and start from that space are having a silent center from which they act and make their body move. This kind of practice is created around the stillness and harmony. The stillpoint organizes everything else accordingly. There will be a harmonious natural order on several levels after the practice.

Actually it’s very simple to move from a physical practice to a spiritual one. Before we start we need time to calm down the movement. With peacefulness we are connected to our essence and then whatever we do has a different quality. Our essence is alive.

28504740_10213612554261335_623953419_o

L’ESPRIT DE L’ASANA

La pratique des asanas dans le yoga ashtanga se veut spirituelle. En d’autres mots, les exercices physiques sont vus comme spirituels. Ceux qui ne connaissent pas cette pratique, pourraient être interloqués par le fait qu’une pratique faite avec le corps soit considéré comme spirituelle. Pourquoi le physique n’est pas tout simplement physique? Qu’est-ce qui rend une pratique physique spirituelle?

La pratique des asanas peut être totalement et purement physique. Ou bien, elle peut aussi guider le praticien vers la spiritualité. Qu’est-ce qui fait la différence, alors? C’est le point de départ.

Les gens qui pratiquent les asanas comme un sport ou bien comme de la gymnastique, ignorent probablement l’essence spirituelle du yoga. Ils peuvent arriver dans un cours de yoga dans un état plutôt excité. À cette excitation s’ajoutent peut-être des attentes vis-à-vis de la relaxation. Ces personnes commencent leur pratique à partir d’un désordre et d’un état énergétique fragmenté. Tout est en mouvement. Le mental, les émotions, la respiration, l’énergie et le corps. Grâce à la concentration pendant le cours, l’énergie peut se calmer un peu et le niveau de stress baisse. Après la pratique, pourtant, tout revient au point de départ.

Ceux, par contre, qui cherchent une quiétude à l’intérieur d’eux-mêmes, et font leur pratique dans cet espace, ont un centre silencieux à partir duquel les mouvements sont exécutés. Une pratique construite autour de la quiétude, est une création énergétique autour du silence et de l’harmonie. La quiétude organise tout le reste autour d’elle. Après la pratique, il y aura un ordre naturel plus harmonieux durable à tous les niveaux.

En fin de compte, il est très simple de transformer sa pratique physique en une pratique spirituelle. Nous avons besoin du temps pour calmer tout le mouvement avant la pratique. Avec la paix qui en résulte, nous sommes connectés à notre essence et nous donnons une autre qualité à tout ce que nous entreprenons. Notre esprit est littéralement vif.

28504782_10213612539380963_1784057051_o

ASANAN HENKI

Ashtangajoogan asanaharjoituksen kuulee usein luettavan henkisten harjoitusten joukkoon. Ajatus, että keholla tehtävät asiat voisivat olla henkisiä, voi ihmetyttää niitä, jotka eivät tunne tätä harjoitusta. Miksi fyysinen ei ole fyysistä? Mikä tekee fyysisestä henkistä?

Itse asiassa asanaharjoittelu voi olla totaalisen fyysistä. Keholla tehty harjoitus voi kuitenkin toimia myös oppaana henkisyyteen. Harjoittelun erot syntyvät jo sen alkuasetelmissa.

Ne, jotka harjoittelevat asanoita urheillen tai voimistellen, voivat olla täysin tietämättömiä joogan henkisestä ulottuvuudesta. He saattavat saapua joogatunnille intoa ja kiihtymystä täynnä. Innostuksensa lisäksi heillä voi olla odotuksia sen suhteen, että tunti laskee stressitasoja. He tekevät harjoituksensa jäsentymättömästä olotilasta ja sirpaloituneesta energiasta lähtien. Kaikki on liikkeessä. Mieli, tunteet, hengitys, energia ja keho. Keskittymistä vaativan joogatunnin aikana energia voi hieman rauhoittua ja osallistuja voi huomata olevansa vähemmän stressaantunut. Kuitenkin pian harjoituksen jälkeen, sama hektinen energia palaa takaisin.

Jotkut taas keskittyvät etsimään sisältään tyyneyttä ja lähtevät siitä liikkeelle. He ovat yhteydessä sismpänsä hiljaisuuteen, ja toimivat ja liikkuvat sen ohjaamina. Harjoitus, joka toteutuu tästä lähtökohdasta, rakentuu energeettisesti hiljaisuuden ja harmonian ympärille. Hiljainen keskus organisoi kaiken ympärillään olevan uudelleen ja muuntaa sen kaltaisekseen. Harjoituksen jälkeen ihmisellä on sisälläänkin luonnollinen harmonia.

Fyysisen harjoituksen muuttaminen henkiseksi on yksinkertaista. Ennen harjoitusta tarvitaan aikaa rauhoittaa kaikki liike itsessämme. Tästä syntyvä rauha sallii meille yhteyden ytimeemme, joka puolestaa tuo kaikkeen tekemiseemme erilaisen laadun. Henkemme on elävänä kaikessa, mitä teemme.

Meanders of the road

According to Patañjali the causes of suffering can be put in five different categories. They are mentioned in Sādhana pāda, the second chapter in the Yoga sūtra. These causes called kleśas reside in different layers in us. We face two first of them in the mental layer, two others that follow in the list are something we encounter in the emotional layer and the last one has to do with our instinctual layer. The kleśas are challenges, but they are also a way to understand more deeply our human nature and our developmental history.

Avidyā and Asmitā are our mind’s stumbling blocks, but they also include the opportunity to grow. Avidyā means the lack of awareness about our mind’s relation to our real self. Asmitā is the degree of our self-centeredness. To put it simply one could say that higher the level of awareness and lesser the degree of self-centeredness, the less we suffer. The better the life.

Rāga and Dveṣa are in connection with our emotional layer. Rāga is a concept which stands for desires that our mind constantly creates and that our emotions accompany. What makes us unhappy is running after the desires or building our life around the desires. Dveṣa, the aversion, makes us equally unhappy. The dislikes take us away from reality, because we want to avoid something that is there. The reason for that is our inability to live through our emotions.

Abhiniveśāḥ means fear of death and this kleśa is in the instinctive brain. We have inside of us the survival instinct we can’t control. Life in us is stronger than our mind or emotions. We want to live or at least we don’t want to die. Even if in our mind and emotions we could wish to die, the instinct for the self preservation is deeper than our wish.

A yoga practitioner can use these concepts to investigate him/herself. This list of five items doesn’t make sense if we consider it only on a mental or behavioral level. Let’s take a little more recent point of view with the American physician and neuroscientist Paul MacLean. He came up in the 1960s with a model where the human being has three brains in one package. It’s called triune brain. The reptilian brain developed more than a hundred millions of years ago. Then later developed the limbic system which registers the emotional pleasure and pain. The last period in the development gave the neo-cortex about 40 000 years ago. The higher brain functions are located on the neo-cortex.

These systems take care of us each in their own particular way. The reptilian brain help us in emergency situations where our mind would be helpless and our emotions could make our reactions too slow. This brain is responsible for our survival. The limbic system includes desires and aversions which are not easy to change. Also the limbic brain has autonomic functions and it’s conditioned to link certain physical sensations to certain emotions. If these two brains have a lot of disturbances like imprints from the past, we can’t live fully the intellectual possibilities of the neo-cortex.

When we link those kleśas Patañjali talks about to these different brains, we see that the two first of them sit on the neo-cortex. The kleśas connected with emotions are in the limbic brain. The hardest of kleśas, Abhiniveśāḥ, the fear of death resides in our reptilian brain, but also in two other brains. Before the two more recent brains are in harmony, we can’t get through with consciousness into that fear in our reptilian brain.

In yoga you don’t just repair your emotional life, but you change your nervous system in its very foundation. The yoga practitioner makes his/her way through all these cerebral layers to change the reptilian brain. The ancient yogis new how to travel those meanders to the reptilian brain and how to tame that brain. With the breath. We can’t directly examine our brain, but we can connect to it with our breath. We can communicate with it via breathing. That’s the language the brain understands.

1918910_925625860856950_1869990494448406819_n

LES MÉANDRES DE LA ROUTE

Patañjali a classé les causes de la souffrance dans cinq catégories distinctes. Ces catégories sont appelées kleśas et elles sont expliquées dans le deuxième chapitre du Yoga sūtra, Sādhana pāda. Les kleśas se manifestent dans les différentes couches en nous. Les deux premiers apparaissent dans le mental, les deux suivants dans les émotions et le dernier est connecté avec notre instinct de survie. Les kleśas sont des défis, mais en plus de ça, ils nous offrent un moyen de comprendre plus profondément notre nature humaine ainsi que l’histoire dévéloppementale de l’être humain.

Avidyā et Asmitā sont des pierres d’achoppement du mental, mais ce sont également des opportunités pour une vraie maturité. Avidyā veut dire l’ignorance à l’égard de la relation entre notre mental et notre vrai être. Asmitā est le degré de notre égoïsme. Ensemble cela pourrait être interprété comme ça: Plus notre niveau de conscience est élevé et moins nous sommes centrés sur nous-mêmes, moins nous souffrons. Moins nous souffrons, plus belle est la vie.

Rāga et Dveṣa sont connectés à notre vie émotionnelle. Rāga est un concept traduisant le désir que notre mental recrée sans cesse accompagné par nos émotions. Ce qui nous rend malheureux, c’est de courir après les désirs et de construire notre vie à partir et autour d’eux. Dveṣa, l’aversion, nous rend également malheureux. Nous voulons éviter quelque chose qui existe, car nous sommes incapable d’y faire face émotionnellement.

Abhiniveśāḥ veut dire la peur de la mort et son lieu de résidence est dans le cerveau instinctif. À l’intérieur de nous, nous avons l’instinct de survie que nous pouvons absolument pas contrôler. La vie est plus forte que notre mental ou nos émotions. Même si notre mental était prêt à lâcher prise, l’instinct de survie nous sauverait. Il est plus profond que notre souhait.

Un praticien de yoga peut se servir de ces concepts pour s’interroger. Cette liste de cinq sujets ne nous donne pas beaucoup, si nous la considérons uniquement au niveau mental ou comportemental. Juxtaposons à la vision de Patañjali celle du médecin et neuroscientifique américain Paul MacLean, qui présentait son modèle du cerveau humain (cerveau triunique) dans les années 1960. Il prétendait que le cerveau contient en fait trois cerveaux. Le cerveau reptilien s’est développé il y a plus de cent million d’années. Après, s’est mis en place le système limbique qui tient un registre des plaisirs et peines émotionnels. La dernière période qui a vu naître le néo-cortex remonte à 40 000 ans. Les fonctions plus sophistiquées du cerveau se situent dans le néo-cortex.

Ces cerveaux, ces systèmes s’occupent de nous chacun à leur propre manière particulière. Le cerveau reptilien nous est utile dans les situations de danger et d’urgence où notre mental pourraient ralentir nos réactions et où nos émotions pourraient être trop compliquées. C’est le cerveau responsable de notre survie. Le système limbique a aussi des fonctions autonomes, mais en plus, il inclut les désirs et les aversions et les lie à certaines sensations physiques. Il est donc conditionné. Lorsque les deux cerveaux plus bas et plus anciens sont en harmonie, ça nous permet de vivre plus par notre néo-cortex intelligent.

Si nous faisons le lien avec les kleśas et les différents cerveaux, nous pouvons constater que les deux premiers kleśas se situent dans le néo-cortex. Les kleśas qui sont liés aux émotions se trouvent dans le cerveau limbique. Le plus dur des kleśas, Abhiniveśāḥ, la peur de la mort, réside dans le cerveau reptilien, mais aussi dans les deux autres cerveaux. Les deux cerveaux plus superficiels doivent avoir trouvé un équilibre avant que nous puissions atteindre consciemment cette peur instinctuelle. Sinon, nous ne pouvons pas aller plus loin dans la profondeur du cerveau.

Dans le yoga, nous ne réparons pas seulement notre vie émotionnelle, mais nous transformons notre système nerveux dans sa constitution. Le praticien du yoga fait ce voyage dans les couches cérébrales. Les yogis des temps anciens savaient comment avancer dans les circonvolutions jusqu’à notre cerveau reptilien et comment apaiser ce cerveau. C’est par la respiration. Nous ne pouvons pas examiner directement notre cerveau, mais nous pouvons nous connecter à lui par notre respiration. Nous communiquons avec le cerveau par la respiration. C’est la langue du cerveau.

KIEMURAISELLA TIELLÄ

Patañjalin näkemyksen mukaan ihmiselämän kärsimyksen syyt tiivistyvät muutamaan pääkohtaan. Ne on mainittu Joogasutran toisessa luvussa, Sādhana pādassa. Nämä kärsimyksen syyt eli kleśat ovat psyykemme eri kerroksissa. Yhdet ovat mielessä, toiset tunne-elämässä ja yksi niistä on viettipuolessamme. Samalla kun niihin kiteytyy haasteita, ne ovat käsitteitä, jotka johdattavat meitä syvemmälle ihmisyyteemme ja kehityshistoriaamme.

Avidyā ja Asmitā ovat toisaalta mielemme kompastuskivet ja toisaalta sen kasvumahdollisuudet. Avidyā on tietoisuutta mielemme suhteesta todelliseen minuuteemme ja Asmitā liittyy itsekeskeisyytemme asteeseen. Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että mitä korkeampi tietoisuudentaso ja mitä vähemmän itsekeskeisyyttä, sitä vähemmän kärsimystä. Sitä parempi elämä.

Rāga ja Dveṣa liittyvät emotionaaliseen puoleemme. Rāga on käsite, joka edustaa haluja, joita mielemme jatkuvasti kehittää ja joihin tunteemme lähtevät mukaan. Onnettomaksi meidät tekee halujen perässä juokseminen ja elämämme kiertyminen niiden tyydyttämisen ympärille. Samoin epämiellyttäväksi kokemamme asiat, Dveṣa, vievät meitä todellisuudesta pois. Kierrämme joitain asioita kaukaa, koska emme halua kohdata niitä. Syyt ovat yleensä tunteiden kohtaamisen vaikeudessa.

Abhiniveśāḥ eli kuolemanpelko liittyy taas perusvietteihimme. Meillä on itsesäilytysvietti, jota emme voi ohjailla. Elämä meissä on vahvempi kuin mielemme ja tunteemme. Haluamme elää tai emme ainakaan halua kuolla. Voimme mielessämme ja tunnetasollakin haluta kuolla, mutta syvemmällä viettitasolla meissä on elämän jatkamisen tarve.

Joogaaja voi käyttää näitä viittä eri käsitettä itsensä tutkimiseen. Niitä pitää tarkastella eri kohdissa itseämme, ei pelkästään mielenliikkeiden tai käytöksen tasolla. Otetaan Patañjalin rinnalle tuoreempaa näkökulmaa. Yhdysvaltalainen lääkäri ja neurotutkija Paul MacLean esitti 1960-luvulla mallin (kolmiaivoteoria), jossa ihmisellä on kolmet aivot yhdessä paketissa. Liskoaivomme ovat kehittyneet yli sata miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeen kehittyi limbinen järjestelmä, joka vastaa tunne-elämästämme. Se rekisteröi nimenomaan mielihyvän ja mielipahan tunteet. Viimeinen kehitysvaihe ajoittuu noin 40 000:n vuoden taakse, jolloin aivokuori kehittyi. Siinä sijaitsevat tietoisuus ja korkeammat aivotoiminnat.

Nämä järjestelmät pitävät meistä huolta kukin omalla tavallaan. Liskoaivot hoitavat meidät vaaratilanteista, joissa mielemme on neuvoton tai joissa emootiot voisivat hidastaa tai monimutkaistaa reaktiotamme. Se vastaa henkiinjäämisestämme. Limbiseen järjestelmään liittyvät halut ja vastenmielisyydet. Niitäkin on vaikea muuttaa. Limbisessä järjestelmässä on autonomisia toimintoja ja sen lisäksi se on ehdollistunut yhdistämään tietyt fyysiset tuntemukset tiettyihin tunteisiin. Jos näissä kaksissa aivoissamme on paljon häiriöitä, jälkiä menneistä kokemuksista, emme pääse nauttimaan luovan ja älyllisen aivokuoren tarjoamista mahdollisuuksista.

Kun liitämme nuo Patañjalin esittämät kleśat näihin aivojen kerrostumiin, niin ylimpänä aivokuorella on luonnollisesti nuo kaksi ensimmäistä tietoisuuteen liittyvää kleśaa. Tunteisiin liittyvät kleśat ovat limbisen järjestelmän alueella. Haasteellisin kleśa, Abhiniveśāḥ, eli kuoleman pelko, sijoittuu liskoaivoihimme kaksien muiden aivojen lisäksi. Patañjalin kommentaattorien mukaan vaikein käsiteltävä asia on kuolemanpelko. Ennen kuin pinnallisemmat aivojen kerrokset ovat tasapainossa, tätä pelkoa ei voi edes aidosti lähestyä. Emme pääse niin syvälle itsessämme tietoisuuden avulla.

Joogassa ei ole kyse pelkästään tunne-elämän korjaamisesta, vaan koko hermostomme konstituution muuttamisesta. Muutamme liskoaivojemme toimintaa. Joogaajan tuleekin kulkea tiensä näiden aivojen läpi tuoreimmasta kehityshistoriallisesta kerroksesta vanhimpaan. Muinaiset joogit tiesivätkin miten nuo kiemuraiset polut kuljetaan liskoaivoihimme asti ja millä keinoin tuokin aivojemme osa tyyntyy. Hengityksellä. Emme voi suoraan tutkia aivojamme, mutta voimme olla niihin yhteydessä hengityksemme avulla. Me voimme viestiä aivoillemme hengityksellä. Hengitys on aivojen äidinkieli.

Photo by Otto Tarvainen

Equal to life

Patañjali’s Yoga Sūtra text is a theoretical presentation of the spirituality of the human being. It emphasizes the mind’s role as a main disturbance factor in the beautiful stream of life. One characteristic of the mind is that it doesn’t keep still and another one is that it makes comparisons. In some contexts we use this skill in a fruitful way, but very easily it becomes a function that dominates our mind. Comparing things is like being a bouncing ball between two poles never reaching one or the other. Comparison is easy, but makes us miss the real thing. The thoughts go so quickly between things that we don’t have time to feel even one thing.

More I’ve made research on myself and longer I’ve been teaching yoga, clearer the picture about Patañjali’s message has become in practice too: What’s essential in being human and what’s difficult in life? These two enigmas could be put in one sentence. How to be yourself? How to be naturally in your own body and how to enjoy life without adding anything extra to it and without repressing it? Anything you add is pretention, which is nothing but ego’s need to expose some things and not all of you. What makes life difficult is when you’re against it. When you don’t listen to your real sensations and you don’t express your authentic feelings.

In the Western society many things are built around comparison and competition, but the deepest in us can’t compete. The truth doesn’t accept these categories. The truth is. In yoga the goal is to get your mind on the same wavelength with the reality. That’s why comparison has no place. It never tells anything essential of its objects, only about their relation to something else. It’s useful to connect with things directly. How would you feel about them, what would you think about them and what would you say about them without comparison?

In my teaching I encourage people to leave their fixed identities to meet themselves and to talk about themselves without comparison. No comparison to earlier state, imaginary state or other people. This is how everything gets neutral, the energies come back to this moment and you feel good. I recommend to give a try for not comparing.

16265975_1224765504276316_5327524399488255175_n

QU’EST-CE QUI ÉGALE LA VIE?

Le Yoga sūtra de Patañjali est une présentation sur la spiritualité humaine. Il met en évidence le rôle perturbateur du mental dans l’écoulement de la vie. L’un des caractéristiques du mental est qu’il ne tient pas en place, il bouge, et un autre, est qu’il fait des comparaisons. Dans certains contextes, nous utilisons cette capacité intelligemment, mais souvent elle prend toute la place. Comparer les choses entre elles est un peu comme une balle qui rebondit sans discontinuité entre deux pôles sans jamais s’arrêter ni sur l’une ni sur l’autre. La comparaison est facile, mais ainsi, nous perdons l’essentiel. Les pensées vont tellement vite entre les choses que notre corps n’a pas le temps de sentir quoi que ce soit.

Plus j’ai fait des recherches sur moi-même et plus j’ai enseigné le yoga, plus clair est devenu le point de vue pratique du texte de Patañjali. Qu’est-ce qui est essentiel dans la vie humaine et qu’est ce qui y est difficile? C’est en fait les deux côté de la médaille. En une question: Comment être soi-même? Comment vivre naturellement dans son propre corps et comment profiter de la vie sans y ajouter quoi que ce soit et sans réprimer quoi que ce soit dans l’expression de la vie? Ce qu’on ajoute, c’est la prétention, qui n’est rien d’autre que les besoins de notre égo d’exposer certaines choses et pas toutes. Ce qui est contre la vie, c’est quand nous n’écoutons pas nos ressentis réels et que nous n’exprimons pas nos sentiments authentiques.

Dans la société occidentale, beaucoup a été construit sur la comparaison et la compétition, mais l’essentiel en nous ne peut pas être en compétition. La vérité n’entre pas dans ces catégories. La vérité est. Dans le yoga, le but est d’accorder notre mental avec la même longueur d’onde que la vérité. La comparaison n’y a aucune place. Par elle, nous ne disons jamais rien d’essentiel, mais nous voyons les choses en relation avec quelque chose d’autre. C’est très utile de voir les choses sans comparer. Qu’est-ce que nous ressentons, alors? Qu’est-ce que nous pensons d’elles? Et que pourrions-nous dire d’elles?

Dans mon enseignement, j’encourage les gens à laisser les identités fixes pour pouvoir se rencontrer soi et je leur demande de parler d’eux/elles-mêmes toujours sans comparaison. Pas de comparaison avec ce qu’il y a eu avant, pas avec l’imaginaire et pas avec les autres. C’est comme ça que tout devient neutre, les énergies reviennent à nous, elles se concentrent au moment présent et nous nous sentons bien. Je vous recommande d’essayer de parler sans comparaison.

YHTÄ SUURI KUIN ELÄMÄ

Patañjalin joogasutrateksti on kirjallinen esitys ihmisen henkisyydestä ja siitä, miten mieli sakeuttaa kaiken ja häiritsee muuten niin kauniisti virtaavaa elämää. Mielen eräs ominaisuus on se, ettei se pysy paikallaan. Eräs toinen on vertailu. Joissain tilanteissa me käytämme tätä kykyä hedelmällisesti, mutta monesti käy niin, että vertailu ottaa vallan ajatuksissamme muutenkin. Vertailu on kuin pallottelisi palloa kahden kohteen välillä pysähtymättä kumpaankaan. Vertailu on helppoa, mutta saattaa jättää huomiotta olennaisen. Ajatuksemme kulkevat niin vinhasti asioiden väliä, ettemme ehdi kehollamme tuntea kumpaakaan.

Mitä kauemmin olen itseäni tutkinut ja mitä kauemmin joogaa opettanut, sitä selvemmin on käytännössäkin piirtynyt esiin Patañjalin sanoma. Mikä ihmisenä olemisessa on toisaalta olennaisinta ja toisaalta vaikeinta? Ne ovatkin saman asian kääntöpuolet. Olla oma itsensä. Olla omassa kehossaan luontevasti ja nauttia elämästä mitään turhaa siihen lisäämättä ja mitään siihen kuuluvaa siitä pois jättämättä. Turhaa on kaikki teeskentely, joka lähtee egon tarpeesta nostaa vain tiettyjä asioita esiin. Väärin on olla ilmaisematta todellisia tunteitamme ja tuntemuksiamme autenttisesti.

Länsimaisessa yhteiskunnassa on paljon rakentunut vertailun ja kilpailun ympärille, mutta syvin meissä ei kilpaile. Totuus ei asetu tällaisiin luokkiin. Se on. Joogassa on tarkoitus saada mieli totuuden kanssa samalle aallonpituudelle. Siksi vertailu kannattaa jättää kokonaan pois. Se ei kerro koskaan mitään todellista kohteestaan, vaan pelkästään asioista suhteessa joihinkin muihin asioihin. On hyvä opetella etsimään kohteen ydin ja katsoa miten sen voi kohdata ilman mitään vertailua. Mitä siitä tuntisi, ajattelisi, sanoisi? Miten sen kohtaisi suoraan?

Omassa opetuksessani kannustan ihmisiä jättämään keinotekoiset identiteettinsä, jotta he voivat kohdata itsensä ja puhua itsestään ilman vertailua. Ilman vertailua aikaisempaan, kuviteltuun tai muihin. Silloin kaikki neutraloituu, tulee tähän hetkeen ja tuntuu hyvältä. Suosittelen kokeilemaan millaista elämä on ilman vertailua!

Photo by Otto Tarvainen

🌟 Your light 🌟

Is it so that the meaning of education and civilization has been glorified to such extent that several generations have grown to blindly believe the knowledge also brings happiness? With knowledge and education life gets richer for sure, it gets more colours and brings new opportunities, but the amount of knowledge has nothing to do with the real happiness.

In my yoga classes I meet people with different educational backgrounds. Today almost all the people have accumulated fairly much knowledge, but one reason they come to yoga is because they have lost the connection with themselves. They can’t figure out where they are in this picture.

The practice of yoga can bring a solution. You can start the research of who you are under the knowledge and your experiences in life. Unless the same set up takes place in yoga. Some people go on collecting yoga knowledge, workshops, traditions and they run from one teacher to another, but they don’t find the way to their real self. Even in yoga they fly by the real thing.

In yoga as in life the knowledge has a lot of meaning, but the real peace means a connection with yourself underneath words and thoughts. The connection means being in your core. When you try to go on with someone else’s discoveries and experiences in this field, you’ll never reach the destination. Especially in yoga you can’t go on forever learning things someone else discovered. Yoga is about being here and now, not going forward. Being on your own and feeling your own light. Your light guides you.

🌟 NOTRE PROPRE LUMIÈRE 🌟

Est-ce que l’importance de l’éducation a été tellement glorifiée que plusieures générations ont été élevées dans la conviction aveugle que l’éducation puisse donner aussi le vrai bonheur? Par l’éducation nous avons bien naturellement des couleurs différentes dans la vie et nos connaissances nous fournissent des tas de possibilités, mais la quantité de connaissances ne garantit pas le bonheur.

Dans mes cours de yoga, je rencontre des gens avec différents niveaux de formation. Il y en a qui ont une bonne éducation et des connaissances parfois énormes et spécifiques, mais une des raisons pour laquelle ces personnes viennent au yoga, c’est qu’elles ont perdu la connexion avec leur for intérieur.

La pratique du yoga peut apporter une solution. Nous pouvons commencer la recherche en creusant sous les connaissances. À moins que la même chose continue dans le yoga. Il y en a qui collectent des stages, des traditions, fréquentent des enseignants différents, mais ne trouvent toujours pas eux/elles-mêmes, car ils/elles se cherchent en dehors d’eux/elles-mêmes.

Dans le yoga aussi bien que dans la vie, les connaissances sont importantes, mais la paix véritable se trouve dans la connexion avec notre vrai être. Si nous essayons de profiter des connaissances, des découvertes ou des expériences de quelqu’un d’autre, nous manquons notre cible. Le yoga veut dire être présent, et non courir. Être autonome et connaître sa propre lumière. Notre lumière nous guidera.

21994335_1446993332053531_5006598022994937525_o

🌟 OMA VALOMME 🌟

Onkohan sivistyksen merkitystä korostettu niin paljon, että monta sukupolvea on kasvanut sokeaan uskoon sen suhteen myös onnellisuuden takeena? Tiedon ja koulutuksen myötä elämä saa tietenkin paljon sävyjä ja siitä nousee erilaisia mahdollisuuksia, mutta tietomäärä ei korreloi sen syvän onnellisuuden kanssa, josta joogassa puhutaan.

Näen tätä omilla joogakursseillani, joilla tapaan ihmisiä hyvin erilaisista koulutustaustoista. Monet ihmiset ovat kerryttäneet itseensä tietoa, mutta yksi syy miksi he tulevat joogaan, on se, että he ovat kadottaneet yhteyden itseensä.

Jooga voikin tuoda ratkaisun. Ihminen voi lähteä etsimään itseään tietomääränsä alta. Ellei sitten sama jatku myös joogassa. Jotkut nimittäin haalivat tietoa, kursseja, oppeja ja opettajia, mutta eivät löydä yhteyttä siihen keitä ovat. He kiitävät jälleen itsensä ohi.

Tieto on tärkeää yhtä lailla joogassa kuin elämässäkin, mutta todellisen rauhan saavuttamiseen tarvitaan yhteys itseen. Sellainen yhteys, jossa voi todella kohdata ydinminänsä. Jos yritämme edetä jonkun muun kokemuksilla, emme koskaan löydä perille. Siksi jooga on pysähtymistä, ei eteenpäin menoa. Joogassa ei kysytä muilta, eikä myöskään loputtomiin opetella muiden kokemia asioita tai yritetä samastua niihin. Jooga on riippumattomuutta ja se taas tarkoittaa sitä, että henkisesti olemme oman valomme varassa. Oma valomme ohjaa meitä.

Photo by Otto Tarvainen