Carried by the prāna

It happens in the āsana practice that you get out of breath. The only reason for that is that you don’t allow your vital energy, prāna, to move.

Our breathing is connected to our prāna and its circulation in the body. During the inhalation the prāna expands and ascends. This should be felt not only in the chest, but also in the pelvis and in the head. It should find its way to the limbs and beyond the physical body. This is how the prāna moves inside and outside of us unless it’s controlled.

As it’s in the energy body the emotions take place it means that when the prāna is in movement, the emotions are moving too. If the emotions are not allowed to move, if we don’t want to feel, it will affect our energy. When the energy is restricted, the breathing becomes difficult. Very often people hold the prāna in certain areas of the body or they control it trying to keep it inside the body. This control is unconscious.

What is this unconscious control of energy due to? Our prāna is pretty much conditioned by our emotions. We easily use the same emotional paths all the time and this narrowed emotional field guides our prāna and imprisons it in certain channels. For some people for exemple it’s not easy to bear energy that isn’t moving. They might feel powerless or tired or bored or that state can remind them of death. For some others the powerful feeling from a strong energy is something they can’t experience. They don’t know how to feel powerful. Their mindset might be telling them they don’t have the right to be seen, to be heard or to take space.

There are considerable differences between people when it comes to generate energy or lose it by breath. When you hold your breath, you need more energy than if your breathing is free which naturally keeps the energy level high. Un unregular breath is the indicator of holding back an emotion and it means we are disconnected from the real emotion.

In the āsana practice you face all the time different expressions of prāna. At one point you need to make it dense, at some other point very light and open. On one hand if you don’t follow your prāna you disconnect from it and the breathing loses its direction. It becomes separate from the whole. On the other hand if you don’t suppress your prāna, you have a pallet of different expressions in your hands according to what you do.

It would be ideal to do the āsana practice from the very beginning guided by the prāna which means learning to use the appropriate energy at the right moment. Any āsana can be difficult and risky if the breath is not adapted to it. Every āsana has a certain energy behind the form and that’s the wisdom inside the āsana we’re trying to connect to. Further you go in the āsanas more you need to surrender inside of yourself.

Every time we realize we are out of breath we can try to set the prāna free which will show us the emotion behind the prāna. We can take it more as an energetic manifestation, because an emotion is fundamentally an energetic experience. This way we can free stuck emotional patterns. But if we do the āsana practice like sports the psychic soreness unlikely ever diminishes.

504F86E6-00FB-4A7B-95DD-203A2DDD54E1

PORTÉ PAR LE PRĀNA

Il arrive que la pratique des āsanas nous mette hors du souffle. La seule raison pour ça, est que nous ne permettons pas à notre énergie vitale, le prāna, de circuler.

Notre respiration est connectée au prāna et à sa circulation dans le corps physique. Pendant l’inhalation, le prāna est en expansion et ascension. Ceci devrait se faire sentir dans la poitrine, dans le bassin et la tête et le prāna devrait trouver son chemin aussi dans les membres et même au-delà du corps physique. C’est comme ça que le prāna circule, à l’intérieur et à l’extérieur de notre corps, s’il n’est pas contrôlé.

Mais comme c’est dans le corps énergétique, que les émotions se manifestent, ça fait que, lorsque le prāna est en mouvement, nos émotions le sont aussi. Si les émotions ne peuvent pas se manifester, si nous ne voulons pas les sentir, ça va affecter notre prāna. Suite au prāna rétréci, la respiration devient difficile. Très souvent les gens respirent tout en essayant de retenir le prāna dans une partie du corps ou ils le retiennent à l’intérieur des contours du corps. Il s’agit très souvent d’un contrôle inconscient.

À quoi est dû ce contrôle inconscient? Notre prāna circule d’une manière assez conditionnée par nos émotions. Nous prenons facilement les mêmes chemins émotionnels et cela rend notre champ émotionnel plus étroit. Pour certaines personnes, il est difficile de supporter une énergie qui n’est pas en mouvement. Ce genre d’énergie leur donne un sentiment de fatigue, de faiblesse ou d’ennuie ou bien, ça peut même leur évoquer la mort. Pour certaines d’autres, c’est le contraire. C’est les énergies plutôt puissantes qu’ils rejetteraient. Elles ne savent pas comment être puissant, car à l’intérieur, il y a un interdit pour être vu, pour être entendu et pour avoir un espace à soi.

Il y a des différences considérables concernant l’état que la respiration crée. Elle peut générer du prāna ou elle peut aussi en user. Si notre souffle est libre, elle nous permet un niveau énergétique assez élevé, tandis que si nous retenons notre souffle, nous perdons notre énergie. Un souffle irrégulier est l’indicateur d’une émotion retenue et veut dire que nous ne sommes pas en connection avec la vraie émotion.

Dans la pratique des āsanas, nous sommes constamment face à des expressions différentes du prāna. Dans un moment, nous devons le densifier, tandis que dans un autre, il faut qu’il soit léger et ouvert. Si nous ne suivons pas notre prāna, nous sommes déconnectés de lui et la respiration devient quelque chose de séparé de ce tout que nous sommes. Nous avons besoin de toutes ses expressions possibles. Si nous ne diminuons pas notre prāma, nous avons à notre disponibilité toute une palette d’expressions énergétiques divergeantes pour nous soutenir dans ce que nous faisons.

Ça serait idéal de faire la pratique des āsanas dès le début au niveau pranique. C’est à dire d’apprendre à se servir de son énergie d’une façon appropriée et au bon moment.Toute āsana peut sembler difficile et peut présenter des risques si notre souffle n’est pas adapté à elle. Plus nous avançons dans les āsanas, plus nous devons nous abandonner à l’intérieur de nous. Derrière sa forme, chaque āsana contient une énergie spécifique qui est la sagesse même que nous cherchons. 

Lorsque nous nous rendons compte dans la pratique, que nous sommes hors du souffle, nous pouvons tenter de libérer le prāna, ce qui peut nous permettre de distinguer l’émotion retenue derrière le prāna. Nous pouvons la considérer plus comme une manifestation énergétique, parce que fondamentalement une émotion est toujours une expression énergétique. Petit à petit, nous pouvons éventuellement nous débarrasser des patterns émotionnels. Mais si notre pratique est exercée comme un sport, la rigidité psychique ne va jamais se transformer en une flexibilité psychique.

ENERGIAN KANTAMANA

Joskus āsanaharjoitus saa ihmisen hengästymään. Ainoa syy tähän on se, että vitaalienergia, prāna, ei saa liikkua vapaasti.

Hengityksemmehän on yhteydessä prānaamme, ja sen liikkumiseen kehossamme. Sisäänhengityksen aikana prāna sekä laajenee että nousee ylöspäin. Tämän pitäisi rintakehän lisäksi tuntua selkeästi myös lantiossa ja päässä. Prānan pitäisi voida levitä kehosta raajoihin ja myös kehon rajojen ulkopuolelle. Näin prāna meissä elääkin, ellemme estä sitä omalla kontrollillamme.

Koska energiakehomme on se, missä tunteemme ilmenevät, energiamme liikkuessa myös tunteemme liikkuvat. Jos tunteemme eivät jostain syystä saa liikkua, jos emme halua tuntea, on energiammekin pidätettyä. Ja kun energia on pidätettyä, se ilmenee hengityksessämme. Sen lisäksi, että ihmiset monesti pidättävät prānaa kehon eri kohdissa, he pidättävät sitä kehon rajojen sisällä, ikään kuin energialla ei olisi lupaa ylittää näitä rajoja. Tämä kontrolli on useimmiten tiedostamatonta.

Miksi sitten tiedostamattamme pidätämme energiaamme? Energiamme on pitkälti ehdollistunut tunne-elämämme mukaan. Noudatamme tavallaan samoja tunnereittejä ja silloin energiamme joutuu kavenneen tunnekentän kahlitsemaksi. Joillekin ihmisille on esimerkiksi epämieluisaa kokea liikkumaton ja hiljainen energia. Se saa heidät tuntemaan itsensä ehkä väsyneiksi tai heikoiksi tai sitten se tuntuu pitkästyttävältä tai saattaa muistuttaa jopa kuolemasta. Joillekin toisille puolestaan on vaikeaa kokea vahvoja tunteita, jotka voimakas energia synnyttää. He eivät tavallaan osaa asettua vahvuuteen. Sisäinen tunne voi olla se, että ei saa näkyä eikä kuulua, eikä saa ottaa tilaa.

Ihmisten välillä on suuria eroja siinä, generoiko hengitys energiaa vai kuluttaako se sitä. Kun hengitys on pidätettyä, sen ylläpitoon tarvitaan enemmän energiaa kuin vapaaseen hengitykseen, joka taas aivan luonnostaan pitää energiatason korkealla. Epätasainen hengitys indikoi sitä, että pidätämme jotain tunnetta emmekä siis ole yhteydessä todellisiin tunteisiimme.

Āsanaharjoituksessa olemme jatkuvasti tekemisissä prānan erilaisten ilmenemismuotojen kanssa, sillä jossain hetkessä meidän tulee tiivistää energiaamme ja jossain toisessa taas päästää se avautumaan ja kevenemään. Jos emme seuraa prānaamme, irtaannumme siitä. Tällöin hengityksestä tulee kokonaisuudesta erillinen tapahtuma ja se ryöstäytyy käsistämme. Parasta on, jos meillä on käytössämme kaikki prānan mahdolliset ilmenemismuodot, sillä silloin se yhdistyy jokaiseen liikkeeseemme tarkoituksenmukaisesti. 

Āsanaharjoitusta olisi tärkeää alusta asti opetella tekemään myös energiatasolla. Se tarkoittaa kehon energioiden säätämistä kulloiseenkin hetkeen sopivaksi. Yksinkertaisestakin asennosta voi tulla vaikea ja riskialtis, jos ei hengitystään sopeuta siihen. Mitä pidemmälle āsanoissa mennään, sitä antautuneempi sisäisen olotilan tulee olla. Jokaisella āsanalla on tietty energia muodon takana. Se energia on āsanan sisältämä viisaus.

Aina kun tunnemme hengästyvämme, voimme yrittää vapauttaa prānaa, jolloin myös pidätetty tunne tulee meille esiin. Voimme yrittää tutustua siihen vaikkapa energiailmentymänä, koska emootio on aina pohjimmiltaan energeettinen kokemus. Näin saamme todennäköisesti vapautettua tunne-energiaamme. Jos kuitenkin teemme harjoitusta urheiluhenkisesti, emme pääse tähän tunneyhteyteen eikä henkinen jäykkyys luultavasti tule āsanaharjoituksella vähenemään. 

Advertisements

Inside the inner child

Most of the people are familiar with the concept of the inner child and many people are also aware of their own inner child. Through practices like yoga we can reconnect to our essence which we can call a child. It’s us on our most authentic, innocent and sensitive mode. When nothing prevents us to be open to this kind of states of mind, we easily recognize the inner child in us through the feeling: This is me! This is my essence!

What’s behind the inner child? The inner infant. The one who didn’t have language, who couldn’t rationally understand what happened, but who felt everything with his/her whole body. The memories of that satge of life are in the body. The mind has often difficulties to accept the feelings of the body that don’t make sense intellectually.

We also have the inner foetus in us. The essence that once was completely connected to the feelings of the mother and the atmosphere around us. The foetus that felt tensions, pressures, lightness, tightness, heaviness, emptiness and each and every heartbeat of the mother. This is still further away from what mind can comprehend, but it’s something we’ve really lived earlier and which has left its imprint in us.

Before we were foetuses we were embryons. Ultrasmall, extremely sensitive, rhythmic creatures. Before we were embryons, we were LIFE ENERGY in movement. This energy is light. Can you remember the light you once were? Can you remember the rhythms you once were? And the stillness in the heart of the movement?

0C12BB1C-B8C8-4D04-9224-3DCB3D45EEC6

À L’INTÉRIEUR DE L’ENFANT INTÉRIEUR

Beaucoup sont familiers avec le concept d’enfant intérieur et beaucoup sont conscients de leur enfant intérieur personnel. Par les pratiques sprituelles comme le yoga, nous pouvons nous connecter avec notre essence que nous pouvons nommer l’enfant. C’est nous, dans notre authenticité, innocence et sensibilité. Lorsque rien ne nous empêche de sentir ces sentiments réels, il y a une reconnaissance immédiate de l’enfant en nous: C’est ça, moi! C’est ça, mon essence!

Qu’est-ce qui se trouve derrière l’enfant intérieur? Le bébé intérieur. Le bébé qui n’avait pas de langage, qui ne pouvait pas intellectuellement comprendre ce qui se passait, mais qui sentait tout avec son corps. Les souvenirs de ce stade de vie sont dans le corps. Le mental a parfois du mal à accepter les sensations du corps qui n’ont pas de sens intellectuel.

Nous avons aussi le foetus intérieur en nous. L’essence qui était complètement connectée à la mère et à l’atmosphère autour. Le foetus sentait les tensions, les pressions, la légèreté, l’étroitesse, la lourdeur, le vide et chaque battement du cœur de la mère. Cet état va encore plus loin de ce que le mental peux comprendre, mais c’est quelque chose que nous avons vécu et ça a laissé des empreintes en nous.

Avant d’être un foetus, nous étions l’embryon. Une créature infinitésimal, extrêmement sensible et rythmique. Et avant d’être un embryon, nous étions ÉNERGIE VITALE en mouvement. Cette énergie est lumière. Pouvez-vous vous souvenir de la lumière que vous étiez? Pouvez-vous vous souvenir des rythmes que vous étiez? Et de la quiétude au centre du mouvement?

SISÄISEN LAPSEN SISÄLLÄ

Monet tuntevat käsitteen sisäinen lapsi ja monet ovat myös tietoisia omasta sisäisestä lapsestaan. Joogalla ja muilla henkisillä harjoituksilla pääsemme yhteyteen tämän ytimemme kanssa, jota kutsumme lapseksi. Se on meidän aidoin, viattomin ja herkin tasomme. Kun mikään ei estä meitä avautumasta näille olotiloille, tunnistamme sisäisen lapsen helposti: Tämä minä olen! Tämä on minun todellinen olemukseni!

Mitä sitten on sisäisen lapsen takana? Sisäinen vauva. Se osa meistä, jolla ei ollut kieltä, joka ei voinut rationaalisesti ymmärtää tapahtumia, mutta joka tunsi kaiken kehossaan. Tuon ajan elämä onkin muistoina kehossamme. Mieli ei aina halua taipua ymmärtämään sellaisia kehotuntemuksia, joihin emme osaa suoraan liittää mitään muistoa.

Meissä elää myös sikiöaikamme. Se osa, joka kerran oli yhteydessä äitimme tunteisiin ja muuhun  meitä ympäröivään tunnelmaan. Sikiönä tunsimme jännitteet, paineet, keveyden, tiukkuuden, raskauden, tyhjyyden – ja äitimme jokaisen sydämen lyönnin. Tämä osa meistä on vielä kauempana mielemme ymmärryksestä, mutta se on jotain todella elävää meissä. Olemme eläneet sikiönä ja myös tuo aika on jättänyt meihin jäljen.

Ennen kuin olimme sikiöitä, olimme alkioita. Suunnattoman pieniä, herkkiä ja rytmissä eläviä olentoja. Ennen kuin olimme alkioita, olimme ELÄMÄN ENERGIAA liikkeessä. Tämä energia on valoa.  Voitko muistaa valon, joka olit? Voitko muistaa rytmit, joissa elit? Entä hiljaisuuden liikkeen keskiössä?

A goal without a goal

As we all know as soon as we become aware of our ego we can watch it loosen its grip. Just to tighten it again. This is the way it goes also in a yoga practitioners’ life. The ego seems to disappear just to reappear in another moment.

But it’s pretty interesting that there are multiple possibilities to make the yoga practice serve totally the ego. You can compete, you can grow in the feeling of superiority or become self-centered. Your growth can be growth in desire to be happy, happier than others.

When yoga became commercialized it changed also people’s mindset about yoga. People are told they can improve themselves, they can become the best version of themselves and this is what the ego likes! It wants to be able to achieve, to profit and to see the results.

The real transformation doesn’t take place through any kind of exercice. It’s not by trying to change yourself you change. Sure you can force anything, but spiritually you remain the same, if you’re not listening to Life. For that you need to surrender. That’s called yoga.

77917F36-1F00-4713-99DB-B7B2FF37DF3C

OBJECTIFS SANS BUTS

Comme nous savons tous, par une prise de conscience par rapport à notre égo, nous  pouvons constater comment sa prise se desserre. Pour se resserrer encore dans un autre moment. C’est comme ça aussi pour les pratiquants de yoga. L’égo paraît disparaître et puis il ré-apparaît.

C’est tellement intéressant, qu’il y ait de multiples possibilités de soumettre le pratique de yoga totalement aux besoins de notre égo. La compétition, la comparaison, l’égo-centrisme. D’avoir pour but rien que son propre bonheur.

La commercialisation de l’enseignement de yoga a eu des répercussions sur la mentalité des gens concernant le yoga. Le yoga a été décrit comme quelque chose qui donne des résultats et qui nous perfectionne. Et c’est exactement ça qui plaît à l’égo: d‘atteindre des buts, de profiter et de voir des résultats.

La vraie transformation ne se passe pas comme ça. On ne change pas en faisant des exercices. On peut forcer le changement, mais dans cette force de l’égo, il n’y a pas de transformation spirituelle naturelle. Si on n’écoute pas la Vie, le yoga ne peut pas faire son travail en nous. Nous devons nous rendre et communier avec cette sagesse. C’est ça, le yoga.

PÄÄMÄÄRÄTÖN PÄÄMÄÄRÄ

Kuten kaikki tiedämme, riittää että tulemme tietoisiksi egostamme, ja voimme huomata, miten sen ote alkaa hellittää. Huomataksemme pian, miten ote sitten taas joissain tilanteissa tiukkeneekin. Näinhän se menee joogaharjoittelijoillakin. Ego väistyy ja ilmestyy pian taas uudelleen.

On monta mahdollisuutta laittaa joogaharjoituskin palvelemaan totaalisesti egon tarpeita. Kilpailla sillä, osoitella muille heidän heikkouksiaan ja tulla itsekeskeisemmäksi. Antaa oman onnellisuutensa nousta elämän tarkoitukseksi.

Kun kaupallisuus on asettunut joogatarjontaan, on se muuttanut myös ihmisten asennetta joogaan. Joogaa myydään sillä, että se tuo tasapainoa, antaa paremman elämän ja tekee meistä parhaita versioita itsestämme. Juuri se on egon ravintoa, voida päteä, kontrolloida ja saada tuloksia aikaan.

Todellinen muutos ei tapahdu harjoituksia toistamalla. Ponnistelemalla muutoksen aikaansaamiseksi, pysytään henkisesti samassa. Vain jos kuuntelemme Elämän viisautta, jooga voi korjata ja tuoda meitä tasapainoon. Jos antaudumme. Eli joogaamme.

 

 

Photo: Anne

The body in Samādhi

The yoga practitioner knows that one day the practice can lead to the greatest freedom, Samādhi. Patañjali has given a very detailed description of what happens on the way to Samādhi. He also enumerates the obstacles like citta vṛttis – mind’s fragmentated nature – and the kleśas – the unconscious reasons for suffering that keep on creating citta vṛttis. He also talks about antarāya, the deeply rooted disturbances that influence our praṇa.

Many yoga practitioners do āsanas to maintain health and to regulate and harmonize the body. If the body’s function is spiritually understood, the physical practice can lead to Samādhi. If the practice is repeating movements and postures it can also remain great gymnastics without a transformation on the praṇa level. The quality of the inner work that accompagnies physical work is crucial.

When our praṇa has predominantly a sattvic quality, when it remains pure and open, the guṇasits different expressions and qualities from outer world don’t change our stability. When the praṇa is still and luminous the mind is naturally unwavering. In the yoga state the stillness pervades the body and the mind.

That’s why it’s significant to pay attention to your energy during the practice. If you do your practice for example under stress, it can never lead to Samādhi. You’re probably creating even more stress with your body in a rajasic state. If you can abide in your heart during your āsana practice, it will change everything. The heart is the place where the energy transformation happens. Physiologically the heart is the only place where the blood takes rest. In all other places, it runs. When you can rest in your heart, the information is taken to all your cells with your blood. Your heart will spread its stillness to your whole system. When your heart’s peace resides in all your cells, your body goes to Samādhi.

The Samādhi is total bliss. It has a little to do with the mind. The mind ceases because the heart’s kingdom reigns in your body. When the body is in peace, the mind is in peace. When the body is in peace, there’s no duality whatsoever. Everything is one.

IMG_0806

LE CORPS EN SAMĀDHI

Le pratiquant de yoga sait qu’un jour sa pratique peut aboutir en la liberté la plus exquise qui soit, le Samādhi. Patañjali donne une description très détaillée de ce qui se passe sur la voie vers le Samādhi. D’abord, il en énumère les obstacles. Il parle des citta vṛttis – la fragmentation mentale -, et des kleśas – les raisons inconscientes de la souffrance – qui perpétuent les citta vṛttis. Il parle également des antarāyas, les perturbations profondément enracinées en nous et qui influencent le praṇa.

Beaucoup de pratiquants de yoga font des āsanas pour régulariser et harmoniser leur énergie et pour maintenir la santé. Si la fonction du corps est correctement compris dans la spiritualité, la pratique peut bien aboutir au Samādhi. Si, par contre, la pratique est de la gymnastique et des mouvements répétés sans la transformation énergétique, ça ne va aucunement rapprocher le praticien du Samādhi. Le travail interne qui accompagne le travail du corps physique a un rôle essentiel.

Lorsquela qualité prédominante de notre praṇa est sattvique, lorsqu’il est pur et déployé, les guṇas, les différentes expressions et qualités du praṇa, provenant du monde externe ne dérangent plus notre stabilité énergétique. Lorsque le praṇa est stable et lumineux, le mental est naturellement en équilibre. Dans l’état de yoga, l’énergie sattvique envahit aussi bien le corps que le mental.

C’est pour cette raison, qu’il est important d’être présent dans son énergie pendant la pratique. Si nous faisons la pratique stressés, rien ne peut nous conduire au Samādhi. Il est probable qu’en pratiquant dans un état rajasique, nous créons encore davantage de stress. Mais si nous pouvons rester dans notre cœur pendant la pratique, ça change tout. Le cœur est l’endroit où la transformation énergétique a lieu. Physiologiquement, le cœur est le seul endroit où le sang est au repos. Partout ailleurs il circule. Et lorsque nous pouvons prendre le repos dans notre cœur, l’information va se généraliser dans toutes nos cellules à l’aide du sang. Quand la paix de notre cœur se trouve dans toutes nos cellules, notre cœur va répandre une quiétude à notre système entier. Notre corps passe au Samādhi.

 Le Samādhi est la Joie. Il a peu à faire avec le mental. Le mental cesse, car le royaume du cœur reigne dans le corps. Lorsque le corps est en paix, le mental est en paix. Lorsque le corps est en paix, la dualité disparaît. Il n’y a qu’unité.

KEHON VIISAUS VALAISEE KAIKEN

Jokainen joogan harjoittaja tietää, että jonain päivänä harjoittelu voi johtaa Samādhiin. Patañjali kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti mitä tapahtuu Samādhiin johtavalla tiellä ja hän myös luettelee esteet siihen. Patañjali puhuu mielen hajaannustilasta (citta vṛtti) ja tiedostamattomasta kärsimyksestä, jota kleśat pitävät yllä luomalla jatkuvasti uutta mielen sisältöä. Hän mainitsee myös antarāyat, syvällä alitajunnassa olevat häiriötekijät, jotka vaikuttavat praṇaamme.

Kun praṇamme on puhdasta ja valon täyttämää, kun se on laadultaan pääosin sattvista, ulkopuolelta tuleva praṇa erilaisine ilmenemismuotoineen eli guṇineen ei vie omaa  tasapainoamme. Kun praṇa on vakaata, myös mieli vakaantuu. Joogatilassa hiljaisuuden energia täyttää sekä kehon että mielen.

Monet joogan harjoittajat tekevät āsanoita tasapainottaakseen ja harmonisoidakseen kehoaan ja vaaliakseen terveyttään. Jos kehon merkitys ymmärretään henkisesti oikein, myös āsanaharjoittelu voi johtaa Samādhiin. Jos kehollinen harjoittelu on liikkeiden ja asentojen toistamista, voi harjoittelija jäädä vain voimistelun tasolle ilman vitaalienergian laadullista muutosta. Siksi sisäinen työ, joka yhdistyy kehon harjoittamiseen, onkin merkittävässä roolissa.

On erittäin olennaista kiinnittää huomiota siihen, minkälaisessa energeettisessä olotilassa harjoittelee. Jos harjoituksen tekee stressitilassa, ei se voi johtaa Samādhiin. Se voi oikeastaan vain lisätä stressiä. Jos taas harjoituksessa voi olla sydämessään läsnä, se muuttaa kaiken. Sydän on se paikka, jossa henkinen muutos tapahtuu. Fysiologisesti sydän on ainoa paikka, johon veri pysähtyy lepäämään. Kaikkialla muualla kehossa veri virtaa ja on siis liikkeessä. Jos voi levätä sydämessään sen levätessä, leviää tämä informaatio kaikkiin soluihin verenkierron avulla. Sydän levittää oman rauhansa kaikkialle kehoon. Kun sydämen rauha on asettunut kaikkiin soluihin, keho on Samādhissa.

Samādhi on syvää, täydellistä iloa. Sillä on hyvin vähän tekemistä mielen kanssa. Mieli väistyy, kun sydämen valtakunta ottaa kehossa kaiken tilan. Kun keho on rauhassa, on mielikin rauhassa. Kun keho on rauhassa, lakkaa erillisyyden kokemus. On vain ykseys.

Life is perfect

On social media people share beautiful spiritual truths in the form of slogans. Many of them are true, because they represent the inner truth of someone having dug deeply inside him/herself. They reflect the experiences in which the individual has removed the obstacles and found peace. You can easily agree with them nodding: Yes, this is how it is! Nevertheless it’s not by grasping the wisdom of a sweet slogan, the proof that someone else has understood something essential, you can take a leap to avoid the pain of your own growth. If you haven’t experienced what the slogan is about it will resonate with all its power somewhere else than in you.

There are many different kind of modern mantras. However some of these sayings carry something that is more against life than for it. One quite widely propagated thought is that one should embrace one’s imperfections. “I’m not perfect, but I accept myself with all my imperfections.” At the surface it seems a very merciful and lovely attitude to have. The surface is misleading. This kind of position includes at least two flaws that will gnaw our inner well-being.

Firstly there’s a premise that I am imperfect – every moment. I just need to accept it. How terrible is that? It’s like first judging a flower by its colour, because my mind prefers another colour and then accepting it. We don’t have a word to say here! Of course, we can give our eternal opinions about everything, but if we practice yoga, this is something we want to get rid of. It’s the mind in its craziness paying attention to what’s missing and criticizing everything in us. Our ❤️ is never against life – our ❤️ is never against us.

Secondly, from the point of view of imperfection or incompleteness, we live in an illusion that one day that could change. And that’s also true. When life is over, we have reached perfection. Nothing can grow anymore. But why have this kind of look on yourself that you’re not perfect before you die? So, as we are “imperfect” through all our lives why give any thought to that at all? We are so much! We have richness of life in us. We need to look at that! ✨💚🌱💚✨

Of course that doesn’t mean either the arrogance that declares: I’m perfect as I am! Let’s live inside of us in a reality that is perfect, because life is perfect. There’s no scale for evaluating that. Life is never imperfect. When we see ourselves imperfect, we put ourselves above the Creation. That’s the ego in its full power.

32294356_10214195348910837_3759371877617762304_n

LA VIE PARFAITE

Sur les réseaux sociaux, nous pouvons voir des vérités spirituelles en forme des slogans. La plupart d’eux sont vrais dans le sens où ils ont été formulés par quelqu’un qui a fait des recherches profondes sur soi-même. Ils reflètent l’expérience d’un individu ayant pu anéantir les obstacles et ayant ainsi pu trouver la paix. Nous pouvons aisément hocher la tête en signe d’accord: “C’est exactement comme ça!” Mais après tout, ce n’est pas en nous nous aggrippant à une sagesse d’un slogan que nous pouvons éviter nos propres douleurs de croissance spirituelle. C’est quelqu’un d’autre qui a trouvé l’essentiel. Lorsque nous n’avons pas parcouru ce chemin, le slogan va résonner dans toute sa puissance ailleurs qu’en nous.

Il y a de différents mantras modernes. Et pourtant une partie d’eux est très clairement plus contre la vie que pour elle. Une pensée qui est abondamment propagée est que nous devrions accepter nos imperfections. ”Je ne suis pas parfait(e), mais je m’accepte avec mes imperfections.” Ça paraît une attitude ravissante et indulgente à la surface. La surface est trompeuse. Ce genre de position inclue au moins deux idées qui vont ronger notre bien-être intérieur.

Premièrement, il y a ce sous-entendu que nous sommes imparfait(e)s – à chaque moment. Suffit de l’accepter. Quel horreur! Sérieusement, ce n’est pas à nous de juger la vie! C’est comme si on jugeait la couleur d’une fleur, parce qu’on en préfère une autre, et puis, on finit par l’accepter. Bien entendu, nous pouvons donner nos opinions éternellement sur tout ce que nous voulons, mais quand nous pratiquons le yoga, c’est les opinions dont on veut se débarrasser. C’est le mental dans sa folie qui critique tout et prête l’attention toujours à ce qui manque, lorsque nous permettons à notre mental de prendre le dessus. Notre 💚 n’est jamais contre la vie – il n’est jamais contre nous.

Deuxièmement, du point de vue de l’imperfection ou de l’incomplétude, nous vivons dans une illusion qu’un jour ça change. Et c’est vrai aussi! Lorsque la vie touche à sa fin, nous avons atteint la perfection. Rien ne va grandir, rien ne va plus mûrir. Mais pourquoi se permettre d’avoir une façon de se regarder comme ça? Alors, si nous sommes imparfait(e)s, pourquoi y penser du tout? Nous sommes tellement riches à l’intérieur! Nous devons sentir ça plutôt! 💛 🤸‍♀️ 🌟 🤸‍♂️ 💛

Tout ceci ne veut pas dire d’aller déclarer avec arrogance “Je suis parfait(e) comme je suis!” À l’intérieur de nous la vie est parfaite. Vivons cette perfection qui ne se prête pas à l’évaluation! La vie n’est jamais imparfaite. Si nous la voyons comme ça, c’est que nous nous mettons au-dessus de la Création! Une position pour l’égo dans sa puissance hallucinante.

TÄYDELLINEN ELÄMÄ

Sosiaalisessa mediassa on liikkeellä kauniita henkisiä totuuksia sloganeiden muodossa. Monet niistä ovat siinä mielessä totta, että ne ovat totuuksia, jotka joku itseensä syventynyt ihminen on kokenut kasvussaan. Nimenomaan niitä kokemuksia, joissa ollaan ylitetty mielen asettamat esteet ja päästy rauhaan. Niille on helppo nyökkäillä: “Näin se on!” Emme kuitenkaan voi loikata omien kasvukipujemme yli tarttumalla sloganin viisauteen. Kun ei itse ole kokenut sitä, mistä on kyse, slogankin resonoi todellisessa voimassaan jossain ihan muualla kuin sen lukijassa.

Näitä hokemia on monenlaisia, ja jotkut niistä kantavat sanomassaan jotain elämänvastaista. Eräs suosittu ajatus on oman keskeneräisyytensä hyväksyminen. “En ole täydellinen, mutta hyväksyn oman keskeneräisyyteni.” Pinnalta katsoen voi näyttää, että asenne on armollinen ja itsensä hyväksyvä. Syvemmällä on petollinen ajatusrakennelma. Tällaiseen näkemykseen liittyy ainakin kaksi epäkohtaa, jotka jyrsivät sisintämme.

Ensimmäinen asia on se oletus, että olen keskeneräinen – koko ajan. Minun pitää vain hyväksyä se. Kuinka kolkkoa! Vakavasti ottaen, meillä ei ole tällaista mahtia. Se on kuin arvioisimme kukan väriä ja päättäisimme hyväksyä sen, vaikka pidämme toisesta väristä enemmän. Mitä meidän mielipiteemme on elämän rinnalla, joka on sitä, mitä se on? Joogaavina ihmisinä haluamme irrottautua mielemme otteesta, joka kritisoi, näkee puutteita ja väittää kaikesta jotain. Sydämemme ei ole koskaan elämää vastaan, sydämemme ei ole koskaan meitä itseämme vastaan.

Toinen asia on se, että keskeneräisyyden vinkkelistä meistä tulee joskus valmiita. Tottahan se on. Emme ole keskeneräisiä enää sitten, kun elämä on ohi. Silloin kasvu on päättynyt. Miksi katsoa itseään tuosta näkökulmasta, että on kesken? Meissä on niin paljon rikkautta. Miksi emme suuntaisi katsettamme siihen? Miksi siis hyväksyä keskeneräisyys? Elämä ei ole keskeneräistä. Se on aina täydellistä sellaisena kuin se ilmenee.  💖 🍀 ☀️ 🍀 💖

Se, että ei koe olevansa keskeneräinen, ei tarkoita arroganssia, joka julistaa omaa täydellisyyttään: Olen täydellinen juuri tällaisena! Sydämmessään voi elää täyttä elämää sellaisena kuin on, sillä sydämellä ei ole arvoasteikkoa. Jos pidämme itseämme epätäydellisenä, nostamme itsemme tuomariksi kaiken elämän ihmeen yläpuolelle. Se on egolle täydellinen paikka arvioida elämää – sen ulkopuolella.

 

 

Photo by Anne (La Maison du Pont Vieux, Cazilhac, France)

All’s well that ends well

One of the inner missions of every human being in all ages has certainly been to find his/her own way in the midst of all chaos. We all have our childhood family values and dynamics to deal with, the different communities we belong to and then the society we live in that advances on its own rhythm following its own laws. Different cultures have their own deviations and unbalances that are not always visible to those who live inside of them. On the contrary! As all the cultures are the fruit of different conflicts in which the nations have been humiliated or have stood up for their rights or have defended themselves, they are still attached to the past. A culture is the accumulation of the conditionings of one people.

In today’s world many cultures have come closer to each other and share detrimental features we should be aware of. The majority of societies have become consumer societies. The dynamics of this kind of society is a power that influences our mind. The humanity is pointing strongly towards the pleasure because of the need of gratification. The craving for the reward is met with video games, junk food and consumerism.

In order to belong we have to accept the culture we live in and adapt ourselves at least to some extent. However we need to see which way we are participating in maintaining the unbalance. Yoga is a kind ideology opposite to the mainstream. We need to stick to the values that are based on a deeper understanding of the meaning of life.

The meaning of the discpline in yoga needs to be understood correctly. It means we should delay the gratification. This is something we should learn already as children and then continue to refine as adults. But how many people live for the pleasure because the society encourages us to go after the pleasure and to consume? So many things people do are done in the expectation of having pleasure or a reward. And the sooner the better. We are increasing our suffering through the constant gratification we allow ourselves for various reasons.

The yoga philosophy of Patañjali guides us towards Santoṣa, contentment without any external reason. As a yoga practitioner you might try to be what the yoga scriptures prescript, but you can’t be content if you are not. And in the end there can be no such contentment without containment. We have to contain the need of gratification. The contentment is the result of not expecting anything of anything. Then the need for the gratification has become unexistent.

This is important! Because this is how we diminish the power of Abhiniveśa, the fear of death. How is that possible? If you do things that you don’t expect anything from – you don’t go for a run to deserve a bear, you don’t do a work to get a lot money – you do them because you love to do what you do. Either you go for a run or you drink a bear, but you don’t link them together as an effort and a reward. You do only what you really love and that has nothing to do with any reward. It’s about living in love. When you leave this world, you’ll be fulfilled to have followed your heart’s voice. Nothing is left undone, because you did only things dictated by your heart. Only futilities are left behind untouched.

TOUT EST BIEN QUI FINIT BIEN

Une des missions internes de chaque individu dans tous les temps a très probablement été de trouver sa propre voie au milieu d’un certain chaos. Nous avons tous les dynamiques de notre famille d’enfance à confronter et les communautés dont nous faisons partie à faire face. Et puis, il y la société dans laquelle nous vivons et qui avance à son propre rythme en suivant ses propres lois. Toutes les cultures ont leurs déviations et déséquilibres, qui ne sont pas toujours visibles à ceux qui y vivent. Au contraire! Comme toutes les cultures sont nées des conflits de l’histoire où les nations ont été humiliées ou se sont défendues ou se sont redressées, elles ont du retard par rapport au moment présent. Elles sont l’accumulation des conditionnements d’un peuple.

Dans le monde d’aujourd’hui, les cultures se sont rapprochées et partagent certaines caractéristiques détrimentales à l’égard desquelles nous devrions être vigilants. La plupart des sociétés sont devenues des sociétés de consommation. Les dynamiques d’une telle société forment une puissance qui influence le mental des gens. L’humanité est orientée vers la recherche du plaisir et de la récompense. Ce genre de soif est étanchée par les jeux vidéos ou la nourriture faible en aliments, comme la malbouffe addictive et la consommation en général.

En tant que citoyens, nous devons accepter la société telle qu’elle est et nous devons nous adapter au moins à un certain degré, mais ça ne nous empêche pas de refuser de soutenir ce qui est en déséquilibre. Le yoga représente un contre-courant idéologique doux au mainstream. Nous nous engageons aux valeurs qui se basent sur la compréhension de la signification plus profonde de la vie.

La philosophie du yoga souligne l’importance de la discipline qui devrait être comprise en tant que la capacité de repousser la récompense. C’est quelque chose que nous apprenons déjà enfants et que nous devrions continuer à cultiver adultes. Mais combien les gens vivent dans un monde complètement opposé à ça? Ils font des choses dans l’attente d’être remerciés, d’avoir une récompense et le plus tôt possible! C’est ainsi que’ils vivent dans la souffrance croissante en s’offrant continuellement des récompenses pour des raisons variées.

La philosophie de yoga de Patañjali nous guide vers Santoṣa, le contentement sans aucun objet externe. Ce genre de contentement ne pourra pas être atteint sans la contenence et l’abstention. Parfois, le pratiquant de yoga voudrait mettre en application les préceptes du yoga, mais ce n’est pas de cette manière que ça fonctionne. Nous ne pouvons pas être contents tant que nous ne le sommes pas! Et il ne s’agit pas de faire semblant. Le contentement est le résultat d’une vie sans attentes, qui aura pour corollaire la disparition de l’envie d’être récompensé.

Ceci est fondamentalement important! Car ce genre de vie sans attente va diminuer la force d’abhiniveśa, la peur de la mort. Et ça s’explique! Lorsque nous faisons des choses par rapport auxquelles nous n’attendons rien – nous n’allons pas faire du sport pour mériter une bière, nous ne travaillons pas pour gagner beaucoup d’argent – nous faisons ce que nous aimons faire. Nous allons faire du sport ou nous buvons une bière, mais nous ne lions pas ces choses entre elles sur un axe effort-récompense. Nous faisons ce que nous aimons réellement faire et ça n’a rien à faire avec une récompense. Nous vivons dans l’amour. Lorsqu’il sera temps de quitter ce monde, nous serons comblés d’avoir suivi la voix de notre cœur. Rien n’est laissé inachevé à part les choses futiles.

32153728_10214173323440214_2541379921964433408_n

LOPPU HYVIN, KAIKKI HYVIN

Ihmisen yksi sisäinen tehtävä on varmasti kautta aikain ollut löytää oma todellinen minuutensa kaiken häntä ympäröivän kaaoksen keskellä. On lapsuudenperheen arvot ja dynamiikka, jotka täytyy käydä läpi, on muita yhteisöjä, joihin kuuluu, on yhteiskunta, joka kulkee eteenpäin omia lainalaisuuksiaan noudattaen. Eri kulttuureissa on eri vinoumat, jotka eivät aina niissä eläville piirry epäkohtina esiin. Päinvastoin. Koska myös kulttuurit ovat kehittyneet vastauksina erilaisiin konflikteihin, joissa ollaan puolustauduttu, ryhdistäydytty, nöyrrytty, niin ne kulkevat ajasta jäljessä. Niihin on tiivistynyt kansakunnan ehdollistumat.

Tämänpäivän maailmassa eri kulttuurit ovat lähentyneet tiettyjen haitallisten piirteiden suhteen. Suurimmasta osasta kulttuureja on tullut kulutusyhteiskuntia. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että ihmiskunta on suuntautunut etsimään vain tyydytystä ja palkintoa. Tähän palkinnonjanoon vastaavat milloin tietokonepelit, milloin addiktoivat roskaruuat, milloin turha kuluttaminen.

Vaikka oman selviytymisemme vuoksi joudumme osittain sopeutumaan ja joudumme hyväksymään kulttuurimme sellaisena kuin se on, voimme tiedostaa, missä olemme kannattelemassa yhteistä epätasapainoa. Jooga on lempeä, ideologinen vastaus valtavirran vääristymien kohtaamiseksi. Yksilöinä voimme kuulua yhteisöön ja silti pitää oman kurssimme. Pidämme kiinni valinnoista, jotka pohjaavat syvälle ymmärrykselle ihmisenä olemisen merkityksestä.

Joogassa korostettavan itsekurin merkitys on siinä, että opimme siirtämään ponnistuksestamme seuraavaa palkintoa. Tätä vanhempamme opettavat meille jo lapsina ja aikuisina meidän tulisi jatkaa oppimista. Kuinka monet ihmiset elävät aivan päinvastaisessa sisäisessä maailmassa? Kaikki, mitä he tekevät, on tehty palkinnon janossa. Ja mitä pikemmin palkinto saadaan, sen parempi. Ihmiset kasvattavat jatkuvasti kärsimystään suomalla itselleen näitä palkintoja milloin mistäkin itse keksimästään syystä.

Patañjalin joogafilosofia opastaa ihmistä kohti santoṣaa eli sellaista tyytyväisyyttä, joka ei ole seurausta mistään ulkoisesta tekijästä. Joogaharjoittelija voi haluta omaksua suoraan nämä joogafilosofiset tavoitteet elämäänsä, mutta kukaan ei voi olla tyytyväinen, jos ei sitä oikeasti ole. Tällaista aitoa tyytyväisyyttä ei voi kuitenkaan syntyä ilman pidättyvyyttä. Tyytyväisyys on seurausta siitä, kun ei elä odotuksissa. Ei minkään suhteen koskaan. Näin ei myöskään elä palkinnonjanossa.

Tämä on olennaista! Näin pienennämme myös abhiniveśan eli kuolemanpelon voimaa. Sillä kun teemme asioita, joista emme odota mitään – emme käy lenkillä ansaitammeksemme kaljan, emmekä tee työtä saadaksemme hyvää palkkaa – , teemme näitä asioita, koska rakastamme juuri niitä. Lähdemme juoksemaan tai juomme oluen, mutta emme linkitä niitä toisiinsa ponnistuksen ja palkinnon janalle. Teemme sitä mitä rakastamme, emmekä sitä, josta seuraavaa palkkiota rakastamme. Kun lähdemme tästä maailmasta, tunnemme täyttymystä siitä, että olemme olleet uskollisia sydämellemme. Olemme rakkaudessa. Mitään ei ole jäänyt tekemättä, koska aina teimme sen, mitä rakastimme. Vain epäolennainen jäi toteuttamatta.

The spirit of the asana

It’s often said that the Ashtanga yoga asana practice is a spiritual practice. Those who don’t know this practice might be astonished at this statement. Why something you do with your body is considered to be spiritual? Why isn’t physical just physical? What makes physical spiritual?

Firstly the asana practice can be only and totally physical. People who practice asanas as a sport or gymnastics might ignore yoga’s spiritual essence. They can come to a yoga class in a very excited mood. To their excitement they might add some expectation of being able to relax nicely. These practitioners start their practice from a state of disorder and fragmented energy. Everything is in movement. The mind, the emotions, the breathing, the energy and the body. Thanks to the concentration during the yoga class the energy might calm down a little and take the stress levels of the practitioner down. However after some time the same overall movement returns.

Secondly the asana practice has the power to guide the practitioner towards the spirituality. The difference between the two approaches lies at the starting point of the practice. Those who look for a stillpoint inside and start from that space are having a silent center from which they act and make their body move. This kind of practice is created around the stillness and harmony. The stillpoint organizes everything else accordingly. There will be a harmonious natural order on several levels after the practice.

Actually it’s very simple to move from a physical practice to a spiritual one. Before we start we need time to calm down the movement. With peacefulness we are connected to our essence and then whatever we do has a different quality. Our essence is alive.

28504740_10213612554261335_623953419_o

L’ESPRIT DE L’ASANA

La pratique des asanas dans le yoga ashtanga se veut spirituelle. En d’autres mots, les exercices physiques sont vus comme spirituels. Ceux qui ne connaissent pas cette pratique, pourraient être interloqués par le fait qu’une pratique faite avec le corps soit considéré comme spirituelle. Pourquoi le physique n’est pas tout simplement physique? Qu’est-ce qui rend une pratique physique spirituelle?

La pratique des asanas peut être totalement et purement physique. Ou bien, elle peut aussi guider le praticien vers la spiritualité. Qu’est-ce qui fait la différence, alors? C’est le point de départ.

Les gens qui pratiquent les asanas comme un sport ou bien comme de la gymnastique, ignorent probablement l’essence spirituelle du yoga. Ils peuvent arriver dans un cours de yoga dans un état plutôt excité. À cette excitation s’ajoutent peut-être des attentes vis-à-vis de la relaxation. Ces personnes commencent leur pratique à partir d’un désordre et d’un état énergétique fragmenté. Tout est en mouvement. Le mental, les émotions, la respiration, l’énergie et le corps. Grâce à la concentration pendant le cours, l’énergie peut se calmer un peu et le niveau de stress baisse. Après la pratique, pourtant, tout revient au point de départ.

Ceux, par contre, qui cherchent une quiétude à l’intérieur d’eux-mêmes, et font leur pratique dans cet espace, ont un centre silencieux à partir duquel les mouvements sont exécutés. Une pratique construite autour de la quiétude, est une création énergétique autour du silence et de l’harmonie. La quiétude organise tout le reste autour d’elle. Après la pratique, il y aura un ordre naturel plus harmonieux durable à tous les niveaux.

En fin de compte, il est très simple de transformer sa pratique physique en une pratique spirituelle. Nous avons besoin du temps pour calmer tout le mouvement avant la pratique. Avec la paix qui en résulte, nous sommes connectés à notre essence et nous donnons une autre qualité à tout ce que nous entreprenons. Notre esprit est littéralement vif.

28504782_10213612539380963_1784057051_o

ASANAN HENKI

Ashtangajoogan asanaharjoituksen kuulee usein luettavan henkisten harjoitusten joukkoon. Ajatus, että keholla tehtävät asiat voisivat olla henkisiä, voi ihmetyttää niitä, jotka eivät tunne tätä harjoitusta. Miksi fyysinen ei ole fyysistä? Mikä tekee fyysisestä henkistä?

Itse asiassa asanaharjoittelu voi olla totaalisen fyysistä. Keholla tehty harjoitus voi kuitenkin toimia myös oppaana henkisyyteen. Harjoittelun erot syntyvät jo sen alkuasetelmissa.

Ne, jotka harjoittelevat asanoita urheillen tai voimistellen, voivat olla täysin tietämättömiä joogan henkisestä ulottuvuudesta. He saattavat saapua joogatunnille intoa ja kiihtymystä täynnä. Innostuksensa lisäksi heillä voi olla odotuksia sen suhteen, että tunti laskee stressitasoja. He tekevät harjoituksensa jäsentymättömästä olotilasta ja sirpaloituneesta energiasta lähtien. Kaikki on liikkeessä. Mieli, tunteet, hengitys, energia ja keho. Keskittymistä vaativan joogatunnin aikana energia voi hieman rauhoittua ja osallistuja voi huomata olevansa vähemmän stressaantunut. Kuitenkin pian harjoituksen jälkeen, sama hektinen energia palaa takaisin.

Jotkut taas keskittyvät etsimään sisältään tyyneyttä ja lähtevät siitä liikkeelle. He ovat yhteydessä sismpänsä hiljaisuuteen, ja toimivat ja liikkuvat sen ohjaamina. Harjoitus, joka toteutuu tästä lähtökohdasta, rakentuu energeettisesti hiljaisuuden ja harmonian ympärille. Hiljainen keskus organisoi kaiken ympärillään olevan uudelleen ja muuntaa sen kaltaisekseen. Harjoituksen jälkeen ihmisellä on sisälläänkin luonnollinen harmonia.

Fyysisen harjoituksen muuttaminen henkiseksi on yksinkertaista. Ennen harjoitusta tarvitaan aikaa rauhoittaa kaikki liike itsessämme. Tästä syntyvä rauha sallii meille yhteyden ytimeemme, joka puolestaa tuo kaikkeen tekemiseemme erilaisen laadun. Henkemme on elävänä kaikessa, mitä teemme.