A Temple in Paris

Aside

When I took my first  yoga classes twenty years ago, I immediately knew I had got a suitable tool for the rest of my life. I didn’t feel my first teachers shared my yoga experience and so from the very beginning I was alone with my practice. It didn’t matter. I knew what I had to do.

At that time I was living in Paris and I happened to find one yoga book of André Van Lysebeth. I devoured it and then I read all his books. I read every word and line with my heart. I was so fascinated by his generosity. He explained and desribed with small nuances about his own experience no matter if it was about the body, energy, nature or the practices. The text was magical, overflowing and alive. I believe I got deeply inspired and influenced by his texts for many years. It felt even that he transmitted his experience to me. His paternal and spiritual touch was like if someone really took my hand and guided me, opened new windows and doors – inside of me. I consider André Van Lysebeth my first yoga teacher.

I saw pictures of his yoga classes and they took my breath away – the atmosphere was so concentrated, authentic and delicate – it was yoga! These pictures in my mind I kept dreaming about this kind of place to practice in, where the silence, the devotion, the concentration and the connection between the practitioners reign. I have had the possibility to practice under Guruji’s guidance in the Lakshmipuram’s old shala in Mysore, India. It was something really unique, because of Guruji, but also because only twelve people could fit in. Guruji is the most important teacher for me. Still in Mysore I’ve felt that the hype and the emotional excitement around the teacher(s) disturbs the practice. People can be aggressive and blind, because they get so emotional.

Last year I met Patrick Frapeau in Mysore and we became friends. This year he started the Mysore morning classes in Paris where I live. Now that I can practice every morning in his presence, I feel my dream has come true. Thanks to him the space of the yoga shala is filled with the serenity and a deep, soft breathing. Everybody does his/her practice independently and with almost no loss of concentration, like bursts into laughter or little screams. The shala is like a small temple. Patrick is connected to everybody. He brings his warmheartedness, his care, his tenderness and joy to every gesture. No stress, no forcing, just love. I’m profoundly grateful to get help that starts from the real presence, the connection in the energy level and without any need to prove anything. What counts for me also, is that my teacher has a daily practice, he follows the tradition and he regularly goes to Mysore to practice. In this kind of subtle communication new energies emerge and the body finds new dimensions. I’m humbly thankful for this opportunity every day.

I warmly recommend Patrick’s teaching: http://www.patrickfrapeauyoga.fr/

UN TEMPLE À PARIS

Quand j’ai commencé à pratiquer le yoga, il y a vingt ans, j’ai tout de suite su que j’avais trouvé un outil précieux pour le reste de ma vie. Avec mes premiers professeurs je n’avais pas les mêmes affinités. J’ai préféré pratiquer seule. Ça m’allait parfaitement bien. À l’époque, je vivais à Paris et j’avais la chance de tomber sur un livre de yoga d’André Van Lysebeth. Je l’ai dévoré et ensuite j’avalais tous ses livres de yoga. Je respirais chaque ligne, chaque mot et j’étais éblouie par sa générosité. Il expliquait et décrivait minutieusement ses expériences au niveau physique, psychique, prânique. Son texte vivant m’enchantait. Je crois que j’ai été fortement influencée par lui pendant des années. J’avais même l’impression qu’il me transmettait directement son savoir. Il était tellement paternel et spirituel que je sentais qu’il me prenait par la main et me guidait sur mon chemin en ouvrant de nouvelles portes à l’intérieur de moi. Je le considère comme mon premier professeur de yoga.

Quand j’ai vu des photos des classes de Van Lysebeth, j’étais médusée de ravissement – j’ai tout de suite vu que ça, c’était du yoga! Les gens étaient profondément concentrés et l’atmosphère était délicate. Ces images sont restées gravées dans ma mémoire et elles me faisaient rêver d’un endroit pareil pour pratiquer. Un endroit où le silence, la dévotion, la concentration et la connection entre les pratiquants règnent. J’ai eu l’opportunité de pratiquer avec Guruji dans son vieux petit shala à Lakshmipuram, à Mysore en Inde. C’était quelque chose d’unique, déjà parce que Guruji était d’un rayonnement magique, mais aussi dû au nombre limité de gens que la pièce pouvait abriter, seulement douze personne à la fois. Guruji a été sans aucun doute le professeur le plus important pour moi. Sinon à Mysore, je trouve que l’excitation émotionelle de certains et parfois même l’hystérie collective autour le(s) professeur(s) sont tels que ça dérange. Certains peuvent être même agressifs dans le shala dû à leur état émotionnel turbulent.

L’année dernière, j’ai rencontré Patrick Frapeau à Mysore et nous sommes devenus amis. Cette année, il a commencé les Mysore matin réguliers à Paris. Maintenant que je pratique avec lui tous les matins, mon rêve s’est réalisé. Grâce à lui, la petite salle est comme un petit nuage qui avance dans une sérénité absolue poussé par les souffles doux et profonds. Tout le monde fait sa pratique indépendemment sans se déconcentrer. La salle est comme un petit temple. Patrick est connecté à tout le monde. Il amène sa gentillesse, sa tendresse et sa joie dans chaque geste. Il ne stresse pas, ne force pas, il nous aime. Je suis profondément reconnaissante d’avoir ce genre de soutien dans ma pratique, un soutien qui est basée sur une présence bien enracinée et qui commence toujours avec une connection énergétique. Ce qui compte pour moi personnellement aussi, c’est que mon professeur ait une pratique quotidienne, qu’il suive la tradition et qu’il aille régulièrement pratiquer à Mysore. Dans ce genre de communication subtile et sublime, de nouvelles énergies naissent et le corps trouve de nouvelles dimensions également. Je suis émue et heureuse.

Je recommande vivement l’enseignement de Patrick:  http://www.patrickfrapeauyoga.fr/

TEMPPELI PARIISISSA

Kun kaksikymmentä vuotta sitten sain ensikosketukseni joogaharjoitteluun, tunsin välittömästi, että olin saanut sopivan työkalun elämääni. Olin heti alusta alkaen yksin harjoitukseni kanssa siinä mielessä, että ensimmäiset opettajani tuntuivat olevan aika eri linjoilla harjoituksen suhteen kuin minä. Oikeastaan en kaivannutkaan harjoitukseeni silloin ulkopuolista tukea. Tiesin mitä tein.

Asuin tuolloin Pariisissa ja kirjakaupassa käteeni sattui lukuisista joogakirjoista André Van Lysebethin joogaopus. Luin sen ahmien ja sitten luin kaikki hänen kirjoittamansa joogakirjat.  Huumaantuneena luin jokaisen sanan ja rivin. Olin haltioissani hänen antaumuksestaan selittää ja kuvailla vivahteikkaasti omia kokemuksiaan oli sitten kyse kehosta, energiasta, luonnosta, jooga- tai pranayamaharjoituksista. Teksti oli taianomaista, voimakasta ja elävää. Uskon, että sain kunnon joogapistoksen nimenomaan Lysebethin teksteistä. Hänen isällinen ja henkinen otteensa tuntui todella siltä kuin hän olisi ottanut kädestä kiinni ja taluttanut, availlut ikkunoita ja ovia ja esitellyt uusia maisemia – minussa.  Hänen kokemuksensa tuntui siirtyvän minuun.  Koen, että hän oli ensimmäinen joogaopettajani.

Katselin kuvia hänen opetustunneiltaan ja mykistyin pelkistä kuvista – niin keskittynyt, aito ja hienovireinen joogatunnelma niissä oli. Mielessäni oli sen jälkeen pitkään haave, että tällainen paikka osuisi kohdalleni. Joogastudio, jossa olisi samantyyppiset olosuhteet: hiljaisuus, hartaus, keskittyneisyys ja ihmisten keskinäisen yhteys ja sen lisäksi vielä herkkä ja ammattitaitoinen opettaja. Olen toki saanut harjoitella Gurujin kanssa pienessä kahdentoista hengen ryhmässä, Lakshmipuramin vanhalla joogashalalla Intian Mysoressa. Se oli ainutlaatuista Gurujin säteilyn ansiosta, mutta myös siksi, että saliin mahtui kerralla vain kaksitoista harjoittelijaa. Guruji on ollut minulle tärkein kohtaamistani opettajista. Kuitenkin Mysoressa olen kokenut häiriöksi harjoitustilanteessa sen hypetyksen mikä opetuksen ja varsinkin opettajan ympärillä on. Ihmisten kiihkon ja sokeutumisen. Monet käyvät niin ylikierroksilla, että tunnelma on emotionaalisesti virittynyt ja toisinaan jopa kireä.

Viime vuonna tapasin Mysoressa ranskalaisen Patrick Frapeaun ja parin kuukauden aikana me ystävystyimme. Tänä keväänä hän alkoi pitämään säännöllisiä Mysore-harjoituksia kotikaupungissani Pariisissa. Nyt kun saan harjoitella aamuisin hänen läsnäolonsa lämmössä, tunnen saaneeni vihdoin sen mitä kaksikymmentä vuotta olen toivonut.  Hänen ansiostaan syvä, pehmeä hengitys ja suuri rauha täyttää koko salin. Kaikki tekevät harjoitustaan selkeän itsenäisesti ja ilman naurunpurskahduksia tai muita kiljahteluja. Sali on kuin pieni temppeli. Patrick tuo harjoitukseen aitoa lämpöä, välittämistä, iloa ja hellyyden joka avustukseen.  Ei vääntämistä, pakottamista, pelkästään rakkautta. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että saan itselleni sopivaa avustusta, joka lähtee läsnäolosta, energiatasolta ja yhteyden hakemisesta ja josta puuttuu kaikki pätemisen tarve. Sen lisäksi minulle on tärkeää, että opettajallani on oma päivittäinen harjoitus ja tiivis suhde Mysoreen. Tällaisessa herkässä vuorovaikutuksessa uudet energiat pilkahtelevat ja keho löytää ihan uusia ulottuvuuksia.  Olen tästä mahdollisuudesta nöyrän kiitollinen joka päivä.

Suosittelen lämpimästi Patrickin opetusta: http://www.patrickfrapeauyoga.fr/

Image

Patrick in Anokhi Garden, Mysore, India.

Advertisements

Guna

Aside

Image

ON THE PARALLEL PATH

Yesterday I had the opportunity to take part to a Chi Kong practice with Tarmo Hakkarainen, a wise Finnish Tai Ji and Chi Kong teacher. After the practice we had a very interesting discussion about the similarities in the Taoism and the practice of Ashtanga Yoga.

The day before I just finished a workshop in Joensuu, Finland, where we talked about  how the changes in us take place gradually. Sometimes you get a sudden gift, an unexpected insight, a new energy wave and you feel like new. You feel you wanna continue on that new path and you wanna make some changes in your life accordingly. You know what to do. However, as long as the change is nothing but a sparkle and hasn’t got settled down to your energy, other people can’t feel it. This is the work you do. The others still communicate with the person you used to be. You choose your action according to your prana and not according to other people’s expectations.

Patanjali refers to this evolution in prana in his Yoga Sutra text (1.16 Tat-param purusha-khyater guna-vaitrshnyam). When we get enligthened, when we realize our real self, we are free. Our prana doesn’t get involved with negative or lower energies. Before the enlightenment, we are in the process, working consciously with these energies.

The three primary-constituents of the prana (Gunas) are distinguished by the quality they represent: Raja, active, restless energy, Tama, lethargy, stagnation and Sattva – bright, clear, high vibrational energy. We can always be aware which energy is dominant in us and little by little get more distance with these pranic movements – by watching, feeling and admitting, not reacting. Usually the behaviour of our prana gives us our temperament and we identify ourselves with that. We feel that’s us. When we practice yoga, this level begins to change in us and that’s something really amazing: it means we are really being born again! We start to feel the reality in a pure way without getting attached to any emotions.

I discussed  the taoist concepts Yin and Yang with Tarmo. They correspond more or less to these yogic-ayurvedic concepts of Tama and Raja. Tarmo said that people practice often with too much of Yang. If we have a strong intention, it creates tension inside. It means that even a potentially calming practice doesn’t really calm us. That’s why on the deeper, energy level, we are practicing the balance between Raja and Tama (Yang/Yin). We learn how to get detached and how to let go in a deeper and deeper level. Yang energy is helping us only when we have Yin energy too.

Ashtanga yoga by its  demanding physical practice is Rajasic. That’s why the inner quality of the practice should be calm and Sattvic (Yin), which means free of intention. We find the balance when we understand that the action is balanced by the non-action. We get closer to the Sattvic energy. If we keep on working heavily, we get exhausted. A strong physical practice doesn’t bring anything essential to the quality of the practice neither does it balance the energy. In Ashtanga Yoga you can see a lot of sporty and Rajasic style practices and people who admire others doing this “sport”.

My teacher, Sharath, continues to be my biggest idol in Ashtanga Yoga.  His energy has such a unique quality.  His presence is vibrating, his action effortless.

RENAISSANCE PAR LES GUNAS

Hier, j’ai croisé par hasard, un ami, Tarmo Hakkarainen, un professeur Finlandais éminent de Taiji et Qi Gong au même endroit où avait lieu mon propre stage. Comme c’est quelqu’un que j’admire pour ces capacités et son humilité exceptionnelles, j’ai eu la curiosité de participer à un cours de Qi Gong avec lui. Après le cours, nous avons pu partager des points de vus sur les similitudes des processus dans les traditions taoiste et yogique.

Ce n’était que la veille que j’avais développé le même sujet lors d’un stage à Joensuu, en Finlande. Là, nous avons parlé de la transformation progressive qui est le corollaire inéluctable d’une pratique régulière. Nous avons évoqué, par exemple, qu’il nous arrive parfois d’avoir un cadeau impromptu: tout d’un coup, nous nous sentons plus légers, emportés par un nouvel élan, nouvelle énergie. Comme s’il y avait une petite renaissance, un début de quelque chose de bien, une idée, peut-être. Nous nous sentons rassurés et nous voulons vivre cet élan, grandir en quelque sorte. Peut-être changer quelque chose dans notre vie, dans nos relations. Mais, tant que le changement n’a pas pris racine dans notre prana, personne d’autre ne peut sentir ce changement intérieur. C’est à nous d’agir. Autrement, les gens continuent à communiquer avec la personne que nous étions. Normalement, nous voulons écouter notre nouveau prana pour le suivre, le vivre au lieu de répondre aux attentes des autres.

Patanjali jette la lumière dans le Yoga Sutra sur ce sujet, 1.16 (Tat-param purusha-khyater guna-vaitrshnyam). Lorsque nous serons illuminés, lorsque notre vrai Centre se révèle, nous serons libres dû au fait que notre prana ne se mêle plus avec les énergies négatives. Et vice versa: lorsque nos énergies ne se mêlent plus avec les énergies tamasique et rajasiques, nous sommes illuminés. Avant que nous n’atteignions cet état, nous serons sur le chemin pour devenir de plus en plus conscients par rapport au comportement de notre prana.

Patanjali distingue trois catégories pour le prana: Rajas,  active, Tamas, passive, Sattva, neutre ou lumière. Notre tâche est d’être vigilant à l’égard de ces changements pour nous mieux connaître en évolution et de ce qui se passe en nous en telle et telle situation. Très souvent nous nous identifions avec notre tempérament au point de nous prendre pour ce que nous ressentons dans notre énergie. Par la pratique de yoga, cette couche énergétique change en nous. Cela veut dire que nous allons renaître peu à peu! Et nous renaîtrons plus purs et ne réagissons plus d’une façon néfaste à quoi que ce soit.

Avec Tarmo nous discutions des concepts taoists Yin et Yang qui correspondent plus ou moins à ces concepts Ayurvédic et yogique de Tamas et Rajas. Tarmo disait que très souvent il constatait que les gens qui pratiquent Taiji ou Qi Gong, ont beaucoup de Yang à l’intérieur. La tension et l’intention se traduisent en cette énergie active. Cela veut dire que même avec une pratique qui est censé nous calmer, nous aurons des résultats tout à fait opposés. C’est pour cela qu’il est important de pratiquer constammant au niveau énergétique pendant la pratique physique et de lâcher prise. L’énergie active (Yang) va avoir une bonne qualité lorsqu’elle se complète avec l’énergie de détachement (Yin).

La pratique d’Ashtanga yoga est en soi rajasique comme elle se fait avec les mouvements du corps et ainsi agite les énergies. Pour la balancer, la qualité intérieur doit être sattvique (Yin), dépourvu de stress et de pression. L’action est équilibrée par la non-action. En suivant ces principes, nous nous rapprochons de l’état Sattvique. Si nous faisons trop d’efforts, nous allons nous éreinter à l’intérieur. Le fait de pousser et tirer continuellement n’apporte rien dans la qualité de la pratique ou de l’énergie. Souvent la pratique d’Ashtanga est faite comme s’il s’agissait d’un sport.

Mon professeur, Sharath, continue à m’offrir un modèle à suivre et à admirer bien unique. La qualité de son prana est sattvique: sa présence est vibrante, son action toujours avec une énergie propice par rapport à ce qu’il fait.

O SAMMA PÅ KINESISKA

Tuttu Taiji- ja Chi Kung- opettaja, Tarmo Hakkarainen, tuli eilen pitämään aamuharjoitusta salille, jossa pidin kurssia. Oman opetukseni jälkeen menin hänen Chi Kung -ryhmäänsä mukaan.

Jatkoin harjoituksen jälkeen  keskustelua Tarmon kanssa aiheesta jonka olin juuri nostanut esiin maanantaina päättyneellä Joensuun kurssilla.

Joensuussa meillä oli puhe siitä miten joskus saa helpottavan oivalluksen ja siten toivottaa muutoksen tervetulleeksi elämäänsä.  Silloin kun muutos ei ole vielä laskeutunut energiaamme, ympäristömme ei reagoi toivomallamme tavalla.  Harjoituksen ulkopuolella tämä onkin vaativa vaihe: tehdä valinnat sen mukaan mitä oma prana kertoo, vaikka samaan aikaan ympäristö vielä kommunikoi “entisen minämme” kanssa. Miten jaksaa toimia uuden energian mukaan, vaikka kukaan muu ei sitä vielä näkisi ja kokisi? Etenkin jos ihmiset ovat muutostamme vastaan? Kuitenkin vain tekojen kautta uusi minämme tulee todeksi myös muille.

Patanjali puhuu tästä Yoga Sutra -tekstissään (1.16 Tat-param purusha-khyater guna-vaitrshnyam). Kun ihminen valaistuu, oivaltaa todellisen itsensä, hän vapautuu kokonaan siten, ettei hänen pranansa enää takerru ulkopuolisiin, sameampiin energioihin. Ennen valaistumista olemme tällä matkalla.  Patanjali erottelee pranan luokkiin (Guna) laadullisesti näin:  Rajas – aktiivinen, levoton energia,  Tamas, apatia, pysähtynyt energia  ja  Sattva – kirkas, selkeä energia. Voimme vaikuttaa jonkin verran näihin energioihin ja aina voimme olla tietoisia siitä mikä energia vallitsee. Useimmiten samastumme täysin tähän temperamenttiimme ja pidämme sitä itsenämme tai itseämme sinä. Energiamme liikkuu tietyllä volyymilla ja sillä on omanlainen värähtelynsä. Me tunnemme sen, uskomme sitä ja ajattelumme ja tunteemme yleensä mukautuvat siihen. Joogaharjoittelun myötä tämä syvin taso meissä alkaa muuttua  ja siksi uudestisyntyminen on totta. Koemme puhtaammin, takertumatta, reagoimatta. Synnymme koko ajan uudelleen, kun olemme tietoisia mitä energiassamme tapahtuu.

Tarmon kanssa jutustelu liittyi energiaharjoituksiin ja Taolaisiin käsitteisiin Yin ja Yang, jotka kutakuinkin vastaavat joogan ja Ayurvedan käsitteitä Tamas ja Rajas. Tarmo puhui siitä miten  ihmisillä on usein harjoituksessakin liikaa Yang-energiaa. Jos sisällämme on jännitystä ja yritystä (Yang), ei rauhallisen harjoituksen tekemisellä ole lopulta rauhoittavaa vaikutusta. Syvällä energiatasolla harjoittelemmekin sitä, että  saamme  Tamas-Rajasin (Yinin ja Yangin) tasapainoon.  Opettelemme  päästämään irti kontrollista koko ajan syvemmällä itsessämme.  Yang-energian voima tulee parhaiten käyttöömme oikealla määrällä Yin-energiaa.

Ashtangajooga on  fyysisen puolensa vuoksi Rajas -laatuinen (Yang) ja juuri siksi harjoituksen sisäisen laadun tuleekin olla rauhallinen ja mahdollisimman kirkas eli pyrkimätön (Yin).Tasapaino saavutetaan nimenomaan ymmärtämällä, että  tekemisen energian vastapainoksi tarvitaan syvää rentoutta. Näin  pääsemme lähemmäksi Sattvaa eli kirkkaan energian laatua.  Jos ponnistelu jatkuu vuosikaudet ilman että tämä sisäinen, energiatason harjoitus integroituu fyysiseen kokonaisuuteen,  harjoituksella on myös hyvin mahdollista uuvuttaa ja rikkoa itsensä.

Voimakas fyysinen harjoittelu ei lisää mitään olennaista laatuun, eikä tasapainota energioita.  Jotkut ihmiset ponnistelevat monesti silloinkin kun ei tarvitsisi. Ashtangajoogan ympärillä  on runsaasti tällaista urheilullista ponnistelua ja myös sen ihailua. Minä olen haltioitunut useita kertoja oman opettajani, Sharathin, täydellisen “rennosta” harjoituksesta, jossa energian hallinta on ihan omaa luokkaansa.  Hän on minulle esimerkkinä siitä miten viisaasti energiaa voi oppia käyttämään. Läsnäolo on tiivistä, ulkoinen ponnistelu pientä. Voima on rentouden tulosta.

Yoga is for everyone

Aside

Image

“YOGA”  & YOGA

My daughter, who at her teens declared herself as anti-yogini, used to tell me how she felt about all these people she met during the yoga workshops I participated to. People with faked smiles, empty gestures, weird language (Namaste. Om Shanti.). As she’s someone really authentic, she was totally embarrassed. I had to admit that she was right: we met more natural people outside yoga.

Some days ago I was talking with a young woman who told me she never really wanted to try yoga, because the yoga teachers she met were so self-centered: full of organic food things and healthy life matters, that they couldn’t see anything else. She felt they were more limited than other people.

I’ve also met lovely people all over the world living according to healthy values, respecting life in its various forms. Authentic and loving people who because of their normality and healthiness believed that yoga had nothing for them. They saw yoga as a New Age thing that only hippies and unstable people do. Their image of yoga was of course limited to few experiences with yoga people.

In yoga, you have all kind of people! All kind. How could it be otherwise? You have those who are centered and those who are self-centered. Those who pretend to search and those who are doing an authentic spiritual search. Those who just want to be part of a community or those who want to be yoga teachers for the image. That’s the richness!

I really hope this diversity doesn’t stop anybody from trying this practice. Yoga IS for everyone.

UNE VRAIE RECHERCE DE SOI – MALGRÉ TOUT

Ma fille qui depuis sa petite enfance me suivait partout dans le monde dans les stages de yoga et qui a rencontré beaucoup de gens pratiquant le yoga, a commencé à se nommer “anti-yogini” à l’adolescence. D’abord, c’était pour plaisanter et ensuite pour de vrai.

Parfois, elle verbalisait sa peine: c’était embarrassant de se trouver entourée de gens avec des sourires forcés, avec des bla-blas interminables sur eux-mêmes, leur alimentation et qui utilisent des gestes indiens et “sacrés”. Je devais constater qu’elle avait tout à fait raison. Je n’avais jamais rencontré autant de gens hypocrites dans la vie quotidienne que j’en rencontrais lors de ces stages.

Il y a quelques jours, j’ai parlé avec une jeune femme qui m’a dit également qu’elle n’avait jamais été attirée par les cours de yoga étant donné qu’elle avait rencontré des professeurs de yoga égoïstes, égocentriques, bizarres, très limités par ce monde yogique. Pourtant, elle commençait à s’y intéresser lors de notre discussion.

Comme je voyage relativement beaucoup, je fais tout le temps la connaissance avec de  nouvelles personnes. Il y a en a, bien sûr, qui pratiquent le yoga, mais il y en a aussi, qui en sont loin. Et qui veulent le rester. Souvent parce qu’ils voient des “yogis” qui sont un peu bizarres et qu’ils doivent penser que le yoga est pour les gens bizarres ou un peu clowns.

La pratique du yoga nous donne la possibilité de nous identifier avec notre âme. Il s’agit d’une vraie possibilité que l’égo, notre mental, a tendance à détruire. Nous pensons avoir atteint à notre âme, mais souvent ce n’est qu’une pensée. Le degré d’authenticité varie beaucoup et on n’y pourra rien. Tout cela, n’est que naturel! Tout le monde peut pratiquer le yoga. Tout le monde peut l’enseigner aussi.

J’espère que tous ceux qui entendent l’appel de leur âme, pourront essayer la pratique et trouver leur chemin là-dedans. Les préjugés et les images auxquels on reste attachés, peuvent nous faire passer à côté de ce superbe moyen qu’est le yoga et  ainsi de tout ce magnifique potentiel qui réside en nous!

PYHÄÄ JA TEKOPYHÄÄ

Olen usein havahtunut siihen, että vaikka joogaharjoittelu parhaimmillaan tuo ihmisestä esiin syvyyttä ja inhimillisyyttä, monet “tavalliset” ihmiset ovat paljon luonnollisempia kuin joogaavat ihmiset. Kenties myös siksi monet tasapainoiset ihmiset eivät edes halua kokeilla joogaa, he jo kaukaa näkevät millaista touhua ja hihhulointia joogan ympärillä on.

Oma tyttäreni on pienestä pitäen seurannut minua joogakursseille ja tavannut  paljon joogaavia ihmisiä myös kodissamme. Teini-ikäisenä hän alkoi ensin leikillisesti kutsua itseään anti-joogiksi ja sitten ihan tosissaan. Joskus hän myös verbalisoi tuskansa: miten kiusallista oli olla seurueessa, jossa ihmiset esittelivät maireita tekohymyjään, puhelivat hihhuli-juttujaan rakkaudesta ja käyttivät outoja “pyhiä” eleitä. Minun täytyi todeta, että hän oli ihan oikeassa. Missään muualla en minäkään tavannut niin tekopyhiä ihmisiä kuin joogapiireissä.

Tyttäreni ei  ole ainoa ihminen, joka tästä on minulle maininnut. Joitakin päiviä sitten juttelin erään nuoren naisen kanssa, joka kertoi, ettei koskaan ole tuntenut vetoa joogakursseille tavattuaan useampia joogaopettajia: outoja ja itsekeskeisiä luomuruokineen päivineen. Hänestä näytti, että juuri joogaopettajat olivat jotenkin itsekeskeisiä, rajoittuneita ja sulkeutuneina omiin maailmoihinsa.

Kaikki tämähän on tietenkin ihan luonnollista. Joogaa harjoittavat  kaikenlaisiet ihmiset ja sitä opettavat todella erilaiset opettajat. On niitä, jotka yrittävät olla jotain, teeskentelevät jotain, niitä, jotka haluavat olla opettajia tai osa joogayhteisöä – ehkä ollakseen vähän erilaisia kuin muut ja sitten myös niitä, jotka ovat aidosti sitä mitä ovat ja etsivät harjoituksen kautta syvempää yhteyttä itseensä.

Uskallan toivoa, ettei tämä ihana monenkirjavuus estäisi ketään joogaamasta, esimerkiksi leimaantumisen pelossa. Jokainenhan tekee kuitenkin omaa harjoitustaan. Jokainen voi myös säilyttää tervejärkisyytensä, jos sitä lähtökohtaisesti on, vaikka muut ympärillä hörhöilisivätkin. 😀

Image