Give Weight

We all know that throughout the centuries in the classical ballet, the danser ideally has been light as a feather and has thus given an illusion of weightlessness to the audience.

Some people feel that ballerinas represent a bad role model side by side with the top models, both spreading the ideal of a starving thin woman by their professions and by doing so contribute to increase the extent of eating disorders.  I do understand this anxiety of those who have lived anorexia or close to someone suffering from it. But still, not everybody who’s slim or skinny has anorexia and the reason for a light weight is not necessarily a consequence of something negative at all.

In the classical ballet repertoire, you find sylphs, fairies, ethereal creatures with a graceful beauty. To represent these characters, to danse them, you have to be like that not to create a grotesque impression. And still to jump high in the air the danser has to know how to be heavy. She has to understand the gravity and how  it can support her.

These same elements are present when we practice asanas in yoga. The body should be rooted by the feet to the ground, the energy concentrated in the pelvis. These two factors allow the upper body to be light. This kind of physical balance is very rare in nowadays world even among those who have a daily physical practice.

In my work as a yoga teacher I meet people of all sizes and of great variety of weights. All the heavy bodies have a natural propensity downwards. But what is amazing is that not all the light bodies are attracted upwards! Sometimes big people have a body which is light to ajust and which has incredibly vigorous movements and light energy. Or vice versa, some slim people can be heavy and have dull movements.

A light person can have a heavy energy. What is this heaviness then, if the body is light? When someone with a quite impressive body weight can perform vivacious movements, where does this bubbliness come from? Isn’t it interesting? In my mind, it’s all about emotions that reside in our vital energy (prana). When the prana is heavy or stationary,  we become heavy no matter the weight of the body. When we really can allow ourselves to feel our weight, we can also feel the lightness. These two polarities are indispensable for our balance.

Emotionally it’s about  inhabiting our body and being in it  consciously with all our weight. If we usually are capable of living a large scale of emotions, our body feels it and remains functional. If we live narrowly, the body shows the symptoms of this suffering sooner or later. If we loose this emotional richness and the sensation of weight which is equal to feeling secure, we might start to manipulate these feelings by eating too much or too little. Anorexia among other eating disorders is a very natural result of a body where the energy movement is restricted. The body shrinks and wants to disppear, because it’s of no use.

We have to live both the heaviness and the lightness emotionally. We need to give power and weight to the expression of our emotions in our body. This is the way the body remains happy and expressive.

DONNEZ DU POIDS!

Tout le monde connait ça: dans la danse classique, la danseuse idéale est légère comme une plume, elle est capable de donner une illusion d’apesanteur à l’audience.

Il y a des gens qui trouvent que les ballerines et les mannequins représentent un idéal malsain à cause des desordres alimentaires répandus tout particulièrement dans le monde de la danse et de la mode, qui sont dus souvent à une idée et un idéal, mais liés bien sûr à d’autres problèmes. Je comprends parfaitement que pour les gens qui ont vécu l’anorexie eux-mêmes ou pour les proches d’une personne anorexique, ça soit un sujet douloureux et une source d’inquiétude. Mais tout le monde qui est mince ou même maigre, n’est pas anorexique et il n’y a pas toujours un trouble derrière le poids infime, bien entendu. Est-ce que, par exemple, les ballerines devraient manger plus pour prendre du poids juste pour ne pas répandre cette image de femme svelte?

Dans la répertoire de la danse classique, on trouve des personnages presque uniquement éthérés, comme des sylphes et des fées d’une beauté éclatante et d’une grâce céleste. Pour représenter ces personnages, un corps léger est indispensable afin d’éviter l’effet grotesque. Et pourtant pour pouvoir utiliser son poids pour les sauts aériens, la danseuse légère doit savoir être lourde, c’est-à-dire, elle doit connaître et comprendre la gravité.

En ce qui concerne le corps, ces mêmes principes sont présents dans le yoga: le bas solide, le corps enraciné par les pieds, l’énergie centrée, ce qui va donner un haut du corps léger. Cet équilibre est rare chez les gens d’aujourd’hui, même chez ceux qui vivent leurs corps quotidiennement par une pratique et même chez les professionnels d’un métier d’expression corporelle.

Dans mon métier de professeur de yoga, je rencontre des gens de toutes les tailles et de toutes les pesanteurs.  Tous les corps lourds ont une propension naturelle vers la terre. Mais tous les corps légers n’ont pas une propension naturelle vers le ciel! Ce qui est frappant parfois, c’est que quelqu’un puisse être gros, mais avoir quand même un corps léger à ajuster, les mouvements toniques, une énergie légère. Et vice versa, quelqu’un peut être bien mince et avoir un corps lourd et résistant et les mouvements pesants.

Une personne légère peut avoir une énergie pesante. Quand on est lourd tout en ayant un poids infime, qu’est-ce que cette pesanteur alors? Ou bien, quand on a un poids plutôt impressionnant et qu’on arrive à faire des mouvements avec vivacité, qu’est-ce que cette légèreté? Intéressant, n’est-ce pas? De mon point de vue, il s’agit d’un fardeau émotionnel qui se manifeste dans l’énergie (prâna) supposée vitaliser le corps. Quand cette énergie est lourde, elle est presque immobile et même si on est mince, on reste pesant. Le poids est surtout émotionnel. Quand on arrive à sentir la gravité, la pesanteur, on arrive à sentir également la légèreté. Les deux polarités sont importantes pour notre bien-être et indispensable pour notre équilibre.

Émotionnellement, cela veut dire, qu’on doit pouvoir habiter son corps, on doit pouvoir s’y installer avec tout notre poids. Quand on vit les extrémités de notre esprit, le corps imite. Si on vit étroitement, le corps commence à souffrir et devient malade. Lorsque nous perdons cet équilibre émotionnel et la sensation du poids qui est équivalent au sentiment de sécurité, nous commençons probablement à manipuler le poids par l’alimentation, en nous en privant ou bien en nous en bourrant. L’anorexie entre autre est un résultat naturel, une réponse du corps au non-vécu: il disparaît.

Il faut vivre le poids et la légèreté émotionnellement. Il faut donner du poids à l’expression des émotions. Comme ça, le corps garde son énergie et son expressivité.

HAVUJA, PERKELE!

On tunnettua, että klassisessa baletissa ihannetanssija on kautta aikain ollut höyhenenkevyt ja antanut liikkeillään yleisölleen painottomuuden illuusion.

Joidenkin mielestä balleriinat ja mannekiinit edustavat tällaista vääristynyttä laihuusihannetta ja ruokkivat syömishäiriöitä varsinkin tanssi- ja mallimaailmassa. Näiden joskus nälkiintyneiden ihanteiden lisäksi ihmisellä itsellään on usein joku idea laihuuden suhteen ja tietenkin syömishäiriöihin liittyy  muitakin ongelmia kuin ammatin asettamat paineet. Ymmärrän, että anoreksian sairastaneet tai anorektikon läheiset voivat kokea tällaiset ihanteet huolestuttavina ja tuskallisinakin. Tietenkään kuitenkaan kaikki hoikat tai laihat ihmiset eivät kärsi anoreksiasta eikä alhaisen elopainon takana ole aina ongelmaa. Pitäisikö siis esimerkiksi ballerinojen alkaa syödä enemmän lihoakseen pois tästä ihannekuvasta?

Klassisen baletin repertuaarissa on eteerisiä naishahmoja, kuten sylfejä ja keijuja, jotka ovat tarinoiden mukaan lumoavan kauniita ja ylimaallisen sulokkaita. Jos tanssii tällaisen hahmon roolia, on kevyt ja siro keho välttämätön, jotta vältytään groteskilta vaikutukselta. Ja sitten kuitenkin, jotta tanssija voisi hypyillään saavuttaa korkeuksia, hänen täytyy ymmärtää painovoimaa ja saada se toimimaan tuekseen. Kevyen tanssijan täytyy osata olla myös painava.

Nämä samat painovoimalait koskevat kehoa tietenkin myös joogassa: jalkojen kautta maadoitettu keho,  lantioon keskittynyt energia ja näistä elementeistä syntyvä kevyt ylävartalo. Tällainen tasapaino on erittäin harvinaista nykyihmisellä, jopa niiden keskuudessa, jotka harjoittavat kehoaan tietoisesti päivittäin tai toteuttavat sillä taidetta.

Omassa joogaopettajan ammatissani tapaan kaikenkokoisia ja -painoisia ihmisiä. Kaikki painavat kehot ovat periaatteessa luonnostaan suuntautuneet maata kohti. Mutta mielenkiintoista on se, että kaikki kevyet kehot eivät suuntaudu ylöspäin! Joku voi olla ylipainoinen ja liikkua ketterästi ja energisesti sekä olla kehollisesti helppo avustettava. Ja toisinpäin, jonkun hoikan ihmisen kehossa voi olla jarru pohjassa, se voi olla raskas ja veltto.

Jos ihminen vaatimattomalla elopainolla on raskas, mistä se paino kehoon tulee? Tai miten on mahdollista, että jonkun vaikuttava elopaino sallii kehon eloisat ja kevyet liikkeet? Minä uskon, että kyse on tunnetaakasta, joka tuntuu lähinnä siinä energiassa (prana = elinvoima), jonka tehtävä on elävöittää keho. Kun prana on raskas, se on liikkumaton ja miten kevyt ihminen periaatteessa onkin, hänen painonsa kasvaa sisältäpäin.

Kun pystyy tuntemaan painonsa, tuntee myös keveytensä. Nämä kaksi polariteettia ovat välttämättömät henkiselle tasapainolle. Kun elämme henkisesti laajasti, keho mukautuu siihen. Tunnetasolla se tarkoittaa sitä, että suostumme ja haluamme elää kehoamme ja että olemme siinä koko painollamme. Jos elämme kapeasti tunnetasolla, kehokin kärsii ja usein oirehtii tai jopa sairastuu. Kun menetämme tunnetasapainon ja tunteen kehomme painosta, joka on samalla turvallisuuden tunnetta, alamme luultavasti manipuloimaan painoamme ravinnon avulla, joko rajoittamalla itseämme tai ahmimalla. Anoreksia näyttää olevan hyvin luonnollinen kehon vastaus elämättömille ja ilmaisemattomille tunteille. Keho haihtuu pois, koska sitä ei tarvita.

Tunteiden ilmaisulle pitää antaa voimaa ja pontta. On tärkeää elää tunteiden paino ja keveys. Näin keho ei näivety, vaan pysyy ilmaisuvoimaisena ja tyytyväisenä.

blog-feather

Photo by Minna Nuotio

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s