She was born a city tree

plataani

One of my yoga students had started to write poetry – on trees – or should I say as a tree? I could feel she had discovered the eternal wisdom of trees. She had found Tao, Yoga, the connection with the Essence. I was touched by the deep beauty of the poems with meaningful substance, subtlety and a gracious breeze of life. Annukka sent me the link to read her poems just when I had entered a special arboreal period in my life. 😀

In the mornings I go to practice yoga in a small studio. Just outside of it, there are sycamores, standing in two rows – like in so many boulevards in Paris. They are an intrinsic part of the Parisian urban morphology. I felt the one in front of the yoga studio was especially expressive. More I payed attention to her, more she found ways to greet me – and more we became one. Just by connecting myself to it I felt all the gentle power of humbleness and patience she gave to me.  Gentle swings with her arms. Deep bows. Cheerful achenes bouncing in the wind and reminding me the playfulness of life. The trunk telling about the harmony of growing in a natural rhythm.

For at least hundred years these sycamores have been standing there. Getting usually human indifference in return to the life they shed abundantly. The trees in general are there just to give. To give oxygen, give shelter from rain and sun, give fruit and flowers, give refreshing wind, delicious fragrances for our nose, greenness for our eyes, an example of power and rootedness. They grow in silence and ask for nothing.

We can learn so much from the trees, when we listen. They give all the wisdom, comfort and beauty of the world. The idea not having those trees at all fills my heart with a horrible loneliness. If you imagine our planet without trees and then a moment where you see one left! You would run to it, hug it, praise it, love it. Feel the power all the trees share when you connect to them!

Annukka’s poetry is in Finnish. You can still have a beautiful experience by Google translator: http://www.puolikaspuu.blogspot.fi/.

UN CITADIN SILENCIEUX

Une de mes élèves en yoga s’était lancée dans la poésie pour écrire sur les arbres. Ou plus précisément, en tant qu’un arbre. Je pouvais sentir qu’elle avait pénetré la sagesse éternelle des arbres. Elle avait trouvé Tao, la connection avec l’Essence. J’étais touchée par la beauté des poèmes qui comportaient une substance animée avec une subtilité et une brise grâcieuse de la vie. La poète, Annukka, m’a envoyé le lien pour lire sa poésie juste au moment où c’était le nouveau printemps des arbres dans ma vie.

Le matin, je pratique le yoga dans un petit studio à Paris. Juste devant le studio, il y a des platanes, stationnés en deux rangs tout au long du boulevard comme presque partout à Paris. Ils forment une partie intrinsèque de la morphologie urbaine parisienne. Je trouvais qu’un d’eux était particulièrement expressif. Plus je l’observais, plus il trouvait des moyens de me saluer – et au fur et à mesure, on ne faisait plus qu’un. Je me connectait à lui pour sentir sa force de l’humilité et de la patience. J’admirais les douces ondulations de ces branches et les prosternations de plus en plus profondes qu’il exécutait. Les akènes qui sautillaient au gré du vent me rappelaient la joie que la vie est dans son essence, le tronc me rappelant l’harmonie d’une croissance dans un rythme naturel.

Ça fait au moins cent ans que ces platanes sont là. Ils ne cessent de donner abondamment et ce qu’ils reçoivent des citadins en retour, c’est plutôt l’indifférence. Les arbres ne font que donner. Ils produisent de l’oxygène, ils nous protègent contre la pluie et le soleil, ils nous fournissent des fruit et des fleurs, ils nous choient avec un vent rafraîchissant, de belles odeurs, de la verdure pour nos yeux et ils nous montrent un exemple de force et d’enracinement. Ils poussent en silence et ne demandent jamais rien.

Nous pouvons apprendre tellement des arbres quand nous leur prêtons l’oreille. Ils nous donnent la sagesse, le comfort, la beauté. Seule l’idée de ne plus avoir d’arbres sur cette planète me remplit le coeur d’une solitude terrible. Imaginez que les arbres disparaissent et un autre moment où vous puissiez encore en trouver un, vous courriez pour l’embrasser, pour l’admirer, pour l’aimer.

La poésie d’Annukka est en finnois. La traduction Google en rend quelque chose de beau, j’en suis convaincue. Vous pouvez trouver les poèmes ici: http://www.puolikaspuu.blogspot.fi/.

KAUPUNKILAISIA

Eräässä joogaoppilaassani, Annukassa, oli puhjennut puista kertova runous kukkaan  – tai oikeastaan löydettyään puiden ikiaikaisen viisauden lähteelle hänestä oli tullut tarinaa kertova puu. Hän oli löytänyt tien, Taon, yhteyden elämän ytimeen. Minua kosketti runojen nöyryys, suoruus, juurevuus, hurjuuskin, vivahteikkuus ja puista kumpuava pehmeä elämän henkäys. Annukka, runoilija puiden sisuksissa, lähetti minulle linkin omalle runosivulleen juuri kun puut olivat alkaneet jälleen puhutella minua omassa elämässäni.

Aamuisin käyn harjoittelemassa pienellä joogastudiolla. Sen edustalla kasvaa plataaneja, kahdessa rivistössä kadun reunoilla kuten niin lukuisilla muillakin Pariisin bulevardeilla. Yksi näistä upeuksista vaikutti minusta muita ilmeikkäämmältä. Mitä enemmän sitä tutkiskelin, sitä moninaisempia tervehtimistapoja siinä havaitsin ja aamu aamulta tunsin yhteytemme voimistuvan. Kun annoin yhteyden syntyä, tunsin miten puun hellä voima ja sen loputon nöyryys ja kärsivällisyys koskettivat minua. Katsoin sen heijaavia oksia ja niiden hetkittäin syveneviä niiauksia. Iloisesti pompahtelevia pähkylöitä muistuttamassa elämän leikkisyydestä. Lujaa runkoa näyttämässä esimerkkiä luonnollisen kasvun vakaasta rytmistä.

Vähintään sadan vuoden ajan nämä plataanit ovat seisseet tällä kadulla ja vastineeksi katkeamattomana meille virtaavaan elämänvoimaan ne ovat saaneet ohikulkijoilta enimmäkseen välinpitämättömyyttä. Ne vapauttavat meille happea, tarjoavat suojan sateella ja auringonpaahteella. Niiden lehvästö, kukinnot ja hedelmät puhaltelevat meille tuulta ja  sulotuoksuja ja lumoavat  silmämme vihreydellään. Olemassaolollaan ne antavat esimerkin voimasta ja juurtuneisuudesta. Ne kasvavat kaikessa hiljaisuudessa esittämättä mitään vaatimuksia.

Voimme oppia puilta paljon, kun sydämemme tuntosarvet taas ojentuvat. Puut antavat meille valtavan viisautensa, ne suovat lohtua ja kauneutta ilmaiseksi. Pelkkä ajatus siitä, että puita ei olisikaan, täyttää sydämeni jäätävällä yksinäisyyden tunteella. Jos hetkenkin kuvittelet planeettamme ilman puita ja sellaisen hetken, jolloin näet, että yksi on vielä jäljellä! Juoksisit sen luokse, halaisit sitä, ylistäisit sen ihmeellisyyttä, rakastaisit sitä koko sydämestäsi. Niitä on vielä!

Annukan runoutta löytyy täältä: http://www.puolikaspuu.blogspot.fi/. 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s