A star is born

Robin Williams took his own life and wrapped his family in a terrible sadness. Also people who didn’t know him personally are shocked, sad, devastated, because the suicide is an expression of extreme suffering. It awakens the compassion of all of us. Some are surprised and ask themselves how can someone so rich and famous, who has everything, be depressed to that point. It seems this event raised important questions on the depression and how to help others before it’s too late. Could yoga give a different answer? It gave it for me. That’s why I want to share.  

What kind of advice do people usually give to those who are depressed: Move, do something! Have patience, things will change! Wait and everything will be allright again. Just try to grab even the smallest sparkle of light and stick to it! And then what? You get out from the deepest anxiety with some help or a medication to face the same situation again. Some experts explain the depression as an unbalance in the brain chemistry and some think that to really break free from depression you have to change your negative mental beliefs about yourself. These must be true. But what’s behind these unbalances and negativities? I believe the deepest reason is that we live superficially, on the ego level and we are not connected to our real Self. This vital connection disappears for exemple every time we drink alcohol or if we take drugs, because they take us away from the reality. If we continue for a long time, at one moment, we are completely lost. That’s the natural outcome of this kind of life. When we are lost, we are scared and deeply frustrated. We don’t feel there’s any reason to live, because we don’t know who’s life we’re living. We’re strangers to ourselves. My impression is that the majority of the people can’t surrender to life, not even those who want to. People are escaping from life in some way. That’s the only question actually! If life is not guiding you, inside you will be extremely sad and lonely.

Why aren’t we connected then? When we are children and if we are not connected, it has something to do with our family.  We can’t relax and be what we are. Maybe our parents are not connected to themselves and we can’t grow up in security. They see us not through their souls, but egos. Maybe the parents drink and by that they are absent? There’s nobody there for us. We learn to protect our deepest part and start to build our ego through our defenses. We grow up and we find a way to handle this feeling of non-connectedness. We drink, we take drugs, we use sex, sports, we learn how to escape the pain by giving our energy to our obsessions, addictions or more and frenetic activities. What we don’t want, is to stay alone with ourselves, because that would be the moment of painful truth. That would reveal that we are totally unhappy. We can’t stand a life without being distracted by something.  When we only have an ego, we are not really nowhere. We have lived in an illusion. I’ve tried to kill myself a few times from a very young age and I’ve been really eager to exit this life. I wanted to die because I was living in a constant despair, anxiety, depression. I had some good moments of course, but nothing never really satisfied me. I realized very young that even if I got everything I ever wanted, it wouldn’t change anything in my situation. I knew I was unhappy in a very particular way. No success, no relationship would give me what I mostly needed. Other people’s way to be happy was not for me. I was feeling abandoned, brokenhearted, lonely, helpless, sad, anxious, depressed for about 30 years. If I just would have understood why I was depressed, it would have helped me enormously. One day all this changed: I found yoga.  From the very beginning of my yoga path I new yoga was the way for me. I was immediately relieved when I started to practice and my anxiety started to melt away. Sometimes this deep dimension has a name: God. But the name is not important. It’s the fact that you have found this connection or not. I feel that only now I live a life that is entirely satisfying – no matter what I have or not have, what I do or not do. I consider that pure mercy.

Patanjali’s Yoga Sutra talks about Aparigraha – the concept of non-possessiveness – as one of the most important guidelines in human life. It’s really important to understand why we should not mass material things. We get easily attached and we identify with what we possess. The possessions can make our ego feel good, but inside we suffer, because inside we are spirits and we need spiritual nourishment. People who have too much can always buy a “solution”. People said about Robin Williams‘ destiny that now we can see that being rich doesn’t make you happy. This so called success usually is the destruction of man’s soul. I’m convinced Robin Williams was much bigger a star than his talent or his great career, but apparently he didn’t reach that light during his life. If we live through our ego, the soul makes us feel suffocated no matter how much we are admired, loved, spoiled by material things. Every really mature person can handle fame and wealth, but that means you have to be solidly in our soul. We have to give our soul space to manifest. That’s why we practice yoga.

UNE ÉTOILE EST NÉE

Robin Williams s’est donné la mort. Cette tragédie a enveloppé les coeurs de ses proches d’une tristesse déchirante. Beaucoup de gens qui ne connaissait pas personnellement cette vedette hollywoodienne ont été également  tristes et bouleversés. Le suicide est l’expression d’une souffrance extrême et réveille la compassion de tout le monde. Certains se posent la question comment quelqu’un de riche et célèbre, qui vit dans l’abondance, peut être déprimé à ce point-là. Il me semble que cet acte de cet acteur a fait surgir des questions importantes sur la dépression et comment aider les autres avant qu’il ne soit trop tard. Est-ce que le yoga pourrait donner une lumière différente à ces questions? Pour moi, le yoga a apporté un message de consolation et a été un facteur décisif dans ma volonté de vivre. C’est pour cela que j’ai envie de partager.

Qu’est-ce qu’on propose en général pour les gens dépressifs? Bouge! Fais au moins quelque chose! Sois patient, les choses vont changer. Vois le côté positif des choses. Et puis alors? On sort de l’état d’anxiété le plus profond grâce à l’aide des autres ou bien à un médicament – pour retomber encore. Il y a des experts qui voient la dépression comme un déséquilibre chimique au cerveau et il y en a qui pensent que pour finir avec la dépression, quand on a l’habitude de se dévaloriser, le changement de regard sur soi-même s’impose. Ça doit être vrai, tout ça. Mais qu’y-a-t-il derrière ces déséquilibres et regards négatifs? Je crois que la raison la plus profonde est que nous vivons superficiellement, c’est-à-dire au niveau mental, ce qui veut dire que nous ne sommes pas connectés à notre essence. Cette connection vitale disparaît par exemple à chaque fois que nous buvons de l’alcool ou si nous prenons des drogues, car les stupéfiants nous arrachent de la réalité. Si nous continuons pendant longtemps, à un moment donné, nous serons perdus. Quand nous sommes perdus, nous avons des craintes et des frustrations. On ne trouve plus tellement de raison de vivre, parce que nous sommes devenus complètement étrangers à nous-mêmes. J’ai l’impression que la majorité des gens n’est pas capable de s’adonner à la vie, même ceux qui le souhaitent de tout leur coeur. Ils y échappent d’une façon ou d’une autre. C’est là, la seule question! Si la vie ne nous guident pas à l’intérieur, nous sommes tristes et seuls.

Pourquoi ne sommes-nous pas connectés alors? Si nous ne le sommes pas quand nous sommes enfants, c’est qu’il y a bien une raison pour cela dans la famille. Nous ne pouvons pas nous détendre et être ce que nous sommes. Peut-être nos parents ne sont-ils pas connectés à leurs âmes et c’est ce qui nous empêche de grandir en sécurité. Ils nous voient probablement à travers leurs égos et non leurs âmes. Et si les parents boivent, ils sont absents même en étant physiquement là et il n’y a personne pour l’enfant qui va apprendre à protéger son for intérieur et qui va construire son égo par les défenses. Il devient adulte et trouve comment vivre avec ce sentiment de ne pas être connecté. Il se met à  boire, se droguer, abuser du sexe, des sports et donne de plus en plus son énergie à ses obsessions, ses addictions et ses activités frénétiques. Ce qu’il ne veut pas, c’est se retrouver seul face à soi-même, car ça serait le moment pénible de la vérité qui lui révèlerait son profond malheur. Lorsque nous n’avons que notre égo, nous ne sommes nulle part vraiment. Nous avons vécu dans une illusion.

J’ai fait des tentatives de suicide plusieures fois, la première fois quand j’étais encore une enfant. J’ai voulu quitter la vie, parce que je vivais dans le désespoir, anxiété et dépression constants. Bien entendu, j’ai connu de bon moments parfois, mais rien ne pouvait vraiment me satisfaire. Très jeune, je me suis rendu compte que même si je pouvais avoir tout ce que je voulais, ça ne changerait rien dans ma situation. Je savais que j’étais malheureuse d’une façon bien particulière et qu’aucun succès, aucune relation amoureuse ne pourrait me donner ce dont j’avais besoin. La façon dont la plupart de gens trouvaient leur bonheur n’était pas la mienne. Pendant 30 ans, je me sentais abandonnée, déchirée, seule, triste, anxieuse, déprimée. Un jour tout ça a changé. J’ai découvert le yoga. Je savais immédiatement que c’était pour moi et quand j’ai commencé à pratiquer le yoga, mon anxiété a commencé à diminuer. Parfois on nomme cette dimension divine: Dieu. Le nom n’a pas d’importance pourtant, c’est la connection. Maintenant, je peux dire que je vis une vie entièrement satisfaisante – peu importe que j’aie quelque chose ou non, que je fasse quelque chose ou non. Je considère cela comme pure grâce.

Dans son texte de Yoga Sutra Patanjali parle de Aparigraha – le concept de non-possession ou le non-attachement à tout bien matériel terrestre – étant une des vertues les plus importantes dans la vie. Il est important de comprendre pourquoi nous ne devrions pas accumuler des biens matériels. Nous nous attachons facilement et nous nous identifions avec ce que nous possédons. Les possessions peuvent faire notre égo se sentir bien, mais à l’intérieur, c’est le contraire. Comme nous sommes des esprits, nous avons besoin d’être nourris spirituellement. Ceux qui ont trop de possessions, peuvent toujours s’acheter une solution. Sur le destin de Robin Williams certains répétaient le cliché: l’argent ne fait pas le bonheur. Très souvent ce qu’on appelle succès, est la déstruction de l’âme. Je suis convaincue que Robin Williams était une star beaucoup plus brillante que son talent et sa carrière aient pu incarner. Il n’a peut-être pas trouvé la lumière de sa vraie étoile. Si nous vivons par notre égo, l’espace de notre âme va rétrécir et nous nous sentons étouffés même si nous sommes admirés, aimés et gâtés. Les gens réellement mature savent gérer la gloire et les richesses, mais cela veut dire qu’on doit être fermement installés dans son âme. C’est pour cette connection que nous pratiquons le yoga.

TÄHTI ON SYNTYNYT

Robin Williams päätti päivänsä. Suuri suru laski siipensä perheen ylle. Myös monet perheen ulkopuoliset ihmiset ovat olleet järkyttyneitä ja surullisia. Itsemurha on äärimmäisen tuskallisen elämän ilmaus, joka tekona koskettaa myös ulkopuolisia ja herättää kaikissa meissä syvän myötätunnon. Jotkut ovat hämmästelleet miten joku niin rikas ja kuuluisa, joku jolla on kaikkea, voi olla niin masentunut, että riistää hengen itseltään. Tuntuu, että juuri tämän Hollywood-tähden itsemurha on nostanut  esiin tärkeitä kysymyksiä masennuksesta. Monet ovat pohtineet miten voisimme auttaa masentunutta ennen kuin on liian myöhäistä. Minä mietin voisiko joogasta löytyä tähän erilaista valoa? Minulle itselleni löytyi ja siksi haluan kertoa.

Masentuneet saavat usein muilta ohjeiksi muilta jotain tämäntapaista: Älä jää paikallesi, tee edes jotain! Yritä olla kärsivällinen, tilanne paranee vielä. Yritä nähdä kaikessa jotain hyvää. Mutta mitäs sen jälkeen? Kun pääset pahimmasta ahdingosta muiden avun tai kenties lääkkeiden avulla, löydät itsesi pian uudelleen samasta tilanteesta. Jotkut asiantuntijat selittävät masennuksen johtuvan aivojen kemiallisesta epätasapainotilasta ja jotkut taas ovat sitä mieltä, että päästäkseen kokonaan masennuksesta eroon, ihmisen pitää voida muuttaa kielteiset näkemykset itsestään. Nämä käsitykset pitävät varmasti paikkaansa. Mutta mitä näiden epätasapainotilojen ja negatiivisten näkemysten taustalla sitten on? Minä uskon, että painavin syy on siinä, että ihmiset elävät pinnallisesti. He elävät egotasolla eivätkä siten ole kosketuksissa todellisen minuuteensa kanssa. Tämä elintärkeä yhteys katkeaa esimerkiksi aina, jos juo alkoholia tai jos käyttää muita päihteitä, koska ne kuljettavat meidät pois todellisuudesta. Jos tätä jatkaa pitkään, jossain vaiheessa on täysin hukassa. Kun ihminen on hukassa, hänestä tulee pelokas ja turhautunut. Ei ole ehkä enää syytä elää, kun ei oikein tiedä kenen elämää elää. Ihmisestä on tullut vieras itselleen. Minusta näyttää siltä, että valtaosa ihmisistä ei pysty antautumaan elämälle, eivät edes ne, jotka haluavat. Jollain tavalla moni juoksee elämää karkuun. Ja siihen kaikki tiivistyykin! Jos elämä ei johdata meitä, meistä tulee sisimmässämme surullisia ja yksinäisiä.

Miksi me emme sitten ole tässä yhteydessä? Jos lapsi ei ole yhteydessä elämään, siihen on yleensä syynsä perheessä. Lapsi ei voi rentoutua olemaan se mitä oikeasti on. Ehkä vanhemmat eivät ole yhteydessä sieluunsa, vaan katsovat kaikkea egonsa kautta ja se luo lapseen jännitystä. Jos vanhemmat esimerkiksi juovat ja siten katoavat omiin maailmoihinsa, lapsella ei ole ketään turvanaan. Näin hän oppii suojelemaan sisintään ja kasvattaa egoaan puolustusmekanismiensa kautta ja oppii vähitellen elämään tämän irrallisuuden tunteen kanssa. Aikuisena ahdingostaan pääsee ehkä juomalla, ehkä huumeiden, seksin tai urheilun avulla ja näin oppii menemään tuskaa karkuun laittamalla energiansa päähänpinttymiinsä, riippuvuuksiinsa ja vimmattuihin aktiviteetteihinsa. Kaikkein viimeiseksi ihminen haluaa olla yksin, koska se paljastaisi tuskallisen totuuden. Sen, että ihminen onkin täysin onneton eikä pysty elämään elämäänsä ilman jotain ulkopuolista häiriötekijää. Jos elämme vain egoamme, emme oikeasti ole missään. Olemme eläneet omaa illuusiotamme.

Olen muutamaan otteeseen yrittäny tappaa itseni, ensimmäisen kerran jo lapsena. Halusin päästä elämästäni eroon, koska elin jatkuvassa kuristavassa epätoivossa, ahdistuksessa ja masennuksessa. Toki koin myös hyviä hetkiä, mutta mikään ei kuitenkaan tuntunut oikeasti minkään arvoiselta. Nuorena jo ymmärsin, että vaikka saisin kaiken minkä haluan, se ei muuttaisi tilannettani miksikään. Minkäänlainen menestys tai ihmissuhde ei voisi antaa minulle sitä mitä tunsin tarvitsevani kipeimmin. Muiden ihmisten onnen lähteet eivät olleet minua varten. Kolmenkymmenen vuoden ajan tunsin itseni hylätyksi, rikkirevityksi, yksinäiseksi, avuttomaksi, surulliseksi, ahdistuneeksi ja masentuneeksi. Jos olisin tiennyt miksi olin masentunut, se olisi helpottanut jo suunnattomasti. Eräänä päivänä kaikki tämä muuttui, kun löysin joogan. Tiesin heti alussa, että jooga oli minua varten. Tunsin välittömästi syvää helpotusta ja kun aloitin harjoittelun, ahdistuneisuutenialkoi sulaa pois. Joskus tällä elämän ulottuvuudella on nimi: Jumala. Nimellä ei silti ole merkitystä, vaan sillä onko tässä yhteydessä vai elääkö erillisyydessä. Nyt tunnen eläväni antoisaa ja täyttä elämää riippumatta siitä mitä minulla on tai ei ole tai mitä teen tai jätän tekemättä. Koen saaneeni suuren armon.

Patanjali puhuu Yoga Sutra – tekstissään Aparigrahasta, omistamattomuuden käsitteestä yhtenä tärkeimmistä ohjenuorista elämässä. On todella olennaista ymmärtää miksi meidän ei pidä haalia materiaa itsellemme. Takerrumme niin helposti kaikkeen ja samastumme omistamiimme asioihin. Siksipä omaisuus saa egomme voimaan hyvin ja sielumme voimaan pahoin. Sisin olemuksemme on henkeä ja tarvitsee henkistä ravintoa, ei materiaalista. Ihmiset joilla on materiaalista voimaa, voivat aina ostaa ratkaisun kaikkeen ja sekin tekee loppujen lopuksi onnettomaksi. Jotkut ihmiset miettivät Robin Williamsin kohtaloa sanomalla, että nyt näkee miten rikkaus ei tee onnelliseksi. Niin sanottu menestys on yleensä ihmisen sielun tuhoksi. Olen vakuuttunut siitä, että Robin Williamskin oli paljon kirkkaampi tähti kuin mitä hänen lahjakkuutensa ja loistelias uransa todistivat. Jos elämme egoamme, sielumme saa meidät tuntemaan olomme tukahdutetuksi, vaikka olisimme kuinka ihailtuja, rakastettuja ja hemmoteltuja. Kuitenkin jokainen oikeasti kypsä ihminen kykenee hallitsemaan mainetta ja materiaalista rikkautta, mutta silloin ihmisen pitää olla tiiviisti sieluunsa asettunut. Meidän täytyy antaa sielullemme tilaa ilmetä. Joogaharjoittelu mahdollistaa sen.

 Photo by Anne Nuotio