Life is a nightmare

Last year I read a fabulous Finnish children’s book ‘Just a bad dream ‘ by Aino & Ville Tietäväinen (http://www.booksfromfinland.fi/2013/11/tales-of-the-night/). It’s a magnificently illustrated book about a normal family’s daughter and her fears that take form in her dreams: The father is not able to hear what she says even when she screams. Then the parents are transformed to something unrecognizable. In one dream they are threatened to be shot down. All the time in the background there’s the inner question whether one can trust anybody or anything in this world and where to draw the line between the reality and the imagination?

My reading experience brought me back to Patanjali and his Yoga Sutra. The book could have been as well a story about an adult’s fears. It’s exactly these child’s fears we need to face when we are grown ups because they are turned into real life situations: Our mother and father pass away. People we use to know, can completely change to another. Some cheat us. Some people are bad. Life is not how we had imagined it. The surface and the content don’t match. And sometimes we lean more on our imagination than the reality not knowing which one we should count on. We are also scared to lose our health and life and one day our journey on Earth actually really ends. What’s behind all these fears? That’s what Patanjali talks about.

To grow up spiritually we need to face all the fears we have and to understand that they are just our own creation. When we want to rise our level of consciousness, we face the same fears through a spiritual practice. We realize that they are justified, but only within our ego structure. The journey to another direction begins. Our mind would love to trust, to find something to stick to. Already as children we know somehow that it’s impossible. We are told to trust life by people who don’t trust life themselves, but just explain things to comfort us. When we have gone through all the fears of loss and we’ve let go of control, the real life begins. We can live trusting or not trusting – no matter. We are not afraid when our ego-based self has been taken its power away.

LES CAUCHEMARS QUOTIDIENS

L’année dernière j’ai eu une chance énorme de tomber sur un livre d’enfant finlandais intitulé ‘Ce n’était qu’un mauvais rêve‘ par un duo fille-père (Aino & Ville Tietäväinen). C’est un livre magnifiquement bien illustré qui raconte les peurs s’exprimant dans les rêves nocturnes d’une fillette d’une famille ordinaire. Dans l’un des rêves elle se met à hurler pour que son père l’entende, mais son père ne l’entend pas. Ses parents se transforment lentement dans quelque chose de complètement inreconnaissable. Et puis ils sont menacés de mort. Tout le long du livre règne l’angoisse de savoir si l’on peut avoir confiance en quelqu’un ou quelque chose dans la vie ou non. La question se pose de savoir où se termine la réalité et où commence l’imagination.

Ma lecture m’a tout de suite connectée avec le Yoga Sutra de Patanjali, car ce livre aurait très bien pu être une description des peurs d’un adulte. C’est ces peurs que nous rencontrons en tant qu’adultes, mais dans la vie réelle. Nos parents vont mourir. Les gens que l’on connaissait, changent complètement. Il y en a qui nous laissent tomber, qui nous veulent du mal. La vie n’est pas ce qu’on imaginait. La surface et le contenu ne se correspondent pas. Et parfois nous nous appuyons plus sur notre mental que la réalité ne sachant exactement sur quoi nous fier. Nous craignons également pour notre santé, pour notre vie. Eh bien, un jour nos jours sur terre touchent à leur fin. Qu’est-ce qui existe derrière toutes ces peurs? C’est ce dont parle Patanjali.

Pour mûrir spirituellement nous devons faire face à toutes les peurs afin de comprendre qu’elles sont finalement notre propre création. Lorsque nous souhaitons élever notre niveau de conscience, nous sommes de nouveau face à ces peurs, mais cette fois-ci à travers d’une pratique spirituelle. Nous nous rendons compte que nos peurs sont tout à fait justifiées, mais seulement à l’intérieur de notre structure mentale. À ce moment-là, commence notre chemin vers une autre destination. Notre mental a besoin d’avoir confiance et de trouver quelque chose sur quoi se baser. Mais même enfants, nous savons, que c’est impossible. Les parents nous disent que nos peurs sont inutiles, mais c’est juste parce qu’ils veulent nous rassurer. Ils ne savent pas plus que nous. Au moment où nous avons parcouru toutes les peurs possibles de perdre quoi que ce soit et que nous n’avons plus besoin de contrôler la vie, la vraie vie commence. Nous pouvons vivre en ayant confiance ou pas, ce n’est pas là la question. Nous n’avons plus peur tout simplement lorsque notre ego, notre ‘moi’ mental est réduit à néant.

ELÄMÄ ON PAINAJAISTA

Luin viime vuonna upean lastenkirjan, ‘Vain pahaa unta‘ (Aino & Ville Tietäväinen). Loistavasti kuvitettu kirja kertoo normiperheen tytön peloista, jotka nousevat arkisista tilanteista ja pukeutuvat unissa puistattaviin, konkreettisiin hahmoihin. Isä ei kuule, vaikka hänelle kuinka huutaa asiansa. Äiti ja isä muuttuvat toisiksi. Heidät uhataan ampua. Pohjimmaisena pelko voiko kehenkään luottaa, voiko mihinkään luottaa. Mikä on totta ja mikä mielikuvitusta?

Lukukokemukseni leikkasi suoraan Patanjalin Yoga Sutra -tekstiin ja vertautui siihen. Yhtä hyvin kirjan teksti voisi nimittäin olla kuvausta aikuisen elämästä, siitä kun tulemme kohtaamaan näitä pelottavia asioita oikeasti elämässämme: Äiti ja isä kuolevat, ihmiset muuttuvat vastakohdikseen, pettävät luottamuksemme, kavaltavat meidät. Mikään ei olekaan kuten kuvittelimme, pinta ja sisältö eivät vastaa toisiaan. Emme myöskään aikuisina aina tiedä tukeutuako mielemme voimaan vai todellisuuteen. Pelkäämme ehkä luhistuvamme ja katoavamme. Ja yhtenä päivänä elämämme tosiaan päättyy. Mitä on kaiken tämän painajaisen takana? Siitä puhuu Patanjali.

Kasvaaksemme ehjiksi aikuisiksi meidän pitää lapsena ja nuorena kohdata pelkoja ja ymmärtää, että ne ovat monesti vain oman mielemme tuotoksia. Kun sitten aikuisena haluamme nostaa tietoisuutemme tasoa, kohtaamme samat pelot yleensä jonkun henkisen harjoituksen avulla ja toteamme ne aiheellisiksi – mutta vain egomme kannalta. Matkaa lähdetään tekemään toiseen suuntaan. Mielemme toivoo, että elämään voisi luottaa, että meillä voisi olla varmuus jostain, esimerkiksi ihmisten hyvyydestä. Lapsesta asti jollain tasolla kuitenkin tiedämme, ettemme voi luottaa. Meidät opetetaan luottamaan. Ja lopulta saamme huomata, että meitä neuvoneiden luottamus perustui yksinomaan pelkojen poisselittämiseen ja väistämiseen. Kun olemme kohdanneet kaikki menettämisen pelkomme ja päästäneet irti tällaisesta kontrollista, elämä alkaa. Osaamme elää sekä luottamatta että luottaen. Meitä ei pelota, kun egoon perustuva minuutemme on purettu.

IMG_2801

Photo by Anne

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s