When it goes to head

We all know what happens when the fame goes to someone’s head. We certainly are all familiar with this in our own life too, when we sometimes start to think of our successful moments, of what we’ve achieved and how people have complimented us. We spend some nostalgic moments by thinking through favourable perspectives from which people may have seen us. If we take a yoga philosophical point of view to this kind of moments, it might give them exciting colors and tones.

We all have the capacity to see the world in a pure way, but when we start to mentally control it, when we stick to our visions, everything changes. To some extent it’s necessary and inevitable that we mold the world to correspond our expectations and wishes. This is also a delicious area to make some deeper research on ourselves. How much we live in the reality and how much in our head? Patanjali mentions Vikalpa among the Citta vṛttis (mental modifications) in the Samadhi Pada of his Yoga Sutra text. Vikalpa is usually translated ‘imagination’ or ‘mental creation’. I think it’s a very insidious hook inside of us when it comes to our everyday life and to realization in yoga. We don’t even realize how much our thoughts are unrealistic, waste of time or how they very secretly transport us from life to our head.

Some time ago I read a post where the blogger called herself a dedicated and devoted yoga practitioner. It triggered the special antenna in me which recognizes unauthenticity. I don’t doubt there are devoted practitioners, but somehow the situation changes as soon as we begin to see ourselves as such. I also remembered another moment when another person told me she is generous. I realized she had certainly behaved like that, but somehow this feature of generosity began to vanish when she verbalized it. I didn’t feel she was being so generous. I felt she was playing the role of a generous person.

As soon as we realize we’ve been humble or generous or that we’ve expressed some kind of noble human quality, we need urgently to let go of that thought. Not to live on that thought and become unauthentic. People who tell others what they are like, probably just tell their own image of themselves. Why would we say anything about ourselves that is totally true? Why would we try to convince anybody about what we are? We don’t need to prove it or verbalize it. Only when Vikalpa has taken over, we need other people’s attention to strengthen our own images of ourselves.

The reality is like fame. The moment it goes to head, it goes to head. We are in an illusion.

QUAND ÇA MONTE À LA TÊTE

Nous avons tous vu ce que c’est quand le succès monte à la tête. Je suppose que nous connaissons cela tous personnellement aussi. Nous aimons bien parfois savourer les moments de succès, contempler les buts que nous avons atteints ou les compliments que nous avons reçus. Nous passons facilement quelques moments nostalgiques en parcourant des angles favorables sous lesquels les autres ont pu nous voir. Si nous jetons un coup d’œil sur les moments de ce genre en prenant un autre aspect, celui de la philosophie du yoga, il pourra y ajouter quelques tons intéressants.

Nous avons tous la capacité de voir le monde d’une façon pure et authentique, mais lorsque nous commençons à le contrôler mentalement, lorsque nous nous identifions à nos visions, tout change. Il est nécessaire et même inévitable dans une certaine mesure que nous ajustons le réalité de temps à autre pour qu’elle corresponde un peu mieux à nos attentes et nos préférences. C’est ici que nous pouvons faire des recherches plus approfondies sur nous-mêmes. Combien vivons-nous dans la réalité et combien dans notre tête? Dans Samadhi Pada de son Yoga Sutra Patanjali mentionne Vikalpa parmi les Citta vṛttis (modifications mentales). Vikalpa est souvent traduit ‘imagination’, ‘création mentale’. Je pense que c’est surtout ce défaut qui crée le crochet psychique le plus insidieux dans la vie courante et qui empêche la réalisation de soi dans le yoga. Nous ne nous rendons même pas compte à quel point nos pensées sont irréelles, perte de temps et d’énergie et avec quelle finesse elles se faufilent pour nous transporter et nous installer dans notre tête au lieu de nous permettre de vivre dans la réalité.

Il y a quelque temps, j’ai lu dans un blog sur le yoga comment la bloggeuse se nommait une praticienne dévouée et consciencieuse. Ces mots ont fait un déclic chez moi et ils ont réveillé l’antenne spéciale qui détecte l’inauthenticité. Je ne doute pas qu’il existe des praticiens dévoués, mais quelque part la situation change dès que nous nous désignons en tant que tels. Ce post a évoqué un autre moment un peu plus lointain où une personne s’est dite généreuse. Je voyais bien qu’elle s’était comportée de cette manière, mais la générosité commençait à s’évaporer à mes yeux dès qu’elle le déclarait. Je ne sentais pas sa générosité, je sentais plutôt qu’elle portait le rôle d’une personne généreuse.

Le moment où nous nous rendons compte d’avoir été humbles ou généreux ou si nous avons bien exprimé une autre qualité humaine noble, nous devrions nous détacher de cette idée en urgence. Pour ne pas vivre l’idée et pour ne pas devenir hypocrites. Ceux qui racontent aux autres comment ils sont, le font probablement pour propager cette idée d’eux-mêmes. Pourquoi dirions-nous une seule chose sur nous qui est totalement vraie? Pourquoi convaincre quelqu’un de ce que nous sommes déjà? Nous n’avons rien à prouver. Seulement quand Vikalpa a pris le dessus, nous avons besoin l’attention des autres pour fortifier l’image que nous avons créée.

La réalité est comme le succès. Le moment où ça monte à la tête, ça monte à la tête. Nous sommes dans l’illusion.

TEOISTA SANOIHIN

Kaikille meille on jostain tuttua se miten jollain menee menestys päähän. Se on varmaan meille tuttua myös itsestämme. Joskus on mukava pyöritellä omia ajatuksiaan saavutuksistaan, maistella onnistumisiaan, jäädä kiinni kehuihin tai kuvitella itseään muiden ihailevin silmin. Jos tätä tilannetta katsoo joogafilosofian näkökulmasta, se saattaa saada piristävää lisäväriä ja uusia sävyjä.

Meillä on periaatteessa kyky nähdä maailma puhtaasti, mutta kun alamme ottaa sitä haltuun, kun jäämme kiinni mielikuviimme, kaikki muuttuu. Jossain määrinhän on vääjäämätöntä ja välttämätöntä, että muovaamme ajatuksissamme maailmaa meille sopivammaksi. Tämä rajapinta on myös äärimmäisen herkullinen kohta tutkia itseään. Kuinka paljon elämme ajatuksissamme ja kuinka paljon todellisuudessa? Patanjali puhuu Yoga Sutra -tekstin Samadhi Padassa Citta vṛttien (mielen olomuotojen) yhteydessä Vikalpasta, joka monesti käännetään mielikuvitukseksi, mielen luomuksiksi. Vikalpa onkin luultavasti katalampi koukku sisällämme sekä käytännön elämässä että joogan toteutumisen kannalta kuin vaikkapa erheellinen tieto. Emme edes tajua ajatustemme ja unelmointimme tyhjänpäiväisyyttä, turhuutta, paikkaansapitämättömyyttä emmekä varsinkaan sitä miten sujuvan salakavalasti se siirtää meidät elämän virrasta päähämme.

Kun luin jokin aikaa sitten blogitekstin, jossa kirjoittaja kutsui itseään omistautuneeksi harjoittelijaksi, epäaitouden tunnistamisen tuntosarvi värähti sisälläni. Uskon, että on olemassa omistautuneita harjoittelijoita, mutta muuttuuko tilanne välittömästi, kun ihminen näkee itsensä sellaisena tai kun sen sanoo ääneen? Muistin toisen hetken, jossa minussa tapahtui sama liikahdus. Eräs ihminen kutsui itseään anteliaaksi. Tajusin, että ehkä anteliaisuutta oli ollut, mutta jotenkin sen sanallistaminen sai sen haihtumaan olemattomiin. Ihminen ei tuntunutkaan anteliaalta. Hän tuntui elävän anteliaan ihmisen roolia.

Kun tajuamme olleemme nöyriä, anteliaita tai ilmentäneemme jotain muuta inhimillistä jaloa piirrettä, on meidän tärkeää päästä ajatuksesta nopeasti irti. Ettemme ala elää sitä kuvaa ja muutu siten epäaidoiksi. Ihmiset, jotka kertovat muille hyvistä ominaisuuksistaan, kertovat luultavasti omasta mielikuvastaan. Miksi vakuuttelisimme muille sitä mitä olemme? Ehkä sitä tarvitsee todistella ja sanoin tuoda esiin, jos elämme Vikalpassa. Silloin tunnemme tarvetta saada muiden vahvistusta sille, että ajatuksemme itsestämme ovat totta.

Todellisuuskin voi siis nousta päähän menestyksen tavoin. Kun se nousee päähän, ihminen ei enää elä todellisuudessa, vaan omissa illuusioissaan.

In the shade of Vikalpa. Photo by Anne.

Beyond the matter

The majority of today’s asana yoga practitioners doesn’t necessarily know how to connect the yoga philosophy to the asana practice and many are not interested in learning the yoga philosophy at all. Not only can Patanjali’s Yoga Sutra text give a lot of light and meaning to the asana practice, but also understanding its totally different perception of human psyche can be greatly rewarding.

I guess we Westerners are all influenced by the Western psychology even if we might not exactly know how Psychology distinguishes between mind, emotions and body. Very roughly we could say that in the West we see that body and mind are separate and that it’s the mind that carries the intelligence and determines our behaviour.

In Patajanjali’s thinking, the body and the mind are both material and thus considered being in the same “level”. They are not the same, but they are entangled with each other and in constant interaction. The body and the mind are both matter, just different kind of matter, one rough and the other subtler. How is the mind then material? It’s considered material because it takes forms of outer objects. It molds itself constantly according to what we see through our conditioned mind. It’s not reflecting clearly the reality, but re-forming and thus materializing it.

What we do in the asana practice is purify the matter. First the rough matter, the body from the toxins and tensions and then the subtler matter, mind. When the matter is pure, it helps us to become more conscious of our spiritual self, our soul that Patanjali calls Puruṣa. This is where the real yoga experience starts. We go beyond the material and personal. Our real self is not material, but spiritual and unchangeable. Something we can’t catch through thinking, only in meditation with a still mind.

AU DELÀ DE LA PENSÉE

La majorité de praticiens de yoga d’aujourd’hui ne sait pas forcément comment connecter la philosophie de yoga à la pratique des asanas et beaucoup ne sont pas intéressés à apprendre la philosophie de yoga tout court. Non seulement le Yoga Sutra de Patanjali peut donner une lumière et une signification nouvelle à la pratique, mais il peut être vraiment enrichissant par sa perception différente de la psyché humaine.

Car probablement, nous les Occidentaux sont tous influencés par la psychologie occidentale, même si nous connaissons pas exactement comment la psychologie occidentale distingue entre le mental, les émotions et le corps physique de l’être humain. On pourrait dire grosso modo qu’à l’Ouest nous considérons le corps et le mental séparés et que c’est le mental qui contient l’intelligence et qui définit notre comportement.

Dans la pensée patanjalienne, le corps et le mental sont tous les deux considérés comme de la matière. Ils sont complètement enchevêtrés l’un dans l’autre et ils sont dans l’interaction constante. Le corps est juste composé d’une matière plus grosse et le mental d’une matière plus subtile. Comment ça se fait que le mental soit vu comme matériel? Parce qu’il prend la forme des objets à l’extérieur à lui, il se modèle constamment d’après ce que nous voyons à travers de notre mental conditionné. Le mental ne nous montre pas la réalité, mais la crée, la ré-forme, la matérialise.

Ce que nous faisons dans la pratique des asanas, c’est la purification de cette matière. D’abord, le corps et ensuite, le mental. Lorsque cette matière qui nous constitue est pure, nous devenons plus conscients de notre moi spirituel, notre âme que Patanjali appelle Puruṣa. C’est ici que commence la vraie expérience de yoga. Nous allons au-delà de la matière et de la personnalité. Notre moi le plus profond n’est pas matériel, mais spirituel et reste inchangé. C’est quelque chose que nous pouvons jamais atteindre par la pensée, seulement en méditation avec un mental en quiétude.

SIELUN HENKÄYS

Valtaosa nykypäivän asanajoogaharjoittelijoista ei luultavasti tiedä miten joogafilosofia liittyy asanaharjoitteluun eikä kovin moni ole kiinnostunut oppimaan joogafilosofiaa lainkaan. Kuitenkin Patanjalin Yoga Sutra -teksti voi antaa vähintään valoa ja merkitystä asanoiden tekemiseen, mutta se voi myös olla mullistava itsemme hahmottamisessa.

Uskon, että länsimaisen psykologian ihmiskäsitys vaikuttaa meissä kaikissa länsimaalaisissa, vaikka emme olisi tarkkaan perillä siitä miten psykologiassa erotetaan mieli, tunteet ja keho. Hyvin pelkistetysti voisi sanoa, että lännessä näemme, että keho ja mieli ovat eri. Äly on yksi mielen ominaisuus ja käyttäytymisemme saa impulssinsa mielestä.

Patanjalin ajattelussa keho ja mieli ovat molemmat ainetta ja siinä mielessä samalla tasolla. Ne ovat kietoutuneet toisiinsa ja kytkeytyneet tiiviiseen vuorovaikutukseen. Keho ja mieli ovat erilaista ainetta, ensimmäinen raskaampaa ja jälkimmäinen hienovaraisempaa. Miten mieli sitten on ainetta? Se muovautuu jatkuvasti ulkopuolisen maailman mukaan, se mukautuu näkemäänsä meidän ehdollistuneen mielemme avulla. Se ei siis näytä todellisuutta sellaisenaan, vaan alati luo, muokkaa ja materialisoi sitä.

Asanaharjoituksen merkitys on siinä, että tätä materiaa puhdistetaan. Yleensä ensin raskaampaa ainetta, kehoa, myrkyistä ja jännityksistä ja sitten mieltä. Kun aines on puhdasta, meidän on helpompi tulla tietoisiksi henkisestä minästämme, jota Patanjali kutsuu Puruṣaksi. Tästä lähtee liikkeelle todellinen joogakokemus. Minuutemme ydin on henkinen, aineeton. Siihen pääsemme vain kun mielemme on hiljentynyt meditaatiossa, emme koskaan ajattelun avulla.

Photo by Anne – Kiehuvalahti, Finland