Life’s answer

We humans meet different crisis in life. For example in different biological and psychological phases we meet challenges through which we grow and achieve a new maturity. Big life changes which are either planned or completely unexpected can also mean a crisis. And then sometimes we are in the middle of an existential crisis. We ask ourselves what’s the meaning of life.

Usually when we talk about existential crisis, we refer to a psychological crisis where our mind doesn’t leave us alone. It tries to figure out why we exist, what’s the purpose of life. These times of questioning may come with age, when our values change, but they can also pop up any time. Whatever answer we come up with, it doesn’t satisfy us. The mind faces a dilemma and the anxiety goes on.

If our yoga practice has developed our consciousness about the prana, vital energy, our existential crisis might have a different nature. The questions are nevertheless the same. But instead of being thought about they are felt in the body.

One of the questions is “Do my life have a purpose?” In other words: “Do I have a place here, do I have the right to exist”? Who can answer this question? Nobody. Or anybody. Do I have a meaning for humanity, for the planet? On a bigger scale maybe not.

Only life can answer that question. The answer is always: ⭐ YES ⭐ But can you hear it really? You have the right to be. You have a mission, because life brought you here. Once you are touched directly by life’s answer, once you totally feel that answer, the psychological crisis won’t ever come back. You feel the belonging to life deep in your energy. You’re connected to life forever.

LA VIE NOUS RÉPOND

Nous traversons tous des crises dans la vie. Il y a des phases biologiques et psychologiques durant lesquelles nous atteignons à une nouvelle maturité à condition d’avoir fait face à des défis qu’elles nous présentent. Les grands changements dans la vie que nous avons voulus ou qui sont arrivés comme surprise peuvent également provoquer une crise. Et parfois nous avons perdu le sens de la vie. Nous sommes dans une crise existentielle.

En général, lorsque nous parlons de crise existentielle, nous référons à une crise psychologique où notre mental ne nous lâche pas. Il continue à poser des questions de savoir pourquoi nous sommes là. Ces questions émergent avec des âges différents, quand nos valeurs de vie changent, mais elles peuvent surgir à n’importe quel moment. Peu importe quelle réponse nous trouvons, elle ne satisfait pas notre mental. Le dilemme dans le mental persiste et l’anxiété persévère.

Si nous avons développé une bonne conscience du prana, énergie vitale, par la pratique du yoga, notre crise existentielle peut avoir une nature différente. Les questions sont les mêmes, mais au lieu d’être pensées, elles sont ressenties.

Une de ces questions est: “Est-ce que ma vie a une valeur?” En d’autres mots: “Est-ce que j’ai une place dans l’existence?” Qui peut répondre à cette question? Personne. Ou bien n’importe qui. Est-ce que j’ai de l’importance pour l’humanité, pour la planète? Sur une grande échelle, peut-être pas.

Il n’y a que la vie qui peut répondre à cette question. La réponse est toujours: ⭐ OUI ⭐ Mais pouvons-nous l’entendre vraiment? Nous avons le droit d’exister, de vivre. Nous avons une mission, car la vie nous a voulus. Lorsque nous sommes directement touchés par la réponse que la vie nous donne, lorsque nous ressentons la réponse totalement, la crise psychologique ne reviendra plus jamais. Nous sentons une appartenance profonde à la vie dans notre énergie. Nous sommes connectés à la vie à jamais.

ELÄMÄ VASTAA

Meillä ihmisillä on erilaisia kriisejä elämässämme. Eri elämänvaiheet tuovat biologisia ja psykologisia haasteita, joiden kohtaaminen ja läpikäyminen nostaa meidät uudelle kypsyystasolle. Suuret elämänmuutokset, joita toteutamme tai jotka tulevat yllätyksenä voivat myös saada aikaan kriisin. Joskus elämän tarkoituksen miettiminen kietoo meidät kokonaan sisäänsä. Meillä on olemassaolon kriisi.

Eksitenssikriisistä puhuessamme viittaamme yleensä sellaiseen psykologiseen kriisiin, jossa mielemme ei päästä meitä otteestamme. Yritämme ymmärtää miksi olemme olemassa, mitä varten, ketä varten. Tällaiset kysymykset nousevat helposti pintaan eri ikävaiheissa, kun arvomaailmassammekin tapahtuu muutos, mutta ne voivat nousta esiin ihan milloin vain muulloinkin. Vaikka löydämme perusteluja olemassaolomme tärkeydelle, mieli tulee sille rajalle, jossa tyydyttävää vastausta ei löydy. Dilemma pysyy ja ahdistunut olo sen mukana.

Jos joogaharjoittelumme on kehittänyt tietoisuuttamme pranasta, elämänenergiasta, voi eksistenssikriisimme olla eri luonteinen. Kysymykset voivat olla täysin samat, mutta sen sijaan, että me pohtisimme niitä, me tunnemme ne kehossamme.

Yksi näistä kysymyksistä on: “Onko elämälläni joku merkitys?” Toisin sanoin: “Onko minulla paikka maailmassa?” Kuka voi vastata tähän? Ei kukaan. Tai kuka tahansa. Onko minulla merkitystä ihmiskunnalle, tälle planeetalle? Ei varmaankaan suuressa mittakaavassa.

Vain elämä voi vastata meille. Elämän vastaus on aina: ⭐ KYLLÄ ⭐ Mutta kuulemmeko sen? Meillä on oikeus olla olemassa ja elää. Meillä jokaisella on tehtävä, koska elämä on niin päättänyt. Kun saamme vastauksen suoraan elämältä, ei psykologinen kriisi palaa enää koskaan. Tunnemme syvästi energiassamme, että kuulumme elämälle. Olemme siihen ikuisessa yhteydessä.

Photo: Catherine Chenu

At the Harbour of Peace

Sometimes people meet their fear of life already during the first yoga class. This happens spontaneously because the fear can be felt in the breathing. For some others it might take a long time before a bigger wave starts to move inside.

I’ve met different faces of fear through my practice. The first chaos came after a few years of daily practice. I suddenly felt everything fell apart and I couldn’t know if I was still me. Everything I had known as “me”, disappeared. My identity was in pieces.

Then this experience came quite often. I didn’t see it coming, but I learned to anticipate, because there was an immense joy just before. And then suddenly a kind of emptiness where I couldn’t grab anything I was familiar with, anything that made me feel secure. In the end of this kind of crisis what’s left is the feeling that we don’t know who we are. We can’t even know. We don’t need to try to know.

The breathing is the key to life. Everything that is not filled with life, is filled with something else. Whatever it is, it fundamentally feels like fear. It’s the ego trying to stop life. As the mind is connected to the ego and when there’s no ego to be found even momentarily, the mind gets lost. The good thing is that the total chaos is the moment we accidentally find another harbour and get an insight: The security is in the breath.

Who am I? I am nobody. I’m something my mind can never figure out. Movement, rhythm, energy that never stops. I’m Life.

VERS LE HAVRE DE PAIX

Parfois les gens sont face à la peur dès lors de leur premier cours de yoga. La peur surgit spontanément, parce qu’elle s’est tissé dans la respiration et s’y fait ressentir. Pour certains d’autres, ça peut prendre des années avant que la grande vague commence à bouger à l’intérieur.

Personnellement, j’ai rencontré des différentes faces de la peur par la pratique du yoga. Le premier bouleversement, c’était après quelques années de pratique quotidienne. C’était un chaos total. Tout d’un coup, tout s’est écroulé et je ne pouvais plus savoir qui j’étais. Tout ce que j’avais connu comme “moi”, disparaissait. Mon identité était dispersée, éclatée en morceaux.

Après, cette expérience venait me visiter de plus en plus souvent. Il n’y avait pas de signe précurseur proprement dit, mais j’apprenais à anticiper le moment, car une joie immense le précédait. Et puis je plongeais dans un sentiment de vide. Un espace où je pouvais m’identifier à rien et où je ne trouvais rien de sécurisant. À la fin du moment de la crise, il reste le sentiment de ne pas savoir qui on est. Et la sûreté de ne jamais pouvoir le savoir. Et le soulagement de ne pas devoir essayer de le savoir.

La respiration est la clé à la vie. Tout ce qui n’est pas rempli de vie, est rempli de quelque chose d’autre. Peu importe ce que c’est, ça nous donne la peur. C’est l’égo qui essaie d’arrêter la vie de s’exprimer. Le mental est connecté avec l’égo et quand il n’y a plus d’égo à se connecter avec, même momentanément, le mental est effrayé. Le chaos total est aussi l’opportunité de trouver un vrai havre de paix: La sécurité se trouve dans la respiration.

Qui suis-je? Je ne suis personne. Je suis quelque chose que mon mental ne pourrait jamais comprendre. Mouvement, rythme, énergie qui continue à l’infini. La vie.

RAUHAN SATAMAAN

Joskus ihmiset kohtaavat heti ensimmäisellä joogatunnilla pelkoa. Tämä tapahtuu yleensä ihan spontaanisti, koska pelko tuntuu hengityksessä. Joillain voi kuitenkin mennä pitkään ennen kuin sisällä tuntuu tällainen isompi aalto.

Olen itse kohdannut pelon erilaisia kasvoja joogaharjoittelun kautta. Ensimmäinen kaaos tuli päälleni muutaman harjoitteluvuoden jälkeen. Yhtäkkiä kaikki hajosi, kaikki tuttu minuudestani katosi enkä tiennyt enää olinko minä. Identiteettini oli palasina.

Tämä kokemus palasi sitten usein luokseni. En koskaan oikein tiennyt milloin se tapahtuu, mutta opin vähän ennakoimaan, koska juuri ennen sitä koin aina suunnatonta ja loputtomalta tuntuvaa iloa. Sitten sukelsinkin tyhjyyteen, jossa en saanut kiinni mistään tutusta tai turvallisesta. Tällaisen kriiseilyn jälkeen jäljellä on tunne, ettei tiedä kuka on. Eikä voikaan tietää. Eikä tarvitse edes yrittää tietää.

Hengitys on avain elämään. Kaikki mikä hengityksessä ei ole täyttynyt elämästä, on täyttynyt jostain muusta. Mitä ikinä se muu onkin, se on pohjimmiltaan pelkoa. Ego, joka estää elämää ilmaisemasta itseään. Koska mieli on yhteydessä egoon ja kun ego on vaiennut, mieli on eksyksissä. Hyvää täydellisessä kaaoksessa on se, että voimme sattumalta löytää todellisen rauhan sataman ja saada oivalluksen: hengitys on ainoa turvamme.

Kuka minä olen? En kukaan. Olen jotain sellaista, josta mieleni ei voi saada otetta. Liikettä, rytmiä, energiaa, joka jatkuu. Olen elämä.

Photo by Mari Jannela

Is silence but silence?

Different yoga and meditation books talking about what happens in us or what can happen in us rarely can transmit the spiritual experience with words. The original texts are of course different. They don’t explain. They utter. They name the experiences. In translations the concepts are often left in their original form and language and they are then explained in respective languages.

The use of words is not a problem. But on the one hand yoga is something beyond mind and can’t be caught in words. And on the other hand, we readers understand and interprete the words with their everyday meanings. We use the same words in our everyday life and this is how they carry different connotations. I don’t know if it would be possible to create a universal lexicon of meditation, but right now, that this doesn’t exist, it’s good to know there’s a big difference in a word meaning whether it’s used in sacred texts or in a daily life context.

Let’s take “presence” as an example. Some people might ask how could we even not be present? Aren’t we right there where we are? Certainly. But we all know those moments when the mind is drawing our attention away from where our body is. At that moment one part of the energy is not present. And even when the energy is here and now and the mind doesn’t wander, there are big differencies in the depth of the presence.

The beginners in yoga or meditation may wonder what is so special and meaningful in presence. The word itself doesn’t sound necessarily fascinating. In daily life the presence is nothing special. But the presence yoga is about is not anything trivial. We can’t experience it’s fine quality if we have tension in the nerveous system or if our emotional body is not clear. When all the different layers in us settle in harmony and the energy in the body becomes dense, the presence becomes intense. If I was to make a difference between the everyday use of “presence” and “presence” in yoga, I would add something: “deeply dynamic and happy presence”. But it’s still not enough.

Another word that is often used to describe the meditation is “silence”. Would the stressed and anxious people be interested in experiencing silence? Why would anybody want to experience silence? Maybe it even gives an image of boredom. Of course it’s not about audition at all. It’s a feeling of silence inside, because the energy is even and still. It’s not depressive or empty. This stillness is dynamic and filled with happiness. It’s dense, soft and vibrating only love.

The individual change that comes through the practice of yoga can first mean that small things give bigger happiness. Then also the small things lose their meaning, because the perfect state doesn’t depend on them. What’s remarquable in presence and silence, is that they are not the result of a thought or any outer conditions. When actually the ego retreats, something else can emerge. Something we can’t get in touch with before it’s there. Then we feel an incredibly blissfull silence. Divine love. Everything changes through meditation. The presence. The silence.

⭐ SILENCE, EST-IL SILENCE? ⭐

Les livres de yoga et de méditation parlant de ce qui se passe à l’intérieur de nous ou de ce qui peut éventuellement se passer, peuvent rarement transmettre l’expérience spirituelle par les mots. Les textes originaux sont bien entendu différents. Ils n’expliquent pas. Ils constatent. Ils nomment les expériences. Dans les traductions les concepts sont souvent laissés dans leur langue originelle et ils sont expliqués dans les langues respectives.

L’utilisation des mots n’est pas le problème. Mais d’une part, comme le yoga est quelque chose qui a lieu au-delà du mental, il ne peut pas être vraiment mis en mots. D’autre part, nous les lecteurs, comprenons les mots par leurs significations les plus ordinaires. C’est ainsi que sont souvent mêlées les significations authentiques et les interprétations plus banales de ces mots. Nous nous servons des mêmes mots dans la vie courante et ainsi les mots portent des connotations. Je me demande s’il serait possible de créer une lexique universelle de méditation, mais pour l’instant qu’elle n’existe pas, il est bon de savoir qu’il y a une grande différence dans la signification d’un mot dans un texte sacré par rapport à son utilisation dans la vie de tous les jours.

Prenons un mot comme “présence”. Pour certains ça ne veut presque rien dire. Comment nous pourrions ne pas être présents? Ne sommes-nous pas exactement là où nous sommes? Bien sûr que si. Mais nous connaissons tous des moments où notre mental part, il est attiré par quelque chose qui n’est pas là où est notre corps. À ce moment-là, une partie de notre énergie n’est pas présente. Et même quand l’énergie est là et que l’attention du mental n’est pas dispersée, il existe de grandes différences quant à la qualité de la présence.

Les débutants en yoga et méditation peuvent se poser la question de savoir ce qu’il y a de tellement spécial et significatif dans la présence. Le mot lui-même ne paraît pas forcément transmettre quelque chose de très fascinant. Dans la vie de tous les jours, la présence n’est rien de spécial. Mais en ce qui concerne le yoga, la présence n’est rien de banal . Nous ne pouvons pas percevoir sa qualité fine tant qu’il y a des tensions dans notre système nerveux et tant que notre corps émotionnel n’est pas transparent. Lorsque toutes les couches en nous s’intstallent en harmonie et que l’énergie dans le corps devient dense et lumineuse, la présence devient intense. Si je devais faire une différence entre la présence en yoga et la présence de tous les jours, je dirais que dans le yoga, c’est une présence profondément dynamique et heureuse. Et même là, ça ne correspondrait pas encore à ce que c’est.

Un autre mot qui est souvent utilisé en parlant de la méditation, est silence. Est-ce que les gens stressés et anxieux seraient intéressés d’expérimenter le silence? Pourquoi quelqu’un voudrait le silence? Le silence peut même transmettre une image d’ennui. Bien sûr, ce silence n’a rien à faire avec le sens auditif. Il s’agit d’un ressenti du silence à l’intérieur quand l’énergie ne bouge pas. Le mouvement a cessé. Il n’y a pas d’agitation. L’énergie n’est pas déprimée ou vide. La quiétude est dynamique et remplie de bonheur. Il y a densité, douceur et vibration d’amour.

Le changement individuel par la pratique du yoga commence souvent par un nouveau sentiment, à savoir que les petites choses donnent un plus grand bonheur. Après, mêmes les petites choses disparaissent, car notre état de bonheur ne dépendent pas d’elles. Dans la vraie présence et vrai silence il n’y a pas de cause et effet. Le bonheur ne dépend de rien. Lorsque notre égo part en retrait, quelque chose d’autre peut émerger. Quelque chose nous ne pouvons pas connaître avant qu’il ne soit là. Là, nous sentons un silence extatique. Une divinité. Tout est transformé par la méditation. La présence. Le silence. Tout.

⭐ ONKO HILJAISUUS HILJAISUUTTA? ⭐

Erilaiset jooga- ja meditaatioteokset, jotka kertovat siitä mitä ihmisessä sisäisesti tapahtuu tai voi tapahtua, pystyvät harvoin välittämään sanojen avulla todellista henkistä kokemusta. Eri asia on tietenkin alkuperäiset tekstit, joissa selityksiä ei olekaan. On vain termit, jotka tarkoittavat tiettyä kokemusta. Monesti tärkeimmät sanat ja käsitteet jätetäänkin käännösteksteissä alkuperäiskielelle ja ne selitetään kirjoittajan omalla äidinkielellä.

Ongelma ei ole tietenkään sanoissa, vaan ensinnäkin siinä että joogakokemukset ovat mielen ulottumattomissa. Ja toisaalta siinä miten lukijoina liitämme sanoihin jotain muuta. Sanoilla kun on arkipäivän konnotaatioita. Niiden ensisijaiset merkitykset nousevat niiden yleisestä käytöstä. En tiedä onko universaali meditaatiosanasto mahdollista kehittää, mutta tässä vaiheessa, kun sellaista ei vielä ole, on hyvä ymmärtää että sanojen merkitys ja laatu on pyhissä teksteissä eri kuin arkikontekstissa.

‘Läsnäolo’ voi toimia tästä mainiosti esimerkkinä. Se voi herättää joissakuissa ihmetystä. Miten voisimme ollakaan muuta kuin läsnä? Emmekö ole siellä missä olemme? Toki näin on. Mutta kaikilla meillä on niitä hetkiä, kun mieli vetää johonkin muualle kuin missä keho on. Silloin osa energiastamme on poissa tästä hetkestä. Ja sittenkin kun energia pysyy paikallaan eikä mieli irrottaudu käsilläolevasta tilanteesta, on suuria eroja siinä miten läsnäolo toteutuu.

Varmasti ihmiset aloittaessaan joogaa tai meditaatiota miettivät joskus mikä läsnäolossa on niin eriskummallista ja merkittävää. Sanassa ei ole ehkä mitään houkuttelevaa. Arkipäiväisessä läsnäolossa ei myöskään mitään ihmeellistä. Siinä läsnäolossa, josta joogassa on kyse, on läsnä jotain muuta kuin mitä ihminen itse siihen voi tuoda. Tällaista läsnäolon laatua ei voi kokea, jos ei ole purkanut hermostostaan jännitystä ja kirkastanut tunnekehoaan. Vasta sitten kaikki ihmisen eri tasot asettuvat harmoniaan ja energia kehossa tiivistyy. Jos itse kääntäisin tuon sanan, tai erottaisin sen arkikäytöstä, lisäisin siihen jotain: “syvästi täyteläinen ja onnellinen läsnäolo”. Sekin tuntuu vielä puutteelliselta.

Toinen meditaatioon läheisesti liittyvä, olotilaa kuvaava sana on “hiljaisuus”. Kuinka moni stressaantunut ja ahdistunut ihminen edes voisi kiinnostua hiljaisuudesta? Ehkä se on jopa luotaantyöntävää, koska ajatus voi olla, että hiljaisuus vain korostaisi omaa huonoa oloa. Tai että se on tylsää. Miksi kukaan haluaisi kokea hiljaisuutta? Hiljaisuus ei tässä yhteydessä liity lainkaan kuuloaistiin. Hiljaisuus on sitä, että sisällä tuntuu hiljaiselta, koska energia on tasaantunut ja se on liikkumatonta. Kuitenkin tämä liikkumattomuus on dynaamista ja täydellisen onnellista. Se ei ole tyhjää, se ei ole masentunutta. Se on tiheää, pehmeää ja värähtelee rakkautta.

Yksilötasolla muutos voi olla ensin sitä, että pienet asiat tuovat isompaa onnellisuutta, kun ennen onneen vaadittiin jotain isoa. Sitten pienetkin ilon tuottajat muuttuvat merkityksettömiksi siinä mielessä, että täydellinen olotila ei ole niistä riippuvainen. Merkittävää läsnäolossa ja hiljaisuudessa onkin se, että ne eivät synny mistään ajatuksesta tai tietyistä ulkoisista olosuhteista. Kun egomme poistuu näyttämöltä, esiin nousee jotain sellaista, josta meillä ei ole käsitystä ennen kuin sen koemme. Onnellinen ja täyteläinen hiljaisuus täyttää meidät. Hiljaisuus onkin taivaallista rakkautta. Kaikki muuttuu meditaation kautta. Läsnäolo. Hiljaisuus.

Photo by Mari Jannela

Desire-hopping

It’s through the practice of yoga I gradually became conscious of my constant state of dissatisfaction. I wasn’t happy even when I got what I had wanted.

For example when I wanted to do my yoga practice and got on my mat, something else more fascinating came to my mind 💡 . Then I waited impatiently to finish my practice to be able to do what I felt I wanted to do. When I had finished my practice and could do what I wanted, I had another inspiration and I didn’t feel doing what I just had thought I wanted to do.

With a growing astonishment I saw myself in similar situations everywhere. When I had decided to go to the theater to see an interesting play, I felt I’d rather stay at home to spend a cosy evening and relax all by myself. And when I had decided to have a cosy evening at home, I felt anxious to miss something exciting happening outside.

This is the vicious circle many spiritual traditions have been talking about for millenia. The suffering in human life is caused by the desire. It can be hard to understand how the desire could be the cause of the suffering before we realize that mind always wants something we don’t have. Whatever we get we’re not satisfied with. This is how mind works. It leads us away from the present moment. It also makes it impossible for us to love ourselves. We are never enough.

Usually we need to become completely frustrated with a life like that, with a mind that makes us go on with an imaginary thirst. Then we are ready to step out from the circle and surrender to a life with meditation. The meditation first stops the mind momentarily to be present in this moment and this experience guides the mind in all moments. We become watchful not to create new desires and we learn to desire what is already present. This is how every moment becomes precious and unique. And that’s what they are: they never come back again.

DÉSIR, DÉLIRE

C’est par la pratique du yoga que je suis devenue consciente de l’état d’insatisfaction constant dans lequel je vivais. Je n’étais pas contente même quand j’obtenais ce que je voulais.

Quand par exemple, j’attendais le moment de ma pratique pour être tranquille et quand le moment s’est finalement présenté, une autre idée fascinante avait déjà remplacé celle de faire ma pratique 💡 . Alors, pendant ma pratique, je n’attendait que la fin pour pouvoir réaliser mon idée. Lorsque j’étais libre de le faire, je me suis rendu compte qu’une autre pensée m’envahissait, une autre inspiration m’emportait et que je ne voulais plus ce que j’avais voulu un moment avant. Je commençais à voir le mécanisme.

Je me voyais répéter ce fonctionnement dans différentes situations. Quand j’avais pris la décision d’aller voir une pièce de théâtre intéressante, je ne voulais rien d’autre que passer la soirée tranquillement à la maison. Et lorsque j’avais décidé de passer la soirée chez moi, j’étais angoissée de manquer quelque chose de magnifique qui se passait à l’extérieur.

Ce cercle vicieux est quelque chose de connu dans les traditions spirituelles depuis les millénaires. Le désir est toujours accompagné de souffrance et il en est la cause. On a peut-être du mal à saisir comment un désir pourrait provoquer la souffrance sauf que quand on comprend qu’on veut toujours autre chose que ce que l’on a. Nous pouvons tout avoir et pourtant nous restons sur notre soif. Ceci est une des caractéristiques du mental. De désirer. Et de partir ailleurs. Ce qui fait aussi que nous ne pouvons pas nous aimer. Nous ne sommes jamais assez bien.

Ce n’est que lorsque nous sommes totalement frustrés d’une telle vie, que vient le moment de sortir du cercle et de s’adonner à la méditation. La méditation permet d’arrêter le mental d’abord momentanément et puis cette expérience va guider le mental de rester présent dans d’autres circonstances. Elle ne va plus créer de nouveaux désirs, mais aimer ce qui est déjà là. C’est comme ça que tous les moments de la vie sont vécus comme précieux et uniques. Ce qu’ils sont d’ailleurs: Il ne reviennent plus jamais.

PING-PONGGG

Joogaharjoittelun avulla tulin aikanani tietoiseksi siitä, etten ollut koskaan todella tyytyväinen. En ollut onnellinen silloinkaan, kun sain toivomani.

Aloin kiinnittää asiaan huomiota. Sain huomata, että kun odotin pääseväni joogaamaan ja rauhoittumaan ja kun sitten pääsin, mielessäni virisikin ajatus tehdä jotain muuta kiehtovaa 💡 . Sitten odotin, että joogaharjoitus päättyisi ja voisin toteuttaa ajatukseni. Kun olin siinä vaiheessa, huomasin, että joku toinen ajatus valtasi mieleni enkä halunnutkaan enää niin paljon sitä mitä olin juuri hetkeä ennen halunnut.

Yhä enemmän tuli tilanteita, joissa sain nähdä saman toistuvan. Kun olin päättänyt mennä katsomaan mielenkiintoista näytelmää, olisinkin halunnut viettää lokoisan koti-illan. Kun taas olin päättänyt viettää koti-illan, iski ahdistus jäädä paitsi jostain jännittävästä.

Tästä on kyse, kun henkisissä traditioissa puhutaan siitä, että ihmisen elämä on kärsimystä ja se johtuu halusta. On ehkä vaikea käsittää miten halu voisi olla kärsimyksen syy paitsi kun huomaa, että haluaa aina muuta kuin on. Ei koskaan halua sitä mitä saa. Tämä on mielen ominaisuus. Haluta jotain ja kurkottaa tästä hetkestä pois. Se tekee myös itsensä rakastamisen mahdottomaksi. Näemme itsemme aina puutteellisina.

Yleensä ihmisen pitää tulla turhautumisessa todella tiensä päähän ennen kuin meditaatio alkaa kiinnostaa. Mielen janoisuus tuntuu raskaalta ja elämää kutistavalta. Meditaation merkitys on siinä, että se ensin hetkellisesti pysäyttää mielen tähän hetkeen ja sitten ohjaa sitä muussakin toiminnassa olemaan tässä. Me itse pysymme valppaina siten, että emme lähde kehittämään haluja, jotka veisivät meidät tästä hetkestä pois. Opimme haluamaan sitä mitä meillä on. Näin me tunnemme jokaisen hetken kallisarvoisuuden ja ainutlaatuisuuden. Sitähän jokainen hetki on. Yksikään niistä ei enää koskaan palaa.