Sing your song

Yoga is a tradition and a discipline that is supposed to unleash our full potential and reveal our real nature. The yoga philosophy tells us what are the things we should favour or restrict so that life can freely manifest through us. The life’s most beautiful gift – to be in touch with our own essence and express our individuality from that depth – doesn’t come to us without awareness. Indeed it comes only through awareness, not through effort or will.

Whenever the focus shifts from the essence to the mental level, from the soul to the ego, we start to behave mechanically. That can also happen in the yoga practice which can be transformed to a battlefield, if we lose the contact with our nature. We might then feel like an outsider to our own breath, repeat mechanically the movements or quote the spiritual truths in a chit-chatty way. The practice should give more sense to our lives and make us more intelligent. Nevertheless it’s possible to stay in a very superficial level and waste our energy into the practice. Any effort we do should be to find more our potential. Not an effort just for it’s own sake. If the practice doesn’t lead to stability, contentment and growing awareness, then it has no real value for life. Don’t try to became perfect in the practice. Try to become you by the practice.

Students are often careful not to do anything wrong. This is a very Western way of experiencing new things.  What could change the situation is that the yoga teacher doesn’t require perfection by pointing out all the “mistakes” and weaknesses, but boosts all good things existing already. When the good can grow, the weaknesses will disappear. The practice would be done in a positive atmosphere instead of insecurity, frustration, shame and self-hatred.

Yoga is not about trying to manipulate yourself to be something else than you are. It’s  about discovering who you really are. You are life. Be yourself. Be openly you. Nothing else is needed for happiness. Relax and give space to your own energy in the practice and in life. Your gift to the world is the uniqueness life has given you. Share it with the world.

LE CHANT DE TON COEUR

Le yoga est une tradition comprenant des pratiques par lesquelles nous pouvons révéler notre vraie nature et atteindre à notre vrai potentiel. La philosophie du yoga nous clarifie comment la discipline intérieure contribue à donner libre cours à la vie en nous. De reconnaître notre vrai être et de vivre connecté à cette source de sagesse et un grand bonheur qui nous permet de nous exprimer individuellement d’une profondeur extraordinaire. L’effort ou la volonté ne peuvent pas nous aider sur ce chemin, mais une conscience éveillée.

Si la source de notre vie se transfère de l’âme au niveau mental, notre façon de nous comporter devient plus mécanique, car nous agissons à partir de notre ego. Il est tout à fait possible que la même chose se passe dans la pratique du yoga, qui peut se transformer en un lieu de combat, si nous perdons la connection avec notre vrai être. Dans ce cas-là, nous pouvons nous sentir étranger à notre propre respiration, nous bougeons notre corps physique d’une manière mécanique ou bien nous pouvons même citer des vérités spirituelles à la légère. La pratique devrait nous donner plus de sens à notre vie et faire de nous des êtres intelligents. Nous pouvons tout de même rester à un niveau superficiel et nous épuiser par la pratique. L’effort que nous faisons dans la pratique devrait toujours nous servir à découvrir davantage la vérité. L’effort pour l’effort n’a aucun sens. À mon avis, il faut pas essayer de se perfectionner pour la pratique. Il s’agit plutôt de nous révéler à nous-mêmes par elle.

Très souvent, les élèves prennent des précautions pour ne pas “se tromper” dans la pratique. Je pense que ce qui pourrait changer la situation en bien, c’est que les professeurs au lieu d’exiger la perfection par désignant toutes les “erreurs” et les faiblesses de l’élève, supportent toutes les bonnes qualités déjà existantes chez celui-ci ou celle-ci. Quand le bien grandit, les faiblesses disparaissent. La pratique sera vécue dans une atmosphère positive au lieu des sentiments d’insécurité, de frustration, de honte ou même de haine pour soi-même.

Le yoga ne veut pas dire nous manipuler pour devenir étranger à nous-même. Le yoga nous aide à découvrir ce que nous sommes réellement. Nous sommes la vie. Si nous pouvions juste assumer cela, être nous-mêmes, nous serions heureux. C’est tellement simple. Détendons-nous et donnons plus d’espace à notre propre énergie et dans la pratique et dans la vie. Écoutons la source en nous. Notre unicité que la vie nous a donnée est un cadeau que nous devons partager avec les autres!

SINUN LAULUSI

Joogaperinne sisältää systemaattisia harjoituksia, joiden avulla voimme saada käyttöömme koko todellisen potentiaalimme ja ne voivat myös auttaa meitä kytkeytymään todelliseen henkiseen minuuteemme. Joogafilosofiasta löytyy tarkkoja ohjeita siihen millaisia valintoja meidän tulisi tehdä, jotta elämä pääsisi virtaamaan meissä vapaasti. Suurin lahja elämässä onkin se, jos löydämme todelliseen minuuteemme ja saamme elää yksilöllisyyttämme tästä syvyydestä käsin. Tämän lahjan voimme oikeastaan saada vain heräämällä henkisesti, emme ponnistelulla tai tahdonvoimalla.

Silloin kun elämämme siirtyy ytimestämme mielen tasolle eli sielustamme egoon, toimintamme muuttuu mekaanisemmaksi. Näin voi käydä myös joogaharjoittelussa, joka joskus muuttuu taistelukentäksi, kun yhteys todelliseen luontoomme katoaa. Tällöin olemme luultavasti ulkopuolisia omassa hengityksessämme, teemme kehon liikkeitä mekaanisesti ja saatamme vielä lausua henkisiä totuuksia vain lämpimiksemme. Harjoituksen tulisi tuoda elämäämme todellista merkityksellisyyttä ja tehdä meistä kirkasälyisiä. On kuitenkin mahdollista pysytellä vain pinnallisella tasolla ja kuluttaa energiansa mekaaniseen harjoitteluun. On parempi, jos ponnistelumme on suunnattu siten, että se auttaa löytämään uusia ulottuvuuksia emmekä ponnistele vain ponnistelun vuoksi. Jos harjoittelu ei tuo ajan kanssa tasapainoa, tyytyväisyyttä ja korkeampaa tietoisuutta, sillä ei ole sen kummempaa arvoa elämän kannalta. Joogan tarkoitus ei ole tehdä ihmisestä täydellistä harjoittelijaa, vaan ennemminkin antaa harjoituksen kautta mahdollisuus löytää syvempi minuutensa.

Aika usein joogaoppilaat ovat harjoituksessa varovaisia, etteivät vain tee mitään väärin. Uskon, että tilannetta helpottaa, jos opettaja ei vaadi harjoitukselta täydellisyyttä ja osoittele oppilaan virheitä ja heikkouksia, vaan panostaa siihen mitä hyvää oppilaassa näkee. Kun hyvä saa kasvaa, heikkoudet hiipuvat pois. Näin oppilas voi harjoitella positiivisessa ilmapiirissä sen sijaan, että tuntee epävarmuutta, turhautuneisuutta, häpeää tai jopa itsevihaa.

Joogassa ei ole kysymys siitä, että yrittäisimme muuttaa itseämme muuksi kuin mitä olemme. Kysymys on siitä, että joogan avulla löydämme itsemme. Muista, että sinä olet itse elämä! Ole avoimesti ja vapaasti oma itsesi. Mitään muuta ei tarvita todelliseen onneen. Mitään kauniimpaa ei ole. Rentoudu ja anna omalle energiallesi tilaa sekä harjoituksessa että elämässä. Sinun lahjasi maailmalle on se ainutlaatuisuus, jonka elämältä sait. Jaa se ihme muiden kanssa.

Photo by Minna Nuotio

Give your love

Sometimes my students ask me how to protect themselves from other people’s negativity. Or more precisely, how do we do this as yoga practitioners?  I think there’s no need to protect ourselves from others when we are healthy. A healthy psychosomatic system rejects negative energy automatically or replaces it by its own positive vibration. If we have issues and we are attracting negative people or situations, then it’s certainly good to know which situations can be destructive and avoid them consciously until our energy can handle them better.

It’s fear that is behind any negative emotion. Fear is an opposite energy to love. Fear is stuck energy, love is a wave. The persistent tensions in the body are usually incarnated stuck emotions and thus mostly fear. When we start to relax and change through the practice of yoga, our old fears disappear gradually. This makes us more sensitive to feel when somebody else has this kind of energy blockages. We really feel it, because we echo it. In the beginning there’s often a misunderstanding. We think others are negative. We feel that other people are poisoning our pure energy. What we are feeling in reality is not the other person’s fear, but our own. The other person’s fear triggers our hidden fears. Our mind which serves our ego and protects it, sees the other as the guilty one.

With a little more awareness we can step aside to see what’s really going on. It doesn’t have to be taken personally even if it happens in us. It’s the fears communicating. The next step is to grow in understanding that no matter what others are or represent or do, what we feel, is completely our own feelings and our responsibility. The negativity someone triggers in us should be considered as a gift. Never easy, but still a gift and an opportunity to grow and to get rid of some negativity. It’s through the interaction with others we can discover more hidden layers in ourselves than we might by a meditative self-exploration. The day nobody stirs these points anymore, when we don’t have fear, there’s nothing to protect. We have just love.

Love is not to be protected, it’s to be given away!

VAGUE VITALE

Mes élèves me posent assez fréquemment la question de savoir comment se protéger contre la négativité des autres. Ou encore plus précisément, comment le faire en tant que pratiquant de yoga. À mon avis, nous n’avons aucun besoin de nous protéger contre qui que ce soit, lorsque nous sommes en bonne santé physique et psychique. Un systême psychosomatique sain rejettera automatiquement une énergie négative ou la replacera par sa propre vibration positive. Si nous avons des problèmes émotionnels irrésolus et que par ce fait, nous attirons des gens négatifs ou des situations négatives, il est certainement préférable d’éviter les situations éventuellement destructives jusqu’à ce que notre propre énergie soit devenue claire et stable.

Derrière toute émotion négative, il y a la peur. En tant qu’énergie la peur est l’opposée à l’amour. La peur a une énergie stagnante ou arrêtée, l’amour est une vague mobile et vitale. Les tensions qui persistent dans le corps sont en général des variations de peur, petrifiées et incarnées. Lorsque nous commençons à nous transformer par la pratique du yoga et que nous nous détendons à l’intérieur, nous nous débarrassons de nos peurs peu à peu. Cela nous rend plus sensibles aux peurs des autres. Nous les sentons vraiment, parce que nous résonnons avec les sentiments des autres. Au début, on peut mal interprêter tout ça. Nous pensons que c’est les autres qui sont négatifs et qu’ils sont en train d’empoisonner notre énergie pure. Ce que nous ressentons en réalité, n’est pas la peur de l’autre, mais la nôtre. L’autre a déclenché en nous une peur cachée jusqu’ici. Le mental qui est toujours au service de notre ego pour le protéger, voit le coupable dans l’autre.

Avec un tout petit peu plus de conscience, nous pouvons nous mettre un peu à l’écart de nous-mêmes pour voir ce qui se passe réellement. Nous ne devons pas prendre ces choses personnellement, même si elles ont lieu en nous. C’est les peurs qui sont en train de communiquer entre elles. Le prochain pas est de comprendre que peu importe ce que dise l’autre, ce qu’il fasse, ce que nous ressentons, nous appartient totalement et la responsabilité nous en appartient également. La négativité déclenchée en nous par quelqu’un devrait être considérée comme un cadeau. Ce n’est jamais facile, mais c’est un cadeau, car la situation nous offre l’opportunité de grandir et de nous débarrasser d’une certaine quantité de négativité. Je crois que le plus souvent, c’est l’interaction avec les autres qui nous donne une perspective sur les problèmes cachés à notre propre oeil et cette interaction peut être plus efficace qu’une introspection silencieuse et méditative sur nous-mêmes. Le jour où personne ne pourra provoquer la négativité en nous, la peur aura disparu. À ce moment-là, nous n’aurons plus rien à protéger. Nous n’aurons plus que l’amour.

L’amour n’a pas besoin d’être protégé. L’amour veut être partagé.

 

RAKKAUDEN AALTO

Toisinaan joogakursseilla oppilaat pohtivat miten he voisivat suojata itsensä muiden ihmisten negatiivisuudelta. Minulta kysytään onko joogassa jotain omaa tapaa suojautua. Minä näen, että meidän ei tarvitse suojata itseämme muilta silloin kun olemme fyysisesti ja henkisesti terveitä. Terveen ihmisen oma systeemi hylkää negatiiviset energiat luonnollisesti tai muuntaa negatiiviset tilat positiivisiksi. Jos meillä taas on käsittelemättömiä ongelmia ja siten vedämme puoleemme negativiisia ihmisiä tai tilanteita, tuntuu järkevältä välttää tietoisesti sellaista mikä voi olla tuhoavaa niin kauan kunnes oma energiamme käyttäytyy automaattisesti myönteisesti.

Jokaisen negatiivisen tunteen taustalla on pelko. Pelko on energiana rakkauden vastakohta, sillä se on pysähtynyttä energiaa siinä kun rakkaus on elämän aaltoilua. Kehon pitkäaikaiset lihasjännitykset tai epätasapainotilat ovat yleensä kehoomme lihallistuneita kivettyneitä tunteita. Pääasiassa pelon eri variaatioita. Kun joogaharjoituksen kautta alamme rentoutua ja muuttua, pelot vähitellen liukenevat meistä pois ja samalla meistä tulee herkempiä tuntemaan muiden jumittuneita tunteita. Me todella tunnemme ne, koska toimimme niille kaikupohjana. Monesti tällaisen puhdistumisprosessin alkuvaiheissa tulee väärinkäsityksiä. Me kuvittelemme, että muut ovat negatiivisia ja että he myrkyttävät meidän puhdasta olotilaamme. Todellisuudessa se mitä tunnemme ei ole toisen ihmisen pelko, vaan omamme. Toisen ihmisen pelko osuu meidän alitajuisiin ja piilossa oleviin pelkoihimme ja tuo ne pintaan. Koska mielemme on tottunut suojelemaan egoamme, tässäkin tilanteessa se näkee helposti toisen ihmisen syyllisenä omaan pahaan oloomme.

Kun saamme tuotua tilanteeseen enemmän tietoisuutta, voimme astua hieman sivuun katsomaan mitä todella tapahtuu. Meidän ei tarvitse ottaa asioita henkilökohtaisesti, vaikka ne meissä tapahtuvatkin. Voimme katsoa miten pelot kommunikoivat keskenään. Seuraava askel tästä on kasvaa ymmärtämään se, että minkälainen toinen on tai mitä ikinä tämä tekeekin, se mitä me tunnemme, on pelkästään meidän omia tunteitamme, joista me itse vastaamme. Jonkun toisen meissä herättämä negatiivinen tunne voi olla kuin lahja, vaikka se onkin usein raskas vastaanottaa. Se antaa mahdollisuuden kasvuun ja ehkä oman negatiivisuutemme poistyöstämiseen. Usein on niin, että näemme itsestämme paljon enemmän vuorovaikutuksessa muiden kanssa kuin hiljaisessa itsetutkiskelussamme. Sinä päivänä kun kukaan ei enää osu tällaisiin sokeisiin pisteisiin meissä, kun meissä ei ole enää pelkoa, ei ole mitään suojattavaakaan. Meillä on vain rakkaus.

Rakkautta ei tarvitse suojella, rakkaus suojelee!

Photo by Pauliina Kapanen

Countdown?

In Ashtanga yoga practice, in most of the asanas, we stay “five breaths” which factually means ten breaths as we both inhale and exhale five times. Nevertheless we count to five. This sounds very simple.

The mind perceives usually the five counts linearly and thus the end is taken as a goal or even a relief to hunger for during the effort. Of course the counts are linear in time, but during the practice we are supposed to step out of time to be fully present in every moment. The time dimension exists, but we don’t keep it in mind. If we don’t guide our mind, it can keep on functioning in the same everyday materialistic way of trying to achieve a goal. It seems that quite often practitioners want to reach quickly the last breath of the asana. So as soon as they get into the asana, they start to struggle their way to the end. They try to get the asana done fast and they speed up with their counts. This way of practicing creates stress and doesn’t procure great health or well-being.

Whenever we have stress in the mind, difficulties to breathe or some painful stiffness in the body, we might be inclined to to rush until the “five”. However this is the way to lose the awareness and the connection to the root cause of the pain. This is not only the students’ tendency. Some teachers accelerate their counting when they feel that the student is in difficulty to maintain an asana. They make it as if they really counted to five, but  actually they make the time shorter.

If we want to work in the reality level instead of the mental level which is our own perception or manipulation of time, then we really have to stop rushing. We have to be present in every breath. Of course it’s not always easy, but then we can ask ourselves what is the problem behind that haste. What are we unconsciously avoiding to feel or see? Besides if we are able to breathe just once in an asana in a relaxed and comfortable way, we can go on forever. If we can’t breathe even one breath deeply, then very little is going to happen on a deeper level. The body will carry on with the same problems.

It takes some time to get used to these counts in the sense that we are not actually counting anymore. The rhythm gets into our body and we don’t need our mind for that. Our body is counting. We just feel when we’ve come to the end of our count. You can try to change this in your practice. Not to live in your mind and not to make it ‘as if’ you did it until five. With your body you can make it for real!

 

COMPTE À REBOURS

Dans la pratique de l’Ashtanga yoga, en règle générale, nous restons cinq respirations dans chaque asana. Quoique, en réalité, nous restons dix respirations, car pour compter une respiration, nous inspirons et nous expirons une fois. Cela paraît très simple.

Le mental a pourtant tendance de percevoir les comptes d’une façon linéaire et ainsi la fin est considérée comme une fin en soi ou bien un soulagement auquel on s’attend pendant que l’on est dans l’asana. Naturellement, les comptes sont linéaires dans le temps, mais pendant la pratique nous sommes censés sortir de cette dimension temporelle pour  mieux pénétrer le moment présent. Le temps existe, mais nous restons en dehors de lui dans le sens où notre mental ne bouge plus entre le passé et l’avenir.

Si nous ne tenons pas les rênes par rapport à nos pensées, le mental continue à fonctionner à sa manière habituelle de vouloir parvenir à un but ou à atteindre quelque chose. Il me semble que les pratiquants de yoga veulent souvent arriver vite à la dernière respiration et sur le plan pratique, cela veut dire que dès qu’ils se mettent dans une asana, ils commencent à se battre pour arriver à la fin. Ils cherchent à accomplir la tâche un peu vite fait et pour cela, ils accélèrent leurs comptes. Une telle façon de pratiquer le yoga va croître le stress et n’améliore pas la santé ou le bien-être général.

Si jamais nous avons du stress mental ou émotionnel, des difficultés respiratoires ou bien un corps raide à nous faire mal, nous sommes enclins à nous précipiter jusqu’au “cinq”. Pourtant, c’est comme cela que nous perdons notre connection avec la vraie cause de la peine. Cela n’est pas seulement le défaut des élèves, car il y a aussi des professeurs de yoga qui accélèrent leurs comptes pour l’élève quand ils voyent que l’élève est en train de se battre avec sa respiration. Ils font semblant de compter jusqu’au cinq, mais en réalité, ils rétrécissent le temps en comptant plus vite.

Si nous voulons travailler dans la réalité au lieu du niveau mental où il s’agit toujours d’une perception ou d’une manipulation personnelle du temps, nous devons nous arrêter de nous hâter dans la pratique. Nous devrions être présents dans chaque respiration. Ce n’est pas toujours évident, bien entendu, mais quand nous avons des difficultés d’être présents, nous pouvons nous demander quelle est la raison qui nous faire fuir. Qu’est-ce qui nous stresse? Qu’est-ce que nous évitons de sentir ou de voir? Du reste, si nous pouvons prendre ne serait ce qu’une bonne respiration dans l’asana, nous pouvons y rester à l’aise le temps que nous voulons et par contre, si nous ne pouvons pas rester une seule respiration dans l’asana, très peu va changer en ce qui concerne les difficultés. Les mêmes problèmes vont persister dans le corps.

Normalement, ça va prendre un certain temps pour que nous nous habituions à ces comptes. Le rythme va s’installer dans le corps et c’est le corps qui compte désormais et c’est le mental qui est au repos. Ça, c’est quelque chose que tu pourras essayer de changer dans ta pratique! Pas compter dans la tête, pas faire semblant d’arriver à la fin avant d’avoir senti les cinq comptes dans le corps! Bonnes pratiques!

LÄHTÖLASKENTAA

Ashtangajoogaharjoituksessa pysytään pääasiallisesti kaikissa asanoissa “viisi hengitystä” mikä tosiasiassa tarkoittaa kymmentä hengitystä, koska sisään- ja uloshengitys lasketaan yhdeksi. Kuitenkin laskemme harjoituksessa viiteen. Tämä voi kuulostaa helpolta.

Normaalisti mieli hahmottaa laskut yhdestä viiteen lineaarisesti ja siten viimeinen lasku koetaan jonkinlaisena päämääränä, huojennuksena, jota jo ponnistelun aikana janotaan ajatuksissa. Toki laskut etenevätkin ajassa lineaarisesti, mutta harjoituksessa pyrimme astumaan pois ajasta, jotta voimme kokea jokaisen hetken ilman mielessämme häilyviä menneisyyttä ja tulevaisuutta.

Jos emme ohjaa mieltämme lainkaan, se saattaa jatkaa arkipäiväistä materialistista toimintatapaansa ja yrittää saavuttaa jotain. Monesti harjoittelijat haluavat päästä asanassa pian loppuun ja siksi lisäävät vauhtia laskuihinsa. Tällainen harjoittelutapa lisää stressiä. Siten se ei myöskään paranna oloa eikä vaali terveyttä.

Jos mielemme on levoton, jos meillä on hetkittäin hengitysvaikeuksia tai jos kehossa on kipuna tuntuvaa jäykkyyttä, saatamme hyvinkin olla taipuvaisia sivuuttamaan nämä ongelmat kiiruhtamalla “viiteen”. Näin kuitenkin kadotamme yhteyden ongelman ytimeen emmekä ole enää tietoisia todellisuudesta. Alamme ohjautua mielestämme käsin välttäen kipukohtia. Tämä ei ole pelkästään joogaoppilaiden taipumus. Myös jotkut opettajat kiihdyttävät laskujaan tuntiessaan oppilaan vaikeuden pysyä asanassa. He laskevat viiteen, mutta tosiasiassa lyhentävät ajan itselleen sopivaksi ja estävät ongelman esiintulon sekä työstämisen.

Jos haluamme toimia todellisuuden tasolla oman mielemme sijaan, meidän täytyy lopettaa kiirehtiminen. Meidän pitää olla läsnä joka hengityksessä. Se ei tietenkään ole aina itsestäänselvää, mutta silloin on hyvä pysähtyä ja miettiä mitä hätäilyn taustalla on. Mitä tunteita välttelemme alitajuisesti? Jos nimittäin pystymme hengittämään edes yhden hengityksen rauhassa ja rennosti, pystymme jatkamaan kuinka pitkään vain. Jos taas emme kykene hengittämään edes yhtä hengitystä tasapainoisesti, silloin tuskin mitään muutosta tapahtuu syvemmälläkään. Samat ongelmat pysyvät kehossa.

Yleensä menee jonkun aikaa, että totumme näihin laskuihin niin, ettemme enää koe laskevamme. Kehomme laskee. Keho siis sisäistää rytmin ja sen jälkeen voimme antaa mielen levätä tästäkin tehtävästä. Voimme vain tuntea milloin olemme tulleet  päätökseen laskuissamme. Voit yrittää muuttaa tämän harjoituksessasi. Siten et enää elä mielesi sisällä ja yritä saada todellisuutta mukautumaan siihen, vaan annat kehosi elää ja kukoistaa tässä ja nyt.

                                                              ~ No rush ~                 Photo by Minna Nuotio