Jet lagged

Some years ago I could witness a peculiar domino effect in my life. I had opened a yoga shala in Helsinki, Finland, and even if it was a kind of dream come true, from the very beginning I felt that the meaning of it in my life would be something else than yoga and steadiness. Financially it didn’t work and that was the reason I had to close it. I was so heavily in debt that I had to give up my appartment and everything material I got. I could really experience what I was teaching: detachment. I could feel what it means when the detachment is not your own choice, but things are taken away from you just like that. At the same time as it was painful to go through these events, I was feeling I had had a gift from life and I was even convinced that that process would take me to the right place. I didn’t fight against anything. I new that my yoga shala was a stepping stone to something new.

Then I got an invitation to go to Mexico to teach for three months. The door opened on the other side of the world and all I had “lost” began to have a new meaning. I had started to study Spanish some months before, so I felt this was also an answer to my energy and action. I made a contract with the studio owner and had the feeling that I can let go of everything in Finland. When I left to Mexico via Paris, I had no place to come back to. Already that made me feel enormously happy. Just leave. Be homeless and light. After a few days in Mexico, the studio owner told me he had decided not to go to his three month trip and that he would like me to go back home the next day. O_o

In my jetlag I prepared myself for the return flight and then started my trip towards Paris. I had magical time up in the skies. Time to feel my situation and laugh about it. I had no home, no money, no job anymore. Instead there was a feeling of great density, emptiness and fullness all at the same time. And I had a destination. It’s one of the most joyful and fantastic moments of my life. For so long I had dreamed of going back to Paris to live there. I could clearly see that I had created the obstacles myself. Now they were gone. The last piece of the puzzle fell into place.

DÉCALAGES

Il y a quelques années j’ai changé de cap dans ma vie d’une manière bien singulière. J’avais ouvert un studio de yoga en Finlande, à Helsinki, et même si c’était un rêve qui se réalisait, j’avais l’intuition dès le début que la signification de ce studio dans ma vie personnelle ne serait pas l’enseignement approfondi du yoga, mais quelque chose de complètement différent. Financièrement, le studio n’a pas marché si bien que j’ai dû le fermer arrivée au bout de mes moyens. Je m’étais endettée avec les investissements nécessaires du studio et pour m’en sortir, il fallait vendre tout ce que j’avais. C’était l’occasion de vivre ce que j’enseignais depuis longtemps: le détachement. Je pouvais mieux comprendre ce que ça voulait dire quand on ne choisit pas de se débarrasser des choses, mais on est obligé de le faire. En même temps que c’était pénible quelque part, je savais que la vie me faisait un cadeau et j’étais convaincue que ce processus allait finir par m’emmener au bon endroit sans savoir bien sûr où c’était. Je ne me battais pas contre les circonstances.

Après avoir fermé mon yoga shala, j’ai reçu une invitation pour aller enseigner au Méxique pour trois mois. La porte s’ouvrait à l’autre bout du monde pour moi et tout ce que j’avais “perdu”, commençait à avoir une autre signification. J’avais entrepris des études d’espagnol quelques mois auparavant, dont je me félicitais maintenant et que je voyais comme une belle coïncidence. Quand j’ai reçu le contrat de la part du directeur du studio, ça me donnait la sécurité pour arranger ma vie en Finlande de la sorte que je n’y aie plus rien du tout. Je partais pour le Méxique via Paris sans avoir un endroit où retourner. Ça me rendait tellement heureuse! J’étais une SDF et je me sentais légère. Après quelques jours au Méxique, le directeur me fait part du changement de ces projets. Il annulait son voyage de trois mois prévu. Il souhaitait que je rentre chez moi le lendemain. O_o

Sous l’effet du décalage horaire, je me préparais pour retourner en Europe et le voyage à destination de Paris commençait. Je vivais des moments magiques dans le ciel! J’avais le temps et l’espace de voir ma situation globale et d’en rire. Je n’avais pas de maison, pas d’argent, pas de travail. J’avais une destination: Paris. J’avais une sensation de densité, de vide et de complétude en même temps. C’était un des moments des plus fantastiques de ma vie. Car ça faisait déjà tellement longtemps que je rêvais d’aller vivre à Paris. Là, je pouvais voir clairement que les obstacles, je les avais créés moi-mêmes, ils n’existaient pas. Au moins là, ils avaient disparu. Il ne manquait plus aucune pièce dans le puzzle.

JETLAGISSÄ

Iso pyörä pyöräytti joitakin vuosia sitten elämäni uuteen vauhtiin. Olin avannut Helsinkiin joogasalin ja vaikka se oli monella tavalla vuosien unelmien täyttymys, tunsin sisimmässäni alusta saakka, että se toisi omaan elämääni jotain ihan muuta kuin joogaa ja pysyvyyttä. Taloudellisesti sali ei menestynyt, joten jossain vaiheessa se oli pakko sulkea. Sen synnyttämistä veloista johtuen, luovuin kodistani ja kaikesta vähäisestä omaisuudestani. Sain kokea sen mitä opetan: takertumattomuuden tarpeellisuuden ja miltä tuntuu, kun luopuminen ei ole oma valinta. Tietystä kivuliaisuudesta huolimatta kaikki tämä tuntui syvällä sisimmässäni lahjalta ja vieläpä niin, että olin vakuuttunut siitä miten kaikki luopuminen veisi minut oikeaan paikkaan. En siis hangoitellut vastaan. Tunsin, että joogasalini toimii ponnahduslautana uuteen.

Sitten kun sain kutsun opettamaan Meksikoon kolmeksi kuukaudeksi, se toi merkitystä omien suunnitelmien kariutumiselle ja avasi oven toiselle puolelle maailmaa. Samalla se oli kuin vastaus omaan hämmästykseeni miksi olin alkanut hieman aiemmin opiskella tarmokkaasti espanjaa. Tein sitten salin omistajan kanssa työsopimuksen ja sen turvin tein järjestelyjä niin, että luovuin viimeisistäkin tavaroistani ja kiinnikkeistäni kotimaahan. Kun lähdin Pariisin kautta Meksikoon, minulla ei ollut mitään mihin palata. Jo se tuntui autuaalta. Lähteä vain. Olla koditon ja kevyt. Oltuani muutaman päivän Meksikossa, joogasalin omistaja kertoi päätyneensä uuteen ratkaisuun, ettei lähtisikään suunnittelemalleen pitkälle reissulle. Niinpä minä saisin lähteä jo seuraavana päivänä takaisin. O_o

Vielä aikaero-oireissani istuin koneeseen, joka lähti viemään minua kohti Pariisiia. Ilmassa oli aikaa ja taikaa. Aikaa katsoa tilannetta ja nauraa sille. Minulla ei ollut kotia, ei työtä, ei rahaa. Minulla oli vain tieto määränpäästä: Pariisi. Hetki oli tiheä, täysi ja tyhjä. Se on yksi elämäni järisyttävimmistä ja iloisimmista hetkistä. Suuri silmänisku elämältä. Olinhan vuosien ajan kaivannut rakkaaseen Pariisiin ja unelmoinut siellä asumisesta. Sain nähdä kirkkaasti sen miten olin itse kerännyt haaveeni eteen kaikki esteet ja nyt sain huomata, ettei mitään todellisia esteitä koskaan ollutkaan. Palapelin viimeinen pala asettui paikalleen.

IMG_3448

Photo by Anne

Advertisements

Countdowns

In my present life I travel at least twice a month and that’s why many things need to be organized also according to the length of my stay. One thing I’m aware of when preparing a trip is how many practices would I do. From this morning’s countdown feelings before my next trip there was a flush of gratitude and joy in me – not for the first time!

Because of the practice, any trip seems more exciting for me. It gives a structure and a meaningful continuity to my life on many levels. Imagine three days wherever you are and imagine then three days with a practice every morning and feel the difference inside. When you practice you know you will be facing your real feelings, sensing deeply your body, your breath, you will have a big adventure going on inside of you all three days!

By doing my practice I become one with the place and local people through my rootedness. I become anchored and I don’t have a feeling of travelling at all. I’m just totally being there. I’m also building something all the time inside of me no matter what the outer circumstances are. Sometimes life around me is tumultuous and the practice takes me back to my roots. Sometimes life is flat and the practice gives lovely sparkles to my day. My practice is my daily contribution to the creation. It gives a frame around which life happens.

COMPTES À REBOURS

Dans ma vie actuelle, je voyage au moins deux fois par mois. Beaucoup de choses doivent être organisées aussi du point de vue de la durée de mon séjour. Uune chose dont je suis consciente en préparant mon voyage est le nombre de pratiques que je ferais pendant le voyage. Ce matin, j’ai senti une fois de plus le compte à rebours qui commençait avant mon prochain voyage et j’avais une bouffée de gratitude à l’intérieur de moi – pas pour la première fois!

Pour cause de la pratique du yoga tous les voyages sont une inspiration de plus pour moi. La pratique me donne une structure et une continuation internes significatives sur plusieurs niveaux. Imaginez trois jours de votre vie dans n’importe quelle situation et imaginez ensuite la même situation avec une pratique tous les matins et sentez la différence à l’intérieur de vous. Lorsque nous pratiquons, nous savons que nous allons faire face à nos vrais sentiments, nous allons sentir notre corps, notre respiration et nous allons avoir une aventure à l’intérieur de nous pendant les trois jours entiers.

Où que je sois, je m’intègre à l’endroit et aux gens par l’ancrage que me procure ma pratique. Par mon enracinement momentané, je n’ai pas l’impression d’être en voyage du tout. Je suis totalement là où je suis. Je suis en train de construire quelque chose quelles que soient les circonstances extérieurs. Parfois la vie est tumultueuse et c’est la pratique qui me ré-enracine. Parfois la vie est plus plate et à ces moments-là, la pratique me fournit des étincelles extraordinaires pour m’embellir ma journée. Ma pratique est ma contribution quotidienne à la création. Elle me donne un cadre autour duquel la vie peut s’exprimer.

LÄHTÖLASKENTAA

Nykyinen elämäni on sellaista, että matkustan vähintään pari kertaa kuukaudessa ja siksi monien asioiden tulee olla hyvin organisoituja myös suhteessa matkani pituuteen. Matkalle valmistautuessani mielessäni pyörähtää aina ajatus myös siitä kuinka monta harjoitusta matkallani tulen tekemään. Tämän aamun countdown-tunnelmista ennen seuraavaa matkaani suihkusi sisälleni kiitollisuuden ryöppy – eikä todellakaan ensimmäistä kertaa.

Jo harjoituksen vuoksi matka vaikuttaa etukäteen jännittävältä. Matka saa harjoituksen mukaan oman rakenteensa ja elämässä on mielekästä jatkuvuutta monella eri tasolla. Kuvittele omassa elämässäsi kolme päivää missä tahansa tilanteessa ja mieti samat kolme päivää niin, että mukana on joogaharjoitus. Tiedät jo etukäteen, että olet kosketuksissa todellisten tunteittesi kanssa, tunnet voimakkaasti kehosi, hengityksesi ja tiedät olevasi tässä seikkailussa osallisena kolme peräkkäistä päivää.

Kun itse teen harjoituksen matkoillani, tunnen miten tulen osaksi kulloistakin ympäristöä ja sen ihmisiä. Juurrun sinne – hetkeksi – enkä siis olekaan matkalla. Olen siellä totaalisesti. Koko ajan rakennan sisälläni jotain huolimatta ulkoisista olosuhteista. Joskus elämä ympärilläni on vilkasta ja vauhdikasta ja silloin harjoitus vie minut rauhaan ja hiljaisuuteen. Joskus elämä on näennäisen tasaista ja silloin voikin olla, että harjoituksen kautta elämä antaa yllättäen jotain uudenlaista sähköä ja säihkettä. Harjoitus on minun osuuteni päivittäisessä luomistyössä. Se antaa keveät kehykset kaikelle muulle tapahtua.

IMG_2580

Photo by Anne, * St-Jean-Cap-Ferrat *

Magical appearance of YOU

Many yoga practitioners are familiar with the situation that they don’t feel like practicing even if they want to. They know that in a way they would like to do the practice because it’s good for them, but they feel lazy. The practitioners usually also know that this kind of moments are about the dialogue between mind and soul. We hear two different voices inside. Less you’ve practiced, more you usually listen to your mind. The mind simply is stronger and finds a way to justify why it’s better to practice another day. More you practice, more often you find yourself involved in this hesitation and you clearly understand that the mind’s function is to keep you in a safe place, in your comfort zone, in your past. Little by little you learn not to listen to it and you stick to what you really want. This is how the physical yoga exercise gets another dimension through which we learn a lot about our dual-faceted nature. One day the mind will be tamed, it won’t disturb us at all and we’ll feel whole and complete.

When you’ve understood the mechanical mind, then you could think about how you handle these situations by reading the messages of the body. The laziness can be neural: the body doesn’t want to move. A movement would feel too violent towards oneself and you feel you just want to be in peace. This kind of physical and physiological feeling is deeper than thoughts. We feel our whole being is against the practice. We feel that now we’re really listening to ourselves and we skip the practice.

Whether you listen to your mind or your body, it’s actually almost the same. Both want to get back to the old, to the usual. Neither one can be changed with force, but both can be given a new direction when they are stuck. Neither one can be our trustworthy guide. When we learn to take distance also with the body’s conditioned messages and we see a bigger picture, we will find something deeper in ourselves. That ethereal beauty underneath all the explanations is the voice to listen to. In any moment of our lives.

ÉCLOSION

Je suppose que beaucoup de praticiens de yoga connaissent cette situation où on voudrait pratiquer connaissant les bénéfices de la pratique, mais on n’a pas envie. Et beaucoup savent aussi qu’il s’agit de cette division entre le mental et le Soi. Nous discernons deux voix différentes à l’intérieur de nous. Moins nous avons pratiqué, plus fort est le mental et plus on a tendance à l’écouter. Nous trouvons une façon de raisonner pourquoi pas pratiquer maintenant. Plus on pratique et plus on voit soi-même dans cette hésitation où le mental essaie de prendre le dessus par sa nature qui est de nous maintenir dans le passé et dans l’habitude. Petit à petit, nous commencons à ignorer cette voix, car nous savons ce que nous voulons malgré la force du mental et nous agissons selon notre propre volonté. C’est ainsi que par la pratique physique nous acquérons une dimension plus spirituelle laquelle va nous apprendre énormément sur cette dichotomie inhérente intérieure. Un jour le mental se sera apaisé pour de bon, il ne nous perturbera plus et nous nous sentirons bien complets et paisibles.

Alors, nous comprenons assez vite comment fonctionne le mental, mais il n’est pas si fréquent que les gens mettent en question les sensations physiques, les messages du systême nerveux. Quand on se sent fatigués, quand on n’a pas envie, le corps est lourd et on se dit qu’il n’est pas bon de bouger le corps. Le repos semble évident et on se dit peut-être que ça serait aller contre soi-même si on pratiquait. Les sensations physiques et physiologiques sont plus profondes que les pensées et nous avons probablement l’impression que si on n’écoutait pas ces signes, on ferait quelque chose contre soi-même.

Lorsque nous travaillons le mental et le corps, il est essentiel de se rappeler que les deux nous tiennent dans le passé. Nous pouvons pas les changer du jour au lendemain, nous ne pouvons pas forcer les choses, mais nous pouvons toujours donner une direction, accompagner une énergie même quand on se sent bloqué. Ni le mental ni le corps peut nous servir de vrai guide. En prenant plus de distance avec le corps, nous aurons une perspective plus large. Cette perspective nous permet de trouver quelque chose de plus précieux derrière le mental et le corps: la beauté éthérée de notre âme. C’est là la lumière à suivre à chaque moment.

SIELUN VALO

Monille joogaajille on tuttu sellainen tilanne, kun ei huvita joogata, vaikka haluaisi. Kun tietää sen olevan hyväksi, mutta ei vaan huvita. Moni myös on selvillä siitä, että usein on kyse mielen ja sielun vastakkaisista toiveista. Ihminen kuulee kaksi ääntä sisällään ja on hajaantuneessa tilassa. Kokemattomammalla harjoittelijalla mieli vie yleensä voiton tarttumalla johonkin selitykseen miksi nyt ei ole hyvä joogata. Kun kertyy enemmän kokemusta ja näkemystä itsestään tässä ristiriitatilanteessa, käsittää sen, että mieli yrittää tulla muutoksen väliin, sen mekanismit pitävät ihmisen totutussa. Vähitellen siitä oppii olemaan välittämättä, kun tietää mitä oikeasti haluaa. Tällä tavalla joogan fyysinen harjoittelu saa uuden ulottuvuuden ja opettaa meille valtavasti tästä kahtiajakautuneisuudestamme. Eräänä päivänä mieli on talttunut siten, että se ei enää häiritse meitä ja olemme asettuneet sisältämme löytyvään rauhaan.

Harvemmin puhutaan siitä, että se huvittamattomuus voisi olla hermostollista. Joskus ihmisistä nimittäin tuntuu, että kehoa ei huvita.  Liike ja liikkuminen tuntuisivat väkivaltaiselta omaa oloa kohtaan. Ihminen haluaa olla rauhassa. Fyysiset ja fysiologiset tuntemukset ovat usein paljon syvempiä kuin ajatukset. Suhtaudumme niihin vielä vakavammin kuin mieleemme. Tuntuu todella siltä, että nyt ei pidä tehdä, kun olo on niin sitä vastaan. Ajatus voi olla se, että nyt kuuntelee itseään, tietää mikä itselle on parasta.

Sekä mieltä että kehoa harjoitettaessa, on kuitenkin hyvä muistaa, että molemmat haluavat palata tuttuun olotilaan. Kumpaakaan ei pitäisi väkivalloin muuttaa, mutta molemmille voi antaa suuntaa silloinkin kun ne pyrkivät jämähtämään paikoilleen. Kumpikaan näistä ei siis voi toimia todellisena oppaanamme. Kun saamme kehonkin viesteihin etäisyyttä ja opimme ottamaan laajemman perspektiivin, niin löydämme tuntemusten takaa todellisen itsemme, oman valomme. Tätä valoa voimme kuunnella kaikissa tilanteissa.

1394784_863100273746499_6188229116189803388_n

Photo Johanna Viitanen / johanna@kaarne.net

Connected by the Moon

There are still some special urban places in the cities that can’t be published on Facebook or Instagram. 😎 They are unique oases and they hide something exquisite inside of them. In the Hammams in Paris I’ve admired the exotic beauty of the architectural magnificence, I’ve enjoyed sweet fragrances and shared a strong feeling of sisterhood with women I don’t know at all.

Bathing and purification rituals make time stop. You never go to a spa when you’re busy. You go to spend long hours, to surrender to the moment. You relax in the pools, you wash your body with love, rest on the platforms, you cool your body in the lounges and you catch up with a friend in a shower room. What I feel is really special is the innocence. Women naked and freed from criticism, free from cultural differences, social norms and female competition. Nowadays it’s quite unusual to find any situation without sexuality when naked bodies are involved. These are the places to show your body as it is! Here the women take tenderly care of each other. They gently foam their perfumed soaps and wash their friend’s body. They apply conditioners to each other’s hair with attention and care and with some playfulness. They surrender to the moment, to their own body, warmth, humidity and the sounds of streaming, bubbling, splashing water. It’s the moment of sensuality, positivity and naturalness. The female energy flourishes and makes everyone fulfilled.

In addition to this soft and joyful atmosphere the hammams are unbelievably beautiful. You can just let your eyes follow a growing water drop that slowly rolls down the mosaic to disappear in the moisture of the wall. Or you can walk your eyes in the arcades of different sizes and admire the details of the architecture. You can listen to the soft female voices, contemplate the sounds of the water or you can just concentrate on your feelings of your own body, so free. The contrast can be found in a strong wholebody peeling on a hard table by a Maghrebian woman if you’re willing to pay for that. 🙄

AU CLAIR DE FEMME

On peut encore trouver quelques lieux urbains dont les évènements ne peuvent pas être publiés sur Facebook ou Instagram. 😎 Ce sont des oasis uniques protégés des bruits et qui nous proposent de découvrir quelque chose d’exquis. Dans les hammams à Paris j’ai pu admirer la beauté exotique de l’architecture magnifique, j’ai savouré les odeurs douces des huiles essentielles et j’ai partagé un sentiment de solidarité féminine avec les femmes qui m’étaient inconnues.

Le bain et les rituels de purification font arrêter le temps. Nous n’allons jamais dans un spa quand nous sommes pressés. Nous y allons pour passer du temps, pour nous abandonner au moment. Dans un hammam, on peux se détendre dans les bassins, se laver avec soin et tendresse et ensuite se reposer sur le podiums et papoter avec une copine sous la douche. Ce que j’ai trouvé vraiment spécial, c’est l’innocence féminine dans ces endroits. Les femmes nues, libérées de peur d’être critiquées, libres de différences culturelles, des normes sociaux et de la compétition féminine. Aujourd’hui, il est assez inhabituel de trouver un contexte où la séxualité n’est pas mêlée quand on a affaire à des corps nus. Mais ici, c’est possible! Ici, les femmes s’occupent tendrement les unes des autres. Elles moussent des savons parfumés pour laver le dos de l’amie avec une gentillesse remarquable. Elles s’appliquent un masque de cheveux avec soin, attention et hilarité. Elles s’adonnent au moment, à leurs propres corps, pour s’unifier avec l’humidité omniprésente et les clapotements de l’eau. C’est le moment de sensualité, positivité et naturel. L’énergie féminine fleurit et fait épanouir les femmes.

En plus de cette atmosphère douce et joyeuse, les hammams sont incroyablement beaux. Ce que j’aime faire, c’est de laisser mon regard suivre une goutte d’eau qui roule le long du mur en mosaique et qui finit par disparaître dans l’humidité. Ou bien, promener mon regard sur les arcades de différentes tailles et admirer les détails de l’architecture. Je peux prêter l’oreille à de douces voix féminines, comtempler les murmures de l’eau ou juste me concentrer sur les ressentis de mon corps, libéré de toutes sortes de gênes. Si j’ai envie d’un peu de contraste, je me paye un peeling corporel sur une table dure donné par une femme maghrebine avec des gestes de mains assez impitoyables. 🙄

KUUN YHTEENKIETOMAT

Vielä on kaupungeissakin uniikkeja paikkoja, joiden tunnelmat eivät päädy Facebookiin tai Instagramiin. 😎 Ne alkavat olla kuitenkin harvassa, ja niinpä ne voivatkin kätkeä sisäänsä jotain todella taianomaista. Pariisin hammam-kylpylöissä olen kokenut aikamatkojen, huumaavien tuoksujen ja kauneuden lisäksi voimakasta sisarellisuutta itselleni tuntemattomien naisten kanssa.

Kylpeminen ja puhdistautumisrituaalit ovat jo omanlaisiaan hartaita toimituksia, joissa aika pysähtyy. Kylpylään ei mennä kiireessä. Siellä vietetään yleensä tunteja antaumuksellisessa olotilassa altaissa rentoutuen, huolellisesti peseytyen, lauteilla lepäillen, looseissa vilvoitellen ja pesuhuoneissa kuulumisia vaihtaen. Erityistä on viattomuuden kehrä. Naiset vapautuneina, alastomina, vapaina arvioivilta katseilta, vapaina kulttuurisista eroista, sosiaalisista normeista, kilpailusta muiden naisten kanssa. On harvinaista löytää nykyään tilanteita, joissa ollaan kehojen kanssa tekemisissä, vieläpä ilman vaatteita, mutta jossa ei ole seksuaalisuutta. Ja niinpä naiset hellivät toisiaan. Ystävät vaahdottavat tuoksuvia saippuoitaan ja pesevät toisiaan, levittävät hoitoaineita toistensa hiuksiin keskittynein ja hoivaavin ottein ja lempeän iloisesti kuin lapset leikkien. Antautuvat hetkelle, omalle keholleen, lämmölle, kosteudelle ja veden virtaaville, pisaroiville ja polskahteleville äänille. Kaikki on aistillista, positiivista ja luonnollista. Naiseus kukoistaa ja tekee jokaisen onnelliseksi ja hieman enemmän naiseksi.

Tämän pehmeänhilpeän tunnelman lisäksi hammamit ovat uskomattoman kauniita. Voit antaa katseesi seurata pullistunutta vesipisaraa, joka hiljalleen rullailee mosaiikkiseinää alaspäin kadotakseen lopulta seinän kosteuteen. Tai voit antaa katseen lipua erikokoisiin holveihin ja viipyillä arkkitehtuurin yksityiskohdissa. Voit kuunnella soinnikkaita naisääniä, katsella veden liikkeitä tai keskittyä tuntemaan kehosi ilman mitään kahleita. Kaikkialla solisee, hyrisee ja kuplii. Kontrastia kaivatessasi voit ottaa maksua vastaan riuskan pohjois-afrikkalaisnaisen kovalla pöydällä antaman säälimättömän kokovartalokuorinnan. 🙄

IMG_0083

Väinö Richard Rautalin, “Spring”. Photo by Anne.