Responsibility and letting go of control

My previous post was about self-confidence and trust. Now I’d like to think about trust from another perspective. Is trust finally always trust in yourself? Should we ever trust the other completely? If we want to trust, are we able to? Would it be an important experience for our well-being to completely trust the other?

In my opinion the majority of people don’t trust completely the other(s) and this is certainly also taken as a sign of a certain maturity in life in general. We shouldn’t give our life to the hand’s of another without having at least something we can control.

When I give sessions in Biodynamic Cranio-sacral therapy I can see how my clients progressively get back to the original rhythm of the human being. This rhythm also contains the subtle movement we were continuously performing in the womb through the inherent ebb and flow. The “tides” are the universal phenomenon of expansion and constriction of all life. The trust can feel like that: being lulled by the universe continuously. My own experience is that if you can go ”back” to the child’s – or the embryo’s – total trust, you will have something very precious in your life. 

I was recently talking with a student of mine about one session we did together and where she experienced some uncertainty in our relational field before the session started. In our conversation we talked about our respective boundaries and what happened in her system when she new I was going to come to the contact with her physical body. In these moments it’s very typical that the body lives its own life. In your mind you know you’re safe, but your body starts to feel unconfortable – maybe because of the anticipation of the loss of control.

This student then said that she’s well aware that she should remain responsible of her own life even in the most deeply relaxed moments of the session. It was the first time I needed to think about this thoroughly…Is it so? It’s a very fascinating question of how responsibility and letting go of control entwine.

Should we be all the time responsible for ourselves in a therapeutic session? If we do control the situation continuously, it becomes impossible to relax totally. Could this kind of therapeutic session be a perfect moment to test the trust and let go of one’s own boundaries? Naturally it all depends on the client’s past experiences and the therapist’s ability to carry the other through the session respecting the boundaries and still allowing the other to let go of the responsibility.

But where and when can we meet somebody with this kind of sensitivity and awareness and synchronization with our embryonic rhythm? Even when we trust people in our mind, we can’t reach this depth if the other is not in touch with this original peace. The Biodynamic Cranio-Sacral Therapy offers a great opportunity of experiencing this kind of trust. Emergence of the original trust gives us a new fresh beginning in life! 💜🌸

🟠 LA RELAXATION ET LA RESPONSABILITÉ 🟠

Le sujet de mon dernier post était la confiance. Maintenant, je voudrais traiter ce sujet d’un autre point de vue. Est-ce que la confiance est finalement toujours de la confiance en soi-même? Est-ce qu’il est important de pouvoir compter complètement sur l’autre? Si nous voulons compter sur l’autre, pouvons-nous le faire? Ce genre de confiance totale, serait-il important pour notre bien-être?

Je pense, que la majorité des gens n’ont pas confiance dans les autres – et certains en personne. Ceci est souvent considéré même comme un signe de maturité. Nous ne sommes pas censés donner notre vie entre les mains d’autrui sans avoir quelque contrôle nous-mêmes aussi. 

Lorsque je donne des séances en biodynamique crânio-sacrée, je suis le témoin du processus qui conduit mes clients petit à petit à retrouver leur rythme original. Ce rythme comprend un mouvement subtile qui va et vient comme la marée. Ces ”mouvements de la marée” font partie du phénomène universel de l’expansion et de la rétraction – observable partout dans la Nature. La confiance originale est comme si on était bercé doucement par la vie à chaque moment. Ayant pu voyagé dans le temps vers cette confiance totale de l’enfant et même celle d’un embryon, j’ai moi-même cette expérience d’avoir trouvé quelque chose de très précieux pour ma vie dans ce rythme.

Il y a deux jours, je discutait avec une cliente concernant sa dernière séance où elle a vécu des sentiments d’insécurité dans le champ avant la séance proprement dite. Dans notre conversation, nous avons parlé des limites et ce qui se passait dans son système au moment où elle savait que j’allais venir en contact avec son corps. Dans ces situations, nous pouvons souvent constater que le corps vit sa vie. Par ça, je veux dire, que dans la tête, on peut se sentir tout à fait bien, mais on voit que le corps réagit à sa façon – éventuellement par la peur due à l’approche de la perte du contrôle.

Ma cliente m’a éclairci ses pensées par rapport à ce moment et elle m’a dit qu’elle était bien consciente qu’elle devait être responsable d’elle-même même dans les moments les plus détendus. Et par là, elle a fait émerger la question fascinante de savoir comment la responsabilité et le lâcher prise s’entrelacent et quelle est leur relation. Est-ce que la personne qui est venue en séance doit garder la conscience de ses limites et être responsable? Est-ce que la relaxation totale est possible si nous voulons être responsable? Ou bien, est-ce qu’une séance thérapeutique est justement un moment de lâcher prise par rapport à tout? Bien entendu, tout dépend des expériences antérieures du client, mais aussi de la capacité du thérapeute de porter le client tout en respectant ses limites et lui permettre de lâcher prise pour un moment. 

Mais combien rares sont les opportunités de rencontrer quelqu’un ayant cette sensibilité, cette conscience et la capacité de se synchroniser avec le rythme de l’embryon? Même si dans notre tête, nous faisons confiance, nous ne pouvons pas aller plus loin si le thérapeute n’y est pas aussi, dans la paix originale. 

La biodynamique crânio-sacrée offre une possibilité de revivre la confiance à ce niveau-là. Nous pouvons avoir une nouvelle naissance! L’émergence de la confiance originale veut dire le commencement d’une nouvelle vie pleine de confiance et de curiosité. 🧡🌸

🔴 VASTUULLISTA RENTOUTUMISTA 🔴

Edellinen blogipostaukseni käsitteli itseluottamusta ja luottamuksen tunnetta. Nyt haluan rapsutella luottamusaihetta auki toisesta näkökulmasta. Onko luottamus aina lopulta itseluottamusta? Pitääkö toiseen ihmiseen koskaan luottaa täysin? Jos haluamme luottaa toiseen, miten kykenemme siihen? Olisiko täydellinen luottamuksen kokemus tärkeä hyvinvoinnillemme?

Luulen, että suurin osa ihmisistä ei luota täysin muihin ihmisiin, jos kehenkään. Tällaista suhtautumista pidetäänkin usein jonkinlaisena merkkinä aikuisuudesta. Meidän ei pidä antaa elämäämme kenenkään käsiin ilman että meillä säilyy joku kontrolli itsellämme.

Kun itse annan biodynaamista kraniosakraaliterapiaa, saan nähdä, miten ihmiset vähä vähältä pääsevät takaisin alkuperäiseen kohtuaikaiseen rytmiinsä. Tässä rytmissä tuntuu myös hienovarainen liike, joka on jatkuvaa kuin vuoroveden vaihtelu. Nämä ”vuoroveden liikkeet” ovat osa universaalia laajenemisen ja supistumisen ilmentymää, jonka voimme nähdä kaikessa elämässä. Luottamus voikin tuntua siltä, että elämä tuudittaa meitä kaiken aikaa. Se on myös oma kokemukseni, että kun saa matkata ”takaisin” tämänkaltaiseen lapsen tai jopa sikiön totaaliseen luottamuksen tunteeseen, voi löytää jotain todella arvokasta elämäänsä!

Pari päivää sitten keskustelin yhden oppilaani kanssa hänen viimekertaisesta hoidostaan, jossa hän koki epävarmuuden tunteita vuorovaikutuskentässä ennen kuin varsinainen hoito alkoi. Keskustelussamme kävimme läpi tuntemuksia keskinäisistä rajoistamme ja sitä, mitä hänen systeemissään tapahtui hänen tietäessään, että olin tulossa fyysiseen kontaktiin hänen kehonsa kanssa. Näissä tilanteissa kun voi monesti huomata, että keho elää ”omaa elämäänsä”. Mielen tasolla voi siis tietää olevansa turvassa, mutta keho alkaa hätääntyä – ehkä kontrollin menettämisen pelossa. 

Hän valaisi minulle ajatuksiaan tuon hetken suhteen ja sanoi ymmärtävänsä, miten hänen tulee säilyttää vastuu itsestään aina kaikkein syvimmissä rentoutumisen hetkissäkin. Ja näin hän nosti esiin todella kiehtovan kysymyksen vastuun ja irtipäästämisen suhteesta hoitotilanteissa ja siitä, miten ne kietoutuvat toisiinsa.

Onko nimittäin niin, että hoidettavan pitää olla koko ajan tietoinen rajoistaan ja kantaa täysi vastuu itsestään? Onko totaalinen rentoutuminen toisen käsissä edes mahdollista, jos haluamme pitää vastuuntunteestamme kiinni? Vai voisiko tuollainen hoitotilanne olla juuri mahdollisuus testata luottamusta ja päästää kerrankin irti omista rajoista? Se riippuu luonnollisesti hoidettavan kokemusten lisäksi hoitajan kyvystä kantaa toista ihmistä hoidon ajan tämän rajoja kunnioittavasti ja sallien osan ihmisyyttä laskeutua pois vastuun kantamisen alueelta. 

Kuinka harvassa lopulta ovatkaan ne mahdollisuudet, että tapaamme ihmisen, jolla on riittävä herkkyys, tietoisuus ja kyky synkronoitua tuon systeemissämme vieläkin vaikuttavan sikiöajan rytmin kanssa? Vaikka luotamme ihmisiin ajatuksen tasolla, emme pääse itsessämme näin syvälle, ellei toinenkin ole kosketuksissa tuon alkuperäisen rauhan kanssa. 

Biodynaaminen kraniosakraaliterapia on suurenmoinen mahdollisuus saada kokea tämän tason luottamusta. Se voi edesauttaa tunnetta, että saamme syntyä uudelleen ja aloittaa uudenlaisen elämän – luottavaisina ja uteliaina. Sitä alkuperäisen luottamuksen esiinnousu meissä tarkoittaa. ❤️🌺

The world of an asana

From the very beginning of my yoga path I have loved the asana practice. I can remember the first year, the time of discovering so many layers in my body through the breath. The breathing gave me access to another world. The world of mysticism. It softened my body and my mind and I often started to feel I was melting into something greater and more beautiful. The practice felt like a deepening of my whole being into something I had missed all my life. Being in the body with all the sensations it implied, meant being alive. Totally alive. Totally incarnated in a sacred body. 🥰

A year ago my life changed in this regard. For the first time I couldn’t get into the asanas. I was stiff. My body hurt. I was feeling the asana practice was superficial. The asanas didn’t have the habitual effect of bringing me to heaven. That was new to me. I couldn’t find a reason to my stiffness and like absence of spirit in my body. I was relaxed, I felt very good in my life and I could be present in my body, but still I felt I can’t get anywhere. That phase lasted several months during which I tried to understand what was going on in my system. 

Then in July I was able to travel to my home in Paris 🥖 👩‍🎨 🪗 and to enjoy its beauty and joyful atmosphere❤️‍🔥. I could also finally take ballet classes. All the pain was suddenly and unexpectedly 😲 gone the first day in Paris. I don’t know if my home sickness had been so strong in my body that it was aching, but that’s the only reason I can find. In Paris my asanas started to feel again. I did the Intermediate series easily and happily and I could really feel how I AM in every asana. I was going deep into the asanas, because my body wanted to. I was blissed again.

It was an important lesson for me in many ways. Personally I had had an adventure in stiffness and in this kind of thin feeling of being in my body. I lived a period of separation of body and mind. I could follow how all this evolved and how it ended. One danger I could luckily avoid was to think that I’ve become stiff for good. I was stiff for many months, but my mind was open for me to become flexible again.

As a yoga teacher I was thinking that when people start practicing, even if they are flexible and/or open-minded, they can’t get to the perfect feeling of an asana. It’s impossible. The asana is a deep experience of living in all the cells of your body, of relaxation of your mind into your body. An asana awakens your body, your nervous system, your energy body and your spirit. To be in an asana is to feel all this. 🙏🧡

VIVRE UNE ASANA

Depuis que je fais du yoga, j’aime la pratique des asanas. Je me souviens bien de la première année, du temps des découvertes de plusieurs couches dans mon être par le souffle. Le souffle m’a permis d’accéder dans un autre monde. Le monde du mysticisme. Il adoucissait mon corps et mon mental. Souvent, je sentais que je fondais dans quelques chose d’énorme et d’accueillant. La pratique approfondissait ma connexion à quelque chose que j’avais attendu toute ma vie. De pouvoir être dans le corps avec toutes ses sensations voulait dire être en vie. Totalement en vie. Totalement incarnée dans un corps sacré. 🥰

Il y a un an, ma vie a changé en ce qui concerne la pratique. Pour la première fois, je ne pouvais pas vraiment entrer dans les asanas. J’étais raide. Mon corps me faisait mal. J’avais l’impression que ma pratique était superficielle et que les asanas n’avaient pas leur effet habituel de m’emmener au paradis. C’était tout nouveau pour moi. Je n’avais aucune idée de la raison pour laquelle je vivais cette rigidité et l’absence d’esprit dans mon corps. Dans ma vie, tout allait bien et quant à la présence corporelle, il n’y avait aucune difficulté, mais même, j’étais incapable d’aller quelque part. Cette phase a duré plusieurs mois pendant lesquels je me demandais ce qui se passait dans mon système. 

Et puis, au mois de juillet, j’ai pu retourner chez moi à Paris 🥖👩‍🎨🪗 et me remplir de beauté et de l’atmosphère joyeuse de cette ville. Et par dessus tout, j’ai pu me rendre au centre de danse du Marais pour reprendre mes cours de danse classique. Et toutes les douleurs disparaissait d’un seul coup et d’une façon inattendue le premier jour à Paris 😲. J’ignore si mon mal du pays avait été si grave dans mon corps qu’il présentait des douleurs, mais c’est la seule raison que je puisse trouver. À Paris, je commençais à sentir les asanas. J’ai pu faire la série intermédiaire facilement et avec du bonheur et j’ai pu sentir comment JE SUIS INCARNNÉE dans chaque asana. 

Ça a été une vraie aventure pour moi. Personnellement, j’ai fait la connaissance avec la rigidité et j’ai pu vivre ça dans mon corps. Je vivais aussi une période très claire de séparation entre mon corps et mon mental. J’étais capable de suivre comment tout ça évoluait et comment ça a pris fin. Un danger que j’ai pu éviter, c’était celui de penser que j’étais devenue raide pour de bon. J’étais raide pendant des mois, mais mon mental est resté ouvert pour que je redevienne flexible.

En tant qu’enseignante de yoga, j’ai pensé aux débutants dans le yoga dans mon épanouissement dans les asanas. Au début, même si les pratiquants sont flexibles et ouverts d’esprit, ils ne peuvent pas atteindre à l’épanouissement dans l’asana. Ce n’est tout simplement pas possible. Une asana est une expérience profonde à la fois dans toutes les cellules de son corps et dans le mental qui petit à petit s’abandonne dans la réalité du corps physique. Une asana réveille le corps, le système nerveux, le corps énergétique ainsi que l’esprit. Vivre une asana est sentir tout ça. 🙏🧡

ASANAN MAAILMA

Aivan joogaharjoitteluni alkuajoista asti olen nauttinut asanaharjoittelusta. Elävästi muistan ensimmäisen joogavuoteni, kun aloin havaita erilaisia kerroksia itsestäni hengitykseni avulla. Hengitys todellakin avasi oven uuteen ulottuvuuteen. Sen avulla löysin mystisen tason, joka pehmensi kaiken. Kehoni, mieleni ja koko olemukseni tuntui alkavan sulautua johonkin suurempaan ja täydellisempään. Harjoittelu tuntui siltä, että koko minuuteni sai kokea syvyyden, jota olin koko siihenastisen elämäni kaivannut. Kehossa oleminen kaikkine tuntemuksineen tarkoitti vahvaa elossa olemisen tunnetta. Totaalista elämän tunnetta. Tunsin olevani voimakkaastis juurtuneena omaan pyhään kehooni. 🥰

Vuosi sitten elämäni muuttui tässä mielessä. Ensimmäistä kertaa en päässytkään asettumaan asanoihin. Olin jäykkä. Kehoni tuntui aralta. Asanaharjoitus tuntui pinnalliselta. Asanat eivät vieneetkään minua seitsemänteen taivaaseen kuten aina ennen. Se oli minulle aivan uutta. En löytänyt syytä jäykkyyteen enkä siihen, että tuntui kuin kaikki henki olisi kadonnut kehostani. Olin sisäisesti rento ja elämässäni oli kaikki hyvin. Siksi myös kehollinen läsnäolo oli vaivatonta, mutta silti tuntui, että en päässyt mihinkään. Tuota vaihetta kesti monta kuukautta ja kaikki nuo kuukaudet yritin ymmärtää, mitä minussa oli meneillään. 

Heinäkuussa saatoin vihdoin matkustaa kotiini Pariisiin 🥖 👩‍🎨 🪗 ja pääsin nauttimaan sen kauneudesta ja iloisesta atmosfääristä ❤️‍🔥. Sain myös käydä elintärkeillä balettitunneilla, joita rakastan koko sydämestäni. Ja kas, kaikki kivut hävisivät ensimmäisenä Pariisin päivänä! 😲 En voi sanoa, oliko koti-ikäväni niin vahvana kehossani, että siihen aivan sattui, mutta se tuntui lopulta tilanteen muuttuessa ainoalta syyltä. Pariisissa aloin tuntea itseni jälleen myös asanoissa. Tein helposti myös kakkossarjan ja siinä tunsin miten todella olin juurtuneena jokaiseen asanaan. Pääsin niihin syvemmälle, koska kehoni halusi jälleen elää. Ja minä olin taivaissa. 

Tämä oli monella tavalla merkittävä oppiläksy itselleni. Henkilökohtaisesti sain kokea seikkailun eksoottiseen jäykkyyteen ja noihin ohuisiin tuntemuksiin kehossani. Elin pitkän jakson, jossa kehoni ja mieleni olivat kaukana toisistaan. Saatoin seurata, miten kaikki kehittyi ja miten se sitten päättyi. Sen vaaran vältin, että olisin missään vaiheessa ajatellut, että minusta on tullut lopullisesti jäykkä. Olin jäykkä monien kuukausien ajan, mutta mieleni pysyi auki sille, että notkeus vielä palaa.

Joogaopettajana tulin tuossa täyteyden olotilassa ajatelleeksi aloittelijoita, että vaikka he olisivat joustavia keholtaan ja avoimia mieleltään, he eivät voi saada asanassa senkaltaista täydellistä tunnetta. Se on yksinkertaisesti mahdottomuus. Asanassa oleminen on syvä kokemus siitä, että kehoaan elää joka solussa ja että mieli rentoutuu kehoon. Asana herättää kehon, hermoston, energian ja aika ajoin täydentyy vielä hengellä. Asanan merkitys on todella valtava, se on paljon enemmän kuin kehon asento. 🙏🧡

🔥 Ahimsa alive 🔥

The formulation of spiritual growth – 10 precepts named Yama and Niyama – that Patanjali gives in his Yoga Sutra maybe just words and empty concepts for the yoga practitioners until the day the real substance of these living principles touches your heart. From that moment they can bring you to totally new depths where unvisited landscapes open to you.

At times as a yoga teacher I wonder if I should go “forward” in yoga philosophy with my students instead of studying the same subjects over and over again. However, today, when I prepared the very familiar topic – ahimsa – for a training in which people started their third year with me, a great warmth settled in my heart. I knew that the subject was perfect once again! Because how these students understood ahimsa two years ago is completely different from their understanding of ahimsa the last year. Not to mention today, when we are far away from the starting point. How ahimsa is experienced, always depends on the ground it has been sown and how the soil has been taken care of.

This weekend our larger theme was the family. When you look at your family, you are always in the crux of your life, because the childhood family and the large family are deeply in us, they are us. But even in a very loving family the children got to take certain things as given which means that as you grow up, you want to clean the family field at least on the energy level. Just to give you an example of a fact we often accept as a self-evidence is our place in our family. For example, somebody can be a caretaker and the responsible one as a child, because the parent is uncapable of being fully present as a parent. Where as another child of the same family would have an easier place just because the other place is already taken. This place is often carried from the childhood family to the family we create. We feel good in a place that’s familiar to us.

The mind is expert in evaluating things. It does its job also concerning our family. Who deserves to be loved and who doesn’t? Who was right and who was wrong? Who did the right thing and who did wrong? Add to your way of perceiving your family ahimsa, the non-violence toward life which is actually synonyme to unconditional love for everything, and you’ve started a great inner adventure. When we reside in our heart, we open our consciousness and we see more largely why somebody did what (s)he did, because (s)he couldn’t do otherwise from his/her position. Let’s say one of the parents is distant, because his/her childhood family encountered a tragedy and it was silenced. The parent’s energy is still directed to that event and that’s why (s)he can’t be present for his/her children.

When we see the whole picture, our heart softens. We don’t see our parent from our point of view, but from the point of view of that parent. When our mind is not analyzing, we can see how much love we are surrounded by. We see that people often express their love in a clumsy or implicit way. We learn to interpret that. This is AHIMSA ALIVE. We are in the world with ahimsa in our heart. We feel love in others even if it’s not visible on the surface.

🔥 AHIMSA VIVANT 🔥

Les préceptes pour une évolution spirituelle – les 10 domaines nommés Yama et Niyama – que Patanjali donne dans son texte, Yoga Sutra, peuvent paraître n’être que des mots et des concepts aux pratiquants de yoga jusqu’au jour où l’essentielle de ces principes vivants vous touche le cœur. À partir de ce moment-là, cette sagesse peut vous emmener dans les profondeurs tout à fait nouvelles et là, vous posez vos pieds sur un terrain abondamment fertile.

Il y a des moments dans ma vie d’enseignante de yoga où je me demande si je ne devrais pas ”avancer” avec mes élèves dans l’étude du philosophie du yoga au lieu d’approfondir les mêmes sujets. Et pourtant, aujourd’hui, lorsque je préparais un sujet très familier – ahimsa – pour une formation où les élèves commençait leur troisième année avec moi, une chaleur se faisait sentir dans mon cœur. Je savais que le sujet était parfait – encore une fois! Parce que les élèves comprenaient ahimsa d’une certaine façon il y a deux ans et qui était différente de l’année dernière. Sans parler de leur façon de percevoir la même chose maintenant où nous sommes loin du point de départ. La façon dont ahimsa est vécu, dépend toujours du terrain où le grain a été semé et de la façon dont on s’est occupé du terrain.

Ce week-end, notre plus large thème était la famille. Quand nous regardons notre famille, nous sommes toujours dans le cœur de nous-mêmes étant donné que notre famille d’enfance et la famille plus large font partie de nous, en fait, ils sont nous et nous sommes eux. Mais même dans une famille aimante, les enfants prennent toujours certaines choses comme données ce qui veut dire qu’adulte, nous devons ré-examiner le champ familial au moins au niveau énergétique. Juste pour vous donner un exemple d’une réalité que nous acceptons comme évidente, c’est notre place dans la famille. Par exemple, un enfant peut adapter le rôle d’une personne responsable si le parent n’est pas capable d’être complètement présent en tant que parent. Tandis qu’un autre enfant dans la même famille aurait une place plus facile parce que celle-là est déjà prise. Cette position de la famille d’enfance est souvent transportée dans la famille que nous créons plus tard. Nous nous sentons bien dans une position qui nous est familière.

Le mental est expert dans l’évaluation des choses. Il assume son rôle aussi en ce qui concerne la famille. Il se pose des questions pour savoir qui mérite d’être aimé, et qui ne le mérite pas. Qui a eu raison et qui a eu tort? Qui a agi juste et qui ne l’a pas fait? Si on ajoute à notre perception de la famille, ahimsa, la non-violence envers la vie – synonyme de l’amour inconditionnel envers tout – nous commençons une aventure interne fabuleuse. Lorsque nous résidons dans notre cœur, notre conscience s’élargit et nous voyons plus grand pourquoi quelqu’un a fait ce qu’il/elle a fait, parce que cette personne ne pouvait pas faire autrement dans sa position. Par exemple, si un des parents est distant, car la tragédie de son enfance a été tue, l’énergie de ce parent est encore orientée vers cet événement et c’est ce qui l’empêche d’être présent pour son enfant.

Quand nous voyons l’ensemble des évènements et des interactions, nous ne voyons plus notre parent de notre point de vue, mais du point de vue de ce parent. Lorsque notre mental s’arrête l’analyse, nous sentons l’amour qui nous entoure. Nous comprenons que les gens expriment leur amour parfois d’une manière implicite et même maladroite. Nous apprenons à décoder ça. Cela s’appelle AHIMSA VIVANT. Nous sommes dans le monde avec ahimsa dans notre cœur. Nous percevons l’amour dans les autres même quand l’amour n’est pas visible sur la surface.

🔥 ELÄVÄ AHIMSA 🔥

Patanjalin joogafilosofiassa esitetyt henkisen kasvun tukipuut -Yama- ja Niyama-periaatteet – ovat kenties vain sanoja ja tyhjiä käsitteitä aina siihen asti kunnes niiden todellinen substanssi aukeaa meille sisäisesti. Sitten ne voivat viedä meitä joogan harjoittajia uusiin syvyyksiin, jossa meille avautuu ennenkokemattoman koskettavia maisemia.

Toisinaan joogaopettajana mietin, olisiko tärkeää mennä joogafilosofiassa “eteenpäin”, eikä käydä aina läpi samoja asioita samojen oppilaiden kanssa. Kuitenkin, kun tänään kolmatta vuotta joogakoulutuksessani olevalla ryhmällä oli joogafilosofisena aiheena ahimsa, syvä lämpö laskeutui sydämeeni. Tiesin, että tuttu aihe on täydellinen jälleen kerran! Nimittäin se, miten nämä oppilaat käsittivät ahimsan kaksi vuotta sitten on eri kuin se, miten he ymmärsivät sen vuosi sitten. Ja niin se on eri myös tänään. Kaikki riippuu aina maaperästä, johon ahimsa on uponnut ja miten tuota maaperää on hoidettu.

Tänä viikonloppuna laajempana teemana oli perhe ja suku. Kun käsitellään perhettä, ollaan aina omassa ytimessä, koska perhe ja suku ovat meissä ja meitä. Rakastavassakin perheessä ihmiset joutuvat lapsina ottamaan tietyt asiat annettuina ja näitä asioita sitten saa selvitellä myöhemmin vähintäänkin energiatasolla, sillä ne vaikuttavat meissä alitajuisesti. Tällainen itsestäänselvyys, jota ei aina kyseenalaisteta, on oma paikka perheessä. Esimerkiksi, joku voi lapsena olla huolehtija ja vastuunkantaja, jos vaikka vanhemman on mahdotonta olla läsnä vanhempana. Tällöin jollekin toiselle lapselle voi taas siunaantua tässä roolijaossa huolettomampi paikka. Tämä paikka usein siirtyy lapsuudenperheestä myöhempään perheeseenkin. Olo on kotoisa, kun meitä kohdellaan samoin kuin on kohdeltu lapsena.

Mieli järjestää asiat arvottaen myös perheen ollessa kyseessä. Kuka ansaitsee tulla rakastetuksi ja kuka ei. Kuka oli oikeassa ja kuka väärässä. Kuka teki oikein ja kuka väärin. Kun sitten liität omaan tarkastelutapaasi perheen suhteen ahimsan, elämän kunnioittamisen eli ehdottoman rakkauden periaatteen, on suuri seikkailu alkanut. Kun pääsemme sydämemme viisauteen ja tiedostamme laajemmin, näemme, miten joku käyttäytyi jollain tietyllä tavalla, koska ei omista lähtökohdistaan muuta voinut. Esimerkiksi jos yksi vanhemmista on etäinen, koska hänen lapsuudenperhettään oli kohdannut tragedia ja siitä vaiettiin, on vanhemman energia edelleen suuntautunut selvittämättömään asiaan eikä voi olla läsnä lapselle.

Kun näemme koko kuvan, sydämemme pehmenee. Emme näe vanhempaa omista lähtökohdistamme, vaan näemme hänet juuri vanhemman itsensä lähtökohdista. Ja kun mielemme ei arvioi, näemme miten paljon rakkautta ympärillämme onkaan. Näemme, että ihmiset ilmaisevat toisinaan omaa rakkauttaan kömpelösti ja kiertoteitse. Me opettelemme lukemaan sitä. Se on ELÄVÄÄ AHIMSAA. Olemme maailmassa ahimsa sydämessämme ja kohtaamme tilanteet sen pitäessä meissä kurssia. Koemme rakkauden muissa, vaikka emme sitä ei pinnalta katsottuna näkisi.

Moving into immobility

Nowadays when people talk about yoga, they usually refer to the asana practice. The physical yoga practice has become synonym to ’yoga’. However yoga is an enormous and diverse spiritual heritage that has been carried to us through many centuries. Today it’s also common to see Patanjali’s Yoga Sutra extended to cover the asana practice even if he didn’t say anything about it. He mentions asana though, but from another perspective. Asana is the position and the state of the body in meditation.

For Patanjali the meaning of the asana (the only one = seated position) is to give the meditator stability and comfort in regard to meditation or even more precisely, in regard to samadhi. Without these qualities together the deepening of the meditation is not possible. In addition to this combination of relaxed and dynamic state the immobility is essential. Patanjali doesn’t mention the immobility, but it becomes very clear from the sutras talking about breath and prana and how they become even. This can happen only when the body is completely still.

The asana practice is a great way to adapt the body to sitting which is necessary in meditation. The asanas function the best when they feel comfortable and like they are yours, not something you accomplish. You are relatively relaxed and energetic at the same time. There’s no reason to force your body to remain immobile, because then you mind is in a controlling mood and your body becomes rigid. The same qualities are important in the asana practice as in the meditation.

When you watch beginner practitioners, their bodies have quite much of different little movements. You can also detect the discrepancy in the awareness: when one body part is moving, another one is easily forgotten. The body has these movements, because it’s not yet in balance. Due to tension and some sluggish parts of the body, the body’s protesting the asana. When a practitioner has a long way behind him/her, it means solid connections between different parts of the body and a dynamic harmony in the body. The practitioner becomes naturally still having a very vivid and energetic body.

What should a beginner prioritize in the asana practice? The task of a beginner is to listen to the body. What does it tell? What does it like and what does it not like? How does it protest? The most precious quality for a beginner is to be open and aware. Not to do so much not to silence the body’s messages. The body knows how to do it, it’s looking for a harmonious state. The beginners might want to try to do something else that what the body naturally does. The role and the importance of the yoga teacher is to bring some magical meaning in ease and effortlessness for a Western mind looking for an obstacle to fight with. The beginner also feels the balance when the movements have ceased. The natural immobility is a sign of a harmonious nervous system in a peaceful body.

IMMOBILITÉ DANS L’ASANA

Aujourd’hui quand les gens parlent du yoga, ils réfèrent souvent à la pratique des asanas. La pratique physique du yoga est devenue synonyme au yoga qui en réalité est un packet inépuisable d’expériences spirituelles transporté jusqu’à nous à travers des centaines d’années et même plus. Ce qui est étonnant à mon avis, c’est comment dans certaines situations, le Yoga Sutra de Patanjali a été étendu pour couvrir aussi la pratique des asanas, même si le texte n’en parle absolument pas. Le Yoga Sutra mentionne l’asana en tant que la position du corps et l’état de celui-ci dans la méditation.

Pour Patanjali la signification de l’asana (la seule = l’assise) est dans ce en quoi elle donne la stabilité et l’aise pour la méditation, ou encore plus précisément, pour le samadhi. Sans ces qualités ensemble, l’approfondissement de la méditation n’est pas possible. À la combination d’un état stable et aisé s’ajoute l’importance de l’immobilité dynamique. Patanjali ne parle pas de l’immobilité, mais cela devient très clair par certains sutras parlant de la respiration et du prana qui s’immobilisent. Cela peut arriver seulement quand le corps est complètement immobile.

La pratique des asanas est un très bon moyen d’adapter le corps à l’assise, qui sera nécessaire dans la méditation. Les asanas de leur part fonctionnent quand on se sent bien dedans et quand on sent comme si elles faisaient partie de nous au lieu d’être quelque chose à accomplir. Le pratiquant est relativement détendu et énergétique en même temps. Il n’y a pas de raison de forcer le corps à rester immobile, car ça voudrait dire un mental qui contrôle et ça rendrait le corps rigide. Les qualités qui sont importantes dans la pratique des asanas le sont aussi dans la méditation.

Lorsqu’on regarde un débutant pratiquer des asanas, le corps a souvent pas mal de petits mouvements dû à des ajustements constants. On peut aussi percevoir l’incohérance dans la conscience: lorsqu’une partie du corps bouge, une autre en est oublié. Les mouvements sont le signe d’un déséquilibre. Le corps proteste les asanas par une tension ou bien par des parties léthargiques. Et le jour où un pratiquant de yoga aura un long chemin derrière lui, il y aura les connexions solides entres les différentes parties du corps et une harmonie dynamique dans le corps entier. Le pratiquant devient naturellement paisible tout en ayant un corps vif et énergétique.

À quoi devrait un débutant donner la priorité dans la pratique des asanas? La tâche d’un débutant, c’est surtout d’être à l’écoute du corps. Qu’est-ce qu’il révèle? Qu’est-ce qu’il aime et qu’est qu’il n’aime pas? Comment proteste-t-il et pourquoi? La qualité la plus précieuse pour le débutant, c’est de rester ouvert et conscient. Pas faire beaucoup pour ne pas taire les messages du corps. Le corps sait comment retrouver l’harmonie. Le débutant veut souvent faire plus que ce que le corps permet naturellement pour sentir quelque chose, comme un étirement. Le rôle d’un enseignant du yoga et d’apporter une signification magique dans l’aise et le non-effort au mental occidental cherchant un obstacle pour le vaincre. Le débutant sent l’équilibre lorsque les mouvements ont cessé. L’immobilité naturelle est un signe d’un système nerveux harmonieux dans un corps apaisé.

PAIKALLAAN

Nykyään, kun ihmiset puhuvat joogasta, he puhuvat itse asiassa useimmiten asanaharjoituksesta. Fyysisestä joogaharjoituksesta on tullut synonyymi joogalle, joka vuosisatojen ajan on kuljettanut ytimessään nimenomaan henkistä ja hengellistä perintöä. Tänä päivänä näkee myös joissain yhteyksissä Patanjalin joogasutra-tekstiä venytettävän kattamaan asanaharjoittelun. Patanjali ei kuitenkaan kuvaa asanaharjoittelua mitenkään, vaikka mainitsee asanan. Asanalla tarkoitetaan tuossa yhteydessä kehon asentoa ja olotilaa meditaatiotilassa.

Patanjalille asanan merkitys on siinä, että se antaa meditoijalle vakauden ja häiriöttömän olon nimenomaan meditaatiota ja vielä tarkemmin samadhia ajatellen. Ilman vakauden ja rentouden yhdistelmää meditaatioon syventyminen ei olekaan mahdollista. Näiden ominaisuuksien lisäksi olennaista asanassa on liikkumattomuus. Patanjali ei suoraan puhu tästä ominaisuudesta, mutta se käy ilmi monista yksittäisistä sutrista. Niissä kerrotaan hengityksen ja pranan tasaantumisesta ja nämä asiat voivat tapahtua vain kehon hiljentyessä kokonaan.

Asanaharjoitteluhan on mahdollisuus sopeuttaa keho istumiseen, joka on välttämätöntä meditaatiossa. Asanat kuitenkin toimivat parhaiten, kun ne tuntuvat omilta. Silloin ihminen on väistämättä suhteellisen rento ja samalla energinen. Liikkumattomuutta ei kannata pakottaa, sillä silloin mieli muuttuu kontrolloivaksi keho jäykäksi. Nämä meditaation laadulliset tekijät ovat luonnollisesti pyrkimyksenä myös asanaharjoittelussa.

Yleensä aloittelijoiden asanoissa näkyy paljon erilaista, pientä liikettä. Myös tietoisuudessa on sellaista hajontaa, että kun yhtä kehon kohtaa liikutetaan, niin toinen kohtaa jää varjoon, se jopa unohtuu. Erilaiset ja erikokoiset liikkeet ja liikehdinnät ovat merkkejä siitä, että keho ei vielä asetu tasapainoon. Se tavallaan vastustelee asanaan asettumista, koska siinä on erilaisia jännityksiä ja kohtia, jotka ovat pudonneet kokonaisuudesta pois. Sitten kun asanoita on tehty säännöllisesti ja niin kauan, että ne ovat rakentaneet jämäkät yhteydet eri kehon osien välille, alkaa tasainen olotila laskeutua koko kehoon. Ihminen muuttuu yhä liikkumattomammaksi kehon pysyessä silti hyvin elävänä.

Mille asioille aloittelijan olisi hyvä panna paino? Aloittelijan pitäisi antaa kehon kertoa asioita. Mikä sille sopii, mikä ei. Hänen pitäisi kuunnella, miksi se pistää hanttiin. Aloittelijalle kullanarvoisia ominaisuuksia on avoimuus ja tietoisuus. Mitä vähemmän suorittaa, sitä vähemmän estää kehon luonnollista liikettä. On hyvä oppia kuuntelemaan tarkkaan kehoaan ja antaa kaiken rakentua omalla painollaan. Silloin pysyy itsekin kärryillä sen suhteen, milloin keho alkaa olla tasapainossa. Se on tasapainossa, kun sen liikkeet ovat hiljentyneet. Aloittelijat saattavat kuitenkin haluta tehdä jotain muuta kuin mitä keho luonnostaan tekisi. Tässä onkin opettajan osuudella merkitystä. Hän voi taikoa jokaiseen harjoitukseen mielekkyyttä ilman länsimaiselle ihmiselle tyypillistä ponnistelua päämäärää kohti. Aloittelijakin tuntee tasapainon, kun kaikenlainen liike lakkaa. Luonnollinen liikkumattomuus on merkki tyynestä hermostosta tasapainoisessa kehossa.

A prayer on the yoga mat

Some time ago I was told that some people were interested in joining my workshop, but they finally didn’t, because they were scared of ”Ashtanga”. My personal feeling is that Ashtanga Yoga has a strong reputation of being a hard, difficult practice with which you easily get injured.

However Ashtanga Yoga is nothing like that. It’s as soft as the stream of life. Or at least, it can be soft like that. 

When I look back twenty-five years to the moment I started to practice, I can remember the confusion in my mind as to why the atmosphere was so frenetic in the yoga centers. Why people practiced with so much effort and willpower? Why was the practice about pushing hard and pretending? Why was it violent, reckless and about performance? 

But this is how it was taught. The main reason I didn’t feel home in any yoga center, was the ambiance with practitioners out of breath and ambitious teachers – all which didn’t seem to have anything to do with what I was experiencing while I carefully listened to my body.

I am grateful that I immediately knew what to do with the practice I had learned. It became a tool for my self-exploration. Through it I found the connection to what is underneath the surface and I could just dive into the profound layers of me where the peace resides. I still consider it as one of the greatest gifts from life.

I ignored that I was practicing and teaching yoga in a biodynamic way. It was only when I was studying to become a biodynamic craniosacral therapist, I realized this. In these two traditions it’s about understanding and sensing that behind all form there are forces that create that form. In yoga it’s always been question of that. The yoga practitioner feels the power and the energy behind the form whether it’s the body or something in the Nature. The divine energy in him/herself, in others and around. The practice helps us to reconnect to this energy. The connection is natural when your practice is pure and humble as a prayer. 

The biodynamic craniosacral therapy studies underline the importance of anatomical knowledge extending from the very first moments after the conception to the present moment. You learn embryology which makes you see the wonder of life and how it takes form. The human anatomy understood only through medical science and without a spiritual quality is deadlike. Our structure and form is a miracle, the process of life, if we just look at it with our heart and spirit.

This is how biodynamic osteopath James Jealous cited Jennifer Weiss in his book An Ostheopathic Odyssey: ”You can always count on anatomy to take you straight through to Grace.”  And added to it himself: ”But you must drop the anatomy.” Love this!! 🥰 🤩

So it’s necessary to know the anatomy and understand life’s wisdom through it, but you shouldn’t bow to it as ultimate wisdom. It’s a doorway to Grace. This is valid also for the asana practice in yoga. In the anatomy studies in yoga we should have the depth in which we see the form as the result of the life force and life’s different events.

The yoga that is made with biodynamic sensitivity means that there is this spiritual quality in sensing and living your body. Only then you are able to connect to the Source through your practice. This is how it becomes Ashtanga yoga with love.

PRIÈRES SUR LE TAPIS

Il y a pas longtemps, j’ai appris qu’il y avait des gens qui voulaient participer à un de mes stages, mais finalement, ils ne l’ont pas fait, parce qu’ils craignaient le yoga ashtanga. Personnellement, j’ai l’impression que le yoga ashtanga a une réputation d’une pratique de yoga difficile, dure et risquée: elle vous abîme le corps. 

Et pourtant, le yoga ashtanga n’est rien de tel! Il est doux comme le fleuve de la vie. Ou au moins, il peut être aussi doux. 

Si je revisite mon passé il y a 25 ans, quand j’ai commencé à pratiquer le yoga ashtanga, je me souviens de la confusion dans ma tête en voyant l’atmosphère parfois frénétique dans les centres de yoga. Je me demandais pourquoi les gens pratiquaient avec tant d’effort et de pression. Pourquoi la pratique était-elle faite avec force et prétention? Pourquoi étaient présentes la violence, l’inconscience et la performance? 

Mais c’est comme ça qu’on l’enseignait aussi. La raison principale pour laquelle je ne me suis pas senti bien dans aucun centre de yoga, était l’ambiance. Les élèves hors du souffle et les enseignants ambitieux. Tout ça n’avait pas beaucoup à faire avec ce que je vivais pendant mes séances de yoga où j’écoutais mon corps avec attention. 

Je suis extrêmement reconnaissante d’avoir tout de suite su ce que j’allais faire avec la pratique qu’on m’avait apprise. Elle est devenue un parfait outil pour mon auto-exploration. C’est à travers elle que j’ai pu me connecter à ce qui se trouve derrière la forme et c’est elle qui m’a conduite à des couches profondes de mon être, là où se trouve la paix infinie. Je considère encore aujourd’hui le yoga comme un énorme cadeau de la vie.

J’ignorais que je pratiquais le yoga et je l’enseignais aussi d’une manière biodynamique. Ce n’était que lors de mes études biodynamiques crânio-sacrées que je m’en suis rendu compte. Dans ces deux traditions, il s’agit de comprendre et de sentir les forces derrière les formes. Les forces qui créent ces formes. Dans le yoga, il s’est toujours agi de ça. Le yogi/la yogini sent la force et l’énergie derrière la forme que ce soit dans le corps physique humain ou bien dans la Nature. L’énergie divine en lui/elle-même, dans les autres et partout autour. La pratique nous aide à nous reconnecter à cette énergie. Et en plus, la connexion est naturelle lorsque notre pratique est pure et humble comme une prière. 

Les études de la biodynamique crânio-sacrée soulignent l’importance des connaissances anatomiques qui s’étendent des premiers moments après la conception jusqu’au moment présent. Nous apprenons l’embryologie qui nous fait découvrir le miracle de la vie et comment elle commence à prendre forme. L’anatomie humaine vue seulement d’un point de vue des sciences médicales et sans la qualité spirituelle est une anatomie morte. Notre structure et notre forme sont un miracle, nous sommes le processus de la vie si nous la voyons avec le cœur.

James Jealous, un ostéopathe biodynamique a cité Jennifer Weiss dans son livre An Ostheopathic Odyssey: ”You can always count on anatomy to take you straight through to Grace.” Et il a rajouté: ”But you must drop the anatomy.” C’est trop génial, non!?

Il est alors nécessaire de connaître l’anatomie et comprendre l’Intelligence de la vie par elle, mais nous devrions pas la prendre pour le but ultime. C’est la porte à la Grâce. Ceci est valide aussi pour la pratique des asanas en yoga. Dans l’apprentissage de l’anatomie pour le yoga, nous devrions avoir la profondeur qui nous permette de voir la forme en tant que résultat du jeu des forces de la vie. 

Le yoga pratiqué avec la sensibilité biodynamique garantie une qualité spirituelle dans les sensations et dans notre façon de vivre notre corps. Ceci nous permet de connecter avec la Source par la pratique. Et ça s’appelle le yoga ashtanga d’amour. 

RUKOUS MATOLLA

Jokin aika sitten sain kuulla, miten joitakin ihmisiä kiinnosti osallistua opetukseeni, mutta koska he pelkäsivät ”ashtangaa”, he jättivät kurssin väliin. Ashtangajoogaan on tarttunut vahva maine rankkana, vaikeana ja kehoa rikkovana joogasuuntauksena. 

Ashtangajooga ei kuitenkaan ole mitään näistä. Se on pehmeää kuin elämän virtaus. Tai ainakin se voi olla sitä. 

Kun katson taakseni kahdenkymmenenviiden vuoden taakse, kun itse aloitin harjoittelun, voin muistaa, miten alusta asti aina ihmettelin, miksi harjoituksessa oli sellainen meno. Miksi sitä tehtiin voimalla ja vimmalla? Miksi siitä tehtiin uhoavaa ponnistelua? Miksi se oli rajua, suorituskeskeistä ja holtitonta?

Näin sitä myös opetettiin. Pääasiallinen syy siihen, etten ole kokenut millään joogasalilla harjoittelua turvalliseksi, oli suoritukseen kannustavat ohjaajat ja juuri tämä puuskuttava tunnelma, jolla en nähnyt olevan yhteyttä siihen, mitä itse koin syventyessäni kehoani kuuntelemaan. En tuntenut joogasalien tunnelman siten tukevan omaa harjoitustani.

Olen kiitollinen siitä, että tiesin itse välittömästi, mitä harjoituksella teen. Sain siitä itselleni sopivan välineen itsetutkiskeluun. Sen avulla sain yhteyden siihen, mikä on pinnan alla ja pääsin sukeltamaan syvyyksiin, ainaisen rauhan maailmaan! Edelleen pidän joogan löytämistä suurena lahjana elämältä!

Tietämättäni harjoittelin ja myös opetin ihmisiä biodynaamisesti. Vasta kun opiskelin biodynaamiseksi kraniosakraaliterapeutiksi, ymmärsin tämän. Näissä kahdessa traditiossa on kyse ymmärryksestä ja kokemuksesta, miten kaiken muodon takana on voima, joka sen saa aikaan. Aikojen alusta jooga on ollut sitä, että ihminen kokee juuri nämä voimat ja energiat pinnan alla. Jumalallisen energian itsessään, muissa ja ympärillään. Joogaharjoittelu auttaa pääsemään tähän yhteyteen. Ja siihen harjoitus luonnollisesti viekin, kun se on puhdasta ja nöyrää kuin rukous. 

Biodynaamisessa kraniosakraaliterapiassa lähdetään liikkeelle anatomian opiskelusta, joka ulottuu ajassa taaksepäin sinne, kun ihmisalkio alkaa hedelmöittymisen jälkeen kehittyä. Tuo tieto synnyttää kiitollisuuden tunteen elämän ihmeestä, joka hakee itselleen fyysisen muodon. Jos ihmisen anatomiaa lähestyy pelkästään lääketieteellisesti, ilman henkistä ulottuvuutta, anatomia irtautuu elävästä elämästä. Ja kuitenkin meidän rakenteemme ja muotomme on suurta ihmettä, elämän prosessia, jos kohtaamme sen sydämellämme ja hengellämme.

Biodynaaminen osteopaatti James Jealous siteerasi kirjassaan An Ostheopathic Odyssey Jennifer Weissia näin: ”You can always count on anatomy to take you straight through to Grace. ” Ja jatkoi siihen itse: ”But you must drop the anatomy.” 🤩🙏

On siis olennaista tuntea anatomia ja nähdä elämän ihme sen kautta, mutta sille ei voi kumartaa lopullisena viisautena. Se on ovi Armoon. Tämä pätee myös joogan asanaharjoitteluun. Joogaan liittyvässä anatomiaopetuksessa tulisi siis olla sama syvyys, jossa rakenne ymmärretään sekä jatkuvasti liikkeessä olevien elämänvoimien että aiempien tapahtumien elävänä ja muuttuvana lopputuloksena.

Biodynaamisella sensitiivisyydellä harjoitettu jooga on sitä, että kehon aistimisessa ja suhtautumisessa kehoon on hengellinen laatu. Näin voi joogaharjoituksen kautta löytyä yhteys Elämän alkulähteeseen. Sellaista on ashtangajooga, jota rakkaus kantaa.

Bliss in the breath

When people join an Ashtanga yoga beginner class what they first learn is things about their own breathing. They learn to give their breath a rhythm and then they try to synchronize it with their body movements. 

If the breathing still remains effortless, it’s a sign of balance. But whenever there’s an effort in synchronization, it shows the imbalances of one’s own breath. Some people realize their breath is constantly ahead of them and some others need to drag their breath to join the movement. In both cases this creates a certain anxiety, because there’s a lack of harmony in the wholeness of the system. The parts don’t function together. The breathing has lost its primacy.

In the long term the practice teaches us a lot about breathing. For example, how to adapt it effortlessly to all postures and different circumstances even if the breathing first feels challenging. One day everybody will face an asana which seems impossible to breathe in. And this is a very interesting moment!

Namely sometimes the breathing can conquer the mind. It’s not the mind anymore telling the breath how to do it. The mind is observing how the breathing goes. The mind watches how the breathing knows! The mind is stunned. 

These moments have always been moments of jubilation for me as a teacher. When once in a while you can feel someone really connecting to his or her own breathing. It’s like a homecoming and a grace at the same time. And from this connection emerges faith, an endless power and bliss. 

GRÂCE DANS LE SOUFFLE

Lorsque’un débutant prend ses premiers pas dans le yoga ashtanga, il apprend tout d’abord à respirer. Ou plus précisément, il apprend des choses sur sa respiration. La nouvelle conscience de la respiration émerge par le rythme que l’on donne à sa respiration et par la synchronisation avec les mouvements du corps. 

Si la respiration reste tranquille et sans effort même avec le mouvement, c’est une preuve d’une respiration équilibrée. Et dès qu’il y a un problème dans la synchronisation, ça veut dire qu’il y a un déséquilibre respiratoire ou énergétique et une faible capacité d’adaption.

Il y en a dont la respiration se précipite vers l’avant et il y en a pour qui la respiration ne fait que trainer et freiner. Dans tous les cas, il y a une anxiété due au manque de l’harmonie dans la totalité. Les parts ne fonctionnent pas ensemble. La respiration a perdu sa place prioritaire. 

La pratique des asanas persévérante nous apprend beaucoup sur la respiration. Elle nous apprend à adapter la respiration avec les asanas et les situations difficiles, même quand la respiration devient un peu dure. Il arrive un moment pour tout un chacun où on est face à une asana impossible. Impossible dans le sens où il est pas possible d’y respirer à l’aise. Et c’est là que tout commence!

Dans ces situations, il se peut que la respiration gagne sur le mental! Ce n’est plus donc le mental qui dit comment la respiration devrait se faire et qui le guide, mais le mental observe comment la respiration se déroule. La respiration sait! Le mental est époustouflé.

Pour moi, en tant qu’enseignante, ces moments sont des moments de réjouissance. C’est là que l’élève se connecte réellement avec sa respiration. C’est le retour à la source. C’est la grâce. Ce sont des moments qui donnent une foi à la vie, une force et un bonheur profond à la personne qui est train de le vivre. 

AUTUAITA HENGENVETOJA

Ashtangajoogan alkeiskurssille tullessaan ihminen oppii ensimmäisenä hengityksestään. Hengitystä aletaan ensin rytmittämään ja sitten synkronoimaan kehon liikkeiden kanssa. 

Jos hengitys pysyy liikkuessakin pinnistelemättömänä, se kertoo tasapainosesta hengityksestä. Milloin ikinä tahdistamisessa on ongelmaa, on se merkki hengityksemme epätasapainosta. Joillain hengitys pyrkii jatkuvasti edelle ja joillain toisilla se laahaa perässä. Molemmissa tapauksissa olo on hieman tukala, kun kokonaisuus ei löydä harmoniaa. Osat eivät toimi yhdessä. Hengitys on menettänyt ykkössijansa. 

Vuosien harjoittelu opettaa hengityksestä paljon. Se opettaa miten mukauttaa hengitys kaikkiin hankaliin asentoihin ja tilanteisiin, vaikka niissä hengitys vaikeutuukin. Jossain kohtaa jokaiselle kuitenkin tulee eteen asana, joka on mahdoton. Mahdoton ainakin siinä mielessä, että siinä voisi kunnolla hengittää. Ja silloin ollaan mielenkiintoisen äärellä!

Näissä kohdissa nimittäin voi käydä niin onnellisesti, että hengitys vie mieleltä voiton! Enää ei siis mieli kerro, miten hengitetään, vaan mieli havainnoi, miten hengitys menee. Mieli seuraa, miten hengitys tietää! Mieli on ihmeissään. 

Nämä hetket ovat olleet aina juhlahetkiä minulle opettajana. Kun joskus saa tuntea, että ihminen kohtaa hengityksensä. Löytää kotiin ja kokee armon! Tästä kokemuksesta nousee usko elämään, loputon voima ja syvä onni.  

● state of love ●

It’s hardly new to anyone that it exists something we can call healthy selfishness. Last decades it’s been a lot of discussion about that. We need first to take care ourselves. And we need first to like ourselves. That’s the only way we can also like others. 

But to what extent we can like ourselves not to be self-centered? And where is the limit from where the healthy self-love becomes selfishness? 

Do you like yourself, by the way? If you say yes, you are admitting that there are two of you! There’s a subject liking an object. But we are not actually two. That’s why we can’t like ourselves. The good news is that if you don’t like yourself, neither that’s not true. 

The only way to like oneself is to be outside in the ego and feel satisfied about the image we have about ourselves. The disliking means that we have a negative self-image. But still it’s only an image we happen to believe in.

As long as we are outside ourselves, we can either like or dislike ourselves and others. When we dig deeper in our humanity the whole idea of liking disappears. Yoga practices change our position completely. We become a state of mind, a state of energies and at best a state of love. We are not split in two, a liker and a liked. 

When we are in our center, we don’t make ourselves smaller, we don’t hesitate expressing our real feelings, we are not ashamed and that’s why we feel good. We love to live. From outside one could say that we like ourselves.

If you are in the state of liking, you like yourself. If you are in the state of love, you love yourself.

L’ÉTAT D’AMOUR

Ce n’est probablement pas nouveau pour personne qu’à côté de l’égoïsme, il existe un égoïsme sain. Ces derniers décennies, il y a eu pas mal de discussion autour de ce sujet. Cet égoïsme sain consiste d’une conscience et d’une volonté de prendre soin de soi-même. Il faut s’aimer soi-même. C’est la seule façon de vraiment pouvoir aimer les autres. 

Mais à quel point pouvons-nous nous aimer pour ne pas être égocentrique? Et où sont les limites pour un amour de soi sain et où est-ce que ça devient de l’égoïsme?

Et toi, est-ce que tu t’aimes? Si ta réponse et oui, tu admets que tu es deux. Il y a le sujet aimant l’objet. Mais nous ne sommes pas deux. Et c’est pour ça que nous ne pouvons pas nous aimer. La bonne nouvelle, c’est que si tu ne t’aimes pas, ça non plus, ce n’est pas vrai. 

La seule façon de s’aimer est d’être en dehors de soi-même, dans son égo et de se sentir satisfait avec l’image qu’on a de soi-même. Le fait de ne pas s’aimer veut dire que nous avons une image de soi négative. Mais toutefois, c’est une image dans laquelle nous croyons. 

Tant que nous sommes à l’extérieur de nous-mêmes, nous pouvons soit nous aimer soit ne pas nous aimer. Lorsque nous creusons plus dans notre humanité, cette idée d’aimer disparaît. Les pratiques du yoga changent notre position complètement. Nous devenons un état. Un état énergétique ou bien un état d’amour. Nous ne sommes pas divisés en deux, en celui qui aime et celui qui est aimé. 

Quand nous sommes dans notre essence, nous ne nous diminuons pas, nous n’hésitons pas à exprimer nos vrais sentiments. Nous n’avons pas honte et c’est pour ça que nous nous sentons bien. Nous aimons la vie. De l’extérieur quelqu’un pourrait penser que nous nous aimons. 

Si nous sommes dans l’état d’aimer, nous nous aimons, car nous nous incluons dans cet amour.

RAKKAUDEN SISÄLLÄ

Kenellekään ei liene uutta, että on olemassa tervettä itserakkautta. Asian ympäriltä on viime vuosikymmeninä kirjoitettu paljonkin. Itsestään on hyvä pitää huolta. On tykättävä itsestään. Se kun on lähtökohta sille, että voi tykätä muista. 

Miten paljon ja millä tavalla ihminen saa tykätä itsestään? Entä missä menee terveen itsekkyyden raja, jonka ylittäminen muuttaa itsekkyyden tavalliseksi itsekkyydeksi tai jopa paheksuttavaksi?  

Tykkäätkö sinä muuten itsestäsi? Jos vastaat myöntävästi, voit samaan hengenvetoon ihmetellä, että sittenhän sinua onkin kaksi. On subjekti, joka tykkää objektista. Mutta näinhän ei tosi asiassa ole. Ja siksi itsestään tykkääminen ei voi olla totta. Hyvä uutinen on se, että jos et tykkää itsestäsi, sekään ei ole totta. 

Ainoa tapa tykätä itsestään on olla todellisen itsensä ulkopuolella omassa egossaan ja tuntea tyytyväisyyttä sen kuvan suhteen, joka itsestään on. Jos emme tykkää itsestämme, meillä on negatiivinen omakuva. Mutta joka tapauksessa kyse on ainoastaan mielikuvasta, johon uskomme.

Niin kauan kuin olemme itsemme ulkopuolella, voimme joko tykätä tai olla tykkäämättä itsestämme. Kun menemme syvemälle ihmisyydessämme eli pois mielestä, kyse onkin jostain muusta. Joogaharjoittelu muuttaa kokemuksen itsestä täydellisesti. Me olemme  olotila: mielentila, energeettinen tila ja parhaassa tapauksessa rakkauden tila. Emme ole jakautuneet kahtia tykkääjään ja tykättyyn. 

Kun olemme ytimessämme, emme pienennä itseämme, emme epäröi ilmaista todellisia tunteitamme, emme häpeä itseämme ja siksi meillä on hyvä olo. Rakastamme elää. Ulkopuolelta voisi arvioida, että tykkäämme itsestämme. 

Kun olemme tykkäämisen tilassa, tykkääminen pitää sisällään myös itsemme. Kun olemme rakkauden tilassa, rakkautemme sulkee sisäänsä myös itsemme. 

Photo by Anne

Tuulessa keinuen

Ihmisellä on aina jonkinlainen tasapaino. Silloinkin kun ihminen epätasapainossa, hänellä on tasapaino. Pitkään kestävät elämää tuhoavat tavat ja negatiivinen ajattelu muuttavat tasapainoa niin, että elimistö joutuu kamppailemaan jatkuvasti. Yhtäältä sopeuttaakseen ja sisällyttääkseen häiriöt omaan kokonaisuuteensa ja toisaalta pyrkiessään parempaan tasapainoon.

Eilen kukkien lempeää liikahtelua seuratessani tuntui, että oli vaivatonta samastua siihen pehmeään aaltoilluun ja olla kevyt ja myötäilevä. Jostain tuli muisto siitä, miten joskus ennen koin tällaista keveyttä, “perhosia vatsassa” -oloa, syvällä sisimmässäni niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin. Keskukseni oli tyhjä ja silti jotenkin pyörteinen. Sellainen heilahtelu ja kaiken myötäily tuntui ahdistavalta.

Tuon takauman avulla näin miten kaikki on kehoni dynamiikassa vuosien saatossa pyörähtänyt ympäri. Ennen olin sisältä hatara ja pinnalta jäykkä ja umpeutunut. Nyt minulla on kehossani tunne vahvasta maayhteydestä ja sen suomasta voimasta ja vakaudesta. Vakauden antaman turvallisuuden tunteen perustalla tuntuu mukavalta, kun olo pinnalla kuplii.

Olennaista onkin, mihin mikäkin energia on sijoittunut. Jos keveys ja liikehdintä on keskuksessamme, se tuntuu epävarmuutena. Keskuksen tulisi olla vakaa ja hiljainen. Jos puolestaan pinta on liikkumaton, jää sekä luontainen ilmaisumme että vuorovaikutuksemme vajavaiseksi.

Joogalla moni on voinut tiedostaa omassa elämässään epätasapainon syitä ja kääntänyt omat haitalliset elämäntavat elämälle suotuisammiksi. Voimme joogaharjoittelulla rakentaa itseämme uudelleen myös energeettisesti, jolloin tunnemme vaikutukset niin fyysisessä kehossa kuin tunne-elämässämmekin.

AU GRÉ DU VENT

Nous avons tous toujours un équilibre. Même quand on est en déséquilibre, nous avons un équilibre. Les mauvaises habitudes ou bien les pensées négatives obligent notre système à se battre continuellement pour pouvoir s’adapter aux perturbations et puis pour les inclure dans le tout. Le système se bat toujours aussi pour un meilleur équilibre.

Hier, en contemplant le doux mouvement des fleurs dans le vent, il m’était facile de m’identifier avec la légère ondulation des tiges et d’être comme elles, légère et de me laisser aller avec le courant. Puis, ça m’a associé par rapport à ma vie d’il y a bien longtemps. Une sensation vive est arrivé pour me rappeler comment je sentais souvent ce genre de légèreté, des papillons dans le ventre, dans mon centre. Aussi bien dans mon centre physique qu’émotionnel. À l’époque mon centre était vide et pourtant plein de perturbations. Cette sorte d’agitation créait des angoisses et des peurs en moi.

Par cette vision rétrospective, je me suis rendu compte, comment dans la dynamique de mon corps, tout a basculé avec les années. Avant, j’étais fragile à l’intérieur et plutôt fermée et rigide à la surface. Maintenant, dans mon corps, j’ai un sentiment d’être connectée avec la Terre et d’avoir une force et une stabilité. Enracinée dans cette stabilité, je me sens bien avec des bulles et des brises à la surface. 

Ce qui compte, c’est comment l’énergie vitale en nous se situe. Si la légèreté et le mouvement sont dominants dans notre centre, ça crée un sentiment d’insécurité. Le centre est censé être stable et tranquille. Par contre, si la surface ne bouge pas, notre expression naturelle et notre interaction en sont diminuées. 

C’est grâce à la pratique du yoga que beaucoup de gens ont pu identifier des raisons pour leur déséquilibre et qui par la suite ont pu transformer les habitudes néfastes pour les habitudes plus favorables à la vie. Avec la pratique du yoga, nous pouvons nous reconstruire énergétiquement et nous pouvons voir ces changements aussi bien dans notre corps physique que dans notre vie émotionnelle.

FLOWER IN THE WIND

We all have always some kind of balance. Even when we are out of balance, we have a balance. The bad habits and negative ways of thinking that last long, change this balance. On the one hand, the system needs to fight constantly to adapt to the disturbances and to include them into itself. On the other hand, the system also strives for a better balance. 

Yesterday when I was contemplating the soft movement of the flowers in the wind, it felt easy to get along with this wavering movement and to be light and letting go of control. Then this feeling was associated from similar feelings from my earlier life. I got a clear memory how I used to feel this kind of lightness, butterflies in my stomack, deep inside. My center was empty, but still it had some turbulent movement also. That kind of movement made me feel anxious.

Through that retrospective moment I realized how everything in my body’s dynamics had changed throughout the years. I used to be fragile inside and stiff and closed on the surface. Now I have this feeling in my body that I’m strongly connected to the Earth and its strength and stability. With this still base it feels good to be bubbling on the surface.

What is essential, is how the vital energy in our body is located. If the lightness and movement are controlling the center, we feel insecure. The center should be stable and still. If the surface is immobile, it means our natural expression and our interaction both remain partial.

It’s thanks to yoga practice many people have become aware of the reasons for the energetic imbalance and then have been able to transform the destructive habits to more favorable ones. We really can rebuild ourselves energetically through the yoga practice and we can see the results as well in our physical body as in the emotional life.

Why do you practice yoga?

People who practice yoga, practice things that seem meaningless for many. They sit. They watch their minds move, their energy change. They are even interested in facing their fears whenever they appear. The most significative fear for them is the fear of death. And then comes a day also people around the yoga practitioners understand that those practices have led them somewhere! To a solid peace.

The Yoga Sutra of Patanjali describes the real human freedom and gives advice how to reach it. Patanjali enumerates the obstacles to freedom and shows the way through them. One can’t be free as long as one has tensions and fears.

The first part of the text talks about the fluctuations of the mind that remain the same through your life unless you start to guide our mind consciously. If you can’t get outside of your mind, the energy, the emotions and the physical body all express the same than the mind. If the mind is tense and stressed, so is the body.

It’s very complicated to control the mind if you don’t practice it regularly or even daily. Even if we succeeded to control the mind for a moment, a thought that rises then will create a chain reaction in the nervous system. The body feels chaotic.

Now that the world is holding its breath before COVID-19, many people are scared to death. Some people are scared because others are scared. The energy is contagious. Some others are scared of losing security. And many are aware that they might lose their life. 

A yoga practitioner faces these kind of feelings also outside the crises. That’s why a crises doesn’t change much in a yoga practitioner’s life. Now (s)he can see how efficient her/his practice has really been. In any case, (s)he’s inspired to go on with her/his practice, because (s)he wants to be free! And this freedom means to be free of your own scary thoughts!

POURQUOI PRATIQUONS-NOUS LE YOGA?

Les pratiquants de yoga pratiquent des choses qui peuvent sembler insignifiantes pour les autres. Ils/elles restent assis(es). Ils/elles observent leurs pensées, leur énergie qui change. Ils/elles souhaitent même faire face aux peurs dès qu’elles apparaissent. La peur la plus remarquable est la peur de la mort. Et puis arrive le jour où les gens autour des pratiquants de yoga comprennent que ces pratiques ont mené les pratiquants quelque part. À une paix solide.

Le Yoga Sutra de Patanjali décrit la vraie liberté humaine et donne des conseils pour l’atteindre. Patanajali énumère les obstacles à la liberté et montre la voie à travers eux. Personne ne peut être libre tant qu’il/elle a des tensions et des peurs. 

Le premier chapitre du texte parle des fluctuations mentales qui demeurent facilement les mêmes pendant toute une vie à moins que nous commencions à guider nos pensées consciemment. Tant que nous ne pouvons pas nous distancier de nos pensées, l’énergie, les émotions et le corps physique, tout en nous exprime ce qui se passe dans le mental. Lorsque le mental est tendu et stressé, le corps l’est aussi. 

Il est très compliqué de contrôler le mental si nous ne pratiquons pas le yoga régulièrement sinon quotidiennement. Même si nous arrivons à contrôler le mental pour un moment, la pensée qui va émerger ensuite, va créer une réaction en chaîne dans le système nerveux. Le corps physique devient aussi chaotique que le mental. 

Maintenant que le monde entier retient son souffle devant le covid-19, beaucoup de gens ont peur. Il y en a qui ont peur parce que les autres ont peur. L’énergie se transmet. Il y en a d’autres qui ont peur de perdre leur sécurité. Et puis il y en a qui ont peur de perdre leur vie. 

Le/la pratiquant(e) de yoga fait face à cette sorte de situations aussi en dehors des crises. Maintenant, c’est le moment de voir combien ces pratiques yoguiques ont été efficaces. De toutes les façons, nous sommes inspiré(e)s de continuer nos pratiques, parce que nous voulons être libre! La liberté veut dire la liberté par rapport à nos propres pensées craintives.  

MIKSI JOOGAA HARJOITETAAN?

Joogaa harjoittavat ihmiset harjoittelevat asioita, joilla ei välttämättä ole mitään merkitystä. Ennen kuin niillä onkin! He istuvat alas seuraamaan mielenliikkeitään ja energiansa muutoksia. Heitä kiinnostaa omien pelkojensa kohtaaminen milloin ikinä niitä ilmeneekin. Merkittävin pelko heille on kuolemanpelko. Ja sitten tulee päivä, jolloin myös ihmiset joogaajan ympärillä ymmärtävät, että noilla harjoituksilla on päästy jonnekin. Tukevaan rauhan tilaan.

Patanjalin Joogasutra-teksti puhuu ihmisen todellisesta vapaudesta ja kertoo, miten se saavutetaan. Patanjali kertoo niistä esteistä, jotka tekevät vapauden mahdottomaksi ja näyttää tien esteiden läpi. Ihminen ei nimittäin ole vapaa niin kauan kuin hänessä on jännityksiä ja pelkoja.

Ensimmäisenä Joogasutra tuo esiin mielenliikkeet, jotka pysyvät samankaltaisina läpi elämän, ellemme ala ohjata mieltämme tietoisesti. Jos ihminen ei pääse mielenliikkeittensä ulkopuolelle, seuraa tästä se, että energia, tunteet ja keho ilmaisevat samaa kuin mieli. Jos mieli on jännittynyt ja stressaantunut, niin on kehokin. 

Mieltä on vaikea hallita, jos sitä ei harjoita säännöllisesti tai jopa päivittäin. Vaikka onnistuisimmekin pitämään mielen kontrollissa jotenkin, jo hetkeksi mielen valtaama ajatus sysää liikkeelle ketjureaktion hermostossa. Keho täyttyy mielen kaaoksella.

Nyt kun maailma pidättää hengitystään koronaviruksen edessä, moni pelkää kuollakseen. Jotkut pelkäävät siksi, kun muut pelkäävät. Muiden energia tarttuu. Jotkut toiset taas pelkäävät turvan menettämistä. Monella käy myös mielessä, että elämä voi päättyä. 

Joogaaja harjoittelee näiden asioiden kohtaamista omassa elämässään muulloinkin kuin kriisiaikoina. Siksi kriisi ei muuta joogaajan elämää. Nyt voidaan katsoa, miten harjoitus on todellisuudessa vaikuttanut. Joka tapauksessa joogaaja on inspiroitunut jatkamaan harjoituksiaan, koska hän haluaa olla vapaa! Tämä vapaus tarkoittaa vapautta omista pelottavista ajatuksista.

When the body remembers

When I teach yoga, my aim is to guide my students deep inside of themselves. What does it mean when we go to the depths of our being? Not only we go deep in our body’s reality, but we also go back in time. We gradually move toward something that has always been there meeting also with the experiences that has come after. That’s why traveling in time helps us to reach the innocence we once were. 

Traveling back in time doesn’t mean surrendering to imagination, but into reality. This is usually possible only when you have practiced consciously with your body for years. It has become sensitive and stable due to patient, gentle and intelligent work. If you respect your body, it starts to remember and to tell its story whereas a forceful practice blocks everything in the body. 

The body is able to remember different experiences the mind has forgotten. That’s why our body can make us travel far away in our past, because all the remote experiences are still in the body. We can get back to the feeling of being pure and open-minded like a child and we can remember the experience of a physiological change or a transformation. That’s why we can also remember our birth, for example. Not with our minds, but with the body. The body is miraculous when it’s healthy.

But when the body starts to remember, it needs to be stable in its energies. Otherwise the feelings, moving energies and physiological memories can be overwhelming. You need to understand how to deal with the energies that try to achieve a new, better balance. That’s why a daily asana practice is necessary for your growth. It gives you understanding of the reality instead of your individual reality. When you can distinguish these two “realities”, you know how to guide yourself towards growth and balance.

LE CORPS SE SOUVIENT

Quand j’enseigne le yoga, mon but est de guider mes élèves dans leur propre profondeur.  Pour aller dans les profondeurs de soi-même non seulement nous nous installons dans les profondeurs des ressentis de notre corps, mais nous pouvons aussi remonter plus loin dans le temps. Peu à peu, nous nous approchons du cœur de notre être qui a toujours été là et nous faisons face à des expériences qui sont survenues après le début de notre vie. Le voyage dans le temps nous aide aussi à reconnaître en nous l’innocence que nous avons été. 

Il est essentiel de comprendre que nous ne voyageons pas dans l’imagination, mais dans la réalité. Ceci est possible seulement quand nous avons pratiqué consciemment avec le corps pendant des années. Le corps est devenu sensible et stable dû à un travail patient, doux et intelligent. Si vous respectez votre corps, il vous raconte son histoire. Et si vous pratiquez en forçant le corps, il se bloque et ne vous révèle pas grand chose. 

Le corps se souvient des expériences lointaines aussi quand le mental a oublié. C’est pour ça que le corps peut nous emmener très loin dans le passé, car il a toutes les expériences en lui. Nous pouvons nous souvenir de notre pureté originelle ou bien un changement physiologique dans le corps, comme la naissance, par exemple. Notre mental est incapable de s’en souvenir, mais notre corps ne l’est pas. Le corps est un miracle, surtout quand il est en bonne santé. 

Et quand vient le moment où le corps commence à se souvenir, il vaut mieux être énergétiquement stable. Sinon les émotions, les sensations, les énergies et les souvenirs physiologiques peuvent nous submerger. Nous devons savoir comment recevoir toutes ces informations, lorsque tout en nous est à la recherche d’un meilleur équilibre. C’est pour ça que la pratique quotidienne des asanas est indispensable pour la croissance spirituelle. Par la pratique, nous acquérons une compréhension de ce qu’est la réalité et de ce qu’est notre réalité individuelle. Lorsque nous pouvons distinguer les deux, nous savons aussi comment nous guider vers la croissance et l’équilibre. 

KUN KEHO ALKAA MUISTAA

Kun opetan joogaa, on tarkoituksenani johdattaa oppilaani heidän omaan syvyyteensä. Mitä se sitten tarkoittaa, kun menemme itsessämme syvemmälle? Emme pelkästään asetu syvälle kehomme todellisuuteen, vaan pääsemme myös ajassa taaksepäin. Menemme vähitellen sitä kohti, mikä meissä on aina ollut ja kohtaamme erilaisia kokemiamme asioita, jotka ovat tapahtuneet elämämme alun jälkeen. Siten ajassa matkaaminen auttaa meitä tuntemaan sen viattomuuden, joka joskus olimme. 

Emme silti matkusta mielikuvissa, vaan todellisuudessa. Tämä on yleensä mahdollista vain, kun ihminen on tehnyt tietoista kehollista harjoitusta vuosien ajan. Keho on tullut vakaaksi ja herkäksi kärsivällisen, lempeän ja viisaan työn ansiosta. Jos kunnioitat kehoasi, se alkaa muistaa ja se kertoo tarinaansa, kun taas jos harjoittelet voimaillen ja pinnistellen, keho menee tukkoon. 

Keho muistaa kokemukset, vaikka mieli olisi ne unohtanut. Siksi keho voi kuljettaa meidät vaikka kuinka kauas menneisyyteemme, koska kokemukset ovat edelleen siinä. Me voimme päästä takaisin siihen tunteeseen, kun olimme vielä puhtaita ja avoimia tai muistamme miten koimme jonkun muutoksen kehossamme, esimerkiksi syntymämme. Mielemme ei voi tätä muistaa, mutta kehomme voi. Keho on ihmeellinen silloin kun se on terve.

Kun keho sitten alkaa muistaa, sen tulisi olla energeettisesti vakaa. Muuten tunteet, tuntemukset, energiat ja fysiologiset muistumat voivat olla liikaa. Meidän täytyy tällöin ymmärtää, että kaikki meissä etsii uutta, parempaa tasapainoa. Päivittäinen asanaharjoitus on suorastaan välttämätön henkistä kasvua ajatellen. Siitä seuraa ymmärrys, mikä on todellisuus ja mikä on yksilöllisen mielemme todellisuus. Kun osaamme erottaa nämä kaksi, tiedämme, miten ohjata itseämme henkistä kasvua ja tasapainoa kohti.