🔥 Ahimsa alive đź”Ą

The formulation of spiritual growth – 10 precepts named Yama and Niyama – that Patanjali gives in his Yoga Sutra maybe just words and empty concepts for the yoga practitioners until the day the real substance of these living principles touches your heart. From that moment they can bring you to totally new depths where unvisited landscapes open to you.

At times as a yoga teacher I wonder if I should go “forward” in yoga philosophy with my students instead of studying the same subjects over and over again. However, today, when I prepared the very familiar topic – ahimsa – for a training in which people started their third year with me, a great warmth settled in my heart. I knew that the subject was perfect once again! Because how these students understood ahimsa two years ago is completely different from their understanding of ahimsa the last year. Not to mention today, when we are far away from the starting point. How ahimsa is experienced, always depends on the ground it has been sown and how the soil has been taken care of.

This weekend our larger theme was the family. When you look at your family, you are always in the crux of your life, because the childhood family and the large family are deeply in us, they are us. But even in a very loving family the children got to take certain things as given which means that as you grow up, you want to clean the family field at least on the energy level. Just to give you an example of a fact we often accept as a self-evidence is our place in our family. For example, somebody can be a caretaker and the responsible one as a child, because the parent is uncapable of being fully present as a parent. Where as another child of the same family would have an easier place just because the other place is already taken. This place is often carried from the childhood family to the family we create. We feel good in a place that’s familiar to us.

The mind is expert in evaluating things. It does its job also concerning our family. Who deserves to be loved and who doesn’t? Who was right and who was wrong? Who did the right thing and who did wrong? Add to your way of perceiving your family ahimsa, the non-violence toward life which is actually synonyme to unconditional love for everything, and you’ve started a great inner adventure. When we reside in our heart, we open our consciousness and we see more largely why somebody did what (s)he did, because (s)he couldn’t do otherwise from his/her position. Let’s say one of the parents is distant, because his/her childhood family encountered a tragedy and it was silenced. The parent’s energy is still directed to that event and that’s why (s)he can’t be present for his/her children.

When we see the whole picture, our heart softens. We don’t see our parent from our point of view, but from the point of view of that parent. When our mind is not analyzing, we can see how much love we are surrounded by. We see that people often express their love in a clumsy or implicit way. We learn to interpret that. This is AHIMSA ALIVE. We are in the world with ahimsa in our heart. We feel love in others even if it’s not visible on the surface.

🔥 AHIMSA VIVANT 🔥

Les prĂ©ceptes pour une Ă©volution spirituelle – les 10 domaines nommĂ©s Yama et Niyama – que Patanjali donne dans son texte, Yoga Sutra, peuvent paraĂ®tre n’ĂŞtre que des mots et des concepts aux pratiquants de yoga jusqu’au jour oĂą l’essentielle de ces principes vivants vous touche le cĹ“ur. Ă€ partir de ce moment-lĂ , cette sagesse peut vous emmener dans les profondeurs tout Ă  fait nouvelles et lĂ , vous posez vos pieds sur un terrain abondamment fertile.

Il y a des moments dans ma vie d’enseignante de yoga oĂą je me demande si je ne devrais pas ”avancer” avec mes Ă©lèves dans l’étude du philosophie du yoga au lieu d’approfondir les mĂŞmes sujets. Et pourtant, aujourd’hui, lorsque je prĂ©parais un sujet très familier – ahimsa – pour une formation oĂą les Ă©lèves commençait leur troisième annĂ©e avec moi, une chaleur se faisait sentir dans mon cĹ“ur. Je savais que le sujet Ă©tait parfait – encore une fois! Parce que les Ă©lèves comprenaient ahimsa d’une certaine façon il y a deux ans et qui Ă©tait diffĂ©rente de l’annĂ©e dernière. Sans parler de leur façon de percevoir la mĂŞme chose maintenant oĂą nous sommes loin du point de dĂ©part. La façon dont ahimsa est vĂ©cu, dĂ©pend toujours du terrain oĂą le grain a Ă©tĂ© semĂ© et de la façon dont on s’est occupĂ© du terrain.

Ce week-end, notre plus large thème était la famille. Quand nous regardons notre famille, nous sommes toujours dans le cœur de nous-mêmes étant donné que notre famille d’enfance et la famille plus large font partie de nous, en fait, ils sont nous et nous sommes eux. Mais même dans une famille aimante, les enfants prennent toujours certaines choses comme données ce qui veut dire qu’adulte, nous devons ré-examiner le champ familial au moins au niveau énergétique. Juste pour vous donner un exemple d’une réalité que nous acceptons comme évidente, c’est notre place dans la famille. Par exemple, un enfant peut adapter le rôle d’une personne responsable si le parent n’est pas capable d’être complètement présent en tant que parent. Tandis qu’un autre enfant dans la même famille aurait une place plus facile parce que celle-là est déjà prise. Cette position de la famille d’enfance est souvent transportée dans la famille que nous créons plus tard. Nous nous sentons bien dans une position qui nous est familière.

Le mental est expert dans l’évaluation des choses. Il assume son rĂ´le aussi en ce qui concerne la famille. Il se pose des questions pour savoir qui mĂ©rite d’être aimĂ©, et qui ne le mĂ©rite pas. Qui a eu raison et qui a eu tort? Qui a agi juste et qui ne l’a pas fait? Si on ajoute Ă  notre perception de la famille, ahimsa, la non-violence envers la vie – synonyme de l’amour inconditionnel envers tout – nous commençons une aventure interne fabuleuse. Lorsque nous rĂ©sidons dans notre cĹ“ur, notre conscience s’élargit et nous voyons plus grand pourquoi quelqu’un a fait ce qu’il/elle a fait, parce que cette personne ne pouvait pas faire autrement dans sa position. Par exemple, si un des parents est distant, car la tragĂ©die de son enfance a Ă©tĂ© tue, l’énergie de ce parent est encore orientĂ©e vers cet Ă©vĂ©nement et c’est ce qui l’empĂŞche d’être prĂ©sent pour son enfant.

Quand nous voyons l’ensemble des Ă©vènements et des interactions, nous ne voyons plus notre parent de notre point de vue, mais du point de vue de ce parent. Lorsque notre mental s’arrĂŞte l’analyse, nous sentons l’amour qui nous entoure. Nous comprenons que les gens expriment leur amour parfois d’une manière implicite et mĂŞme maladroite. Nous apprenons Ă  dĂ©coder ça. Cela s’appelle AHIMSA VIVANT. Nous sommes dans le monde avec ahimsa dans notre cĹ“ur. Nous percevons l’amour dans les autres mĂŞme quand l’amour n’est pas visible sur la surface.

🔥 ELÄVÄ AHIMSA 🔥

Patanjalin joogafilosofiassa esitetyt henkisen kasvun tukipuut -Yama- ja Niyama-periaatteet – ovat kenties vain sanoja ja tyhjiä käsitteitä aina siihen asti kunnes niiden todellinen substanssi aukeaa meille sisäisesti. Sitten ne voivat viedä meitä joogan harjoittajia uusiin syvyyksiin, jossa meille avautuu ennenkokemattoman koskettavia maisemia.

Toisinaan joogaopettajana mietin, olisiko tärkeää mennä joogafilosofiassa “eteenpäin”, eikä käydä aina läpi samoja asioita samojen oppilaiden kanssa. Kuitenkin, kun tänään kolmatta vuotta joogakoulutuksessani olevalla ryhmällä oli joogafilosofisena aiheena ahimsa, syvä lämpö laskeutui sydämeeni. Tiesin, että tuttu aihe on täydellinen jälleen kerran! Nimittäin se, miten nämä oppilaat käsittivät ahimsan kaksi vuotta sitten on eri kuin se, miten he ymmärsivät sen vuosi sitten. Ja niin se on eri myös tänään. Kaikki riippuu aina maaperästä, johon ahimsa on uponnut ja miten tuota maaperää on hoidettu.

Tänä viikonloppuna laajempana teemana oli perhe ja suku. Kun käsitellään perhettä, ollaan aina omassa ytimessä, koska perhe ja suku ovat meissä ja meitä. Rakastavassakin perheessä ihmiset joutuvat lapsina ottamaan tietyt asiat annettuina ja näitä asioita sitten saa selvitellä myöhemmin vähintäänkin energiatasolla, sillä ne vaikuttavat meissä alitajuisesti. Tällainen itsestäänselvyys, jota ei aina kyseenalaisteta, on oma paikka perheessä. Esimerkiksi, joku voi lapsena olla huolehtija ja vastuunkantaja, jos vaikka vanhemman on mahdotonta olla läsnä vanhempana. Tällöin jollekin toiselle lapselle voi taas siunaantua tässä roolijaossa huolettomampi paikka. Tämä paikka usein siirtyy lapsuudenperheestä myöhempään perheeseenkin. Olo on kotoisa, kun meitä kohdellaan samoin kuin on kohdeltu lapsena.

Mieli järjestää asiat arvottaen myös perheen ollessa kyseessä. Kuka ansaitsee tulla rakastetuksi ja kuka ei. Kuka oli oikeassa ja kuka väärässä. Kuka teki oikein ja kuka väärin. Kun sitten liität omaan tarkastelutapaasi perheen suhteen ahimsan, elämän kunnioittamisen eli ehdottoman rakkauden periaatteen, on suuri seikkailu alkanut. Kun pääsemme sydämemme viisauteen ja tiedostamme laajemmin, näemme, miten joku käyttäytyi jollain tietyllä tavalla, koska ei omista lähtökohdistaan muuta voinut. Esimerkiksi jos yksi vanhemmista on etäinen, koska hänen lapsuudenperhettään oli kohdannut tragedia ja siitä vaiettiin, on vanhemman energia edelleen suuntautunut selvittämättömään asiaan eikä voi olla läsnä lapselle.

Kun näemme koko kuvan, sydämemme pehmenee. Emme näe vanhempaa omista lähtökohdistamme, vaan näemme hänet juuri vanhemman itsensä lähtökohdista. Ja kun mielemme ei arvioi, näemme miten paljon rakkautta ympärillämme onkaan. Näemme, että ihmiset ilmaisevat toisinaan omaa rakkauttaan kömpelösti ja kiertoteitse. Me opettelemme lukemaan sitä. Se on ELÄVÄÄ AHIMSAA. Olemme maailmassa ahimsa sydämessämme ja kohtaamme tilanteet sen pitäessä meissä kurssia. Koemme rakkauden muissa, vaikka emme sitä ei pinnalta katsottuna näkisi.

⟢ Honesties ⟣

Usually when we talk about the cornerstones of the yoga philosophy, the concepts of Ahimsa and Satya are brought forward. That’s not a surprise, because these principles don’t belong only to the philosophy of yoga, they are very closely linked to anybody’s life. And we are dealing with these things every single day. 

I have often heard that Satya, the truthfulness, shouldn’t never be valued more highly than Ahimsa, the principle of non-violence. We should be truthful, but not to the detriment of hurting somebody. This kind of emphasis is not directly found in the Yoga Sutra of Patanjali. Actually, on the contrary. Yama – all five principles under which the yoga practitioner observes and practices self-discipline – are all equal. They are equal also because they all somehow include all others and are interweaved. 

As life is complex, so is yoga philosophy that teaches us how to live a good life. If you live your life intellectually, it’s a big challenge to live up these principles of respecting all life and being truthful. It can seem even impossible, because sometimes it feels that if you obey to one principle you have to give up another one. Mind has its limits. The heart doesn’t have limits. It understands everything. 

There are many sides to truthfulness. What about for example when our words in their truthfulness touch people or even hurt them, and those same words finally change their life in a good way? And that’s the point! The criterium cannot be whether the truth hurts, but on one hand, why do we say what we say and on the other hand and where do our words lead the other. 

The ultimate criteria is still Ahimsa, but it’s an experience in our heart. When we act from LOVE and for life, we know what is right. We find the right words and we have the courage to express what is to be expressed even if we hurt somebody momentarily. 

Love is responsibility. Responsibility is understanding the necessity of growth in life. That’s why our honesty can sometimes hurt and still be the right thing to do. If honesty leads to growth, it usually is justified.

LA VÉRITÉ BLESSANTE

On entend souvent dire que Satya, vĂ©racitĂ©, ne devrait pas Ă©vincer Ahimsa, non-violence. Nous sommes censĂ©s ĂŞtre honnĂŞtes et vĂ©ridiques, mais sans blesser personne avec notre vĂ©ritĂ©. Toutefois, ce n’est pas sur cette idĂ©e que le Yoga Sutra de Patanjali insiste. C’est presque le contraire. Les cinq principes – Yama – que nous observons en nous et sous lesquels nous pratiquons la discipline, sont tous Ă©gaux. Ils sont Ă©gaux aussi, parce qu’ils se contiennent les uns les autres et s’enchevĂŞtrent.

La vie est complexe et la philosophie du yoga l’est naturellement aussi, en étant un système qui aide à construire une vie saine et équilibrée. Si nous vivons notre vie intellectuellement, ça serait un grand défi de vivre selon ces principes qui respectent toute expression de vie. Ça peut nous paraître même impossible, vu qu’en suivant un règle, nous avons l’impression de devoir en laisser tomber un autre. Le mental a ses limites. Le cœur n’en a pas. Il comprend tout.

Il y a plusieurs facettes à la véracité. Par exemple, nos mots dans leur vérité peuvent toucher quelqu’un ou même faire mal à quelqu’un et par là, ils changent quelque chose en bien en eux. Le critère n’est pas si la vérité fait mal, mais plutôt pourquoi nous émettons ce que émettons et en plus, où nos mots vont conduire l’autre.

Le critère ultime est toujours Ahimsa, mais c’est une expĂ©rience dans notre cĹ“ur. Lorsque nous agissons Ă  partir d’amour et pour la vie, nous savons ce qui est juste. Nous trouvons les mots justes et nous avons le courage d’exprimer ce que nous devons exprimer mĂŞme quand ça fait mal Ă  quelqu’un dans un moment donnĂ©. 

L’amour est responsabilitĂ©. La responsabilitĂ© veut dire la comprĂ©hension de la nĂ©cessitĂ© de grandir dans la vie. C’est pour ça que l’honnĂŞtĂ© peut parfois faire mal, car elle fait grandir.  Et si elle amène l’autre Ă  grandir, elle est justifiĂ©e. 

TOTUUS SAA SATTUA

Puhuttaessa joogafilosofisista elämää järjestävistä kulmakivistä, tuodaan usein esiin Ahimsan ja Satyan merkitystä. Eikä ihme, sillä nämä asiat eivät kuulu yksinomaan joogafilosofiaan, vaan liittyvät tiiviisti kaikkien ihmisten elämään. Me olemme tekemisissä näiden asioiden kanssa jopa päivittäin. 

Monesti kuulee korostettavan, että Satya, totuuden puhuminen ei saa jyrätä väkivallattomuuden ihannetta (Ahimsa). Meidän tulisi siis olla rehellisiä ja totuudellisia loukkaamatta rehellisyydellämme. Patanjalin Joogasutra-tekstistä ei tällaista painotusta kuitenkaan löydy. Oikeastaan päinvastoin. Yama – ne asiat, joiden suhteen joogaa harjoittavan tulee haluta pitää itsekuria – ovat kaikki keskenään samanarvoisia. Ne ovat samanarvoisia myös siksi, että ne ovat kaikki toistensa osia ja kutoutuvat toisiinsa.

Elämä on monisyistä ja niin on joogafilosofiakin, joka tarjoaa eväitä hyvään elämään. Jos elämää elää älyllisesti, on suuri haaste voida elää näiden periaatteiden mukaisesti. Silloin voi nimittäin näyttää siltä, että kun yhtä periaatetta toteuttaa, joutuu luopumaan toisesta. Mielen rajat tulevat helposti vastaan, kun taas sydämellä ei tällaisia rajoja ole. Sydän ymmärtää kyllä.

Totuudellisuudessa on monta puolta. Jos esimerkiksi sanamme kaikessa totuudellisuudessaan koskettavat jotakuta jopa satuttavasti, koska ne osuvat ja sitten lopulta vaikuttavat elämää parantaen, niin se muuttaakin kaiken. Kriteeri ei voikaan siis ole se, loukkaako joku asia, vaan yhtäältä se, miksi sanomme, mitä sanomme ja toisaalta, mihin tekomme ja sanamme johtavat.

Ylimmäksi kriteeriksi nousee edelleen Ahimsa, mutta nimenomaan kokemuksena omassa sydämessämme. Kun sanamme nousevat RAKKAUDESTA ja ovat elämän puolella, me tiedämme, mikä on oikein. Me löydämme sanat ja uskallamme sanoa, vaikka hetkellisesti loukkaisimmekin. 

Rakkaus on vastuullisuutta. Vastuu on sitä, että ymmärrämme henkisen kasvun välttämättömyyden hyvän elämän rakennusaineena. Siksi rehellisyytemme voi joskus loukata ja silti olla oikein. Jos se loukkaa jotakuta niin, että siitä seuraa jotain parempaa, on rehellisyys ajanut asiansa.

In the tumult of the practice

I’ve noticed that Ashtanga Yoga is often presented as a very challenging practice where the practitioner constantly faces his/her limits and overcomes them. This is usually also the way how the teachers are trained: to encourage the students to work their limits and to help them in a way to exhaust themselves. No wonder if this image of constantly going beyond your limits is also very strong in the students’ minds. But this is not how it needs to be. If you follow this mindset, you create a struggle. Some people practice as if they were having a fight with an invisible enemy. Some alternate between the feelings of self-importance and frustration. These are the ways to lose your energy. We should follow the highest principle of yoga, Ahimsa, respect for all life, also in the asana practice.

To do the asana practice we don’t need to be frenetic. We can start with a calm mind and without expectations. Even if going beyond our limits is an excellent possibility this practice can give us, we can’t experience it in every practice. Why should we go beyond our limits at all then? I see the importance of it only when we realise that something has remained blocked in our physical body or our mind. We can then find more space, more potency and deeper joy through the practice. Sometimes another kind of strategy might be needed; softness and refraining from pushing your limits. Otherwise the practice can become an ego trip where you need to prove yourself how you improve or how you compare with others.

Those who make the practice a physical torture, face the least their real pain and weaknesses. Even if you always practice feeling pain and being on the edge, it doesn’t mean your practice is deep or that it works or that it’s a real challenge. A strong physical practice makes you insensitive to feel the small voices of your system. They can only emerge in silence and depth. When our consciousness is brightened and you get a new perspective, you can take the chance. You can’t force it. It’s important to be conscious of what’s going on and how to help that process. Life can bring us a challenge any time. The question is are we ready then. Don’t sweat too much. Keep conscious, save your energy and be open to see when it’s time to make a move. Sometimes it can mean an effort to make, most often it’s about letting go.

FACE À SON ADVERSAIRE?

La pratique de l’Ashtanga yoga est souvent prĂ©sentĂ©e comme une pratique particulièrement exigeante oĂą le pratiquant fait face Ă  ses limites et les surmonte très frĂ©quemment. C’est dans le mĂŞme esprit que les enseignants sont formĂ©s: Ă  encourager les Ă©lèves Ă  pousser leurs limites et Ă  les aider jusqu’Ă  l’Ă©reintement dans la pratique. Ce n’est donc pas une surprise que cet Ă©tat d’esprit s’installe chez les Ă©lèves aussi. Mais il y a une autre façon. Car si nous continuons avec cette mentalitĂ©, nous crĂ©ons une lutte destructive Ă  l’intĂ©rieure. Il y en a qui pratiquent comme s’ils se luttaient tout le temps contre un ennemi invisible. Il y en a qui alternent entre la prĂ©tention et la frustration. Ces manières nous font perdre notre Ă©nergie. Nous sommes invitĂ©s Ă  suivre le principe le plus Ă©levĂ© du yoga, Ahimsa, – le respect pour la vie -, aussi quand nous pratiquons des asanas.

La frĂ©nĂ©sie n’est pas nĂ©cessaire pour faire une pratique du yoga. Nous pouvons commencer avec un mental calme et sans attentes. MĂŞme si cette pratique nous procure la possibilitĂ© d’aller au-delĂ  de nos limites, ce n’est pas quelque chose que nous vivons dans chaque pratique. Et pourquoi devrions-nous dĂ©passer nos limites en gĂ©nĂ©ral? Je ne vois qu’une seule raison, celle de donner plus de vie Ă  notre systĂŞme quand il est bloquĂ© par une cause physique ou psychique. Par la pratique nous sommes capables de crĂ©er plus d’espace, de trouver plus de potentiel et plus de joie. Parfois une autre sorte de stratĂ©gie marche mieux: la douceur et le refus de pousser nos limites. Sinon la pratique devient facilement une performance ou une comparaison avec les autres.

J’ai l’impression que ceux qui se torturent physiquement dans la pratique, ne font pas face Ă  leurs vraies peines ni Ă  leurs faiblesses. Souvent on force, on se torture pour cacher quelque chose de plus profond. La peine superficielle ne veut pas dire que la pratique soit un vrai dĂ©fi ou que ça donne de bons rĂ©sultats. Quand on pousse trop fort, cela nous rend moins sensibles et cela cache les voix plus timides en nous, celles qui Ă©mergent en silence. Lorsque notre conscience est illuminĂ©e et que nous avons une nouvelle perspective, c’est lĂ  que nous avons une nouvelle possibilitĂ©. Nous ne pouvons pas la forcer. Ce que nous pouvons faire, c’est rester conscients et alertes sur ce qui se passe pour aider ce processus au mieux. La vie nous offre des challenges souvent d’une façon inattendue. Sommes-nous prĂŞts Ă  ce moment-lĂ ? Ne faites pas trop d’efforts. Restez conscients, gardez votre Ă©nergie et prenez un pas Ă  l’avant quand c’est le moment en faisant un effort de plus ou bien en lâchant prise.

TAISTELUN TUOKSINASSA

Ashtangajoogaa kuvataan monissa esittelyteksteissä siten, että harjoituksessa ihminen kohtaa ja ylittää kehon totuttuja rajoja. Tähän myös ohjaajat koulutetaan: kannustamaan oppilaita ylittämään rajojaan ja auttamaan heitä tässä rehkimisessä. Ehkä siksi harjoittelijoiden mielikuvissa sykkii vahvana käsitys, että kyse on jatkuvasta pinnistelystä rajojen ylittämiseksi. Näinhän ei tarvitse olla. Varsinkin kun tällaisesta asennoitumisesta syntyy taistelu. Jotkut harjoittelevat kuin olisivat koko ajan todellisessa kamppailussa näkymättömän vihollisen kanssa. Jotkut taas vuorottelevat kiihkeän itsetyytyväisyyden ja turhautumisten välillä. Näin menee paljon energiaa hukkaan. Taistelu ei lopu eikä rauhaa löydy. Joogan tärkeimmän periaatteen, Ahimsan, elämän kunnioittamisen, tulisi toteutua tietenkin myös asanaharjoituksessa.

Meidän ei myöskään tarvitse harjoituksessa lähteä liikkeelle vimmaisina, vaan voimme olla täysin puhtaita ja asenteettomia. Vaikka omien rajojen ylittäminen on yksi harjoituksen mahdollisuuksista, ei sitä voi toteuttaa joka harjoituksessa. Miksi rajoja pitäisi sitten ylipäätään ylittää? Lähinnä vain siksi, että jos meissä on jotain jäänyt henkisesti tai fyysisesti kutistuneeseen tilaan, voimme harjoituksen avulla löytää keinon antaa elämälle lisää tilaa. Voimme antaa suuntaa energiallemme löytääksemme jälleen ryhtiä ja iloa. Tähän voidaan joskus tarvita erilaista strategiaa eli pehmeyttä ja rajojen alitusta. Muutoin harjoittelusta voikin tulla pelkkä egon kilpajuoksu, jossa on koko ajan tärkeää todistella itselleen miten kehittyy fyysisesti tai että on muita parempi.

Näyttää siltä, että ne, jotka eniten puhkuvat ja kihisevät harjoituksessa, ohittavat näin kipukohtansa tai omat heikkoutensa. Se, että tekee aina äärirajoilla, ei kerro harjoituksen syvyydestä, toimivuudesta tai todellisesta haastavuudesta paljoakaan. Raivokas fyysinen tekeminen peittää alleen hennot äänet. Ne voivat tarjoutua työstettäviksi hiljaisuudessa ja syventyneessä olotilassa. Silloin kun tietoisuus kirkastaa jonkun kohdan meissä ja kun saamme uuden perspektiivin, voimme ottaa tilaisuuden vastaan. Emme voi sitä pakottaa. Tärkeää on siis tietoisuus siitä mitä meissä tapahtuu, millainen mahdollisuus avautuu ja miten osallistumme siihen viisaasti. Uskon, että uho ei vie joogassakaan mihinkään. Elämä yllättää ja tuo haasteen tai mahdollisuuden, milloin vain. Olemmeko juuri silloin valmiita? Näemmekö tilaisuutemme koittaneen? Älä siis turhaan huhki. Pysyttele tietoisena, säästä voimasi ja näe milloin on hetki ottaa askel uuteen suuntaan. Joskus se tapahtuu ponnistellen, useimmiten hellittäen. 426399_3097420447634_912375428_n