A FASCINATING TRIO

AHIMSĀ 🟢 SATYA 🟢 ŚAUCA

In my yoga training that just ended the participants put forth some yoga philosophical topics they had been reflecting on and some questions about the state of awareness in the asana practice.

The first question was asked by Jenni. During the training she had concluded that I give the energy level the priority over the physical body when I adjust asanas. She wanted to be sure that she had understood me right. I first answered by admitting that that’s how I behave. But then I corrected my words by saying that everything always depends on the context. 

Usually when yoga practitioners practice asanas as if they were doing some sports, which means that they put a lot of effort both in the movement and the immobility of the asana, they can’t feel the energy level of their bodies. The power of the physical body overrules it. Whereas if you approach the practice through the energy level, you have a bigger field and a different awareness and you can do a much more subtle practice. You can listen to your different bodies. Therefore, if from this starting point you realize your body needs more energy, power or movement, you can add more energy to it. But it doesn’t work the other way around. 

As a yoga teacher and facilitator I have the same approach. I connect to the student in a bigger field to feel the whole. I listen to this to understand if our ”intentions” can connect too. If we are one on the energy level, it’s easy to bring the awareness to another element, i.e. to the reality of the physical body. When you are aware of these different fields, you can really support the student’s practice. For example, if the student has a very errant mind and her/his body feels unrooted, it’s essential to give rootedness with your own physical presence and clear touch. But if the student is very physical, it can be justified to have a lighter and more energetic presence to tune her/him to feel more than just the physicality and in a more sensitive and open way.

To teach yoga and to guide the students are both this kind of listening to me: Do we share the same awareness? Where are we? Are we on the physical, energetical, emotional, mental or spiritual level or on all of these? I can feel if the student is missing the awareness of one of these ”bodies”.  My response to the student’s unaware parts come from the level the lack of awareness is manifesting. I could give an imaginary example. If the student is emotionally restless, the antidote to this from the teacher’s part is to be at the same time peacefully in her/his own body and in this emotional field to recognize the emotions. 

Another student in this training, Emma, had been contemplating the principle of purity and cleanliness, śauca. She shared her insights of how śauca often comes close to the principle of non-violence, ahimsā. We talked about this for a while how ahimsā is also purity of thought and action. So, indeed, śauca and ahimsā are very close to each other. 

And then one student, Viivi, told us how she had had challenges to keep herself to ahimsā with a neighbor who had been treated her badly. This was the moment I could bring all these topics together. All these principles of yama and niyama are expressed as energies in and around the body. Therefore ahimsā is also about energy. It’s a certain kind of prāna. That means it’s not a fixed concept, but very vivid attitude, very vivid energy which adapts to the life’s situations. You shouldn’t’ think that someone who is committed to ahimsā, never gets angry or never says anything against to anybody. On the contrary! Namely ahimsā means that you protect your boundaries, you don’t make yourself suffer! Sometimes we meet people who don’t respect what we say when we say it in a friendly way. We need to put more energy to make this person understand where the boundaries lie.

I believe that one misunderstanding in interpreting the yoga philosophy’s prescriptions on how to behave, is that you can’t use your power. I’ve seen a lot of how some yoga practitioners try to control their real feelings and energies in the fear of not following the yoga principles. Aggression as energy can be used in a constructive way. Because pure aggression is pure. It doesn’t harm anybody. It purifies the air and the situation. There’s no hatred, attack or destruction. And that’s why no hatred is left after the situation either. 

If you try to hide your real feelings, if you try to be nice and understanding in front of some injustice, that’s when you’re not respecting the yogic principles, such as ahimsā, satya and śauca. Yoga doesn’t mean you deny yourself and you try to be something you’re not. Yoga means Life with a capital letter. We practice yoga on the energy level to be able to response to life with the most adequate energy. All energies are good when they are pure.

VAIKUTTAVA TRIO – AHIMSĀ 🟢 SATYA 🟢 ŚAUCA

Hetki sitten päättyneen joogakoulutuksen viimeisellä kerralla osallistujat ottivat poreilevasti esille sekä erilaisiin tietoisuudentiloihin liittyviä asanakysymyksiä että joogafilosofisia aiheita, joita olivat itsekseen pohtineet. 

Jenni oli tullut siihen johtopäätökseen, että minä avustan asanaharjoituksessa lähinnä energiatasolla. Hän halusi varmistua, onko niin, että energiataso on prioriteettini. Kyllähän se oikeastaan näin on, mutta asiaa hetken pohdittuani vastasin, että kaikki riippuu aina tilanteesta.

Yleensä on niin, että jos ihminen tekee asanaharjoitusta urheillen eli fyysisesti ponnistellen sekä liikkeiden että asanan liikkumattomuuden aikana, häneltä jää kokematta kehon energiataso. Se peittyy voimankäytön alle. Kun taas, jos harjoitusta ja itseään lähestyy energiatason kautta, on saman tien laajemmassa kentässä ja tietoisuudessa ja voi harjoitusta tehdä selkeästi kuuntelevammin. Jos sitten havaitsee, että keho tarvitsee enemmän energiaa, voimaa tai liikettä, sitä on helppo siihen lisätä. Toisinpäin se ei onnistu.

Ohjaajana toimin samoin säädöin. Lähestyn oppilasta isommassa kentässä ja tunnen ensin kokonaisuuden. Tunnustelen yhdistyvätkö meidän ”aikeet”. Jos energiatasolla yhteys on, on vaivatonta siirtyä toiseen elementtiin eli fyysisen kehon todellisuuteen. Useammassa eri kentässä työskennellessään voi myös oikeasti tukea oppilaan tekemistä. Jos esimerkiksi oppilas on jotenkin pää pilvissä ja juureton, on olennaista tuoda fyysistä juurevuutta omalla kehollisella läsnäololla sekä tuntuvalla kosketuksella. Mutta sitten taas, jos oppilas on hyvin fyysinen, voi erilainen, kevyempi ja energeettinen läsnäolo, virittää häntä tuntemaan joko muuta kuin pelkän fyysisen olemuksen tai sitten ylipäätään herkemmin ja laajemmin. 

Joogan opettaminen ja ohjaaminen ovatkin minulle juuri tällaista kuuntelua: missä tietoisuudentilassa olen oppilaan kanssa? Olemmeko fyysisessä, energeettisessä, emotionaalisessa, mentaalisessa, spirituaalisessa kentässä vai kaikissa näissä yhdessä? Tunnen, kun oppilaalta puutuu yhteys johonkin näistä “kehoista”. Myös ohjaus oppilaan kehojen tiedostamattomiin kohtiin tulevat juuri sen kehon tietoisuuden tasolta, jossa tiedostamattomuus ilmenee. Esimerkkinä tästä voisi olla tilanne, jossa oppilas on tunnetasolla levoton. Siihen vastalääke on olla ohjaajana rauhassa omassa kehossaan, ja samaan aikaan siinä energiakentässä, jossa emootiot liikkuvat, jotta ne voi tunnistaa. 

Toinen osallistuja, Emma, oli miettinyt puhtautta eli śaucaa ja miten lähelle se lopulta tulee ahimsāa (elämän kunnioittamista). Puhuimme siitä, miten nimenomaan ajatuksen ja teon puhtaus on ahimsāa. Toki myös fyysisen kehon puhdistaminen ja puhtaus liittyvät läheisesti ahimsāan, koska itsestämme huolehtiminen on elämästä huolehtimista.

Kolmas osallistuja, Viivi, taas kertoi haasteesta pysyä ahimsāssa tietyissä tilanteissa. Hän oli halunnut noudattaa ahimsāa suhteessa naapuriinsa, joka oli jo pitkään käyttäytynyt törkeästi. Otin tästä kiinni ja jatkoin ajatusta energiatason asiana, miten yama- ja niyama-periaatteet ovat erilaisia energian ilmentymiä. Nimittäin ahimsākaan ei ole mikään kiinteä käsite, vaan aina elävä tietoisuus, asenne ja elävä energia ja siten eläviin tilanteisiin mukautuva. Siksi ei pidä ajatella, että ahimsāa noudattava ihminen ei koskaan suuttuisi tai sanoisi kenellekään vastaan. Päinvastoin! Nimittäin ahimsā-periaate sulkee sisäänsä tietenkin myös jokaisen itsensä ja niinpä meidän pitää pitää puoliamme ja kunnioittaa rajojamme. Joskus vastassa voi olla ihminen, jolle ei riitä se, että sanoo ystävällisesti. Laitamme ponnekkuutta mukaan sen verran, mitä tarvitaan, jotta tilanne tulee tasapainoon. 

Uskon, että yksi väärinkäsitys joogafilosofian käyttäytymiseen liittyvien käsitteiden tulkinnassa onkin se, ettei ihminen voisi hyödyntää aggressiota eli omaa voimaansa. Olennaista on se, että aggressio käytetään rakentavassa tarkoituksessa. Olen kyllä nähnyt sitä, miten joogaajat yrittävät pidättää todellisia tunteitaan ja energioitaan siinä pelossa, että he eivät sitten enää eläisikään näiden periaatteiden mukaan. Kuitenkin puhdas aggressio on puhdasta. Se ei vahingoita ketään. Se puhdistaa ilman ja tilanteen. Se syntyy vastaukseksi johonkin energiaan. Siinä ei ole vihaa. Näin se ei myöskään jätä jälkeensä mitään pahaa. 

Jos yrität peittää todelliset tunteesi, jos yrität olla kiva ja ymmärtävä loputtomiin jonkun epäoikeudenmukaisuuden suhteen, silloin vasta rikotkin erilaisia joogan periaatteita, kuten ahimsāa, satyaa ja śaucaa. Joogassa ei ole kyse siitä, että kieltää itsensä ja yrittää olla muuta kuin on. Jooga on Elämää isolla e:llä, eikä elämän kieltämistä meissä tai muissa. Harjoittelemme asanoitakin energiatasolla voidaksemme vastata elämään oikealla energialla. Mikä tahansa energia on hyvää, kun se on puhdasta.

🔥 Ahimsa alive 🔥

The formulation of spiritual growth – 10 precepts named Yama and Niyama – that Patanjali gives in his Yoga Sutra maybe just words and empty concepts for the yoga practitioners until the day the real substance of these living principles touches your heart. From that moment they can bring you to totally new depths where unvisited landscapes open to you.

At times as a yoga teacher I wonder if I should go “forward” in yoga philosophy with my students instead of studying the same subjects over and over again. However, today, when I prepared the very familiar topic – ahimsa – for a training in which people started their third year with me, a great warmth settled in my heart. I knew that the subject was perfect once again! Because how these students understood ahimsa two years ago is completely different from their understanding of ahimsa the last year. Not to mention today, when we are far away from the starting point. How ahimsa is experienced, always depends on the ground it has been sown and how the soil has been taken care of.

This weekend our larger theme was the family. When you look at your family, you are always in the crux of your life, because the childhood family and the large family are deeply in us, they are us. But even in a very loving family the children got to take certain things as given which means that as you grow up, you want to clean the family field at least on the energy level. Just to give you an example of a fact we often accept as a self-evidence is our place in our family. For example, somebody can be a caretaker and the responsible one as a child, because the parent is uncapable of being fully present as a parent. Where as another child of the same family would have an easier place just because the other place is already taken. This place is often carried from the childhood family to the family we create. We feel good in a place that’s familiar to us.

The mind is expert in evaluating things. It does its job also concerning our family. Who deserves to be loved and who doesn’t? Who was right and who was wrong? Who did the right thing and who did wrong? Add to your way of perceiving your family ahimsa, the non-violence toward life which is actually synonyme to unconditional love for everything, and you’ve started a great inner adventure. When we reside in our heart, we open our consciousness and we see more largely why somebody did what (s)he did, because (s)he couldn’t do otherwise from his/her position. Let’s say one of the parents is distant, because his/her childhood family encountered a tragedy and it was silenced. The parent’s energy is still directed to that event and that’s why (s)he can’t be present for his/her children.

When we see the whole picture, our heart softens. We don’t see our parent from our point of view, but from the point of view of that parent. When our mind is not analyzing, we can see how much love we are surrounded by. We see that people often express their love in a clumsy or implicit way. We learn to interpret that. This is AHIMSA ALIVE. We are in the world with ahimsa in our heart. We feel love in others even if it’s not visible on the surface.

🔥 AHIMSA VIVANT 🔥

Les préceptes pour une évolution spirituelle – les 10 domaines nommés Yama et Niyama – que Patanjali donne dans son texte, Yoga Sutra, peuvent paraître n’être que des mots et des concepts aux pratiquants de yoga jusqu’au jour où l’essentielle de ces principes vivants vous touche le cœur. À partir de ce moment-là, cette sagesse peut vous emmener dans les profondeurs tout à fait nouvelles et là, vous posez vos pieds sur un terrain abondamment fertile.

Il y a des moments dans ma vie d’enseignante de yoga où je me demande si je ne devrais pas ”avancer” avec mes élèves dans l’étude du philosophie du yoga au lieu d’approfondir les mêmes sujets. Et pourtant, aujourd’hui, lorsque je préparais un sujet très familier – ahimsa – pour une formation où les élèves commençait leur troisième année avec moi, une chaleur se faisait sentir dans mon cœur. Je savais que le sujet était parfait – encore une fois! Parce que les élèves comprenaient ahimsa d’une certaine façon il y a deux ans et qui était différente de l’année dernière. Sans parler de leur façon de percevoir la même chose maintenant où nous sommes loin du point de départ. La façon dont ahimsa est vécu, dépend toujours du terrain où le grain a été semé et de la façon dont on s’est occupé du terrain.

Ce week-end, notre plus large thème était la famille. Quand nous regardons notre famille, nous sommes toujours dans le cœur de nous-mêmes étant donné que notre famille d’enfance et la famille plus large font partie de nous, en fait, ils sont nous et nous sommes eux. Mais même dans une famille aimante, les enfants prennent toujours certaines choses comme données ce qui veut dire qu’adulte, nous devons ré-examiner le champ familial au moins au niveau énergétique. Juste pour vous donner un exemple d’une réalité que nous acceptons comme évidente, c’est notre place dans la famille. Par exemple, un enfant peut adapter le rôle d’une personne responsable si le parent n’est pas capable d’être complètement présent en tant que parent. Tandis qu’un autre enfant dans la même famille aurait une place plus facile parce que celle-là est déjà prise. Cette position de la famille d’enfance est souvent transportée dans la famille que nous créons plus tard. Nous nous sentons bien dans une position qui nous est familière.

Le mental est expert dans l’évaluation des choses. Il assume son rôle aussi en ce qui concerne la famille. Il se pose des questions pour savoir qui mérite d’être aimé, et qui ne le mérite pas. Qui a eu raison et qui a eu tort? Qui a agi juste et qui ne l’a pas fait? Si on ajoute à notre perception de la famille, ahimsa, la non-violence envers la vie – synonyme de l’amour inconditionnel envers tout – nous commençons une aventure interne fabuleuse. Lorsque nous résidons dans notre cœur, notre conscience s’élargit et nous voyons plus grand pourquoi quelqu’un a fait ce qu’il/elle a fait, parce que cette personne ne pouvait pas faire autrement dans sa position. Par exemple, si un des parents est distant, car la tragédie de son enfance a été tue, l’énergie de ce parent est encore orientée vers cet événement et c’est ce qui l’empêche d’être présent pour son enfant.

Quand nous voyons l’ensemble des évènements et des interactions, nous ne voyons plus notre parent de notre point de vue, mais du point de vue de ce parent. Lorsque notre mental s’arrête l’analyse, nous sentons l’amour qui nous entoure. Nous comprenons que les gens expriment leur amour parfois d’une manière implicite et même maladroite. Nous apprenons à décoder ça. Cela s’appelle AHIMSA VIVANT. Nous sommes dans le monde avec ahimsa dans notre cœur. Nous percevons l’amour dans les autres même quand l’amour n’est pas visible sur la surface.

🔥 ELÄVÄ AHIMSA 🔥

Patanjalin joogafilosofiassa esitetyt henkisen kasvun tukipuut -Yama- ja Niyama-periaatteet – ovat kenties vain sanoja ja tyhjiä käsitteitä aina siihen asti kunnes niiden todellinen substanssi aukeaa meille sisäisesti. Sitten ne voivat viedä meitä joogan harjoittajia uusiin syvyyksiin, jossa meille avautuu ennenkokemattoman koskettavia maisemia.

Toisinaan joogaopettajana mietin, olisiko tärkeää mennä joogafilosofiassa “eteenpäin”, eikä käydä aina läpi samoja asioita samojen oppilaiden kanssa. Kuitenkin, kun tänään kolmatta vuotta joogakoulutuksessani olevalla ryhmällä oli joogafilosofisena aiheena ahimsa, syvä lämpö laskeutui sydämeeni. Tiesin, että tuttu aihe on täydellinen jälleen kerran! Nimittäin se, miten nämä oppilaat käsittivät ahimsan kaksi vuotta sitten on eri kuin se, miten he ymmärsivät sen vuosi sitten. Ja niin se on eri myös tänään. Kaikki riippuu aina maaperästä, johon ahimsa on uponnut ja miten tuota maaperää on hoidettu.

Tänä viikonloppuna laajempana teemana oli perhe ja suku. Kun käsitellään perhettä, ollaan aina omassa ytimessä, koska perhe ja suku ovat meissä ja meitä. Rakastavassakin perheessä ihmiset joutuvat lapsina ottamaan tietyt asiat annettuina ja näitä asioita sitten saa selvitellä myöhemmin vähintäänkin energiatasolla, sillä ne vaikuttavat meissä alitajuisesti. Tällainen itsestäänselvyys, jota ei aina kyseenalaisteta, on oma paikka perheessä. Esimerkiksi, joku voi lapsena olla huolehtija ja vastuunkantaja, jos vaikka vanhemman on mahdotonta olla läsnä vanhempana. Tällöin jollekin toiselle lapselle voi taas siunaantua tässä roolijaossa huolettomampi paikka. Tämä paikka usein siirtyy lapsuudenperheestä myöhempään perheeseenkin. Olo on kotoisa, kun meitä kohdellaan samoin kuin on kohdeltu lapsena.

Mieli järjestää asiat arvottaen myös perheen ollessa kyseessä. Kuka ansaitsee tulla rakastetuksi ja kuka ei. Kuka oli oikeassa ja kuka väärässä. Kuka teki oikein ja kuka väärin. Kun sitten liität omaan tarkastelutapaasi perheen suhteen ahimsan, elämän kunnioittamisen eli ehdottoman rakkauden periaatteen, on suuri seikkailu alkanut. Kun pääsemme sydämemme viisauteen ja tiedostamme laajemmin, näemme, miten joku käyttäytyi jollain tietyllä tavalla, koska ei omista lähtökohdistaan muuta voinut. Esimerkiksi jos yksi vanhemmista on etäinen, koska hänen lapsuudenperhettään oli kohdannut tragedia ja siitä vaiettiin, on vanhemman energia edelleen suuntautunut selvittämättömään asiaan eikä voi olla läsnä lapselle.

Kun näemme koko kuvan, sydämemme pehmenee. Emme näe vanhempaa omista lähtökohdistamme, vaan näemme hänet juuri vanhemman itsensä lähtökohdista. Ja kun mielemme ei arvioi, näemme miten paljon rakkautta ympärillämme onkaan. Näemme, että ihmiset ilmaisevat toisinaan omaa rakkauttaan kömpelösti ja kiertoteitse. Me opettelemme lukemaan sitä. Se on ELÄVÄÄ AHIMSAA. Olemme maailmassa ahimsa sydämessämme ja kohtaamme tilanteet sen pitäessä meissä kurssia. Koemme rakkauden muissa, vaikka emme sitä ei pinnalta katsottuna näkisi.

Balancing

Some time ago I was teaching in Perpignan in France. In the philosophy class I talked about the second sutra of Patanjali’s Samadhi pada. This sutra which gives the definition of yoga is very often translated ”ceasing the fluctuations of the mind”. However the mind can be fragmented without thoughts and the samadhi (yoga) can’t take place. Without thoughts the mental energy is still moving and tries to take form whenever there’s pressure in the body. That’s why I find the version of Jean Bouchart d’Orval exquisite. He says the state of yoga is the end of the fragmentation of the mind.

All this can be felt in the physical body, because it’s the incarnation of the fragmentation or the absence of fragmentation of the mind. And vice versa, the mind’s fluctuations are the reflection of the body. When the mind is agitated, there are marks of past experiences that disturb the body.

The physical practice help us to understand the energy of our body and it opens new perspectives on the quality of our mind too. If the body’s energy is diffuse the mind’s energy is probably the same. Consequently if our body feels like a unity, there are no problems usually in the mind. When we lack strength or balance it’s generally because our mind is attached to something that doesn’t exist at the present moment. This attachement keeps our energy away from now. The result is that the mind and the body are in dissonance.

When I’ve taught body reading I’ve been able to see how sometimes the presence of another person can contribute to find a balance. In my teaching for example it goes like this. I watch the body of my student and even if the energy of the body is segmented, I feel the unity of it in my heart. When the student feels my heart including everything a process starts taking him/her to a deeper balance. How can this balance be seen? Indeed, it can be felt. The moment when the student is conscious of him/herself as a whole, there will be a change in the breathing and energy. Generally this is transferred to the audience which will make a sigh of release. The bodies understand when the state of a single body is in harmony.

This kind of perfect energetical balance is often momentary. Everything changes in interaction with others. We can’t even talk about a real balance when we are alone and isolated. We can see it only in relation to others. As long as there is even an unconscious contradiction or a rejection towards others, we can’t feel peace in the body. So, when the practice has allowed us to find a balance in yoga context, we can observe how this balance goes on in dialogue with the outer world.

We can take the yoga philosophical point of view also to the interaction and see that the mind-body is as fragmented in interaction as it is as an isolated apparatus without contacts. The mind accepts some of the information and the body accepts some of the emotions. Very often both reject something. The conflicts in interaction are usually more profound than just opposite opinions. These conflicts might seem to be in our human relations, but probably it’s the conflict we have with the reality. It’s these conflicts, these blind spots the Family Constellation method is interested in. Through this method we can see the essential connections of our family and how they extend to other human relations we have. As long as we aren’t conscious of our place in our family and as long as we haven’t accepted it fully, we can’t be in balance in other relations either.

In the context of Family Constellation things that have been ignored in the families or those that haven’t been resolved emerge. When others represent our family in front of us, we can just watch and then take our place in the family with a serene heart. Doing that we can find peace also in today’s human relations. That’s what reality does. In these meditative collective sessions all the participants can feel the same kind of release than those watching a body reading. Their bodies breath again: Finally! Finally, we can feel the truth. Where can we feel it? In the body.

Many spiritual traditions share the same knowledge about the mind’s features. The fragmentation Patanjali talks about is our mind escaping the reality. The inner peace can’t be found by creating our own reality. The peace is the result of all things in the consciousness and in the body. The practitioner in harmony with all that has been and with all that is. It’s then the energy field finds a balance too.

ÉQUILIBRES

Il y a peu de temps, je donnais un stage à Perpignan. Dans le cours de philosophie, je parlais de l’interprétation et du choix des mots du deuxième sutra de Samadhi pada de Patanjali. Très souvent, le sutra qui définit le yoga, se traduit ”la cessation des fluctuations du mental”. Et pourtant, le mental peut être fragmenté sans aucune pensée. Car l’énergie mentale bouge, cherche à prendre forme aussitôt qu’il y a une pression dans le corps. C’est pour ça que la version de Jean Bouchart d’Orval me parle. Pour lui le yoga est la cessation de la fragmentation mentale.

Tout cela peut être lu dans le corps physique, car dans celui-là s’incarne aussi bien la fragmentation que la cessation de celle-ci. Et vice versa, les fluctuations mentales reflètent l’état du corps physique. Lorsque le mental manifeste des agitations, il y a dans le corps des marques du passé dérangeant l’équilibre.

La pratique physique du yoga nous aide à comprendre l’énergie de notre corps et cela va nous ouvrir des perspectives sur la qualité de notre mental aussi. Si l’énergie de notre corps est diffuse, celle du mental l’est probablement aussi. Si par contre, notre corps est une unité, il n’y a pas de problème dans le mental. Et lorsque la force ou l’équilibre nous manquent, c’est que notre mental est attaché à quelque chose qui n’existe pas dans la réalité du moment présent. Cet attachement tient notre énergie ailleurs. Le mental et le corps sont en dissonance.   

Quand j’ai enseigné la lecture du corps, j’ai pu constater, que parfois la présence d’une personne contribue à trouver l’équilibre à l’autre. Dans mon enseignement, par exemple, ça se passe comme ça. Je regarde le corps de mon élève et même si l’énergie du corps est segmentée, je sens son unité dans mon cœur. Lorsque l’élève sent le regard qui inclut tout, commence un processus qui va l’emmener dans un état d’équilibre profond. Comment ça pourrait se voir? En fait, ça se sent. Au moment où l’élève prend conscience de lui/elle-même en tant qu’un tout, il y a un changement aussi bien dans la respiration que l’énergie. En général, cela se transmet dans l’audience autour, qui pousse un soupir de soulagement. Les corps physiques comprennent quand l’état d’un corps s’est harmonisé.

Ce genre d’équilibre énergétique parfait est souvent momentané. Tout change dans l’interaction avec des autres. Nous ne pouvons pas parler d’un réel équilibre si nous sommes seul(e)s et isolé(e)s des autres, mais seulement en relation avec les autres. Tant qu’il y a une contradiction ou un rejet par rapport aux autres en nous, nous ne pouvons pas sentir la paix dans le corps. Alors, quand la pratique nous a permis de trouver un équilibre dans le contexte de la pratique, il est temps d’observer comment cet équilibre tient en dialogue avec le monde extérieur.

L’interaction humaine peut aussi être vue du point de vue de la philosophie du yoga. Nous pouvons constater que le mental est aussi fragmenté dans les rapports humains qu’il l’est en tant qu’un appareil isolé de contacts. Il accepte de recevoir certaines informations aussi bien que le corps accepte certaines émotions pour en rejeter d’autres. Les conflits de l’interaction sont souvent plus profonds que des opinions opposées. Nous avons peut-être l’impression que ces conflits sont dans nos relations, mais en fait, très souvent, c’est que nous sommes en conflit avec la réalité. C’est ces conflits, ces points aveugles, qui sont le centre d’intérêt des Constellations Familiales, la méthode qui clarifie les connexions essentielles de notre famille et qui nous montrent comment elles sont toujours dominantes dans nos autres relations. Aussi longtemps que nous n’avons pas pris conscience de notre place au sein de notre famille et tant que nous ne l’avons pas entièrement accepté, nous ne pouvons pas être en équilibre dans nos autres relations.

Dans les séances de Constellations Familiales émergent des choses que les membres de la famille ont ignorées et auxquelles ils n’ont pas fait face. Lorsque les autres prennent les rôles des membres de notre famille et que nous pouvons juste suivre la constellation tranquillement, nous pouvons reprendre notre place dans notre famille avec sérénité et finalement trouver la paix aussi avec notre entourage. Car la réalité fait ça. Nous appartenons tous à notre famille quelle qu’elle soit et quels que soient les évènements qui l’ont touchée. Lors de ces séances méditatives collectives, le groupe entier sent un soulagement semblable à celui que les gens présents dans la lecture du corps. Le corps respire: Finalement! Finalement, on sent la vérité. Où ça? Dans le corps.

La fragmentation dont parle Patanjali est un état inconscient que les autres traditions spirituelles connaissent également. La paix intérieure ne peut pas être trouvée en concentrant son mental pour créer une autre réalité. La paix s’ouvre à nous, quand tout est présent dans la conscience et dans le corps et quand le pratiquant est en harmonie par rapport à tout ce qui a été et tout ce qui est. C’est là, qu’aussi le champ énergétique est en équilibre.

TASAPAINOJA

Opetin jokin aika sitten Ranskan Perpignanissa Patanjalin joogasutria ja puhuin eri tulkinnoista ja sanavalinnoista Samadhi padan toisen sutran suhteen. Monesti joogan määritelmä käännetään tuossa sutrassa mielen liikkeiden lakkaamiseksi. Kuitenkin mielen energia voi olla hajallaan silloinkin, kun ajatusta ei ole. Siksi tunnen Jean Bouchart d’Orvalin tulkinnan todella osuvaksi: Jooga tarkoittaa mielen hajaannuksen päättymistä.

Tämä kaikki on luettavissa kehosta. Siihen ruumiillistuu niin mielen hajaannus kuin hajaannuksen päättyminenkin. Ja toisinpäin. Mielen sisällöt heijastelevat kehon tilaa. Kun mieli on häiriöinen, on kehoon jäänyt jotain epätasapainoa menneisyyden kokemuksista.

Kehollinen joogaharjoitus auttaa ymmärtämään kehomme energiaa, joka avaa meille myös mielemme laatua. Jos kehomme energia on hajallaan, niin on luultavasti mielemmekin. Jos kehomme tuntuu yhtenäiseltä kokonaisuudelta, mielessämme tuskin on suurta pulmaa. Kun kehossamme ei ole voimaa tai tasapainoa, johtuu se yleensä siitä, että mielemme on kiinni jossain asiassa eikä siis tässä hetkessä. Tämä pitää energiamme muualla ja mielemme ja kehomme riitasoinnussa keskenään.

Kehonluentaa tehdessäni olen havainnut, miten joskus toisen ihmisen läsnäolo voi auttaa löytämään tasapainon. Se tapahtuu omassa opetuksessani esimerkiksi siten, että katson oppilaan kehoa ja koen tuon kehon ykseyden sydämessäni, vaikka oppilaan energia olisi segmentoitunut. Kun ihminen saa kokea katseen, joka sisällyttää itseensä kaiken, alkaa prosessi kuljettaa häntä oikeaan tilaan ja jossain vaiheessa kehoon asettuu syvällä tuntuva tasapaino. Miten se näkyy? Se oikeastaan tuntuu. Kun ihminen itse tiedostaa itsensä yhtenä kokonaisuutena, tapahtuu energiassa ja hengityksessä muutos. Tällöin yleensä koko ympäristö hengähtää helpotuksesta. Kehot ymmärtävät, kun toisen ihmisen kehon tila on harmonisoitunut.

Tuollainen kehollinen rauha on hetken kokemus täydellisestä tasapainosta. Kaikki muuttuu taas vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tasapainosta ei oikeastaan voi puhua silloin, kun ihminen on yksinään ja erillään muista, vaan se koetaan suhteessa muihin. Niin kauan kuin yhteydessä muihin ihmisisiin on vaikka alitajuisestikin joku ristiriita tai torjuminen, ihminen ei löydä rauhaa kehoonsa. Niinpä kun harjoittelu on sallinut tasapainoa harjoitusolosuhteissa, onkin aika tarkastella, miten tuo tasapaino pysyy suhteessa ulkomaailmaan.

Myös vuorovaikutustilanteita voisi katsoa joogafilosofian näkökulmasta ja todeta, että niin mieli kuin kehokin on fragmentoitunut ihmisten välisissä suhteissa. Mieli jättää jotkut asiat näkemättä, keho suostuu kohtaamaan vain tietyt tunteet. Ristiriidat vuorovaikutuksessa ovat usein syvemmällä kuin mielipide-eroissa. Me voimme kokea ristiriidan ihmisten välisenä, mutta yleensä se on meidän omassa suhteessamme todellisuuteen. Tällaisia asioita, sokeita pisteitä, tutkitaan Perhekonstellaatiometodilla. Se tuo esiin sukumme oleelliset kytkökset, jotka hallitsevat myös muita ihmissuhteitamme. Niin kauan kuin emme ole tiedostaneet ja hyväksyneet omaa paikkaamme suvussamme, emme voi olla täysin tasapainossa muissakaan ihmissuhteissa.

Perhekonstellaatiotilanteissa nousee pintaan asioita, joita suvun jäsenet eivät ole suostuneet näkemään ja kohtaamaan. Kun ihminen saa katsoa omaa perhettään muiden ottaessa perheen henkilöiden roolit, hän pääsee yhteyteen todellisuuden kanssa. Hän voi asettua omaan osaansa rauhassa ja löytää sopusoinnun ympäristön kanssa. Jokainen kun kuitenkin kuuluu perheeseensä ja sukuunsa, oli sen tapahtumat tai tunnelmat sitten mitä vain. Näissä meditatiivisissa, kollektiivisissa prosesseissa ryhmä kokee samankaltaisen huojennuksen kuin kehonluentaa seuraavat. Keho hengähtää: vihdoinkin! Vihdoinkin totuus on tässä. Missä? Kehossa.

Hajaannustila, josta Patanjali puhuu on tila, mistä muissakin henkisissä traditioissa ollaan tietoisia. Ihmisen sisäinen rauha ei löydy keskittymällä siten, että itse luo todellisuuden. Se löytyy, kun mieli ja keho ovat hyväksyneet todellisuuden ja ihminen on näin harmoniassa suhteessa kaikkeen, mitä on ollut ja mitä on. Silloin energiakenttäkin on tasapainossa.

 

Photo by Anne

 

 

Lottery and Patañjali

Patañjali opens the second chapter of his Yoga Sūtra by speaking of kleśas, the causes of human suffering. Of all the kleśas Avidyā has the pivotal meaning. It’s about our capacity to discern what is real in us and what is not. As far as we haven’t realized it exists a difference between our real self and our mental creations, we are still far away from the stability and true happiness.

The journey in yoga is made to understand what is our essence and what is built around that essence. To be able to know the difference, we need to make other distinctions as well. Between what’s ephemeral and what’s eternal. Between what’s pure and what’s impure. In addition to that we need to understand the difference between pain and happiness.

How could we not know how to recognize the pain or identify the happiness? This is something I’m more and more interested in my personal life, because year after year I’ve had moments of revelation. I’ve seen the other side of my so called happiness and realized how it actually only covered my suffering.

The mind’s nature prevents us from seeing the reality. This is how it’s possible to take suffering for happiness even if it might sound crazy. This is reality for example in many human relationships which are based on mutual dependency or on some problem, like common addiction or any negative attitude. The bond is so strong, that we can’t detach ourselves from the other. Our mind names the bond: love. After having named something we have difficulties in seeing the situation from a different point of view.

My own experience I want to share is about lottery. I’ve never played a lot. Ten years ago I could pay once a month for a play. I remember the feeling and the state of mind. Hope and expectation. That’s what I thought then. Now I realize it was pure despair. The lottery is a good way to keep on going with the suffering.

Lottery brings a hope of gain, of a sudden change that would be relief and freedom. Every time you pay for the lottery ticket you live in ”hope”. We want relief, but we don’t see from what we want that. We perpetuate the problem by acting from the false hope. Some people even imagine what they would do if they won. This is how they lose their energy in an illusion. Illusion is despair.

By putting an end to this kind of behavior or habit we can see what we really want. We want happiness and relief, but we need to have the patience when we feel it’s not there yet. The lottery will keep us away from the happiness. I missed freedom and safety inside and I thought a couple of millions of euros would have given that to me. Actually, it would have made the situation worse. The first step towards the happiness is admitting you lack something real without knowing really what it is. The real search starts there.

LE LOTO ET PATAÑJALI

Patañjali ouvre le deuxième chapitre de Yoga Sūtra en parlant des kleśa, des facteurs augmentant la souffrance dans la vie. Avidyā en est le pivot. Il s’agit de comprendre ce qui est notre essence par rapport à ce qui est en dehors d’elle. Aussi longtemps que nous n’avons pas l’expérience de la différence entre notre vrai être et notre mental, nous sommes forcément loin de la stabilité et du vrai bonheur.

La pratique du yoga est là pour nous rendre capable de discerner notre essence de tout ce que nous avons construit autour. Afin de pouvoir le faire, nous devons pouvoir distinguer aussi l’éphémère de l’immortel. Le pure de l’impure. Et ce qui compte en plus, c’est de savoir la différence entre le bonheur et la souffrance.

Comment ne pas pouvoir dire ce qui est bonheur est ce qui ne l’est pas? On pourrait croire que c’est facile. Personnellement, ceci m’intéresse de plus en plus, car j’ai eu des moments de révélation sur mon ”bonheur”. J’ai pu voir comment j’avais vécu dans le bonheur qui, finalement, n’était que de la souffrance.

La nature de notre mental nous empêche de voir la réalité. Le mental prend la souffrance pour le bonheur, ce qui de premier abord, peut sembler absurde. Par exemple, dans les rapports humains, nous pouvons vivre dans les dépendances mutuelles, ou bien nos relations sont basées sur un problème, par exemple, une addiction ou une attitude négative communes. Le lien est tellement fort qu’il nous est difficile de nous détacher de l’autre. Notre mental donne un nom à ce lien: l’amour. Après l’avoir nommé ainsi, nous avons de grandes difficultés de voir les choses autrement.

Une expérience personnelle que je partage ici, c’est le loto. Je n’ai jamais été une joueuse de loto. Il y a dix ans, il m’arrivait de jouer au loto une fois par mois. Je me souviens de l’état dans lequel je me trouvais. Il y avait un espoir, une attente. C’est ce que je me disais. Maintenant, je vois le désespoir enrobé d’espoir. Ce genre d’espoir est une des façons de perpétuer la souffrance.

Le loto, c’est l’espoir de gagner, d’avoir un changement inattendu, un soulagement et une liberté. À chaque fois, qu’on joue au loto, on projette cet ”espoir”. En général, les gens espèrent un soulagement sans savoir quel est le problème derrière ce souhait. En agissant sur ce faux espoir, ils consolident le désespoir. Il y en a qui imaginent en plus tout ce qu’ils feraient, si jamais ils gagnaient. C’est comme ça, qu’on perd beaucoup d’énergie là où rien n’est vrai. Il y a l’illusion et le désespoir qui en émerge.

En mettant fin à des comportements ou habitudes de ce genre comme le loto, par exemple, nous nous voyons plus clairement. Nous distinguons la soif pour le bonheur et un besoin de soulagement, mais nous pouvons avoir la patience. Le loto veut dire continuer dans la souffrance. Moi, il me manquait quelque chose d’essentiel à l’intérieur de moi, comme la sécurité et la liberté, ce n’était pas quelques millions d’euros – qui aurait même pu empirer la situation. Admettre qu’il nous manque quelque chose sans savoir ce que c’est, est le premier pas vers le vrai bonheur. C’est le point de départ pour une vraie recherche.

Lottoaminen ja Patañjali

Patañjali avaa Joogasutra-tekstin toisen luvun puhumalla kleśoista, tekijöistä, jotka lisäävät kärsimystä elämäämme. Avidyā on merkittävin kleśa. Käsite pitää sisällään erottelukyvyn sen suhteen, mikä on todellista minuuttamme ja mikä ei. Niin kauan, kun emme ole tiedostaneet todellisen olemuksemme ja mielen eroa, olemme kaukana tasapainosta ja onnellisuudesta.

Joogaharjoittelun merkitys on siinä, että opimme erottamaan todellisen minuutemme kaikesta, mitä sen ympärille on rakentunut. Jotta voisimme erottaa todellisen minuutemme mielemme luomasta minuudesta, meidän pitää osata nähdä myös, mikä on ohimenevää ja mikä pysyvää. Mikä puhdasta, mikä ei. Tärkeää on myös osata erottaa tuska onnesta.

Voi kuulostaa eriskummalliselta, että emme osaisi erottaa tuskaa ja onnea toisistaan. Tämä kiinnostaa minua omalla kohdallani vuosi vuodelta enemmän, koska hetkittäin minulle on paljastunut jotain onneni nurjasta puolesta. Olen tiedostanut, miten olen elänyt onnena jotain, joka onkin ollut kärsimystä.

Mielelle luonteenomaista on luoda oma todellisuus. Luulemme kärsimystä onneksi, mikä voi ensialkuun kuulostaa absurdilta. Näin on kuitenkin esimerkiksi ihmissuhteissa, jotka perustuvat keskinäiselle riippuvuudelle tai jollekin ongelmalle, kuten esimerkiksi yhteiselle riippuvuudelle tai jollekin negatiiviselle asenteelle. Side on niin voimakas, ettemme pääse irti toisesta ihmisestä. Mielemme antaa tuolle siteelle nimen rakkaus. Nimeämisen jälkeen meidän on vaikeaa enää nähdä asiaa toisin.

Omakohtaista kokemusta minulla on esimerkiksi lottoamisesta. En ole koskaan ollut mikään varsinainen lottoaja. Vielä kymmenen vuotta sitten saatoin kuitenkin kerran kuussa pistää loton vetämään. Muistan sen tunteen. Se oli toivoa ja kihelmöivää odotusta. Niin silloin luulin. Nyt tajuan sen olleen epätoivoa, jolla oli toivon ilmiasu. Tämänkaltainen toive on yksi varma tapa luoda ja ylläpitää kärsimystä.

Lottoamiseen liittyi toivo voitosta, äkillisestä muutoksesta, joka olisi helpotusta ja vapautta. Joka kerta, kun ihminen lottoaa, hän elää ”toivossa”. Joku toivoo elämäänsä oikeasti helpotusta, mutta ei näe ongelmaansa, vaan pitkittää sen olemassaoloa, kun toimii koko ajan harhaluulossaan. Jotkut vielä miettivät, mitä kaikkea tekisivät, jos voittaisivat lotossa. Näin energiaa menee paljon sinne, mikä on vain kuvitelmaa. Tällaisesta kuvitellusta maailmasta nousee lopulta epätoivo.

Lopettamalla lottoamisen näkee itsensä todellisemmassa valossa. Näkee ehkä saman janon onneen ja toivoo helpotusta, mutta voi kestää sen, että ei ole vielä siinä. Lottoamisen jatkaminen vain pitkittää kärsimystä. Minulta puuttui jotain todellista omasta sisimmästäni, kuten turvallisuuden ja vapauden tunne, eikä ne pari miljoonaa euroa, jotka olisivat vain voineet pahentaa tilannetta. Sen myöntäminen, että itseltä puuttuu jotain eikä tiedä edes mitä, on ensimmäinen askel onnea kohti. Siitä lähtee liikkeelle aito sisäinen löytöretki.

Photo by Anne (Sicily)

Samśaya

Strong prejudices are usually due to unconscious fears. A doubt about something is a sign of a miner inner conflict. However any attitude is mental tension. Naivety is the opposite feature of doubtfulness and means being overly open. A naive person is not conscious of the existing reality. Some elements are consciously or unconsciously avoided to be seen. There’s no conflict, but there’s no responsibility either.

A constant doubt or constant putting into question is called skepticism. Doubt in yoga philosophy is known as Samshaya, which is one of the obstacles on the way to the self-realization. Doubting represents a negative mindset, a restricting energy and therefore it alters the reality. Instead of seeing things directly, a skeptic person sees them through the doubt.

When we want to stick to this kind of ideology, we usually have a deeper anxiety or tension inside. We can’t trust people. We can’t trust life. But ultimately we can’t trust ourselves to be present enough to see what is true and what is not true. We feel we need to be prepared and negatively aware. But if we just relax and see without doubting, can’t we then discern what’s the truth? I’m sure we don’t need to doubt at all. We can be open and present and we see everything clearly.

SAMŚAYA

Les préjugés sont normalement issus des peurs inconscientes. La méfiance est un état d’esprit moins fort, mais toute attitude est une tension mentale. La naïveté est un trait de caractère opposé à la méfiance: on est extrêmement ouvert. Une personne naïve n’est pas consciente de la réalité, mais évite de voir quelques éléments consciemment ou inconsciemment. Il n’y pas de conflit intérieur, mais il n’y pas de responsabilité non plus.

La méfiance et la mise en question constante s’appelle le scepticisme. Dans la philosophie du yoga de Patanjali, la méfiance a le nom sanskrit, Samshaya, et elle est considérée comme un des obstacles pour la réalisation du Soi. La méfiance représente un état d’esprit négatif et une énergie restrictive et ainsi elle modifie la réalité. Une personne incrédule voit la réalité à travers le doute au lieu de la voir directement.

Quand on veut s’accrocher à une idéologie négative, il y a une tension et une anxiété pré-existentes. Ce qui fait que nous pouvons pas compter sur les autres. Nous pouvons pas compter sur la vie. En fin de compte, nous pouvons pas compter sur notre propre capacité d’être suffisemment présents pour voir ce qui est vrai. Nous nous préparons peut-être pour quelque chose d’imprévisible et nous sommes constamment alertes d’une façon négative. Et si tout simplement nous nous détendons, ne voyons-nous pas la réalité, la vérité et aussi ce qui en dévie? Nous n’avons jamais besoin de vivre dans la méfiance lorsque nous y voyons clair.

SAMŚAYA

Vahvat ennakkoluulot saavat ravintonsa yleensä alitajuisista peloista. Epäilevyys on vaimeampi ennakkoluulon ilmaus. Kuitenkin kaikenlainen asenteellisuus on mielen jännitystä. Asenne pitää yllä sisäistä konfliktia ja monesti myös illuusiota oman asenteemme vaikutusmahdollisuuksista. Naiivius on epäilevyyden vastakohta, joka puolestaan kertoo rajattomuudesta ja siitä, että ihminen ei tiedosta olemassaolevia asioita. Hän sulkee silmänsä tietyiltä asioilta joko tietoisesti tai tiedostamatta. Silloin sisäinen konflikti hiljenee, mutta näin hiljenee myös omantunnon ääni ja vastuu siirtyy muille.

Jatkuvaa epäilemistä tai kyseenalaistamista kutsutaan skeptisyydeksi. Joogafilosofiassa epäily tunnetaan nimellä Samshaya ja se on mainittu yhtenä itseoivalluksen esteenä. Epäilevyys vaatii nimittäin negativiisen ajattelutavan ja rajoittavan energian ja siten se muuntaa todellisuutta eikä kirkasta sitä. Näemme todellisuuden epäilyksen lävitse sen sijaan, että näkisimme sen suoraan.

Kun haluaa pitää kiinni epäluuloisesta suhtautumisesta, taustalla on yleensä muuta ahdistusta ja jännitystä. Ei voi luottaa ihmisiin. Ei voi luottaa elämään. Ja ei voi varsinkaan luottaa omaan kykyynsä olla tarpeeksi läsnä joka hetki nähdäkseen mikä on totta. Ehkä valmistaudumme johonkin ennalta-arvaamattomaan ja voisimme tulla yllätetyksi, jos emme olisi jatkuvasti negatiivisessa ennakko-asenteessa? Uskon, että jos vain voisi rentoutua ja elää ilman epäilyä, voisi vaivattomammin nähdä mikä on totta ja mikä ei. Eikö ole niin, että mielen avoimuus auttaa meitä erottamaan asiat kirkkaasti? Meidän ei tarvitse koskaan epäillä mitään, jos katsomme asioita suoraan.

Photo by Mari Jannela